Because there I am going to spend the rest of my life...

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Re: Because there I am going to spend the rest of my life...

ViestiKirjoittaja Wohweli » 06. Tammi 2013 03:01

Minä en piitannut tällä hetkellä hienoista käytöstavoista tai muistakaan. Tahdoin nyt vain tietää toisen iän, että tietäisin kannattaako minun polkea tästä vielä eteenpäin Dia kintereillä roikkuen. En mä nyt tyttöä minnekään baariin veisi mikäli sille ei oikeasti voisi mitään tarjota. Tuskin toinen mieli edes katsella, kun minä pitäisin hauskaa juomien kera, vaikka mistä minä sitä ikinä tiesin. Saattoihan sitä hauskaa voida pitää ilman niitä juomiakin. Silloin tamma saisi kyllä olla ihan itse vastuussa itsestään. Minä en kenenkään henkivartijaksi ryhtyisi ihan tuosta vaan.
Dia kertoi kääntyvänsä viisivuotiaaksi. ”Hienoa neiti, mutta sinä kyllä täytät tuolla vuosiluvulla vasta neljä vuotta. Mutta neljä riittää, eli sinäkin saat jotakin piristävää vatsanpohjallesi,” totean sitten jollain tapaa huojentuneena. Voitaisiin jatkaa eteenpäin.

Olen jo valmis kääntymään ja jatkamaan matkaa määränpäätämme kohden, mutta musta raottaa suunsa ja kysyy oliko täällä muitakin hevosia. Ei näyttänyt minun seurani juuri maistuvan, vaikka en siitä mitenkään äärimmäisen yllättynyt edes ollut. Minä kuitenkin hyväksyin sen. Ei kaikkia vain voinut miellyttää.
”Joo kyllä täällä on muitakin. Magic Drinkissäkin on aina porukkaa,” raportoin lyhyesti sillä minua ei kiinnostanut alkaa kertomaan saaren väkiluvusta sen enempää. Asia oli minulle yhdentekevä joten se saisi olla nyt myös tuolle mustalle.
Kuin kieltäytyen jatkamaan aiheesta lähden etenemään samalla harppovalla tyylillä. En kuitenkaan montaa askelta ehdi ottaa, kun kuulen uuden kysymyksen. Mieleni tekisi jättää se täysin huomiotta ja polkea vain eteenpäin, mutta päätän nyt vastata toivoen sen hiljentävän toisen joksikin aikaan.
Seisahdun jälleen paikoilleni ja käännän pääni tamman puoleen. ”Baari ja se on tosiaan saaren erikoisuus,” vastailen jälleen yksinkertaisesti.
”Oliko jotain muuta epäselvää?” lauon sitten sen toivossa, että voitaisiin nyt jatkaa matkaa. Minua alkoi kyllästyttää tämä pysähtely. Se ei nopeuttanut matkaa – päinvastoin. Ja vitutus käyräni suorastaan kiljui, että saisi kohta jotain laannuttavaa ilolientä. Eihän näitä nuoria tuntunut kestävän selvinpäin. Aloin tosiaankin olla varma, että minä en koskaan hankkisi omia kersoja. Niistä ollut, kuin riesaksi, enkä pystynyt käsittämään mitä niin hienoa ja ihanaa muut näkivät jossain perheen kasaamisessa?
”Kysy nyt, sillä loppu matkan saat pitää naamasi ummessa,” kehotin sitten sen toivossa, että kaikki kysymisen arvoinen tulisi nyt tamman mieleen ja saisin ansaitsemani hetkellisen rauhan loppumatkan ajaksi. Olisihan tästä vielä matkaa, mutta toivoin tamman osaavan olla hiljaa lopun aikaa.
Wohweli
 

Re: Because there I am going to spend the rest of my life...

ViestiKirjoittaja Iituska » 06. Tammi 2013 18:54

Pieni kömmähdykseni sai minut hieman nolostuneeksi. Tosiaan olinhan vasta neljä, vaikka kivenkovana itseäni viisi vuotiaaksi väitin. No kakara kuitenkin, Ori ei tosiaan ollut iloinen kyselyistäni ja huomasin ettei seurani viihdyttänyt tätä lainkaan. VIttuuntuneesta luonteestaan Percival osasi kuitenkin joitain kohtelisuuksia, ja se sai minut hieman yllättyneeksi. Percivalia ei selvästikkään kiinnostanut kysymyksiini vastailla ja lisäsi matkan teko vauhtia. Kirin orin kiinni muutamalla vaivaisella askeleella

"Ei ei minulla ole muuta kysyttävää, kai.." Vastasin nöyrtyneenä, sillä orin kärsimättömyys sai minut hieman pelokkaaksi. Oria seuratessani yritin painaa maiseman ja reitin mieleeni, sillä jos tämä tekisi katoamis tempun niin en jäisi aivan yksin. Ehkä, tai jos Magic Drinkistä löytäisin hieman kohteliaampaa seuraa. Tai mistä sitä tiesi jos Percivalistakin aukeaisi täysin uusi puoli, kunhan hän vain niin tahtoisi.

Yön pimeys oli alkanut kadota ympäriltämme. Huomasin että aloin nähdä jo selkeämmin ympärilleni. Enää ei ollut läheskään niin pelottavaa kuin muutama tunti sitten. `Pelko syttyy kun kaikki pettää..` Kumahti jälleen pääni sisällä. Mitä tuo ääni ajoi takaa, miksi sen piti pelästytellä minua jatkuvasti? Minkä takia se ei voinut jättää minua rauhaan. Tiedän että olen idiooti, kun seuraan raadellun näköistä, ja helvetin rumaa oria, josta ei ole jäljellä kuin luuta ja nahkaa ja sen päälle kasa arpia.

Mutta tiedostan milloin minun on kadottava maisemista, tiedostan koska olen vaarassa, ehkä...
Iituska
 

Re: Because there I am going to spend the rest of my life...

ViestiKirjoittaja Wohweli » 24. Tammi 2013 20:31

Tyttönen ei edes tiedä oliko sillä vielä jotakin kysyttävää. Parempi sekin kai, kun, että se iskisi minulle tiskiin kasan kysymyksiä joihin joutuisin hampaita purren kehittelemään jotain järkeviä vastauksia. Nyt säästyin ainakin kiitettävästi selityksen vaivalta ja sain edetä ripenevään tahtiin eteenpäin. Musta pysytteli perässäni ja hyvä niin. Minä en jäisi toista hoputtelemaan saati odottamaan. Jos ei vauhdissani pysyisi saisi jättäytyä pois matkalta.
Eteen tulee kaatunut puun runko jonka itse ylitän pienin kivuin ilmavalla hypyllä. En jää odottelemaan pääsisikö nuorukainen ylitse, saisi minun puolestani sitten, vaikka kiertää, mutta minä en pysähtyisi. Ei minua huvittanut.
Kun sieraimiini leijuu epämiellyttävän tuttu haju tajuan seisahtua paikoilleni. Kääntelin korviani ja haravoin ympäristöä katseellani. Jokin oli nyt pielessä.

Vaikka kuinka tarkkaan yritän erottaa jotakin liikkuvaa metsiköstä eivät verestyneet silmäni erota juurikaan mitään eloperäistä, puita ja pensaikoita lukuun ottamatta. Ympärillä oli pelkkää hiljaisuuttaa, kuulin vain oman hiljaisen hengitykseni. Pysyttelin silti paikoillani, vielä ei ollut turvallista jatkaa eteenpäin. Ilmapiirissä oli jotakin epämiellyttävää, uhkavaa.
Kuulen rasahduksen selkäni puolelta ja käännän pääni vaistomaisesti äänin luennoimmaan suuntaan. Mikä ikinä meitä väijyikään se oli nyt paljastanut olin paikkansa eikä niin vain ainekaan minua yllättäisi. Käännyin kokonaan ympäri ja tuijotin pusikkoon pistävästi. Koko kehoni oli jännittynyt ja lihakset tiukilla. Olin valmis ottamaan vastaan sen mitä luonto äidillä oli meidän varallemme tarjota.

Kuulen askelia, lähinnä hiipiviä laahauksen omaisia. Tajuan ehkä liian myöhään, että taisimme olla piiritettyjä. En menetä malttiani tai iskeydy suoraan paniikkiin vaan yritän yhä aistia ympäristöä. Joka ikinen merkki oli otettava huomioon. Pirun olennot olivat tuulen alapuolella eikä niitä kyennyt edes haistamaan.
Sitten tuuli nousee, analysoin hajun hetkessä. Susia. Luimistan korvani tiukasti niskaani vasten. Valmistaudun kovaan kamppailuun olentoja vastaan. Vilkaisen myös Dian suunnalle ja toivon, että tuo on tajunnut, että nyt oli aika pitää huoli ihan vain itsestään. Aivoni eivät vielä olleet pehmenneet niin paljoa, että olisin täysin valmis heittämään henkeni mustan puolesta.
Sudet ovat aistineet tilaisuutensa menneen mönkään ja taisivat järjestäytyä parhaillaan uudestaan ja valmistautua hyökkäykseen. Minulla ei ole aavistustakaan monta kuolakuonoa meillä oli vastassamme tai mistä suunnasta ne kävisivät kimppuun. Pidin kaikki vaihtoehdot avoinna.
”Oli kiva tavata,” mumahdan tammalle samalla, kun kuuden suden joukko lähtee liikkeelle. Jokainen astuu esille pensaikon suojasta ja piirittävät meidät hetkessä. Ne murisevat, esittelevät hampaitaan ja louksuttelevat leukojaan. Mahtoivat villipiskit olla nälkäisiä.

» action. x'd
Wohweli
 

Edellinen

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron