Kuutamolilja

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää. Tasankohevoset omistavat lehtimetsää sekä suuremman kaistaleen pohjoisessa että pienen tilkun eteläisellä rajallaan.

Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 30. Loka 2011 18:15

[Squan ja Fansim tännenäin! :) Vuorokauden aikana aamu.]

JAMAS

Rennot, varmat ja rauhalliset askeleeni seurasivat kapeaa, mutkaista metsäpolkua, joka vei matkani lävitse talveen kallistuvan vuodenajan riisuman lehtimetsän. Näkyvyyttäni heikensi hento sumukerrosto, joka leijui lähellä maanpintaa aina puiden latvuksiin asti yltäen. Hengittelin kosteaa, aamuisen viileää ilmaa ja katselin tummanruskeilla, uteliaan ja lempeänsävyisillä silmilläni metsää, joka alastomuudesta ja karuudestaan huolimatta oli kutakuinkin kaunis. Höristin ruskeita, karvaisia korviani valppaasti eteenpäin ja seisahduin hetkeksi kuuntelemaan ympäristön hiljaisia ääniä. Jokunen lintu lensi vielä hämärällä taivaankannella suuntanaan luultavasti lämpimämmät alueet. Ravistelin suurta, jaloa päätäni ja pärskähdin äänekkäästi, rennosti.

Jostain kaukaa taivaankannen takaa aamuaurinko sarastaa kirkkaana häikäisten silmäni hetkeksi. Harvinaisen miellyttävä aamu ensimmäisen yöni jälkeen täällä, Caraliassa. Hento tuulenvire yrittää leikkiä paksuilla, ruskeilla kiharaharjaksillani kuitenkaan saamatta niitä suuresti liikkumaan. Annan hyväntuulisen hymyn kaartua suupielilleni samalla kun kurotan kaulaani eteepäin sitä venyttäen. Hassua etten ollut tavannut vielä ketään Dagafinen jälkeen. Kuulemani ja ymmärtämäni mukaan tämä paikka on kuitenkin ilmeisen vilkas. No ei minulla ollut mikään kiire.. Koko elämä aikaa. Nyt kun ei ollut enää mitään minkä vuoksi haluaisin takaisin mantereelle. Kouluradat olin jättänyt taakse jo kauan aikaa sitten. Vaikka ehkä välillä olisi mukavaa esiintyä jollekkin, joka ymmärtäisi edes himpun verran siitä laadukkaasta kouluratsastuksesta. Naurahdin ajatuksilleni vaaleanruskeaa, läsillä koristettua päätäni pudistaen. Never mind. Nyt olisi uusi elämä edessä. Toivottavasti. Jatkoin matkaani, mutta tällä kertaa poikkesin polulta vasemmalle, vielä pienemmälle tielle, jos sitä siksi voisi edes sanoa. Luultavasti muutama lajitoveri, - tai jokin muu suuri eläin oli kävellyt tästä ja siitä syystä maa oli tässä kohtaa tallotumpi kuin ympäriltä. Kauaa en ehtinyt kävellä eteenpäin, ennenkuin ajatuksieni seura hävisi kuin tuhka tuuleen huomatessani kauempana kimmeltävän lammen. Oh! Minulla alkoikin olla pieni jano. Hymähtäen kirin vauhtiani ja saavuin pienelle aukealle. Auringon vähäiset säteet silittelivät lammen pintaa saaden sen hohtamaan kauniisti. Seisahduin paikoilleni hetkeksi vain ihailemaan näkymää, ennenkuin menisin juomaan.
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 31. Loka 2011 17:40

[Täältä tullaan :DDDD]

Fansim

Tumman ruskea käveli hiukan lömpsien Tasankohevosten lehtimetsässä. Se kohotti hiukan päätään ja höristi korviaan joitten välistä kihartui kaunis vaalea otsaharja. Tuo hevonen oli tamma ja kuka muunkaan, kuin Fanni. Fanni oli eksynyt kuumasta hiekka erämaasta oranssiin lehtipuumetsään joissa ruska oli jo pitkällä. Tamma pärskähti äänekkäästi ja lähti taas lömpsien liikkeeseen. No tämä paikka onkin jo hiukan mukavempi verrattuun siihen hiekka maahan, Fanni ajatteli hyvin arvostelevasti ja heilautti vaaleaa jouhista häntäänsä. Mutta oli täällä huonot puolensakkin... Jouduin taas eroamaan Snakesta, hän huokaisi mielessään ja ajatteli sitä valkovoikkoa. Hän ei kestäisi jos näkisi Snaken flirttailemassa jollekkin muulle tammalle. Siksi Fanni haluaisi vahtia oriaan melkein koko ajan, mutta haluaahan tämäkin tamma hiukan vapaata ja siksi lähti jo varhain liikenteeseen yksin. Neiti haluaa olla myös muiden orien "kosketelltavissa" eikä tahdo omistuu kellekkään, mutta sysirautias ei halua muiden tammojen iskevän hampaitaan käärmeeseensä, onhan tämä likka hiukan omistushaluinen olento.

Fansim nosti ravin hiukan piristääkseen itseään. Hän huiskautti häntäänsä niin, että se piirsi ilmaan ympyrän ja sitten tamma olikin jo ripeässä ravissa. Kuitenkaan häntä ei kovinkaan huvittanut juosta niin hän hidasti aika pian vauhtiaan ja olikin taas lömpsimässä eteenpäin, epäryhdikkäästi mikä ei ollut kovinkaan Fannin tapaista, mutta mitä sille voi, kun hiukan toista väsytti. Piakkoin puiden takaanta aukesi kaunis näky. Lampi nimittäin. Lammen pinta kiilteli kauniisti, kun auringon säteet osuivat siihen. Fanni ei voinut mitään houkutukselleen, vaan lähti kevyessä liitävässä hitaassa ravissa kohti lampea. Tamma pysähtähti lammen reunalle ja katseli vettä hetken, hän ei huomannut toisen hevosen läsnä oloa ollenkaan, vaan laski turpansa veteen ja otti siintä kevyitä siemauksia. Kuitenkin hetken kuluttua sysirautias huomasi sivu silmällä toisen kavioeläimen. Hän nosti hienostuneen päänsä kohti vierasta, nuuhkaisi ilmaa ja tajusi toisen olevan ori. Vino hymy alkoi kaunistamaan piirtopään suuta. Tätä odotinkin, hän naurahti mielessään. Tamma heilautti päätään saaden harjansa lainehtimaan nätisti kaulaansa vasten ja otsaharja meni sivuun niin, että neidin kauniit kirkkaat silmät tulivat esiin. "Hi", Fanni tervehti enganniksi toista ja lähti kävelemään ryhdikkäästi kohti komeaa rautiasta. Piirtopää piti toisen ulkonäöstä. Orissa oli charmikkuutta ja jotakin viehättävää joka sai tämän tamman mielenkiinnon heräämään.
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 01. Marras 2011 16:20

Tummanruskea, sinnikkäästä elämähalusta palava katseeni arvioi aukean nopeasti turvalliseksi. Niityn laidalla nuokkui lakastunut kukkarykelmä ja koko kellertävänvihreä nurmikko oli täynnä punaisia ja oransseja lehtiä, jotka nuo aukeaa reunustavat, komeat vaahterat olivat maankannelle tiputelleet syksyä vasten.

Kauemman aikaa en ehtinyt analysoida paikkaa mielessäni, kun tarkkakuuloiset korvani liikahtivat valppaasti eteenpäin kuullessaan hentoja ääniä, jotka olivat mitä luultavammin peräisin hevosen kavioista. Jalo, ruskea pääni kääntyi rauhallisesti kohti äänen aiheuttajaa, johon myös tumma katseeni uteliaasti liimautui. Kaunis, kiharaharjainen sysirautias oli astellut halki niityn lammelle juomaan. Se ei ollut ilmeisesti vielä huomannut minua, tai ainakaan ei osoittanut minkäänlaista huomiota minua kohtaan. Hiljaa hengitellen seurasin risteytystä katseellani niin kauan, kunnes tamma kohotti epäsäännöllisellä piirrolla koristettua päätään ja katseemme kohtasivat.. Siron ilmestyksen huulille alkoi hiljaa muotoutui vino, mielestäni hyvinkin sulokas hymy, joka sai mielenkiintoni heräämään. Suklaanruskea, liinakkoharjainen tervehti minua englanniksi. Eikö se osannut peruskieltä? Vai leikittelikö se vain? No toki minä voisin erikielellä leikitellä, mikäli kaunotar sitä vaati, mutta helpoitenhan kommunikointi sujuisi yleiskielellä. Vedin vaaleanruskeaa, voimakasta kaulaani jylhälle kaarelle ja annoin tyynen, lempeän katseeni kiertää hetken itseäni matalampisäkäistä viehättävyyttä, ennenkuin nyökäytin päätäni tervehtien, sitä vielä sanoilla terästäen:
"Hey." Komea, pehmoinen hymynpoikanen tiivistyi suupielilleni katsellessani tammaa, joka oli kieltämättä hyvin kaunis. Vaikka toisaalta arvostin enemmän sisäistä kauneutta, kuin ulkoista. Nyt pitäisi vain selvittää, oliko tämä kukkanen yhtä kultainen sisältä, kuin ulkoa päin.
"You speak only english?" Utelin kulmaani kohottaen. Vai oliko neiti kenties kielipäitä? Itse osasin yleiskielen, englannin ja espanjan lisäksi hyvin vähän italiaa.
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 01. Marras 2011 20:39

Sysirautias käveli verkkain askelin, hiukan rinta ulkona kohti rautiasta. Aina, ihan joka kerta, kun Fanni tapasi uuden orin (varsinkin jos ori oli hyvän näköinen) niin tamman täytyi tehdä ulkonäöllään vaikutus. Neiti huiskautti vaaleaa häntäänsä ja pysähtyi parin metrin etäisyydellä oriista. Tamma pysähtyi niin, että hänen vartalonsa oli hyvin houkuttelevan näköinen, mutta kuitenkin ryhdikäs ja hienostunut. Siro kasvoinen muokkasin hymyään pieneksi sekä suloiseksi. Kuulessaan vieraan puhuvan englantia hän yllättyi sisällisesti, mutta ei näyttänyt sitä ulos päin. Että kieli miehiä, hän hykerteli mielessään. Neiti höristin tummanruskeita korviaan, kun kuuli orhin kysymyksen.
"Englannin lisäks menee myös yleis kieli", Fansim ilmoitti tasaisesti lopuksi pienisti ihkaisten. Hänen katseensa porautui vieraan silmiin. Pari kertaan hän räpsäytti silmiään flirttaillen toiselle. Kevyttä silmä peliä oli selvästi liikkeellä. Sysirautias ei tuntenut itseään tällä hetkellä yhtään varatuksi ja siksi näin vaivaton flirttailu ei painanut oma tuntoa yhtään.

Snake ei tulisi kuitenkaan koskaan tietämään tästä ja tietenkään Fanni ei kertoisi hälle omasta viennistään. Tamma ei tuntenut itseään niin syylliseksi, vaikka saattoikin flirttailla ja pelailla muiden orien kanssa, mutta sitten taas jos herra Snake flirttailee vähänkin jollekkin muulle tammalle, kun Fannille niin tammahan vetää siintä hirveät pultit ja Snake on niin syyllinen, kun vain olla ja osaa, ainekin piirtopään mielestä. Sysirautias ei anna helposti anteeksi, ei edes pientä silmäpeliä. Mutta kuitenkaan neiti ei ajattele mitä hän itse puuhailee? Kuka nyt siinä suhteessa oikein pettää? Tätä ei Fansim ajattele, vaan elää tässä ja nyt. Piirtopää kohotti päätään hiukkasen.
"Mikäs on noin komean herran nimi?" hän hymähtäen kysyi ja kallisti päätään.
"Mä oon Fanni", tamma sitten esittäytyi lempein silmäyksin. Samalla Fansim tarkisteli orin sulavaa kehoa. Toisen keho oli täydellinen melkeinpä, mutta ei kuitenkaan niin täydellinen, kun Fannin oma. Oikeastaan tamma pystyi kutsumaan tätä vierasta "silmäherkuksi".
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 01. Marras 2011 20:59

Tuo niin nuori ja kaunis ilmestys seisahtui lähelle, ryhdikkäästi, lähes asetellen itsensä asentoon, jossa parhaiten kalpean aamuauringon kirkkaat säteet pääsivät valaisemaan tuon suklaanruskeaa, kiiltävää karvapeitettä. Ympärillämme leijaileva, hento sumuverkosto oli lähtenyt vetäytymään kohti metsää. Tällä hetkellä tumma, vahvaluonteinen katseeni ei ollut suunnattuna vaahterametsikköön, vaan paljon paljon mielenkiintoisempaan näkymään, liinakkoharjaiseen sysirautiaaseen. Suuri, ruskea pääni ei hievahtanutkaan, ennenkuin tamma antoi jälleen sulosointuisen äänensä lipua kuultavakseni. Sopusuhtaiset, karvaiset korvani liikahtivat huomaamattomasti kohti vielä vierasta tammaa. Aha, olin siis oikeassa. Kyllähän ruskea osasi yleiskieltäkin. Vaikka olisi minulta englantikin sujuvasti mennyt. Hymähdin hiljaisesti pienen, rennon hymyn käväistessä taas tummilla suupielilläni. Ohhoh, sehän inahti minulle. En voinut vastustaa keveää virnistystä, joka häivähti kasvoillani sen ohikiitävän ajan. Tummanruskea, lempeä, silti tyynenrauhallinen katseeni ei väistänyt kaunottaren tumman tulista katsetta, vaikka tuo muutaman kerran suuria, ilmeikkäitä silmiään räpäyttikin. Silmäpeliin en vastannut, mutta en myöskään torjunut sitä. Mielenkiintoisesti vain tutkailin tamman kauniita kasvoja, siroja muotoja ja kaunista, valkeaa harjaa, joka oli vielä enemmän kiharalla, kuin oma laineharjani. Yh, seuralaiselleni kiharat sentään sopivat, mutta minun päässäni ne olivat ehkä liian neitimäiset. Vaikka koskaan en niistä mitään negatiivista ollutkaan kuullut.

Heräsin ajatuksistani siinä hetkessä, kun piirtopäinen kysyi nimeäni. No johan se kohteliaisuuden laukaisi.
"Jamas." Vastasin lyhyesti, ytimekkäästi rennolla, hyvin matalasävyisellä äänelläni. Tuo sulavapuheinen tamma oli siis Fanni. Melkoisen playeriltä vaikutti, kun näinkin vieraalle orille uskalsi hieman lirkuttaa. Ties vaikka päälle kävisin.. No en nyt sentään, mutta kaikista oreista ei tiennyt, jotkut olivat sikoja.
"Miten aamusi on alkanut, Fanni?" Kysyin rohkeasti kuin tuttavalta, vaikka ihan vasta äsken olin sysirautiaan tavannut. Otin askelia kohti lampea nyt tamman sivuun siirtyen. Jostain syystä tamma toi minulle mieleen valkean, kauniin kukan, kuutamoliljan. Ne kukat hohtivat vain yön pimeydessä, päivällä ne vaikenivat. Vaikka tämä yksilö näytti puhkeavan kukkaan päivälläkin. Heh. Valkeilla sukilla maalatut jalkani liukuivat rennoin askelin veteen polviin asti, ennenkuin jalo, komeapiirteinen pääni laskeutui ja pehmeä, suuri turpani upposi veteen. Join. Janoni sammuttua kohotin taas läsipääni korkeuksiin ja loin pienen, mielenkiintoa säteilevän katseeni kaunottareen tuon kultaista puheensorinaa höristettyihin korviini odottaen.
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 06. Marras 2011 17:56

[Nyt kyl vaihan minä-kertojaan (:]

Höristin suippoja korviani ja annoin kirkkaan katseeni kiertää orin läpikotaisin. Toivottavasti toista ei haitannut, tai no.. Eipä se minua haittaisi, vaikka tuota häiriintyisi kyyläämisestäni. Pidin ryhtini, kunnossa ja kasvoillani koko aikaisen lempeän pienen hymyn poikasen. Huomasin ilmastosta häviävän kosteuden pikku hiljaa, kun auringon säteet tunkeutui lehtimetsää. Ne lämmittivät myös minua, kun valoisat säteet kohtasivat kauniin karvani. Metsän puut tiputtivat lehtiään jotka olivat ruska värjännyt oransseiksi, keltaisiksi ja jotkut olivat ruman ruskean värisiä.. Talvi alkoi tulemaan nopeaa vauhtia Caraliaankin. Oikeastaan minua harmitti, että talvi oli tulossa, koska silloin tulisi olemaan kylmä. Mutta talvessa on of course hyviä puoliakin. Silloin ei ole mutaa taikka likaa! Heilautin laiskanpuolisesti häntääni joka läiskähti lautastani, mutta palasi sitten paikalleen.

Siirsin katseeni seuralaiseeni takasin, kun olin jäänyt katselemaan ympäristöä. Ori esittäytyi Jamasiksi joka sai hymähdyksen käymään turvallani. Jamas, ei mikään erikoinen nimi. Mielestäni aika yksi toikkonen, mutta nimen kantaja ei olekkaan mikään hullumman näköinen. Kuullessani toisen kysymyksen naurahdin räkäsesti mielessäni, mutta ilmeeni oli tyyni. Ollaampa sitä rauhallisia, ivallisesti sanoin mielessäni. Hän ei edes alkanut silmäpeliä kanssani! Mikä ihme ori tämä on?! Yrittääköhän esittää vaikeasti tavoteltavaa? No, kovemmat panokset kehii niin enköhän saa jään välillämme murrettua. Ja mistä vetoo, että hän alkaa tänään vielä flirttailemaan kanssani. Ei kukaan ori voi olla sitä tekemättä. Olenhan minä niin kaunis ja viehättävä persoona.
"Ihan hyvin, mutta nyt paremmin", huokaisin hiukan vihjaillen toiselle ja kohotin toista kulmaani. Enköhän pian saa tuossa herra Jamasissa syttymään jotakin.
"Mites sinulla?" kysyin ystävällisesti vaikkei minua paskaakaan kiinosta miten tolla on mennyt tämä aamu.
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 10. Marras 2011 21:47

Savunharmaat, suuret ja pyöreät kavioni nousivat pehmein askelin ylös lammen viileydestä, kun suuntasin vaaleanruskean, valkein merkein koristetun kehoni piirtopäisen neitokaisen eteen. Hengitin syvään sieraimiini aamun kylmää, kosteaa ilmaa, josta en haistanut mitään muuta poikkeavaa, kuin Fannin tuoksuvan ominaishajun. Hetken aikaa tummanruskea, lempeä ja haukantarkka katseeni tyytyi seilaamaan syksyisessä maisemassa, kunnes kaunotar vastasi kysymykseen samalla palauttaen katseeni hänen intensiivisiin, säihkyviin silmiinsä. Vai nyt paremmin. Hymähdin hiljaisesti, kun keveä tuulahdus sai paksun, kiharaisen, ruskean harjani lainehtimaan. Fanni kysyi vastavuoroisesti minun kuulumisiani, kera kermaisen äänen. Ehkä hänellä oli pakonomainen tarve mielistellä kaikkia? Tai ehkä hänellä oli takaa-ajatuksia? Tai yksi vaihtoehto oli, että hän on vain oikeasti hyvin mukava persoona.
"Tässähän se on mennyt.. Ensimmäinen aamuni täällä, Caraliassa." Tarkensin vielä sitä, miten tuore asukas oli täällä. Tyynesti, rauhallisesti silmäilin sievää risteytystä edessäni. Voisin vaikka lyödä vetoa, että jos olisin tavannut tämän tamman kolmevuotiaana, hän olisi nyt kainalossani, mutta koska asiat olivat menneet, miten olivat, niin osasin vastustaa täysin kiusausta. Ruskeat, karvaiset korvani venyivät hörölle kohden Fannia. Kallistin aavistuksen suurta, komeaa päätäni tarkkaillessani nuorukaista katseellani.
"Where are you going?" Kysyin tammalta englanninkielellä kohottaen uteliaasti kulmaani. Osasiko neito vain alkeet, vai puhuiko hän kenties täydellistä englantia? Kaartaessani lihaksikasta kaulaani kanelinruskeat jouheni liikahtivat kaulallani pienesti. Auringonsäteet alkoivat hiljalleen vallata suurempaa alaa maasta, lammesta, minusta ja mitä säihkyvämmästä risteytyksestä.
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 13. Marras 2011 20:21

Seurasin katseellani uutta tuttavaani joka käveli veteen, vissiinkin juodakseen lammen vettä. Itseäni ei houkuttanut astua jalallanikaan tuonne kylmään veteen. Nythän oli jo syksy ja ilmat oli kylmennyt verrattuun kesän lämpöisiin päiviin. Varmasti tuo vesikin oli jo 5 asteista. Hyi, hyi kun kylmää. En jaksanut enää seisoa niin ryhdikkäästi, kun alussa, vaan aloin lepuuttamaan oikeaa takajalkaani. Viileä tuulahdus pyyhkäisi ohitsemme heilauttaen kiharaista valkeaa harjaani. Pian seuralaiseni nousi vedestä kertoen miten tämän päivä oli alkanut. Toinen kulmani värähti pienesti, kun kuulin orin sanovan, että 'ensimmäinen päivä Caraliassa'. Oliko oikeasti Jamas niin uusi? En olisi uskonut, mutta kai sitä on uskottava, kun toinen niin sanoi. Heilautin päätäni ja katseeni liukui Jamasin silmiin.
"Vai, että nii..", tirskahdin hiukkasen, mutta korjasin sitten kasvoilleni ystävällisen hymyn. Ihmettelin miten vieras pystyi olemaan noin hillitty seurassani. Ehkä olen luonteeltani pikkaisen päälle käyvä, varsinkin hyvännäköisten orien seurassa, mutta olen aina saanut vasta kaikua, mutta nyt.. Ei mitää. Tuo ärsytti minua suuresti. Ja tälllä hetkellä tuntui, että minun olisi pakko saada tuossa orissa jotakin flirttailevaa esille. Kasvoni oli sievät eikä vääntynyt ärsytyksestä mitä kävin pääni sisällä.

Kuullessani orin kysyvän englanniksi minulta mihin olen menossa sai tuo pakosti huulilleni vinon hymyn. Jaha, miksiköhän kysyt noin? kiusottelin pääni sisällä.
"I'm not really sure", sanahdin englantilaisellani agsentillani sujuvasti. Minua alkoi hiukan lisää kiinostamaan miksi tuo söpö ori edes kysyi sitä minulta. Olikohan hällä takaa-ajatuksia? Se olisi oikeastaan mukavaa jos olisi...
"Why do you ask?" kysyin sitten kiusottelevasti äänessäni pientä vihjailua. Korvani kääntyivät täysin höröön. Katseeni oli tiukasti orin silmissä, mutta katseeni ei ollut häiritsivä, vaan kevyttä pientä silmäilyä.
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 14. Marras 2011 17:20

Hento tuuli nyki hellästi Fannin kermanväristä, paksua harjaa, joka epäsäännöllisin, tuuhein kiharoin laskeutui kauniisti alas pitkin sysirautiaan sulavalinjaista, kiiltävää kaulaa. Risteytyksen otsakiehkurat makasivat siististi vasten toisen suoraprofiilista otsaa, jotka koristi tuo talvenvalkea katkopiirto. Harjan lomasta kohosivat nuo kaksi sopusuhtaista, tummaa korvaa, joiden suunta oli kohdistettu epäilemättä minuun. Kaunottaren tirskahdus sai tuon säteileviin kasvoihin uponneen mieleni herämään ja tumman, mustaa vivahtavan, syvän ja kesämertakin tyynemmän katseeni tarkentumaan tuon ilmeikkäisiin tähtisilmiin. Vino hymy kiipesi kaunistamaan sysirautiaan kasvoja tamman kuullessaan minun puhuvan hänelle ilmeisesti mieleistä kieltä. Fanni ei tiennyt. En minäkään. Samassa sopassa siis oltiin. Nelivuotiaan kysymys sai kanelinruskeat korvani hörölle. Äänensävystään sulottarella paistoi pieni vihjailunsävy, ehkä keveän kevyt flirttikin? Tuo sama säväys ilmeentyi myös katseessa hurmaavana tuikkeena. Yritys oli kova, pakko myöntää. Rento, vino hymy nykäisi harmaata suupieltäni.
"Kunhan kysyin." Tokaisin rauhallisesti neidon kysymykseen suurta, jaloa, vaaleanruskeaa päätäni hivenen kohottaen. Lempeä katseeni harhautui hetkeksi tammasta ympäristöön, joka näytti hyvin vaarattomalta. Taivaalla lensi lauma joutsenia, jotka väistyivät talven tieltä lämpimille alueille kovaan ääneen laulaen. Valkeudessaan ne olivat melkein yhtä kauniita, kuin tämä syksyisen ruskan valtaama lehtimetsä, mutteivat silti lähellekkään samanlaista silmänruokaa, kuin edessäni seisova liinakkoharja. Hetken aikaa pitäisin vielä mielenkiintoni herättänyttä risteytystä lähelläni, ennenkuin päästäisin hänet jatkamaan matkaansa. En toki väkisin, jos neidolla olisi kiire, niin menköön, mutta hyvin mielelläni katselisin vielä hetken noinkin viehättävää tammaa, vaikka sisimmästä en tiennyt vielä mitään. Tätä tammaa ei voinut lukea kuin avointa kirjaa, hän antoi vain niitä lukuja luettavaksi, mitä halusi itsestään tiedettävän. Tai sellaisen käsityksen ainakin minä olin tästä lyhyestä yhteisestä ajasta saanut.
"I though that.." Aloitin hiljaisella, matalan karhealla äänensävylläni ja laskin katseeni tummaverikön kasvoihin. Pidin hetken tauon, ennenkuin jatkoin:
"Haluatko lähteä näyttämään tietä lehtimetsän rajalle?" Jatkoin kysymystä vaihteeksi yleiskielellä. Osasin varmasti sinne tien itsekin, eihän tarvitsisi muuta kuin kävellä suoraan niin pitkään, että maisema vaihtuu lehtimetsästä johonkin muuhun, mutta noin kauniin ilmestyksen seura tuskin tekisi pahaa.
"Olisi jotakin muutakin katseltavaa, kuin tämä tylsä lehtimetsä." Sanoin rennosti, silti pienen vastaiskun antaen tamman flirttailulle, vaikka tokikaan sävyni, eikä tarkoitukseni ollut flirttailla, vaan kertoa hyvin kierrellen, että tamman ulkonäkö miellytti minua.
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 14. Marras 2011 18:02

Katseeni pysytteli tuon rautiian Andalusian silmissä. Aivan, kun olisin yrittänyt tunkeutuu tämän ajatuksiin, hänen päänsä sisään. Yrittäen selvittää mitä mieltä hän on minusta? Minusta tuntui täysin Jamasin seurassa, että olisin normaali. Aivan, kuin mikä tahansa tamma.. En pitänyt ajatuksesta. Mutta en voinut tunteelleni mitään. En ole koskaan tuntenut näin. Vihaan tätä tunnetta, tämä on liian.. Ärsyttävä... Tätä tunnetta ei voi sanoin kuvata! Olen aina ennen saanut selvää ihailua sekä tarvitsemaani kehumista. Muiden orien nähdessään minut ovat tarttunu saman tien tilaisuuteen. Eli alkanut pientä peliä kanssani, vaikka he eivät ole edes jutelleet minulle, mutta ulkonäköni on tehnyt heihin vaikutuksen. Ja tämän herra Jamaksen seurassa tuntui, kun hän ei välittäisi olenko kaunis vai ruma. En kuitenkaan päässyt rautiian pään sisälle, vaikka kuinka yritin ja oikeastaan en saanut tästä orista selkoa, tai no pystyikö tätä oria sanoo edes oriksi? Onko hän vain noin.. hillitty, oikeasti? Eikö hänen pienessä päässä syntynyt minkään näköisiä orimaisia tunteita nähdessään minut? Äh, suoraan sanottuna tämä ori on perseestä. Kuitenkaan minun ei ollut mieli vain lähteä vetämään, joku pidätteli minua. Tuossa rautiaassa oli jotakin, joka ei saa minut pidäteltyyn. Mutta mikä?! Kai se vain on hänen rauhallisuus. Minun oli pakko saada nähdä hänessä se oikea orhi... Minua kiinosti tuo ori oikeasti, hänessä on sitä hankaluutta johon en ole viellä törmännyt täällä ollessani.

Kohotin hienopiirteistä päätäni jota koristi kaunis epäsäännöllinen piirto. Kuullessani ettei orilla ollut takaa-ajatuksia sai se minut mielessäni huokaisemaan.Tylsäää! Kuitenkin kasvoillani pysyi kaunis hymy ja naurahdin vain toiselle hiukkasen nyökäyttäen päätäni. Pian yllitsemme lensi lauma joutsenia. Tuo korvia särkevä ääni jota nuo valkeat linnut päästivät saivat korvani käänähtämään luimuun. Vihasin kaiken maan lintuja. Ja niitä muka pidetään kauniina. Paskat! Rumia olentoja nuo on! Onnekeni parvi lensi nopeasti ohimme ja sain suipot korvani taas höröön. Seuralaiseni sitten alkoi puhumaan, joka sai mielenkiintoni heräämään. Kaarsiin kaulaani ja sanoin mielessäni 'niin?' kun ori muotoili lauseensa.
"Kyllähän minä voisin", naurahdin rennosti vastaukseksi ja katselin toista kiharaisen otsaharjani alta. Hymyn poikanen ei hävinnyt huuliltani missään vaiheessa. Sitten, kun ori sanoi ettei jaksaisi katsoa tylsää lehti metsää hihkaisin vain ja lähdin liikkeelle. Nyt orin äänensävyssä oli jotakin, jota en kyllä luokittelisi flirttailuksi, mutta siinä oli jotakin outoa. Ehkä se tästä, sanahdin mielessäni leikittelevästi.
"No minnekköhä herra haluisi mennä, mh?" kysähdin sitten ja annoin vihjailua tulvia sanoihini. Huiskautin valkeaa häntääni ja käänsin katseeni rautiaaseen.
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 14. Marras 2011 18:35

Kiinnitin hetkellisesti huomiota, kuinka tummaverikkö luimisti korviaan joutsenille, joiden ääntely oli kieltämättä kovaa, mutta joiden menoa itse seurasin aivan loppuun asti karvaiset, suuret korvat höröllä. Sulotar kuitenkin repi huomioni takaisin itseensä myöntymällä ehdotukseeni. Hienoa! Ajattelin mielessäni, mutta ulkoisesti hymyilin vain vinosti, rennosti sitä omaa salaperäistä, hyvin vaatimatonta hymyäni. Sysirautias tapitti minua hetken aikaa tummilla, kauniilla silmillään pehmeiden, valkeiden kiehkuroidensa alta, ennenkuin lauseeni kuullessaan ihkaisi ja nykäisi sulavasti koko siroluisen ja selvästi hyvässä, hoikassa kunnossa pidetyn kroppansa liikkeelle. Jälleen se inahti minulle! Pieni virne säväytti ohikiitävän hetken ajan ruskeita kasvojani, samalla kun paksujouhista, rautiaaseen väriin sopusointuvaa häntääni rennosti huiskauttaen lähdin vanavedessä seuraamaan kaunotarta. Kohotin jaloa, komeaa päätäni ja seisahduin tasajaloin paikoilleni neidin kysymyksen yhteydessä. Mietin hetken, kunnes nyökäytin päälläni kohden leveää metsäpolkua, joka näytti hyvin kotoisalta. Sitä reunustivat kauniit vaahterat, joiden oksilta roikkuivat kesän viimeisimmätkin oranssit ja punaiset lehdet. Pohja ei ollut edes mutaantunut syksyn sateista, vaan se näytti oikein tukevalta. Ainakin sopiva Fannin arvolle. Tamma näytti tiedostavan oikein hyvin oman ulkonäkönsä ja uskoakseni hän ei turhaa likaisi kiiltävän puhdasta karvaansa mutaan ja rapaan. Aamuinen usvakin oli vetäytynyt jo pitkälle metsän uumeniin vieden kosteudenkin mennessään ja aurinko kultaisine kosketuksineen oli alkanut lämmittää maan kamaraa kuitenkin syksyisellä teholla.
"Tuo polku johtaa tietääkseni... tasangoille?" Kysyin matalan pehmoisella äänelläni risteytykseltä lempeän, tumman ja selviytyjänluonteestani kertovan katseeni hakiessa taas katsekontaktia tamman syvän ruskeisiin, oikein hurmaaviin silmiin.
"Naiset ensin." Sanoin herrasmiesmäisesti, kuitenkin tyynen rauhallisesti ja annoin vinon hymyn tehdä tilaa savunharmaille suupielilleni. Lyhyt, lihaksikas kaulani kaartui jyhkeälle kaarelle paksujen, kiharoiden, ruskeiden jouhien liikahtaessa pienesti. Odotin, että neitonen ottaisi ensimmäiset pehmeän keijukaismaiset askeleensa kohti ehdottamaani suuntaa, ennenkuin itse liikahtaisin eteenpäin ryhdikkäästä pysähdyksestäni. Kun lähdimme liikkeelle (?) avasin taas suuni. Minua kiinnosti ulkonäön lisäksi selvittää myös edes pieni pala Fannin sisällä kytevästä luonteesta.
"Tell me about yourself." Vaadin pehmeän kumeahkolla äänelläni toiselta suuria, ruskeita korviani höröön venyttäen.
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 14. Marras 2011 18:53

Vilkaisin ympärillämme olevia polkuja. Minulla ei ollut oikeasti mitään hajua mihin mikäkin polku vei. Olin vain milloin minnekkin kulkenut ja fiilikseen mukaan, of course. Itseasiassa osasin vain Magic Drinkille, mutta eipä tuon rautiaan tarvinut sitä tietää. Kuullessani toisen mainitsevan ylängössä hymähdin muka tietoisesti mikä oli missäkin.
"Maybe", sanahdin vielä vaatimattomasti hiukan kulmaani kurtistaen. En kuitenkaan halunnut valehdella Jamasille, koska en halunnut mitään valehtelia- titteliä. Jamas, kun on todella mielenkiintoinen ori, vaikka onkin luonteensa takia hiukan ärsyttävä, mutta enköhän pian osaa lukea häntä oikein. Olemme vielä niin uusia tuttuja, että tämä toisen lukeminen ei ole ainekaan minulla kovin hanskassa. No en usko, että Jamaskaan minua osaa lukea, koska olenhan hiukan salaperäinen, mutta aina oma viehättävä itseni. Ja uskon, että hän tajuu minun olevan fiksu nuori joka omistaa vielä mahtavan ulkokuoren. Olenhan oikeasti todella hehkuva olento joka on kauneuden perikuva.

Katsahdin polkuu jonka Jamas uskoi vievän tasangolle. Polku näytti suht siistiltä, eikä karvani taikka jalkani likaantuisi siinä tallustellessa.
"Mikä ettei", sanahdin sointuvasti ja lähdin ensiksi kävelemään polkua pitkin. Tarkastellen polun kuntoa taukoamatta. En haluisi upota minnekkään ja saada karvaani paskaseksi. Eihän täällä ole enää mitään paikkaa jossa peseentyisi, koska täällä ei ole lämpöistä vettä enää missää. Jamas tuli takanani herrasmiehenä kysyen sitten luonteestani. Mmh, mitäköhän hälle kertoisin? Kävelin kevyin askelin oikein keijumaisesti eteenpäin. Häntä hiukkasen kaarella, kuin arabilla. En pelännyt sitä, että rautias pomppaisi selkääni. Hän ei tunnu sellaiselta, mutta koska sitä tietää. Olihan Murhaajakin ihan umpi hullu ja kävi käsiksi. Hälle kyllä varmasti kostan vielä jossain elämän vaiheessani. Kuitenkin palauduin Jamasin kysymykseen.
"Noh.. En osaa oikein kertoa mitää", vaivailloisesti sanoin ja käänsin katseeni Andalusian ruskeisiin silmiin.
"Mitä tahtoisit kuulla?" kysyin sitten lempeästi toiselta.
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 14. Marras 2011 19:07

Tummaverikkö ei siis tuntenut maisemia, eikä tiennyt minne polut veivät. En minäkään, arvelin vain. Vaikka sama se minulle oli mihin tiet veivät, en suunnitellut tulevaa, elin vain päivän kerrallaan. Tiesin kuinka maailma, - ja kuinka elämä olivat petollisia, koskaan ei pitäisi luottaa suunnitelmiinsa, tai siihen että ne toteutuisivat. Maailma toimi omalla tavallaan kyselemättä keneltäkään lupaa tai mielipidettä. Miettiessäni maailman tapaa pyörittää tätä paikkaa, mieleeni tuli väkisinkin Fanni. En voinut olla hymähtämättä huvittuneesti. Jokin tammassa kertoi, että hän sai mitä halusi ja tekisi mitä vain tavoitteidensa vuoksi. Tamman säteilevän katseen hakeutuessa kasvoihini tuon vastauksen yhteydessä kirin tuon tumman kyljen vierustalle kävelemään raskaita, silti orimaisen näyttäviä, hallittuja käyntiaskeleitani.
"Et osaa kertoa itsestäsi?" Naurahdin rennosti ja kallistin hiukan vaaleanruskeaa, talvenvalkealla läsillä koristettua andalusianpäätäni. Mitä tahtoisin kuulla?
"Mm.. En halua ainakaan kuulla että omistat kermanvaalean, kiharan harjan. Enkä halua kuulla että sinulla suuret, ruskeat silmät. Enkä halua kuulla että olet kaunis." Sanoin lauseet hyvin vakavaan, matalaan sävyyn, mutta lisäsin vielä:
"Koska tiedän ne asiat jo." Sanoin rennosti, rehellisyyttä huokuvalla äänensävylläni pienen, leikittelevän virneen kera palauttaen kasvoni nopeasti takaisin peruslukemille.
"Tahdon tietää jotain siitä, mikä piilee tuolla." Sanoin lempeän pehmeällä äänelläni ja viittasin kohden tamman rintakehää. Niin, halusin tietää mikä tamma oli miehiään. No, naisiaan. Aamu oli kallistunut jo päivään ja päivä alkoi hiljaa pimenemään. Syksy oli tehnyt päivistä lyhyitä ja jo neljän aikaa alkoi hämärtyä. Kaiken kyllä näki vielä hyvin selkeästi. Tummat, salaperäiset ja tyynen rauhalliset silmäni kiersivät tamman kauniita kasvoja, hänen ilmeitään, tuon huulia yrittäen etsiä sanoja, vastauksia kaikkiin niihin kysymyksiin, jotka mielessäni pyörivät. Kiertelevä kehuni ei ollut mitenkään imarteleva sävyltään, vaan hyvin rehellinen ja suora mielipiteeni. Minua kiinnosti kuitenkin aivan valtavasti tällaisen tamman luonne, joka oli kultaa ulkoa. Oliko hän sitten pelkkää kylmää rautaa sisältä?
Time
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Squan » 14. Marras 2011 19:44

Niin.. En oikein osannut kertoa itsestäni. Mutta minuun, kun tutustuu niin eiköhän pian opi minut tuntemaan. Ei se niin hankalaa ole, tutustuu vain. Naurahdin hienostuneesti itsekkin, kun seuralaisenikin teki niin, paitsi tietenkin hän naurahti orimaisesti eikä samalla tyylillä kuin minä. Eiköhän kohta välistämme jää ole murrettu, mielessäni tokaisin. Ainekin nyt Jamas oli paljon rennompi. Onkohan ori hiukan ujo uusien seurassa? No ei hän niin ujo ole, kun Hukka. Niin.. Hukka.. Ujo poika tai siis ori. Omistanut koko elämänsä laukkaradalle, eihän se ole elämää.. Mikä idiootti. Paitsi ihan mukava hevonen hänkin oli, sitä en voi sanoo, vaikka ei oikein osaakkaan käsitellä tammoja oikein, mutta eiköhän sekin opi ajallaan. Hahaha.. Kun vedätin sitä oria ihan täysillä... Voi voi minua.. Miten pystyn olemaan näin likainen? No kenenkään ei tarvitse tietää kuinka likainen olen. Ei edes Snaken... Missäköhän sekin ori on? Toivon ettei muiden tammojen seurassa. Silloin se ori saisi aikamoiset huudot. Koskaan ei voi olla liian mustasukkainen, vai mitä? Höristin sysirautiata korviani, kun kuulin Jamasin luettelevan mitä hän ei halua kuulla minusta. Orin hiljennettyä huulilleni syntyi hyvin immarreltu hymy. Ihan vain siksi, koska ori sattui sanomaan minua kauniiksi. Oi, miten tuo oli mukava kuulla. Ja ei tuo ori voikkaan tietää kuinka kauan olen odottanut tuota sanaa hältä.
"Voi kiitos", hymähdin suloisesti, kun pieni varsa ja räpsäytin pari kertaa tuuheita ripsiäni aivan kuin luonnollisesti, mutta oikeasti se oli flirttailua.

Kun ori sanoi, että haluu tietää mitä minun sisälläni piilee naurahdin räkäsesti mielessäni. Ihan oikeasti? Voisin alkaa vetää tässä oikean draamaesityksen ja kertoa mitä sisälläni on, mutta nääh, se ei olisi tyylistäni. En esitä mitään muuta, mitä en olisi. Kaikkihan sen tiesi.
"Etkö muka halua ottaa siintä selvää?" kiertelevästi vastasin ja huiskautin häntääni niin, että oletin sen osuvan Jamasiikin. Olisi paljon hauskempaa, että ori ottaisi siintä selvää itse eikä kysele, mutta voinhan minä sen hetken päästä kertoa mitä sisälläni oikein piilee.. Sisälläni piilee oikein likainen pikku piru. Iskin toista silmääni katsoessani Jamasia silmiin. No alkaako herra hillitty pikku leikkiini, vai haluaako olla niin asiallinen?
Squan
 

Re: Kuutamolilja

ViestiKirjoittaja Time » 14. Marras 2011 19:59

Päivänsäde vasta kirkastuikin kuullessaan kehuni ja kiitti niistä oikein tyytyväisenä, räpäyttäen tuuheita ripsiään muutaman kerran oikein näyttävästi. Hymähdin pehmoisesti savunharmaan, untuvaisen turpani liikahtaessa pienesti. Fanni näytti ihan pieneltä lapselta, joka oli juuri saanut elämänsä parhaimman joululahjan. Voi miten suloista. Jotkut tykkäsivät hukuttautua kehuihin, rypeä niissä, kun taas toiset vaivaantuivat hyvin paljon kehuista. Itse olin ehkä jotain siltä väliltä, oikeastaan kehut eivät paljoa hetkauttaneet minua. Tiedostin tarkkaan oman ulkonäköni, ja vaikkei se mitenkään poikkeuksellinen erikoinen ollut, - vaikkakin komea, minulla on hyvä itsetunto, eikä pienet haukut koskaan satuta liikaa. Kaunotar ei oikeastaan vastannut kysymykseeni, vaan esitti päälle omansa, hieman haastavankin kysymyksen. Itseasiassa, tein koko ajan mielessäni analyysia toisen luonteesta ja sen pääpiirteet alkoivat hiljaa muodostua eteeni, vaikka toki oli vielä tusinoittain asioita, mitä en sysirautiaasta tiennyt.
"Tiedän jo jotakin." Sanoin salaperäisesti matalalla äänelläni ja vilkaisin silmäkulmastani liinakkoharjaa, joka kauneudellaan häikäisisi kovimmankin sällin. Toisaalta ehkä ulkonäkö sokaisisi useimmat myös siltä, mitä hänen sisältään löytyisi. Minua ei ulkonäkö pettäisi, toki tiesin että hän oli kaunis, mutta enemmän minua kiinnosti se sisäpuoli, niinkuin yleinsäkin.
"I know that you are a challenging personality." Lyhensin koko epävirallisen analyysini toisen luonteesta rennosti naurahtaen ja annoin ruskeiden, kiharoiden, raskaiden otsaharjaksieni keikahtaa tummille, suurille ja lempeille silmilleni, joiden katse keilasi hetkessä kumoon koko maiseman sitten takaisin lumottareen palaten.
"Olenko oikeassa?" Kysyin taas tyynen rauhallisesti, kasvot ilmeettöminä Fannilta pienesti vain toista kulmaani kohottaen. Silmäpeliin en kuitenkaan lähtenyt, vaikka neitonen sitä kovasti yrittikin. Ties mihin sekin johtaisi.
Time
 

Seuraava

Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron