Velvollisuus.

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Velvollisuus.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 01. Touko 2011 16:34

KOTKA JA ZERAW

Tiesin vallan hyvin kuinka vaarallista oli tuoda Zeraw tasankohevosten alueille. Mutta en jaksanut välittää. Kullanruskea, terävä katseeni seuraili polkua tuiman valppaana. Välillä katsahdin vierellä kulkevaan tammavarsaan, joka liikkui eteenpäin pitkin harppauksin. Kertaakaan ei ollut musta tamma kyseenalaistanut päätöksiäni, kulkenut vain rinnallani, aivan yhtä rohkeana kuin äitinsä. Tosiaan, Zeraw oli tullut Zoeen. Enemmän kuin halusi ilmeisesti tulla.
Olimme kulkeneet jonkinaikaa ripeään tahtiin, yhteismaata ensin aavikkohevosten reunoja pitkin aina tasankolaisten alueille asti. Olimme lähellä ylänköhevosten rajaa. En kuitenkaan ollut viemässä Zerawia sinne, en vielä. Me kuljimme uhkarohkeasti eteenpäin varsalle vierailla mailla. Tarvittaessa voisin kyllä valehdella Zerawin olevan tyttäreni, jos joku sitä kysyisi. Katsahdin varsaan. Emme tosin olleet kovinkaan samannäköisiä, hän oli musta ja minä olin ruskea. Hänen silmänsä olivat siniset, sukkansa ja päänsä merkki valkoiset, hän paistoi kuin aurinko vierelläni hämärässä metsässä, mutta minä suojasin häntä kehollani. Suojasin katseilta, joka uhkasivat nähdä hänet. Tähän mennessä vastaan ei ollut tullut juurikaan muita hevosia, vain muutama kauempaa nähty varjo, häivähdys ainoastaan.

Se sopi minulle hyvin, ei, kenenkään ei tarvinnut tietää että kuljetin hyvän ystäväni tytärtä väärän lauman mailla. Ajatuksiini uponneena jatkoimme taas matkaamme, kunnes tunsin Zerawin hätkähtävän ja painautuvan kiinni kylkeeni. Automaattisesti minä seisahduin ja katseeni suuntautui eteenpäin. Korvani painautuivat luimuun, kaulani kaartui uhmakkaasti. Edessämme seisoi hevonen. Minä olin toivonut ettei kukaan olisi tullut. Mutta nyt hän seisoi edessämme, tuijotti meitä.
Minä muistin sen riipaisevan riidan. Minä muistin sen kaiken. Muisto raapi sydäntäni jäisin kynsin, minusta vain tuntui että se riita oli viimeinen. Halusin unohtaa, mutta jouduin kuitenkin katsomaan totuutta silmiin. Mustiin silmiin, jotka kuuluivat edessäni seisovalle tammalle, tammalle jonka silmiin katsomista olin aina hiukan pelännyt.
Zoe.

"Gezonde", kuulin uhkaavan sävyn Zoen tervehdyksessä, mutta ääni oli silkinpehmeä. "Kotka, sinulla on minun tyttäreni." Minä oletin että kohta hän pyytäisi Zerawia tulemaan luokseen, mutta sitä ei tapahtunut. Katsahdin lyhyesti Zerawiin, joka näytti myöskin perin hämmentyneeltä. Mutta urheasti tamma pysyi kuitenkin paikallaan kylkeni tuntumassa, aistin kuitenkin hänen pelkonsa. Kohtasin taas Zoen tummat silmät, minä vedin hänen huomionsa puoleeni, hänen vihansa itselleni.
Zoe oli pelottava. Ja hän tiesi sen. Päästäen matalan naurahduksen tamma astui eteenpäin, katsoi minua syvälle silmiin, antoi pelon vaikuttaa. Ja minä yritin kestää sen, seisoin paikallani. Olin häntä isompi, mutta sillä ei ollut väliä. Zoe oli siinä, oli lähellä, vaistomaisesti minä siirryin hieman. Siirryin sen verran että Zeraw jäi varjooni.
Zoe huomasi eleen - tietysti, hänhän tuntui huomaavan kaiken - ja näytti että hän halusi tukahduttaa jonkinlaisen luontaisen halun sanoa jotain.

"Pidä huoli minun tyttärestäni", ne sanat olivat jotain, mitä en ollut odottanut. "Hän ei tullut takaisin, mutta minä rakastan häntä silti. Pidä huoli hänestä, niin kauan että minä tulen takaisin. Tai hän tulee. Siihen asti hän on sinulle velvollisuus, velvollisuus ystävälle."
Zoe lähti ja minä jäin seisomaan. Hänen sanansa soivat päässäni. Pidä huoli minun tyttärestäni, hän on sinulle velvollisuus, velvollisuus ystävälle. Minä painoin silmäni kiinni, hengitin syvään.

Kun avasin silmäni, ne salamoivat, välkähtivät kultaisina. Katsoin Zerawiin, hänen safiirinsinisiin silmiinsä ja kosketin tamman otsaa kevyesti. "Sinä kuulit mitä Zoe sanoi", minä sanoin raskaasti, ääni matalana tunteesta jonka pidin poissa vain vaivoin. "Tule Zeraw, meidän on aika jatkaa matkaa."
Varsa nyökkäsi, ei sanonut mitään ja lähdimme taas kulkemaan. Valppauteni ei herpaantunut hetkeksikään, mutta sydämeni takoi rinnassani, tiesin Zerawin kuulleen sen. En kuitenkaan jaksanut välittää. Tamma oli minulle velvollisuus, ei, ystävä, ystävä jonka tunnuin menettäneen. Hän oli rakas, hänestä oli tullut sellainen tämän kahdenkeskisen, muutaman päivän jatkuneen matkan aikana. Ja jotenkin minusta tuntui, että se matka jatkuisi vielä jonkinaikaa. En vain halunnut olla seuraavalla tapaamisella hänen ja Zoen välissä.

Hentoisine varsanvartaloineen Zeraw nojautui minuun, haki turvaa. "Älä päästä minua menemään", hän pyysi hiljaa ja minä nyökkäsin. "En päästä." Lupasin käheästi.

KOTKA, ZERAW JA ZOE POISTUVAT.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron