Ghosts that we knew (yp)

Alueeltaan korkeaa ja kumpuilevaa maastoa. Kasvillisuus saattaa olla jossain kohti vähän niukassa ja siellä on pienehköjä puskia, mutta tapaa sitä erittäin hyviä ruohoalueitakin jos jaksaa vain etsiä. Ruoho on löydettäessä yleensä maukasta ja ravitsevaa, mutta sen seasta saattaa löytää muitakin kasveja.

Ghosts that we knew (yp)

ViestiKirjoittaja feiarth » 15. Tammi 2014 13:59

//Yksinpeli.

Varia

Pieni hymynkare palasi huulilleni aina ajatellessani sitä eriskummallista kohtaamista nuoren metsäponivarsan kanssa. Olin hetken tuntenut olevani niin huoleton. Vain pari päivää sitten olin palannut takaisin ylängöille saateltuani ensin nuoren ystäväni lauman rajalle. Valitettavasti lopulta minun tuli täyttää velvollisuuteni rajavartijana ja häätää hänet pois ylänköhevosten mailta. Tulivuorikin oli rauhoittunut, maan vavahtelu vähentynyt. Sen seurauksena kasvoi tietysti epätietoisuus siitä, miten paljon tuhoa purkaus oli saanut aikaan. Musta nokipilvi taivaalla kasvoi jatkuvasti, sen tuli lähemmäs tuulenpuuskien myötä. Ajoittain se peitti auringonkin.

Olin onnellinen saatuani edes yhden uuden muiston, jonka ajatteleminen ei ahdistanut minua tai saanut minua tuntemaan oloani niin yksinäiseksi, kuin todellisuudessa olin. Tiesin, että juuri nyt minun pitäisi olla kulkemassa laumamme rajoilla, vartioimassa, ettei yksikään ulkopuolinen pääse maillemme, mutta tarvitsin pienen hetken ajatteluun. Niinpä olin suunnannut kulkuni ylängöille. Tammikuun kirpeä pakkaspäivä muutti hengitykseni höyryksi. Lunta ei ollut paljolti, mutta vihreää ei ollut näkynyt enää hetkeen.

Käyntini oli rauhallista ja rentoa, astelin verkkaisesti kohti yhtä alueen korkeimmista kukkuloista. Sen rinteet olivat kiviset ja lumen peittäminä arvaamattomat, mutta kävelin varovaisesti. Rinne oli minulle myös tuttu, joten tiesin mihin voisin laittaa kavioni huoletta. Päästyäni rinteen puoleen väliin sieraimiini kulkeutuu vieras haju. Haju saa niskakarvani pystyyn. Se tulee jostain läheltä. Katson ympärilleni ja yritän paikallistaa hajua paremmin. Hetkinen, näinkö erään suuremman lohkareen vierellä jotain? Minun täytyi päästä lähemmäs, sillä lumi sillä kohdin kinostunut. Jotain siellä kuitenkin oli.

Haju voimistui joka metrillä. Päästyäni lähemmäs aloin hahmottaa jotain muusta maastosta poikkeavaa. Lumen alta pisti esiin jotain ruskeaa, jotain.. karvaa.. Hevonen, tajuan äkisti ja hengitykseni on salpautua. Haju on hiljakseen mätänevän ruumiin haju. Pakokauhu nostaa päätään sisälläni, mutta pakotan sen sivuun. Taivaalla on niin paljon lumipilviä, että jos jätän tämän tähän ja lähden hakemaan apua, ei ole mitään takeita siitä, etteikö ruumis hautautuisi kokonaan lumeen. Ei, minun oli pakko selvittää asia. Nyt. Yksin. Minä pystyn siihen.

Saan jalkani viimein toimimaan ja astelen lähemmäs. Haju on niin voimakas, että voin pahoin. Seison aivan ruhon vierellä, mutten tunnista sitä, sillä se on niin lumen peitossa. Vedän syvvään henkeä ja alan varovasti pyyhkiä lunta pois ruumiin päältä. Ruumis on paljon isompi, kuin ensinäkemältä ajattelin. Vähitellen saan näkyville toisen takajalan ja siinä ison valkoisen merkin. Tässä vaiheessa en halua ajatella mitään, haluan vain saada ruumiin esille. Kaivan lumen alta toisen, kolmannen ja lopulta neljännenkin valkeamerkkisen jalan.
"Ei...", kuiskaan hiljaa. Ei, ei, ei, ei...

Kaivan lopulta ruumiin pään lumen alta ja äkkiä jaloistani katoaa kaikki tunto. Valahdan maahan ruhon viereen, turpa melkein vasten sen turpaa. Valkoiset kasvot ovat mätivien paiseiden peitossa, pahasti ruhjoutuneet. Sieraimista on valunut jo kauan sitten jäätynyttä limaa. Tuijotan henkeäni haukkoen avoinaista, vaaleansinertävää silmää, joka kertoo minulle, että ruumiista on elämä kaikonnut. Se kertoo minulle myös sen, mitä en olisi halunnut tietää. Ruumis on pahoin kärsinyt, pää paiseiden peittämä, mutta.. Yhtäläisyyksiä on liikaa. Aivan liikaa..
"Stonehead", kuiskaan hiljaa ja tunnen omien silmieni täyttyvän kyyneleistä. Mieleni on täynnä epäuskoa. Pahoinvointi ottaa ruumiistani vallan, ja minun on päästävä pois tästä hajusta. Päästävä pois tästä tilanteesta. Ei, tämä ei ole totta, ei voi olla totta. Ei Stonehead voi olla kuollut, ei.. ei se.. ei se ole mahdollista.

Kompuroiden peräännyn kukkulalta, vauhtini kiihtyy joka askeleella, mutta pois on päästävä. Pois... Tipahdan muutaman kerran polvilleni, mutten tunne kipua, vaikka näen punaisen veren tahraavan lunta. Pois.. Pois täältä.. äkkiä pois..
Kun pääsen tasaiselle maalle, alan laukata. Viimeinen ajatukseni on päästä Lumihevosten johtajattaren puheille. Samassa taivaalta alkaa sataa hiutaleita. Mutta kaikki ei ole lunta, sillä tulivuorenpurkauksen nokihiukkaset laskeutuvat sateen myötä maahan. Pian maisema on musta ja aurinkoa peittää tuhkapilvi.


Varia poistuu.
feiarth
 

Paluu Ylänkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron