Together again.

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää. Tasankohevoset omistavat lehtimetsää sekä suuremman kaistaleen pohjoisessa että pienen tilkun eteläisellä rajallaan.

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Sussu » 20. Marras 2011 13:06

[Tuo nyt ei ollu vielä mitään verrattuna tähän kestoon... Panteeksi D: ]

Minä olen meri? Rollin vastaus sai pääni kallistumaan vasempaan, hivenen hämmentyneen ilmeen käväistessä silmissäni. Hymy kuitenkin pysyi turvallani, leveni entisestään. Meri. Minä pidin merestä. En välttämättä ymmärtänyt silti toisen sanojen merkitystä, enkä vaivautunut sitä kysymäänkään. Tuskin se mitään.. tärkeää. Kyllä Roll kertoisi jos haluaisi, tai jos sillä olisi jotain väliä, mikä hänestä meren teki. Pudistelin hivenen päätäni, lähinnä saadakseni harjani asettumaan vähemmän häiritsevästi. Sitten kohotin päätäni, höristin korviani ja jatkoin ystäväni tutkailua katseellani. En jäänyt enää vaivaamaan aivojani toisen sanoilla.
Minä en tosiaan tiennyt, mitä kolmella toiveellani tekisin. Kieltäättä oli ihan hauskaa miettiä, mutten silti saanut päähäni mitään sopivaa. Olin suhteellisen tyytyväinen elämääni enkä tuntenut ketään, kuka tarvitsisi toiveeni selviytyäkseen. Tietysti minä olisin keksinyt asioita, jotka olisivat voineet muuttua, mutta jos toiveita oli vain kolme niin sittenhän niiden pitäisi olla jo joitain järkevämpiäkin. Minä kuitenkin unohdin hetkeksi omat toiveeni, vain käänsin turpaani hivenen ruunikon suuntaan ja katselin tätä sivusilmällä, antaen kuitenkin katseeni kiertää välillä myös ympäristössä. Mukava päivä, siitä ei päässyt mihinkään.
Vaihtoehtoja on niin monia. Niinpä. Roll ei tosiaan tuntunut tietävän yhtään minua paremmin, mitä hän toiveillaan oikein tekisi jos sellaisia saisi. Ehkä siis oli parempi, ettei kukaan luvannut meille sellaisia toiveita. Naurahdin vähän ajatukselle ja siinä samalla myös tamman sanoille. En kerennyt kuitenkaan sanoa mitään, kun tamma jatkoi puhumista. Loin hivenen pidemmän katseen toisen kasvoihin, yhä hymyillen.

Peruin nopeasti ajatukseni siitä, ettei Roll tiennyt minua paremmin mitä toiveillaan tekisi. Hymy pysytteli yhä turvallani ystävällisenä ja lempeänä, silmäillessäni tammaan jatkuvasti. En kuitenkaan halunnut tuijottaa turhan tiiviisti, sillä minusta vaikutti hivenen siltä, että ruunikko epäili toiveidensa kanssa. Aivan kuin hän ei olisi aivan varma, kehtaisiko sanoa ääneen. Se sai minut vakavoitumaan, mutta vain vähän ja vähäksi aikaa. Saattoi olla, että vain kuvittelin sen. Miten vain, en halunnut tuijottaa turhan odottavasti. Meillä ei ollut mitään kiirettä mihinkään ja hän saisi pohtia toiveitaan ääneen vaikka seuraavat viisi minuuttia, jos niin haluaisi. En joutunut kuitenkaan odottamaan pitkään seuraavia sanoja. Ne sanat kuullessani ruskeat silmäni jäivät katselemaan vähän pidemmäksi aikaa Rolliin, pohtiessani toisen toivetta mielessäni. Minulla ei kuitenkaan sytyttänyt ihan heti, kun tamma alkoi kertoa hevosesta, joka auttoi häntä erilaisissa asioissa ja pelasti hänen henkensä. Katseeni kuitenkin oli nyt jumittunut Rollin silmiin, pohtiessani mielessäni, kuka tämä hevonen voisi olla. Saattoi tietysti olla, etten vain halunnut olla liian varma asiasta, mutta kun tamma sitten katsoi silmiini ja lausui nimeni, myönsin vihdoin totuuden myös itselleni. Minä olin se hevonen.
Hymy sai suupieleni kääntymään taivasta kohden. Tuollaiset kohteliaisuudet saivat melkein kuumotuksen tuntemaan poskillani, ja olisin mielelläni vähätellyt tekojani. En voinut kuitenkaan kieltää sitä, etteivätkö Rollin sanat olisi saaneet minua entistä paremmalle tuulelle. Tunsin olevani vahvempi, tehneeni jotain oikein. Se tunne sai hymyni levenemään virnistykseksi, enkä hetkeen osannut sanoa yhtään mitään. Tavallaan ruunikon sanat saivat minut myös liikuttumaan, vaikka ulkoisesti näytinkin vain iloisemmalta kuin aikoihin.
Olen sinulle suuren palveluksen velkaa. Olisin halunnut vastata, ettei Roll ollut minulle mitään velkaa, mutten saanut suutani auki. Vaikkei tamma ollutkaan tainnut henkeäni pelastaa, ystävyytemme oli tehnyt minustakin vahvemman. En minä ollut koskaan heikko hevonen ollut, mutta kuitenkin ruunikkoon tutustuminen oli tehnyt minusta entistä onnellisemman, entistä paremman.

En saanut sanaakaan suustani vielä siinäkään vaiheessa, kun sain tietää olevani Rollin paras ystävä. Tamman sanat saivat minut kuitenkin naurahtamaan. Olin pitänyt sitä niin pitkään itsestään selvänä asiana, mutta silti nuo sanat lämmittivät mieltäni. Vaikka ihan aluksi Roll olikin ollut minulle jossain määrin viileä, siis silloin kun ensimmäisen kerran puhuimme toisillemme, olimme kuitenkin lähentyneet kovin nopeasti. Hetkeäkään sen jälkeen en ollut katunut, että olimme lähteneet kiertelemään yhdessä paikkoja ja olin antanut itseni kiintyä niin kovasti hevoseen, joka osoittautui loppujen lopuksi varsinaiseksi aarteeksi. Tosiystäväksi.
Tule. Yksi kehotus ja olin nostanut jo laukan, vain vähän Rollia myöhemmin. Kiihdytin vauhtiani kuitenkaan edes yrittämättä ruunikon ohitse. Pidensin askeltani, venytin kaulaani ja hengitin syvään juostessani läpi tasangon, yhä hymyillen ja vierelläni olevan hevosen sanoja miettien. Oli mukava kuulla, että Roll välitti minusta yhtä paljon kuin minä hänestä. Tuntui uskomattomalta ajatella, että saatoin olla ystävänä niinkin kiintynyt hevoseen, joka tunsi samoin minua kohtaan. Olin entistä varmempi siitä, ettei kukaan tulisi koskaan menemään ruunikon edelle. Olimme niin erilaisia, mutta myös niin samanlaisia.
Heinät pyyhkivät jalkojani ja ilmavirta tuntui mukavalta. Ajatuksissani leijailin pilvissäni vielä hyvän aikaa, ennen kuin putosin takasin todellisuuteen. Ei, en pudonnut - leijailin vain hitaasti vähän lähemmäs, kuitenkin yhä hymyillen niin, että alkoi tuntua jo suupielissäkin. Minä en välittänyt.

Hengitykseni oli pysytellyt suhteellisen tasaisena, kun huomasin Rollin jo hidastaneen vauhtia ravin kautta käyntiin. Katsahdin ripaus huolestuneisuutta silmissäni ruunikkoon, hidastaen vain paria askelta myöhemmin omankin vauhtini taas kävelyksi. En kerennyt kysymään oliko kaikki hyvin tai mitään muutakaan, kun Roll kerkesi jälleen avaamaan suunsa ennen minua. Päätin suosiolla pysytellä hiljaa ja kuunnella, huomaten hyvin pian ruunikon jatkavan keskustelua kolmesta toiveesta. Samassa huolestuneisuus oli taas poissa, alkaessani taas hymyillä niin, että suupieliin melkein sattui. Jos ne olisivat voineet venyä korviini asti, ne tosiaan olisivat viimeistäänkin siinä vaiheessa kääntyneet niin leveään hymyyn. Ehkä parempi, ettei se ollut mahdollista.
"Voi Roll", saatoin pitkään kestäneen hiljaisuuteni jälkeen vihdoin naurahtaa, "ei ole ollenkaan reilua, että kulutat kolmesta toiveestasi kaksi minuun!" Edelleenkin tamman sanat jaksoivat silti lämmittää mieltäni, mikä varmasti näkyi sekä silmistäni, hymystäni että kaikista muistakin eleistä, pienistä ja suurista.
"Sehän nyt on selvää, ettei mikään voi tulla ystävyytemme väliin. Jos se minusta on kiinni, vain kuolema meidät erottaa", sanoin, jälleen naurahtaen. Yritin puhua vakavasti saadakseni Rollin uskomaan, että olin tosissani. Koska virnistelystä ei tullut loppua, saatoin vain toivoa toisen näkevän silmieni lämpimästä ja välittävästä katseesta, kuinka tosissani minä olinkaan.
"Mutta se nyt on selvää, että minäkin kuluttaisin kolmesta toiveestani vähintäänkin yhden sinuun. Minäkin toivon sinulle kaikkea hyvää. Tai toivoisin." Yhtäkkiä aloinkin jo melkein toivoa, että minulla sittenkin olisi ollut ne kolme toivetta, tai edes yksi. En antanut kuitenkaan mielialani laskea edes siitä huolimatta, ettei minulla ollut yhtäkään toivetta. Jokin muu sen sijaan sai minut äkkiä vakavoitumaan.

"Oletko kunnossa vai kuvittelenko vain, että kävelet hiukan... oudosti?"
Toivottavasti Roll ei loukkaantuisi kysymyksestä. En yhtään ihmettelisi vaikkei toinen olisi mielellään kipuaan myöntänyt, mutta minua kuitenkin huolestutti hivenen toisen askellus. Vaikka yritin keskittyä katsomaan Rollin silmiin, laskeutui katseeni yhä useammin ja yhä pidemmäksi aikaa tuon jalkoihin. Astuin jopa pari käyntiaskelta sivuun nähdäkseni paremmin vähän kauempaa, oliko ruunikon jaloissa jotain vikaa.
"Jos haluat, voimme kyllä pysähtyä", sanoin sitten vähän hiljaisempaan sävyyn. Jos kyse olisi jostain vakavasta niin kyllä Roll irvistelisi kivusta tai olisi muuten rauhattomampi, tai ainakin yritin rauhoitella itseäni ajatuksella. Ei kuitenkaan olisi hyvä rasittaa tamman jalkaa tai jalkoja, jos niissä oli jotain vikaa.
"Sattuuko sinuun?" kuului taas huuliltani, ennen kuin ennätin tarkasti ajattelemaan, mitä toiselle oikein sanoisin. Onneksi sain pidettyä hermoni kuitenkin sen verran kurissa, etten alkanut panikoimaan. Ei Roll kärsivältä näyttänyt. Eihän? Jokin toisessa kuitenkin aiheutti minussa sellaisen tunteen, ettei kaikki ollut hyvin. Tai sitten vain kuvittelin. Toivottavasti kuvittelin.
Sussu
 

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Siuri » 18. Joulu 2011 00:37

Reilua?
"Minun mielestäni se nimenomaan on reilua", saan sanottua. En osaa perustella kantaani, mutta se on vaan niin oikein. Maustis on ansainnut kaiken sen. Hän on se yksi ja ainoa, jolle edes voisin harkita jotain toiveistani.
Kun Maustis puhui siitä, kuinka ystävyytemme on ikuista, meinasin purskahtaa itkuun. En ole koskaan aikaisemmin joutunut siihen tilanteeseen, että joku oikeasti sanoisi mitään niin koskettavaa. Jäin kuitenkin vain katsomaan Maustista hymyillen.
"..ei mikään", totean ja olen lähellä jo, etten juokse toisen lähelle ihan vain läheisyyden halun vuoksi. Jätän sen kuitenkin tekemättä ja jatkan matkaani. Maustis kertoo vielä, että kuluttaisi toiveitaan minuun. Minuun. Mitä olen tehnyt ansaitakseni tuollaisen ystävän?

Kun Maustis kysyy kävelytyylistäni, en voi olla hymähtämättä. Yritän kaikin voimin saada kipeälle jalalle painoa, mutta se ei ihan heti onnistu. Maustis kuitenkin huomaa sen - tietenkin huomaa.
"Ei tarvitse", sanon hymyillen. Kyllä minä kestän, varmasti kestän. Orin hoivavietti on kuitenkin ihailtavaa, enkä voi olla pikkuisen kiusaantumatta siitä, että aiheutan tällaista vaivaa.
"Hei ihan oikeasti.. Viimeksi tuli se ihme ahdistuskohtaus kesken laukkaamisen ja nyt tämä..", sanon naurahtaen. Ihan oikeasti naurahtaen.
"Pidät minua kohta ihan rampana", jatkan hymyillen.
"Okei, myönnän, vähän kipeä, mutta kyllä se tästä", sanon ja jatkan matkaani lähinnä kolmella jalalla matkaten.

Aurinko paistaa yhä kohtisuoraan tasangolle. Keli on jotenkin viileän ja lämpimän sekoitus - sitä on vaikea kuvailla. Todella mukava silti viettää täällä vain kävellen ympäriinsä.
"Eihän sinulla muuten ole mitään sitä vastaan, että ollaan tasangolla?" kysyn toiselta aivan yhtäkkiä.
"En nimittäin muista, piditkö sinä vai et pitänyt tästä paikasta", naurahdan. Olipa turha aihe, silti ihan kysyttävä.
"Voidaan me mennä jonnekin lumisempaankin, jos haluat?" sanon ja katson havumetsää, josta näkyy enää haalea raja horisontissa takanamme.

[Hyi kamala mitä tökkimistä YHÄ ;__;.. Mutta kaikkiin offeihin vastattu \o/]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Sussu » 31. Joulu 2011 02:57

Hymähdin vähän Rollin toteamukselle, väläyttäen tälle kuitenkin myös pienen hymyn. Tietysti oli hienoa, että hän olisi halunnut käyttää niin monta toivetta minuun, mutta...
"Eihän se ole reilua, että tuhlaat minuun melkein kaikki toiveesi!" naurahdin. Kaiken lisäksi asiani olivat jo valmiiksi sen verran hyvin, etten minä tarvitsisi noita toiveita. Tai ainakaan toista niistä. Olisinhan minä halutessani myös valittamisen aihetta löytänyt, mutta miksi tekisin niin? Paljon mieluummin keskityin kaikkeen siihen, mikä teki minut iloiseksi. Silläkin hetkellä keskityin vain siihen hetkeen, Rollin läsnäoloon, olemaan onnellinen. Beniäkään en ajatellut enää lainkaan, mutta kun se sitten kerran muutamassa minuutissa tuli mieleen, latistui mielialani hieman.
Siksi oli parempi vain antaa olla ja nauttia siitä, mitä minulla sillä hetkellä oli. Paras ystävä mitä toivoa saattoi. Vain me ja tasanko. Minusta oli aivan uskomattoman hienoa nähdä, että myös vierelläni kulkeva, minulle rakas hevonen oli onnellinen - vaikka kieltämättä minua silti huolestutti hänen jalkansa, joka ei näyttänyt voivan niin hyvin. Mieleni teki käskeä tammaa pysähtymään, mutten tahtonut kuitenkaan käydä liian pomottelevaksi. Silti minua häiritsi ajatus siitä, kuinka paljon häneen saattoikaan sattua.
Entä jos hän vain yrittikin peittää urheasti kivut, jotta en huolestuisi?

Katselin toiseen huolestuneena, huokaisten vähän Rollin vastauksen kuullessani. Ei tarvitse... Se oli jotenkin niin arvattavissa, eikä välttämättä koko totuus. En kerennyt kuitenkaan sanoa mitään, kun toinen keskeytti minut puhumalla taas. En oikein käsittänyt, miten ruunikko saattoi naurahtaa tuollaisen lausumisen jälkeen. Silti pieni, ehkä vähän hämmentynytkin hymy käväisi turvallani. Kun tamma totesi, että pitäisin häntä kohta ihan rampana, minä vain pudistelin päätäni ja huokaisin taas. Sitten toinen kuitenkin jatkoi, ja sai huomioni kiinnittymään täysin itseensä.
"Vähän kipeä? Se on jo ihan tarpeeksi hyvä syy pysähtyä", minä tavallaan väitin vastaan, mutten kuitenkaan jäänyt väittelemään. Pudistin vielä lyhyesti päätäni, annoin sillä kertaa periksi ja jatkoin matkaani rauhallisin askelin, automaattisesti vähän hidastaen. Olisi parempi rasittaa Rollin jalkaa mahdollisimman vähän, vaikka eipä hän näyttänyt sillä pahemmin kävelevän..
"Ja mitä siihen rampa-juttuun tulee, niin kyllä sinä minulle kelpaisit vaikket pystyisi kävelemään etkä puhumaan enää, kun seuraavan kerran näemme", tokaisin lopulta lempeämmin, jättäen pois nyt turhautuneet huokaukset. Väläytin pienen hymyn, vaikka tiesinkin sanojeni kuulostavan vähän omituisilta. Kyllä minä siitä huolimatta tarkoitin niitä, siitä jos jostain Roll voisi olla aivan varma. Tietenkään en toivonut mitään niin kamalaa parhaalle ystävälleni, mutta halusin kuitenkin osoittaa olevani hänen ystävänsä tilanteessa kuin tilanteessa, tapahtui mitä tahansa.

Roll esitti minulle yllättäen kysymyksen, joka sai väkisinkin pienen, huvittuneen hymyn turvalleni. Käänsin katseeni häneen ja pudistin lyhyesti päätäni, keskeyttämättä kuitenkaan vielä hänen puhettaan. Naurahdin ruunikolle tämän jälkeen. Itse asiassa minäkään en enää ollut aivan varma siitä, pidinkö tasangosta kun ensimmäisen kerran Rollin kanssa siellä kuljin, mutta ainakin olin oppinut pitämään. Suomessa ei mitään vastaavaa ollut, ainakaan siellä missä minä asuin, mutta olin oppinut pitämään monenlaisista alueista Caraliaan rantautumisen jälkeen. Ei sillä, etten kaipaisi kotimaatani.
"Ei, tasanko käy hyvin", vastasin heti kun Roll otti puheeksi sen, että voisimme vaihtaa aluetta. Minulle kelpasi sekä luminen, että ei-luminen alue, joten mitä sitä suotta paikkaa vaihtamaan kun ystäväni piti tasangoista? Sitä paitsi lumen alla voisi piileä ties mitä kiviä ja kantoja, joihin kompastuminen ei luultavasti tekisi yhtään hyvää tamman jalalle.
"Minusta täällä on oikein mukavaa. Ja tärkeintähän on joka tapauksessa se, että sinä viihdyt", lisäsin hymyillen, heilauttaen sitten vaaleaa otsaharjaani pois silmieni tieltä.

[Täälläkin nyt kaikki offit pois mun vuorosta o/]
Sussu
 

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Siuri » 11. Helmi 2012 15:39

"On on..", totean vain muka väliinpitämättömästi Maustiksen kommenttiin, ettei muka olisi reilua. Mihin muuhun minä ne toiveet muka tuhlaisin..? Itseeni..? Kaikki on jo niin hyvin, en tarvitse mitään muuta. Maustis on se, johon turvaudun, minun henkinen tukeni, kuinka pärjäisin ilman häntä. Niinpä on enemmän kuin reilua, että hän saa toiveeni. Saisi vaikka kaikki, jos saisin toivoa enemmänkin!

Maustis ei vaikuttanut kovin pitävän siitä, että jatkamme matkaa, vaikka jalkaani sattuukin. Ihan normi kipua, vähän vihloo, jos laitan painoni sille. Hyvin pärjään kolmijalkaisenakin, sitäpaitsi ei tasangolla jaksa loppujenlopuksi edes miettiä mitään tuskia, kun on nätti keli ja vaikka mitä!
Ja kun Maustis toteaa myös, että kelpaisin hänelle rampanakin, en voi kun hymyillä.
Pitkästä aikaa olo tuntuu taas iloiselta ja oikeasti siltä, että elämällä on jokin tarkoitus. Voisin elää tässä tunteessa koko loppuelämäni! Niin, jos Maustis vaan pysyisi tuossa myös.
"Entäpä, jos minusta olisi jäljellä vain yksi kavio ja minulle olisi kasvanut seitsemän silmää ja kolme korvaa - kelpaisinko silloinkin?" kysyn virnuillen Maustikselta. Voin vain kuvitella Maustiksen pyörittelemässä silmiään ja kääntyvän ympäri, kun huomaa minun loikkivan yhden jalan varassa häntä kohti..

Maustiksen pään pudistelu antaa vähän ristiriitaisen vaikutelman - meinasiko tuo, että hän ei pidä vai vaan.. ..tuollaista elettä ilmaisemaan sitä, ettei kannattaisi miettiä sellaista.
"Kiva kuulla", vastaan vaan hymyillen. Maustis kuitenkin jatkaa, enkä voi olla pysähtymättä ja katsomatta häntä erittäin lämpimällä ja ystävällisellä hymyllä. En saa edes sanaa suustani, mutta tiedän hymyn kertovan jo Maustikselle kaiken tarvittavan. Lähden kuitenkin taas pian kävelemään eteenpäin hymyn koristaessani suupieliäni.

Aurinko paistaa yhä. Vaikka talvi on vasta puolessa välissä, on ilma silti jollain tapaa mukavan lämmin. Aurinko ainakin lämmittää maanpintaa sekä minuakin niin paljon. On kyllä hieman ikävä kesää.. Edessä päin kilometritolkulla siintävä tasanko vie sen tunteen kuitenkin hetkessä pois.
"Mitä tehdään?" kysyn Maustikselta suhteellisen innokkaalla äänensävyllä. Ei minulla tekemisenpuutettakaan ole, mutta jotain olisi kiva tehdä. Vai matkustellaanko vain eteenpäin jutellen syvällisiä? Käyhän sekin tosin. En tiedä, olenko väsynyt vai mitä, mutta on yhä niin ylipirteä olo. Kunpa tuo kivi ei olisi tullut eteen, niin voisin vain loikkia ympäriinsä.
Painan jalkaani voimakkaammin maata kohti, ja yritän vakuutella sekä itselleni, että Maustikselle, ettei se ole kipeä. Joudun kuitenkin puremaan hampaitani tiukasti yhteen, etten inahda askelten välissä.

[Tökspuks ja kesto on taas vaihteeksi mikä on ^^'. Ja kohta on tätäkin pelattu se vuosi : D]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Sussu » 26. Helmi 2012 15:00

[Ja yli vuosi pelattu tätä, jee!]

Vilkaisin huvittuneena Rolliin, virnistäen sitten leveästi. Mielikuva seitsemänsilmäisestä, kolme korvaa ja vain yhden kavion omaavasta ruunikosta sai minut naurahtamaan. Minun ei tarvinnut kuitenkaan miettiä pitkään vastausta kysymykseen, itse asiassa ei hetkeäkään.
"Toivon tietysti, että sinulla on neljä kaviota vielä seuraavallakin tapaamisellamme, mutta kyllä sinä minulle kelpaisit vaikka päähäsi kasvaisi vielä neljäskin korva tuon kaiken lisäksi", ilmoitin huvittuneeseen, mutta varmaan sävyyn. Jäin hetkeksi miettimään sitä, kuinka pimeiltä puheenaiheemme olisivat saattaneet kuulostaa jonkun ulkopuolisen korvissa, mutta onneksi ketään ei näkynyt olevan lähettyvilläkään ja sain nauttia täysin rinnoin parhaan ystäväni seurasta. Hänen kanssaan ei varmasti olisi koskaan tylsää.
Kun Roll totesi vain, että kiva kuulla, minä väläytin taas aurinkoisen hymyn ja tyydyin katselemaan ympärilleni. Kaikki murheet olivat kadonneet viimeistään siinä vaiheessa, ja yritin myös unohtaa mahdollisen kivun, joka seurassani olevan tamman jalassa saattoi tuntua. Ainakin hän pystyi liikkumaan eikä näyttänyt kärsivältä, joten minä päätin unohtaa koko jutun. Tai ainakin yritin parhaani mukaan.

Kun ruunikko sitten esitti minulle kysymyksen, minä tosiaan jäin miettimään hänen sanojaan. Ilmeeni muuttui huvittuneesta hyvinkin pohdiskelevaksi, kun vilkaisin ensiksi Rolliin ja sitten yritin päästää mielikuvitukseni valloilleen. Laukkakisa ei tulisi kuuloonkaan tamman jalan takia, eikä mikään muukaan missä pitäisi liikkua nopeasti tai ketterästi. Miten olisi sitten joku kisa, missä ei tarvinnut kuin seisoa tai kävellä? Tai mitä jos unohtaisimme kisailut hetkeksi ja puhuisimme vain kaikenlaista? Kävisihän se niinkin, riippuen tietysti siitä mitä mieltä Roll oli asiasta.
En kuitenkaan vastannut vielä mitään, vaan annoin katseeni kierrellä tasangolla. Mitä siellä oikeastaan voisi tehdä? Juoksemiseen alue olisi sopinut paremmin kuin hyvin, mutta tietysti olisi mukavaa tehdä vaihteen vuoksi jotain muutakin. En vain saanut millään päähäni, että mitä - ehkä aivoni olivat pehmenneet lähes toimintakyvyttömiksi auringossa, tai jotain muuta vastaavaa oli tapahtunut pääni sisällä. Tavallisesti minulla riitti ideoita vaikka muille jakaa, mutta sillä hetkellä pääni löi tyhjää.
"En tosiaan tiedä", jouduin toteamaan aavistuksen verran pahoittelevaan sävyyn, "en tosiaankaan." Jatkoin ympäristön katselua ja yritin tavoittaa jotain kiinnostavaa, jotain mistä olisi voinut keksiä jotain.

Mutta kun ei. Tasangossa ei ollut muuta vikaa kuin se, ettei siellä saattanut keksiä hirveän monipuolista tekemistä. Tietysti oli välillä vain hyvä rauhoittua ja olla tekemättä ihmeempiä, mutta minulle olisi kelvannut pieni vaihtelukin siihen kävelemiseen ja suhteellisen tavallisista asioista puhumiseen. En kuitenkaan ollut aikeissa valittaa, en kävelystä tai muustakaan. Eihän Roll jalalleen hirveästi mahtanut. Eikä tasanko... no, itselleen. Käänsin katseeni hetkeksi tamman kasvoihin.
"Olisiko sinulla jotain mielessä? Minun puolestani voimme jatkaa näinkin, mutta tietysti pieni vaihtelukin voisi virkistää", sanoin mietteliääseen sävyyn.
Sussu
 

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Siuri » 05. Touko 2012 20:00

[Ei mä jumitan tätä niin pahasti, että näen parhaaks seuraavanlaisen ratkaisun x'D]

En voi olla hymyilemättä, kun Maustis sanoo minun kelpaavan vaikka nelikorvaisena. Kukaan ei ole koskaan tainnut sanoa minulle mitään noin kaunista.
"Noo, ehkä yritän olla pudottamatta kavioitani sillä välin", naurahdan. Tietenkin toivoisin, että emme tarvitsisi seuraavaa tapaamista. Tai siis että voisimme jatkaa näin aina. Mutta faktahan on se, että jossain välissä kyllä täytyy taas hieman erkaantua. Valitettavaa mutta totta. Siihen asti voimme kuitenkin hyvin jatkaa matkaamme seitsemällä ja puolikkaalla kaviolla. No kyllä tästä vielä jalka tulee, ei taida olla mitään ongelmaa sen suhteen. Kunhan vain saisin Maustiksenkin uskomaan sen.. Vähän vihloo, mutta antaa vihloa.

Maustis ei heti vastaa kysymykseeni siitä, mitä voisimme tehdä. Pian hän kuitenkin vastaa viitaten tiedottomuuteensa.
"Mitä, eikö sinulla ole ideoita?" kysyn muka ylihämmästyneenä. Hymyilen kuitenkin perään. Enpä minä tiedä, haittaako se, vaikkei sitä nyt niin tekemistä ole. Voimme vaikkapa arvailla, mitä toinen ajattelee. Tai jotain. Tai sitten ihan tosi vain kävellä eteenpäin ja elää hetkessä. Sitä minä olen kaivannut jo pitkään.
Tasankoa silmänkantamattomiin. Se on aivan ihanan näköistä myös talvella.
Milloin viimeksi olenkaan hymyillyt näin paljon? Voi kunpa voisin elää tämän tunteen kanssa aina. Tai onnistuuhan se, mutta siihen tarvitaan Maustista. Hänellä on jokin ihme piristävä vaikutus. Tuo valopilkku, joka levittää onnellisuutta. Se on ehkä se piirre, mitä ihailen orissa suuresti. Ja se, ettei hän jätä ketään pulaan. Voi, enhän minä edes keksisi mitään huonoa hänestä! Maustis on kertakaikkiaan vain täydellinen juuri tuollaisena.

Säpsähdän, kun ori esittää kysymyksen. Olen näemmä jättänyt lasittuneen katseen häntä kohti. Toivottavasti en kovin intensiivisesti tuijottanut..
"Eipä oikeastaan", vastaan epämääräisesti.
"Jatketaan näin vaan", sanon ja hymyilen hieman.
Näin on hyvä jatkaa matkaa. Maustiksen kanssa jatkaisin sitä vaikka ikuisuuden.

Roll jatkaa matkaansa poistuen pelistä.
[Aws, ihana pelata vaihteeks vähän tälläkin puolella Rollia x'').. Mutta kiiiiitos paljon pelistä <3]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Together again.

ViestiKirjoittaja Sussu » 06. Kesä 2012 23:57

Naurahdin edelleen hiukan pahoittelevan kuuloisena Rollin vaikuttaessa hyvinkin hämmentyneeltä, kun jouduin toteamaan ettei minulla ollut sitten minkäänlaista ideaa.
Ei sellaista tosin kuulostanut olevan ystävällänikään, ruunikon vastatessa hiukan epämääräisesti kysymykseeni. Nyökkäsin lyhyesti ja annoin hymyn leventyä ja syventyä huulillani, kun tamma vielä lisäsi vastauksensa perään sanat jatketaan näin vaan. Itse asiassa se sopisi minulle paremmin kuin hyvin. Että eläisimme vain hetkessä ja nauttisimme tasangosta, toistemme seurasta ja kaikesta mahdollisesta. Minä ainakin ottaisin kaiken ilon irti ennen sitä hetkeä, kun tiemme ajautuisivat taas erilleen.
Vielä en edes halunnut ajatella koko asiaa. Mielialani laski huomattavasti jo silloin, kun ajatus käväisi mielessäni. Ettemme voisi jatkaa näin ikuisuuksiin. Mutta vielä ainakaan minulla ei ollut kiire mihinkään, eikä toivottavasti hänelläkään. Surumieliseksi muuttunut hymyni muuttui taas pirteämmäksi.

"Jatketaan vaan", totesin naurua äänessäni, hymy huulillani taas pidemmän katseen Rolliin luoden. Olin hyvin varma siitä, että tulisimme tapaamaan vielä monta kertaa lisää tulevaisuudessa, toivottavasti lyhyemmällä aikavälillä. Olin tiennyt jo pitkään ruunikon olevan paras mahdollinen ystävä jonka vain toivoa saatoin, mutta sillä hetkellä hiljaisuuden keskellä se vihdoin tuntui todella iskevän tajuntaani. Kuinka onnekas olinkaan.
Aurinko paistoi lämpimästi mutta mieltäni lämmitti jokin ihan toinen asia, ystävyys. Se lämpö, luottamus ja rakkaus, jota Rollia kohtaan tunsin. Sanoinkuvaamaton onni, joka ei saisi koskaan loppua.
Hiljaa käänsin sitä kaikkea huokuvan katseeni suoraan eteenpäin, kohti tulevaa. Jalkani kuljettivat minua eteenpäin tasaiseen tahtiin ystäväni vierellä, eikä mielessäni ollut pienintäkään ajatusta mistään ikävästä tai kamalasta. Ei Rollin seurassa.

[Maustis "poistuu". Ja lässynlää, pelkäsin vaan vähän ettei tule tarpeeksi montaa riviä täyteen ja jouduin koko ajan miettimään, että miten tämä nyt sanotaan ja onko tämä edes sana, mutta olen tätäkin jo sen verran pitkään onnistunut minäkin jumittamaan että antakaamme töksähtelyt ja aivopierut anteeksi. KIITOS! ♥]
Sussu
 

Edellinen

Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron