Näiden tähtien alla.

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 28. Loka 2011 22:36

[Hennu11 & Dagafine seuraksemme :)]

JAMAS

Hengitin. Raotin hitaasti tummanruskeita silmiäni. Hetkeen en hahmottanut pimeydestä mitään, mutta hiljalleen öinen maisema alkoi piirtyä katseeseeni hyvinkin vahvasti. Tunsin jotakin kovaa vasten ruskeaa mahanpohjaani. En siis ollut enää meren tyrskyjen leikittävänä. Puhalsin voimakkaasti, matalan korinan säestämänä suolaista merivettä sieraimistani, samassa kohottaen kohmeasti suuren, jalon pääni rantahiekasta ilmaan. Ruskeat, karvaiset korvani kääntyilivät hitaasti erisuuntiin. Olinko taivaassa? Tuskin, sillä jyskyttävä kipu päässäni kertoi elämän karusta todellisuudesta.
Hetken makasin kylmällä hiekalla hievahtamattakaan. Annoin kaikkien ajatusten vain lipua päästäni ja suljin taas suuret, ilmeikkäät silmäni.. Aivan pienen tovin päästä kuitenkin suoristin lähes voimattomat etujalkani ja polkaisin takajaloillani ruhoni ylös maasta. En voisi jäädä tähän nyt, ties vaikka joku peto tulisi ja kävisi kimppuuni. Oloni tuntui huteralta, mutta siitä huolimatta ravistelin voimakkaasti jo talvea varten paksuuntuneen karvani hiekasta ja lähdin kävelemään hitain, raskain askelin eteenpäin, kauemmas rantaviivasta, jota hiljaiset laineet nielivät alleen edestakaisella liikkeellä aina välissä vetäytyen takaisin meren synkkään valtakuntaan.

Taas tämä epäoikeudenmukaiseksi haukuttu elämä leikki kustannuksellani. Olin kuitenkin jo luovuttanut, en jaksanut taistella sitä vastaan, sen tahto tapahtui aina, tahtoi itse tai ei. Heikko hengähdys kulki lävitse rautiaan kehoni saaden kylkeni kohoamaan hetkellisesti. Kirkkaat vesipisarat valuivat kilpaa alas pitkiä, ruskeita jouhiani yön hopeisen kuun valaisten niiden matkaa saaden ne hohtamaan kauniisti. Savunharmaat, suuret ja pyöreät kavioni painelivat kultaiseen rantahietikkoon jälkiään kertoen suunnastani kohti länttä. Tummanruskea, lempeä katseeni liukui ääneti pitkin maankamaraa kohottautuen sitten katsomaan eteenpäin. Kaunis maisema kohosi edessäni. Kaukana syksyn jo lähes kokonaan riisumat lehtipuut liikahtelivat melkein olemattomasti yön viileässä viimassa. Pysähdyin tasajaloin siihen rantahietikolle. Hengitin syvään raitista ilmaa sieraimiini ja annoin silmieni painua taas hitaasti kiinni. Mielestäni olin saanut kokea seitsenvuotisen elämäni aikana aivan tarpeeksi, mutta aina elämällä oli vielä kortteja hihassaan. Toisaalta en halunnut tuomita tapahtunutta. Ehkä tämä olisi uusi alku hyvälle elämälle?
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 29. Loka 2011 16:22

[ Täältä tullaanpi ]

Dagafine

Hiirakko, valkopäinen mustaharjainen tamma katseli hiljaista rantaa. Sen olo oli tyyni, mutta jokin tuntui niin aavemaiselta ja pelottavalta. Herasilmä tarkkaili silmät puoliksi auki aaltoja, jotka liikkuivat edestakaisin takaisin mereen ja takaisin rannalle. Pieni tuulevire pyyhkäisi mereltä, ja sai kuivan hiekan lennähtämään ilmaan, ja samassa laskeutumaan pehmeästi alas maalle. Kuu loisti hopeisena tummalla taivalla, ja valaisi rantaa, jotta siinä näkisi eteensä. Tamma päätti lähteä jaloittelemaan siroilla jaloillaan pitkin rantaan. Se huiskautteli häntääsnä rennosti ja mietti, miksi oli tänne joutunut. Hiirakko hymähteli peri kertaa ajatuksilleen. Hymy kiri sen huulille ajatellessaan, että oli tiineenä. Valkopää vilkaisi mahaansa, ja totesi sen kasvaneen inan. Dagafine siirsi katseensa suoraan eteensä, ja saattoi erottaa kuunvalossa heikosti toisen olennon äärirajat. Olento oli noussut juuri merestä.

Dagafine ei saisi rasittaa itseään juoksemalla toisen luo, vaan hänen täytyisi pysyä rauhallisena. Muutoin varsanalku saattaisi kadota kuin tuhka tuuleen. Sitä tosin hiirakko ei halunnut, mutta ei tiedä miten suhtautua ensimmäiseen varsaansa, joka on vahinkovarsa. Daga ei tunne vihaa Jayta kohtaan, mutta katuu kun antoi valkean hypätä selkään. Tamma puri hammasta kun muisteli tätä, mutta keskittyi uuteen olentoon. Harmaa käveli mahdollisemman tasaisesti mutta ripeästi ja päästi kimeän hirnahduksen tervehdykseksi sekä nuuhkaisi olennon hajua keukoihinsa ja totesi tulokkaan olevan ori. Pian se vilkaisi taivaalle ja ihasteli tähtiä jotka olivat ilmestyneet taivaalle. Sen huulille nousi hymy, mutta se siirsi katseensa jälleen oriin. Tamman huulilta pääsi pieni haukotus, kun se saapui rautiaan luo.
" Hei " , se tervehti hiljaisella äänellä orille. Daga tarkkaili uteliaana tulokasta, ja tahto tutustua saapuneeseen oriin. Hiirakko silmäili rautiasta ja hänestä ori ei näyttänyt ollenkaan hullummalta. Tamma suorastaan ihaili orin ulkonäköä, näyttämättä sitä. Hiirakkoa miellyti ylipäätänsä muutenkin ori, mutta sen ei kannata haaveilla liikoja. Kenties orista paljastuisi hullu tappaja. Sitä kuitenkaan Daga ei uskonut.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 29. Loka 2011 21:03

[Jee!! :)]

JAMAS

Laskin suuren, ruskean pääni lähelle hienohiekkaista maanpintaa, ensin nuuhkaisin ja sitten puhalsin vaimeasti lämmintä ilmaa hietikkoon muutaman hiekanmurusen pöllähtäessä ilmaan hetkellisesti. Jalo, läsillä maalattu pääni ponnahti pian jo takaisin ylös vieraan tamman ominaishajun tuoksahtaessa maantienharmaisiin, pehmeisiin sieraimiini. Tuoksu oli tuore. Karvaiset, sopusuhtaiset korvani venyivät valppaina hörölle. Tumma, utelias katseeni etsi hetken maisemasta lajitoveria, mutta koska muutaman pienen hetken aikana en katseellani ketään tavoittanut, päädyin ihailemaan mustaa taivasta, sitä koristavia hopeisia tähtiryyppäitä, sirpinmuotoista kuuta ja horisonttia, joka sointui täydellisesti sitä somistavaan, mustaan, rauhallisesti lainehtivaan mereen, jonka kosketus oli jo tähän aikaan vuodesta hyytävä.

Havahduin pian hiljaiseen, kimeään, rauhalliseen hirnahdukseen, joka ryöväsi kysymättä huomioni täysin itseensä, raamikas pääni,- ja sen jälkeen koko muu suklaanruskea vartaloni kääntyi rauhallisesti kohti tulijaa. Pääni kohosi korkeammalle ja samassa lihaksikas, vielä uinnin jäljiltä märkä kaulani taipui orimaisesti komealle kaarelle. Puhalsin herkistä sieraimistani tasaiseen tahtiin ilmaa, kun tummanruskea, salaperäinen, silti hyvin miellyttävänsävyinen katseeni tarkkaili tuhkanharmaata, kiiltäväkarvaista tammaa, joka läheni minua tasaiseen tahtiin, hyvin rohkeantuntuisin askelin. Se oli minua matalampi säkäinen, vastakkaista sukupuolta, harmaa, valkeapäinen ja se omisti kauniin, kirkkaansiniset silmät. Ei pahemman näköinen, vaikkei minua juurikaan kiinnostanut miltä joku näytti. En ollut pinnallinen, niinkuin useimmat meistä. Elämä on hionut minusta sen piirten jo kauan kauan aikaa sitten pois.

Hiirakkoa väriltään muistuttava Paso Fino pysähtyi lähietäisyydelleni haukotellen pienesti. Ainakaan tällä ei ollut ennakkoluuloja. Joillain tammoilla oli vieraiden orien kanssa pieni epävarmuus, mutta syystäkin. Onneksi minun seurassani kenenkään ei tarvinnut pelätä nahkansa puolesta. Tummaverikkö tervehti minua hennolla, särkymättömällä äänellään hiljaisesti, johon nyökäytin pienesti vaaleanruskeaa päätäni.
"Tervehdys." Vastasin pikiharjan tervehdykseen tummasävyisellä, rauhallisella äänensävylläni.
"Kaunis ilta." Tokaisin ja siirsin lempeän, silti taistelijaluonteestani kertovan katseeni hurmaavalta tähtitaivaalta vähintäänkin yhtä kauniiseen nuoreen neitoon. Pidin hetken tauon, ennenkuin avasin suuni esittäytyäkseni.
"Olen Jamas.. Ja neiti?" Kysyin ja kiersin vielä kerran huomaamattomasti katseellani tummaverikön, ennenkuin annoin pienen, hyväntuulisen hymyn kaartua vaaleille kasvoilleni. Talvikarvaan kallistunut kehoni oli kauttaaltaan märkä, mereltä päin puhalsi suolainen, hyinen tuuli ja olin joutunut aivan vieraalle maalle, silti olin toiveikas, enkä lainkaan ärtynyt. Olihan tämä vieras päivänsäde saapunut ilahduttamaan tätä kylmän pimeää yötä.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 14. Marras 2011 17:12

[ Sori kauhee kesto ;/]

Pian hiirakon tultua oriin luo, se kuuli orin myös tervehtivän. Valkopää hymähti ja mittaili vierasta hevosta. Pian se hymähti hevoselle joka kehui iltaa.
" Niimpä " , se sanahti ja siirsi sinisen katseensa ruskeaan. Tamma huiskaisi hännällään kepeästi ilmaa ja ihasteli merta. Pian ori esitteli itsensä ja kysyi hiirakon nimeä.
" Olen itse Dagafine, mutta jos tahdotte voitte sanoa ihan vain Dagaksi " , se kääntyi katsomaan Jamasta ja kertoi. Mustaharjas huokaisi hiljaisesti. Se katseli hetken komeaa, Dagan silmiä miellyttävää oria purien huultaan ja sanoi:
" Taidat olla uusi. Et muutoin olisi kostea. Tai siis..."

Se jätti lauseensa kesken, kun epäili että toinen olisi myös voinut olla uimassa näin illalla, mutta arveli toisen olevan silti uusi. Tamma heilautti ohutta otsaharjaansa ja hymähti hyväntuulisena. Se ei epäillyt toisen olevan lainkaan ärtynyt eikä vihainen, senhän näki orin kasvoista. Valkopään kasvoilla koreili lempeä ja hieman vino hymy ja silmissä lempeä lämmin katse. Eihän Daga ollut mikään vastarannan kiiski eikä vihainen... Lähes koskaan. Eikä ärtyneisyyteen ollut tällä hetkellä aihettakaan, sillä kaksikko oli vasta tutustuneet.

Hiirakko tunsi pienen viileän tuulevireen mereltäpäin. Tamma värähti hieman kylmissään ja sulki silmänsä ja avasi ne uudelleen katsoen Jamasta. Tamma hymähti jälleen ja siirsi sinisen katseensa maahan. Pian se haukotteli, mutta yritti peittää sen avaamalle inan suuntaan ja kääntämällä päänsä merellepäin. Haukoteltuaan se vilkaisi lempeästi herasilmillään Jamasta. Tamma tiesi että ilta oli jo pitkällä ja se sai tuon haukottelemaan. Tamma nosti siroa päätään ylemmäs ja haisteli vielä orin ominaistuoksuja tarkasti, jotta muistasi vielä jatkossa orin tuntomerkit, mikäli tulisivat vielä tapaamaan uudelleen. Dagan ajatukset karkasivat pian muualle, kun muisteli iltaa baarissa sekä Jayta. Valkopää ei tiennyt mitä tehdä varsan kanssa tuon kasvaessa, sillä varsalla ei olisi isää joka huolehtisi myös jälkikasvusta. Ja kun varsa saisi tietää, että Daga tuli raskaaksi juomien takia. Ajatus sai valkopään tuhahtamaan ja polkaisemaan hiekkaa. Se kuitenkin muisti että hänen seurassaan oli vieras ori, joten tamma katseli oria silmiin ystävällisesti ja pitäen hymyn valkeilla huulillaan.

[...Ja kökköä tuli...]
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 21. Marras 2011 10:57

Dagafine. Kaunis nimi. Hetkeksi tumma, lempeä ja jotain hyvin salaperäistä tietämättömyyttä sisältävä katseeni hukkui tummalle, tähtien täplittämälle taivaalle, jonka hiljaisuus, kauneus oli hyvin ihailtavaa. Katseeni palasi rauhallisesti tummaverikköön tuon hiljaisen, heleän äänen myötä. Lauseen muotoilu sai vinon hymyn kohoamaan ruskeille, komeille kasvoilleni. Pieni epävarmuus tuntui tarttuvan tamman sanoihin kun toinen mietti muitakin vaihtoehtoja. Ennenkuin hiirakko ehti ehdottaa muita syitä, miksi karvani oli märkää, myönnyin jo toisen toteamukseen.
"Kyllä, olen uusi." Varmat, hiljaiset ja matalat sanani kertoivat rehellisesti sinisilmäiselle. Tarkkaavainen, lempeä katseeni ei voinut olla huomaamatta sitä pientä, hentoa värähdystä, joka liikautti Dagafinen tasaisenharmaata kehoa. Siirryin niin, että olin tuulensuojana nuorehkolle Paso Finolle, vaikka tuskin se paljoa auttaisi. Huomasin myös, kuinka iltaa kohti saapuva väsymys oli ottanut otteensa Dagasta, samoiten kuin myös minusta. Toisaalta itse olin heikossa kunnossa, koska olin juuri ollut ties kuinka kauan jäätävän meren riepotuksessa.
"Oletko itse vain iltakävelyllä?" Kysyin kohottaen aavistuksen kulmaani toista suurilla, tummilla, lempeillä silmilläni tiiraillen märkien, ruskeiden kiharoideni takaa. Harmaa oli selvästi hukkunut omiin ajatuksiinsa ja ennenkuin ehdin sen enempää asiaa ajattelemaan, polkaisi valkopää jo hiekkaa hieman ärtyneen oloisena.
"Kaikki kunnossa?" Kysyin ja taivutin ruskeaa kaulaani kaarelle samassa vilkaisten maisemaa, joka öistä rauhallisuutta huokuen oli hukkunut hiljaisuuteen, pimeyteen. Mitään vaaraa meillä tuskin oli, sillä harva peto merenrannasta etsisi iltapalaa. Tyyni katseeni palasi pikiharjaiseen tammaan, jonka vastauksia odotin uteliaana, silti hyvin kärsivällisesti.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 21. Marras 2011 19:06

Hiirakko hymähti, kun kuuli että arvasi oikein, sillä Jamas oli juuri rantautunut. Valkopää huitaisi pehmeästi mustaa häntääsä vasten siroja lautasiaan tuntiessaan jonkin kutittelevan sitä. Juuri kun tamma oli venyttelemässä itseään hieman, se näki kuinka sitä suurempi ori siirtyi sen kyljen viereen suojaksi kylmältä. Se siirsi herasilmänsä kohti orin tummia, lempeitä silmiä ja vilautti hymyn.
" Kiitos " , Daga kiitti. Se tunsi olonsa nyt varmemmaksi, sillä hänestä Jamas tuntui oikein mukavalle tyypille.

Valkopää häristi terävät ja sirot korvansa kohti ruunikkoa tuon kuullessa orin kysähtävän.
" Kyllä oikeastaan. Tai tulin vaan katsomaan kaunista merta näin illalla. " , se ilmoitti hymyillen. Sen korviin kantautui jälleen kysymys, jossa kysyttiin onko hiirakko kunnossa.
" Olen. Anteeksi, olin omissa ajatuksissani " , hiirakko pahoitteli. Pian se laski siron päänsä maahan ja haisteli varovaisesti hiekkaa, sillä sitä kiinnosti ketkä muut olivat olleet rannalla. Daga ei haistanut lainkaan tuttua hajua. Pian herasilmä nostin päänsä maasta ja siirsi katseensa Jamakseen.
" Oletko itse ? Ajattelin että saatat olla uupunut matkasta ja suosittelen että menisimme vaikka lepäämään jonnekkin ja voisin kertoa tästä saaresta, Caraliasta " , kysyi ja ehdotti pian. Se otti huomioon huomaavaisen orin, sillä ei tahtoisi uuvuttaa Jamasta aivan loppuun, sillä olihan ruunikko ollut ystävällinen ja mennyt seisomaan tuon viereen suojaksi kylmältä. Mustaharjas siirsi katseensa rannanvieressä aukeavaan tasankoon sekä hieman kauempana häämöttävään lehtimetsään. Lehtimetsässä olisi turvallisempi sekä parempi nukkua rauhassa.

Herasilmä astui hieman lähemmäs Jamasta, oikeastaan lähes kiinni. Aivan kylkikylkeen tuon ei vielä viitsinyt mennä. Valkopää tunsi jälleen kylmän viiman kyljellään, mutta ori oli suoraan tuon vieressä, joten se taltutti pian kylmän tunteen. Sinisilmä ravisteli siroa päätänsä keveästi ja hymähti vielä pirteästi, vaikkei hän itse ollut kovn pirteä enään, sillä väsymys oli jo tullut tammalle. Se puri laukojaan yhteen, pidätelläkseen haukotusta joten se vain tuhahti hiljaa. Pian hiirakko siirsi katseensa Jamakseen
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 22. Marras 2011 16:58

Tuhkanharmaa tamma kiitti elettäni antaen pienen hymyn livahtaa huulilleen. Pasofinon hymy tarttui myös minun ruskeille, komean tyyneille kasvoilleni.
"Ei mitään." Lausahdin rauhallisesti, bassomaisella äänensävylläni. Laajalla läsillä koristettu pääni kääntyi kohti merta tamman sanojen saattelemana. Yön pimeydessä uinuva, tyrskyjään rantaan heittelevä meri oli tosiaan kaunis tähänkin aikaan vuodesta. Vaikka sen kylmä kosketus ei ollut läheskään yhtä miellyttävää. Tumma, ilmeikäs ja lempeä katseeni palautui hitaasti, rauhallisesti harmaan kauniin hauraisiin kasvoihin, joita koristi suuri valkea merkki ja kaksi somaa, sinistä silmää. Caraliasta? Oliko tämä Caralia? Valpastuin, karvaiset, suuret korvani kohosivat uteliaasti hörölle. Tämäkö oli se paikka, josta vanha, rakas, edesmennyt ystäväni oli kertonut.
"Olen kunnossa." Varmistin varmoin, rehellisin sanoin huomaavaiselle tammalle.
"Mennään vain." Tokaisin vielä vinon, rennon hymyn koristaessa nyt kasvojani.
"Onko tämä tosiaan Caralia?" Naurahdin epäuskoisesti ja ravistin pienesti ruskeaa päätäni paksujen, kiharaisien harjaksieni heilahdellessa massavasti vierellä lihaksikkaan, talvikarvaan suojautuneen kaulani. Liu'uin hitaaseen, rentoon käyntiin kohti metsänlaitaa, mikä näytti hieman suojaisammalta paikalta, kuin tämä avara, tosin hyvin kaunis hiekkaranta. Kylmä tuuli silitteli kosteaa karvaani yrittäen tunkeutua kylmällä otteellaan lihaksiini ja varmasti myös kuusivuotiaan seuralaiseni ihon alle. Seisahduin vielä ryhdikkäästi, suorinjaloin paikoilleni odottamaan puhdasrotuista pasofinoa. Utelias, taistelijanluonnetta palava katseeni hakeutui sinisiin, puhtoisen viattoman sävyisiin silmiin. Hetken annoin hiljaisuuden vallata osansa seurastamme, ennenkuin minun oli vielä esitettävä yksi niistä lukuisista kysymyksistä, joita pääni sisässä vilisi koskien tätä saarta, ja Dagafinea itseään.
"Perhettä perustamassa?" Rennon pehmeät sanani kysyivät varovaiseen sävyyn pikiharjalta ja toinen kulmani kohosi kysyvästi hiukan ylemmäs samassa kun pienellä eleellä viittasin kohden tamman pyöristynyttä vatsanseutua. Tunnistinhan tiineyden merkit, olihan minulla aikoinaan ollut omakin tamma vastaavassa tilanteessa, ja muutenkin kun terveyteen liittyvistä asioista olin enempi tietoinen, kuin normaali hevonen.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 22. Marras 2011 19:26

Ruunikko myöntyi hiirakon ehdotukseen.
Onko tämä tosiaan Caralia? Kysymys sai valkopään höristämään korviaan terävästi kohti Jamasta.
" On tämä " , herasilmä vastasi ja lähti ruunikon vierelle kohti merenrannanlaidalla häämöttävää lehtimetsänlaitaa. Daga raotti enemmän suuria, valkeita sieraimiaan haitellakseen suolaista meren tuoksua, jossa sekoittui sinisilmän mielestä hurmaava orin tuoksu.

Pienempi tamma seurasi katseellaan Jamaksen vartaloa, kävellessään tuon vierellä. Pian se käänsi katseensa pois ja puri huultaan, kuullessaan Dagasta kiperän kysymyksen : Perhettä perustamassa?
" Een tahtoisi puhu siitä.Olen pahoillani. " , se vastasi hiljaa puhuen hieman apean oloisena. Se katsoi suoraan maahan, sillä ei uskaltanut katsoa Jamasta, sillä häntä pelotti miten ruunikko vastaisi tuon vastaukseen. Vihaisesti tai ymmärtävästi ? Hiirakko huokaisi ja pian nosti katseensa suoraan eteensä,eikä vilkaissut edes oria. Tammaa tosian kadutti että tuli tiineeksi. Se ei halunnut antaa suoraa vastausta ruunikolle, mutta ehkä Jamas voisi aavistaa, mitä valkopäälle on tapahtunut. Mustaharjaksesta Jamas tuntui erittäin tietoiselle ja järkevälle hevoselta. Hiirakko voisi myös jopa tunnustaa, että pitää Jamaksesta erittäin paljon. Dagafine ravisteli hyvin siroa, valkoista päätään ja pyöräytti herasilmiään kerran.

" Tahtoisitko muuten kertoa jotain itsestäsi ?" , se kysyi ja vilkaisi Jamasta. Tammaa kiinnosti mistä noin komea orii oli tullut. Jospa tuo olisi elänyt ihmisten parissa, niinkuin Daga itse. Tai jopa Jamas olisi elänyt villinä. Siitä Daga oli nuoresta varsasta lähtien haaveillut mutta turhaan, sillä hän oli syntynyt ihmisten luona. Hiirakko muistaa sen päivän kun uskoi menettäneensä hyvän ystävänsä, jonka kanssa karkasi merenrannalle. Hän muistaa sen ihmisen joka nukutti tuon oriin, mutta Daga itse ei tiennyt että vain nukutti. Valkopää epäili että se vieras orii olisi jo kuollut.
Herasilmä nosti hymyn huulilleen ja katsoi Jamaksen suuriin ja tummiin silmiin uteliaasti.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 24. Marras 2011 16:15

[Jamas on siis rautias :D]

Valkeapäinen lähti vierelleni samalla vahvistaen saaren Caraliaksi. Kaikki ne vuodet.. Ja viimein täällä. En voinut estää kiiltäväntummaa, rehtiä ja lempeää katsettani liukumasta mustalle taivaankannelle, niiden satojen tähtien sekaan. Caverno.. Tein sen. Hymy käväisi huulillani vienon tuulahduksen pyyhältäessä ylitse vaaleanruskean selkäni. Havahduin taas katsomaan kauniin harmaata olentoa, kun tuo käänsi päänsä pois. Ilmeisesti kipeä aihe. Taivuttelin suuret, karvaiset korvani sivuille ja laskin aavistuksen suurta, raamikasta, läsillä maalattua päätäni.
"Anteeksi Dagafine, tarkoitukseni ei ollut pahoittaa mieltäsi." Hiljaiset, matalat, rauhalliset sanani puhuttelivat hiirakkoa pahoittelevaan sävyyn. Olihan käsite perhe minullekkin hyvin arka asia käsitellä. En tiennyt mitä pikiharjalle oli sattunut, mutta epämiellyttävä asia kuitenkin. Hymy huulillaan harmaa kysyi kysymyksen, johon ei ollut helppo vastata lyhyeksi. Koska elämäni aikana oli tapahtunut niin paljon kaikkea, niin minun oli valittava vain harvat, tärkeimmät, vaikka mielellään jättäisin kokonaan kertomatta Cisnestä ja Luchadorista.
"Synnyin Espanjaan, kouluhevosia kasvattavalle tilalle." Kerroin ja vino hymy piirtyi vaaleille kasvoilleni muistojen tulviessa mieleeni hämärästi, silti herättäen ne samat vanhat tunteet voimakkaasti eloon.
"Viisivuotiaana päädyin vapauteen. Löysin lauman ja asetuin aloilleni." Voimaa sisältävät sanani kertoivat rauhalliseen sävyyn hiirakolle. Hengitin syvään, raskaasti silmäni hetkeksi sulkien, ennenkuin jatkoin:
"Rakastuin." Avasin silmäni ja suuntasin tuikkivan, ilmeettömän katseeni nyt Dagafineen.
"Perustin perheen.. Mutta menetin sen." Harmi ja ikävä sävyssäni kerroin sinisilmäiselle tuota tyynesti katsellen.
"Se oli kova isku. Ikävöin heitä edelleen." Kerroin avoimesti taivaalle vilkaisten.
"Mutta elämän on jatkuttava ja niin se tekeekin." Sanoin ja vaitonaisen hymyn annoin kohota kasvoilleni.
"Lopulta päädyin tänne." Lopetin kertomukseni keveästi henkäisten, samettisien sieraimieni värähtäessä pienesti.
"Entä oma tarinasi?" Kysyin vastavuoroisesti Pasofinolta uteliaaseen sävyyn ja seisahduin ryhdikkäästi, siististi aloilleni saavutettuamme suojaisan paikan lehtimetsän laidalta.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 18. Joulu 2011 17:28

Dagafine kuulusteli hyvin tarkkaavaisena sekä hiljaa Jamasta, joka kertoi menneisyydestään. Perhe, mutta menetti sen. Aihe sai hiirakon katseen valumaan maahan, mutta nosti pian herasilmänsä ylös katsoakseen Jamasta joka kysyi valkopään menneisyydestä.
" Synnyin hevostenkasvattamolla. Elin siellä kuusi vuotta, kunnes karkasin erään orin kanssa rannalle", hän kertoi, mutta päätti vielä jatkaa.
" Se ori... En tuntenut häntä enkä tiennyt nimeä. Tunsin vetoa häneen, mutta en tehnyt sen parempaa tuttavuutta. Omistajani näki meidät ja ampui orin. Tai ainakin niin luulen. Lähdin uimaan kauhuissani merelle, kunnes aallot sieppasivat minut ja kuljettivat tänne, Caraliaan." , hän kertoi ennen kuin kaksikko saapui lehtimetsän laidalle.

Hiirakko tähyili hiljaa ympäristöä varmistaen, ettei petoja tai mitään epäilyttävää liikkuisi lähistöllä. Hän tiesi, että pedot liikkuivat öisin ja saalistivat viattomia hevosia ruuakseen. Ajatus sai Dagafinen puremaan huultaan, mutta siirsi katseensa Jamakseen ja otti nyt pari askelta lehtimetsään. Hän etsi sopivaa yöpymispaikkaa lähistöltä, mutta niitä ei vielä köytynyt. Mustaharjas kulki Andalusian edellä, ja vilkaisi nyt taakseen katsoen, löysikö tämä paikkaa minne mennä nukkumaan.
" En ole käynyt täällä kovin usein, joten en tiedä kovin hyvää paikkaa minne mennä nukkumaan. " , hän ilmoitti pahoittelevaan sävyyn. Tamma huiskautti mustaahäntäänsä ja jatkoi 'patikoimista' eteenpäin, pitäen tarkasti silmällä ympäristöä. Hän oli vähällä hypätä kaksi metriä taaksepäin, sillä hiirakko vannoi mielessään että näki kiiluvat silmät kauempana. Silmät tammalla myrskysivät pakokauhun valtaa mutta tämä ei kuitenkaa ilmoittanut eläimestä siitä orille, vaan jatkoi etsimistä.

Tamma odotti Jamasta, jotta jospa tämä tulisi tämän vierelle. Tamma haisteli ilmaa. Hän ei haistanut pedon hajua, vaan Jamaksen. Tosin tämä voi johtua siitä sillä tuuli mereltäpäin. Kylmä vire sai tamman puremaan huultaan jälleen, mutta kylmyys ei päässyt tuosta nyt läpi. Hän huokaisi väsymyksestä ja vilkaisi hymyillen nyt Jamakseen.
" Missä yövytään ?", Dagafine kysyi heleällä äänellä orilta.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 21. Joulu 2011 16:33

Kultaisissa vivahteissa tähdenloisteessa kimalteleva, tumma katseeni kohosi tyynesti valkopään kauniin sinisiin silmiin tuon heleän äänen kummutessa jossain syvältä harmaan rinnasta. Hevoskasvattamo.. Dagafine oli siis myös ihmisten ilmoilta. Toisen sanojen myötä katseeni laskeutui kavioihini, jotka olivat rönsyilevästi kuluneet melko tasaiseen tahtiin vasten eripintaisia maastoja sen jälkeen, kun viimeinen hopeinen kenkä oli polkaistu irti kavioistani. Sinisilmä oli lähtenyt orin matkaan.. Orille oli käynyt tarinan mukaan epäonnisesti. Suljin hetkeksi suuret, ilmeikkäät silmäni.
"Otan osaa." Rauhalliset, matalat sanani pahoittelivat hiirakolle.
"Joten.. kauan olet ollut täällä, Caraliassa?" Lisäsin vielä kysymyksen, jonka yhteydessä katseeni haki taas katsekontaktin tamman lempeisiin kasvoihin. Pitkäjalkainen, yksisukkainen, kauneutta olemuksellaan edustava olento kulki hiukan empivin askelin edelläni tähyillen pimeästä hyvää paikkaa nukkumiselle.
"Älä huoli, kyllä me löydämme paikan." Hymähdin toiselle hyväntuulinen, vino hymy ruskeilla, värähtämättömillä kasvoillani. Tammasta tuntui huokuvan jonkinlaista pelkoa, tai muuta epävarmuutta, joten päätin astella painavin, rennoin askelin harmaan vierustalle, tumma ja tarkkaavainen katse jossain paljon edempänä, pimeämmällä alueella jo liitäen. En vastannut tamman kysymykseen, vaan ilmeettömästi tyyni katseeni etsi ympäristöstä suojaisempaa paikkaa. Kaukana hämärän keskeltä hahmotin kovan, kivisen pinnan. Se oli kallio, ainakin se pitäisi kylmän, suolaisan tuulen pois karvapeitteiltämme.
"Tuolla on kallio, tule." Sanoin päättäväisesti lempeän katseeni vilkaistessa Dagafinen puhtaan valkeisiin, väsymyksen uurtaneisiin kasvoihin huolehtivaisesti, ennenkuin määrätietoisin, rennoin askelin lähdin ylittämään risukkoa kohti kalliota pian sen luokse saapuen, sen toiselle puolelle kiertäen olettaen harmaan neidon seuraavan, mikäli nyt seurassani halusi yön yli olla. Tuuli ei päässyt täältä henkäilemään ruskeaaseen, kiharaiseen harjaani, sillä kallio piti hyvin tuulta. Hymähdin tyytyväisenä ja katsahdin vielä uuteen tuttavaani.
"Väsyttää?" Kysyin pienesti, keveästi naurahtaen toisen uniselle ilmeelle.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 31. Joulu 2011 17:41

" Noin vajaan vuoden tai vähän yli vuoden " , hän vastasi nyt orin kysymykseen, pitäen katseensa orissa hetken, mutta hivutti sinisetsilmänsä eteenpäin. Hän uskoo, ettei ollut ainakaan kokonaista vuotta elänyt Caraliassa. Tai sitten ehkä pari kuukautta päälle. Hän ei tiedä. Tällä hetkellä hän ei jaksanut muistella, vaan tahtoi vain nukkumaan. Häntä tosiaan väsytti.

Dagafinen etsittäessä entistä kiivaammin nukkumapaikkaa, hän kuuli helpotuksesi orin löytäneen nukkumapaikan kalliosta. Valkopää katsahti tummaan Jamakseen ja lähti astelemaan oria kohti pitäen säkenöivänsiniset silmänsä orin kasvoilla. Mustaharja saapui tuon luokse ja seurasi perässä Jamasta väsynein askelin. Kaksikkos saapui kalliolle. Hän kiersi kallion toiselle puolelle ja huomasi kallion suojaavan tuulelta.Pasofino seuraili oria väysneesti ja oli vähällä nukahtaa paikalleen. Tamma säpäshti hieman, kun kuuli kysymyksen joka tuli orin suusta.
" Joo... " , tämä vastasi väsyneesti ja asteli orin löytämän kallion luokse. Hän asettui nopeasti mutta keveästi makuulle, samalle hailauttaen ohutta kaunista häntäänsä rennosti ilmassa. Tamma ei laskenut hienoa päätään vielä alas, vaan kannatteli sitä ylhäällä katsoen väsyneesti Jamasta. Hänen huulillaa koreili lempeä hymy. Tamma tosiaan oli kiitollinen, että ori oli jaksanut etsiä molemmille nukkumapaikan. Kaikki orit eivät kuitenkaan ole sellaisia. Onhan oreja, jotka eivät välitä paskaakaan tammoista, vaan jättävät nämä yksin piemyteen eivätkä käyttäydy hyvin, vaan raiskaavat ja jopa tammavat sekä jättävät omanonnensa nojaan. Ajatukset saivat hymyn nyt laskeutumaan tamman kasvoilta. Tammahan oli kuullut mielisairaasta orista nimeltä Jokeri, joka tappoi johtajattaren sekä tämän varsat. Oliko Caralia enää niin turvallinen kuin ennen ?

Hetken ajateltuaan tamma asetteli itsensä mukavemmin oikoen etusiaan, mutta palautti ne taas kaukkuun, allensa. Tamma katseli vielä komeaa Jamasta ihastellen mutta päätti herätä nyt tosellisuuteen.
" Kiitos Jamas, kun olit ystävällinen minulle. En ole koskaan saanut orelta tämänlaista kohtelua." , tämä kiitti.
" Tarkoitan, kun siis etseit meille molemmille suojaisan paikan, jossa nukkua rauhallisesti yön yli " , Dagafine kiitti ja selvensi vielä. Herasilmän silmät alkoivat painautua vähitellen kiinni, mutta yritti pitää silmänsä auki, nähdäkseen että myös ori käy makuulle. Hän haluaa että caraliaan saapunut nukkuisi yön hyvin ja keräisi voimiaan seuraavalla päivälle.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 03. Tammi 2012 11:22

Tamma oli siis asuttanut Caralian maita jo reilumman aikaa. Tai toisaalta vuosihan oli melko lyhyt aika, sillä ainakin omasta mielestäni aika kiisi eteenpäin kuin pysäyttämätön pikajuna. Mutta omaan olemassaolooni caraliassa Dagafine oli asuttanut saarta jo kauan.

Naurahdin keveästi tamman uniselle vastaukselle hänen myöntäessään olevansa väsynyt. No vähemmästäkin. Itsekin olin melko uupunut, mutta suurin osa väsymyksestäni johtui siitä että olin kamppaillut kylmässä meressä ties kuinka kauan. Harmaa asettui makuulle kallion seinämän vierelle suojaan tuulelta. Pehmeät sieraimet värähtivät pienesti suurella, samettisella turvallani nuuhkaistessani ilmaa. Ruskea katseeni valui alas pikiharjaiseen, joka näytti siltä että voisi jo vaipua untenmaille ihan mielellään. Huvittunut, huolehtivainen hymy kaartui suupielilleni. Tosin ilmeeni muuttui melko hämmästyneeksi, kun tamma sanoi ettei ollut koskaan saanut kyseenomaista kohtelua oreilta. Outoa. Luulisi että noinkin kaunista tammaa palvottaisiin saarella. Hymähdin hiljaisesti kuunnellen sitten tarkkaavaisena Dagafinen loppulauseen.
"Ei sinun tarvitse kiitellä, se on vähintä mitä voin tehdä." Sanoin hymy huulillani ja asettelin itseni seisomaan tasajaloin lähelle tummaverikköä. Laskin suurta, ruskeaa päätäni alemmas, lähelle maanpintaa ja annoin suurien, lempeiden silmieni valua puolittain kiinni.
"Hyvää yötä, Dagafine." Sanoin vielä toiseen vielä yhden, pienen silmäyksen luoden. Nukkuisin tämän yön seisaaltaan, ihan vain sen takia että olin vieraassa ympäristössä, johon en vielä luottanut ja seurassani oli kantava tamma, enkä haluaisi että hänelle sattuu mitään, jos vaikka joku petoeläin sattuisi löytämään meidät.

Skipataanko aamuun? 8)
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 03. Tammi 2012 19:26

Juuh 8)

Dagafinen hymähti kuullessaan orin sanat, ettei tämän tarvitsisi kiitellä. Harmaa oli laskenut valkean päänsä maahan, mutta piti vielä hieman silmiänsä auki. Jamas ei laskeutunut maahan nukkumaan, vaan nukkui seisaalleen.Pian ori toivotti hyvää yötä.
" Hyvää yötä, Jamas " , myös tamma toivotti hyviä unia tummalle orille. Dagafinen silmät painautuivat kiinni ja lopulta hän nukahti.

Aamu alkoi sarastaa lehtimetsässä. Maisema oli vielä hieman syksyinen ja ilmassa leijui syksyinen tuoksu. Aurinko oli noussut melko korkealle, muttei lämmittänyt maata yhtälailla kuin kesällä. Ilma oli viileä. Hiirakko heräsi auringon valoon, joka pilkotti puidenoksien välistä. Hän nosti valkean päänsä ja tähyili väsynein silmin ympärilleen. Samassa hän vilkaisi taakseen, ja näki Jamaksen. Paso fino ei raaskinut herättää vielä toista, sillä antoi toisen vielä nukkua. Saisi heräillä sitten kun herää. Mustaharja ei vielä noussut viileästä maasta, vaan jäi makoilemaan rennosti. Hän haukkoi raikasta ilmaa keuhkoihinsa, samalla haistellen. Siniset silmät olivat auenneet nyt, ja silmät tähyilivät uteliaana puita. Herasilmät vilkaisivat jälleen Jamakseen.
" Jamaasss..?" , Pasofino kuiskasi, jospa tämä olisi pian hereillä. Hän jäi katselemaan oria vielä tovin, mutta käänsi kasvonsa ja nousi maasta. Hän tunsi pienoista kipua jalkojen nivelissä, ja sai tämän tuhisemaan ja hieman vilauttamaan irvistystä. Hän vilkaisi mahaansa huokaisten. Miten hän saattai antaa sen orin hypätä selkäänsä ? No, hänen täytyy ottaa vastuuta teoistaan. Paso fino kääntyi Jamaksen puoleen nyt hymyillen ja katoen hetken tätä. Hän ei vielä uskaltanut sanoa mitään. Hän siesoi hetken katsellen oria, mutta päätti kääntyä ja etsia kallion lähettyvinltä ruokaa. Tamma käveli lähellä kalliota sekä Jamasta, jos ori sattuisi heräämään ja alkaisi huolestua, missä valkopää on. Tamma etsi mahdollisimman puhtaita ja terveen näköisiä ruohoja sekä heiniä, joita syödä. Tamma laski päänsä heinikkoon, valiten tuoreimmat sekä parhaimmat heinät sekä ruohot. Tamma nostaa valkeat kasvonsa pian ruohikosta ja tähyilee ympäristöään hetken. Pian taas hän laskee päänsä alas.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 03. Tammi 2012 22:21

Kuulin vielä jostain rajamailta tamman heleän hyvän yön toivotuksen, ennenkuin nukahdin sitkeään uneen. Uni maistuisi tänä yönä, sen verran rankka ja pitkä päivä oli takana.

Hengitys kulki rauhaisasti lävitse kehoni sieraimieni korahtaessa välillä keveästi. Ruskeat korvani liikahtivat kuuliaisesti sivuilta eteen kuullessani hennon kuiskauksen. Siihen oli miellyttävää herätä. Raotin tummanruskeita, unisia silmiäni ja annoin katseeni valua valkeapäiseen tammaan, joka könysi ylös maasta sirojen jalkojensa varaan. Ystävällinen, pieni, mutta unelias hymy taivutti suupieliäni ruskeilla kasvoillani.
"Huomenta." Sanoin käheän tummasävyisellä äänelläni hiirakolle, joka oli etsinyt ruokaa itselleen. Varmasti oli nälkä, kun varsakin vei oman osansa ravinnosta. Kohotin raskasta, hienopiirteistä päätäni ja höristin korvani nyt äärimmilleen.
"Nukuitko hyvin?" Tiedustelin kohteliaisuuttani tammalta, joka oli herännyt vähän minua aikaisemmin. Liekö olisin koskaan herännyt, ellei olisi herätetty. Oloni oli onneksi jo paljon parempi kuin eilen. Voimat ja energiakin oli palannut rautiaaseen kehooni yön ja levon myötä.
"Voisimme hakeutua jollekkin paremmalle alueelle syömään?" Ehdotin, huono heinä ei olisi hyväksi kantavalle tammalle ja hirveän laadukasta syötävää ympärillämme ei kauheasti ollut, olimmehan melko lähellä rantaa. Nappasin muutaman syksyn myötä kellastuneen heinän hampaideni väliin ne kevyen rouskutuksen myötä syöden. Ruskea katseeni seurasi pikiharjaista, jonka siniset silmät muistuttivat ihan kesätaivasta. Hyviä muistoja, tosiaan.
Time
 

Seuraava

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron