Here he comes, and here I am

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää. Tasankohevoset omistavat lehtimetsää sekä suuremman kaistaleen pohjoisessa että pienen tilkun eteläisellä rajallaan.

Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Tjedru » 18. Touko 2014 18:55

Whitney II
Kuolemankello ja Vagito

Olin vähitellen tottunut puikkelehtimaan paikasta toiseen monen mutkan kautta tietämättä sijaintiani. Oli hieman viileä ilma, sillä Aurinko oli laskenut jo ajat sitten, taivas alkoi olla tumma, ja tähdet alkoivat vähitellen loistaa taivaalla. Askeleeni olivat hyvin reippaat, korvani osottivat eteenpäin höröllä, ja pääni suorastaan leijui ilmassa.

Olen kuvitellut saavani ruuan nenäni eteen, ja vaarattoman kuljeskelun, mutta enään se ei ole mahdollista. Mahaani kurni, ja pian tuolla pusikossa hiippaili joku. Pysähdyin paikalleni, ja tähyilin pusikkoon jossa olin nähnyt liikettä. Värisevin askelin menin puskan luo, mutta en nähnyt mitään. Pian eteeni hyppäsi susi, SUSI. Kiljaisin kovaan äänen, painoin korvani luimuun, aivan niskaani vasten ja yritin huitaista tuota ärisevää koiran tapaista lihansyöjää, mutta minun tuurillani en tietenkään osu. Käänsin takamukseni tälle ja ponkaisin itseni nopeaan laukkaan, ja totta kai tämä lähti perääni. Katselin sivusilmällä takanani pinkovaa nälkäistä sutta. Tein äkkipysähdyksen, ja potkaisin sutta kaikella voimalla mitä minusta lähti.
"Painu sinne mistä tulitkin!!", huusin että koko metsä täyttyisi siitä. Lopuksi nousin vielä takasilleni ja päästin voimakkaan hirnahduksen. Samassa susi pinkoi takaisin pusikkoonsa vinkuen.
"Jes!", sanoin ääneen itselleni, jos voitin suden, niin kyllähän minä täällä tulen vaikka yksikseenikin pärjäämään. Lähdin tomerana hymy kasvoillani eteenpäin, kuu oli jo noussut taivaalle, ja samoten kaikki nuo miljoonat tähdet.
Tjedru
 

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Kuolemankello » 18. Touko 2014 20:21

[Täältä tullaan 8) ]

Vagito

Mustanpäistärikkövillihevonen oli jo jonkin aikaa kuljeskellut ypöyksin aivan vieraalla saarella, täydessä tietämättömyydessä missä oli. Aurinkokin on oli jo laskenut, ja pilvinen taivas alkoi pikkuhiljaa tummua. Tämä sai Vagiton hyvin valppaaksi, sillä ori tiesi monen saalistajan liikkuvan iltahämärissä, varsinkin kissapetojen. Tosin, alue millä ori liikkui, tuskin oli minkäänlaisten kissapetojen aluetta.

Hetken lehtipuiden lomi kuljettuaan ori kuuli korviin kantautuvan kiljahduksen, josta mustangi säpsähti kovasti. Ori jähmettyi paikoilleen, pian lähtien liikkeelle sinne päin mistä ääni tuli. Yht'äkkiä Vagito näki valkoisen tamman juoksevan kauempana varsin suurikokoista sutta karkuun, mutta pian tamma pysähtyi ja potkaisi petoeläintä, joka sitten lähti matkoihinsa. Silmät lautasina kuin pöllö, Vagito lähti oitis kohti vierasta tammaa vastaan.
"Oletko kunnossa?", Vagito kysyi valkealta huolissaan, tarkastellen tuon vitivalkeaa vartaloa siltä varalta, että tämä olisi jotenkin loukkaantunut.
"Sattuiko sinuun?" ori vielä kysyi heti perään, pian siirtäen vihreät silmänsä tamman taakse pimeyteen kuin varmistaen, ettei susi tekisi yllätyshyökkäystä, varsinkaan porukalla. Vagito oli hyvin yllättynyt, kuinka rohkea toinen oli ollut - varsinkin tammaksi. Ei ori ole nähnyt ennen, kuinka tamma puolustautui sudelta, ja siksi Vagito oli hyvin vakuuttunut.
Since 2011 →
Treffipalvelu ✖️ Deviantart

Komennuksessa herrat Vagito, Zolotoy Voron, Hallas ja Vincent
Avatar
Kuolemankello
Cara-lapsi
 
Viestit: 125
Liittynyt: 23. Huhti 2014 20:17

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Tjedru » 18. Touko 2014 21:06

Hetken kuluttua tuolla pusikossa liikkui taas joku, jokin isompi. Antaa tulla vaan, minähän en pelkää - sanoin itselleni mielessä. Olin valmiina jo hyökkäämään, korvat luimussa etujalat leveällä ja pää alhaalla. Olin ehkä vähän liian itsevarma.

Tuolta ryteiköstä asteli kuitenkin oma lajitoveri, se säikäytti minut toden teolla, ei sillä että luulin tätä pedoksi, vaan sillä että tämä oli hevonen. Kokosin itseni nolostuneena hieman välttelevän näköiseksi. Oletko kunnossa? Tämä hieman jäykältä näyttävä ori kysyi, tosiaan olen enemmän kuin kunnossa.
"Kyllä minä taidan olla.", vastasin, nostin katseeni häneen ja päästin pienen hymyn, tosin ihan pienen, mutta näkyvän sellaisen.
"Ei, en tunne minkään näköistä kipua.", vastasin tämän toiseen melkein samanlaiseen kysymykseen, ei se kysymys minua haitannut, vaikka melkein sama olikin.
"...Whitney II.", yritin esittäytyä, sanoen nimeni nopeasti ja reippaasti.
"Olen siis Whitney II.", selvensin tälle, ja päästin hymähdyksen sen jälkeen. Tuo vihreäsilmäinen tuijotti minua, mutta samassa siirsi katseen taakseni.
"Mitä sinä katsot?", kysyin typeränä, ja katsoin samalla itsekkin perääni, kunnes taas siirsin katseeni tähän, tähän - kuka hän on?
"Mikä on nimesi?", kysyin lempeällä äänensävyllä päätä kallistaen kysyvään asentoon, odottaen että toinen vastaisi, minun esittäytyminen ei mennyt ainakaan nappiin.
Tjedru
 

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Kuolemankello » 27. Touko 2014 20:15

Vagito nyökkäsi helpottuneena, kuullessaan että tamma oli kunnossa. Toki ori itse näkikin, ettei tamma ollut saanut minkäänlaisia haavoja taikka ruhjeita. Tamma oli myös suonut arpinaamalle pienoisen hymyn, mutta itse Vagito ei hymyä tälle suonut. Kivikasvo pysytteli hiljaa, katse poukkoillen ympäriinsä - välillä vieraan tamman jaloissa, kasvoilla ja sitten maassa. Hieman kiusaantuneena ori heilautti häntäänsä, korvat kääntyillen viuhaan tahtiin lähes jokaiseen ilmansuuntaan.

Pian, ja onneksi hiljaisuuden rikkoi tamman esittäytyminen. Whitney II. Arpinaamainen katsahti samassa tammaan, ja nyökkäsi jälleen pienesti.
Arpinaama katseli hieman pienempää ja paljon sirompaa tammaa, kun tämä kuuli tuon suusta kysymyksen.
"Varmistin etteivät sudet palaa isommalla joukolla." se sanahti jälleen.
"Meidän on parasta lähteä liikkeelle" ori vielä sanoi hieman kehottavasti, silmäillen varsin tiiviisti Whitneyn siroja kasvoja. Pian tamma kuitenkin kysyi mustan päistärikön nimeä.
"Vagito" ori kertoi vielä nimensä varsin suorasanaisesti ja ytimekkäästi. Ori ei selvästikkään turhia sanoja esittelyynsä lisäillyt, vaan kertoi oitis, mikä hänen nimensä on.
Susista ei koskaan tosiaankaan tiedä, mitä ne tekevät. Ne voivat lähteä lipettiin nuolemaan haavojaan tai palata isommalla joukolla takaisin. Vagitolla on huonoja muistoja pedoista, varsinkin puumista. Ja huonot muistot jäivät ikuisiksi ajoiksi niin tuon mieleenkin kuin vartaloonkin. Arpinaama on oppinut hyvinkin paljon olemaan varovainen, varsinkin yksin ollessaan. Siksi Vagito ei tahdo samaa kohtaloa Whitneylle, joka vielä omasi ehjän nahan - toisinkuin tämä jäyhä arpinaama.
Since 2011 →
Treffipalvelu ✖️ Deviantart

Komennuksessa herrat Vagito, Zolotoy Voron, Hallas ja Vincent
Avatar
Kuolemankello
Cara-lapsi
 
Viestit: 125
Liittynyt: 23. Huhti 2014 20:17

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Tjedru » 06. Kesä 2014 13:00

Orin nyökätessään hiljaa, hymyilin tälle lempeästi vastatakseen tälle. Yritin tavoitella tuon myrkynvihreää katsetta joka oli varsin kiehtovan mystinen mutta se poukkoili sinne tänne, ihan kuin hän yrittäisi vältellä minua. Vähitellen minäkin siirsin katseeni kohti maata, ja sieltä takaisin minua isompaan tummaan oriin joka seisoi ryhdikkäästi edessäni pimeässä metsikössä. Esittäydyttäni tälle hän päästi itsestään taas pienen nyökkäyksen.

"Varmistin vain etteivät sudet palaa isommalla joukolla.", ori pitää selvästi huolen muiden ja itsensä turvallisuudesta tähyillensä hukan perään joka pötki aikoija sitten pakoon. Veikkaan että orille on joskus sattunut jotain noiden petojen kanssa, sillä hän on saanut kehoonsa paljon ruhteita "Meidän on parasta lähteä liikkeelle"
"Selvä", vastasin tälle katsellen tämän arpisia kasvoja ja ottaen pari askelta eteen. Pian ori esittäytyi Vagitoksi, hän sanoi sen varsin suorasanaisesti. Ori ei tosiaan paljoa puhele, mutta päätin toivottomasti pitää yllä jonkin näköistä keskustelua.
"Vagito siis", toistin nimen itselleni.
"Sinä taidat tietää jonkin verran pedoista?", kysyin varovasti isommalta.
Tjedru
 

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Kuolemankello » 03. Heinä 2014 21:07

[Anteeksi ihan kauheasti järkyttävästä kestosta :c ! ]

Valkea tamma suostui Vagiton kehotukseen. Tamma lähti liikkeelle, myös tummanpuhuva arpinaama lähti askeltamaan valitsemaansa suuntaan Whitneyn vierellä.
Pian valkea toisti orin nimen, ja Vagito katsahti valkeaan, muttei kivikasvo se suuremmin reagoinut nimeensä. Jälleen kimo avasi suunsa ja kyseli orin tietämystä pedoista. Vihreät silmät siirtyivät jälleen tamman ruskeisiin silmiin.
"Kyllä, jos niiden kanssa on joutunut taistelemaan kahdeksan vuotta." Arpinaama sanahti matalasti, siirtäen katseensa sitten eteensä. Kamalat muistot pulpahtivat oitis tumman mieleen - kaikki ne taistelut, mitä ori oli joutunut kokemaan. Kaikki ne kärsimykset, kipu ja armottomuus. Kaikki se oli muovannut Vagitosta järeän ja karskin miehen.

Pian kaksikko saapui pienelle metsälammelle. Vagito katsahti oitis valkeaan kysyvästi.
"Oletko janoinen?" ori kysyi matalalla äänellään. Sitten mustaharjainen lähti astelemaan kohti pientä lampea ja laskien raskaan päänsä juodakseen lammen kirkasta ja puhdasta vettä. Juodessaan tuo katseli samalla kuvajaistaan - arvet kuin paistoivat orin mustasta naamasta. Myrkynvihreät silmät haravoivat tummia kasvoja, pian ori nostaen päänsä ja katsahtaen valkeaan, heilauttaen mustaa häntäänsä.
Olikohan valkea ikinä kokenut mitään yhtä dramaattista, kuin minä?, risteytys mietti pääkopassaan.
Since 2011 →
Treffipalvelu ✖️ Deviantart

Komennuksessa herrat Vagito, Zolotoy Voron, Hallas ja Vincent
Avatar
Kuolemankello
Cara-lapsi
 
Viestit: 125
Liittynyt: 23. Huhti 2014 20:17

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Tjedru » 29. Heinä 2014 17:03

//Nyt saan kyllä itse pyydellä anteeksi, epä-aktiivisuuttani :o//

Lähdin kävelemään, arpinaamainen Vagito vierelläni pimeässä metsikössä. Hän ei tuntunut pienestä hötkyilevän, mutta kun kysyin orin tietämystä pedoista, se veti hänet ehkä vähän hiljaiseksi, mutta hän kertoi matalasti taistelleen näitä vastaan kahdeksan vuotta. En olisi kysynyt kysymystä, jos olisin tiennyt asian olevan tunkeileva, mutta jos suoraa sanotaan, meni jo.
"Aih, en tiennyt...", sanoin hiljaa, esittäen väkisin harmistunutta, vaikka mieliala vetikin toiseen suuntaan. Tämän jälkeen kuitenkin jatkoimme kävelyä eteenpäin hiljaisuudessa.

Saavuimme pian metsälammelle, ei kovin isollesellaiselle, mutta lammellekuitenkin. Vagito kysyi janoisuudestani, kurkkuni ei ollut mitenkään erityisesti kovinkaan kuiva, mutta en viitsinyt myöskään kieltäytyä, vaan nyökkäsin varoen ja lähdin kävelemään orin perässä lammelle, jossa laskin pienen ja siron pääni, lammen ylle juodakseni. Vilkuilin kohti oria sivusilmälläni, hänen menneisyys vaikutti hyvin kiehtovalta, mutta toisaalta synkältä. Oma ujous veti kuitenkin sanani takaisin sisään. Orin nostaensa päänsä ylös lammen tuntumasta, nostin minäkin heti jälkeensä, ja otin muutaman askeleen tätä kohti.
"Minä itse olen entinen kilpahevonen...", lausahdin tärisevä ääni mukanani, halusin kertoa jotain itsestäni, sillä olihan ori sen ansainnut.
Tjedru
 

Re: Here he comes, and here I am

ViestiKirjoittaja Kuolemankello » 04. Elo 2014 21:36

Tamma nyökkäsi olevansa janoinen, ja tuo asteli tummanpuhuvan orin vierelle juomaan. Vagito ei sinäänsä kiinnittänyt huomiotaan siihen, kuinka toinen tätä vilkuili sivusilmällä, ja Vagito antoi mustan etuharjaksensa valua sielmiensä yli, kunnes arpinaana nosti päänsä - näin teki myös valkea.
Ori heilautti raskasta päätään hieman, saadakseen mustat ja lonkeroiset jouhet silmiltään, ja siirsi myrkynvihreät silmänsä tammaan.
Whitney kertoi olevansa kilpahevonen - oikeastaan entinen kilpahevonen. Arpinaama nyökkäsi pienesti, katsahtaen kysyvästi toiseen.
"Miksi ja mitä sinulla kilpailtiin?" ori kysyi kummissaan. Miksi tamma kilpaili? Maineesta vaiko mistä?

Vagito oli huomannut Whitneyn tärisevän äänen, ja ihmetteli toisen ääntä. Pelkäsikö tamma mustakasvoista, vai ujosteliko tuo vain? Ei ori sen enempää miettinyt, vaan heilautti rennosti vain häntäänsä ja katsellen tammaa, kuin odottaen tuon sanovan jotain. Hetken hiljaisuus laskeutui jälleen kaksikon ylle, ja Vagiton silmät laskeutuivat jalkoihinsa.
"Itse olin vain hevonen, suuressa laumassa. Johtajan ainoa poika." risteytys sanoi, kuin yrittäen saada keskustelua hieman aikaan, kertoen hieman kuitenkin itsestään. Kuten tiedetään, Vagito on hyvin huono puhumaan, ja sen ori myös myöntää mielessään. Ori katsahti pian taivaalle, jota koristi tuhannet, miljoonat, loputtomat tähdet. Ori kuitenkin laski katseensa valkeaan, kääntyen tuon puoleen ja astellen lähemmäs.
"Miksi muuten neito liikkuu yksin tähän aikaan, saanko kysyä?" Vagito tiedusteli tammalta matalalla äänellään.
Since 2011 →
Treffipalvelu ✖️ Deviantart

Komennuksessa herrat Vagito, Zolotoy Voron, Hallas ja Vincent
Avatar
Kuolemankello
Cara-lapsi
 
Viestit: 125
Liittynyt: 23. Huhti 2014 20:17


Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron