Are the borders made to be broken?

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Dawn » 25. Joulu 2013 17:38

CODEBREAKER -> Sussu & Jay Jay

Talven kirpeähkö tuuli pujotteli lomitse korkeiden havupuiden, joiden ikivihreät oksat olivat kevyen lumikerroksen peitossa. Safiirinsininen katseeni seurasi talviturkkiin sonnustautunutta oravaa, joka kätköistään oli kaivanut kävyn kesältä ja nyt ympärilleen kuikuillen kuljetti aarrettaan hypähdellen puusta puuhun, viimein näkökentästä johonkin kokonaan häviten.
Harmaat kavioni seurasivat lumeen jo valmiiksi tallottua polkua, joka Falconin mukaan seurasi liki rajaa, Ylänköhevosien ja Lumihevosien maiden yhtenemiskohtaa. Ketään ei näkynyt olevan liikenteessä enää illan hämärtyessä ja tähtien syttyessä pilvettömälle yötaivaalle. Kuuta ei tosin näkynyt, joten valoa riitti vain vähän kirimään oksien lävitse maahan.

Korvani kääntyilivät suunnasta toiseen ja mieleni seurasi ehkä vähän liiankin intiimisti maisemaa, jonka jokaiseen varjoon loin mielessäni oman monsterin, tai pahimmassa tapauksessa veljeni, tai hänen kätyrinsä. Ulkokuorelta olin kuitenkin tyyni kuin aalloton meri.
Olin saanut Falconilta paljon, ellen liikaakin informaatiota yhdelle päivälle ja kaiken ympäristön tarkkailun ja kuumeisen mietiskelyn siitä, oliko tämä totta ja miten olin tänne päätynyt, - lomassa mietin myös laumoja ja kaikkea mitä ystävällismielinen, jopa epäilyttävän kohtelias ori oli minulle kertonut. Jospa kaikki oli ollut täyttä potaskaa? Ehkä jos olin vain suuren valheen ainoa uhri ja pilailua rakastavat hevoset näyttelivät pelin mukana antaen minun uskoa, että olin viimeinkin saapunut paratiisiin, josta olin aina unelmoinut.
Dawn
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Sussu » 25. Joulu 2013 17:59

Tunnen ihossani ilman pakastuvan sitä mukaa, kun taivas tummuu entisestään ja tähdet tulevat näkyviin. Minä odotan jo innolla päivien pitenemistä. Odotan todella. Masentavaa tämä jatkuva hämärä, vaikka tietysti talvessa on myös oma viehätyksensä.
Erotan hiljaisuudesta ainoastaan omista askeleistani lähtevän äänen taivaltaessani kauemmas oman laumani alueista. Rajojen vartioinnissa tosiaan on parantamisen varaa, vaikka olin minäkin silloin tällöin joutunut tilanteeseen, jossa olin joutunut selittelemään itseni pois ongelmista.
Mutta ei siinä mitään, hallitsen myös valehtelemisen.

Hengityksestäni kohoaa ilmaan höyryä, ja pakkanen tuntuu ikävältä sieraimissa. Pärskähdän ärtyneesti, pysähtyen sitten hetkeksi paikalleni tarkastamaan tilanteen.
Samassa huomaan sen. Joku kulkee tätä samaa polkua, mutta minua kohden. Lihakseni jännittyvät hetkellisesti ja höristän terävästi korviani, epäluuloisena toista hetken aikaa vain katseellani mittaillen - koko ajan valmiina ottamaan jalat alleni. Varmistun kuitenkin melko nopeasti siitä, ettei kyse ole mistään petoeläimestä. Se on vain toinen hevonen.
Eikä näytä näin äkkiseltään ajateltuna edes etäisesti tutulta. Entä jos tämä nyt oli rajavartija? Turha kai minun on takaisin tulosuuntaani kääntyä. En minä ennenkään hevosia ole karkuun juossut, olivat ne sitten millaisia tahansa.

Lähden astelemaan nyt näyttävämmin askelin kohti toista. Havaitsen toisen melko nopeasti tuoksusta päätellen oriksi, minua vähän pienemmäksi sellaiseksi.
Ivallinen hymy piirtyy huulilleni harppoessani reippain käyntiaskelin toista kohden. Hidastan kuitenkin ajoissa, eihän tarkoitukseni ole suinkaan vaikuttaa päällekäyvältä. Ei ollenkaan.
Lopulta pysähdyn, mittailen toista päästä varpaisiin ja sitten hymähdän.
En kuitenkaan sano toistaiseksi mitään. Kunhan seison kaikessa itsevarmuudessani ja tuijotan toista hivenen haastava katse silmissäni. Saa nähdä, mikä toinen on miehiään.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Dawn » 25. Joulu 2013 22:04

Valppaasti korvani liikahtavat kohti pienintäkin ääntä, ehtä jopa kohden niitä ääniä, joita ei oikeasti ole olemassakaan. Olenko vainoharhainen? Mielisairas? Miksen pysty päästämään tästä epäluulosta irti ja nauttia elämästä, nyt kun taakka tuntuu pudonneen harteilta ja tuntuu siltä kuin olisi vapaa kahleista. Ehkä se veisi aikansa, ennenkuin mieleni pääsisi mukaan tähän vilkkaaseen tapahtumarytmiin mukaan ja tajuaisi nykyhetken realistisuuden.
Huokaisten kohotan savunharmaata päätäni ylemmäs, kun selkeästi kuulen nyt askeleita. Katseeni liukuu pitkin polkua aina niin kauas, kunnes valkea hahmo osuu silmiini. Hevonen se on, siitä ei voi erehtyä. Tuuli puhaltaa valitettavasti kulkusuuntani myötäisesti, joten tuoksua ei tummiin sieraimiini kanna mikään.
Nopealta silmäykseltä minua vähän kookkaampi, lihaksistosta ja tavasta jolla vieras kantaa kehoaan päätellen ori, - harppoo varsin reippain ja määrätietoisin askelin kohden minua. Kylmänviileästi olen vain kävelemässä ohi, mutta mielessäni kiroten pysähdyn, kun toisen eleet kertovat aikeesta jäädä pienelle juttutuokiolle. Ryhtini säilyttäen, neljä jalkaa siististi rivissä safiirinsininen katseeni havaitsee toisen katseen kulkiessa kehoni päästä kavioihin. Suipot korvani kääntyvät aavistuksen takakenoon. Suuret, mantelimaiset silmäni heijastavat sen saman vähätteleväksi tulkitun katseen toisen kalpeille kasvoille. Hiljaa hetken seisten, nyt ilmassa leijuvaa orintuoksua tutkiskelevasti nuuhkien lopulta lausahdan; "Ylänköhevosia?". Vaikutin asiantuntevalta, vanhalta asukkaalta, vaikka todellisuudessa en tiennyt mitään mistään ja se, että olinko jo astunut rajan yli, oli sekin minulle pelkkä arvoitus.
Dawn
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Sussu » 25. Joulu 2013 23:01

Ori ei aloita keskustelua järin ystävälliseen sävyyn esimerkiksi tervehtimällä. Sen sijaan hän kysyy yhdellä sanalla, olenko ylänköhevonen.
Pitikin törmätä heti ensimmäiseksi johonkin rajaintoilijaan. Tai se nyt ainakin tulee minulla ensimmäiseksi mieleen. Naurahdan vain päin naamaa tälle vähäsanaiselle hiirakolle, päätäni vähän pudistaen. Korkeuteni puolestahan minä menisin ylänköhevosesta vain juuri ja juuri, jos sittenkään. Tosin, ei hän itsekään aivan ylänköhevoselta näytä.
Ellei häntä sitten oltu otettu laumaan ihan pelkästä säälistä.

"Onko sen niin väliä, mikä minä olen? Ylänköhevonen, tasankohevonen, lumihevonen.. Ei kukaan minun vapauttani riistä määrittelemällä, mihin laumaan kuulun." Äänensävyni ei ole järin ystävällinen, sen sijaan piikittelevä. Aivan kuten suupielilläni näkyvä hymykin, ja silmieni katse.
"Olet sinäkin aika pikkuinen ollaksesi ylänköhevonen", totean sitten pilkkaavaan sävyyn, vaikken itsekään ole paljon korkeampi. Kyllä minä silti toiselle pärjäisin, jos tämä päättäisi päälle käydä.
Mutta eihän se nyt ole tarkoitukseni ollenkaan. Pitää vain vähän testata, kuinka kauan toinen jaksaa esittää tyynen rauhallista, ennen kuin alkaisi kiehua.
Heilautan otsaharjani sivuun ja pärskähdän samalla.

"Miten vain. Kun sitä noin kiinnostuneita ollaan olevinaan. Olen lumihevonen, mutta kutsu ihmeessä Jayksi." Hymyilen ilottomasti orille, tyynen rauhallisena mutta valmiina liikkumaan suuntaan tai toiseen tarvittaessa. Se tosin on varma, etten ole liikkumassa yhtään mihinkään hänen pyynnöstään, tahdostaan tai käskystään.
"Kerrassaan hauska tutustua", hymyilen vielä niin miellyttävästi kuin osaan. Olemuksessani tai äänensävyssäni sen sijaan ei ole mitään miellyttävää.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Dawn » 26. Joulu 2013 00:25

Valkoisen naurahdus saa korvani hetkahtamaan aavistuksen taaksepäin, ei luimuun, mutta asentoon, josta ori pystyy hyvin selkeästi lukemaan seuransa olevan epämiellyttävää minulle. Miellyttäväksi se tuskin oli tarkoitettukaan. Lasinen, tyyni katseeni kiertää kylmästi orin kasvoja, kun toinen viimein vastaa kysymykseeni, piikittelevästi.
"Olet siis laumaton." Totean viileästi, ehkä vähän kysyväänkin sävyyn, pientä sarkasmiakin puheeseeni sisällyttäen. Hymähdän vain mitään sanomatta toiselle tuon todetessa, että itsekään en täytä ylänkölauman kriteerejä. Hei, olinhan sentään koodinrikkoja. Kysymättä toinen viimein esittäytyy ja mainitsee kuuluvansa lumihevosiin.
"Codebreaker" Esittäydyn sitten takaisin äänellä, jonka sävystä ei mielialaa voi päätellä. Se on lähinnä tyhjentävä vastaus, jonka toivon tyydyttävän orin tiedonjanon, tai seuranhalun minkälie ja saamaan valkoisen vain jatkamaan matkaansa ilman turhia rähinöitä, sillä minun nenillenihän ei räkänokat hyppisi.
"Pakkanenko silkkiperseen ajoi vieraille maille?" Sanon sitten jo huonotuulisemman kuuloisena, hätkähtäen jopa itse sitä ilkeyttä, joka sisältäni juuri kumpusi. Anteeksi en aikonut pyytää, sitä tämä ori tuskin halusikaan. Olin ahdistunut. Ahdistunut muutoksesta, uupunut matkasta, stressaantunut kaikesta tiedosta, laumavalinnoista ja erityisesti kurkkua hiersi se tieto, ettei tältä saarelta päässyt pois. Täältä kun löytäisi vihamiehen, vainoajan joka ei päästäisi katseestaan pois, joka tekisi kaikkensa että loppuelämäsi menisi pilalle.., tekisin varmasti itsemurhan.
Ajatukset päästäni karistaen katsoin sitten valkeaa, odottaen hänen reaktiotaan lauseeseeni, joka hyppäsi ylimielisenoloisen orin kasvoille ivallisena, - myönnetään, jopa ajattelemattomana kommenttina.
Dawn
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Sussu » 26. Joulu 2013 00:48

Olet siis laumaton. No, sama kai tuo tietysti minulle on, mitä hän luulee minusta tietävänsä. Ja esitteleekin ilmeisesti itsensä, vaikka hädin tuskin jaksan painaa hänen nimensä mieleeni. En minä sillä kuitenkaan myöhemmin mitään tekisi.
Hän ei anna juurikaan ilmi mielialojaan. On olevinaan niin tyynenviileä, ja vielä kehtaa sanoa minua silkkiperseeksi. Päinvastoin, hermostumisen sijaan olen vain otettu hänen kohteliaisuudestaan.
"Ennen kuin sinä helvetin Herra Kaikkitietävä alat yhtään utelemaan siinä, niin en minä varmaan lumihevosiin kuuluisi, jos en pakkasta kestäisi." En hermostu tippaakaan toisen sanoista, lähinnä innostun vain lisää ja saan tietyllä tapaa jopa mielihyvää tilanteesta.

"Kyllähän kateuden ymmärtää tuollaiselta harmaalta metsänpeikolta, mutta ehkä joku sinuakin vielä joskus rakastaa. Ei pidä menettää uskoaan", tokaisen muka kannustavaan sävyyn, päätäni hiukan sivuun kallistaen. Hymy on piirtynyt kasvoilleni jäädäkseen.
Ihan vain kokeilumielessä otan askeleen lähemmäs oria, hännälläni samalla ilmaa piiskaten. Edelleenkään tarkoituksenani ei ole koskeakaan toiseen, ei ollenkaan. Mutta en minä tietenkään pakoonkaan ole juoksemassa, jos tämä päättäisi seota ja käydä päälle. Minä sen sijaan en ole niin typerä, että menisin hermostumaan tästä pienestä, kivasta juttutuokiosta.
"Mitä itse täällä teet? Näytät juuri siltä, että kuulut havumetsään. Tiedätkö, sen varjoihin, ettei kukaan joutuisi vahingossakaan katsomaan naamaasi."
Naurahdan väliin ilottomasti.

"Etkä sinä ole järin mukavakaan. Mitään pahaa en sinulle sanonut, ja päätät haukkua silkkiperseeksi." Pudistan päätäni ja huokaisen kuin toisen käytökseen pettyneenä.
"Mutta tiedätkö, sillä nimellä minua ei ole ennen kutsuttukaan. Oikein nerokasta. Tässähän jää ihan kakkoseksi nimittelyjen kanssa!" virnistän maireasti.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Dawn » 26. Joulu 2013 21:18

Ou Great, olihan se pakko todeta että oikein rakastin näitä riitapukareita ja draamaa janoavia hörhöjä, joiden lempipuuhaa oli kiistellä ties mistä, ihan kenen vain kanssa. Orin epämiellyttävästä, ylimielisestä olemuksesta jo vain näki sen, että tämä, - ainakin omasta mielestäni lapsentasolla oleva ori oikein kerjäsi sitä, että joku haastaisi hänet. Sitä en ollut ajatellut tehdä, josko tästä saisi vain vaivihkaa kadottua paikalta, se olisi mieluisin vaihtoehto.
Kohautin toiselle vain tyynesti olkiani, ainakin kuvainnollisesti, sitten tokaisten:
"Ei kaltaistesi orien itsearviointiin voi aina luottaa". Jotenkin pakko myöntää, että kun niin kuin aikuismaisesta seurasta kuin Falcon, päätyi nyt riitapukarin seuraan, teki itsekin mieli vain heittää bensaa liekkeihin ja päästää omia, tähän oriin liittymättömiä höyryjä ulos. Kerrankin saisin purkaa ne johonkin joka ne ansaitsee, vaikkei ole itse niitä varsinaisesti aiheuttanut. En ota orin piikitteleviä lauseita kuuleviin korviinikaan, mutta kun valkea nykäisee ruhoaan lähemmäksi, en voi estää espanjalais leimaista päätäni kohoamasta, rintaani pörhentymästä ja korviani kääntymästä yhä taaemmas kohti mustia, paksuja harjaksia. Minun tilaanihan ei kuka vain kulkija tallaisi. Varoitukseksi vain mulkaisen muutaman sentin korkeampaa, sitten todeten toisen lauseeseen:
"Onneksi en näytä olevan ainoa." Ja alentavasti annan sinisen katseeni liukua toisen kasvoista aina kavioihin saakka ja siitä takaisin silmiin.
"Kuka sen sitten ottaa nimittelynä, ja kuka kehuna" Väläytän sarkastisen virneen kera ennen kuin naamani palautuu pian taas peruslukemille ja musta, kihara häntäni heilahtaa rivakasti ilmassa.
"Vieläkö sinulla on jotain lisättävää, vai pahastuisitko jos pyytäisin väistämään, jotta pääsen jatkamaan matkaani?" Kysyn sitten tyynesti.
Dawn
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 26. Joulu 2013 22:01

Arabella

Yö vaikutti kaikin puolin rauhalliselta. Havumetsä oli lähes täysin hiljentynyt, ainoastaan lumi narahteli tamman askeleiden rauhallisessa rytmissä. Arabellan pitkään valveilla olleet silmät kaipasivat jo lepoa, mutta monenkaan sinnikkään yrityksen jälkeen ei hän ollut saanut unen langanpäästä kiinni. Ainoa ratkaisu oli kaiketi vain antaa jalkojen kuljettaa, ajatella rauhassa kohdattuja asioita ja puida ongelmat pienemmiksi. Pienen lenkin jälkeen uni takuulla jo maittaisi.
Ylänköhevosten mailla tarpomaan tottunut nuori tamma kulki valmiiksi tallattuja havumetsän polkuja. Lumi oli jälleen yllättynyt runsaalla määrällään, eikä tamma voinut olla ajattelematta niitä hevosia ja poneja jotka eivät saaneet kunnon talviturkkia kasvatettua suojakseen märältä ja kylmältä. Arabella itse oli lähes kokonaan pitkän ja lämpimän karvan valelema, kylmä ei häneen purrut. Lisäksi vuosien totuttelu oli lisännyt sietokykyä korkealle.

Lumppareiden ja ylänköläisten välinen raja lähestyi suunnasta johon tamma eteni kiireettömästi päätään pienessä kenossa kantaen. Arabella oli ottanut rajavartioinnin oitis vakavasti, kun itse johtaja oli hänet siihen saanut suostumaan. Pettymyksen tuottaminen ei houkutellut lainkaan, mutta myöskin todellisen tappelun aikaan saaminen pelotti vietävästi. Jatkuvasti ruunikko erehtyi ajattelemaan omia diplomaattisia suostuttelu kykyjänsä. Kuinka kauan hän pystyisi vain puhumaan tunkeilijat pois paikalta? Suorastaan kauhulla tähtipää odotti milloin hän tapaisi hevosen jonka jääräpäisyys pakottaisi hänet todella pistämään kaikella väännöllä hanttiin.
Samalla hetkellä etäältä kantautuva puheensorina tavoittaa tamman levossa kulkevat korvat, mutta saavat ne nousemaan pään mukana uteliaaseen höröön. Arabella seisahtuu hetkiseksi aloillensa kuulostelemaan. Äänet kuitenkin peittyvät kevyesti ujeltavan tuulen alle ja suorastaan pakottavat ruunikon selvittämään tilannetta tarkemmin. Puheentulo suunnan lähinnä arvion varassa valikoiden tamma lähtee etenemään syvempää hankea pitkin. Vaikka korkeassa hangessa tarpominen vaatikin enemmän voiman käyttöä ja jalkojen nostoa ei se saanut tamman vauhtia juuri hidastumaan.
Maanpinta lähti kevyeeseen nousuun ja pienen kumpareen yläpuolelta Arabella uskoi näkevänsä tilanteen selvemmin. Henkisesti hän oli jo varautunut aivan kaikkeen. Noustuaan päättäväisin elkein lumikumpareen yläpuolelle näki hän lopulta viistosti alapuolellaan kaksi hevosta. Tuulen mukana kulkeva tuoksu kertoi hevoset oreiksi joka sai Arabellan värähtämään. Molemmat näyttivät pienehköiltä, eivät takuulla kuuluneet kumpainenkaan ylänköhevosten laumaan joka tarkoitti Arabellalle lähinnä yötöitä. Orien puheet eivät yhäkään kantautuneet ruunikon korviin saakka, mutta pienet eleet ja asennot kertoivat sanailun olevan kiivaamman puoleista. Hitaasti katse siirtyi harmahtavasta valkeaan jolloin Arabellan ilme kalpeni.

"Jay.." puoliksi nielty pelokas kuiskaus lipui tamman mustalta turvalta. Kauhukuvat vilistivät elävänä muistona ruunikon mielen lävitse saaden hiljattain sydämen koputtamaan kovemmin. Mitä hän nyt tekisi!? Ei hän voisi vain mennä paikan päälle kovistelemaan, ei orille jota hän pelkäsi enemmän kuin ketään. Ja mitä jos harmaa olisikin Jayn kätyri tai toveri, he takuulla puhaltaisivat yhteen, eikä Arabella halunnut edes ajatella seurauksia. Mustat jalat olivat kuin sementtiin valellut ne pysyivät tyysti paikallaan ja koko Arabellan olemus oli jäykkä ja kieli epämieltymyksestä. Kysymykset tulvivat päähän hukuttavina röykkiöinä. Ehkä hänen olisi vain parasta kääntyä pois paikalta, se tarkoittaisi epäonnistumista, mutta toista kertaa hän ei voisi sallia Jayn koskea itseensä. Tuuli oli Arabellan puolella, jos hän lähtisi nyt orit tuskin häntä tulisivat tiedostamaan.
Wohweli
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Sussu » 27. Joulu 2013 14:44

Ei kaltaistesi orien itsearviointiin voi aina luottaa. Naurahdan taas kerran ilottomasti tämän toteamukselle. Minkä kaltainen ori hän mahtoi itse olla?
Saan toisen liikahtamaan aavistuksen, tai siis lähinnä kohottamaan päätään. Niinkin pienen eleen vuoksi innostun entisestäni.
"Voi, kyllä sinä vain näytät olevan ainoa", tokaisen tyynen rauhallisesti hiirakolle. Hänen sanansa eivät vaikuttaneet itsetuntooni millään tavalla. Pakkohan orin on myöntää itselleen, että minä olen häntä komeampi. Eikä minua pahemmin edes kiinnosta, mitä hän minusta ajattelee.

Toinen toteaa vielä jotain siitä silkkiperse-kommentistaan, ja sen jälkeen ilmoittaa haluavansa jatkaa matkaansa.
"Mietitäänpä. Onko minulla jotain lisättävää? Ei oikeastaan. Pahastunko jos pyydät minua väistämään? En tietenkään. Väistänkö? En helvetissä."
Haastava katse hiirakon silmiin naulittuna piiskaan valkealla hännälläni ilmaa, vino hymy turvallani. Luuleeko tämä idiootti tosissaan, että minä olen väistymässä hänen tieltään? Mahtuuhan hän minut kiertämäänkin, tuosta noin vaan. Tai kääntymään takaisin sinne, mistä tulikin. Kukaan ei jäisi ikävöimään.. Minä en taida muistaa enää hänen nimeäänkään. Tai ehkä sitten se muistuisi jostain mieleen, jos tarve vaatisi.

"Ole hyvä ja kierrä", kehotan. En kiivaaseen tai kovaan, mutta tietyllä tapaa voimaa huokuvaa sävyyn. En kuitenkaan osaa edelleenkään pitää suutani kiinni.
"Vai luuletko sinä, että minä lähden perääsi enkä halua jättää rauhaan? Ei huolta, enhän minä. Kuka nyt sinua jaksaisi kauan katsella."
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Dawn » 27. Joulu 2013 16:30

Jo yöhön pimeytynyt taivas alkaa jo loistaa sillä tähtipaljoudellaan kauniina yllämme ja talven leuto, kuitenkin viileähkö tuuli pyyhkäisee hangen päältä muutaman hiukkasen puuterilunta päällemme. Muuten voisi sanoa iltaa oikein sieväksi ja rauhalliseksi, ellei tämä kalmanvalkea varis olisi tullut raakkumaan minulle kesken matkani. Mielessäni hymähtäen ihmetelin mistä tämä pohjaton viha kumpusi, vaikka näihin temppuileviin oreihin oltiin jo totuttu ja niitä nyt löytyi joka nurkan takaa. Jotenkin vain kaikki se turha tunnemyllerrys pääni sisässä sai minut kiivastumaan tälle valkealle, joka selvästi viihdytti itseään hiillostamalla minua.Voi kyllä sinä vain näytät olevan ainoa, toistin lauseen imelästi mielessäni vain mulkaisten oria, jonka rodustani omani oli periytynyt. Hah, vain paljon sitkeämmäksi ja kestävämmäksi roduksi.

Kiivasluontoinen ori esittää varsin selkeästi aikeensa seistä sijoillaan, olla väistämättä. Letkautan vain korviani ja vilkaisen turhautuneena jo lumiseen, havupuiden verhoamaan ympäristöön. En varmasti kiertäisi tuota orin hulttiota, seisoisin vaikka aamun asti näillä harmailla kavioillani päällä tämän maahan tallatun polun, jos tilanne sitä vaatisi. Katseeni herpaantuessa hetkeksi andalusialaisesta en voi olla huomaamatta jotakin ruskeaa puiden lomassa. Kaulani kääntyy jäykkänä katsomaan kohti karvaista korvien taipuessa valppaasti eteenpäin. Hevonen se vain oli, totean ja käännän korvani takaisin sivuille palauttaen huomioni Jay Jayhin.
"Katso, tuolla on seuraava viaton uhri jota voit ärsyttävällä olemuksellasi viihdyttää." Totean sävyttömän hymyn kera huiskauttaen mustaa häntääni kiivaasti ennen kuin vilkaisen taas sivusilmällä kolmatta, joka on jähmettynyt aloilleen, liekö vain jäänyt seuraamaan sivusta tilannetta, joka näyttää räjähdysherkältä, vaikka uskon olevamme Jayn kanssa sanomattomasta sopimuksessa siitä, että lähikontaktia vältettäisiin, mikäli molemmat pysyisivät poissa toistensa alueelta. Valkea oli tosin jo kerran kyseenalaistanut välimatkan, joten mistä sitä tietäisi vaikka toisella kilahtaisi päässä ja yhteen todella otettaisiin.
Dawn
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Joulu 2013 17:32

Hiljaa mielessään Arabella manaa tilanteen vaikeutta. Kaksi oria joista toinen oli Jay. Ja entäpäs jos harmaa olisi vielä pahempi? Tilanne vaati vähän vielä selvittelyä. Jos orit päättäisivät lyödä päänsä yhteen, silloin olisi Arabellan parasta vain siirtyä tieltä ja karata niin kauas, kun jalat sallisivat. Yhäkin ruunikko yrittää kuulustella mistä kaksiko kävi keskustelua, mutta jälleenkin tuuli hävitti puolet sanoista. Lähemmäs ei oikein tohtinut mennä ja pikainen vilkaus ympäristöön kertoo ettei lähemmäs edes päässyt jos tahtoi pysytellä piilossa.
Kun tähtipää lopetteli katsastuskierrostaan huomasi hän harmaan katselevan hänen suuntaansa. Vaistomaisesti Arabella vetäytyi taaksepäin toivoen hävittyvänsä kylliksi havupuiden sekaan. Taisi kuitenkin olla jo liian myöhäistä sillä orin seuraavat sanat erottuivat hyvin. Arabella uskoi toivon olevan mennyttä kunnes hän kertasi harmaan sanat mielessään. Vaikutti siltä, ettei epäilyttävä kaksikko olleet niin hyvää pataa keskenänsä kuin olisi voinut luulla. Ehkä Arabellan pitäisi puuttua tilanteeseen niin nopeasti kuin mahdollista ettei Jay saisi harmaata täysin manipuloitua.

Syteen tai saveen ajattelun siivittämänä Arabella astui edemmäs puiden turvasta ja lähti laskeutumaan pientä rinnettä alaspäin, edeten reipasta vauhtia orien suunnalle. Nyt olisi tamman kaivettava esille rajavahdin jyrkkä ja ehdoton asenne, jos hyvin kävisi ei Jay edes tunnistaisi häntä jolloin tilanne ehkäpä vain vierisi omalla painollaan. Ainakin kimo oli alusta saakka vaikuttanut sen puolen öykkäriltä joka kävi päivässä enemmän tammoja läpi kuin monet koko elämänsä aikana - vaikka väkisin.
"Ette ole ylänköhevosia joten on velvollisuuteni rajavahtina pyytää teitä molempia poistumaan," mustaturpa lausui kuuluvalla äänellä, vaikka sen esiin tuominen vaatikin koko matkan kestävän henkisen psyykkauksen sekä hengityksen tasaamisen.
Arabella seisahtui kahden metrin etäisyydelle oreista, vielä hän pakoon pääsisi mikäli orit lähtisivät hyökkäämään.
Wohweli
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Sussu » 27. Joulu 2013 20:14

Hiirakko ei lähde kehotuksestani huolimatta liikkeelle. Sen sijaan hän tuntuu huomaavan jotain takanani, jossain vähän kauempana. Orin sanat menevät melko huolella ohitse korvieni, jotain seuraavasta uhrista hän toteaa, ja saa minutkin kääntämään päätäni taaksepäin. Pidän silti samaan aikaan silmällä Codea, ettei tämä pääsisi harhauttamaan minua.
Toden totta, joku siellä on. Käännän aavistuksen ryntäitäni tulijan suuntaan ja peruutankin askeleen tai parin verran, mutten varsinaisesti siirry hiirakon tieltä.

Paikalle ilmestynyt hevonen tuntuu epäröivän hiukan, kuin meidän ei olisi alunperinkään ollut tarkoitus nähdä häntä. Lopulta se kuitenkin päättää lähteä askeltamaan meidän luoksemme rinnettä alaspäin, puiden seasta. Ei tämä hiirakko ainakaan sokea ollut, kun oli toisen erottanut. Olikohan se koko ajan seurannut kohtaamistamme sivusta? Miksi?
Tulokas osoittautuu tammaksi, ja minulle valkenee hiljalleen, mikä ihme sai toisen niin epäröimään ja piilottelemaan. Minun ei tarvitse kauan miettiä, mistä hänet tunnen.
Enkä pysty ottamaan tosissani hänen viileää asennettaan, enkä etenkään sanoja, jotka hän meille molemmille osoittaa. En voi olla nauramatta tammalle päin naamaa.

"Arabella! Kerrassaan mukava nähdä taas sinuakin", hymyilen niin sydämellisesti kuin suinkin kykenen tammalle, ottaen askeleen lähemmäs toista - ei sillä, että minua kiinnostaisi enää pätkääkään häneen koskea. Lähinnä ihan vain testatakseni hänen todellista suhtautumistaan minuun, vaikka tämä ulospäin niin kovin tyyneltä näyttääkin.
"Päätit sitten leikkiä tärkeää ja ryhtyä rajavartijaksi. Kiintoisaa", virnistän.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Dawn » 27. Joulu 2013 21:49

Andalusialainen kääntää myös rintamasuuntaansa aavistuksen kohti vierasta, joka nyt harppoo määrätietoisen näköisenä kohti meitä. Lähestyessään tuoksunsa kertoo kyseessä olevan tamman. Safiirinsininen katseeni käy hitaasti Jayssa joka nyt mielenkiinnolla seuraa lähestyvää ruunikkoa. Korvani kääntyilevät kuuliaisesti edestä taakse, mutta katseeni seuraa nyt valkoisen tavoin lähestyvää. velvollisuuteni rajavahtina. Korvani kääntyivät aavistuksen taakse. No hienoa, oliko nämä rajojen vahtimiset pilkun nussintaa. Eikös nyt kuitenkin oltu melko lähellä kahden lauman rajaa. Mistä kaikki edes voisivat tietää missä raja tarkalleen kulkee.
Ajatukseni saivat mietteeni kääntymään taas lauman valintaan. Kaikki ne kriteerit ja vaatimukset. En pitänyt niin pilkuntarkoista säännöistä. Mikä meidät teki epäkelposiksi ylänköhevosiin? Muutaman sentin vaje säkäkorkeudesta? Pyh. Manasin mielessäni ja katselin hiljaa ruskeaa.

Silkkiperse avasi suunsa ennen kuin ehdin edes vastausta nuoren tamman vaatimukseen mielessäni miettiä. Arabella. Nämä kaksi siis tunsivat toisensa, vaikka tamma oli käyttäytynyt kuin ei olisi koskaan nähnytkään. Kuulin orin äänessä sitä samaa ivaa ja piilovittuilua, kuin tavassaan puhua minulle. Luimistin korviani ja mulkaisin silmäkulmastani andalusialaista.
"Tätä herraa tässä eivät kuulemma laumarajat pidättele, joten turha varmaan edes yrittää" Kohautin vieraalle tammalle, samalla Jayta kohden päätäni nyökäyttäen. Musta häntäni piiskasi muutaman kerran harmaita takasiani ennen kuin hymähdin lähes ääneti ja vilkaisin suuntaan, johon olin matkalla. Tekisi mieli jatkaa matkaa, mutta tilanne näiden kahden, melkein tyystin vieraan välillä, - mitä nyt Jaysta oli irronnut pari nasevaa kommenttia, enkä suinkaan voisi jättää neitoa hätään tämän hevosen kanssa. Jayn seuraa en toivoisi kenellekään. Ja vielä joulun aikoihin. Uusivuosihan menisi pilalle kun tuon kuvatuksen naama sarkastisine kommenteineen leijuisi mielessä vielä muutaman päivän.
Dawn
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 29. Joulu 2013 14:04

Tuskin tamma oli enää itsekään varma mikä voima piteli hänet kärsivällisesti aloillaan, vartomassa miten orit reagoisivat hänen pyyntöönsä jossa hän oli pyrkinyt parhaansa mukaan hienovaraisuuteen. Jos Arabellalta olisi kysytty vuosi tai kaksi aikaisemmin eivät laumojen rajat olleet hänestä mistään kotoisin, mutta epidemian puhjettua oli vain parempi välttää ylisuuria riskejä.
Ruunikon käy vaikeaksi pitää ilmeensä tyynenä, kun Jay osoittaa pilkkaansa häntä kohtaan. Hiljaa mielessä tuli pariin kertaan manattua sitäkin miksi orin piti hänet ylipäätään tunnistaa, koko olemus oikein huokui osoitusta ettei menneillä tuntunut olevan väliä. Ihan kuin hän ei olisi yhdeltäkään solultaan edes pahoillaan. Arabellaa kuvotti. Tärkeän leikkimisestä tähtipää ei tiennyt, ainakin hän uskoi tekevänsä oikein ja toivoi, että nuoruuden alueelta alueelle harhailut unohtuisivat ja tämä riittäisi hyvitykseksi.
"Sinä et tunnu olevan muuttunut pätkääkään," Arabella ei malta enää pysytellä hiljaa orin virneiden alla. Ylänköläinen yritti kuitenkin pysyä yhä tilanteeseen sopivan maltillisena. Kaikki tarkkaavaisuus pysytteli Jayssä, kolmas osapuoli ehtii miltein unohtua ennenkuin tämä avaa suutaan ja saa tamman kääntämään päänsä tämän puoleen.

"Olen pahoillani rajojen tarkasta vahtimisesta, mutta sairauden leviäminen tahdotaan pitää minimissä. Rajojen kiinni pitäminen on näinä levottomina hetkinä erittäin tärkeää, toivon, että ymmärrätte," ruunikko osoitti sanansa lähinnä hiirakon puoleen välittämättä lainkaan siitä olisiko hänen sanoistaan jotain uutta tietoa Jayllekin. Taudin armoille mätänemään tuo valkoinen joka tapauksessa joutaisi.
"Olisit sinäkin Jay kerrankin järkevä," tamma käänsi päätänsä takaisin valkean suunnalle ja toivoi tämänkin ymmärtämän vielä oman parhaansa. Mikäli valkea vain lähtisi heidän puolelta metsää voisi Arabella hoitaa loput ja saattaa tämän vieraan harmaan muualle. Turha tästä oli enää hankalammaksi vääntää, ainekaan hänellä ei riittänyt pätkääkää mielenkiintoa lumihevosen oikkuihin.
Wohweli
 

Re: Are the borders made to be broken?

ViestiKirjoittaja Sussu » 30. Joulu 2013 01:50

Hiirakko päättää avata suunsa ennen Arabellaa. Katseeni käy nopeasti hänen kasvoissaan, samalla kun hymähdän. Kylläpä tämä aina yhtä älykäs Code osasi taas olla nerokas. Eivät häntäkään näyttäneet rajat turhan paljon pidättelevän, ottaen huomioon, ettei hänkään tuollaisena kääpiönä voinut millään olla ylänköhevonen.
Jostain syystä hänkään ei lähde pois, vaikka juuri paikalle astellut tamma niin ystävällisesti kehotti meitä molempia poistumaan. Ja niin ruskeiden silmieni katse kääntyy taas Arabellaan, joka ei ikävä kyllä tunnu hätkähtävän.

Ruunikko toteaa, etten tunnu olevan muuttunut pätkääkään.
"Voi muru, en tietenkään. Olen aivan hyvä juuri tällaisena." Hymyilen Arabellalle jopa hivenen flirttailevaan, tai pikemminkin jo lipevään tyyliin.
Tamma jatkaa selittämällä jotain rajojen kiinni pitämisestä. Toisin sanoen siis jostain sellaisesta, mikä ei kiinnosta minua pätkääkään. Kallistan vähän päätäni ja katselen siinä vain toista, nyt enemmän vilpittömästi kuin ivallisesti hymyillen. Ei sillä, että hymyni olisi kuitenkaan puhdasta ystävällisyyttä. Sitä se ei ole missään nimessä.
Ja niin Arabella kehottaa minua olemaan järkevä. Kuinka järkevä hän itse oli ollut, kun niin sinisilmäisesti uskoi minun olevan vilpittömän auttamisenhaluinen silloin, kun ensimmäisen kerran tapasimme? Olen vähällä taas pärskähtää nauruun.

"Sinäkö tulet ihan tosissani minulle kertomaan, mitä minun pitää tehdä?" virnistän ivallisesti ruunikolle, hiirakon läsnäolon hetkeksi unohtaen. Hänen olisi yhtään sen turhempi alkaa pätemään siinä vieressä, tai puuttua tähän tilanteeseen muutenkaan. Ainakaan pelastavana prinssinä, sankarina, mitä ikinä mahdollisesti halusikaan leikkiä.
"Juuri totesit, etten ole muuttunut. Ja sitten luulet, että tahtoisin kuulla mielipiteesi tälläkään kertaa." Voi hyvää päivää näiden kaikenmaailman idioottien kanssa.
"Sinun edessäsi minä en nöyrtyisi, vaikka olisit itse johtajatar." Katselen varsin omahyväinen ilme kasvoillani tammaan, hymyillen ja päätäni korkeammalle nostaen.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Seuraava

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron