Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 13. Helmi 2013 21:28

/ Mukaan Wohweli ja Cleo ;p

FÓRSKELLING
Ilta hämärsi havumetsän, jonka siimeksissä kuljeskeli päämäärättömin askelin ruunikko oripoika. Frósti oli pitkästä aikaa uupunut, lyhyessä ajassa ori oli vaeltanut vuorilta havumetsiin ja etsi nyt jotakin syötävää. Väsymys ja pureva nälkä tekivät Fróstin olosta epämiellyttävän, ja ori ei muistanut milloin olisi viimeksi ollut hermot tiukalla kuten nyt.
Korviaan käännellen ori yritti paikantaa jotain liikkuvaa kohdetta, vaikka hevosta, joskin miettiessään ei edes tiennyt jaksaisiko tavata juuri nyt ketään. Oikeastaan jokin ruoka olisi mukavinta tällä hetkellä, mutta lumen alta ei löytynyt kuin sammalia ja ori oli kyllästynyt nyhtämään pajunoksia ja muita kitkeriä vesoja henkensä pitimiksi.

Käyntiaskeleet katkesivat, orin upotessa hetkeksi ajatuksiinsa ja kompastuessa hangen alla olevaan kuoppaan. Ori rämähti lumeen polvilleen, ja vaikkei kaatuminen tehnyt kipeää, ruskeat korvat painuivat hennosti luimuun. Äh. Kaatuminen ärsytti oria, heti kun vähän keskittyminen herpaantui tulee vastaan typerä maastonmuoto ja kaatuminen.
Tällainen turhanpäiväinen pelleily veisi vain energiaa ja olo olisi entistä kurjempi.
Huokaisten Frósti nousi ylös. Olipa huono päivä, ei Frósti halunnut olla kiukkuinen, mutta silti hän tunsi ärsyyntymisen härnäävän häntä.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 13. Helmi 2013 21:57

CLEOPATRA

Well, well, well.. Mitäs eripari silmäni näkevätkään. Taisi vieras ruskeakarva taivaltaa minun metsikössäni. Kuin äänettömän varjonlailla tarkkailin vieraan etenemistä puiden lomasta. Juuri, kun ajattelin sännätä orin perään ja esittää sille pari kysymystä huomaan tämän mätkähtävän lumen sekaan. Hymy kaartuu pidättelemättömänä turvalleni ja koko naamatauluni on äänettömässä naurussa.
Hymähdin hiljaa ja lähdin etenemään vieraan luokse. Taivuttelin hieman päätäni ja pyöräyttelin hartijoitani. Olisi ajettava vieras matkoihinsa, vaikka sitten kovan käden kautta jos kirpeät sanani eivät purisi tarpeeksi vahvasti.

Ennen puiden lomasta sukeltamista suoristan ryhtini ja sen jälkeen olenkin täysin valmis kohtaamaan tunkeilijan.
Astelen hallitusti lumisten oksien läpi ja ravistelen päälleni karisseet lumet.
"No, kappas vain. Mitä meillä täällä onkaan?" puhuttelen toista melko ivallisella äänellä jossa oli selvä kettumaisuuden särmä.
"Et taida yhtään tietää kenen mailla porhallat? Kannattaisi ehkä kerätä kimpsut ja kipittää muualle ennenkuin joku tulee potkimaan sinut atomeiksi," vihjailen toiselle hyvin piikittelevään tyyliini.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 14. Helmi 2013 21:22

Frósti nosti katseensa taivaalle, sulkien sitten silmänsä ja kuunnellen vain omaa hengitystään ja koettaen rauhoittua. Kiukkuisuus oli ikävää eikä ollenkaan orin tyylistä, mutta nälkä ja väsymys yhdessä tekivät olon vain niin epämukavaksi. Tuulen suhina, hengityksen ääni... ja askeleet? Liikuttamatta päätään ori avasi silmänsä ja kuulosteli. Kyllä, askeleet. Ilmeisesti Frósti ei ollut yksin täällä.

Ori kääntynyt katsettaan, ennen kuin kuuli tammahevosen äänen takaansa. Pisteliääseen sävyyn lausutut sanat saivat Fróstin tahattomasti kääntämään korviaan taaksepäin, tuon kääntyessä katsomaan tulijaa vain sivusilmällä. Nyt Frósti ei oikein ollut juttutuulella, ja jostakin syystä toisen äänensävy ja käskyttäminen kihoittivat pienen vihan orin mielessä. Pieni hymähdys kantautui orin huulilta.
- Kiitän varoituksesta, pidän tuon mielessä. Nyt jos neiti voisi ystävällisesti poistua, jatkaisin mielelläni ruuan etsimistä, ori tokaisi hieman tylysti, toivoen mielessään että toinen lähtisi. Tässä mielentilassa Frósti ei toivonut seuraa, varsinkin kun toinen vaikutti siltä ettei olisi mitään mukavaa rupatteluseuraa.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 14. Helmi 2013 21:50

Miten ärsyyntyneeltä tämä vieras tyyppi vaikuttikaan. Hah, se olisi hyvä sillä silloin minun ei tarvitsisi tehdä suuria, että saisin orin repimään joka ikisen jouhen päänupistaan. Heilautin pienesti päätäni ja seurailin mielenkiinnolla millainen vaikutus nuppineulan lailla piikikkäillä sanoillani oli oriin.
Ei ehkä ihan tavoittelemani reaktio, mutta tästä olisi kyllä helppo hioa jotakin mielenkiintoisempaakin. Ruunikko kehottaa minua poistumaan, että saisi etsiä rauhassa sapuskaa. Justiinsa, kunpa vain mokoma tietäisi kelle luuli latelevansa ehtoa. Olen jo aikeissa kajauttaa nimeni ja arvoni toisen korville, mutta hillitsen itseni. Olkoot se vielä hetkisen oma pikkirikkinen salaisuuteni.
"Aika tylyyn tapaan minua komennat," tokaisen toiselle vähän siihen tyyliin, kuin olisin pahastikin loukkaantunut.
"Vaikka ymmärränhän minä jos noin heppoisella orilla ei ole voimaa, kuin sanoihin," tämän toivon iskevät ruunikkoon kovastikin, vaikka toki minä parempaankin pystyisin jos tilanne vaatisi. En minä mitään turparallia välttämättömänä pitänyt, mutta jos ori leikkiin ryhtyisi saisi sen kanssani kestää.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 16. Helmi 2013 16:32

Kuullessaan toisen vastauksen ori katsoi kärsivä ilme kasvoillaan eteenpäin ja huokaisi hiljaa. Jaahas, toinen ei ilmeisesti ollut halukas olemaan tekemisissä Fróstin kanssa, muttei myöskään halukas jättämään häntä rauhaan. Ori tömäytti hermostuneena jalallaan maata ja huiskautti terävästi häntäänsä, ja kääntyi sitten ympäri. Tamma oli hiirakko ja Fróstia paljon isokokoisempi. Kokoerosta huolimatta ori ei perääntynyt, katsoi vain hieman kärsivän ja tympääntyneen sekaisesti tammaa. Jospa toinen tajuaisi ilman sanomista että ori halusi olla rauhassa nyt.
Hän oli vasta muistellut menneisyyttään, Jemeä, ja kohtaamiaan hirveyksiä. Hän oli repinyt menneisyydeen haavat auki ja maistanut vanhan suolan uudestaan, ja sen maku oli kitkerä. Kaiken tämän tunnemyrskyn jälkeen orin olo oli loppuunpalanut. Hän halusi levätä.

Tamma oli sinänsä kaunis ilmestys - savunharmaa karvapeite ja valkoinen pää sekä takajalat, mutta jo tämän lyhyen kohtaamisen jälkeen Frósti pisti merkille, että luonne tammalla oli kaikkea muuta kuin kaunis. Silti ori yritti urheasti vääntää pienen hymyn kasvoilleen, mutta hymystä tuli väkinäinen, lähes ivalliseen irvistykseen taipuva.
- Mikäs itse olet sitten puhumaan minulle tylyyn sävyyn? Eikö neiti tiedä sanontaa 'niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan'? ori tokaisi, pienesti päätäänsä kallistaen, niin että musta otsaharja valahti silmille peittäen valkean tähden alleen.
- Noh, voi olla, Frósti sanoi ärsyyntyneen huvittuneena, - mutta eikö neidin se pitäisi tietää, ettei väkivalta ratkaise mitään? Frósti näpäytti.
Olisipa Kamír täällä. Tamma oli varmaan ainoa, jonka seuraa Frósti kestäisi juuri nyt.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 19. Helmi 2013 15:16

Saatoin jo maistaa tunnelman kireytymisen, mehevä aromi. Taisin olla vihasuhteiden antaumuksellinen kokki joka pystyi repimään mistä vain aineksia pieneen kahakkaan. Ja tuo ruunikko kärsivin ilmein oli lähes puollustuskyvytön minun sanomuksiani vastaan tai niin ainakin saatoin olettaa, kunnes huomasin orin suupielien kohoavan. Varsin kliseisen lausahduksen toinen laskee korvilleni enkä voi hillitä lyhyttä naurahdusta.
"Minä olen hevonen jolle metsä ei vastaa vaan kumartaa," ilmoitan melko itsevarmasti ja hymyilen lähinnä huvittuneella naamalla. Mahtoi tosiaan ylimielinen asenteeni hipoa jo yli hilseen menevän rajaa. Kohta varmaan ruunikkokin repeäisi ulos tuosta kuorestaan mikä pyrki pitämään sen niin asiallisena, kuin suinkin mahdollista. Ainakin jatkuva neidittely alkoi minun korvaani kuulostaa kerta toisensa jälkeen vain halventavammalta.
"Ei ehkä ratkaise, mutta auttaa asioihin kummasti," naureskelen tietäväisenä. Niin minä olin mennyt elämässäni eteenpäin ja saavuttanut suuria, siis sillä, että olin potkinut muilta luita atomeiksi. Väkivallalla oli yhä mahtia tässä maailmassa. Eikä se varmasti tulisi murenemaan niin kauan, kuin minä taivaltaisin tällä planeetalla. Heikot saisivatkin sitten jäädä jalkoihin.

"Älä väitä, ettet sinä koskaan olisi ollut niin vihainen jollekin, ettei sinun vähintään olisi tehnyt mieli nähdä toinen kitumassa kivusta," olin varma, että ori oli joskus tuntenut niinkin suurta vihaa, kenties jopa joskus vahingoittanutkin jotakuta.
"Ja kaikesta käytöksestäsi lukien voisit varmaan käydä minunkin kimppuuni, senkus. Tule vaan," yllytän toista. Viime mittelöstä oli jo aikaa ja olisi kiva kokeilla toisen rajoja ja voimia ennenkuin läksyttäisin sen ulos mailtani.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 19. Helmi 2013 19:26

Pienesti korviaan taaksepäin kääntäen ori kohotti kulmiaan sarkastisen yllättyneenä. Oho, paikalla ei tainnutkaan olla ärsyttävä neiti, vaan ylimielinen ärsyttävä neiti. Ori tuhahti pienesti ja huiskautti toistamiseen hännällään. Frósti menetti harvoin malttinsa, ja nytkään tilanne ei ollut lähelläkään Fróstin räjähtämistilannetta, mutta kyllä tuollainen käytös pisti ketuttamaan. Ihan kuin tamma olisi saanut kohdella muita miten haluaa. Olikohan tällä jotakin mielenvikoja, kun käyttäytyi noinkin törkeästi, vaikka Frósti ei ollut mitään tehnyt? Kenties jonkinlainen psyko?
Ainiin, Caraliassa tosiaan oli se psykopaatti murhaaja, josta Kamír oli kertonut. Pieni kylmänväristys kulki orin ruumiin läpi, vaikka silmäillessään tammaa ori mietti, että vaikka toinen olikin piikikäs ja ärsyttävä luonne, tuskin tamma mikään murhaaja oli.
Tamman asenne väkivaltaan oli kuitenkin huolestuttava. Ori katsoi pitkään hiljaa halveksuen tammaan, sanomatta mitään. Ilme oli yhtäkkiä muuttunut kylmäksi ja purevaksi, mitä orin kasvoilla harvoin näki. Fróstin suupielet kiristyivät, mutta sitten tuo puhkesi puhumaan.
- Surullista on se, ettei tässä maailmassa enää saavuteta juuri mitään hyvillä teoilla, ori totesi lyhyesti. Niinhän se oli, hyvillä teoilla oli yksilölle suuri voima, mutta suurelle joukolle merkityksetön. Vain pahat teot olivat suuria, vain ne huomattiin.

Tamman toteamukset kuitenkin löivät oria rintaan kuin jäinen kavio, ja hetken ori näki vain mustaa. Muistot menneistä palasivat mieleen, ja tuntui kuin valtava nyrkki olisi yhtäkkiä rusentanut hänen sydäntään ja mahaansa kokoon. Ihan kuin tamma luulisi jotenkin tuntevansa Fróstin.
- Ihan kuin muka tietäisit jotain minusta, ori tokaisi kylmästi. Oli vain yksi henkilö, jonka Frósti olisi halunnut kärsivän teoistaan, mutta liian monta kertaa ori oli nähnyt jonkun itselleen tärkeän joutuvan kyseisen henkilön sijasta siihen tilanteeseen.
- Jos tuntisit minut, tietäisit että tarvitsen syyn käydäkseni päälle. Ja sinä ja sinun käytöksesi ette valitetattavasti ole juuri minkään asteinen syy, jotta turvautuisin väkivaltaan, Frósti kuittasi lyhyesti. Ettäs kehtasi.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 19. Helmi 2013 21:01

Seuraavat sanat jotka kuulen ruunikolta ovat pehmopuheita ja minun täytyy todella repiä kieleni syvälle kurkkuuni, etten aloita räkäistä naurua. Heilautan pienesti päätäni alemmas, että nauraminen ja sen aihe unohtuisivat nopeasti. Kun tunnen oloni hieman helpottuneemmaksi nostin päätäni pienesti ja hymähdin huvittuneena.
"Ai, että ihan surullista? Tirautappa pari kyyneltä niin vakuutun täydellisesti sanoistasi," heitän pilkallisesti ja sivallan mustalla hännälläni ilmaan. Minä olin herra tässä hetkessä ja tuskin mikään saisi minua varomaan lipevää suutani ja terävää kieltäni. Minulla oli sen verran paksua kalloa, etten pelännyt käyttää tai tuoda sitä esille.

Miten loukkaantuneelta toinen näyttikään, kun keljuilin tämän tuntemuksien kustannuksella.
"Minä tiedän yhtä ja toista. En ole tyhmä," ylpeys äänessäni on oli varmaan korvia raastavaa. Minä en kyllä ollut lainkaan halukas tutustumaan toiseen, en ainekaan niin kauaan, kun tämä pyöri minun maillani tunkeilijana. Ori pitäisi varmaan pian kolauttaa tajuamaan kenen silmille yritti noin kovapäisesti hyppiä. Joutaisikin tämä jo palaamaan omalle paikalleen Caralian hierarkiassa. Siitä ilmeestä saisin varmaan taas hymyä turvalleni oikein roppakaupalla.
"Minua ei pahemmin kiinnosta tuntea sinua. Mutta minulla on keino jos toinen saada sinusta vähän muuta irti," suoranainen tarkoitukseni ei ollut uhkailla ruunikkoa, mutta minä tahdoin jo jonkinnäköisen syyn kolauttaa tuota kaviolla.
Lähes yllätyksen elkein otin ne muutamat ehtimäni juoksuaskeleet ja yritin tönäistä toista oikein voiman kanssa. Tämän jälkeen otin muutaman askeleen sivulle ja käännyin katsomaan minkälaisen reaktion olin saanut toisessa aikaan.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 19. Helmi 2013 21:29

Vastaukseksi tamman ivallisille sanoille Frósti heilautti vihaisesti päätään ja mulkaisi tammaan, mutta loi sitten pienen ivallisen hymynkareen huulilleen.
- Voi kun olet kova suustasi. Neiti on varmasti harjoitellut oikein kovasti, että osaa sanoa jotain noinkin ilkeää, Frósti sanoi, liioitellen hämmästynyttä äänensävyään ja ilmettään noinkin-sanan kohdalla. Tamma ei edelleen aiheuttanut Fróstissa mitään äärettömiä vihanleimahduksia, tuskin tulisi koskaan aiheuttamaan, sillä Frósti osasi jättää piikittelyt omaan arvoonsa. Silti tamma oli onnistunut myös satuttamaan oria, mutta kaikesta huolimatta ori jaksoi ajatella, ettei tamma tarkoittanut loppujen lopuksi pahaa, vaan oli vain kova suustaan. Eikä tamma voinut tietää Fróstin menneisyyttä.

En ole tyhmä. Tamman sanat kuullessaan Frósti naurahti tahattomasti, ivalliseen sävyyn.
- Niinkö? Etkai pistä pahaksesi että tulkitsin käytökseksi ja olemuksesi perusteella jotain aivan muuta? ori kysyi naurahdellen. Tamma vaikutti oikeasti hieman bimbolta yksilöltä, joka luuli itsestään liikoja ja saisi vielä kunnon tällin joltakulta, jolle erehtyisi aukomaan päätään.
- Sinun kannattaisi pitää varasi. Kaikki eivät siedä tuollaista käytöstä samalla tavalla kuin minä, Frósti sanoi sitten viileästi. Ori päätti tehdä lähtöä. Ensinnäkin hänellä oli yhä nälkä, häntä yhä väsytti, ja Kamírin sanojen muistaminen oli saanut orin harkitsemaan oikeasti laumaan liittymistä. Frósti oli miettinyt tasankohevosia. Täytyisi vain löytää johtaja ja liittyä laumaan.
Juuri kun ori oli kääntymässä, tamma ottikin vauhtia ja loikkasi kohti. Frósti näki liikkeen silmäkulmastaan ja ehti juuri ajoissa loikata sivuun, ennenkuin tamma ehti iskeytyä vasten ruunikkoa. Frósti oli uupumuksestakin huolimatta nopealiikkeinen ja ketterä, ja korvansa luimuun painaen ori napsautti terävästi hampaillaan varoitukseksi.
- Lopeta tuo pelleily, en aio käydä päällesi tai mitä ikinä nyt käytökselläsi haetkaan. Kuka olet ja mikset vain anna minun olla rauhassa? ori tiuskaisi, korvat mustan harjan alle niskaan kadonneina.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 19. Helmi 2013 21:46

"Ilkeää? Et ole kuullut vielä mitään untuvikko," tirskahdan orin kommentoinnille. Omat hermoni olivat kylminä eikä vieraan käytös juuri ärsyttänyt minua, lähinnä vain toisen läsnäolo.
"Ja, kun minä aloitan sanasodan rukoilet sille nopeaa loppua ennenkuin korvasi rapisevat irti," uhkailen, vaikka mitään kovin syvällistä tarkoitusta sillä ei ollut. En todellakaan uskonut, että runikko ihan moista pelästyisi, mutta uskon, että pikkuhiljaa saisin tätä hieman jo perääntymään.
"Sinun kannattaisi alkaa varoa sanojasi ystävä hyvä, hypit nyt aivan väärän tahon silmille," ilmoitan varoittavasti mustaharjaisen arvioidessa muka minun tyhmyyttäni. Vieläkään ori ei vaikuttanut tajuavan asemaansa. Kohta olisi tosiaan liian myöhäistä.
"Voi, älä sinä suinkaan huolehdi minusta. Tämän tason gladiaattori ei ole eilisen teereen tyttöjä. Osaan pitää varani ja olen jo aiemmin rusikoinut yhden jos toisen kaltaisesi onnettoman," ilmoitan asioita kaunistelematta.

Hyökkäykseni ori väistää ketterästi enkä voi olla pistämättä sitä merkille. Ehkä toinen ei ollutkaan niin avuton kuin saattoi päällepäin näyttää. Hymähdin hiljaa ja viritin kasvoni uuteen virneeseen. Ruunikko komentaa lopettamaan pelleilyn ja kyselee, kuka olen.
"Kukako? Se nyt ei kuulu ihan kenelle tahansa," ilmoitan ja käännän takaseni vieraan suunnalle ja yritän saada iskettyä tätä harmailla kavioillani kyljen tienoille. C'moon! Lähtisi nyt leikkiin mukaan ja yrittäisi edes panna hanttiin. Ei tälläistä voisi kovin pitkään jatkaa tekemättä itseään säälittävyyden perikuvaksi. Eikö täällä tosiaan enää ollut hevosia joista olisi irronnut hieman enemmän hupia? Ainakin Zoe tapaaminen oli ollut viihdyttävä, se tamma ei osoittanut pienintäkään pelkoa tai epävarmuutta ja uskalsi laittaa vastaa kovin ottein. Missä oli tämän ruunikon piilevä viha? Täytyisi kaiketi repiä se väkisin toisesta pihalle!
"No, alatko jo kuumeta?" kysähdän ja yritän toistamiseen ohjustaa ladatut takaseni uuteen potkuun.

» Cleo oot ihan kakkapää. Täs kyl vaaditaan kohta ihmettä. Frosti varmaan kohta ees harkitse liittymistä tasareihin, kun Cleopatra diktaattori tällee metelöi. :'D
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 25. Helmi 2013 20:50

Tummista silmistä paistoi nyt varautuneisuus, kuten orin koko kehosta, tuon seisoessa jännittyneesti hiirakon edessä. Orin hengitys oli kiivastunutta ja adrenaliini virtasi suonissa, ja hetken ori näytti olevan valmis vastahyökkäykseen, mutta sitten tuo tyytyi vain viskaisemaan päätään. Korvat olivat takakenossa, ja Frósti katsoi vihaisesti toista, muttei tehnyt elettäkään käydäkseen päälle.
- Sinulla tuskin on syytä käydä päälle, joten olisi ihan mielenkiintoista tietää edes nimesi! ori tiuskaisi, muttei ehtinyt reagoida, kun tamma jo kääntyi ja latasi takasensa uuteen potkuun. Frósti koetti väistää, mutta ei ehtinyt tällä kertaa vaan tamman kaviot iskeytyivät kipeästi pamahtaen orin kainalon seuduille. Vesi tunki orin silmiin kivun sumentaeksi hetkeksi koko Fróstin mielen, mutta sitten tuo palautui ja huitaisi vain etusellaan reaktiomaisesti, vaikkei hiirakko ollut edes iskuetäisyydellä.

Tamman kommentti sai Fróstin vain tyynen raivon valtaan. Ori tunsi vihaa ja tilanteen epäreiluus harmitti häntä suunnattomasti, mutta ori ymmärsi, että tamma toivoi hänen ryhtyvän leikkiin mukaan. Frósti kyllä tunsi pientä halua hieman hätistää tammaa vaikka muutamalla hampaaniskulla tai kavionhuitaisulla, mutta pienikin siihen edes viittaava ele saisi vain tilanteen pahenemaan.
- Kuuleppas, typykkä. Vaaditaan todellakin erittäin, erittäin painava syy että minä alan hermostua, ja tuo sinun ripaskasi ei juuri muuta asiaa, Frósti sanoi, vaarallisen tyynellä äänensävyllä, vaikka kylkeä kivisti. Ori pysyi nyt hieman kauempana tammasta, ja pudisti harjaansa.
- Ja suokaa anteeksi vaan, mutta minulla olisi tässä vähän tärkeämpääkin asiaa kuin rähistä rellestää mieleltään ilmeisen keskenkasvuisen eukon kanssa, vaan minun pitäisi tavata pari laumanjohtajaa, Frósti sanoi, voimatta enää hillitä kerkeää kielenkäyttöään. Sen verran ärsyttäväksi neiti oli käynyt.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 25. Helmi 2013 23:49

Vihdoin ruunikko alkoi jo näyttämään siltä, että aikoisi pistää kampoihin, mutta tämä pidättäytyy turhan päättäväisesti. Iskuni kolahtaa kohdalleen, mutta se ei saa ruunikossa, kuin naurettavan pienen eleen aikaiseksi. Tämä vieras heppu tosiaan kuvitteli, ettei minulla ollut syytä käydä kimppuun, vaikka luulen, että syyni oli pätevämpi, kuin ikinä saattaisi olettaa. Hänhän oli minun maillani ja olin jo kertaalleen kehottanut poistumaan ja vielä ihan suht nättiin sävyyn.
Osasin olla kärsivällinen tietyissä tilanteissa, mutta nyt toivoin saavani aikaiseksi jo näkyvämpiä tuloksia. Ori kommentoi jälleen nokkavasti tekemisiäni ja ilmoittikin sitten tahtovansa johtajan puheille. Mihinhän muottiin mahtaisi toisen kasvot vääntyä jos tiputtaisin tähän hetkeen totuuden pommin siitä, että minä olin johtajatar. Ei, leikkiä olisi jatkettava vielä hieman.

"Minäpä tiedän missä hän on parhaillaan. Tahdotko kuulla?" puhelen ivallisuudella kuorrutetulla äänellä. Kävi varmaan selväksi, etten jakanut tietojani ihan sopimattomalla yksinkertaisuudella.
"Todista nyt, että sinussa on oria niin lupaan viedä sinut sen hevosen puheille jota kutsutaan johtajaksi," haastan sitten kylmän simppelisti. Olisihan tuolla vaihtoehto tyytyä etsimään johtaja itse, mutta se ei tosiaan tulisi käymään yksinkertaisesti. Jos tämä ei suostuisi olisi turha edetä minun maallani enää puoltakaan askelta. Saisi juosta sen myötä tuli hännän alla tai tulla maahan poljetuksi.
"Nämä ovat vaihtoehdot, pelaamme minun säännöilläni tai pian ainoa kunnioitus lankeaa muistollesi suruna, kun joku ohikulkija löytää ruumiisi mädäntymästä," pyrin kylvämään jäätävällä äänelläni kauhua, tämä oli uhkaus. Yksi niistä monista asioista joita pidin omana apunani.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 02. Maalis 2013 17:47

Frósti painoi korviaan tiukemmin niskaan silmäillessään tammaa. Orin hengitys oli nyt kiivasta, ja tuo tunsi kylmän hien kohoavan ylleen. Mitä tamma haki? Frósti koetti etsiä pakokeinoa, mutta luultavasti mikäli Frósti olisi perääntynyt, tamma olisi hyökännyt orin kimppuun. Ori oli hermostunut, jopa pienesti peloissaan, sillä Frósti vihasi tappelemista. Kaikesta huolimatta ori ei haluaisi satuttaa tammaa, mutta mikäli tamma kävisi vielä kimppuun, Fróstin olisi pakko puolustautua. Frósti kuitenkin näytteli tyyntä, ja silmäili tammaa pienen välimatkan päästä.

Tamman sanat eivät enää luoneet Fróstissa minkäänlaista hämmästymisen reaktiota. Ori ei uskonut tamman sanoihin, tuskin uskoisi enää mihinkään. Hän halusi pois, halusi tavata tasankolaisten johtaja. Viimein ori oli valmistuatunut luopumaan vapaudestaan osittain ja asettumaan aloilleen, oman turvallisuutensa tähden. Voi kumpa tämä tamma antaisi hänen mennä.
- Kuules nyt, tämä on todellakin tärkeää, Frósti sanoi kärsimättömästi. Tamman eleitä ja reaktioita silmällä pitäen Frósti koetti vielä taivutella tammaa hyökkäysasemistaan pois.
- Minua on varoitettu täällä liikkuvasta murhaajasta. Minä haen vain turvaa laumasta, joka liikkuu jossain täällä suunnassa, ja minä en siksi halua vahingoittaa sinua, ja toivon ettet sinäkään tee niin minulle, ori yritti vielä, keräten kaiken tyyneytensä. Tamma haastoi häntä tappeluun, mutta Frósti koetti välttyä. Hän oli kerran elämässään ollut valmis taisteluun, ja silloin hänellä oli ollut syynä pelko rakkaansa menetyksestä.
Tamma jatkoi haastoaan uhkailemalla. Se sai aikaan vain pienen kouraisun orin sisuksissa, mutta sekään ei riittänyt saamaan Fróstia taisteluvireeseen. Vähemmän ori pelkäsi oman nahkansa puolesta kuin menettää.
- Minä pyydän, ori sanoi vielä, yrittäen vedota hiirakkoon.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 03. Maalis 2013 05:24

Yritin kaikin keinoin painottaa orin käymään kimppuuni. Silmäilin toista pistävästi ja aavistuksen kumartuneella päällä yritin osoittaa olevani valmis, senkun antaisi tulla. Myös pakokeinojen sulkeminen oli työnalla, en tahtonut antaa vieraan paeta noin vain. Oppisi, ettei vieraiden alueilla hypittäisi ilman mitään seuraamuksia, varsinkaan jos kyse oli minun alueistani. Kovaan ääneen aina vannotin, että sen minkä omistin tahdoin myös pitää visusti vain itselläni, ulkopuolisilla ei todellakaan ollut sananvaraa minun laumani alueilla.
Jälleen ruunikko puhuu. Se puhelee asian tärkeydellä. Mitä tärkeää sillä muka minulle olisi? Eikai vain tahtonut laumaan pyrkiä. Ajatus oli hapannuttaa kasvoni täysin, mutta pysyn ilmeettömänä. Niin varomattomasti se oli minulle heti alkuunsa sanaillut, etten tahtonut syyttää tästä selkkauksesta vain itseäni, kyllä meillä molemmilla oli omat aineksemme tässä keitossa.
Vieras puhelee jotakin jostain murhaajasta, mutta melko epäkiinnostuneesti sivuutan tämän höpinät, luon vielä pitkän katseen ruskeaan, kun tämä selvästi yrittää vedota johonkin mitä ei minusta löytäisi. Pyydelköön siis rauhassa. Minä en väistyisi, en perääntyisi, enkä myöskään päästäisi toista menemään. Minä laittaisin vastaan niin kauan, kun asiat rullaisivat minun tahtoni mukaan, tässä oli mahdollisesti jälleen koko jääräpäisyyteni kehissä. Pitkällälinjalla uskoin ruunikon vielä menettävän malttinsa ja käyvän, vaikka sitten haluttomasti kimppuuni.

"Minä olen vähemmästäkin potkinut muilta luita poikki," ilmoitan pienen vaarallisentuntuisen hymyn kera, kuin osoittaen, etten ollut kuunnellut sanaakaan tämän puheista. Miksi minun olisi tarvinnut? Tämä ei tehnyt vieläkään kuten minä tahdoin joten eteenpäin ei oltu päästy.
"Sieltä missä tulen, olen aika tunnetukin," kerskailen, mutta en suinkaan siihen malliin, että haluaisin kuulostaa leuhkalta tai vain pelkästään ylpeillä. Tahdoin sanoiltani sellaista vaikutusta jotka saisivat tuon pian taistelemaan henkensä edestä.
"Ja voin lohduttaa sinua sen verran, että tällä tasangolla ei varmastikaan tule koskaan liikkumaan yhtäkään murhaajaa minun lisäkseni," murhaaja menneisyyteni oli jota taaksepäin jätetty, mutta ihan mielenkiinnosta tahdoin ottaa selville minkälaisen reaktion saisin sanailullani aikaan.

» On tässä meillä joo johtaja...
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 03. Maalis 2013 20:47

Orin sanat eivät tehneet minkäänlaista vaikutusta. Eivät minkäänlaista. Hiirakko tamma osoitti erittäin selkeästi, että Frósti joutuisi milloin vain taistelemaan. Frósti osasi suhtautua skeptisesti tamman puheisiin, mutta silti pienikokoisempi ja muutenkin taisteluhaluton ori tunsi olevansa altavastaajan asemassa. Ori ei silti aikonut vapaaehtoisesti hyökätä, vaikka tamma kuinka uhosi hänen edessään. Ori kuitenkin tunsi kiukun myllertävän mielessään - miksei hän saanut selitystä tamman käytökseen? Toinen käyttäytyi kuin Frósti olisi saapastellut kuin mikäkin kuningas jollakin tamman omistamalla alueella, mutta katsoessaan hiirakkoa ori mietti, ettei tässä voinut seisoa mikään johtajista, korkeintaan jonkin mieleltään sairas sadisti.

Ori kuunteli tamman puheita, muttei juurikaan reagoinut. Fróstin mielessä myllersi, ja tuo pohti mahdollisuuksiaan. Frósti ei mitenkään pärjäisi tammalle, mutta refleksit orilla olivat olleet nopeammat, joten pakeneminen voisi olla toimiva vaihtoehto. Miettien vielä mahdollisuuksiaan Frósti tunsi kylmän hien valuvan kaulaansa myöten. Hengitys hieman väristen ori huokaisi syvään, ja loi sitten tutkimattoman katseen suoraan hiirakon silmiin.
- Selvä. Itse tätä kerjäsit.
Frósti jännitti lihaksensa, ja veti syvään henkeä. Pian ori ponnistaisi itsensä hyppyyn ja hyökkäisi.
- Mutta en voi satuttaa edes sinua, ori sanoi, ja nopealla potkaisulla kääntyi 180 astettä ympäri, ja ponnisti itsensä ketterästi kuin metsäpeura lujaan vauhtiin, poispäin hiirakosta. Kunhan hän ei kaatuisi...

/ Hehe. >:D Odotas vain Frósti, kun ensimmäiset juurakot sattuu tielle. Muahahaha. Tää menee loppupeleissä siihen että Frósti pyytelee anteeksi kun saa kuulla Cleon aseman, voi reppanaa :'D
Krewella
 

Seuraava

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron