Katso kuinka hiljaa kaikki käy

Alueeltaan korkeaa ja kumpuilevaa maastoa. Kasvillisuus saattaa olla jossain kohti vähän niukassa ja siellä on pienehköjä puskia, mutta tapaa sitä erittäin hyviä ruohoalueitakin jos jaksaa vain etsiä. Ruoho on löydettäessä yleensä maukasta ja ravitsevaa, mutta sen seasta saattaa löytää muitakin kasveja.

Katso kuinka hiljaa kaikki käy

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 29. Touko 2011 13:35

[ Ylänköhevosten kokous. Marrasmurhe paikalle Dakotah Honawin kera, muut ylänköläiset saapuvat kuvitteellisesti jotta peli pysyisi mahdollisimman ripeänä. Toki halutessaan voi ainakin minun mielestäni tämän mainintana tai muuten lisätä hahmon aikajanaan, menneisyyteen tai pelitapahtumiin jotenkin muuten, koska täällä tapahtuvat muutokset voivat ymmärrettävästi hahmoihin jollain tapaa vaikuttaakin. No mutta por favor~]

Kun ori sai kutsun kolmannen kerran hirnuttua tuuleen, hän saattoi enää voi toivoa että jokainen ylänköhevonen sen myös kuulisi ja vastaisi kutsuun paikalle ilmestymällä. Neljättä kertaa shirenhevosori ei fyysisistä voimistaan huolimatta nimittäin saattanut enää kutsua varmistaa hänen jäädessään kaiken jälkeen horjumaan aloilleen jokainen lihas jännittyneenä, mutta ryhti kasassa, edessä siintävään metsään katsoen. Ja seuraavaksi tarkasti katsova saattoi nähdä polvien notkahtavan pienesti ja värisevä henkäys karkasi orin huulien välistä.
Belshet Stonehead nipisti silmänsä umpeen ja havaitsi alitajuisesti, kuinka raskaasti oikeastaan hengittikään ja kuinka kovaa sydän jyskytti korvissa. Migreeni oli tekemässä tuloaan myös, eikä hän edes ollut koskaan ennen ollut suoranaisesti taipuvainen saamaan minkäänlaisia migreenikohtauksia. Illan viileydestä huolimatta ruunikko oli monin paikoin myös hiestä märkä ja alkaisi taatusti palella pian.
Tilanne saattoi hyvinkin näyttää ohikulkijasta huolestuttavalta hyvin suuren ja voimakkaan näköisen hevosen horjuvan sillä tavoin muutoinkin äkillisesti sairastuneen näköisenä.

Kuitenkin pian jokainen kokouspaikalle saapuva ylänköhevonen saisi kuulla saman mikä tavallisesti paljon hillitymmän oloisen Stoneheadin sai tuohon tilaan. Uutiset olivat rumia, niin rumia ja kamalia kertoa jo neljättä kertaa samana iltana saarelaiselta toiselle, eikä ori sillä hetkellä heittänytkään mieltään kohti tulevaa kokoontumista.
Sen sijaan hän yritti keskittyä tasaamaan hengitystään.
Tämä fyysinen reaktio oli seurausta paitsi puhtaasta järkytyksestä, myös juoksemisesta, läpitunkevasta huudosta ja kutsusta hetkeä aiemmin. Hän oli todellakin juossut pimenevässä illassa koko sen tunnin ajan, jonka oli ehtinyt tavoitella kaipaamaansa henkilöä ennen kuin tämän lehtimetsässä kohtasi.
Dakotah Honaw.
Toisen jättiläismäisen ruunikon kohdattuaan oli Stonehead lopulta murtunut huutamaan järkytyksestä asian tunkiessa väkisin hänen tajuntaansa. Toiselle lausutut sanat olivat lopulta pukeneet ajatukset selkeästi suurennuslaseihin.

Johtajatar Merel oli kuollut. Hänen lapsensa olivat kuolleet. Jokeri oli siihen syyllinen, kuten hän ja varmaankin useat muut asiasta kuulleet olivat pelänneetkin. Murhaaja oli tappanut heidät ja ilmoittanut asiasta Merelin itsensä nimittämän viestinviejän välityksellä. Miksi tuo hevonen oli edes halunnut tehdä niin? Miksi tämän oli täytynyt saada ilmoittaa siitä?
Stonehead miltei toivoi tuossa tilanteessa, ettei asia olisi koskaan vuotanut päivänvaloon eikä edes hänen tietoisuuteensa. Jos Jokeri olisikin vaikuttanut tavoittelevan jotain, vaikuttanut olevan lähemmäs tavallinen tappaja tavoitteineen. Tämän luonne vain alkoi näyttää yhä synkeämmän kieroutuneelta, eihän tuolla laumattomalla tuntunut olevan tavoitteita!

Pieni yskäisy saa shiren höristämään hieman korviaan äänen suuntaan ja muistamaan jälleen seuraansa etsityn Dakotahin hieman sivummalla. Pieni, karhea äännähdys karkaa pahoittelevana valkopäisen kurkusta.
"Anteeksi. Minä en vain..."
Lause jää kuitenkin kesken, kun ori tajuaa mitä laumatoveri tarkoitti.
Ylänköhevosista ensimmäiset olivat jo saapuneet paikalle.
Shirenhevonen kohotti päänsä korkeammas luodakseen katseen pieneen joukkoon, joka oli jo paikalle ehtinyt. Nopeasti hän vilkaisi vielä Dakotahiin ja vaikutti purevan huultaan, syvään hengähtäen. Nytkö jo?

---

Pääluku kasvoi kasvamistaan, kunnes tummien suurikokoisten hevosten määrä alkoi ainakin punaruunikon laskelmien mukaan vastata hänen käsitystään lauman koosta. Tuttuja kasvoja hän näki siellä täällä, muttei uskaltanut luoda niihin kunnollista katsettakaan tässä tilanteessa niiden alleviivatessa jotenkin raa'an selvästi itselle miten päälaelleen ja pieleen asiat olivat saattaneet lyhyessä ajassa mennä.
Mutta ylempänä mäessä seisova ori alkoi joka tapauksessa näyttää siltä, kun hän alkaisi saada itseään pikku hiljaa kokoon - tosin lähinnä pakon sanelemana. Ei hän voinut vajota polvilleen maahan anomaan luomakunnalta armoa, ei nyt tässä tilanteessa kun hänen olisi nimenomaan pysyttävä kaikesta huolimatta hetken lujana ja vahvana.

Siitä huolimatta usein hevosten kasvoilla näkyi vaivoin peiteltyä huolestuneisuutta. Tämä ei vaikuttanut normaalilta laumakokoukselta eikä tästä oltu edes ilmoitettu etukäteen viestinviejien avulla. Mistä oikein saattoi olla kyse?
Vastaus kysymykseen oli tulossa vasta, kun Belshet Stonehead päättäisi suunsa aukaista eikä se tuntunut tästä helpolta.

Viimeinen raskas hengähdys ja äkillinen asennon vaihdos; väsyneet kasvot kunnolla kohti odottavaa ylänköhevosten laumaa, tutkimaton ilme sinisiin silmiin ja lihakset jännittyneinä.
"Iltaa kaikille paikalle saapuneille. Toivon laskeneeni äsken oikein ja kaikkien ylänköhevosten olevan nyt paikalla, sillä minulla on... ilmoitettavana uutisia joista kaikkien asianomaisten on ehdottomasti kuultava."
Orin aloitus lähti liikkeelle yllättävän kantavana ja vieraana kaikessa tasaisuudessaan. Katse pyyhkäisi ylänköläisten yli vakavana eikä hän tällä kertaa vaivautunut edes ajattelemaan hymyä. Sille ei ollut aihetta, rohkaisunkin tulisi koittaa myöhemmin eikä hän edes tiennyt olisiko hänestä siihen. Onnekseen hän ei kuitenkaan seisonut täällä kaikkien edessä täysin yksin.
Mutta kuinka hän jatkaisi?

"Olen huomaavinani huolestuneita ilmeitä useiden kasvoilla, enkä ikävä kyllä voi luvata kenellekään etteikö syytä huoleen olisi. Tilanne on kääntynyt taas saaren ja tällä kertaa erityisesti ylänköhevosten keskuudessa vakavaksi ja..."
Nielaisu.
"...minulla on teille kerrottavani suruviesti", Stonehead päätti lauseensa ja hengähti ehkä hieman liian kuuluvasti sanojensa päätteeksi. Tällä kertaa hän ei kuitenkaan jäänyt enää odottelemaan, että tahmeasti liikkuva ajatus ehtisi tuoda sanat hänet suuhunsa.

"Kaikki huomaavat varmasti, ettei johtajatar Merel seiso paikallaan lauman edellä kertomassa teille näitä uutisia. Monet ovat varmaankin myös havainneet hänen pitkän poissaolonsa ja melko vasta viestinviejämme ovatkin vieneet virallista ilmoitusta muille johtajille hänen katoamisestaan.
Syy siihen, ettei tietoa ole kerrottu vielä laumojen jäsenille tai edes teille, joiden asiaksi tämän ensisijaisesti katsoisin, on ollut tähän asti kaiken paniikin ja kaaoksen välttäminen parhaamme mukaan. Joka tapauksessa pyydän kovasti anteeksi kaikilta tiedon pimittämistä."
Pieni tauko, jonka aikana ori halusi antaa kaikille aikaa sisäistää hänen kertomansa.

"Laumattomien maille lähetettiin hiljattain myös kaksi vapaaehtoista ylänköhevosten joukosta ja palatessaan heistä toinen törmäsi minua etsiessään erääseen hyvin nimeltä tuntemaamme laumattomaan yhteismaan sademetsässä... Jokeriin. Kyseinen ylänköhevonen oli tapaamisen päätteeksi fyysisesti kunnossa, mutta... hänellä oli kerrottavanaan... uutinen Merelistä ja hänen lapsistaan."
Puhe takkusi loppua kohden ja hetkeksi suuri ori joutui laskemaan katseensa kavioidensa juureen ja nieleskelemään välttääkseen äänensä särkymisen.

"Johtajatar Merel ei palaa enää. Jokeri... Hän...
Merel, Chinook ja Nunatak ovat kuolleet."

---

Nyt se oli sanottu eikä mikään koko kokouksen aikana voisi olla enää yhtä vaikeaa kakistaa kurkustaan ulos. Stonehead antoi itselleen luvan liikahtaa, laskea hetkeksi päänsä ja sulkea jälleen silmänsä päänsärkyä kesyttääkseen. Hänellä olisi vielä tehtävää tämän kokouksen aikana, mutta vaikein osuus oli takana päin. Menestyksekkäästi, siitä ei voinut puhuakaan tässä tilanteessa. Mutta se oli kerrottu ylänköhevosille. Heidän johtajattarensa oli kuollut Jokerin murhaamana.

Suljettujen silmiensä takana ori kuuli joukossa nousevan hälyn. Jokunen huudahti. Nimiä sateli yleisen hälinän keskeltä, omansakin ori kuuli kerran tai kaksi huudettavan. Jonkinlainen paniikki oli kaiketi ollut odotettavissakin, mutta tilannetta ei saisi päästää karkaamaan missään tapauksessa käsistään.
Shire pakotti silmänsä auki ja kohotti taas päänsä muun ruumiin tasalta.
"Hu-huomio! Hiljaisuutta! Anteeksi. Mutta minä pyydän, hiljaa."

Pyyntö tehonnut välittömästi, mutta pikku hiljaa jonkinlainen rauha oli taas saavutettuna ylänköläisten joukossa ja Stonehead kiitti mielessään muuatta tummanrautiasta, joka osaltaan vaati ympärillään hätäileviä laumatovereitaan rauhoittumaan ja kuuntelemaan.

"Kiitos.
Uutiset ovat hirvittäviä ja muuttavat asioita monella tapaa. Tämä myös varmistaa osaltaan sen, että Jokeri on todellinen uhka eikä enää voi edes luvata että hän säästäisi edes... kaikista nuorimmat ja viattomimmat", ori aloitteli viitaten viimeisellä lauseellaan Merelin tavoin murhattuihin Chinookin ja Nunatakiin, vaikka olisi mieluiten jättänyt koko asian ulos mielestään. Kuinka joku saattoi olla niin...? Ei.
"Haluaisinkin nyt, että kaikki hiljentyisivät. Kokonaan. Pitäisimme pienen hiljaisuuden heidän kaikkien muistolleen."

Asiasta ei tarvinnut alkaa neuvottelemaan. Shire katsoi vielä kerran kaikkia kasvoihin, tällä kertaa tiedostaen myös ne tutut kasvot ikään kuin lohtuna lauman joukosta. Myös Dakotah Honawiin hän vilkaisi nopeasti ennen kuin huokaisi hieman ja sulki jälleen silmänsä hiljentyen täysin antaen ajatuksien ja muistojen tulla nyt kaikessa rauhassa.

---

Parin minuutin hiljaisuuden jälkeen punaruunikko itse liikahti, kohotti jälleen päänsä ja aukaisi silmänsä todeten jokusen muunkin toimineen hetki sitten samoin. Levollisuudesta hän ei voinut hiljaisuuden jälkeenkään puhua, enemmänkin hän oli nyt aiempaakin uupuneempi ja alkoi pikku hiljaa turtua.
Mutta nyt ori uskoi pystyvänsä jatkamaan seuraavaan asiaan, joka oli välttämätön lauman tulevaisuuden kannalta. Valkopää astui hivenen taaksepäin ja katsoi nyt pidemmin lähellä seisovaan ylänköläisoriin merkiksi siitä, että pian olisi tämän aika astua eteenpäin.
Katse kääntyi uudelleen laumalaisten puoleen.

"Tämä päivä jää taatusti monen mieleen henkilökohtaisesti vaikeana, eikä asiaa ole varmaankaan moni voinut vielä edes täysin sisäistää. Voin kuitenkin väittää ymmärtäväni täysin miltä useista tuntuu tällä hetkellä."
Hiljaisuus hetkeksi, kun ori mietti olisiko hänen kuulunut kuitenkin sanoa jotain Merelistä. Olisiko hänen kuulunut ja pystyisikö hän siihen ylipäätään? Ei, tämä oli tässä tai oli oltava.

"Kuitenkaan me emme voi jäädä näinä aikoina tuleen makaamaan tai odottamaan auringon nousua. Ylänköhevoset tarvitsevat jonkun luotettavan laumanjäsenen johtamaan meitä. Tapahtuneen johdosta meidän on tietysti oletettava, että tuo keskuudestamme johtajaksi valittu voi olla erityisesti Jokerin tähtäimessä ja siten ehkäpä keskimääräistä suuremmassa vaarassa", punaruunikko aloittelee ja silmäilee hivenen varovasti kuuntelevia hevosia reaktiot nähdäkseen. Joku saattoi pitää tätä ihan liian äkkinäisenä kuultuaan vasta minuutteja sitten johtajatar Merelin kuolemasta, mutta kuten se oli sanottu, tuleen ei voitu jäädä makaamaan ja tämä oli tehtävä nyt.

"Tästä syystä johtajuuden on oltava ehdottomasti vapaaehtoista jokaisen miettiessä taatusti tässä tilanteessa paitsi itseään, myös läheisiään täällä ja muualla. Pelko ei kuitenkaan saisi jähmettää meitä aloillemme, jotain on tehtävä ja... valoa löydettävä. Ja minä olen nyt nostamassa esille erään luotettavaksi ja tehtävään sopivaksi katsomani hevosen lauman keskuudesta. Tietysti teillä kaikilla on sananvaltaa tässä asiassa ja..."
Ynh. Stonehead astui hivenen taaksepäin ja nyökkäsi Dakotahille.

"Tässä on Dakotah Honaw, jota ehdottaisin uudeksi johtajaksi ylänköhevosille."
Enkelikello
 

Re: Katso kuinka hiljaa kaikki käy

ViestiKirjoittaja Marrasmurhe » 13. Kesä 2011 21:40

Dakotah Honaw

Suru uutinen oli kantautunut korvia vihlovana purkauksena Stonen huulilta hänen tajuntaansa. Dakotah oli ymmärtänyt tapahtuneen ja tunsi suurta surua valtavan empaattisen kykynsä vuoksi. Hän olisi tahtonut tukea kovasti tätä suurta oria joka selvästi tunsi valtaisaa murhetta Merelin, ylänköhevosten entisen johtajan poismenosta. Tuo vaikuttavan suuri ylänköläinen oli joitakin vuorokausia aiemmin nimittänyt hänet ylänköhevosten jäseneksi ja hän oli jatkanut etsintää. Alkuun hän oli ollut kovin ilahtunut että Stone palasi hänen luokseen - mutta nähtyään tuon kasvot tilanteen luonto oli ilmennyt jo ennen kuin sanoja oli lausuttu.

Stonehead hengitti raskaasti, huolestutti Dakotah Honawia siinä määrin että pysyisikö tuo lainkaan pystyssä. Huojahteli karva hiestä kiiltäen. Dakotah itse oli paremmassa hapessa, sillä hän ei ollut juossut niin pitkää matkaa kuin ystävä tänä iltana. Kutsu oli kumunnut jylhästi ylängöillä puhaltavaan tuuleen. Kutsui jokaisen ylänköhevosen tänne heidän luokseen. Ja niin hevosia saapui. Stone tuntui vain jatkavan huojumistaan, ei huomannut. Keveä yskähdys sai Stonen valpastumaan, huomaamaan saapuneet. Katseita vaihdettiin. Dakotah nyökkäsi rohkaisevasti. Hän oli asettenut taaemmaksi Stonesta tukevana taustajoukkona. Nämä kaikki vieraat ylänköhevoset olivat hänelle toistaiseksi vieraita, oli mahtavaa nähdä, kuinka he saapuivat...

Puhe laumalle alkoi tavanomaisesti, tyynesti. Dakotah kuunteli kaiken, jokaisen sanan, äänenpainon ja niiden vaihdannan. Seurasi tummilla lempeillä ja suurilla silmillään ystävänään pitämäänsä oria. Uutinen oli surullinen ja painava. Dakotah tiesi jo tapahtuneen. Hänestä tuntui kamalalta että nämä hevoset, jotka mustan tamman olivat tunteneet, saivat tietää sen vasta hänen jälkeensä. hän oli juossut tammaa pakoon. Karhu piteli päätään hivenne ylempänä kuin normaalisti, katseli ympärilleen, tutkaili. Laumaa selväst havahdutti tietä siitä, mitä oli tapahtunut kun Stone lausui viimein tapahtuneen todellisen laidan. Johtaja varsoineen ei enää palaisi. Dakotah ei kiirehtinyt, seisoi kärsivällisesti siinä, olisi tahtonut tukea jotenkin... Koskettaa pehmeästi jokaista ja jotenkin lohduttaa... Häly nousi, sai Dakotahin korvat heilahtelemaan levottomasti. Stonen pyyntö hiljaisuudesta tehosi hiljalleen. Huomio palasi jälleen tuohon valkeanaamaiseen ystävään.

Hiljaisuus valtasi lauman, murhe velloi ja muisto jäi mieleen. Dakotah ei tuntenut tammaa, mutta tunsi surua empaattisuuden tähden. Muisto jääköön mieleen. Hiljaisuuden, ties kuinka kauan kestikään, päätteeksi Stone liikahti. Ori katsoi Dakotahia pitkään, merkitsevästi ja uupuneena. Kuinka Dakotah olisi tahtonut jotenkin lohduttaa tuota... Puhe jatkui kun hän ja Stone olivat suunnilleen rinta rinnan. Tuo jatkoi puhettaan uupuneesti. He olivat puhuneet tästä aiemmin ja Dakotah oli häkeltyneenä hyväksynyt tilanteen. Hän oli suostunut Stonen ehdotukseen. Ori sai asiansa puhuttua, astui taaksepäin ja samalla kun Stone esitteli hänet laumalaisille, astui Dakotah suurine kavioineen ja massiivisine kehoineen eteenpäin. Dakotah oli varmastikin viakuttava näky aavistuksen synkkine kasvoineen, joita toista puolta arvet irvoittivat ja jonka kehoa kauttaaltaan kiersivät villieläinten raateluarvet. Oli sanomattakin selvää, että ori oli vahva, mutta varmasti myös lempeä kun katseli tuon suuria tummia silmiä.

Dakotah painoi päänsä pieneen kumarrukseen, antoi pitkän lainehtivan harjansa heilahtaa vaikuttavasti esiripun tavoin sivuun. Pää kohosi aiempaa korkeammalle varmana, paljastaen vaaleat vanhat arvet kaulassakin. Tuossa oli nimensä kaltaista päättäväisyyttä, varmuutta ja lujuutta joka hiljensi lauman. Dakotah ei suoranaisesti ollut varma mitä sanoisi
"Tiedän, että moni teistä ei ole minua nähnyt tai kuullut." Dakotah aloitti jykevällä kumisevalla äänellään. Se sai alkunsa tuon leveästä rintakehästä, kuului varmasti jokaisen korviin.
"Uskon kuitenkin, että voitte luottaa minuun. Suojelen teitä. Lupaan pitää Jokerin kaukana, lupaan... Että tuo tulee vielä katumaan tekojaan." Valtava kavio löi maata niin että tömähti kuin tuomio olisi langetettu Jokerin ylle. Ääni oli vahva, kävi voimakkaammaksi lupauksien myötä. Ori oli varma itsestään. Mutta silti niin lempeä ylänköhevosille. Katsoi näitä yksitellen.
"Jos jollakulla on minua vastaan jotain, kehotan sanomaan vastalauseen nyt." Dakotah lausahti jämptisti. Korvat kääntyivät terävästi eteenpäin silmien tarkkaillessa ilmeitä. Yhtään kieltävää ääntä ei kuulunut. Hyväksyvää muminaa.

"Voitte kutsua minua Dakotahiksi tai Karhuksi." Dakotah päätti puheensa, katsoi takaviistoon Stonea, odottaen, olisiko tällä jotain sanottavaa.
"Jos ei ole kysyttävää, tai muuten sanottavaa... Ilmoitan kokouksen päättyneeksi. Nukkukaa yönne hyvin." Kavio lyötiin pehmeämmin maahan vahvistukseksi. Suuri kavio iski hyvin kumuavan matalan äänen maahan ilmoittaen kokouksen päättyneeksi. Suuri ori, itseasiass ailmeisesti koko lauman suurin, kääntyi nyt viistosti Stonen puoleen samalla silmäillen poistuvia laumalaisia. Osa pareittain, osa yksin, osa jäi vielä etäisen epävarmasti aloilleen hiljakseen poistuen.
Marrasmurhe
 


Paluu Ylänkö

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron