Passing afternoon [Yksinpeli]

Alueeltaan korkeaa ja kumpuilevaa maastoa. Kasvillisuus saattaa olla jossain kohti vähän niukassa ja siellä on pienehköjä puskia, mutta tapaa sitä erittäin hyviä ruohoalueitakin jos jaksaa vain etsiä. Ruoho on löydettäessä yleensä maukasta ja ravitsevaa, mutta sen seasta saattaa löytää muitakin kasveja.

Passing afternoon [Yksinpeli]

ViestiKirjoittaja Meeba » 11. Kesä 2012 21:25

Tornado

Lehdet ropisevat sateessa. Niiden keskeltä ilmestyi näkyviin jättiläismäinen, musta ja kiiltävä hevonen, joka oli vaipunut syvään epätoivoon ja joka näytti kovia kokeneelta.. tai sitten vain väsyneeltä kaikkeen tähän.
Orin mustat ja pitkäksi kasvaneet rasvaiset jouhet kiiltelivät ilta-auringon säteissä, joka oli pikku hiljaa laskeutumassa vuorien taakse. Hän oli aivan varma siitä mitä oli tekemässä... hän oli aivan varma.
Hevosen pitkät jalat takoivat maata vuorotellen, etujalat, takajalat.. etujalat. Vauhti kiihtyi ja ori nosti laukan. Jalat eivät tahtoneet enää pitkään kantaa eteenpäin.., päinvastoin, mustan askeleet haparoivat ja se oli kaatua, kun tuli mutkia toisensa jälkeen. Pian hän saapuikin jyrkänteelle. Hän teki äkkijarrutuksen, kaviot lipesivät ja hän oli horjahtaa meren kylmään syleilyyn. Mutta ei. Hän tasapainotteli takajaloillaan turvallisempaan paikkaan ja veti syvään henkeä, ensimmäisen, sitten toisen kerran. Sitten hän käveli takaisin jyrkänteelle, ja suuntasi keltaisten silmiensä katseen vaahtopääaaltoihin. Ne lyöttäytyivät jyrkännettä vastaan ja sekunnin kuluttua uudet kuohuivat tilalle.

Hän oli arvannut kaiken. Sagalle oli selvästikin käynyt jotain, ja jos Sagalle, sitten kai hänen varsoilleenkin.
Tornado ei ollut enää oikein perillä ajan kulusta, mutta ei sillä enää ollut väliäkään...
Hän nosti katseensa korkeuksiin, tutkaili oranssiksi maalautunutta taivasta ja katseli pilvirykelmiä, jotka liikkuivat tiuhaan tahtiin taivaalla. Kaikki oli täydellistä, aivan niinkuin hän oli odottanutkin.
Askel, toinen. Sitten hän oli reunalla. Hän veti henkeä syvään, katsoi vielä hetken aallokkoa, henkäisi syvään, toisenkin kerran. Sitten hän otti viimeisen askeleensa. Hän kieppui ilmoissa hetken.
Hän ei kerennyt tuntea mitään, kun teräväkärkiset kivet porautuivat hänen lihastensa läpi.
Hän sai mitä toivoikin, rauhan.
Meeba
 

Paluu Ylänkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron