Sivu 2/2

Re: Avara maailma edessäni

ViestiLähetetty: 04. Syys 2010 19:38
Kirjoittaja kujakettu
Tunnen miten kuumuus alkaa tuntua aika tukahduttavalta. Hyräilen, keinuttelen päätäni, teen pikkuhyppyjä paikallani ja heiluttelen edelleen häntääni. Liikkuminen ei ehkä auta asiaa, mutta mitä väliä! Tämä keskustelu taisi olla jo aika puitu. Tai jotain. Vaikka Misa oli kyllä aika jännittävä persoona. Tamma.. mieltäni mietitytti se, pitikö tammojen tosiaan olla tuollaisia. Mutta ei sekään pahasti haitannut. Kiinnosti vain. Ruunikko oli hyvin mielenkiintoinen.

"Kohteliaisuudesta?", naurahdan ruunikon ehdottaessa miksi olisin pysynyt paikalla.
"Minä en osaa sitä", totean rempseän huolettomasti ja alan taas juoksennella ruunikkoa ympäri. Tutkiskelen vaivihkaa toista katseellani. Hän ei ollut varmaan kokenut kovin kovia.. Tai siis fyysisellä tasolla, arpia ei ollut. Henkisestä en tiennyt. Hänet oli kasvatettu minun silmiini kummallisesti, mutta samalla se kummallisuus kiehtoi valtavasti. Misassa oli jotain mysteeristä. Kyllä minä sen vielä joskus selvittäisin.

"Joo, uskon niin, kohta täällä on kuuma kuin jossain helvetissä", totean tuijottaen auringon suuntaan. Hiki itse asiassa meinaa nousta karvalleni kun hyppelehdin ja pompin kohoavassa lämmössä. Hiekkakin alkaa tuntua varsin kuumalta.
"Juu, tuota, oli ihan jännää", totean pysähtyen lopulta Misan eteen.
"Näkyillään tai jotain sellaista", huikkaan jo juostessani kovaa kyytiä jonnekin, pois aavikolta, hiekka pöllyten. Juosten niin kuin koettaisin kilpailla tuulen kanssa nopeudesta.

ÄSSÄ poistuu.

[Kiitos pelistä!]

Re: Avara maailma edessäni

ViestiLähetetty: 07. Syys 2010 20:39
Kirjoittaja Sasu
Hymähdän melkein kuulumattomasti, mutta hyväntahtoisesti tamman toteamukselle. Kai siinä oli järkeä. Musta ei osaa kohteliaisuutta, minä en osaa rempseyttä, enkä ikinä voisi kuvitellakaan käyttäytyväni yhtä huolettomasti ja luontevasti kenenkään seurassa. Minulle paras paikka olisi tiukassa hierarkiajärjestelmässä. Noh, kyllä tämä tästä. Ajan mittaan. Vilkaisen Ässää tuntiessani tämän katseen, mutta muuten olen kuin en huomaisi. Kyllähän minua saa halutessaan katsoa, mikäpä minä olen sitä estämäänkään. Siirrän painoa hieman jalalta toiselle ja ojennan hetkeksi kaulaani, mutta se nyt on melkein sama asia kuin paikallaan pysyminen verrattuna Ässä poukkoiluun. Ilman kuumuus saa hengityksen kulkemaan raskaammin, ja mustat jouheni alkavat tuntua melkein polttavan kuumilta. Voin kuvitella, ettei sukkajalkaisella ainakaan kylmä tule.

Tamman pysähtyessä hetkeksi eteeni, kohotan katsettani hillitysti, mutta en ehdi oikein edes tajuta tämän sanoja, kun hän on jo menossa. Vai jännää? No kieltämättä. Ei ehkä mikään huono sanavalinta.
"Näkemiin!" huikkaan jo loittonevalle Ässälle. En tiedä kuuleeko hän, toinen juoksee niin lujaa. Minä en viitsi kuluttaa voimiani, vaan lähden maltillisessa käynnissä kohti tasankoa. Sinne päästyäni voisin tehdä vähän paremman tilannekatsauksen siihen, mitä tuleman pitää. Vilkaisen ympärilleni, mutta en näe kertakaikkiaan ketään. Äh, en minäkään mikään vanhus vielä ole. Tarkkaankasvatettu kylläkin, mutta pitäähän minunkin saada oikoa jalkojani. Nostan pääni pystympään, ja luon tarkkaavaisen katseen ympärilleni. Lähinnä pelkkää vaaleaa hiekkaa. Lähden ensin raviin, mutta se muuttuu pian pitkäaskeleiseksi laukaksi. Venytän kaulaani eteenpäin ja laukkaan kuuman tuulen osuessa kasvoihini. En voi olla hymyilemättä. Kyllä tämä tästä vielä lähtisi sujumaan. Eikä kukaan voi moittia minua holtittomuudesta kun ei ole näkemässä.

Megami poistuu.

[Kiitoksia sinullekin, oli kiva pelailla. ^^]