Avara maailma edessäni

Kesäisin aavikolla on erittäin kuuma ja alueen ison koon takia sinne voi eksyä erittäinkin helposti. Aavikolta saattaa löytää helposti kaikenlaisia skorpioneja, kuka ties pari kameliakin saattaa joskus kävellä vastaan, mutta ne ovat todella harvassa tällä saarella. Talvisin aavikolle ei sada lunta, mutta alue viilenee jonkun verran. Suhteellisen kylmä siellä ei siltikään koskaan ole.

Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 08. Elo 2010 19:54

[Amy ja Ässä tännepäin. n_n Otsikko kärsii pahasta mielikuvituksen puutteesta.]

Megami

Kuiva tuuli pöllyttää harjaani, ja saa hillityn hymyn nousemaan turvalleni. Hyvin nukuttu yö ja aurinkoinen aamu olivat jo omiaan saamaan minut hyvälle tuulelle, mutta nyt voisin sanoa olevani suorastaan onnellinen. En ole ollut täällä vuorokauttakaan, mutta seisoskellessani aavikon laitamilla tunnen oloni niin kotoisaksi. Aavikko on monen mielestä varmaan pelkkää kuivaa ja pölyistä joutomaata, mutta minä pidän siitä. Totta kai pidän tasangostakin, jolta juuri tulin ja joka näkyisi edelleen takanani, jos vain kääntyisin ympäri. Silti ympäri vuoden kuuma aavikko vetää minua vahvasti puoleensa, polveudunhan hyvin aavikon oloja kestävistä hevosista. Asua en täällä tahtoisi, veden ja ruuan löytäminen on kuitenkin niin vaikeaa, mutta juuri nyt hiekkalaakeuksien katseleminen tuntuu mukavalta. Kun saisin tarpeekseni, voisin mennä takaisin tasangolle, ja ehkä törmäisin muunkinlaisiin alueisiin. Totuushan edelleen on, että minä en tiedä melkein mitään tästä maailmankolkasta, johon täpärästi pelastauduin.

Nyt, kun aurinko vielä kohoaa kohti taivaanlakea mitä lähemmäs keskipäivää mennään, voisin olla jo valmis kohtaamaan muita hevosia. Olin tullut siihen tulokseen, että varmasti en ollut täällä yksin. Siitä en sitten tiedä, kuinka sydämellisesti minut otetaan vastaan, olenhan vain tänne kirjaimellisesti ajelehtinut kulkuri vailla pysyvää kotia. Mietin uteliaana, mihin olen mahtanutkaan päätyä. Olen kaukana kotoani, sehän on selvä niin pitkän matkan jälkeen. Ympäristö ei ole tähän mennessä ollut mikään shokki, ja voisinpa jopa uskoa pystyväni elelemään täällä, jos tarve niin vaatii. Vaikka minne muuallekaan minä menisin, kukaan ei odota minua missään. Ei se minua haittaa. Turhaanpa odottaisivat.

Aavikko, tai se osa jonka minä siitä näen, tuntuu olevan tyhjä. Tuskinpa koko aavikko olisi typötyhjä, mutta juuri nyt en näe siellä ketään tai mitään elollista. Niinpä suljen silmäni hetkeksi, pohtien samalla rauhallisesti tilannettani. Turha minun on vielä mistään hätääntyä, ihmisistäkään en ollut vielä nähnyt merkkiäkään, yöllä kaikki oli pysynyt pimeänä, kuten kuuluu. Olisipa onnekas sattuma, jos olisin kertaheitolla päätynyt ihmisettömään kolkkaan.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 10. Elo 2010 16:35

PIOCHE

Ravailen päättämättömänä kulkusuunnastani tasangolla. Uusi kotini, Caralia. Ajatus laumoista oli hermostuttanut alkuun mieltäni, mutta sitten ajattelin asiaa. Täällä ei ainakaan näyttänyt olevan ruuasta pulaa tai mitään, ei täällä kävisi samoin... Niinpä olin vain tyynen rauhallisesti päättänyt olevani tasankohevonen, sillä kyseinen alue viehätti minua kai entisen elinpaikkani tähden. Omiaan remuamiselle, laaja tasanko. Ja kun lisäksi vielä oli metsiä, lehtimetsääkin jossa näkisi ruskan kauniit värit, sekä rantaa ja aavikkoa, niin paikka oli oikein hyvä. Tosin enhän minä aikonut jäädä vain paikalleni yhden lauman alueille. En varmasti, halusin tutkia saaren jokaisen sopukan itse, vaikka tasankolaiseksi olinkin itse itseni nimennyt. Johtajaakaan kun en ollut vielä tavannut, niin mikäs hätä tässä, uusi maailma uusine salaisuuksineen odotti, ja epäilemättä täältä löytyisi jotain jännittäviä tyyppejäkin vähän etsimällä.

Kääntelen kaulaani nähdäkseni ympäristöni paremmin, onhan näkökenttäni hieman rajallinen. Mihinkäs suuntaan sitä lähtisi... Toinen päiväni täällä paikassa, ja suoraansanottuna olen kyllästynyt jo tähän päivään. Tai siis kun - en ole tavannut tänään vielä ketään! Niin rasittavaa! Nappaan tasangolta heiniä suuhuni vauhdissa tarkkaillen villisti ympärilleni ettei minulta vain jäisi huomaamatta jos joku olisikin täällä. Sitten lopulta katseeni osuu johonkin - ei se kukaan ole, mutta ilmeisesti olen tasangon rajalla. Edessäni levittäytyy hiekkaa, silmänkantamattomiin hiekkaa. Se on sitten ilmeisesti aavikko. Niin, ja itse asiassa kun siristän silmiäni, olen havaitsevinani jonkun siellä. Leveä virne käväisee kasvoillani, muuttuu hymyksi ja sitten ponkaisen vauhdilla maasta kuin raketti lähtien meilipuolisen kovaa laukkaa pistettä kohden jota epäilen hevoseksi.

Rynnistän hurjaa kyytiä hietikkoon pölyn tarttuessa jouhiini ja karvaani, päästän ilmoille villin vapautuneen kiljahduksen ja kohdistan näkevän silmäni katseen läpitunkevasti kohti sitä pistettä, joka alkaa nyt muotoutua ruunikoksi hevoseksi. Virnistän taas ilkukurinen pilke silmissäni ja vaikka pöly kutittelee sieraimissa ja kivistää silmiä, en välitä siitä tippaakaan. Juosta täräytän riemukasta kyytiä kunnes olen ihan sen jonkun luona, sitten teen kunnon liukupysähdyksen niin että pölypilvi hulmahtaa vieraa kasvoille. Naurahdan kepeästi.
"Heipsan! Kukas sinä olet?" sanon äänessäni malttamaton, riemukas sävy siitä että olin löytänyt jonkun tyypin.
"Olen Ässä", totean rempseän huolettomasti perään hymyillen leveästi ja heilautan samalla päätäni niin että otsaharjani lennähtää sikin sokin silmieni peitoksi.
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 11. Elo 2010 17:58

Olen niin mietteissäni, että maata hakkaavien kavioiden äänen saavuttaessa tajuntani, on jo liian myöhäistä kääntyä ympäri kohti tulijaa. Käännän päätäni vain aavistuksen, ja ihan hyvä niin, sillä päälleni pöllähtää pölypilvi toisen pysähtyessä vauhdista vierelleni. Se saa silmäni vuotamaan ja sieraimeni kutiamaan, ja minun on pakko yskähtää muutaman kerran, ravistellen samalla päätäni. En ehdi vastata toisen kysymykseen, ennen kuin hän jo itse esittäytyy.
"Minä olen Misa", vastaan Ässälle kohteliaasti kääntyessäni kunnolla tähän päin.
"Hauska tutustua teihin", sanon kohteliaasti ja taivutan kaulani lyhyeen kumarrukseen. Vasta sitten luon kunnollisen silmäyksen tämän Ässän ulkomuotoon. Huomioni kiinnittävät mustasta karvasta erottuvat arvet, etenkin toisen silmän päällä oleva, mutta en tuijota, en missään nimessä. Muutamia valkoisiakin merkkejä tuolla näkyy olevan, mutta katseeni kiinnittyy pikemminkin sukkiin kuin toisen pään merkkeihin. Olemme ainakin silmämääräisesti saman korkuiset, ja sen enempää en meitä sitten vertailekaan.

Hämmästykseni siitä, että olen tosiaan tavannut hevosen, onnistui hetkeksi syrjäyttämään tiedonjanoni, mutta nyt se on taas palannut. Pidän kaulaani hieman kaarella, enkä katso mustaa silmiin puhuessani. Se nyt vasta epäkohteliasta olisikin.
"Osaisitteko mahdollisesti kertoa tästä maasta, johon saavuin vasta hiljattain, neiti Ässä?" kysyn käyttäen varmuuden vuoksi kaksinkertaista kohteliaisuutta. Ehkä etiketin mukaan olisi ollut parempi kutsua häntä 'rouvaksi', mutta Ässän käytös sai minut pitämään häntä ennemmin neitinä.

Olen oikeastaan tyytyväinen siitä, että ensimmäinen tapaamani hevonen on tamma. En olisi millään viitsinyt ensin kestää jonkun macho-orin isottelua ja sitten selittää, miksi minua ei huvittanut lähteä leikkiin mukaan. Vaikka tuskinpa olisi mahdollista, että törmäisin heti ensimmäisenä johonkuhun johtajaan. Mietin hieman kummissani, miten musta on karannut näin kauas johtajaorista, ellei tuo sitten ole kiertolainen kuten minäkin. Eiköhän se kohta selviäisi, jos Ässä-neiti tahtoisi minua missään määrin valaista.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 11. Elo 2010 23:26

Katselen innostuneena vierasta oria, tutkiskellen ja heiluttelen häntääni vilkkaasti puolelta toiselle. Ilmeeni vaihtuvat tiheää tahtia ja tänään oli sellainen olo ettei jaksanut leikkiä sokeaa, joten täysin avoimesti kallistelen päätäni otsaharjan heiluessa villisti puolelta toiselle kun tutkin toisen ulkomuotoa. Aika samankokoinen kuin minä, ruunikko ori pienellä merkillä. Selvä juttu. Vasen silmäni jää vähän pidemmäksi toviksi katsomaan orin lyhyttä harjaa, ja jotenkin se antaa minulle hetkeksi jonkin yhteenkuuluvuuden tunteen koska minullakin on lyhyt harja. Vasta kun pöly on laskeutunut sekä ori yskinyt, kaiketi sen takia, tämä kääntyy kunnolla minuun päin.

Kurtistan saman tien kummissani kulmiani kun ori latelee kohteliaisuuksia teititellen vielä kaiken kukkuraksi. Kukas hitto tämä nyt oli olevinaan? Hienostoherra oikein vai?
"Kuules Misa, et viittis suotta teititellä, kun ihan yks mua vaan on", letkautan rempseän huolettomasti.

Miksi toinen vaikuttaa niin ylenpalttisen nöyrältä? Se ei edes katso silmiin. Onko sillä jotain salattavaa vai onko se oikeasti noin pidättyväinen luonne? Ei tuo ole yhtään sellainen kuin millainen kuva minulla on oreista. Orit on rentoja ja riehakkaita, ei tällaisia hissukkaneitejä. Ei voi olla että tämä oikeasti on tuollainen. Tai siis oikeasti, kuka jaksaa olla tuollainen?
"Eläkä nyt helvetti soikoon vielä neidittelememäänkin rupea", sanon saman tien kun toinen kutsuu minua neiti Ässäksi. Ihme lepertelyä. Turhaa sananhelinää.
"Mutta siis, kun kerta kysyit", jatkan melkein heti perään, "niin tämä on villihevosten saari. Caralia nimeltään." Tutkiskelen hetken vilkkaasti katseellani vierasta, omituista Misaa.
"Oletko juuri tullut vai? Tuolta mereltä?" jatkan huiskaisten pääni jonnekin tasangon taakse päin.
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 12. Elo 2010 21:01

Toinen ei tunnu pysyvän paikoillaan hetkeäkään, mutta en anna sen häiritä itseäni. Seison kuin patsas, minun ei tarvitse edes hätistellä ötököitä, ne kun eivät täällä pahemmin viihdy. Katselen vain hiekkaa kavioidemme välillä, ja silmänurkastani tarkkailen seuralaiseni liikkeitä. Mustan puhuessa minun on kuitenkin pakko nostaa hetkeksi häkeltynyt katseeni tämän kasvoihin. Ässä taitaa olla tosissaan, sen sijaan että vihjailisi tavalla tai toisella epäkohteliaasta käytöksistä. Vihjailua tuo olisi varmasti ollut ainakin entisessä laumassani, mutta ilmeisesti täällä hevoset ovat paljon suorempia käytöksessään. Nyökkään vähäeleisesti Ässän sanoille.

Musta ei tosiaan tunnu arvostavan kohteliaisuuttani.
"Olen pahoillani", vastaan Ässän käskyyn nopeasti, ja hillitsen kieleni ennen kuin lisään perään neiti-tittelin. Tamma tuntuu käyttävän melko voimakkaita ilmauksia, joita käyttäessäni minä olisin varmasti saanut korvilleni. Me olemmekin selvästi melkein joka suhteessa erilaiset, muistutan itseäni. Hyvä niin, voisin parhaassa tapauksessa oppia jotain tuolta mustalta. Tilaisuus tarjoutuukin heti, kun Ässä ystävällisesti suostuu kertomaan tästä paikasta. Sydämeni sykähtää Ässän lausuessa sanaparin villihevosten saari, mutta ulospäin se ei näy. Kohotan vain ohimennen katsettani, ja luon pikaisen silmäyksen ympäristöömme. Caralia. Miellyttävä nimi, jota en ole kuullut koskaan ennen. Nyt voisin nimittää saarta muullakin nimellä kuin 'tämä paikka' tai 'tämä maa'.

Ässän esittäessä kysymyksen, viitaten ylimalkaisesti meren suuntaan katson parhaaksi vastata muutenkin kuin nyökkäämällä.
"Saavuin eilen", vahvistan mustan arvelut.
"Tuleeko mereltä sitten useampiakin hevosia?" esitän vuorostani vastakysymyksen, voimatta hillitä uteliaisuutta äänestäni. On vaikea kuvitella, että kovin moni selviäisi tuollaisesta kamalasta matkasta, mutta jos ei olisi yleistä saapua mereltä, tuskinpa Ässä olisi sitä ehdottanut. Ja eihän saarelle muuten pääse, kuin meren poikki, ellei sitten synny täällä.

"Jos tämä saari on kerran kokonaan villihevosten, niin varmasti tänne on muodostunut laumoja, vai kuinka?" Olisi hämmästyttävää, jos saaren hevoset eivät jostain syystä haluaisi elää laumoissa. Minulle yhteisön tuoma turva on tähän asti ollut tärkeää. Juuri sen takia emäni toimi kuten toimi, minun ei olisi tarvinnut jättää turvapaikkaani.
"Ei siis sillä, että laumojen puuttumisessakaan olisi mitään pahaa sinänsä, mutta minä olen vain tottunut kuulumaan ainakin jonkinlaiseen joukkioon", kiirehdin lisäämään, etteivät sanani olisi kuulostaneet niin tylyiltä. Lähtöäni en aio katua.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 14. Elo 2010 17:39

[lyhyttä >:]

Hän nyökkää ja toteaa olevansa pahoillaan. Ilmeeni on sekunnin vähän nyreä. Äääh, pitääkö olla noin... käyttäytyvä? Ei minun seurassani tarvitse käyttäytyä.
"Äh, älä suotta ole", sanon huolettomasti. Huiskin häntääni samalla kun katseeni viipyilee siellä täällä. Tanssahtelen vähän paikallani, kierrän pientä ympyrää, ja katseeni kiinnittyy jokaiseen pieneen asiaan joka vain vähänkin liikahtaa.

Kun hän vastaa saapumisestaan, lopetan vihdoin hetkeksi epämääräisen liikuskeluni ympyrää. Naulitsen katseeni ruunikkoon.
"Mitä minä nyt kuulin yhdeltä tyypiltä, niin tänne tulee kuulemma jopa useita hevosia kuukaudessa", vastaan orille. "Mutta en minä sitten tiedä miten totta se puhui mutta-", lurittelen kevyesti loppuun ja jatkan levotonta hillumistani muina naisina.
"Minä olen toista päivää täällä", sanon rauhallisen poissaolevana samalla kun lasken pääni tutkiskelevana skorpionin puoleen joka kipittää minusta poispäin.

Katselen skorpionia ihan lähietäisyydeltä ja seuraan sitä muutaman askeleen, kunnes kuulen miten Misa puihuu lauomoista. Hieman pettyneenä käännän katseeni takaisin hänen puoleensa ja skorpioni lähtee tiehensä.
"On täällä. Kuulemma kuusi kappaletta sekä laumattomia, mikäli sen tamman sanoihin on uskominen. Joten - hm - ei huolta, eiköhän täältä joku lauma löydy johon haluat liittyä."
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 14. Elo 2010 22:17

[Mitäpä tuosta. ^^]

Edessäni pyöriskelevä tamma on tosiaankin varmaan huolettomin persoona, jonka olen pitkään aikaan tavannut. Ei merkkiäkään minkäänlaisesta kurinalaisesta kasvatuksesta, käytöstapoja tällä ei pahemmin ole. Ilmeisestikään hänelle ei ollut joku koko ajan opettamassa miten muille puhutaan, mitä ei sanota ja miten ollaan kunnolla. Tavallaan voisin jopa kadehtia Ässää, mutta eipä omassa elämässänikään ole mitään valittamista. Ainakaan nyt, kun olin löytänyt paikan, jossa elää kaukana ihmisistä. Tai ennemminkin ajautunut tänne täysin sattumalta, sen sijaan että hukun. Enkä tosiaankaan ollut ainoa, mikäli Ässää on uskominen. Tämän sanat saavat minut kohottamaan kulmiani. Useita hevosia kuukaudessa? Todellako? Tietenkään en kyseenalaista ääneen mustan sanoja. Mitä syitä hänellä olisi valehdella minulle? Tosin tamma kylläkin tuntuu itse epäilevän omaa tietolähdettään.

Ässän kertoessa olevansa täällä toista päivää, nostan katsettani hämmästyneenä. Ja minä kun luulin, että hän on ollut täällä paljon pidempään, tietomäärästä päätellen. Mustan seuraillessa skorpioonia sallin itseni rentoutua hieman, enkä pidä kaulaani niin kaarella. Mieleni tekisi varoittaa toista, jottei skorpioni pääsisi pistämään mustaa, mutta se olisi epäkohteliasta. Ässä tuskin pitäisi siitä, että alkaisin holhoamaan tätä tai puuttumaan tämän tekemisiin muutenkaan. Niinpä pidän suuni kiinni siitä asiasta.

Kokonaista kuusi kappaletta laumoja. Ihme, jos ne tulevat keskenään toimeen. Tai sitten tämä saari on vain vielä suurempi, kuin mitä arvelin. Niin sen täytyy olla.
"Mihin laumaan t- sinä kuulut?" kysyn uteliaasti ja viime hetkessä tajuan olla teitittelemättä enää, ettei musta vain ärsyynny minuun.
"Otetaanko laumoihin oreja? Tai siis tammahan minä olen, mutta kaikki eivät sitä ymmärrä," tiedustelen heti Ässän vastattua. Äänensävyni on sangen ahdistunut, sillä en olisi halunnut ottaa asiaa esille, mutta silti minun oli pakko kysyä tätä. Varmaankin Ässä pitää minua nyt kummajaisena, mutta tämä vaikuttaa kuitenkin... no, siltä että hänelle uskaltaa esittää tällaisen kysymyksen. Painan katseeni maahan, mutta vilkuilen kuitenkin, miten musta reagoi sanoihini. Tämä on minusta äärimmäisen kiusallista, mutta tämä on niin ristiriitaista! Minun kotilaumassanihan ei ollut kuin tammoja, mutta jos tänne kerran saapuu useita hevosia kuukaudessa, niin eivät he kaikki voi tammoja olla. Ja johonkin orejenkin on mentävä. Vai ovatko he kaikki laumattomia? Ikävä ajatus.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 19. Elo 2010 23:40

"Minä?" sanon mietteliään huolettomasti samalla kun katselen yli lentelevää lintua pyytteettömän kiinnostuneena, seuraten sitä lujasti katseellani. Samalla heiluttelin - edelleen - kokoaikaisesti häntääni.
"Eäääähhhhh" mutisen jotain epämääristä miettiessäni. Tasangoilla minä olin ennenkin elänyt... Kyllähän tämä minun laumani oli. Minun laumani... Tasangoilla... Pyörittelin sanoja päässäni mietteliäästi. Ilman Filiania.... Hiiskatti, se kusipää millaiseksi se muuttui pitäisi unohtaa! Mutristan huuliani huiskaisten samalla päälläni äreästi kuin hätistääkseni ötökän. Lasken katseeni ruunikkoon oriin takaisin nyt taas täysin pirteällä ilmeellä, silmät tuikkien.
"Tasankohevonen", sanon hieman ahnaasti, ankaran tiiviisti oria tuijottaen sen kummempia selittämättä.

Otetaanko laumoihin oreja? No totta hiivatissa, miksei otettaisi, mitä ihmettä tuo höpisee? Kohotan kummastuneen kulmiani tarkkaillen toista.
"No totta helvetissä, mistä sinä sait päähäsi ettei oreja otettaisi-" mutta nopea selitykseni keskeytyy. Katseeni muuttuu täysin epäuskoiseksi. Katson Misaa kuin tämä olisi täyskahjo. Sen äänikin on ahdistunut... Siis se on ihan tosissaan...?
"Tamma?" sihahdan epäuskoisen hiljaa hampaideni välistä tarkkaillen tiiviisti Misaa.
"Ööööhhh tota - sori Misa - mut mut jos et ole sattunut huomaamaan niin kyllä sä olet ori" sanon samalla kun ääneeni kiirii yhä vahvemmin kuuluviin huvittuneisuus. Niin tietysti? Toinen oli vain pirun hyvä näyttelemään! Niin se varmaan oli. Tai ainakin... Se vähän keventäisi tunnelmaa jos sanoisin niin..
"Ahaa, vitsihän se toki oli. Olet tosi hyvä kyllä bluffaamaan, olin ihan varma että olet tosissasi" sanon heti perään, tarkkaillen tarkasti Misaa ja virne leviää naamalleni.
"Minä jo kerkesin ihmetellä, mutta siis toki..." naurahdan päätäni pudistellen kääntyen nyt katsomaan huolettomasti seuraavaa huomaamaani otusta. Joku kovakuoriainen liikuskelee hiekassa eteenpäin, minä lasken pääni tuijotellen tarkasti sen kiiltävää kuorta...
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 21. Elo 2010 12:09

Nyökkään ymmärtämisen merkiksi. Tasankohevonen? No, ei se kovin yllättävää ole, onhan tasankokin niin lähellä. Ehkäpä minäkin voisin olla tulevaisuudessa tasankohevonen. Aukea alue, eikä pulaa ruuasta. Kuulostaa hyvältä. Mahtavatko kaikki tasankohevoset olla samanlaisia loputtoman energisiä ja levottoman oloisia hevosia kuin uusi tuttavuuteni? Minun on pakko tuumia, että toivottavasti ei. Vaikuttaisin heidän joukossaan melko passiiviselta, ja kieltämättä pidemmän päälle voisi häiritä, ettei keskustelukumppanini tunnu oikein keskittyvän minuun tai puheisiini. En siis tietenkään syytä Ässää mistään, tavallaan on hyväkin, ettei toinen yritä läpivalaista minua katseellaan tai jotain.

No niin, tässä sitä ollaan. Hetken epäuskoisuuden jälkeen Ässä päättää, että tämän on selvästi oltava vitsi. Oi voi voi. Naurahdan pari kertaa hermostuneesti, mutta sitten tajuan että minun on ihan turha yrittää teeskennellä.
"Minä olen tosissani", sanon koruttomasti, ja ennen kuin Ässä ehtii sen enempää väittämään vastaan, jatkan kertomista.
"Minä ehkä synnyin orin kehoon, mutta minut on kasvatettu tammana. Olen mieleltäni tamma vähintään yhtä paljon kuin sinä", ja enemmänkin. Viimeistä osaa en tietenkään sano ääneen, mutta täydennän virkkeen silti mielessäni.
"Tätä on ehkä hieman vaikea käsittää, kun.. no, kovin moni ei ajattele näin. Mutta asia vain on näin, enkä minä voi sille mitään. Olen pahoillani jos olen tuottanut pettymyksen", totean melko kolkolla äänellä, tuijottaen tiukasti eteeni.
"Olen erilainen, tiedän sen. Mutta erilaisuuttani en voi pyydellä anteeksi", lisään vielä kireään sävyyn. Mitä ikinä teenkin, mitä ikinä kadunkin, niin tätä minä en aio pahoitella. Tämä ei ole sen enempää minun kuin kenekään muunkaan vika. Tietysti minua harmittaa, jos Ässä nyt päättää paeta luotani pitäen minua hulluna, mutta sille ei sitten vain voi mitään. Mahdollisesti tuottamaani pettymystä kuitenkin pyydän anteeksi, sillä on minullakin sentään jonkinlaista kunniantuntoa.

"Niin että mitä luulet, voisinkohan minä liittyä tasankohevosiin?" kysyn katse maassa, pitäen ääneni kurissa, samoin kuin ilmeeni, niin että mielentilaani on vaikea lukea. Mitenkään keveäksi jutusteluksi ei kysymystäni voi lukea, mutta yritänkin tehdä selväksi, etten enää halua puhua äskeisestä aiheesta.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 21. Elo 2010 14:32

Hermostuneita, epäaitoja naurahduksia. Se taisi tosiaankin olla tosissaan. Hitto minkä tein.. No jaa. Sitä sattuu.
"Tosissasi?" toistan vähän hämmentyneesti, tuijottaen Misaa. Kovakuoriainen on jo karannut jonnekin kuumaan hiekkaan, enkä huomaa tai muista sitä enää ollenkaan. Tämähän oli erikoista. Katson vain toista, omituisen paikallani ottaen huomioon miten eläväinen olen, avaan suuni, mutta suljen sen taas. Ori, joka on tamma? Tai siis.. täh?

Kuuntelen herpaantumatta mitä ruunikko sanoo. Pöllämystynyt oloni alkaa seljetä ja alan muuttua enemmän omksi itsekseni, huiskin taas häntääni, kääntelen villisti korviani. Katseeni on silti edelleen suuntautunut oriin. Hänet on kasvatettu tammana.. erikoista. Mutta. Noh. Mikäs siinä. Kai toinen saa olla tamma jos minäkään en kerta ole aikuinen! Miksei?
Toinen pahoittelee. Pudistan päätäni rivakasti.
"Älä hiiskatti soikoon yhtään pahoittele, mikäs siinä! Enhän minäkään ole mikään helvetin aikuinen, mikset sinä siis voisi ihan hyvin olla tamma", totean rennosti, eikä asia enää edes kummaksuta minua.

Se, mikä minua Misassa häiritsee oikeasti, on itse asiassa se, miten se ei katso silmiin. Ruunikko on niin kamalan.. pidättyväisen ja vaivautuneen oloinen koko ajan. Tosin.. hänhän sanoi että hänet on kasvatettu tammana. Minä.. minua nyt ei oltu kasvatettu oikein ollenkaan, mitä nyt äiti joskus jotain mutta. Tuolla tavallako tammojen sitten kuului käyttäytyä? Ei se Rollkaan ihan tuollainen ollut.. Tosin sekään ei tuntunut hirveästi ymmärtävän minua, se oli sellainen tosikko... Kuuluiko tammojen olla tosikkoja? No, mitä väliä! Hymyilen pirteästi. Misa kysyy mitä luulen, että voisiko hän liittyä tasankohevosiin. Silmäni tuikkivat, hymyilen avoimesti ja rennosti.
"Tottahan toki, miksei", lurittelen nopealla äänelläni. Ääneni oli melkein aina vikkelä, kuin vesi purossa, solisi kiireesti eteenpäin. Ihan vain että kerkeäisi puhua tarpeeksi!
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 21. Elo 2010 19:49

Nyt musta ainakin selvästi kiinnittää huomionsa minuun. Pikkuhiljaa tämän hetkellinen liikkumattomuus menee ohi, ja toinen on taas yhtä vilkas kuin äskenkin. Itse asiassa minusta tuntuu, että ei Ässä ehkä ollutkaan maailman huonoin vaihtoehto ensimmäiseksi Caralialaiseksi, joka saa selville minun 'julkisen salaisuuteni'. Mustan päänpudistus saa suorastaan sydämeni kevenemään, tämän sanoista puhumattakaan. Hän ei ole aikuinen? En voi muuta kuin hymyillä, helpottunutta ja aitoa hymyä, vilkaisenpa jopa Ässän kasvoja. Hetken kuluttua saan kuitenkin itseni jälleen hallintaan. Tämä vain oli niin odottamatonta. Hämmästyttävää, kuinka ensimmäinen täällä tapaamani hevonen sanoo hänkin olevansa jotain muuta kuin miltä näyttää.

Ei tämä ole huono alku, ei lainkaan. Mustan vikkelä toteamus saa oloni vielä paremmaksi. Minun olisi mahdollista liittyä laumaan. Selvästikään täällä ei ollut sellaista käytäntöä, että kaikki liikkuisivat yhdessä, mutta ei se näin suuressa paikassa ollut ihmekään. Joka tapauksessa, voisin ajatella että minulla on lauman tuki ja turva takanani, jos sellaista tarvitsin. Tätähän minä olin hakenut, mahdollisuutta itsenäistyä pikkuhiljaa.
"Kiitos, se on helpotus kuulla", vastaan toisen sanoihin vilpittömästi. Minähän aloin suorastaan pitää ihan aidosti toisesta. En osaa sanoa, voisiko meistä koskaan tulla varsinaisesti ystäviä, olemmehan me sentään hyvin erilaiset. Mutta silti. Olen iloinen, että kohtasin Ässän.
"Ilmeisesti minun pitää etsiä johtaja, jotta voin virallisesti liittyä?" varmistan vielä mustalta, puhuen hieman vähemmän vaimeasti ja epävarmasti kuin aluksi.

"Kiitos, kiitos todella paljon. Sinusta on ollut minulle paljon apua", kiittelen mustaa vielä vuolaasti, ja ihan lyhen hetken ajaksi tavoittelen tämän katsetta, jotta Ässä huomaisi minun olevan tosissani. Jäisin hänelle kiitollisuudenvelkaan, mutta en mainitse asiaa. Arvelen, että tamma vain kieltäisi sen. Mutta minä haluan hyvittää tämän vielä jotenkin. En ehkä nyt, en ehkä vielä huomennakaan, mutta joskus.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 22. Elo 2010 16:25

Hyppelehdin pientä ympyrää Misan ympäri viihdykkeekseni, niin että hiekka pöllyää. Etteivät jalat nyt ihan täysin kangistu! Tarvitseehan sitä vähän liikuntaa. Kiittelyä.. ei tämä ruunikko kyllä sitä oppinut ettei minulle tarvinnut olla kiittelemässä joka asiasta. Mutta en nyt jaksanut koko ajan olla sanomassa siitä, joten olkoot. Mutta ei kai nyt oikeasti tammat sitten olleet tuollaisia? Kiitos, kiitos, kiitos, eikä katsota silmiin? Toivottavasti ei. Eivät ne tammat mitä minä aikoinaan tapasin, olleet tuollaisia. No, ehkä hekin olivat sitten jotain pellossa eläneitä joita ei oltu kasvatettu.. Mistä minä tiesin, hällä väliä! Olihan tämä Misa omalla tavallaan ihan mielenkiintoinen tuttavuus kuitenkin, mutta olisi mieluusti kyllä saanut olla avoimempi persoona. Jatkan virne naamallani vielä Misan ympärillä kiertelyä, kunnes lopulta lopetan kun rupeaa huimaamaan. Hoippuroin hetken ja kaikki tärisee kunnes maialma selkenee taas.

Katson ruunikkoa kun tämä kysyy virallisesta laumaanliittymisestä. Jos olisi ihminen, kohauttaisin olkiani ja sanoisin vain että mitä väliä, who cares. Heiluttelen korviani sinne tänne ja kallistan päätäni. Juuri ennen kuin olen vastaamassa että mitä väliä, muutan kuitenkin mieleni.
"Niin minä luulisin", totean. Kaipa se sellainen johtajakin sitten joskus pitäisi etsiä. Kun jaksaisi. Eiköhän siihen ennemmin tai myöhemmin tulisi törmättyä.

Misa tavoittelee katsettani ja hellitän suurimman osan levottomasta käytöksestäni hetkeksi. Vastaan hänen katseeseensa. Ennen kuin kerkeän tehdäkään mitään, kiittely on taas päässyt valloilleen.
"Ai. No. Juu. Tota. Kiva", saan sanottua katsoen sadasosasekunnin ruunikkoa pöllämystyneesti. Sitten kiskaisen leveän virneen kasvoilleni.
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 24. Elo 2010 21:46

Hyvä on, musta tosiaan vaikuttaa enemmän varsalta kuin aikuiselta. Ainakin tämän keskittymiskyky tuntuu olevan samaa luokkaa, ei siis tietenkään mitenkään huonossa mielessä. Seuraan silmäkulmastani tämän liikehdintää ympärilläni. Ravistelen päätäni laiskahkosti hiekanjyvästen lennellessä silmiini asti, en minäkään nyt ihan jäykästi paikallani voi seistä, kun toinen on jatkuvasti liikkeessä. Ässän hieman haparoivat askeleet saavat suupieleni nykimään hieman, toinen vaikuttaa jotenkin siltä, ettei hänellä ole tai voisikaan olla yhtä ainutta huolta. Vain tämän arvet antavat viitteitä siitä, ettei tamma nyt ihan täysin onnellista ja rauhaisaa elämää ole elänyt.

Eipä musta tunnu olevan kovin motivoitunut johtajan etsimiseen, mutta kyllä minä tuon tulkitsen myöntäväksi vastaukseksi. Koska läsipäätä ei pahemmin taida aihe kiinnostaa, en utele johtajasta sen enempää. Kyllä varmasti muutkin tasankohevoset osaisivat opastaa minut hänen luokseen. Turha minun on kaikilla kysymyksilläni samaa hevosta kiusata.

Hetkeksi musta tuntuu suorastaan pysähtyvän, ainakin siltä tuntuu kun katseemme kohtaavat lyhyesti. En kuitenkaan jää tarkastelemaan toisen sinisiä silmiä pitkäksi aikaa, joten en oikein osaa niidenkään perustella sanoa Ässästä sen enempää kuin mitä tämän käytöksestä olen päätellyt. Tosin minusta tuntuu, etten minä paljoa enempää toisesta enää saisi irtikään. Ei Ässä vaikuta siltä, että jaksaisi teeskennellä ventovieraalle jotain mitä ei ole, ainakaan siinä tapauksessa että se vieras on tällainen mistään mitään tietämätön uustulokas.

Tamman hetkellinen hämmästyminen saa minut virnistämään sisäisesti. Se on vain ohimenevää, mutta ehdin silti huomaamaan sen. Ilmeisesti mustaa ei ole kovin paljoa kiitelty tätä ennen. Tai sitten minä vain kiittelen liikaa. No jaa, minun päähäni on iskostettu, ettei liika kohteliaisuus ole pahasta. No jaa. Kuten jo totesinkin.

"En kai ole pidätellyt sinua liian pitkään?" kysyn äkkiä, sillä ehkäpä osa Ässän levottomasta käytöksestä johtuu siitä, että hänellä olisi kiire jonnekin ja minä olen alkanut höpisemään tälle kaikkea. Minua suorastaan hävettää, kun tajuan kysyä asiaa vasta nyt, mutta yritän kovasti olla niin ilmeetön kuin vain suinkin voin. Olin vain niin utelias omasta kohtalostani, että unohdin kokonaan, ettei Ässä ole täällä vain minua varten. Se siitä kohteliaisuudesta...
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Elo 2010 11:54

Tuijotan Misaa kummissani tämän kysyessä onko hän pidätellyt minua liian pitkään. Hymähdän huvittuneesti. Kuulehan, minä ja Filian saatoimme aikoinaan jutella tunteja.. Eikun. Ei mitään. Mutta kuitenkin. Ilkikurinen virne väreilee kasvoillani kun katson ruunikkoa.
"Jos minulla olisi kiire jonnekin, miksiköhän helvetissä sinä kuvittelisit että minä vielä tässä norkoilisin?" naurahdan orille. Tai siis tammalle.

Heiluttelen häntääni ajankuluksi. Misa saisi kyllä vain olla vähän puheliaampi, ei siinä muuten mitään. Oli hän muuten ihan mukavaa seuraa. Ja tuo turha kiittely voisi olla ihan hyvä kitkeä pois. Ja olisi ollut kiva kohdata hänen katseensa vähän useammin kuin niin että hän olisi koko ajan pää painuksissa. Mutta eiköhän hän oppisi, toivottavasti. Viheltelen taas hetkisen. Täällä aavikolla alkoi tulla aika kuuma kun oli vielä musta karvakin. Läpsyttelen korviani (eli toisinsanoen heiluttelen). Vilkaisen Misaan.
"Tosin kyllä täällä alkaa olla ihan saatanan kuuma, mutta kyllä on ollut ihan metkaa jutella", totean. Keskustelu tuntuu vähän.. loppuvan.. Minun täytyisi löytää joku vähän räväkämpi tapaus kuin Roll ja Misa. Alan taas vaikuttaa kovin levottomalta.

[lyhyttä 8(]
kujakettu
 

Re: Avara maailma edessäni

ViestiKirjoittaja Sasu » 03. Syys 2010 19:39

[Anteeksi vastauksen kestosta, miljoona asiaa on tuntunut vaatineen huomiotani ja energiaani viimeaikoina. :3]

Mustan sanat saavat toisen suupieleni kohoamaan aavistuksenomaisesti. Ei sitä ehkä ihan hymyksi voinut nimittää, mutta sisälläni hymyilin Ässälle. En tiedä pitäisikö minun ihailla vai kauhistella hänen suorapuheisuuttaan ja avointa asennettaan. Hymähdän itsekseni, niin hiljaa että musta tuskin kuulee sitä, ja ravistan harjaani hiekanjyvien kutittaessa ikävästi.
"Kohteliaisuudesta?" ehdotan puolileikilläni. Äänestäni kuultaa hymy läpi, sillä en todellisuudessa usko, että musta viivyttelisi seurassani täällä aavikolla ihan vain ollakseen kohtelias. Ei, sitä minun olisi vaikea uskoa. Ei sillä että minä puolestani haluaisin olla epäkohtelias Ässää kohtaan väittämällä, ettei hän osaisi käyttäytyä. Hän ei vain välitä käytössäännöistä samalla tavalla kuin minä. En tiedä onko se etu vai haitta.

Aavikon lämpötila tuntuu nousevan salakavalasti. Vielä äskettäin pystyin nauttimaan karvaani imeytyvästä lämmöstä, mutta nyt alkaa olla jo hieman tukalaa. Horisontti väreilee kuumuudesta, ja vaalean hiekan ja sinisen taivaan raja sekoittuu aaltoilevaksi viivaksi. Muutama tummahko hahmo liikkuu kaukaisuudessa, en osaa sanoa ovatko ne kameleita vai hevosia, vai kenties kangastuksia. En oikeastaan enää kiinnitä kovin paljon huomiota mustan liikehdintään, vaikka seuraankin tätä osittain tiedostamattomasti silmänurkastani. Havahdun vähän enemmän maanpinnalle vasta, kun Ässä avaa jälleen suunsa. Metkaa jutella. No tosiaan.
"On mukavaa, jos olen onnistunut olemaan sinulle mieluisaa seuraa. Minusta kuitenkin tuntuu, että ehkäpä meidän molempien kannattaisi suunnata pois aavikolta, sillä aurinko on piakkoin lakipisteessään, ja silloin täällä on aivan sietämätöntä, jos Caralia on minun maani kaltainen", totean mustalle runsain sanankääntein.
"Jos et pane pahaksesi, niin minä lähtisin tästä etsimään tasankohevosten johtajaa. On ollut ilo tutustua sinuun, Ässä", sanon ja katsahdan rauhallisesti tämän silmiin, hymyillen nyt hieman näkyvämmin, sillä sitä mustalle se taitaa olla ihan luonnollista.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Seuraava

Paluu Aavikkosiivu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron