It keeps walking together, to the future in which you are.

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

It keeps walking together, to the future in which you are.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 15. Loka 2011 10:47

[Yksinpeli.]

KOTKA & ZERAW

Aikaa oli kulunut taas, aivan kuin huomaamattaan. Me kaksi olemme edelleen vieretysten, Zerawkin lähes vuoden ikäisenä vierelläni. Tamma oli kasvanut, pehmeä varsakarva oli väistynyt kiiltävän mustan peitteen tieltä, silmien katse oli muuttunut jäiseksi. Yhtä safiirinsiniset silmät hänellä oli kuin ennenkin, katse niissä oli kylmempi, kypsempi. Näinä syksyisinä päivinä, kun lehdet olivat jo putoilleet puusta, leijailleet unohdettuina maahan, me seisomme meren rannalla, katselemme tyrskyjä.
Minä mietin olisiko jo aika päästää irti, oliko kymmenen kuukautinen varsa tarpeaksi vahva ja varttunut elääkseen yksin? Ehkä oli, ehkä ei, Zeraw oli ollut tarpeeksi vanha henkisesti jo puolivuotiaana, jo silloin kun hänet löysin. Nämä kuukaudet ovat menneet nopeasti, kuljeskellen ja vaeltaen, vältellen rajavartioita ja Zoea. Merkkejä ylipäätänsäkin Zoesta, tai Zerawin muusta perheestä.

Minä muistan vieläkin tamman isän, Rayon, sen kirjavan ison orin. En tiedä onko Zeraw tavannut häntä lähiaikoina, en ole kysynyt. Tamma on välillä lähtenyt luotani ja palannut sitten takaisin, minä en ole kysynyt missä hän on käynyt, mitä tehnyt ja kenen kanssa. Minä en ole hänen holhoojansa, minä olen hänen seuralaisensa. Ja ystävänsä.
Minä en halua pakottaa häntä mihinkään, hän on liian tärkeä alistettavaksi. Eikä se muutenkaan kuulu luonteeseeni, alistaa muita oman tahtoni alle.
Säpsähdän irti ajatuksistani Zerawin hymähtäessä. Tamma oli vakaa kuin kallio jo nyt, jaksoi seista minun kanssani paikallaan vaikka kuinka pitkään, odottaa sen ajan että minä jäin pohdiskelemaan. Hän seisoi aina vierelläni, katseli kaukaisuuteen ja vahti minua.
Se oli hänen mukaansa kiitos siitä kun minä olin vahtinut häntä hänen nukkuessaan, suojellut häntä itselläni. Me tulimme hyvin toimeen ja minä tiesin olevani yhtä rakas Zerawille kuin hän oli minulle.

Pienen hetken jälkeen ajatukseni siirtyivät Developeen. Missä mahtoi tamma kuljeskella? Oliko lie lähellä, vai kaukana, missä tahansa. Minusta oli outoa ettemme olleet tavanneet pitkään aikaan, mutta yritin rauhoittua sillä että Caralia oli iso saari, hän voisi olla missä vain. Mutta minun sydämeni oli toista mieltä, liekö Devietä oli enää missään? Tarkoittiko se että hän oli kuollut? Tai lähtenyt vain? Minä en tiennyt.
Kultaiset silmäni sulkeutuivat hetkeksi, yritin pitää itseni aisoissa ja hengityksen tasaisena. Nyt ei ollut aika huolestua, aikaa oli kulunut vasta niin vähän. Muutama kuukausi kenties, tai en minä tiedä. Jotain kuitenkin. Eihän Zerawkaan huolestunut vaikkei nähnyt perhettään vähään aikaan, ja hän oli kuitenkin aivan lapsi vielä.

Käänsin ruskeaa päätäni tammaa kohden ja hymähtäen tönäisin tuon kaulaa, ihan vain tarkistaakseni oliko hän siinä vielä. Minä olin liian heikoilla menettääkseni hänet nyt, minä halusin pitää hänet aina luonani. Vaikka se nyt ei käy päinsä, ei mitenkään. Hän on nuori ja elää omaa elämäänsä, minä olen jo omani keskivaiheilla. Kammolla en odottanut loppusuoran alkamista, se oli kenties helpotus. Sitten joskus.
Nyt minä halusin vain pitää Zerawin turvassa niin kauan kuin hän sitä halusi ja tarvitsi. Suojelusta ja vartijaa unelleen.
Tamma vilkaisi minua, kylmien silmien ilme suli hieman lämpimämpään. Kyllä minä tiesin että hän rakasti minua. Niin kuin ystävää rakastetaan. Isoveljeä.

Me lähdimme kävelemään.
Astelimme rauhallisesti alas rinnettä, alas rantaan jossa meri kuohui ja nostatti valkoisia vaahtopäitä. Tuuli taivutteli puiden latvoja ja puhuri peitti korvamme muilta ääniltä. Zeraw tuli lähemmäs minua, tuntui että kävelisimme myrskyn silmään. Märkä ja kuiva hiekka sekoittuivat.
Yhtäkkiä tuuli kuitenkin laantui, me seisoimme hiljaisena aivan veden rajassa. Minä käänsin päätäni pois merestä, se toi liikaa muistoja mieleen. Zeraw taas ei tiennyt niistä, hän kun oli syntynyt saarella. Tamma asteli lähemmäs vettä ja minä pelkäsin että hän menisi sinne. Ei musta muuta tehnyt kuin kastoi kavionsa sinne, haistoi suolaista merituulta.

Tuli takaisin luokseni ja tuhahti, katsoi minua tarkkaavaisesti.
"Sinä pelkäät." Hän kommentoi omalla madaltuneella sävyllään, melko pehmeästi kuitenkin.
"Niin", huokaisin kevyesti. Miten pieni osasikaan lukea minua noin?
Hän ei kysynyt enää mitään ääneen, hänen siniset silmänsä vain vaativat vastausta esittämättömään kysymykseen. Ja minä kyllä tiesin kysymyksen, mutta olinko varma vastauksesta?
"Pelkään sinun puolestasi." Totean viimein hiljaisella sävyllä, käännän katseen pois sinisistä silmistä. En minä valehtele, kyllähän minä pelkäsin hänenkin puolestaan, mutta pelkäsin myös itseni puolesta. Meri toi mukanaan liikaa kaikkea, tuulta, vettä, pisaroita jotka tarttuivat karvaani, tunkeutuivat luihin ja ytimiin. Minä en enää halunnut tuntea sitä vellovaa kauhua meren syleilyssä ja toivoin ettei Zerawkaan ikinä joutuisi kokemaan sitä.

Tänne lähtiessämme minulla oli kai ollut tarkoitus päästää vihdoin irti menneestä, Zerawista, päästää ne kulkemaan vapaasti. Mutta en minä voinut, pelkäsin liikaa menettämistä.
"Sinähän tulet aina takaisin?"
Minä kysyn viimein ja Zeraw katsoo minua paljonpuhuvasti. Hänen silmänsä sanovat ettei hän voi luvata mitään, voi hän on kuin äitinsä.
Mutta suu aukeaa ja huulilta livahtavat sanat jotka lupaavat jäämistä, vaikka elämä rientää, muuttuu eikä se voi seisahtua.
"Tietysti tulen."

Ja minä tukeudun niihin sanoihin vaikkei siinä ole mitään järkeä, kukaan ei voi luvata jäävänsä jos tietää lähtevänsä. Mutta me olemme yhdessä vielä hetken verran, antakaa minulle pieni hetki ikuisuutta.
Minä rakastan häntä ja näen hänet missä hän ikinä onkin, ikuisuuden kanssa on leikittävä jotta se pysyy ajan tasalla.

Kitto kawarazuni aishiteiru
Ashita anatani boku ga
Mienakutemo
Kitto kawarazu aishiteirub

Vaikka et rakastaisi minua enää huomenna
Minä rakastan sinua samalla tavalla kuin rakastan nyt
Vaikka et näkisi minua enää huomenna
Minä rakastan sinua samalla tavalla kuin rakastan nyt
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron