Songs from the wilderness

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 01. Tammi 2014 01:38

Calcifer
» Tänne Ame ja Nita!

Yö oli pimeimillään ja saikin yksinäisen kulkijan helposti nielaistua pimeyden sekaan. Havumetsän täyttänyt korkea hanki narahteli espanjalaisen orin kavioiden painautuessa sitä vasten kävelyn rauhallisessa vauhdissa. Rauhaisan hengityksen tahtiin nousivat vesihöyryt orin sierainten pielistä kohoten aina vain ylemmäs lopulta haihtuen näkyvistä. Taivas oli kirkas, sää selkeä, tähdet erottuivat kauniisti tummansinertävää taivaankantta vasten. Aina ajoittain Calcifer seisahtui valmiiksi poljetulle polulle katsomaan tähtien kaunista vanaa, kuin lukien niistä suunnan johon kulkea. Yö oli rauhallinen ja sellaisena ori toivoikin sen pysyvän. Pahaa tahtomaton ori halusi vain kulkea havumetsikön lävitse ilman ongelmia ja jatkaa lumihevosten maille. Hän ei vieläkään ollut suostunut luopumaan ajatuksesta, että hän todella löytäisi Sandin täältä. Toivo paloi yhä kirkkaana ja niin kauan kuin kiharajouhen jalat kantaisivat, taivaltaisi hän väsymättä siskoaan etsien.
Yllättäin suden kumea ulvonta jossain kaukaisuudessa rikkoi harmonisen hiljaisuuden. Calcifer teki nopean pysähdyksen ja käänsi päänsä tulosuuntaansa voidakseen kuunnella suden laulua tarkkaavaisemmin. Petoeläin oli kaukana, mutta täytti silti hetkessä havumetsän verta hyytävällä ulvonnallaan. Ori ei pelännyt susia, mutta ei silti ajatellut tarjoavansa itseään sudelle saatika sen matkassa kulkevalle laumalle.
Ori ei nähnyt syytä jumittua aloilleen, mutta pisti mieleensä susien läsnäolon. Liian herpaantuneeksi ei siis kannattaisi ryhtyä vieraalla maalla, sudet voisivat tuolloin, vaikka yllättää.

Calcifer lähti jälleen liikkelle pää näyttävästä ryhdistä hitaasti laskeutuen. Askeleet mustalla olivat muuttuneet hieman varovaisemmiksi, aivan kuin hän olisi pelännyt kävelystä tuottamaansa ääntä. Muutaman kymmenen metrin jälkeen hän kuitenkin jo unohti varovaisuuden ja askelsi jälleen normaalissa temmossa, miltein mustien silmien katse ympäristöä haravoiden. Havumetsä ei olut tiheä kasvuista jonka tähden Calcifer uskoi - vaiko vain toivoi - olevansa vaikea yllätettävä. Pieni rauhoitteleva pään heilautus ja pärskähdys olivat orin oma hanakka mielipide liialle murehtimiselle ja ajattelulle.

Ei hänellä ollut hätää.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 13. Tammi 2014 02:55

[Nyt me tullaan, vihdoin ja viimein... Tekstin laadusta en sano mitään.]

NITA

Yö on sysimusta enkä edes tajua miksi vaellan vieläkin ympäriinsä enkä ole etsinyt edes mitään yöpaikkaa. Voi olla että se johtuu siitä että talvi on viimein tullut ja olen odottanut sitä niin että haluan vain pysyä hereillä haistelemassa pakkasen tuoksua.
Kaviot vajoavat pitkiä vuohiskarvoja myöten hankiin. Kirpeä pakkanen kutittelee turvanpäässä ja kaikki tuntuu jotenkin niin ihanan turvalliselta kaikessa autiudessaan ja kylmyydessään. Hengitys kohoaa kevyenä höyrynä ylöspäin kohti kirkasta taivaankantta ja sitä, sitä minä olen jostain sysytä kaivannut aivan uskomattoman paljon. Seuraankin hetken vain tyhjää kirkasta taivasta, miltei toivoen että taivaalla loimuaisivat revontulet. Haaveeksi se taitaa kuitenkin jäädä.

Kerkeän kulkea aikani ja yö tuntuu vain syvenevän. On hiljaista ja seesteistä ja tuntuu ettei mikään liiku.. Kunnes sitten näen tumman hahmon puiden keskellä. Pysähdyn paikalleni. Voiko tosiaan olla..?
Hevosen siluetti piirtyy kuulasta taivasta ja kirkasta hankea vasten, ja se on musta. Ensimmäisenä mieleeni nousee äiti. Hevonen olisi hänen kokoluokkaansakin, värin ja kiharien jouhien lisäksi.
Otan muutaman varovaisen askelen lähemmäksi puiden välissä, mutta epävarmuuteni saa minut pysymään kauempana. Hahmo vaikuttaa kauempaa samanlaiselta kuin äiti, mutta jahka haistelen ilmaa, tuoksu tuntuu vieraalta. Ei äiti tuntuisi ikinä vieraalta.
En voi estää kiinnostustani tästä hevosesta, vaikka pieni pettymyskin painaa rintaani kun hahmo ei olekaan äiti. Olin hänestä välillä niin huolissani..
Astelen hiljaita, harkittuja askelia lähemmäs hahmoja, vähän varkain. Ja höyrystyvä hengitys kohoaa taas sieraimistani jonnekin olemattomiin.
Kukakohan tämä muukalainen sitten mahtoi ollakaan.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 13. Tammi 2014 06:58

Askeleet pysyivät espanjalaisverisellä reippaina ja, vaikka kylmä pakkasilma yrittikin kipristellä piti musta pintansa eikä seisahtunut aloillensa. Liike pitäisi hänet varmasti kyllin lämpimänä. Nukkuminen ei muutenkaan tullut tänä yönä kysymykseenkään. Susien kumea laulu oli vienyt orilta viimeisimmätkin halut vain käpertyä kuusen alle nukkumaan. Energiataso oli korkeissa lukemissa eli Calciferin tuskin tarvitsi pelätä pystyyn nukahtamista.

Ori vaipuu hetkeksi jälleen omiin mietteisiinsä, päällimmäisenä huoleen aiheena tietysti Sandi. Tämän vuoksi musta ei edes kuule lähellä askeltavaa hevosta, mutta yllättäin tuulen vireen mukana kulkeva tuoksu herättää Calciferin havannoimaan ympäristöään.
Musta seisatui ryhdikkäästi aloillensa, käänsi päänsä kaarevan kaulansa varassa vastaanottamaan vieraan jonka ori oli havainnut tammaksi. Korvat kääntyivät hörölleen täynnä uteliaisuutta. Mielessä vieraili toki myös ajatus siitä, että kyseessä oli rajoista intoileva ylänköläinen joka passittaisi hänet todella nopeasti muille maille. Metsän seasta asteli nuoren puoleinen ruunikko tamma jonka Calcifer otti vastaan pehmeän neutraalilla ilmeellä.
"Kas hyvää iltaa, en olisikaan uskonut vielä tähän aikaan yöstä jonkun muunkin olevan liikkeellä," ori tervehti tammaa kumealla äänellään ja venytti kasvoilleen ystävällistä pientä hymynkaarretta.

"Kuulut varmaan ylänköläisiin? Tahdon jo heti ensiksi saada sanoa, että olen harmiton ja vain läpikulku matkalla, en häiritse laumaanne," musta päätti pelata nämä kortit ja toivoi ruunikolta jonkinlaista ymmärrystä ja hyväksyntää. Jos niitä ei kuitenkaan tippuisi lienisi Calciferin vain parhainta kääntyä nöyränä takaisin. Naisien kanssa hän ei haluaisi joutua napit vastakkain, eikä satuttaminen tullut kysymykseenkään.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 14. Tammi 2014 20:04

Kerkeän tutkiskella hahmoa kauempaa ja lähestyä varovasti muutaman tovin, ennen kuin huomaan että musta hevonen kääntää päänsä suuntaani. En yritä piilotella millään tavalla, vaan kohtaan vieraan katseen tyynesti. Astelen loputkin välimatkastamme umpeen orin seistessä paikallaan. Miten olinkin voinut kuvitella... No, pimeydessä kauempaa nyt ei voinut erottaa hahmoja niin hyvin. Läheltä katsottuna orin rakennekin on kuitenkin toisenlainen, tuskin friisiläinen.
"Iltaa vain", vastaan kepeästi orin tervehdykseen, "vai yötäkö tässä nyt pitäisi sanoa. Miten vain."
Tuttavuus vaikuttaa ainakin näin ensialkuun ihan rauhalliselta, ja huomaan hänen hymyilevänkin tervehtiessään minua.

En kerkeä sanoa tai kysyä mitään sen enempää, kun ori alkaakin puhua - höristän korviani kun kuuntelen mitä hänellä on sanottavana. Lieväksi yllätyksekseni hän myöntääkin saman tien olevansa läpikulkumatkalla, eikä suinkaan ylänköläinen. No, ulkonäkö sitä ei olisi paljastanut, sillä kokonsa ja värinsä puolesta ori olisi ihan hyvin voinut ollakin laumatoveri, vaikka onkin minua hieman matalampi.
Nyökkään kuitenkin hänen sanoilleen ja hymyilenkin hieman.
"Arvostan rehellisyyttäsi", sanon hänelle, "olisithan voinut ihan hyvin valehdellakin olevasi laumalainen, eroa kun ei olisi voinut tietää. Saanko kysyä mistä laumasta sitten olet, ja minne mahdollisesti matkalla jos kerta olet vain läpi kulkemassa?" Tiedustelen häneltä hieman lisää, mutta iha ystävällisessä mielessä.
"En minä sinua mihinkään ole häätämässä, älä huoli. Kunhan olen utelias", virnistän.
Vähänhän se saattoi olla moraaliani vastaan, mutta toisaalta minä halusin kunnioittaa sitä että toinen rehellisesti myönsi olevansa väärillä alueilla. Eikä hän nyt vaikuttanut kovin vaaralliselta tai mitään.. voisinhan minä sitten puuttua asiaa jos hän vaikuttaisi uhkaavalta. Sitä paitsi jos hän poistuisi lauman alueilta vielä tässä yön aikana, niin hän tuskin törmäisi muihin lisäkseni ja juttu olisi selvä kuitenkin.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 17. Tammi 2014 22:46

Pieni ilahtuminen hiipii mustan mieliin, kun tämä saa tältä vieraalta tammalta hyvän tuulisen tervehdyksen. Joku rajoja rakastavampi olisi takuulla iskenyt häneen jo hampaansa. Ruunikko vaikutti hyvin nuorelta, ei suinkaan aggressiiviselta tai hyökkäävältä, voisi olla Calciferin onni jos tämä katsoisi tämän läpikulkumatkan pelkästään sormiensa lävitse.
Tamma puhuttelee häntä todella toverillisesti ja toteaa rehellisyyden hyveeksi. Niin, siihen musta oli jo nuorena kasvatettu. Liika valehtelu tietäisi ainakin harmeja myöhemmin. Ruunikko myös vannottaa ettei ollut häätämässä häntä mikä saa Calciferin huokaamaan hiljaa helpotuksesta. Se oli hyvä kuulla.
"Olen laumaton, oikeastaan en tiedä aionko edes jäädä tälle saarelle pidemmäksi aikaan. Olen hukannut erään läheisen ja yritän vain löytää hänet," Calcifer puheli varoen tunnustellen. Huhut olivat kertoneet, että Caraliassa katsottiin laumattomia tuon tuosta hieman kieromman puoleen.
"Niin ja nimeni on Calcifer," musta tajusi myös pian esittäytyä ystävällisyyden nimissä, ehkä tammakin kertoisi hänelle nimensä jotta puhuttelu olisi molemmin puolin helpompaa.

Jälleen susien ulvonta aiheutti kylmät väreet Calciferin selkärangalla. Niljakkaasti kylmäntunne hiipi selkänikamia pitkin ylöspäin saaden orin hieman värähtämään. Susien tavat olivat mustalle lähinnä vieraita, mutta kaipa nuokin kuolanaamat pitivät tuota jonain kokoontumis ilmoituksena. Kenties viestivät toisilleen saaliista. Kunhan vain hän itse ei olisi tämän vieraan ruunikon kanssa ruokalistalla.
"Meidän olisi varmaan parempi ottaa etäisyyttä susiin, hetken aikaa ne ovat kuuluneet lähestyvän eikä näin pimeällä kannata varmaan riskeerata," ori ehdotti tammalle yhä korviaan käännellen.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 20. Tammi 2014 23:54

Tähtikirkas yö näkyy kattona meiän kahden yöllisen vaeltajan yllä. Taivankappaleet erottuvat selkeästi ja hetken mietin josko kirkkaalla taivaalla voisi tänä yönä nähdä tähdenlentojakin. Katselen pienen hetken mietteliäästi kylmässä yössä höyryävää hengitystäni joka leijuu ylöspäin kuuraisten oksistojen läpi, kunnes tajuan siirtää katseenit takaisin vieraaseen hevoseen joka vastaa kysymykseeni. Ori kertoo olevansa laumaton, ja ettei mahdollisesti aio edes olla saarella pitkän aikaa. Yllätyn hieman, mutta toisaalta eipä Caraliakaan kaiketi ollut kaikkia varten. Varsinkin jos saapui mereltä käsin niin sopeutuminen saattoi olla varsin rankkaa. Minulle tämä oli aina ollut ja tulisi aina olemaan koti.
Nyökkään hyväksyvästi mustan sanoille.
"Caralia ei ole mitenkään paha paikka kunhan tänne tutustuu tarkemmin", sanon hänelle pientä hymyä tapaillen. "Olet mitä ilmeisemmin tullut tänne muualta? Totuttautuminen on tosin varmasti vaikeaa joten ymmärrän kyllä jos et aio jäädä."
Puren hieman huultani ja katsahdan oria silmiin.
"Voitko kertoa tuntomerkkejä tästä läheisestäsi? Jos vaikka olisin nähnyt hänet", ehdotan ystävälliseen sävyyn. Ori kertoo vielä nimekseen Calcifer. Varsin nätti nimi, joskin ehkä hieman vaikeaselkoinen. Muistettavissa sentään kuitenkin.
"Sano Nitaksi vain", sanon hymyillen orille, esittäytyen näin itsekin.

Kylmää yötä halkoo lohduton ulvonta, joka meinaa kyllä saada vähemmänkin herkän selkää pitkin kulkemaan kylmät väreet. Vilkaisen mustaa oria. Ulvonta oli tainnut kuulua aikasemminkin, mutta en ollut silloin kiinnittänyt siihen huomiota. Calcifer ei tunnu luottavaiselta asian suhteen, vaan ehdottaa josko pitäisi liikkua.
"Saatat olla oikeassa", myönnän, "vaikka en itse aiemmin kiinnittänyt niiden ulvontaan huomiota. Onkohan niillä tällaisella kelillä ruoka vähissä?"
No, minä en ihan hevillä antautuisi minkään pikku susihukkasen välipalaksi.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 21. Tammi 2014 17:29

Calcifer yritti tarkkailla parhaansa mukaan tamman eleitä, mutta tämä ei vaikuttanut olevan moksiskaan, kun musta paljasti olevansa laumaton. Ehkä ne puheet laumattomien syrjimisestä olivat kärjistettyjä tai sitten tämä ruunikko edusti tällä hetkellä vain itseään, ei tiettyä yleistystä. Nyökkäys tamman suunnalta vaikutti ymmärtäväiseltä, ori tunsi olevansa lievän helpottunut. Oli todellakin hänen onnensa, että oli tavannut ylänköläisistä juuri tämän tamman! Vaikutti kaikin puolin niin ystävälliseltä ja ymmärtäväiseltä.
Ruunikko lausuu mielipiteensä Caraliasta. Tamma oli tainnut olla täällä pitkään, tai kenties hän oli aina ollut täällä, kun tiesi noin varmaksi sanoa. Ennenkuin ori ehtii avata suunsa ja kysyä asiaan tarkennusta tamma kysyy oliko hän saapunut muualta. Hän soi myös ymmärrystä sille jos Calcifer ei olisi jäämässä.
"Ei siitä ole vielä kauan, kun tulin Enspanjasta. Ja juuri nyt en halua kuin löytää hänet," jopa Sandin nimen lausuminen tuntui hankalalta, pelkkä tamman nimen ajattelu sai orin sydämen kaivertamaan. Olo mustan sisimmässä oli niin syyllinen kuin mahdollista.

Ennenkuin hiljaisuutta edes ehtii muodostua kyselee ruskea tuntomerkkejä Sandista. Calcifer nosti katsettaan ja sai vastaansa nuoren tamman oman eikä ori voinut estää pientä hymyä. Kyllä hän voisi varmaan Nitaksi esittäytyvälle kertoa Sandin ulkonäöstä. Nitahan vaikutti kaikin puolin avoimelta ja tästä huokui halua auttaa. Tuskin hän siis Sandia kaappaisi panttivangiksi jos sattuisi hänet tapaamaan. Ori nyökkäsi selvästi.
"Hänen nimensä on Sandi, hän on hyvin arabialaispiirteinen ja nuori. Väriltään valkea tai no tarkemmin sanottuna hieman harmaakuviollinen," musta kertoo pikkusisarensa tuntomerkit kunnes muistaa tämän kauniit herasilmät.
"Silmät ovat kauniit, todella vaalean sinertävät," jep, siinä taisi ola kaikki oleellinen Sandin ulkonäöstä. Calciferin ruskeiden silmien katse tarkkaili Nitaa sen toivossa, että tämä sattuisi tunnistamaan Sandin tapaamiensa hevosten joukosta. Ori suorastaan aneli polvillaan, että tammalla olisi antaa hänelle jotakin, ihan mikä tahansa kelpaisi. Pelkkä tietokin siitä, että Sandi olisi elossa.
"Kuulostaako yhtään tutulta?" Calcifer kysyi toiveikkaana yhä Nitaan tiiviisti katsoen.

Susien läsnäolo tuntuu orista selvästi, johtui kaiketi siitä ettei hän ollut juuri tottunut niihin. Nita sen sijaan ei vaikuta olevansa juuri moksiskaan ja vahvistaa asian sanoillaan.
"Voi olla, meidän ei kuitenkaan kannata tarjota itseämme," musta sanoo hymähtäen sanojensa lopuksi.
"Jos mentäisiin tähän suuntaan?" espanjalainen ehdottaa valitsemaansa suuntaan muutaman askeleen ottaen. Jos orin valinta sopisi ruunikolle jatkuisi se suoraa hänen aiemmin valitsemaansa polkua pitkin eteenpäin.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 30. Tammi 2014 19:35

Minusta tuntuu että orista on varsin helpottavaa että suhtaudun häneen tyynesti enkä ole häätämässä häntä hetimmiten pois laumani alueilta. En nähnyt tällä haavaa siihen mitään syytäkään, sillä jos hän todella etsii jotakuta itselleen tärkeää hevosta, on minusta täysin ymmärrettävää ettei hän jaksa piitata pahemmin laumarajoista.
Katson oria tarkkaan kun hän vastaa kysymykseeni. Hän puhuu jostain Espanjasta, joka ei paikkana sano minulle yhtään mitään, kuten voi olettaakin. Sieltä hän siis kuitenkin on kotoisin. Lisäksi Calficer sanoo että juuri nyt hän ei halua kuin löytää sen hevosen ketä on etsimässä. Hymyilen vähän. Hän todella välitti tästä etsimästään hevosesta.
"Espanja taitaa olla varsin kaukana täältä", totean enemmänkin kuin kysyn.
"Miten oikeastaan edes päädyit tänne?" kysyn sitten, silkkaa uteliaisuuttani. En ollut oikeastaan ikinä kuullut saarelle muualta tulleiden tarinoita siitä, miten tai miksi he olivat tänne päätyneet. Se oli minusta, saarella kasvaneesta, mielenkiintoinen aihe.

Kiharajouhinen ori suostuu kuin suostuukin kertomaan minulle tuntomerkkejä läheisestään. Arabialaispiirteinen.. heillähän oli yleensä kovera pään profiili? Ja varsin kevyt. Nuorikin vielä. Ensimmäinen mielikuvani onkin jotenkin hennon varpusmainen. Itse nyt nuoruudestani huolimatta kun en ollut todellakaan mikään pieni ja hentoinen. Hänen etsimänsä hevonen on ilmeisesti myös jonkin sortin kimo, tosin ei puhtaanvalkea.
Ori vielä jatkaa, kertoen varsin runolliseenkin sävyyn etsimänsä hevosen silmistä. Sukupuolta hän ei missään vaiheessa sano, enkä nimenkään kohdalla ole aivan varma olisiko kyseessa ori vai tamma. Ensimmäinen ajatukseni on kuitenkin että ori etsisi rakastettuaan, kerta hän kuvailee tämän sinisiä silmiäkin kovin kauniiksi.
Tunnen Calciferin katseen itsessäni, kun hän selkeästi odottaa minussa jotain merkkejä että olisin löytänyt sen mitä hän etsi, edes nähnyt sattumalta. Musta kysäiseekin vielä, kuulostaako yhtään tutulta. Nielaisen ja katson oria tämän tummiin silmiin.
Pudistan hieman päätäni.
"Olen pahoillani", vastaan hänelle rehellisyyttä äänessäni. Olisin mielelläni auttanut.
"Pidän silmäni kuitenkin auki sen varalta että näen hänet myöhemmin. Älä huolehdi, kyllä hän löytyy. Asioilla on tapana järjestyä", sanon sitten oriin luottamusta valaen.

Minusta tuntuu että Calcifer on susista hieman enemmänkin huolissaan kuin mitä antaa itsestään ilmi - vaikka saatan olla väärässäkin. En itsekään ollut ikinä joutunut kasvokkain moisen susihukkasen kanssa, mutta toisaalta en oikein osannut pelätäkään niitä. Ehkä olin vain jääräpäinen ja uskoin liikoja itsestäni, mutta en uskonut ettenkö pärjäisi sudelle tai parillekin. Liikaa itsevarmuutta todennäköisesti, mutta sen siitä sai kun ei ollut ikinä oikeasti joutunut kohtaamaan vaaratilannetta tällaisten harmaaturkkien kanssa. Ulvonta kuulosti jollain surumielisellä tavalla minusta aina vain kauniilta.
Calcifer sanoo ettei meidän kannattaisi tarjota itseämme susien ateriaksi, johon nyökkään.
"Olet varmaankin oikeassa", vastaan hänelle. Sitten ori ehdottaa että jatkaisimme matkaansa hänen osoittamaansa suuntaan, jolloin katson suuntaan hieman arvioiden mutta hymyilen sitten.
"Mennään vain."
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Helmi 2014 01:48

Espanja? Kaukana? Olihan se. Calcifer kyllä tietyllä painolla ikävöi kotimaataan, sen tuttuja ja suht turvallisia seutuja, mutta paikka ei vain tuntunut kodilta, ei ilman Sandia ja tämän kiukuttelua. Musta halusi toki kierrellä maita ja mantuja, siitä muistutti jatkuva kuiskinta orin pään sisällä joka kehotti tätä vain jatkamaan matkaansa. Siltikin andalusi oli ajatellut jättää matkustelun vasta myöhemmälle, vasta sille ajalle, kun Sandi olisi kyllin varttunut pitämään huolen itsestään. Huoli toisesta oli niin kovin painava ja suuri.
Kun Nita heittäytyy uteliaisuuden viemäksi tajuaa Calcifer hieman ajatella saapumistaan ja etäisyyttä.
"Kyllä se on aika kaukana," ori vahvistaa tamman toteaman ja kuuleekin tämän esittävän vielä toisen kysymyksen.
"Minä vain menin rannalle ja annoin meren kuljettaa, en suunnitellut tänne tuloa ollenkaan tarkemmin. Toivoin sen vain vievän perille sinne mistä löytäisin etsimäni," musta ei osannut kuvailla juuri tarkemmin. Hän ei ollut hyvästä kunnostaan huolimatta jaksanut taistella kovimpia merivirtoja vastaan vaan ne olivat taivuttaneet mustan helposti tahtoonsa.

Odottava katse pinttyi Nitaan hieman surumielisen, tamman vastatessa pään pudistuksella tiesi Calcifer jo odottaa tamman kieltäviä sanoja. Ori ei voinut olla huokaisematta ja laskematta korviaan aavistuksen päänsä sivuille. Nitan ääni kuitenkin kohottaa ne höröön eikä Calcifer voi vain sivuuttaa tamman rohkaisevia sanoja.
"Kiitos kovin ystävällistä, Sandi kun on.. minulle kaikki kaikessa," musta huomaa äänensä värähtävän hieman, mutta pyrkii loppua kohden taas pitämään sen miehisessä painossaan. Sandista puhuminen oli vaikeampaa kuin hän olisi ikinä osannut uskoa. Hän niin kaipasi tammaa.

Kun susista ollaan yhtä mieltä lähtee Calcifer reippain askelin kulkemaan polkua pitkin. Ori huomaa unohtaneensa kysyä tammalta vastakysymyksen saarelle saapumisesta, musta pitää hetken hiljaisuutta hyvänä hetkenä kysyä.
"Kuinka sinä Nita saavuit tänne? Tarkoitan siis, kuinka päädyit Caraliaan?" kiharajouhi kysyy sitten eikä pysty olemaan kääntämättä toista korvaansa taakse. Sudet lauloivat yhä, mutta olivat selvästi jäämässä jo taka-alalle, ehkei niistä sen suurempaa harmia irtoisikaan.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 03. Maalis 2014 00:14

Mustaturkkinen kertoo minulle tämän hänen mainitsemansa Espanjan olevan kaukana - aivan kuten olin olettanutkin. Sitten hän kertoo päätymisestään saarelle, jota kuuntelen mielenkiinnolla. Annoin meren kuljettaa, niin hän sanoo. Katson häntä hieman yllättyneesti.. kuulostaa uhkarohkealta. Varsinkin kun tiedän mihin oma isäni menehtyi.
"Miksi?" suustani livahtaa ennen kuin kerkeän estääkään. Niin, mikä sai hänenlaisensa hevosen päättämään että antautuu meren vietäväksi? Se ei nimittäin minusta ainakaan kuulostanut päätökseltä jota tehtäisiin heppoisin perustein. Tai joku ehkä, mutta olihan se helposti hieman itsemurha-altista.

Huomaan Calciferin pettymyksen mainitessani etten ole nähnyt hänen etsimäänsä hevosta. Se tuntuu minusta pahalta, ja haluaisin niin kovasti tehdä voitavani orin auttamiseksi. Kuuntelen vain kun ori kertoo Sandin olevan hänelle kaikki kaikessa. Katson häntä ymmärtävästi mutten sano enää mitään, sillä minusta tuntuu ettei Calcifer todennäköisesti halua keskustella asiasta enempää. Täytyisi vain toivoa että hän löytää etsimänsä. Entä jos tämä Sandi olisi vaikka hukkunut...

Lähden seuraamaan tumman orin askelten perässä kun päätämme lähteä kauemmas susista. Niiden ulvonta kuuluu tosin pitkään, mutta en usko että niistä olisi vaaraa. Ja jos olisikin, niin sitä oli turha murehtia etukäteen.
Käännän toista korvaani orin puoleen kun hän sitten kysyy miten minä olen päätynyt Caraliaan. Naurahdan vähän ja vilkaisen Calciferia.
"Minä olen syntynyt täällä", vastaan hänelle.
"En minä tiedä mitään ulkomaailmasta, maailmasta Caralian takana. Tämä on minulle kaikki ja nyt. Se on kai yksi syy miksen osaa kuvitella mikä ajaa toiset lähtemään meren aaltoihin."
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Huhti 2014 20:37

Nita oli todellakin mukavan oloinen hevonen, niin ne kaikki tuntuivat täällä olevan. Se oli Calciferista todella ilahduttavaa. Täällä kaikkien asiat tuntuivat olevan yhteisiä ja niistä tunnuttiin aina voivan puhua siten, että sai ymmärrystä osakseen.
Ruskean tamman esittämä kysymys sai pienen hymyn mustan huulille. Kun hänkin ajatteli tarkemmin ei pelkkä virran mukana lilluttelu kuulostanut yhtään viisaalta, saati turvalliselta. Matkan aikana olisi voinut käydä pahemminkin. Luoja oli kuitenkin ollut tällä kertaa Calciferin puolella. Siitä jos mistä ori oli kiitollinen.
"Sitä tekee todella hulluja asioita rakkaimpiensa puolesta," Calcifer ei oikein muuten osannut vastata. Eikai merenkäyntiin mukaan menemiselle voinut edes antaa järkevää selitystä.
"Mutta en tosiaan suosittele, ihmettelen itsekin miten olen yhä hengissä," merimatka ei ollut helppo ja monet kerrat hän oli vetänyt keuhkonsa täyteen vettä ja luullut hukkuvansa.

Kävely teki hyvää pakkasiltana. Pitäisi ainakin heidät molemmat lämpiminä, vaikka mitä ori nyt uskalsi nuorempaansa katsella tällä vaikutti olevan hyvä kerros karvaa suojaamassa lumelta ja kylmältä. Melkein kateeksi kävi.
Nitan tarjoama naurahdus sai Calciferin kohottamaan huvittuneena kulmaansa. Mikä oli niin hauskaa? Sitä orin ei kuitenkaan tarvinnut erikseen kysyä, kun ruunikko tarjoili vastauksen ja sai Calciferin hymähtämään. Sitä vaihtoehtoa hän ei ollutkaan edes ajatellut. Tamma jatkoi kuitenkin puhettaan johon Calcifer nyökytteli päätään ymmärtäväisenä.
"Et ole siis ikinä harkinnut lähteväsi?" ori kysyi kuin varmistaen, tälläisen kuvan hän oli ainakin saanut Nitan puheista.
"En minäkään kyllä täältä lähtisi jos olisin täällä syntynyt. Caralia vaikuttaa oikealta paratiisilta," musta jatkoi osoittaen ymmärrystään Nitan mielipiteille.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 09. Huhti 2014 21:37

Kuu valaisee hopeaisina kiiltävät puiden rungot tuhansine pienine jääkiteineen. Kylmä pakkasilma on saanut puut huurteeseen kauttaaltaan ja kirkkaassa yössä näyttää siltä kuin rungot olisivat täynnä kristalleja. Katseeni viipyilee niissä ohi kävellessämme kun kuulen Calciferin toteamuksen; Sitä tekee hulluja asioita rakkaidensa puolesta.
Käännän tummien silmieni katseen häneen ja hetken ilmeessäni viipyilee jotain vaikeasti tulkittavaa - haikeutta, surua ehkä. Katson häntä tarkkaan.
"Hän taitaa tosiaan olla sinulle tärkeä", totean hiljaisesti, ja mietin miltä tuntuisi olla meren heitteillä.. kuten isä. Millaista se on kun se jääkin viimeiseksi tunteeksi?
Ori sanoo sen jälkeen ettei suosittele kuitenkaan, ihmetellen miten jäi henkiin. Puren pienesti huultani.
"Meri on vienyt monia."
Sen sanottuani annan katseeni taas kääntyä takaisin puiden oksistoihin.

Calcifer taitaa hetken olla ymmällään minun reagoinnistani, kunnes kuulee että olen syntynyt saarella. Pian hän kysyy olenko ikinä harkinnut lähteväni. Pudistan päätäni epäröimättä niin että kiharaiset jouheni heiluvat.
"En. Mihin minä menisin? Tiedän että maailma on paljon suurempi, mutta minulle tämä kaikki on maailmani raja. Onhan se kiehtovaa miettiä miltä elämä näyttää jossain muualla, mutta en usko että uskaltaisin lähteä. Tiedän miten siinä voi käydä ja... entä jos selviäisinkin hengissä mutten koskaan löytäisi takaisin?" luon katseeni Calciferin silmiin, tietämättä voiko hän todella ymmärtää mitä sanon. Hänelle lähteminen ei ollut tuottanut vaikeuksia. Hän aikoi lähteä täältäkin. Tunsiko hän kuuluvansa minnekään vai halusiko hänkin vain takaisin kotiin?
Hän kuitenkin sanoo ettei itsekään lähtisi jos olisi kotoisin täältä, verraten sitten Caraliaa paratiisiin. Hymähdän vähän, virnistäen sitten sanojeni perään.
"Tämä on koti. Paratiisi tuskin, mutta mikään koti ei ole virheetön.. Kuten ei kukaan siellä eläväkään."
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja Wohweli » 10. Touko 2014 01:26

Puheenaiheen kiperyys todella väänteli pientä kovuutta mustan kasvoille. Hänen oli vaikea pysytellä tyynenä, kun kyseessä oli Sandi. Jopa Nitan sanat saivat orin vetämään hieman apaattisena korviaan sivuille. Sandi oli tärkeä. Todella tärkeä. Mitkään sanat eivät varmasti riittäisi kuvaamaan.
"Mitäpä sitä kai kieltämään," Calcifer sanahti, vaikka tavoitteli äänensävyllään jonkin sortin huolettomuutta. Niin kauan kuin hän jaksaisi elää toivossa hän pystyisi kyllä kulkemaan edemmäs, aina vain pidemmälle. Mitä musta edes tekisi ellei juoksisi huolensokaisemana pikkusisarensa perässä? Norkoilisi tyhjän panttina? Ori ei tosiaankaan osannut vastata oman mielensä luomiin kysymyksiin. Ne, kun tuntuivat keskittyvän asioihin joita Calcifer ei ollut koskaan edes ajatellut.

Kun ruunikko vahvistaa orin omat aatteet sanoillaan kääntyi Calciferin katse hieman tutkiskelevana tamman puoleen. Tällä taisi olla jotain aiheeseen liittyvää kielen päällään, sen jotenkin vain näki tammasta. Musta olisi tahtonut hieman rohkaista toista kertomaan enemmän, mutta ei halunnut aiheuttaa mielikuvaa väkisin utelusta. Eivät kaikki olleet yhtä avoimia kuin hän oli monesti huomannut olevansa.

Vastaus orin esittämään kysymykseen ei häntä juuri yllättänyt. Nita ei halunnut lähteä täältä. Se oli todella ymmärrettävää, vielä ymmärrettävää asiasta teki tamman perustelut. Hän oli siis takuulla ainakin joskus jo asiaa punninnut.
"Rehellisesti, minuakin pelottaa etten löydä enää täältä muualle. Se oli iso riski jonka otin enempää ajattelematta. Jälkikäteen olen todella miettinyt mahdollisuutta, että jään tänne jumiin enkä voi jatkaa etsintöjäni," ori lausui mustajouhisen sanojen perään ja vastasi tähän ymmärtävällä katseellaan. Kyllä hän taisi todella ymmärtää mitä tamma tarkoitti.

Calcifer pisti merkille Nitan suupielen pienen virneen. Tämä taisi pitää orin sanoja liioittelevina, mutta Calcifer itse seisoi vankasti sanojensa takana. Paikka ilman ihmisiä oli helposti verrattavissa paratiisiin. Ihmiset olivat tuhonneet paljon elämää. Siihen liittyen orilla heräsikin uusia kysymyksiä saaren suhteen.
"Täälläkö ei ole koskaan käynyt ihmisiä?" ori kysyi sitten.
Wohweli
 

Re: Songs from the wilderness

ViestiKirjoittaja kujakettu » 13. Kesä 2014 00:27

Lumi narisee hiljaa kun kavioni painuvat lumeen askel toisensa jälkeen. Puheenaiheemme on selkeästi Calciferille hyvin vaikea, ja minusta tuntuu että on helpompaa jos siirrymme siitä pikkuhiljaa pois. Olin ehkä ollut vähän liian tunkeileva kaikkine kysymyksineni - orin huoleton äänensävy ei nimittäin ihan vakuuta minua mutta annan asian suosiolla olla. Tilanteelle ei nyt voinut mitään.
Kommenttiini merestä hän ei vastaa eikä sano mitään. Kai se on ihan hyvä. Mitä minä sanoisin? Sen, etten tiedä enkä tunne isääni vaikka olisin halunnut... Ei minun sitä hänelle tarvinnut kertoa enkä ollut niin varma että hän haluaisi kuulla. Tässä tilanteessa minusta sitä paitsi tuntui että se lähinnä masentaisi Calciferia entisestään jos kertoisin mitä isälle kävi.

Käännän katseeni mustan orin puoleen kun hän kertoo huolensa siitä josko hänkään enää löytäisi pois Caraliasta.
"Niin, minun mielestäni on hyvin rohkeaa jos yrittää pois täältä", sanon rehellisesti ajatukseni ääneen.
"Minusta täällä on hyvä olla joten en näe mitään järkeä riskeerata elämääni sen vuoksi. Sinun tilanteesi nyt on varmasti toinen jo ihan erilaisen historian takia", jatkan pohdiskelevaan sävyyn. Se riippui niin siitä mihin oli tottunut, mitä mielsi kodiksi ja uskalsiko olla seikkailunhaluinen vai ei. Kyllä minäkin halusin seikkailla, mutta mielummin täällä kuin jossain muualla.

Calcifer kysyy seuraavaksi ihmisistä. Ilmeeni muuttuu hieman kummastuneeksi samalla kun tarkkailen häntä.
"Rehellisesti sanottuna en oikeastaan tiedä mitä ihmiset ovat. Ehkä se antaa jo jonkinlaisen vastauksen kysymykseesi?" Pieni naurahdus säestää jälkimmäistä lausettani. Äiti oli kotoisin muualta ja siellä oli kuulemma ollut näitä mainittuja ihmisiä, mutta ei hänkään niistä asioista paljon puhunut.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron