Oletko löytänyt itsesi?

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Sasu » 17. Syys 2010 19:51

[Mukaan Meeba kera Ghaldeleirin. Otsikko hirvittää, anteeksi siitä. :'D]

Megami

Katselen kiinnostuneena ympärilleni. En ollut osannutkaan odottaa, että tasangon, aavikon ja lehtimetsän lisäksi tasankohevosten alueeseen kuuluisi vieläpä havumetsää. Tämähän on suorastaan iloinen yllätys. Kävelen hitain askelin pitkin leveää, luultavasti aikojen saatossa tallattua kulkuväylää ja katselen ympärilleni rauhallisesti. On varhainen, syksyisen kirpeä aamu, aurinko on vasta kipuamassa taivaalle. Osa neulasista ja puunrungoista on idän puolelta värjäytynyt punertaviksi, joukossa on oranssin sävyjä. Varpujen joukossa on hämähäkinseittejä ja niihin takertuneita kastepisaroita, jotka kimaltelevat kauniisti. Hengitykseni kohoaa ilmaan vain auringonsäteissä näkyvänä höyrynä, ilma ei ole vielä talvisen kylmää. Auringonsäteet lämmittävät päivän kyllä, mutta nyt niitä näkyy vain harvassa. Tasanko kylpee varmasti jo kokonaan auringonvalossa, mutta täällä metsässä puut estävät valon kulkemisen, toistaiseksi. Se sopii minulle mainiosti, sillä avarassa, samaan aikaan hämärässä ja valosta täplikkäässä metsässä on jotenkin taianomainen tunnelma. Pidän päätäni rennosti koholla, asetan askeleeni maahan huolellisesti, enkä kiirehdi turhaan. Hengitykseni kulkee tasaisesti, eikä minua väsytä varhaisesta ajankohdasta huolimatta. Nukuin yöni hyvin, mutta koska aurinko oli jo selvästi ohittanut merenpinnan herätessäni, päätin siirtää sen nousun katselemisen toiseen kertaan. Olin nukkunut havumetsän rajalla, sillä pimeän aikaan en ollut halunnut lähteä harhailemaan tänne. Nyt olen kuitenkin iloinen, että satuin osumaan havupuiden joukkoon.

Viileä ilma saa hetkellisen kylmät väreet kulkeman pitkin selkääni, ja pysähdyn ravistelemaan itseni perinpohjaisesti. Sitten jatkan jälleen päämäärätöntä kävelemistäni, pitäen kuitenkin silmällä pohjoisesta rajasta kertovia merkkejä. Matkantekoni häiriintyy kuitenkin hetken kuluttua, sillä hiljaisesta metsästä kantautuu selvästi askelia. Pysähdyn tiedostamattani varjoiseen kohtaan, ja kohotan päätäni jotta havaitsisin vieraan hevosen mahdollisimman nopeasti. Hetkeen en kuitenkaan saa ketään silmiini.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Meeba » 17. Syys 2010 20:02

[Here we are, ja just hyvä otsikko 83]

Ghaldeleir

Havumetsä astuu vuorostaan näkyviin ja puuskahdan. Ihana päivä. Tekisi tehdä itsemurha, mutta aina joku tulee väliin. Aina. Perkele. Kiroan mielessäni noin parisenkymmentämiljoonaa kertaa korvat luimussa tarpoen läpi hiekkapolun. Karin. Ei se hänen syytänsä ollut. Se kaunis, pieni varsa. En enää ikinä tekisi niin. Hänen takiaan. Hänelle. Tuota... Nostan katseeni ylös synkästä metsiköstä valoiseen horisonttiin, jolloin erotan punertavan hahmon liikkuvan vain parinkymmenen metrin päästä minusta. Hohhoijaa. Taas sitä mennään. Se on tamma.

Pärskähdän, ja korvani nousevat hörölle. Onko tuo Roll? Eijei, Rollilla ei ollut tuota pilkkua. Eikä noin lyhyttä harjaa. Mutta voisi luulla että se on Roll. Seison jännittyneenä paikallani, sitten lauon hiljaisen, varovaisen hirnahduksen ilmoille ja askellan ahdistuneena taaksepäin, sitten sivulle, sitten taas eteen, epäröiden. Mikäs tässä? Väristä perustellen, ja miten Quilla kertoi, tamma taitaa olla tasankohevosista. Samasta laumasta kuin minä.

"Hei, sinä!" Ravaan vihdoin paremmalla tuulella eteenpäin vääntäen pakosti tekaistun hymyn huulilleni, jotka ovat vieläkin veressä iskun jäljiltä. Vuotavat jalkani heiluvat tuulessa, ja se kirveltää ihanasti. Luimin jälleen, häntä paiskatan haavojani. Nyt ei tekisi tehdä.. yhtään mitään tammojen kanssa. Paitsi ihanan Karinin, joka taitaa vieläkin vihata minua. Pudistan päätäni, ja löntystän loput matkat tamman luokke. "Sopisiko pieni juttuhetki?" Kysäisen.
Meeba
 

Re: Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Sasu » 18. Syys 2010 22:13

[Sellainen pikkuseikka pisti silmään, että Ghaldeleir ei voi mitenkään päätellä, että Misa on tamma, ei ainakaan ihan lähikontaktissa. Tietenkin ori voi saada sellaisen käsityksen kauempaa, mutta varmastikin jo puhe-etäisyydeltä huomaa, ettei Misa ole varsinaisesti tamma. Ghaldeleir kun ei kuitenkaan ajatuksia osaa lukea. ; ) Misan sivuillakin kun lukee, että ulkoisesti tuo on ori. Niinpä Misan tammamaisuus ei voi paljastua ensinäkemältä. Jos tarkoitit alunperin, että Ghlade vain erehtyi, niin voit jättää tämän ihan huomiotta, mutta mainitsin nyt sekaannusten välttämiseksi. ^^]

Hirnahdus auttaa minua paikallistamaan tulijan heti ilmoille kajahtaessaan. Käännän katseeni terävästi oikeaan suuntaan, ja luon pikaisen silmäyksen tulijaan. Hän on ori. Hänkin, jo kolme neljästä tapaamastani hevosesta ovat olleet oreja. Hämmentävää. Tämä yksilö on ruunikko, kuten kaikki muutkin, mutta värisävy ei ole ihan samanlainen, kuten eivät merkitkään. Hän on minua jonkin verran suurempi, ja vieraan tullessa minua kohti melko reippain askelin ehdin pistää merkille myös sen, että hän näyttää olevan jossain määrin loukkaantunut. Verta. Mitähän on mahtanut tapahtua? En ehdi vastata ruunikon tervehdykseen mitään, ennen kuin hän on jo melkein luonani, saaden minut painamaan katseeni alas. Ensin silmäni kohdistuvat tämän vertavuotaviin jalkoihin, mutta koska en halua alkaa voimaan pahoin, lasken katsettani vielä hieman. Kuuntelen orin kysymyksen, jonka sävystä en oikein ota selvää. Toinen on loukkaantunut - mikä maailmassa saa hänet ajattelemaan, että nyt olisi sopiva tuokio juttuhetkelle?

"Hyvää huomenta, herra. Olette aikaisin liikkeellä", sanon onnistuen pitämään ääneni hillittynä ja olemukseni kohteliaan mitäänsanomattomana.
"Jos haluatte keskustella kanssani, tietenkin se sopii", jatkan nyökäten. Korvani ovat hieman alistuvaisesti takakenossa, sillä en millään voisi kieltäytyä toisen pyynnöstä. Vaikka se ei vaikutakaan tässä tilanteessa ihan normaalilta. Hyvinhän ori näyttää pysyvän pystyssä ja näin, mutta siltikään en ole valmis vaihtamaan mielipidettäni.
"Olen Misa. Voinko kenties auttaa teitä jotenkin?" kysyn tasaisella äänensävyllä, paljastamatta ajatusteni ripettäkään. Seison ryhdikkäästi, kaula kaarella, katse suunnattuna maahan.
"Mahdatteko olla tasankohevonen?" varmistan vielä. Olen äänessä ehkä hieman liikaakin, mutta tilanne tuntuu nyt vaativan sitä.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Meeba » 26. Syys 2010 10:08

[Ups sori, unohtui tuo seikka kokonaan *my mistake* 8P]


"N-niin kai", puren samalla huultani heilutellessa kirveltäviä jalkojani. "Mukava kuulla että saisin juttuseuraa." Hymähdän, ja peruutan. Isken jalkani märkään, pitkään ruohoon. Katson toista. En olekkaan ihan varma, että onko toinen tamma. Varsinainen .. tuotanoinniin.. öh, poikatyttö, niinhän se oli? Hymyilen itsekseni. "Auttaa? No, en tiedä... et ehkä.." Mutisen. Sitten jalkojani vihloo kamalasti. "TAI NO EHKÄ SITTENKIN", sanon ääntäni korottaen, sillä minua sattuu nyt aika vietävästi.

"Anteeksi, Misa. Minua kirvelee tähän haavaan niin vietävän paljon, että on jo tuskaista puhua." Katson suolaveden kirpoittamiin jalkoihini. Ja aukinaisiin haavoihini... joista pulppuaa karmiininpunaista verta. Pudistan päätäni. Verenhukka ei olisi nyt kiitos tarpeen. Silti minua huippasi. Huojuin vähän väliä, ja näin pian Misan pyörivän... hyörivän... Ravistin päätäni, mutta horjahdin jälleen. "Minä... tuota... taidan.." Takeltelen sanoissani, ja viimeistä sanaa myöten hiljennuin. Humpsahdin kylmälle, aamukasteen kosteuttamalle ruoholle. Jalat vain enemmän vuotaen.

Oli pimeää. Ihan pilkkopimeää. En nähnyt... en nähnyt itseäni, en Misaa, en hienoja maisemia... luulin että kuolin.
Olin itseasiassa peloissani. En voinut tehdä mitään. Näin vain tavallaan unta. Tai jotain sentapaista. Heh. Hah. Nyt ei ole hauskaa.
Meeba
 

Re: Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Sasu » 04. Loka 2010 20:39

[Eipä se mitään. ^^,]

Säpsähdän hieman ruunikon pyörtäessä puheensa melkoisen kovaäänisesti. Hyvänen aika, hänellä taisi tosiaan olla kipuja. Korvani kääntyvät epätietoisesti takakenoon, ja vaikka veren haju saakin kylmät väreet kulkeman selkääni pitkin, en liikahdakaan paikoiltani. Katselen toista vain kuin kivettynyt.
"Mutta... miten voin auttaa? Mitä teille on tapahtunut?" ihmettelen, kun en muutakaan osaa. Hyi, ei näin saisi mennä utelemaan... mutta en minä osaa hoitaa haavoja. Onko jokin myrkyllinen purrut häntä? Ei se kyllä näytä siltä, mutta mistä sitä ikinä voi tietää. Verta, paljon paljon verta. En suostu panikoimaan. Siitä ei ole mitään hyötyä. Kovetan itseni ja yritän tarkastella tilannetta harkintakykyni säilyttäen. Sitten ruunikko ori kaatuu, pitkän aikaa horjuttuaan. Kun hän osuu maahan, minä pomppaan ilmaan. Vaisto käskee juosta karkuun minkä kavioista pääsen, sillä tilanne on uusi ja uhkaava, mutta ei häntä tuohonkaan voi jättää. Mitä ihmettä minä teen... en minä ole mikään parantaja. En minä osaa autttaa verenhukkaan tai johonkin pyörtynyttä suurta oria.

Ihan kuin tuolla olisi liikkunut joku.
"HEI!" huudan tajuamatta edes kunnolla mitä teen. En voi panikoida, en voi panikoida, en voi panikoida...
"Auttakaa!" huudan jonnekin puiden lomaan, ja yritän nähdä, onko siellä todellisuudessa joku. Kyllä, joku siellä on. Kullanruskea tamma, joka ravaa pari epäröivää askelta lähemmäs. Heitän varovaisuuden menemään, ja kiiruhdan tämän luokse.
"Anteeksi hyvä neiti, voisitteko te mitenkään olla armollinen ja auttaa, tuolle herralle tuolla on tapahtunut jotain kamalaa ja nyt minä surkea olento en osaa auttaa häntä millään! Voisitteko te ollla niin ihana ja kultainen, että auttaisitte, neiti hyvä?"
Sanat tipahtelevat suustani pikavauhtia, mutta onneksi suurehko tamma on pian tilanteen tasalla.
"Rauhoitu. Minä autan", hän sanoo lujalla äänellä, ja ravaa lähemmäs oria. Kai hän on vielä hengissä? Kai hän hengittää? Minusta tuntuu, että olisi kulunut ikuisuus, mutta todellisuudessa kaikki on tapahtunut hetkessä. Vieras tamma kohoaa takajaloilleen, ja hetken näyttää melkein siltä kuin hän aikoisi iskeä kavionsa tuohon oriin. Henkäisen kauhistuneena, mutta sitten tajuankin, että tamma vain kurkottaa jonkin minulle tuntemattoman puun kaarnaa hampaisiinsa. Minulle taisi käydä aivan uskomaton tuuri, sillä selvästi kullanruskea neitihenkilö tuntee kasvien parantavia vaikutuksia. Voi hyvä tavaton sentään, mihin minäkin olen joutunut mukaan.

Tamma tekee jotain, ilmeisesti yrittää saada ruunikkoa nielemään kaarnaa tai jotain. Jostain hän saa vettäkin, ilmeisesti puunkoloista, jolla hän yrittää virvoittaa oria. Minä tunnen oloni hyödyttömäksi, ja taatusti syytän itseäni koko loppuelämäni, jos ruunikko, joka ei edes ehtinyt esittäytyä minulle, kuolee tänne. Tietysti on mahdollista, ettei tämä edes ole mitään vakavaa ja minä vain olen järjestänyt hirveän sählingin ihan turhaan ja täysin tapojeni vastaisesti, mutta ihan mitä vain, kunhan vieras herra ei kuole tänne. Koen äkkiä hillittömän huolestuneisuuden puuskan, ja silmäni kostuvat. En voi nähdä tapahtumia kunnolla, joten en ole varma virkoaako toinen vai ei. En voi muuta kuin keskittää kaiken toivomisvoimani siihen, ettei ruunikko nyt vain kupsahtaisi tänne.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Meeba » 29. Joulu 2010 21:33

"EI tarvitse..."Ghalde hörähti tyytyväisenä. "Mä pärjääääää..." Ghalden sanat venyivät, ja sitten tämä yhtäkkiä vain rysähti maahan. Terävä kivi oli alla. Ja se oli siinä. Vai oliko? Ruunikon pää vuosi verta kuin mikäkin. Sakea verinoro lipui kiviltä maahan, ja pian orin alusta oli osittain veressä. Voi saatana. Se oli siinä.


Ghaldeleir huokaisi syvään. "Mä.. sä..älä.. jätä mua.. mä.." Änkyttävät sananparret sinkoilivat oriin suusta ja pian se sulki silmänsä. Entä jos Misa luulisi että Ghaldeleir olikin kuollut? Ei. Se ei ollut ohi. Jokin eli vielä orin sisällä. Hän kuuli Sydämentykytyksen. Karin. Hänet hän olisi toivonut näkevänsä... mutta se ei ollut mahdollista. Orii kuolisi. Tämän silmät kääntyivät ylös ja verta valui hiljalleen tämän suun lähettyville. Nyt ruumis tuoksui ihan löyhkäävältä vereltä... EI voi olla totta.

Ghaldeleir näki itsensä jossain kultaisilla porteilla. Siellä oli kaikki Caralialaiset. Paitsi Devil. Mutta oliko se vain enne? Toivottavasti ei.. mutta nyt.. se olisi ohi.

Kiitokset pelistä, Ghaldeleir "poistuu"
Meeba
 

Re: Oletko löytänyt itsesi?

ViestiKirjoittaja Sasu » 29. Joulu 2010 22:16

Voi ei. Voi ei ei ei ei minusta ei ole nyt mitään hyötyä enkä oikeasti tykkää yhtään tästä verimäärästä. Veren haju saa minut voimaan pahoin enkä tajua sanaakaan siitä mitä ruunikko sanoo tai mitä se kullanruskea tamma sanoo tai mitä tapahtuu ja voi ei. Kullanruskea tamma näyttää huomaavan ahdinkoni ja tulee lähemmäs.
"Anteeksi, olen hyödytön. Olen pahoillani. Tämä on kamalaa, hän vain... voi ei. Anteeksi, anteeksi. Olisiko mitenkään mahdollista saada lupa poistua?" höpötän hädissäni ja kumarran niin syvään kuin vain mahdollista. Vieras tamma vilkaisee maassa makaavaa, tiedotonta ruunikkoa, sitten taas minua.
"Saat mennä", hän tajuaa sitten sanoa, mutten saa katsettani irti tuon vieraan orin verestä.
"Mene", tamma komentaa tiukasti ja minä tokenen.
"Kyllä, rouva", henkäisen ja käännyn vauhdilla ympäri. Mene. Kyllä. Se on selvä käsky. Käsky lähteä. Ja minähän lähden. Täysin sekavassa mielentilassakin olen kykenevä noudattamaan täysin tuntemattoman käskyä, vaikka paljon muuhun en pystykään. Sana takoo päässäni samaa tahtia jalkojeni kanssa, ja huomaamattani lähden laukkaamaan silmittömästi pitkin polkua, välittämättä siitä onko se vaarallista vai ei.

***
Jossain vaiheessa pysähdyn. Pysähdyn ja häpeän käytöstäni. Se oli kertakaikkisen epäsopivaa. Ei noin voi menettää hermojaan, edes tuollaisessa tilanteessa. Olin menettänyt kasvoni täydellisesti, ja jos kasvattajani olisi kuollut, hän kääntyisi haudassaan. Hienot naiset eivät kilju, ryntäile tai ole muutenkaan sekaisin. Mutta olin ainakin onnistunut käskyn tottelemisessa. Se onkin sitten ainoa asia, joka estää minua ryömimästä jonnekin pimeään kuoppaan valittamaan surkeuttani ja epäonnistumistani.

Misa poistuu.

[Kiitokset!]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron