Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Huhti 2013 11:00

Harmaa odotti malttamattomana sitä, että joko päästäisiin ottamaan oripojasta mittaa. Cleopatra ei suotta varonut tuijottamasta tuota syvälle silmiin tai alkamalla ottamaan muutamaa etenevää askelta tämän puoleen kuin yrittäen ahdistaa tuota nurkkaan. Nurkastahan ainoa pakokeino oli edessäpäin, tässä tapauksessa se olisi meinannut hyökkäystä valkokasvon kimppuun.
Ruunikko avaa suunsa ja kertoo Cleopatran itse kerjänneen tätä. Siinä ori oli oikeassa. Toisen sanat saavat tamman kuitenkin valppaaksi, tähtipää taisi viimein aikoa hyökätä ja Cleopatra aikoi ottaa toisen iskun vastaan jotta voisi itse pian upottaa hampaansa ruskean kaulalle. Taaksepäin vetäytyminen antaisikin liikaa tilaa toiselle ja hyökkääminen vaikeutuisi. Tottuneena taistelijana harmaa oli kyllä hionut oman stradegiansa viimeiseen saakka, ei kuitenkaan meinannut etteikö mustajouhi olisi myös yllätettävissä.
"Käy päälle sitten vain, näytä mistä sinut on tehty riisikeppi," tamma yritti lietsoa orin vihaa itseään kohtaan ja saada tuon mahdollisesti turvautumaan kaikkiin voimiinsa, se tekisi mittelöstä varmasti mielenkiintoisen.

Hiirakko jännitti lihaksensa napakasti ja huomasi viimein orin aloittavan toiminnan. Tämä kuitenkin sanailee, ettei voisi satuttaa Cleopatraa ja kääntyy pakoonpäin pyrkien. Tamma ärähtää kuuluvasti eikä suinkaan aio antaa tähtipään vain karata tilanteesta vaan syöksyy tämän perään empimättä.
"Luovuttaisit vain hyvän sään aikaan! Ei ole viisasta tuhlata voimia täällä, minulla on kotikenttä etu muistathan!" orin perään syöstyillä sanoilla tamma yritti saada parhaansa mukaan toisen unohtamaan pakenemisen.
"Jaksan jahdata sinua pidempään kuin uskotkaan!" ehkä jaksaisikin, mutta ei kovin nopeasti. Lihaksikas ja aavistuksen roteva tamma oli erikoistanut itsensä taisteluun, vauhdissa se jäisi varmasti orille nopeasti kakkoseksi.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 09. Huhti 2013 18:36

Orin vauhti oli vaarallisen kova, yksikin virheliike riittäisi kaatamaan ruunikon takana tulevan jalkoihin. Viha vaihtui samantien puhtaaksi peloksi, kuin saaliseläimellä pedon jahdatessa, ikäänkuin puskeva ilmavirta olisi pyyhkinyt sen menemään. Frósti tunsi adrenaliinin pumppautuvan sydämen jokaisella iskulla yhä enemmän suoniinsa, ja sydän hänen rinnassaan takoi kuin sotarumpu.
Frósti käänsi korvansa taaksepäin ja kuuli tamman kiroavan ja lähtien äristen peräänsä melkein samantien orin lähdön jälkeen. Se antoi vain puhtia Fróstille luosta lujempaa, sillä hän ei voinut tietää, mitä olisi edessä, jos hän jäisi kiinni. Nopeus ja ketteryys olivat hänen valttinsa, mutta nyt ei ollut sijaa virheille, ja ori teki kaikkensa välttääkseen niitä. Risukot löivät kipeitä viiltoja kylkiin ja ryntäisiin, mutta Frósti ei välittänyt, vaan jatkoi juoksuaan. Sieraimet laajenivat äärimmäisyyksiin keuhkojen imiessä niin paljon ilmaa kuin suinkin, ja ori yritti vielä hieman kiristää tahtiaan.

Ketterästi kuin kissaeläin Frósti ylitti lahoavan puunkelon joka lepäsi kyljellään maassa. Siitä törröttävät kuihtuvat oksat raapivat hänen jalkojaan ja mahanalustaan, mutta sekään ei saanut oria hidastamaan. Silmät pelosta laajentuneina ori katsoi parasta mahdollista pakoreittiä, ja keksi sen.
Sivussa oli pieni kivikkoinen kumpare, joka oli vaikeakulkuisen näköinen ja jyrkkä, mutta ylitettävissä. Nopealla liikkeellä ori kaarsi ja ponnisti itsensä samantien hyppyyn, rukoillen mielessään ettei kaatuisi. Kaviot iskeytyivät liukkaalle kivelle mutta pitivät otteensa orin loikkiessa muutamalla hypyllä ylös asti. Pelko ja adrenaliini antoivat Fróstille voimia, tuon kuullessa takaa-ajajansa pysyvän edelleen kintereillään.
Frósti jännitti takasensa ja hyppäsi nyt alamäkeen, mutta jo ilmalennon aikana huomasi virheensä. Liukas kivikkoinen rinne oli liian jyrkkä ja pitkä yhteen hyppyyn, ja ori iskeytyi kiviin, pyörähtäen siitä kyljelleen maahan. Ilmat iskeytyivät pihalle ja ori tunsi kyyneleiden kihoavan silmiinsä, oikean etusen vääntyessä alleen. Kipu kuitenkin unohtui samantien - hän ei enää ehtisi paeta.
Krewella
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Wohweli » 09. Huhti 2013 19:16

Cleopatra tunsi itsensä hieman turhautuneeksi, ei ollut hänen tarkoituksensa Caraliassa jahdata itsepäisiä nulikoita joiden oli välttämätön pakko saada leikkiä onnellansa. Hiirakko löi jaloillaan maahan ja pinnisteli hurjasti, ettei vain olisi antanut ruunikolle turhan paljon etumatkaa. Metsässä eteneminen oli kuitenkin helppoa ja tamma tunsi oman metsänsä hyvin, hän ei sinne tulisi eksymään. Oksat tekivät kiusaa laukassa polkevalle risteytykselle mutta tämä ei suostunut luovuttamaan ja piti tarkasti katseensa maalitaulussaan.
Eteen ilmestyvä kyljelleen pudonnut puunrunko tuli kaikesta metsän tuntemuksesta huolimatta valkopäälle melkoisena yllätyksenä ja sen vuoksi sen ylittämis prosessista tuli hätäinen ja tamma onnistui kolauttamaan hieman toista takastansa siihen. Kivusta hieman sihahtaen ja naamaansa irvistäen Cleopatra puski kuitenkin päättäväisin elein ruunikon perään. Tämä oli saanut vihlovasta kivusta jalassaan paljon uudenlaista virtaa, lisäksi jalat olivat jo hieman ehtineet vetreytyä takaa-ajon alkuhetkistä.

Kohde alkoi kaikesta yrityksestä huolimatta karata mustajouhisen näkökentästä, tämän koko olemus täyttyi syvällä ärsyyntymisellä. Cleopatra päätti jo valmiiksi, ettei suinkaan jättäisi asiaa tähän vaan etsisi toisen käsiinsä, vaikka se jäisi hänen viimeiseksi teokseen Caraliassa. Hänen arvovaltaansa ei noin vain halvennettu.
Samassa kuului ääni joka kertoi, että takaa-ajoon oli syntynyt uudenlainen käänne. Uuden toivon siivittämänä Cleo höristi korvansa ja paineli rivakasti orin perään. Tämä pujotteli empimättä kivikkoista rinnettä ylös ja etsi karkulaista kiivaasti katseellaan. Huipukohdalle saapuessaan löysi hiirakko viimein etsimänsä. Ruunikon makaamassa kivien seassa. Olikohan toiselta pamahtanut jalka poikki? Tamma etsiskeli hetkisen parempaa paikkaa laskeutua ja liukui sitten takakenoon aavistuksen painuneena ruunikon luokse. Toinen hengitti, mutta näytti päälle päin selvän surkealta ilmestykseltä.
"Olisit päässyt paljon vähemmällä jos olisit vain hieman mitellyt voimiasi kanssani," hiirakko huokaisi vähentyneen hengästyksensä lomasta.
"Nouse ylös jo, maineeni johtajattarena saattaa tahraantua aika äkäisesti jos huhuja lähtee kiertämään, että ajoin viattoman suoraan kivikkoon," tamma ei itse edes tiedostanut omaa lipsautustaan yritti vain katsella toista arvioiden ja toivoa, että se vielä ylös tuosta pääsisi.
Wohweli
 

Re: Mä sanon vaan en tarkota [TH,HM]

ViestiKirjoittaja Krewella » 10. Huhti 2013 19:53

Sydän pumppaillen Frósti kohdisti kivusta sumetuneet silmänsä kivikasan päälle, jonne näki ilmestyvän hiirakon hahmon. Silmät laajentuen ori pysyi jähmettyneenä maassa, alistuneena kohtaloonsa - ilmeisen äkkipikainen tamma vain vihastuisi entisestään, mikäli hän pyristelisi vielä ylös ja yrittäisi paeta. Frósti oli vielä liian shokissa tunteakseen kivun kunnolla, mutta tiesi jo, että paranemiseen menisi aikaa. Veren haju leijaili ruunikon ympärillä, mutta ori piti pelon lasittaman katseensa tiukasti tammassa, joka lähestyi tyynesti harjannetta laskeutuen hänen luokseen.
Frósti odotti iskua, mutta tamma ei tehnytkään sitä vielä. Sen sijaan hiirakko huokaisi ja sanaili jotain, mutta Frósti ei kunnolla ymmärtänyt mitä. Ajatuksen vilisivät Fróstin päässä, mutta jotenkin kaukaisina, kuin hän olisi jotenkin irtaantunut tästä maailmasta. Tamma ei kuitenkaan osoittanut enää hyökkäävyyden merkkejä, vaan kehotti sen sijaan Fróstia nousemaan.
Ja hetkinen. Sanoiko tuo kiivas, sekopäisen oloinen tamma olevansa johtaja? Ori tunsi sekavien tunteiden ryöpyn sisällään, muttei näyttänyt sitä ulospäin, sillä nyt tuo keskittyi vain kipuun, mikä säteili joka puolella ruumista.
Frósti irvisti, ja oikaisi vaivalloisesti jalkansa altaan. Orin teki mieli huutaa ääneen, mutta häneltä ei irronnut ääntä edes ynähtämiseen. Sen sijaan vesi kihosi tuon silmiin, kivun tuntuessa lähes sietämättömältä. Jalka oli useasta kohtaan verisillä naarmuilla, ja Frósti tiesi että jokin oli varmasti murtunut tai vähintään nyrjähtänyt, niin vääntyneeseen asentoon jalka oli rysähdyksessä taipunut.
Ori keräsi kaiken rohkeutensa, ja yritti nousta. Fróstin aavistukset osuivat kuitenkin oikeaan - etujalka ei kestänyt painoa, vaan nyt orin suulta karkasi käheä älähdys, ja ori könysi uudelleen maahan. Huohottaen ja varoen katsomasta tammaan ori yritti kuitenkin samantien uudestaan, kivusta huolimatta, varoen etustaan niin paljon kuin suinkin. Frósti ei ollut muistanutkaan, miten sietämätöntä kipu voikin olla, mutta nyt, päästyään ylös ja pystymättä varaamaan painoa tuskin ollenkaan loukkaantuneelle jalalleen ori tiedosti tuskan ja säryn. Sivusilmällä vilkaisemalla ori näki myös oikean kylkensä olevan osittain auennut ilkeille, verta vuotaville viiltohaavoille. Tästä kestäisi aikansa parantua.
Nyt ori käänsi viimein tuskaisen, sumean katseensa hiirakkoon. Ääni käheänä, tuskaisena ori nielaisi ja meinasi ensin kumartaa, mutta lopulta kumarrus jäikin kivun jäykistämäksi nyökkäykseksi.
- Taisin ilmeisesti tunkeutua arvoisan johtajattaren maille, ori sanoi, nielaisten taas. Ori tunsi polttelevan kivun myös oikealla poskellaan, ilmeisesti sekin oli varustettu naarmuilla joita kivikko oli raapinut.
- Luultavasti minun on sopimaton tätä kysyä, mutta lienette tasankolaisten johtaja, Frósti jatkoi, sulkien hetkeksi silmänsä, yrittäen unohtaa kipunsa.
- Olen todella pahoillani tästä käytöksestä, ja tämä tuskin on mitenkään otollinen hetki, mutta olisin tullut tavoittelemaan teitä hakeakseni paikkaa laumasta ja turvaa saarta tällähetkellä vainoavasta pahasta.
Tosi hyvä Frósti. Nyt se on sanottu, ja sinut luultavasti ajetaan samantien niin kauas täältä kuin pippuri kasvaa. Tilannetaju kohdillaan, ori ajatteli itsekseen mielessään, tuskaisen sarkastisesti.
Krewella
 

Edellinen

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron