Näiden tähtien alla.

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 07. Helmi 2012 21:39

[Haistan kauhen keston lemun x___x Hyi hyi D;]

Hiirakon syötyä Dagafine suuntasi tuon luo rauhaisesti kävellen, heilauttaen mustaa häntäänsä. Valkopää pärskähti, tallustaessa Jamaksen luo.
" Nukuinhan minä " , Dagafine vastasi hymyillen pienesti valkeilla huulillaan. Herasilmä oli suunnannut katseensa Jamaksen tummiin silmiin. Dagafine lepuutti vasenta takastaan rennosti, korvat silti hörössä pysyen. Korvat kuuntelivat ääniä ympäristöstä. Se kuuli puiden hiljaista huminaa, sillä lehtimetsän vähäiset ruskistuneet lehdet hankasivat toisiaan kevyesti tuulen mukana. Tamman sieraimiin kantautui meren suolainen tuoksu sekä tuleva kylmä talvi. Talvihan tosiaan tulisi nopeasti. Lumihevosten jäätiköllä oli kylläkin aina talvi. Silmät hipuivat vähitellen oriin vasemmalle puolelle, katsellen lehtipuita. Pian se kuitenkin käänsi katseensa Jamakseen joka ehdotti siirtyä toiseen paikkaan syömään. Tamma hymähti samalla nyökäten pienesti.
" Juu, se sopii. Täällä kun ei ole kovinkaan laadukasta ruokaa " , Herasilmä vastasi hymähtäen lopussa. Se otti askeleen nyt taaksepäin, hivuttaen katseensa ympäristöön. Mihin suuntaan mennä? Se haisteli ilmaa, yrittäen poimia hajuja sisämaasta.
" Voisimme ehkä lähteä sisämaahan, kohti sademetsää. Sinne on kylläkin melkopitkä matka " , sinisilmä ilmoitti palatessa Jamakseen. Vähäiset heinät eivät tyydyttäisi nälkää. Hiirakon keho tarvitsisi paljon ravinteita varsaa sekä itseään varten, ja Dagafine tiesi sen. Kunnon rasvavarastot olisi hyvä kasvattaa talvea varten.

Valkopää astui vielä askeleen taaksepäin, ja kääntyi. Se jäi silti katselemaan korvat hörössä ja hymy pehmeästi valkeilla huulilla Jamasta. Harmaat korvat sojottivat kohti suoraa rautiasta, hieman suurempaa hevosta kohti. dagafinen silmät olivat taas kerran suuntautuneen rautiaan komeaan kehoon. Hetken ihailtuaan orin lihaksikasta kehoa, Dagafine pärskähti jälleen, heilauttaen mustaa häntäänsä ilmassa, saaden siitä sivaltavan äänen.

Dagafine laski päänsä maahan, hamuten kellastuneita vähäisiä heiniä maassa, joka kieli pienestä nälästä. Hiirakko otti valkeiden huuliensa väliin hieman heinää, siirtäen ne suuhunsa. Maku on hieman pilaantuneen makuinen, eikä ollut tamman mieleen. Silti se nielaisi heinät suuhunsa ja nosti lopuksi siron päänsä ylös. Paso fino katseli jälleen Jamasta.
" Lähdetäänkö ?" , se kysyi hiljaisen kysymyksen.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 11. Helmi 2012 10:38

Haha, ei tuo mitään haittaa! :)

Safiirinsinisillä silmillä siunattu hiirakko asteli kevein askelin luokseni mustaa, silkkistä häntäänsä rennosti heilauttaen.
"Hyvä." Hiljainen, aamuisen uninen, tumma ja matala ääneni tokaisi toiselle kasvot peruslukemilla. Ruskea, eloisaan tuikkeeseen hukutettu katseeni katseli hetken tyynesti tamman lempeitä silmiä, ennenkuin seuralaiseni tavoin katseeni lipui syksyiseen maisemaan. Suolaisen meren säväyttämä, viileähkö tuuli veti muutaman oranssipintaisista lehdistä pois äitipuunsa oksilta vieden ne jonnekkin kauas meren laineille kellumaan. Huokaisin syvään, ennenkuin käännyin taas pikiharjaisen puoleen, joka ehdotti että voisimme hakeutua syvemmälle saaren sademetsiin.
"Onko täällä sademetsiä?" Naurahdin kysyvästi ja katseeni siirtyi maisemasta niihin sinisiin, kauniisiin silmiin.
"Jos lähdetään ainakin sinnepäin, voi olla että matkan varrelta löytyy syötävää." Hymähdin rennon hymyn kohottautuessa ruskeille, laukin värittämille kasvoilleni.

Ohikiitävän hetken ajan katseeni seurasi tuhkanharmaata Pasofinoa, ennenkuin vilkaisin jälleen maisemaa.
"Lähetään vain." Sanoin pienen pään nyökäytyksen kera nuoremmalle ja otin suunnakseni pienen, mutkittelevan metsäpolun, joka vei syvemmälle lehtimetsän syvyyksiin. Oletin kauniimman osapuolen seuraavan minua, mutta seisahduin kuitenkin vielä varmistamaan ja vilkaisin taakseni mustaharjaksiseen.
"Olen varma, että sinusta tulee hyvä äiti." Tokaisin, oikeastaan ajatukseni ääneen, muttei miksi toinenkin saisi tietää mielipiteeni, jonka toteutumisesta olin melko varma. Tumma katseeni haki jälleen katsekontaktia tamman herasilmiin.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 11. Helmi 2012 14:48

Jamaksen kysyessä hiirakolta, että olisiko saarella jopa sademetsiä nyökäytti valkopää siroa päätänsä. Orin lähdettyä kohti pientä mutkittelevaa metsäpolkua, lähti itse nuorempi tamma oitis tuon vierelle. Herasilmä katseli silmillään ruskan kaunistamaa maisemaa. Hetken ihailtuaan, hän käänsi siron päänsä eteenpäin. Kantavana oleva tamma käveli rennosti tahdissa, pitkin mutkittelevaa metsäpolkua, joka haarautuisi vielä monta kertaa, mennen vaikka minne saaren kolkkiin. Kuullessaan oriin mielipiteen, hän hymähti ja katsahti Jamakseen. Tamma ei sanonut vielä mitään. Hiirakko pysytteli hiljaa, hivuttaen katsettaan alas. Tamma toivoi, ettei rautias huomaisi mitään tuon reaktiosta, niimpä Dagafine nosti huulillensa hymyn ja katsahti Jamakseen.
" Tahtoisitko että kertoisit tästä Caraliasta ?" , nuorempi kysyi pirteästi vanhemmalta, katsoen oriin tummanruskaisiin silmiin. Joskus tamma toivoi, että olisi itsellään myös tummanruskeat silmät, niinkuin Enelillä sekä Jamaksella.

Hetken kuljettuaan Dagafinen mahaa kouraisi. Hän puraisi hampaitaan yhteen. Tamma ei tiennyt, johtuiko tämä nälästä vaiko varsasta, joka kasvoi tuon mahassa. Dagafine jännitti mahaansa ja lähes pysähtyi, mutta otti lyhyitä ja hitaita askelia eteenpäin, yrittäen tavoittaa Jamasta. Hiirakon valkeille kasvoille ilmestyi kärsivän näköinen ilme. Tammaa sattui. Se tiesi, ettei ollut vielä aika synnyttää, sillä varsa ei ollut vielä tarpeeksi valmis. Tämä ei tiennyt mistä kova kouraisu johtui. Hän huokaisi lopulta helpotuksesta, kun kipu häveni.
" Maha..." , Dagafine sai sanotuksi hiljaa. Otettuaan nyt enemmän askelia eteenpäin, kipu tuntui, muttei niin vahvana, niimpä jääräpäisesti kivusta huolimatta tämä alkoi kävellä eteenpäin, herasilmät hieman kostunina. Hän katsahti rautiaaseen.
"Mitä minulle tapahtuu ?" , hiirakko kysyi Jamakselta hämmentyneenä.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 11. Helmi 2012 18:02

Hiirakon lähtiessä seuraamaan, jatkoin rentoa ja pitkää askellustani käynnissä myötäillen maastoon tallottua, pientä polkua. Valkopää ei kommentoinut lausahdukseeni, jossa ilmaisin kantani siitä, että uskoin hiirakon olevan hyvä äiti tulevalle varsalleen. Dagafine vaihtoi pian puheenaihetta saaden ruskeat, karvaiset korvani höröön ja pääni kääntymään niin, että näin sinisilmäisen.
"Kerro toki, kuuntelen mielelläni." Lausahdin energisesti pienen, rennon hymyn kera, mutta käänsin katseeni sitten eteenpäin, etten vain kompastuisi mihinkään puunrunkoon, tai vastaavaan.

Kauaakaan emme ehtineet kävellä, kun korvistani hävisi nuo polkuun tasaisesti tömisevät askeleet, joita nuorempi ja pienempikokoinen takanani otti. Seisahduin itsekin ja katsahdin kysyvästi taakseni. Tamman ilme oli muuttunut irvistykseksi, joka kertoi jostain kiputilasta. Tarkkaavainen katseeni paikansi heti, kun tamma jännitti vatsalihaksiaan. Kohotin pienesti kulmaani, mutten sanonut vielä mitään, jäin vain tien tukkeeksi, ettei pikiharjainen nyt rääkkäisi itseään enempää eteenpäin ennenkuin selviäisi että mikä häntä vaivaa. Maha. Sana sai toisen korvistani taipumaan sivulle, toisen pysyessä kohtisuoraa Dagafineä kohden.
"Varmaan supistuksia." Totesin, tai niin ainakin luulin.
"Niitä alkaa tulla tiineyden viimeisellä kolmanneksella, tai niin ainakin muistelisin." Selitin tietämykseni. Voihan aina eri tammoilla vaikuttaa eritavoin, mutta ainakin oman tammani tiineysaikana hän oli kokenut yllättävän voimakkaitakin supistuksia, vaikka synnytykseen oli vielä useita viikkoja.
"Tai se on varmaan yksilöllistä.. mutta luulen ettei se ole mitään vakavaa." Sanoin hiljaa, mutten voinut olla varma, enhän minä mahakipua tuntenut, vaan hiirakko, jonka seurassa olin viettänyt vasta vajaan vuorokauden, enkä juuri tiennyt hänestä mitään.
Time
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja hennu11 » 01. Huhti 2012 19:25

//Sori ihan kauheesti tää kesto, sillä oon pyöriny vaan ton yhen roolipelin ympäril \\

"No, täällä Caraliassa on laumoja, niitä yhteensä kuusi plus laumattomat. Kaikilla laumoilla on omat rajansa, joita ei saisi ylittää. Laumoilla on johtajat, mutta kaikkien nimiä en nyt muista. Minun laumani johtajan nimi on Kavar, tai ainakin siksi häntä kutsutaan. Sinä näyttäisit sopivan Tasankohevosiin, että Ylänköhevosiin ulkonäkösi ja kokosi vuoksi." Dagafine selosti, ja vilkuili vähän välia ruskeaa oria, joka käveli harmaan rinnalla. Hiirakko heilautti mustaa häntäänsä lauhkeasti, ja heilautti päätänsä hymähtäen.

Mahakipu alkoi pikkuhiljaa hellittää entistä enemmän. Tamma huokaisi helpotuksesta raskaasti, ottaen varovaisesti pieniä askeleita eteenpäin. Kuin pieni lapsi opettelemassa kävelemään. Paso fino oli tarkasti kuunnellut Jamaksen puhetta, muttei kommentoinut niihin mitenkään. Se pysähtyi.
"Kummallista..." Dagafine mutisi ja vilkaisi silmät lähes tulkoon lautasen kokoisina.
"Minulle ei ole sattunut koskaan tällaista" se ilmoitti. Tamma vilkaisi pyöristyneeseen mahaansa epäillen, nostaen kulmiansa.
"kaipa se oli jonkin sortin supistus tai mahakipu, ihan sama..." tamma sanoi kuin itselleen tai Jamakselle välinpitämöttämästi.
"Muttah, jatketaanko matkaa,Jamas?" harmaa kysähti ystävällisesti, kuin mitään ei ollut tapahtunut. Mustaharjas paranteli ryhtiänsä, vaikka kokonaisuuden pilasi pyöristynyt maha.

Tamma rykäisi ja siirsi katseensa Jamakseen.
"Muuten, tahtoisitko liittyä samaan laumaan kuin minä, vai Ylänköhevosiin joihin kanssa sovit?" valkopää kysyi hymy keveästi huulilla. Voi, sitä Dagafine toivoi, sillä Jamas oli niin ymmärtäväinen ja ystävällinen ori, että harmaa toivoi että heistä tulisi ystävät. Luultavasti Jamaksella olisi paljon menoa tammojen suhteen, olihan ruskea komea tumma nuori ori, joihin tamman varmasti iahtuisivat ensisilmäyksellä. Itse paso fino ei tuntenut syvempää tunnettä Jamasta kohtaan, vaan tahtoi olla toisen ystävä. Tosin, olihan se kumppani tärkeä tuki tiineyden vaiheissa sekä parisuhteissa.
hennu11
 

Re: Näiden tähtien alla.

ViestiKirjoittaja Time » 06. Huhti 2012 10:35

Ei mitään :)

Uteliaasti kuuntelin, kun hiirakko selitti laumoista, rajoista ja kriteereistä. Tasankohevoset ja ylänköhevoset. Katselin hetken aikaa mietteliäästi vain kylmän huurteista maata.
"Mielenkiintoista." Hymähdin hiljaa, ennenkuin ruskea katseeni palasi pikiharjaiseen, joka asteli varovasti eteenpäin. Dagafine tunsi luultavasti jonkinasteisia supistuksia, tai niin ainakin itse luulisin ja siksi vaikutti välillä poissaolevalta ja epätietoiselta.
"Ei varmaankaan, tuskin olet ollut ennen kantavana?" Kysyin kulmaani kohottaen, vaikken välttämättä vastausta kysymykseeni odottanutkaan, jos hopeinen ei halunnut jutella aiheesta. Dagafine oli valmis jatkamaan ja vaikutti melko väliinpitämättömältä kivuistaan. Ymmärsihän sen, jos varsa ei ollut toivottu ja tamma syytti osittain itseäänkin sen alulle panosta.
"Jatketaan vain." Sanoin sitten laukilla väritettyä päätäni nyökäyttäen myöntyvästi ja lähdin kävelemään taas reippain, rennoin askelin eteenpäin. Eteenpäin suuntautunut katseeni käväisi ohimennen Dagafinen kauniin sinisissä silmissä tuon kysyessä kumpaan laumaan liittyisin.
"En oikein tiedä vielä, olisi kiva käydä vähän katsomassa alueita ennenkuin teen päätökseni. Eiköhän se selviä myöhemmin." Sanoin hyväntuulisen hymyn kera mukavaksi osoittautuneelle tammalle. Pian huomasin kuinka pienehkö niitty avautui edessämme ja hidastin aavistuksen vauhtiani sukeltaen heinien sekaan muutaman korren jo etukäteen hampaideni väliin napsaisten.
"Hyvää ruokahalua." Virnistin rennosti tulevalle äidille ja ryin itse maasta korsia irti melko vauhdilla, olihan minun myönnettävä, että nälkä oli kutitellut jo hetken mielessäni, olihan merimatka ollut melko rankka ja stressaava. Aikani siinä söin ja niin teki luultavasti myös Dagafine, ennenkuin kohotin ruskean pääni heinikosta tummat silmäni mustaharjaksiseen suunnaten.
"No, minun pitäisi varmaan jatkaa matkaa ja jättää sinut nyt rauhaan." Naurahdin matalalla äänelläni yrittäen herättää Dagafinen huomion itseeni.
"Kiitos kaikesta, oli onni että tapasin sinut." Virnistin pienesti, ennenkuin kasvoni valahtivat taas peruslukemille. Otin jo muutamia askeleita kohden metsänreunaa, ennenkuin käännähdin puolittain ympäri.
"Näkemiin Dagafine, ja onnea varsasi kanssa." Sanoin hymyillen, ennenkuin sitten jatkoin matkaani verkkain, rennoin käyntiaskelin metsän syvyyksiin viimein kadoten, uusia kokemuksia innolla odottaen.

JAMAS POISTUU
Kiitos pelistä, lopetin nyt tällein aika äkkiseltään (:
Time
 

Edellinen

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron