Sinne minne jalat kantavat.

Suhteellisen avaraa aluetta, joka sisältää jokusia puita, luolia ja jonkun verran heinääkin. Tasangolla kaikki on suhteellisen oloista ja lämmintä, lunta sinne ei talvella pahemmin sada, ehkä vain pintakerros jos sitäkään. Syötäväksi tältä alueelta kelpaavat paremmin kuin hyvin kaikki heinät ja useampien puiden lehdet tai muut kasvit.

Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 16. Syys 2010 16:18

[Sasu kera Misan (:]

KOTKA

Pitkäraajainen kotkanruskea ori nelisti tasangolla. Jouhet lepattivat ja tuuli pyyhki kasvoja. Tummat kaviot takoivat maata yhä kovenevaa vauhtia. Viimein orin kaula nousi ylös vaakatasosta, korvat luimusta ja vauhti hiljentyä. Sulavasti Kotka vaihtoi raviin ja siitä käyntiin, puuskuttaen pitkän juoksemisen jälkeen. Seisahtui ori hetkiseksi, hangaten päätään kutiavaan etujalkaansa. Ruunikon suupielet ja ryntäät olivat vaahdossa, jota tipahteli maahan askelten tahdissa.
Ravisteltuaan itsensä kunnolla, sukkajalka jatkoi vaellustaan. Hikinen karva höyrysi hieman kirpeässä syysilmassa. Välillä Kotka pysähteli, söi hetken ja asteli taas eteenpäin. Sillä ei ollut mihinkään kiire ja väsymys tuntui jaloissa äskeisen laukan jälkeen. Hymyili ori kuitenkin tyytyväisenä, nelitahtilaukka teki välillä hyvää sielulle ja päälle. Lihaksista nyt puhumattakaan. Ajatukset eivät päässeet liikaa kasaantumaan kaatuviksi pinoiksi ja tuuli tuuletti pääkopasta pölyt pois.
Käveleksittyään jonkin aikaa rauhallista tahtia, tunsi ori lihaksiensa palautuvan taas lähes normaaleiksi. Ne olivat yhä väsyneen tuntuiset, eihän ori ollut päässyt melkein kuukauteen kunnolla irrottelemaan. Kai se kuntokin siinä samalla oli hiukan lopahtanut, mutta kyllä se pian takaisin tulisi.

Ori laski päänsä heinikkoon ja söi hyvällä ruokahalulla. Kaukaa kuului hirven mölinä ja jänikset rapisivat jossain heinän keskellä. Ei niistä harmia olisi, kunhan ei päälle tallaisi. Sukkajalan korvat liikkuivat edestakaisin, tuon vaihtaessa syömispaikkaansa muutamalla askeleella, pää yhä maan tasalla. Tuntiessaan syöneensä melkein kylläiseksi, nosti kotkanruskea päänsä ylös ja tarkasteli laakeaa tasankoa.
Kullanruskeissa silmissä oli utelias katse.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Sasu » 16. Syys 2010 20:00

Megami

Minulla on sangen tyytyväinen olo. Ei ole kauaakaan siitä, kun minä ja arvoisa laumanjohtajamme Kavar lähdimme eri suuntii lehtimetsässä. Hyvin nukutun yön jälkeen vaellan jälleen pitkin tasankoa, pidellen kaulaani suorana edessä ja päätäni kehon tasalla, askellajini on rento ravi. Vaikka näytän vaipuneeni ajatuksiini, olen silti hyvin valpas, mutta kääntelen korviani ja haistelen tuulta sen sijaan, että luottaisin näkökykyyni niin paljon. Sekin tuottaa tulosta, sillä kuin sattuman kaupalla kevyt tuulenvire kantaa luokseni vieraan hevosen tuoksun, ja kyseinen hevonen on selvästi läsnä jossain lähellä, tuoksu ei ole vanha. Hetkessä olen kerännyt ryhtini, ja kohotan päätäni himpun verran, jotta paikallistaisin tulijan helpommin. Silmäni tavoittavatkin ruunikon hevosen, minua paljon suuremman. En ole ihan varma, mutta luulisin hänen katsovan tänne päin. Niinpä olisi kovin epäkohteliasta vain kääntää selkänsä toiselle. Eipä tässä varmaan ole muuta tehtävissä, kuin lähteä astelemaan kohti ruunikkoa.

Pian huomaan tämän olevan ori, sukkajalkainen, minua varmasti vanhempi.
"Hyvää päivää, herra", tervehdin tuntematonta kun olen niin likellä, ettei minun tarvitse huutaa. Katseeni käväisee hyvin pikaisesti kullanruskeissa silmissä, mutta sitten lasken päätäni jälleen alaspäin ja kaarran hieman kaulaani.
"Hauska tavata. Minun nimeni on Misa", esittäydyn ja astun toisella etujalallani hieman eteenpäin, taivuttaen sitten pääni alas kumarrukseen nojautuen hieman taaksepäin muiden jalkojeni varassa. Sitten suoristan ryhtini jälleen ja nostan ojennettuna ollaan jalan toisen etujalkani viereen.
"Voinko auttaa teitä jotenkin, herra?" kysyn orilta, antaen katseeni aina välillä käväistä tämän kauniinruskeassa karvapeitteessä. Uskoisin, että olen antanut hyvän ensivaikutelman, mutta koetan silti pysytellä mahdollisimman pienenä ja huomaamattomana.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 17. Syys 2010 16:04

Kotka kohotti päätään ja huomasi punaruunikon orin tulevan kohti. Toinen punaruunikko, näin lähiaikoina. Kullanruskeissa silmissä häivähti hetken hämmästystä, vieraan puhutellessa herraksi ja kumartaessa. Pian ori kuitenkin toipui ja tämän suupielessä karehti hymy.
"Tervehdys. Olen Kotka."
Miellyttäväsävyinen, kohtelias puhetapa kuului varmasti Misan korviin, vaikka se hiljainen olikin. Kotkanruskea seisoi hieman ryhdikkäämmin ja katsoi pienempää ruunikkoa päästä aina kavionkärkiin saakka. Ori oli taas herroitellut sukkajalalle ja kysynyt voisiko hän auttaa tätä jotenkin. Kotka rypisti otsaansa hieman, ennenkuin vastasi.
"Oletko tasankohevonen? Ja ei tarvitse sanoa herraksi, Misa."
Ori hymyili levollisesti toiselle ja vilkaisi ympärilleen. Pian kullanruskeat silmät kääntyivät uudelleen katsomaan ruunikkoa.
"Oletko täällä asioilla vai häiritsinkö muuten rauhaasi?"

Kotka hymyili edelleen suopeasti, vaikka kysymys saattoi kuulostaakkin tönkölle. Tyynesti tuo laski päänsä alas, nyhtäen taas hieman heinää - vain tehdäkseen jotain. Samalla ori pystyi pitämään vaivihkaa Misaa silmällä, vaikkei oria kiinteästi tuijottanutkaan.
Kotkanruskea ei sanonut mitään, söi taas hiukan, kunnes nosti päänsä takaisin normaaliasentoon.
Asettui ori lepuuttamaan takajalkaansa, katsoen tälläkertaa avoimen kiinteästi toiseen. Mikähän Misan oli tänne lennättänyt? Syömäänkö oli tullut? Vai kenties ratkomaan omia pulmiaan. Sitä ei sukkajalka tiennyt, vaan tyytyi odottamaan.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Sasu » 17. Syys 2010 19:26

Nyökkään kuullessani orin nimen. Kotka, se sopii hänelle, hänen väritykseensä. Muutenkin toisessa on ripaus kotkamaista majesteettisuutta ulkonäössään. Tämä on selvästi myöskin jalomielinen, sillä melkein heti kuulen toisen suusta pyynnön olla puhuttelematta niin muodollisesti. Siihen ei kuitenkaan kiinnitä niin paljon huomiota kuin ensimmäiseen kysymykseen. Tuntuu, kuin sisälläni syttyisi pieni, lämmin liekki.
"Kyllä, olen tasankohevonen", vastaan ihan pikkuriikkinen ripaus tyytyväisyyttä äänessäni. Minä kuulun laumaan. Olen ehtinyt olla täällä niin vähän aikaa, ja silti minulla on lauma, josta minua ei eroteta ellen käyttäydy huonosti. Ajoittain tuntuu vieläkin, että voisin hihkua ilosta. Ehkäpä jätän sen kuitenkin tekemättä.
"Ilmeisesti kuulutte myös tasankohevosten joukkoon?" varmistan vielä sukkajalalta. Tuskin Kotka olisi muuten kysynyt minun laumaani, jos hän itse olisi rajarikkuri. En ole kylläkään vielä tavannut yhtään sellaista, joten en osaa sanoa miten he käyttäytyvät, mutta tuskin ensimmäisten lauseiden joukkoon sisältyy tiedustelu laumalaisuudesta.

Kotkan viimeisin kysymys saa hetkeksi takakenoon laskeutuneet korvani ponnahtamaan hämmästyneesti pystyyn, ja kohotan päätäni hieman, niinikään melko tyrmistyneenä.
"Mitä - ette suinkaan! Minähän tässä rauhanhäiritsijä olen!" kiirehdin korjaamaan. Minähän se tietenkin olin, joka tuli toisen keskeyttämään, mitä hän sitten ikinä olikaan tekemässä.
"En minä ole täällä tekemässä mitään erityistä. En kai minä suinkaan häiritse teitä?"
Näin tämän piti mennä, eikä toisinpäin. Tosin enpä minä taida kovin suureksi häiriöksi olla, mitä nyt rikon toisen ruokarauhaa. Eikä sekään tunnu Kotkaa häiritsevän, tämä kun näyttää laskevan päänsä hetkeksi heinien joukkoon. Sitten ori kääntää katseensa jälleen minuun, eikä käännä sitä pois. Minä olen tottunut ties millaisiin katseisiin, arvostelevista halventaviin, joten en ole milläänsäkään.

"Oletteko mahtanut jo tavata tasankohevosten arvoisan johtajan?" tiedustelen Kotkalta varovasti, kun en oikein muutakaan keksi. On niin vaikeaa keksiä yhtäkkiä jotain puheenaihetta kahdenkesken, kun en edelleenkään ole ihan selvillä miten täällä pitäisi kehenkin suhtautua.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 17. Syys 2010 20:25

"Kyllä, minä kuulun Tasankohevosiin."
Kotka vastasi Misalle hymähtäen. Kuullessaan tuon selittelyt, heilautti sukkajalka vain päätään, kuittauksena kuulleensa tuon sanat. "Ei, et häiritse. Seura ei ole koskaan pahaksi."
Ori tarkasteli ympäristöä sivusilmällä. Laakeassa maastossa ei näkynyt minkäänlaista rauhanhäritsijää. Mutristi tuo kuitenkin huuliaan, kunnes kuuli punaruunikon kysymyksen.
"Kyllä, Cendre Noiren tapasin pari päivää sitten."
Tuhahti kotkanruskea hieman, vaihtaen paikkaa parilla lyhyellä askeleella. Piti tuo kuitenkin Misaa tarkasti silmällä, vaikka seisoikin poikittain tuon edessä. Hitaasti mutustaen hän söi muutaman korren, tietämättä oikein mitä sanoa.
"..."

Sukkajalka käänteli korviaan eteen ja taakse, sekä sivulle. Hiljaisena ori seisoi paikallaan, kullanväriset silmät irroittivat katseensa kokonaan punaruunikkosta, viileän tuulen kahistellessa heinikossa. Mustat jouhet lepattivat tuulessa, ilman kylmetessä, illan hämärtyessä.

[Väkersin tätä kökkökirjausta puoli tuntia. Inspi aika huonolla laidalla :o]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Sasu » 18. Syys 2010 22:28

[Eipä tuo mitään, ei inspiraatiota voi aina olla ylenmäärin. ; ) ]

Nyökkään hyväksyvästi Kotkan ilmoitukselle. Nyt olen siis kohdannut kaksi laumatoveriani ja johtajani. Olettaen siis, että Ässä tekee niin kuin sanoo ja liittyy tasankohevosiin. Hänet haluaisin mielelläni kohdata uudelleenkin. Mutta nyt pitää keskittyä tähän käsillä olevaan tapaamiseen. Kotkanruskean vastaus saa oloni tuntumaan hieman paremmalta.
"Täällä kaikki ovat niin kovin ystävällisiä ja sosiaalisia", totean lähinnä itsekseni, mutta tarkoitan sanani kuitenkin myös Kotkan korville. Oletan, että täällä myös pidetään kehuista, kuten melkein kaikkialla muuallakin. Tietenkään en yritä kalastella suosiota tai mitään, mutta jotkut asiat vain kuuluvat hyviin tapoihin.

Vai niin, Kotka on siis hänkin jo johtajan hyväksymä jäsen. Suunnitelmissani tuoda johtajammekin hyviä puolia esille, mutta ruunikon tuhahdus saa minut hieman epäröimään. Jos tuo pieni äännähdys liittyi Cendre Noireen, niin ehkäpä ori ei tahtoisi kuunnella mitään erityistä ylistystä hänestä. Mielestäni tuhahdukset kun eivät edusta mitään kovin myönteistä mielipidettä.
"Hän vaikutti erittäin pätevältä johtajalta", tyydyn toteamaan, koska niin asia on. Kotka vaikutta melko poissaolevalta, joten uskaltaudun kääntämään katseeni ensin hetkiseksi oriin, ja sitten jonnekin horisontin suuntaan. Kylläpäs päivät ovat lyhykäisiä, ja tuulikin syksyinen. Hassua. Tuntuu, kuin vasta olisi ollut kesä.
"Saanko tiedustella, miten kauan olette olleet Caraliassa?" kysyn Kotkalta. Onkohan hänkin tullut meren yli? Voisiko olla niin, että tuo on asunut täällä pitkäänkin? Mistä sen osasi sanoa? Ei Kotka vaikuttanut sen enempää vanhalta asukilta kuin vastatulleeltakaan, joten enhän voi tietää sitä kysymättä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Syys 2010 15:58

[Persoona vaihtuu.]

Nyökkään vain, Misan sanoessa jotain pätevästä johtajasta. No, kai hän oli ollut pätevä, en kylläkään ollut siitä aivan varma. Tapaamisemme oli ollut lyhyt, mutta olihan Cendre Noire vaikuttanut.. Rypistin otsaani hieman. En päättänyt lausettani. Kuullessani orin toisen kysymyksen, loin tuohon hivenen kummastuneen katseen.
"Olen ollut täällä pari päivää, tapasin johtajani heti rantauduttuani."
Tyydyin toteamaan kuivakasti ja kohotin pääni takaisin normaaliasentoon. Heilautin hännälläni ilmaa, hätistellen ajatuksissani jotain mitä ei enää tässä säässä lennellyt. Ihan hyvä vain että ötökät olivat kuolleet viileässä ilmassa. Ei niitä kukaan kestänyt pörräämässä ympärillään joka sekunti.
Annoin katseeni vain harhailla ympäriinsä ilman päämäärää.
Hetkeksi kullanruskeat silmäni menivät umpeen, sekunnin murto-osan ajaksi, mutta säpsähdin silti rajusti. Tajusin etten ollut nukkunut kunnolla sen jälkeen kun olin tullut mereltä.
Katsahdin Misaan.
Ei minulla siihen kai minkäänlaista syytä ollut, mutta kunhan vilkaisin vain. Ainoastaan jotain tehdäkseni. Haukotus pyrki voitolle, mutta yritin pitää suuni kiinni. Joten kompromissina suupieleni avautuivat hieman, samalla kun vetäytyivät taaksepäin. Minua väsytti tosissani. Pitäisi kai ruveta jossain vaiheessa nukkumaankin. Mutten halunnut vaikuttaa kauhean epäkohteliaalle.

"öh.. Misa, minua väsyttää kun en ole nukkunut kunnolla sen jälkeen kun tulin mereltä. Sopiiko että lepäisin hieman?"
Vastausta odottelematta laskeuduin varovasti makuuasentoon, painamatta silmiäni kuitenkaan vielä kiinni. Jäin katsomaan punaruunikkoa ja odottelemaan sitä vastausta.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Sasu » 28. Syys 2010 13:56

Minulle tulee välittömästi sellainen olo, että olen aivan liian tunkeileva, kun Kotka vastaa kysymykseeni. Nyökkään tuskin näkyvästi, ja painan katseeni tiukasti maahan. Hiljaisuutta voisi ehkä pitää kiusallisena, jos minä tuntisin termin kiusallinen hiljaisuus. Minulle on ihan luonnollista pitää suuni kiinni, joten miksi muidenkaan pitäisi puhua? Yritän kuitenkin jälleen näyttää mahdollisimman huomaamattomalta, painan päätäni alaspäin ja annan ryhtini hieman laskeutua. Toivon kovasti, etten loukannut Kotkaa esittäessäni kysymykseni. Monitulkintainen silmäys ja kuivahko äänensävy antoivat minulle kuitenkin aihetta epäillä sitä. Niinpä on ihan hiljaa, etten ärsyttäisi toista enää enempää. Samalla saan aikaa pohtia hetken orin sanoja. Hänkään ei ole ollut täällä pitkään, niin kuin ei Ässäkään tainnut olla. Mikä sattuma, että niin moni on minun laillani ollut täällä vasta hetken ajan. Kavar varmaan on ollut täällä pidempään, en oikein usko että hänkin saapui hetki sitten ja kohosi heti lauman johtoon. Ainakaan sellaisen lauman, jonka muutkin hevoset täällä tuntevat.

Ruunikon säpsähtäessä minäkin sävähdän, mutta vähemmän kuin toinen. Silti silmistäni pystynee hetken ajan lukemaan hämmennystä. Olin ollut kovin ajatuksissani... Mutta koska Kotka vaikuttaa siltä, että säpsähdyksen syy meni jo ohi, minäkin annan valmiustilan valua pois kehostani, ainakin osittain. Olen kuitenkin valppaampi kuin äsken, ja käännän toisen korvani heti Kotkan suuntaan tämän puhuessa. Ei, ei hän taida olla mitenkään loukkaantunut minulle. Kuinka moni kävisi nukkumaan loukkaajansa seurassa? Itseasiassa minusta on ylipäätään vähän outoa, että hän luottaa noin paljon minuun, olenhan hänelle tuiki tuntematon, mutta en minä aio Kotkaa murhata hänen nukkuessaan.
"Tottahan toki sopii", kiirehdin vastaamaan orille. En kyllä yhtään ihmettele jos hän on väsynyt, kun ei kerran ole ehtinyt nukkumaan melkein yhtään. Sen kamalan merimatkan jälkeen minäkin olin ihan uuvuksissa.
"Um... voin pitää huolta siitä etteivät pedot pääse yllättämään, nukkukaa vain rauhassa", sanon Kotkalle, yrittäen pitää puheeni edelleen kohteliaina vaikka olenkin hieman hämmentynyt. Se ei tällä kertaa näy päällepäin, vaan pidän ilmeeni peruslukemilla.

Siinä minä sitten seison vartioimassa toisen nukkumista. En tosin ole ihan varma onko hän nukahtanut jo, mutta eihän se minun asiani ole. Minulla ei ole aikomustakaan liikahtaa tästä, nyt kun kerran lupasin että pidän petoja silmällä. Nyt kaikki lihansyöjät tosin pysyttelevät piilossa. Toivottavasti ne tekevät niin vastakin. Minua ei kiinnosta tappelu leijonien kanssa. Hamuan suuhuni muutaman heinänkorren, ja vilkaisen välillä Kotkaa levollisesti.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 02. Loka 2010 17:45

Nyökkäsin tuskin havaittavasti ja painoin silmäni kiinni. Odottelin unta, kuunnellen Misan rauhallista hengitystä lähelläni. Unen tullessa puhahdin syvään, pää tuntui tyhjälle.

~~~ HYPPÄÄ TUNNIN ETEENPÄIN ~~~

Avasin silmäni nukuttuani jonkin aikaa. En ollut varma kauanko oli nukkuessani mennyt, mutta Misa näytti yhä seisovan lähistöllä. Nousin ylös ja ravistelin itseäni varovaisesti.
"Kiitoksia Misa että viitsit vartioida untani."
Sanoin syvällä, karhealla sävyllä, pienen hymynkareen kivutessa kasvoilleni. Tarkastelin oria hymähtäen, samalla kun laskin päätäni, haukaten suullisen heinää. Pureskelin sitä mietteliäänä, katsahtaen välillä taivaalle. Ilta ei vielä hämärtyisi ainakaan tuntiin, mutta aurinko oli alkanut painua alaspäin, niin että taivas värjäytyi hennon vaaleanpunaiseksi, kermansävyiseksi ja oranssahtavaksi.
Heilautin häntääni kevyesti.
Korvani liikkuivat verkkaiseen tahtiin ympäristön äänien mukaan. Tuhahdin hieman, kohottaessani pääni takaisin normaaliin asentoon. Kohta pitäisi kai lähteä tutkimaan ympäristöä, Misalla olisi varmasti muutakin tekemistä kuin minun nukkumiseni vartiointi.
Katseeni oli tutkiva.
Jos Misalla olisi jonnekin kiire, siis oikeasti kiire, hän olisi jo jättänyt muodollisuudet sikseen ja häipynyt minun nukkuessani. Mutta ei ollut.
Viimeksi muokannut Zarroc päivämäärä 08. Loka 2010 16:54, muokattu yhteensä 1 kerran
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Sasu » 08. Loka 2010 15:12

Kotka taitaa todellakin olla unessa. Annan silmieni kiinnittyä oriin hetkeksi, katseeni on lämmin. Vaikka tilanteen pitäisikin ehkä olla toisinpäin, tunnen oloni jostain syystä melko turvalliseksi, kun suuri ruunikko nukkuu lähelläni. Puhallan kevyesti ilmaa sieraimistani, ja vilkaisen silloin tällöin ympäristöä, mutta pidän päähuomioni Kotkassa. Hän oli jo äsken kohtelias, mutta nukkuessaan ori vaikuttaa vielä mukavammalta. Kaikki nukkuvat näyttävät niin rauhallisilta, elleivät sitten näe painajaisia. Nukkuessaan ei pysty teeskentelemään tai esittämään mitään. Vilkaisen taivaalle tuulenpuuskan pörröttäessä lyhyehköä harjaani, ja arvuuttelen mielessäni, mistä tai millaisesta paikasta Kotka on tänne saapunut. En minä sitä välttämättä halua tietää, kunhan pohdiskelen. Minä en ainakaan omilla kotiseuduillani nähnyt paljon noin suuria hevosia. Syystä tai toisesta tunnen itseni melko pieneksi edelleen, vaikka ruunikko onkin makuulla.

En osaa sanoa, kuinka kauan aikaa on kulunut, mutta jossain vaiheessa Kotka alkaa osoittaa heräämisen merkkejä. Vetäydyn taaksepäin, sillä melko huomaamattani olen astellut lähemmäs ruunikkoa ja jäänyt siihen seisomaan hajamielisen näköisenä, mutta silti valppaana. Nyt terästäydyn hieman ja jättäydyn jälleen kunnioittavan välimatkan päähän. Toinen nousee seisomaan, ja minä tarkkailen hänen liikkeitään varovasti. Olisiko toinen äreä herättyään? Ei siltä vaikuta, ainakin hän hymyilee.
"Ei kiittämistä", vastaan katsahtaen kullanruskeisiin silmiin, ja minunkin huulillani käväisee lyhyt hymy. Ilmeisesti Kotka luotti minuun melko paljon, sillä olisinhan voinut tehdä mitä vain hänen nukkuessaan. Niinpä minäkin uskallan olla hieman rennompi, enkä seiso enää niin tiukasti ryhdissä kuin tapaamisen alussa.
"Nukuitteko hyvin?" kysyn suuremmalta vilkaisten tätä nopeasti. Sitten minäkin kiinnitän huomioni iltaa enteilevään taivaaseen, ja sen sävyt saavat oloni lämpimäksi, vaikka tasangon lämpötila laskeekin auringon mukana.

Satun vilkaisemaan Kotkaa, ja saan vastaani tämän tutkivan katseen. Vastaan siihen hieman hämillisellä hymyllä, sillä en oikein käsitä, mitä kiinnostavaa minusta mahtaa löytyä. Käännän katseeni pois, kuten minulle on opetettu. Niin kuin kunniallisen naishenkilön kuuluu, kuten Izanami asian ilmaisisi. Ei, minun ei pitäisi ajatella kasvattajatartani tai äitiäni. He eivät kuulu enää elämääni. En tiedä pitäisikö sanoa, että onneksi.
"Oletteko matkalla jonnekin?" kysyn Kotkalta, ennen kuin ehdin vajota liian syvälle muisteluihin. Muistot vain ovat vielä niin tuoreita, että niistä on vaikea päästä eroon kun ne kerran on päästänyt ajatuksiinsa.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 20. Loka 2010 18:12

[Aaaa anteeksi kesto. Ja nyt kyllä tökkii.]

"Aivan hyvin, kiitoksia."
Vastasin Misalle hymyillen hienoisesti. Kuullessani orin toisen kysymyksen, rypistin otsaani hieman.
"En oikeastaan minnekkään, mutta varmaankin pitäisi kohta lähteä, teidän rauhaanne häiritsemästä."
Sanoin hymähtäen hieman. Vilkuilin ympärilleni hiljakseltaan ja jäin hetkeksi miettimään. Oikeastaan, minulla ei ollut parempaakaan tekemistä kuin seista täällä, mutta silti tuntui etten jaksaisi olla kovin pitkään.. Misa tuntui liian varovaiselle minun makuuni, aivan kuin hän olisi halunnut pyytää olemassaoloaankin anteeksi. Otsani rypyt silisivät vähitellen, ajatuksieni pätkiessä. Johtui kai väsymyksestä.. Tai ajatuksieni harhailusta - miten vain. Olin kuitenkin valmis lähtemään piakkoin.
Hajamielisenä käänsin katseeni takaisin Misaan.
Mutristin huuliani kevyesti, kohottaen pääni hieman korkeampaan asentoon. Vilkaisin vielä kerran ympärilleni korvat höröllään.
"Mutta nyt minun täytyy mennä, nähdään taas Misa."

Lausahdin oriille, katsahdin toiseen pikaisesti ja käännähdin ympäri. Lähdin ravaamaan pitkin, korkein askelin kohti metsänreunaa, joka siinsi vielä suhteellisen kaukana. Pärskähtäen vaihdoin vauhdin laukalle.
Kavioni takoivat maata yhä kovempaa tahtia, häntä liehui lippuna takanani. Painoin päätäni alaspäin ja korvia taaksepäin, nauttien vauhdista, joka kiidätti minut metsänreunaan. Katsomatta taakseni hiljensin raviin ja askelsin sen pimentoon.

KOTKA POISTUU.
Kiitokset lyhyestä pelistä (:
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinne minne jalat kantavat.

ViestiKirjoittaja Sasu » 28. Loka 2010 20:42

"Ei minua minua tarvitse teititellä, herra", sanon vaisusti, mutta se taitaa olla melko turhaa. Kotka ei vaikuta muutenkaan kiinnittävän minuun paljoa huomiota enää, ja sehän sopii. Hän ilmeisesti miettii jotain, ainakin kasvonilmeistä päätellen, enkä häiritse hänen miettimisrauhaansa. Tuijottelen yli tasangon, ja arvuuttelen mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Käännän korvani kuitenkin salamannopeasti Kotkan suuntaan, kun tämä puhuu minulle. Sanoo näkemiin, niin että kai tämä tapaaminen sitten oli tässä.
"Näkemiin", vastaan kohteliaasti ja nyökkään. Nähdään taas. Mikä ettei. Suuri ruunikko lähtee kohti metsänreunaa, mutta minä jään seisomaan paikoilleni ja katselemaan merelle päin. Tämä oli sangen erikoinen tapaaminen, täytyy sanoa. Tuijottelen horisonttiin, jonka reuna alkaa jo tummentua auringon laskeutuessa hitaasti länttä kohti. Pidän tästä itäisestä alueesta. Täällä näkee sekä tähdet että auringon ensimmäisenä.

Suorastaan hyytävä tuuli viheltää ohitseni ja taivuttaa heinikkoa mennessään. Toinen muistutus talvesta, aikaisin hämärtyvien iltojen lisäksi. Mahtaako täällä sataa lunta? Muistan lumen vain etäisesti, siitä on niin kauan kun kotikonnuillani satoi lunta. Se oli syntymäni jälkeinen talvi, mutta sen jälkeen olen vain kuullut puhuttavan tuosta valkeudesta. Voi hyvinkin olla, että täällä kylmenisi riittävästi. Se olisikin sangen sopivaa, sillä valkoinen on minulle sekä surun, että uuden alun merkkinä toimiva väri. Kummatkin kuvastaisivat tilannettani loistavasti. Toinen tuulenpuuska saa minut vakuuttumaan siitä, että olisi parasta etsiä suojaa yöksi. Lähden ravaamaan summanmutikassa johonkin suuntaan, tarkkaillen ympäristöä taas muuten kuin silmilläni.

Toivottavasti talvella sataisi lunta.

Megami poistuu.

[Kiitos itsellesi! ^^]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Tasanko

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron