I miss you [Yksinpeli]

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

I miss you [Yksinpeli]

ViestiKirjoittaja Meeba » 09. Kesä 2011 08:17

Linyeth ja Fljótur



"Äiti, missä me ollaan? Ollaanko me kohta perillä?" Ruskea varsa hypähteli vaaleajouhisen, kauniin emänsä vierellä.
Tamma käänteli korviansa, huokaisten, kohdistaen katseensa varsaansa.
"Fljótur, ei olla vielä. Ihan kohta", hymyillen, lempeästi puhuen tamma jutteli varsalle.
Kun he pääsivät ylämäen ylös, alhaalta paljastui näkyviin merenranta.
"Jee, me ollaan siellä!" Ruskea varsa lähti pukkilaukaten kohti valkeaa hiekkaa.
Linyeth ei kuitenkaan lähtenyt perään. Tamma laskeutui tasapainotellen alamäkeä alas ja nosti sitten hienon, tanssahtelevan ravin, ravaten läpi ruohikon, seisahtuen hiljalleen hietikolle.
Silmät jäivät tuijottamaan kaukaisuutta, ihankuin tamma olisi juuri nähnyt jotain.


Fljótur ei kuitenkaan ehtinyt huomata sitä. Tamma ravisti henkeä pidätellen päätänsä, lopulta hengähtäen.
Surulliset silmät katsoivat maahan, kun jalat kantoivat tamman veden äärelle.
Kaula nuokahti hitaasti kropan puoliväliin suunnilleen, kun taas korvat kääntyivät sivuille.
"Äiti?" Varsa katsoi vakavoituneena tamman surullisiin, kylmiin kasvoihin.
"Mikä on?" Fljótur sipaisi hennosti turvanpäällään tammaa kyljestä ja turvasta.
"Kaikki hyvin", varsa kuiskasi. Mutta kun ei ollut. Ei mikään ollut hyvin.
Linyeth tyytyi olemaan hiljaa, hiirenhiljaa, antaen varsan helliä ja puhua itselleen.
Ei sitä vain voinut kertoa. Ja jos olisi voinut, niin tamma olisi pyytänyt häntä kertomaan.
"Mennään, Fljótur." Tamman kasvoille kohosi pieni, tekaistu hymynhäive, kun se lähti kävelemään poispäin rannalta. Valkea hiekka tipahti nopeasti valuen pois nousevista ja laskevista kavioista.
Lopulta he olivat taas maankamaralle.

"Äiti, kerro vain!" Varsa yllytti uudelleen, nostaen pienikestoisen laukkapätkän.
Tamman silmistä paistoi epävarmuus. Vaikka sen olisi ihan hyvin voinut kertoa. Suklaanpalominon ruskeat silmät hakeutuivat katsomaan eteenpäin.
"Mennään etsimään Cassandra." Ainoat sanat sen jälkeen. Fljótur mumahti hiljaa, nostaen sitten ravin.
"Fljótur...", tamma aloitti korviaan höristäen, saaden varsan kääntymään kuunnellen. "pysy lähettyvillä."
Mistä lienee sen tulleen, tamman kasvoille pyrki pieni ripauksellinen onnellista hymyä.
Hetken se pysyi kasvoilla, jopa yhden sekunnin, ennenkuin se haihtui kuin tuhka tuuleen. Tamma pysähtyi, jääden katsomaan laukkaavaa varsaa, joka viiletti sivustolla. Tamman häntä liehui kauniisti, pitkänä, kermaisena putouksena tuulessa. Samoin harja ja otsatukka, joka tuli silmille.
Linyeth lähti hetken pysähdyksen jälkeen kulkemaan varsan perään, nyt jo vahvempana ja valmiina puhumaan.

Hetkisen kuljettuaan he pysähtyivät läheiselle puunjuurelle, joka oli myös kohtuullisen lähellä kaunista merenrantaa. Fljótur haki pari kukkaa, vieden ne äidillensä, asettaen ne tamman korvantaustalle.
"Ei sinun olisi tarvinnut", tamma hymähti vaatimattomasti, haikea katse silmäkulmissansa.
"Mutta kiitos kuitenkin vain", tamma väläytti kauniin hymyn.
Lopulta he lähtivät hiljaa kulkemaan kohti lähemmäs laumaa.
Tasankohevosten laumaa.
Varmana, valmiina. Ja vahvana. Linyeth nosti ravin, tanssahdellen kauniisti varsansa rinnalla.
Sitten he viilettivät kaukaisuuteen, siniseen horisonttiin, kauas.
Heillä oli paljon tekemistä. Ja Cassandra oli juuri lähtenyt jonnekkin.
Meeba
 

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron