Kolme virstaa etelään

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää. Tasankohevoset omistavat lehtimetsää sekä suuremman kaistaleen pohjoisessa että pienen tilkun eteläisellä rajallaan.

Kolme virstaa etelään

ViestiKirjoittaja kaZAM » 11. Elo 2010 14:45

[*valomerkkejä Mintzulle*]

CHINOOK

Senkin mokoma sisko. Se on minun!
"Nnuuunnnaaaataaakk!" minä älisen ja potkiskelen risuja mennessäni. Sisko vain juoksee edellä ja kikattaa päättömästi. Hampaissaan se vie tuota hienoa oksaa. Sitä jonka MINÄ juuri löysin! Siinä on hienoja koukeroita ja se on ihan sileä ja kova. Semmoinen käppyräinen.
"Se on minun!"
Mutta sisko vain kikattaa. Minua harmittaa niin hirveästi ja ärisen. Ponkaisen kovempaa vauhtia siskon perään ja saan sen kiinni nopeasti. Se on niin hienoa. Saan aina sen kiinni. Se yrittää väistää pensaan toista laitaa, ja minä juoksen kiinni siihen ja tungen sen suoraan pusikkoon. No eikö se sitten ala kiljua kun oksia läpsyy joka paikassa.
"Aaaiii! Chinook!!!"
"Anna tänne!" minä käsken. "Anna se minulle! Äitiii...!"


MEREL

"Chinook, lopeta heti!"
Ravaan kiireesti lasten luokse ja työnnän pojan kauemmaksi Nunatakista, joka tunkee takaisin pystyyn puoliksi pensaan sisältä. Poika huutaa kiukkuisena ja tyttö kiemurtelee oksien joukossa kimittäen.
"Äiti sano sille! Nunatak otti - "
"Chinook töniii-i-iii-iiiii..."
Nappaan oksanpätkän Nunatakilta ja katson heihin molempiin ankarasti.
"Vaiti. Katsokaa minuun. Katso minuun, Nunatak. Keppi hampaissa ei milloinkaan saa juosta."
"En minä juossut - "
"Se on hyvin vaarallista ja siinä voi satuttaa itsensä pahasti. Ymmärrättekö? Älkää koskaan juosko kepin kanssa. Eikä saa töniä, Chinook!"
"Mutta se otti sen minulta!" poika parahtaa vihaisena. "Anna, se on minun - "
"En anna, jos ette osaa käyttäytyä. Nunatak, nouse sieltä pensaasta."
"TYHMÄ Nunatak!"
"Tyhmä CHINOOK!"
Kohotan pääni kolmen metrin korkeuteen ja ripustan Nunatakilta ottamani kepin männyn alimman oksan haaraan. Chinook huudahtaa loukattuna ja alkaa hyppiä takajaloilleen yltääkseen oksanpätkään, mutta se on liian korkealla hänelle. Astelen heidän ohitseen polulla.
"Ei tuolla tavoin käyttäydytä."
Tämä meteli saisi vielä sekä kaikki ylänköhevoset että kaikki tasankohevoset tulemaan ihmeissään rajalle, joka ei ole kaukana. No, ehkä heidän joukossaan myös Kavar kuulisi meidät.

[Yritän nyt ensimmäistä persoonaa, mutta jos menee liian vaikeaksi niin siirryn kolmanteen x>]
kaZAM
 

Re: Kolme virstaa etelään

ViestiKirjoittaja Mintzu » 13. Elo 2010 16:49

[oh, kyllä passaa :D itse pidän nykyään paljon minä-kertojan käyttämisestä, sen avulla on helpompi mielestäni samaistua hahmoon.]

SALEM

Oh. Kaunis päivä tänään, loistava pienelle kävelyntapaiselle lehtimetsässä! Siitä olikin aikaa, kun olin viimeksi kulkenut täällä kunnon lenkkiä. Nyt se sopikin, kun Raven kulki kanssani. Löin tässä parikin kärpästä samalla iskulla: sain tutkiskella maastoa tarkemmin, kuntoni kohosi aivan silmissä ja lisäksi Raven sai purkaa intoaan johonkin. Vaikka hän suurimmaksi osaksi aikaa oli aivan hiljaa ja rauhallinen, silti hän oli hirvittävän kiinnostunut kaikesta ympäröivästä maailmasta. Hän tutki ympäröiviä paikkoja omalla tavallaan. Voi, minun olisi tehnyt koko ajan mieli vain rutistaa poikarakasta!
"Ei niin kovaa, Raven kiltti. En pysy perässä."

Minä en jaksanut enää pysyä kunnolla noin aktiivisen orinalun perässä. Vanhempana hän olisi varmaan niin nopea, etten jaksaisi edes kävellä samaa tahtia kuin hän. Olin aivan varma, että hänestä tulisi vielä jotain tärkeää ja suurta. Sisukkaat, pienet ja tummat varsat kuten Raven pääsisivät pitkälle. Ja minulle toi suunnatonta iloa katsella pienen selviytyjäni liikehdintää lehtimetsän kauniissa puistikossa.

RAVEN

Salem oli hirmuisen hidas kävelijä. Aina sai olla odottamassa, missä se oikein kulki. Laahusti sellaista vauhtia että etanatkin olisivat varmaan nopeampia! Tupsujalkatäti huuteli minua odottamaan. Katsahdin nopeasti taaksepäin vilkaistakseni missä toinen oli, mutta oikeastaan kuittasin koko jutun yhdellä hännänheilautuksella.
Musta, lyhyt harja heilahdellen juoksentelin liinakon tamman edellä ja pysähdyin vähän väliä puiden juurille tutkimaan jos jonkinlaisia erikoisia juttuja. Tuon puun juurella oli linnunsulka, pitkä ja harmaa niin kuin lokilla. Ja tuon puun kaarnassa oli jotain jännää väriä, sekin oli aivan pakko nähdä lähempää.
Ääntäkään päästämättä katselin kaikkea ihmettyneenä. Sieltä mistä minä olin tullut ei ollut löytynyt mitään tällaista, ei lainkaan... Siksi nyt piti tutkia sitä tarkemmin.
Höristin korviani. Jostain kuului vieraiden hevosten ääniä. Seisahduin kuin olisin kuullut jotain oikein vakavaa.
"Kuuletko?" kysyn hiljaa Salemilta.
Mintzu
 

Re: Kolme virstaa etelään

ViestiKirjoittaja kaZAM » 14. Elo 2010 13:32

[Mäkin pidän minäkertojasta paljon enemmän, mutta se käy helposti tosi hankalaksi, jos roolittavia hahmoja on kolme samassa pelissä... x)]

NUNATAK

Voi juku mikä ilonpilaaja. Kömmin ylös pusikosta ja luimistan korvia tyhmälle veljelleni, joka hyppii takakavioilleen ja heiluu ympäriinsä puhisten. Sinne meni hyvä leikki. Mitä tuhlausta!
"Oma vika", syytän veljeä hännälläni viuhtoen.
"Tyhmä Nunatak."
Hyppään pystyyn ja tönäisen Chinookia polvillani. Se tönäisee takaisin ja kaadun mättääseen.
"ÄITIIIIH!"
"Taivaan tähden!"
Äiti tulee takaisin ja änkee minun ja veljen väliin ja voi vitsi että on kurjaa. Kapuan uudelleen jaloilleni, ravistelen itseäni ja vilkaisen äitiin. Sano Chinookille...
"Mikä kumma teitä tänään vaivaa?" äiti kysyy olen-hyvin-kyllästynyt-äänellä. En vastaa mitään eikä velikään. Joinakin päivinä kaikki vain on kurjaa ja tänään on juuri sellainen päivä. Chinook vilkaisee minuun äidin kaulan alta. Pistän silmäni kieroon.

Sitten äiti kuulee jotakin ja kaikki menee seis.
Aina kun äiti kuulee jotakin, mikä tahansa mikä silloin on kesken, pysähtyy ja kaikki jää kesken. Minä aistin heti kun äiti kuulee jotakin, vaikka se ei muuta kuin väräyttäisi korvaansa. Velikin aistii, se on niin selvä asia että se käy automaattisesti, niin kuin hengittäminen. Äiti kohottaa päänsä ja katsoo ja kuuntelee ja minä kohotan pääni ja katson ja kuuntelen ja veli myös. Koko tilanne on seis. Ja sitten minäkin kuulen ja me käännymme kaikki katsomaan ja me hämmästymme valtavan paljon.
Pieni musta hevonen.
No tietenkään ei sillä tavalla pieni. Paljon isompi kuin minä, jopa isompi kuin veli. Mutta pieni hevonen sillä lailla että ei suuri hevonen, ei niin kuin äiti tai Aku tai tuo vaalea täti joka tulee sen jäljessä. Mutta minä huomaan tädin vasta vähän myöhässä, koska tuijotan pientä mustaa hevosta niin kamalan hämmästyneenä.
"Kas", sanoo äiti, mutta minä vain tuijotan.
"Hei", sanoo äiti, mutta minä vain tuijotan.
Ja huomaan että jopa äiti kuulostaa hiukkasen yllättyneeltä. Mutta minä vain tuijotan.
Vasta pitkän ajan päästä vilkaisen myös vaaleaa tätiä lyhyesti. Sitten katsahdan veljeen, joka sekin näyttää aivan hämmästyneeltä.
kaZAM
 

Re: Kolme virstaa etelään

ViestiKirjoittaja Mintzu » 29. Elo 2010 12:43

[ugh. Sekoitan jatkuvasti preesensin ja imperfektin toisiinsa ja kirjoitan niitä sekaisin, ughh @_____@]

Raven

Jäykistyn paikalleni kuin suolapatsas nähdessäni ison ja mustan hevosen. Se on isommalta kuin Salem, paljon. Kaarevakaulainen ja sillä on vihreät silmätkin. Ja takanaan sillä oli ihan ikioma karvakomppania, kaksi varsaa. Toinen vähän punertava ruskea ja toinen hopeansävyinen musta. Minua pikkuisen pienempiä.
Lyhistyn silminnähden hiukan pienemmäksi kuin säikähtänyt kissanpentu ja luimistan korviani, mutta en vihaisesti, lähinnä yllättyneenä. Matalana peräännyn kohti Salemia irrottamatta katsekontaktia noista kahdesta. Ne olivatkin olleet yllättävän lähellä. Iso hevonen puhuu minulle, mutta minä en vastaa. Vieraille ei edes saisi puhua. Luimistelen vain ja hitaasti laahaudun takaisin siihen suuntaan, mistä olinkin ollut tulossa...


Salem

Säpsähdän ja näytän silminnähden hiukan varautuneelta, kun toinen tamma - jälkikasvunsa kanssa, näemmä - yllättää meidät. Valpas, mutta majesteettinen, iso tamma kiinnittää huomioni. Olisin voinut lyödä vaikka kavioni vetoa siitä, että tuo tamma oli ylänköhevonen. Hän oli niin iso, tummakin. Vihreäsilmä tervehtii poikaani, mutta koska Raven ei vastaa hänelle takaisin mitään, koen hetkeni tulleen ja tervehdin hänen puolestaan.
"Hei", sanon ja loihin kasvoilleni kauniin vilpittömän hymyn ja osoitan sen kaikille kolmelle tuntemattomalle. Voi hyvä tavaton, oliko tällä tammalla kaksoset? Niiden hoitaminen mahtoi olla rankkaa. Muistin oman aikani kahden keskenkasvuiseni kanssa ja oli aivan pakko myöntää, että sitä ei etukäteen osannut kuvitella, kuinka raskasta pikku rasavillien lauman kera voisi olla. Toisaalta hän näytti kyllä pärjäävän ihan hyvin. Ainakin paremmin kuin minä olin pärjännyt omien kaksosteni kanssa... Mutta eipä siitä sen enempää.
Kävelen heitä ja Ravenia kohti, hiukan reipastettua askelta. Haluan olla poikani tukena, kun hän silminnähden näyttää tietynlaisia arkuuden merkkejä. Ehkä kolme hevosen joukkio kummastutti häntä. Ei sitä oikein tiennyt.
Kaikki me olemme nyt aivan hämmästyneitä ja hämillämme. Minä rikon jäätä:
"Voi, älkää pahoittako mieltänne poikani käyttäytymisestä, hän ei ole vain tottunut liiemmin muihin hevosiin."
Viimeksi muokannut Mintzu päivämäärä 08. Syys 2010 09:20, muokattu yhteensä 1 kerran
Mintzu
 

Re: Kolme virstaa etelään

ViestiKirjoittaja kaZAM » 06. Syys 2010 23:01

[Niin käy helposti :D]

MEREL

Varmaankin tasankohevosia. Sopii ainakin toivoa. Eikä olisi varsinaisesti minun asiani lähettää heitä tiehensä, vaikka he olisivatkin... sanotaan nyt vaikkapa aavikkoponeja... mutta arvelen, että saattaisin silti tehdä sen. Eihän tämän varsinaisesti pitänyt olla huvi- vaan työmatka, sillä olin tosiaan etsimässä Kavaria. Mutta kuinka voisin ylipäätään erottaa levon ja työn toisistaan? Tämän reilun kuukauden aikana olen jo epämiellyttävän monta kertaa joutunut olemaan sekä äiti että johtajatar samaan aikaan. Niin tavattoman raastavaa. Siksi toivon toden totta kovasti, että he olisivat tasankohevosia ja aikeissa pysyä omilla maillaan.
Tällä kertaa en kuitenkaan missään tapauksessa ole aikeissa kysyä jotakin sellaista ensimmäiseksi. He ovat nimittäin kovin mielenkiintoisen näköinen parivaljakko, tämä pienikokoinen tamma ja jäntevä tumma orivarsa. Onpa poika totta vie kookas äitiinsä verraten! Hänen isänsä täytyy olla todella suuri. Mutta heidän kokoeronsa ei suinkaan ole kiinnostavinta tässä tilanteessa, vaikka sekin kiinnittää ohimennen huomioni. Sen sijaan kaksi muuta yksityiskohtaa saa ajatukseni suorastaan seisahtumaan toviksi.
Ensimmäinen on tietenkin se, että tämä tumma poika on toden totta ensimmäinen varsa, jonka poikani ja tyttäreni eläissään tapaavat.
Toinen seikka on tamman päätä pukeva riimu.

Muutama vuosi sitten... kun elin vielä vallan toisaalla, kaukana toisella mantereella... minulle ei olisi tullut mieleenkään, että jokin niin arkipäiväinen asia kuin riimu saattaisi eräänä päivänä nostattaa sisälläni näin voimakkaita hämmennyksen aaltoja. Nyt joudun kuitenkin tietoisesti keskittymään, jotta saan kohdistettua katseeni punertavista nyörinpätkistä liinakon tamman silmiin. Nekin ovat hätkähdyttävän siniset, ja saattaisin hämääntyä vielä niistäkin, ellei Stoneheadilla olisi samanlaiset.
Kokoan huolellisesti ajatukseni ja haen kasvoilleni kohteliaan hymyn, kun liinakko avaa keskustelua.
"Ei se mitään. Onhan toisinaan viisastakin välttää puhumasta ventovieraille noin vain", vastaan rauhallisesti. "Myös nämä kaksi ovat... no, he eivät ole aiemmin päässeet tapaamaan ikätovereitaan."
Katsahdan kaksosiini, jotka eivät käyttäydy juuri sen sulavammin kuin musta varsakaan. Kumpikin näyttää kerta kaikkiaan kivettyneen niille sijoilleen. Siinä he seisovat rinta rinnan, kaulat pystyssä kuin kaksi pientä hirveä ja tuijottavat vierasta poikaa kursailematta. Arvelen kuitenkin, ettei olisi juurikaan hyötyä ryhtyä muistuttamaan heitä käytöstavoista tällaisella hetkellä. Varsat ovat silminnähden niin jännittyneitä, etten usko heidän edes kuulevan ääntäni.
Luon hienovaraisen kiinnostuneen katseen myös vieraaseen varsaan. Tämä vaikuttaa kieltämättä kovin ujolta. Sitten katseeni kohoaa takaisin liinakon kasvoihin.
"Minun nimeni on Merel. Chinook ja Nunatak, poikani ja tyttäreni."


CHINOOK

Jukupätkä.
Vasta kun äiti sanoo nimeni, minä hätkähdän pikkuisen ja herään tuijottamisunestani. Heilautan korviani, ja nyt kun en ole enää unessa, pystyn taas liikkumaan. Nostelen kavioitani, joissa juoksee muurahaislauma, siltä se tuntuu! Vedän hurjasti henkeä niin kuin aikoisin puhaltaa koko metsän nurin - paitsi että unohdan päästää ilman takaisin ulos sisältäni. Niinpä minä ihan pinkeänä ja rinta rottingilla kipaisen sitten lähemmäksi tuota pientä suurta hevosta, joka hiiviskelee taaksepäin. Koska minä totta tosiaan kipaisen, ja ÄKKIÄ nyt kun unilumous on särkynyt. Silmät suurina ja korvat höröllä ja aivan niin täynnä tunteita, että halkeaisin kohta! Sisko kipaisee myös, ihan yhdessä me kipitämme katsomaan tuota ihmeellistä olentoa.
kaZAM
 


Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron