Sinä olet minun

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 14. Elo 2010 19:49

[Clad-rakas tänne sekä pikkupallerot Nuna ja Chinook :3]

AQUILA

Minua pelottaa. Pelottaa aivan kamalasti. Missä Clad on, missä hän on... Tähyilen villisti ympärilleni mutta en näe missään vilaustakaan ruunikosta.
"Tulkaa, tulkaa", soperran Nunatakille ja Chinookille koettaen pitää pelokkaan ja ahdistuneen äänensävyn mahdollisimman hyvin poissa. Missä hän on... Jos jossakin liikkui murhaaja, murhaaja joka oli tappanut ylänköhevosen... minä en halunnut olla yksin täällä, johtajattaren lasten kanssa pelkäämässä... Mitä jos nimenomaan tarkoitus olikin houkutella Merel pois jotta pääsisi lasten kimppuun? Pälyilen hurjana ympärilleni. Toivon mukaan ei...

Tallaan risuja maassa välittämättä miten kova rasaus kuuluu. Kierrän puita ja katselen sinne tänne, samalla vahtien jotta ruunikko ja hopeanmusta ovat mukanani. Voi Clad, Clad, ole kiltti ja ilmesty nyt jostain tänne! Minä tunnen oloni niin yksinäiseksi ja suojattomaksi. Yksi hätäinen kyynel vierähtää poskelleni. Voi yhden kerran, Clad, ole kiltti ja astu jostain esiin, minä tarvitsen sinua, minä herran jestas, minä pidän sinusta aivan valtavasti, mutta tule nyt, ole niin kiltti ja tule!
"CLAD!" huudahdan epätoivoisesti ilmaan.
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 16. Elo 2010 14:34

[Kaksi pikkupalleroa toimitettu.]

CHINOOK

Tämä ilta ei ole enää yhtään mukava. Ilta on oikeastaan mennyt aika lailla ihan pieleen.
Hirvittävä määrä vieraita! Niin monta että minun pääni on mennyt sekaisin. Sellainen suuri vaalea ilkeä ja sellainen musta pienempi joka puhui jotakin äidille. Me emme tarvitse näitä vieraita, emme tarvitse niitä mihinkään, ne voisi laittaa kiven alle. Ja Aku. Me ravaamme Akun perässä, minä ja sisko, ja äiti on lähtenyt jonnekin ja meidän pitää olla kiltisti. Voi miten Aku on kamalan sekaisin, eikö ole, on se ihan sekaisin... minä kiiruhdan entistä vikkelämmin sen perässä niin kuin se sanoo ja katson että siskokin tulee. Tuleehan se.
"Ole kiltisti Nunatak", sanon sille huolellisesti, niin kuin äiti. "Ole kiltisti Chinook", sanon itselleni myös. Hyvin keskittyneesti ja vakavasti.
Me kierrämme ja kaarramme ja olemmeko me menossa johonkin. Sisko hyräilee jotakin pientä mutta ei jää jälkeen, tulee ihan kyljessäni mukana ja minä seuraan Akua. Joka huutaa jotakin. Höristän kysyvästi korviani ja aion kysyä mikä se on, mutta sisko huutaa päälleni.
"Clad!" se huutaa samalla lailla kuin Aku ja toistelee. "Clad! Clad!"
Onko tuo nyt niin tärkeää, minä mietin ja kääntelen korviani ja kiirehdin puunjuurien yli. Aku itkee, minä huomaan silloin ja ravaan sen viereen.
"Mihin sattuu Aku?" minä kysyn huolissani, niin kuin äiti.
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Venni » 16. Elo 2010 22:06

[Ja näin saapuu Clad-rakaskin : )]

Atlacas

Annoin jalkojeni kuljettaa itseäni pitkin, maltillisin askelin kapoista, kiemurtelevaa polkua pitkin. Kaulaani lepuutin rennosti pitkällä, eikä minulla ollut kiire mihinkään. Päivä oli taittumassa iltaa kohti, ellei ollut siellä jo.
Havupuut tuoksuivat sieraimiini pihkalta ja kaikelta muulta metsään viittaavasta.
Ajattelin, että voisin hyvinkin viettää yöni täällä havupuiden katveessa, nauttien ehkäpä kuutamosta tai muusta sellaisesta pienestä lisäekstrasta. Ehkä pistäisin poskeeni pari variksenmarjaa myös, niin uni tulisi paremmin... Pieni huokaus karkasi huuliltani ja hetken minusta tuntui, että maailma oli äärettömän hyvä paikka olla.

Tietenkään näin ei tullut tapahtumaan. Jouduin säpsähtämään hereille yltiöromanttisesta haavemaailmastani varsin julmalla tavalla, kun kuulen nimeäni huudettavan jostain ei niin kovinkaan pitkän matkan päästä.
Tässä oli ainoastaan kolme asiaa, mitkä saivat jo iltaa kohden veltostuneet jalkani kiihdyttämään suoraan käynnistä parin askeleen kautta laukkaan.
Asia nro. 1, Se oli minun nimeni, jota täällä kiljuttiin. Asia nro. 2, huutaja vaikutti varsin hätääntyneeltä. Ja viimeisenä, muttei vähäisimpänä asia nro. 3, Olisin tunnistanut sen äänen missä vain. Se oli Aquila.

Ennen kuin kunnolla ehdin huomatakaan, jalkani kiidättivät minua täyttä laukkaa kohti äänen syntyperää. Korvani olivat painuneet takakenoon, niin ettei tuuli puhaltanut suoraan niistä sisään (vaikka tuuletus aivoissani tuskin olisi pahaakaan tehnyt).
Niin minä saavutin hänet, heidät. Olin huomaamattani poistunut seuraamaltani polulta jonnekin metsän siimekseen, mutta löysin heidät. Kylkeni kohoilivat kiivaasti ja karvani oli hieman kostunut, kun lepotilaan vaipunut ruumiini joutuikin äkillisen rasituksen alle. Enää minua ei väsyttänytkään ollenkaan. Hörähdin vähän matkan päästä kolmikolle ja pudotin laukkani raviin, kun huomasin, ettei niillä mitään hätää ollut.

Huomioni kiinnittyi kahteen varsaan Aquilan mukana. Tunnistin ne heti, mutta meni hetki ennen kuin muistin yhteyden ja heidän nimensä. Jos nyt muistin oikein. Nunatak ja Chinook, Merelin varsat. Aquilan mukana. Kurtistin hieman kulmiani, oliko Merelille sattunut jotakin?
"Luoja paratkoon, Aquila. Et ymmärräkään, kuinka säikähdin! Olin juuri menossa nukkumaan ja...", selitykseni katkesi, kun katsoin toisen kasvoja. Se itki, tai oli ainakin itkenyt.
"Mitä... Mitä on tapahtunut?", kysyin hämmentyneenä nyökäten tervehdykseksi kahdelle varsalle myöskin. Minulla oli paha tunne tästä. Liian paha. Merel oli sen oloinen, ettei jättäisi varsojaan yksin turhaan. Jotain oli täytynyt tapahtua. Hipaisin turvallani Aquilan kaulaa. Se näytti olevan täysin tolaltaan.
Venni
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 17. Elo 2010 19:54

[Sori ku varsat jäi vähän taka-alalle Akun reagoinnin takia D:]

Katson avuttomana varsoja ja jatkan huhuiluani, ottaen haparoivia askeleita sinne tänne, niin että vuohiskarvat vain pöllähtelevät. Kun Chinook kysyy, mihin sattuu, hymyilen vähän alakuloisesti kääntäen katseeni pikkuiseen poikaan joka on ravannut vierelleni.
"Ei... ei minuun satu, ei huolta. K-kaikki on hyvin." Pörrötän turvallani vähäsen Chinookin harjaa, jonka jälkeen nostan taas katseeni.
"CLAD!" huudahdan jälleen tuntien oloni yhä epätoivoisemmaksi.

Kuullessani laukka-askelia koko kehoni jännittyy. Tuijotan naulituneena suuntaan josta ääni kuuluu.
"Pysykää minun vierelläni", sanon varmemmallä äänellä kuin äsken, vaikka nieleskelen edelleen kyyneleitä. Pienen hetken päästä henkäisen syvään jättäen yhden sydämenlyönnin väliin, rentoutan lihaksiani ja hörähdän takaisin. Ja vain pieni hetki, kun näen Cladin, joka astelee luoksemme, niin silkasta helpotuksesta vielä yksi kyynel vierähtää poskelleni.
"Kaikki hyvin, löysimme Cladin", sanon hiljaa varsoille.

Sitten en edes kuuntele kunnolla ruunikon selityksiä, kun helpottuneena vain ravaan hänen luokseen painaen pääni tämän harjaan. Tunsin, miten Clad hipaisi kaulaani ja tuntui miten se olisi lämmittänyt koko kehoani.
"Minä tapasin - tapasin Merelin erään rajarikkurin kanssa, minun oli tarkoitus ottaa varsat ja lähteä kun rikkuri ei oikein suostunut yhteistyöhön", soperran, yritän nielaista viimeisetkin kyyneleet pois ja takerrun tiukemmin Cladiin, "sitten tasankolaisten viestinviejä tuli. Joku- joku y-ylänköläinen on murhattu Hoerolla", sanon, pidän tauon ja vedän kuuluvasti henkeä. Upotan turpani syvälle Cladin pehmeisiin jouhiin, pidän silmiäni hetken kiinni ja hengitän, ennen kuin jatkan.
"Merel lähti katsomaan - minun piti ottaa varsat. Merel ke-", henkäisen syvään, koska olen vieläkin sen verran shokissa, "hän kehotti menemään sellaisen johon luotan ja-", sitten jätän sanani kesken ja halaan Cladia lujasti.
"Onneksi tulit", soperran hiljaa.
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 20. Elo 2010 11:16

[Pussailkaa vaan, ei nää kato... B>]

NUNATAK

"Clad! Clad! Clad!"
Claddaaddad... claddallal. Clad dal lal! Sitä voisi vaikka laulaa, hmm, pitää pyytää että äiti laulaisi sitä. Tai sitten Aku voisi laulaa, mutta se enemmänkin huutaa ja on huolissaan. Miksiköhän? Ja veli on huolissaan. Ja minäkin olen, vähäsen, hmm, mutta kaikki on kyllä paremmin kun se ilkeä setä lähti. Kyllä Aku tietää mitä tehdään, juuri nyt huudetaan Clad! Clad! Clad! Ja ollaan kiltisti, minä ja Chinook. Lauletaan vähän niin kyllä se sitten menee hyvin, mikä sitten onkaan. Mikähän se clad on? Se on selvästi jotakin hyvin tärkeää.
Veli on aivan huolissaan. Aku paijaa sen harjaa ja sen jälkeen minäkin paijaan. Niin että se näyttää vähän rauhallisemmalta.
"Kaikki hyvin", selitän veljelle. Miksei se ymmärrä sitä vaikka Aku sanoo niin?
Me pysähdymme aivan kokonaan kun Aku yhtäkkiä pysähtyy. Ja me pysymme Akun vierellä ja olemme kiltisti, vaikka sillä hetkellä minun mielessäni käväisee sellainen aate että entä jos kaikki ei olekaan aivan hyvin, kun Aku on niin jännittynyt ja me kuuntelemme päät pystyssä askeleita jotka tulevat. Äiti? Vaara? Ei kumpikaan. Joku hörähtää eikä se ole äiti, mutta se on joku joka on ystävällinen ja mukava. Aku vastaa sille ja minäkin vastaan hiljaisesti. Kaikki on hyvin sanoo Aku, ja sitten me kipitämme hänen perässään ystävällisen ja mukavan luo. Ihan suoraan sen luo, ihan lähelle sillä lailla että onpas tämä outoa. Oikeastaan veli jarruttelee ja jää Akun taakse ja minäkin vähän epäröin, sillä ei kai vieraiden syliin tuolla tavalla mennä vaikka olisivatkin ystävällisiä ja mukavia.
Siinä me sitten seisomme ja tuijotamme vierasta joka juttelee Akun kanssa ja Aku on vieläkin aivan huolissaan. Ne höpisevät niin että en tajua mitään, mutta kyllä se siitä. Kyllä se siitä Aku, vai mitä? Tönäisen Akun jalkaa ja alan itsekin olla vähän huolissani kun se vain mokeltaa ja on hädissään. Onko meillä vaaraa Aku?
Ja sitten veli tönäisee minua ja minä tönäisen takaisin. Ja sen jälkeen tajuan mitä se tönii. Katson vierasta setää ja höristän korviani.
"Moi!" hypähtää suustani ulos hämmästyneenä kun muistan sen. Mehän ollaan nähty ennenkin!
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Venni » 26. Elo 2010 21:14

[sori kesto :c]

Seisoin hieman hämmentyneenä paikoillani yhden, punaisen (tai sinisen) sekuntin, ennen kuin havahduin täydellisesti tilanteeseen. Kyllä, Aquila oli täysin tolaltaan. Rapsutin sen säkää pikkuisen ja puhalsin lämmintä ilmaa sieraimistani toisen mustalle turkille. Ja kuuntelin, kuuntelin korva tarkkana tämän sanoja.
Murha... Siinäpä vasta julma sana. Olipa elämäni ollutkin onnellista täällä saarella niin lyhyen aikaa, kunnes saan kuulla, että täällä onkin tapahtunut kauheuksia. Enää en ihmettele, miksi ennen niin pirteä ja iloinen tamma on takertunut minuun kuin takiainen ja on täysin tolaltaan.
Miten vastuullinen tehtävä toiselle oli jätetyttykään, vahtia johtajattaren varsoja. Jos joku tietäisi tästä, tamma olisi aivan varmasti kaikkien pahaa aikovien maalitaulu. Mutta sitä minä en sallinut, että minun... tärkeää ystävääni ja Merelin varsoja vahingoitettaisiin.
Yllättäen huomasinkin ajattelevani harvinaisen aikuismaisesti, kuin viisaus olisi levinnyt koko kehooni (tunsin oloni jopa oman ikäisekseni). Silmäni olivat täynnä ymmärtäväisyyttä normaalin epävakauden sijasta. Kummallista kyllä tunsin oloni myös rauhalliseksi, vaikka hermojani ja sydäntäni kalvoi koko ajan tieto siitä, että jokin paha vaani meitä - ehkä jopa aivan lähistöllä.

"Ei hätää enää.", sanoin hiljaa ja silitin toista turvallani rauhoittavasti sää'n kohdalta. Irrotin katseeni tammasta ja siirsin sen varsoihin. Höristin ystävällisesti korviani ja hymyilin toisille.
"Heipähei taas.", vastasin varsojen tervehdykseen hörähtäen kevyesti perään.
Venni
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Elo 2010 11:35

Cladin läsnäolo tuntuu olevan kuin jotain parantavaa lääkettä. Hetkeen en edes kunnolla tajua maailmaa, tajuan vain että Clad on tässä, juuri tässä, minun ei tarvitse olla yksin ja pelätä ja koettaa olla rauhallinen selittäen ettei mitään hätää ole. Vedän nopeita henkäyksiä ilmaa yritellen rauhoittaa itseäni. Pidän pääni tiukasti ruunikon kaulaa vasten kun tunnen viimeisen kyynelen valuvan leukaani pitkin alas. Mitä minä tekisinkään jos häntä ei olisi olemassa.
Cladin rauhallisuus tuntuu niin hyvältä. Se kun hän rapsuttaa säkääni ja puhaltaa lämmintä ilmaa. Niin. Pikkutyttö minä taidan kuitenkin vielä olla.
Pelkäävä, surullinen ja avuton teinityttö.
Toisin kuin hän.

Minusta tuntuu kuin minun ja Cladin maailmat eivät voisi olla enemmän kaukana toisistaan. Ja samaan aikaan tuntuu etteivät ne voisi olla lähempänä.
Ei hätää enää.
Kiitos. Minä rakast... eikun siis. Olet tärkeä minulle. Kiitos kun olet siinä. Älä lähde pois. Kiitos kun sinä olet vahva etkä tällainen kuin minä. Minä romahdan helposti. Vaikka yritänkin olla vahva.

Kuulen Nunatakin reippaan tervehdyksen ja miten Clad vastaa varsoille. Niiskaisen vähän.
"Minä olen ihan tyhmä", totean lopulta. En edelleenkään irroita otettani Cladista.
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 06. Syys 2010 20:39

[Sori, en tajunnut että oli mun vuoro! >.>'']

CHINOOK

Höm. Höm tuota tuota, minä uskoisin että me olemme ainakin pienessä vaarassa juuri nyt ja että on syytä olla ainakin vähän huolissaan. Vähän viiva jonkin verran. Viiva miksi Aku on vieläkin niin surullinen, miksi äiti ei ole täällä, miksi tuo tumma setä tuli ja miksi Aku ja se tuolla lailla nojailevat toisiinsa... tämä ei ole hyvä nyt. Hei tyypit, ei kai tämä teistäkään ole hyvä nyt, eikö tämä ole aika huolestuttavaa!
Sisko ei ainakaan tajua huolestuttavasta mitään. Tönäisen sitä entistä kovemmin kun se moikkaa tummalle sedälle ja sitten luimistan epäluuloisesti korviani kun tumma setä heippaa takaisin. Tämä on huolestuttavaa, ei nyt moikkailla ympäriinsä, mutta tietenkään sisko ei tajua sellaisia. Se vain tönäisee takaisin niin kuin olisi hauskaakin. Luimistan sillekin.
"Ole kiltisti!" sanon levottomana.
Sitten jätän siskon siihen olemaan pölhö (paitsi että se seuraa kannoillani kun menen lähemmäs Akua) ja tähyilen hermostuneesti Akun kasvoja jotka ovat piilossa tumman sedän harjassa. Ei aikuiset tee noin!
"Aku... Aku ei mitään hätää. No niin", sanon hyvin huolissani niin kuin äiti sanoo ja toivon että Aku lakkaisi äkkiä piiloutumasta tumman sedän harjaan ja että menisimme etsimään äitiä. Mulkaisen setää vihaisen pöllön ilmeellä ja olen juuri silloin tosi urhea. Urheana hypähdän vähän tummaa setää kohti ja huiskaisen kaviollani että tämä menisi kauemmas Akusta.
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Venni » 12. Syys 2010 13:22

Olen siinä vielä hetken. Ehkä toisenkin. Tai ehkei niitä voi laskea.
Havahdun kuitenkin siihen, kun tummempi varsoista vaatii myös päästä lohduttamaan surullista neitoa. Siirrän katseeni Aquilasta varsaan, perääntyen samalla pari askelta varautuneesti.
"Minne olette matkalla?", esitän tällä kertaa kysymykseni koko seurueelle. Tuskin edes Aquila olisi niin huolimaton, että johdattaisi varsoja tyhjään, ilman päämäärää.
Syystä tai toisesta ajatus unesta oli kadonnut sen sileän tien, eikä ollut jättänyt mitään jälkeensä. Joku toinen kerta sitten.

Aurinko oli jo matalalla. Kohta tulisi jo pimeää, eikä pimeässä ollut hyvä hortoilla havumetsässä. Ties mihin puihin törmäilisi.
Toivoin hartaasti, että Aquilalla oli jokin suunnitelma varalle. Tosin, ei tamma näyttänyt kovin suunnitelmalliselta kiljuen ja säntäillen ympäriinsä. No jaa, ainahan sitä ehti kehittää uuden suunnitelman, jos vanha meni pilalle tai... Jotain.
Huiskautin kevyesti hännälläni toista takastani. Kumpa ei tapahtuisi mitään ei-toivottua.

[lyhyt : <]
Venni
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 14. Syys 2010 19:29

Naurahdan edelleen vähän itkuisella äänellä. Chinook, kiitos, mutta minulla vain on todella paha olo. Kohotan kasvojani hieman vastentahtoisesti Cladin harjasta ja katsahdan pöllämystyneisiin varsoihin. Chinook tuntuu kovasti yrittävän saada Cladin irti minusta, vaikka minähän se tässä kiinni tarraan. Lattea hymy koristaa hetken kasvojani, kadotaakseen taas pian. Nojaan päätäni Cladin kaulaan enkä oikein tiedä mitä tehdä. En haluaisi erota senttiäkään kauemmas hänestä, mutta varsatkin olivat kuitenkin vastuullani. Tuntui jotenkin oudosti vain kuin minua revittäisiin joka suuntaan, vaikka ei niin kai oikeasti edes ollut.
Kaikki vain tuntui niin oudolta.

Henkäisen syvään, suljen silmäni ja irroitan otteeni ruunikosta. Tunnen miten poskiani kuumottaa hieman häpeästä, miten minä sillä lailla vain hyökkäsin toisen kaulaan... Mutta kun tuntuu niin yksinäiselle. Ja pelottaa edelleen.
Niinpä jään oudon lähelle ruunikkoa, olen vain yhden tai kaksi pientä askelta taaempana hänestä. Laineikkaat jouhet virtaavat kasvojani ja kaulaani pitkin sikin sokin. Silmäni ovat edelleen kosteat, tuijottelen vaivautuneesti maata jalkojeni edessä.
Mihin olette matkalla? Vilkaisen varovasti Cladia.
"Me.. minä.. en tiedä", saan sanotuksi.
"Merel v-vain sanoi että pitäisi mennä se-sellaisen luo johon luotan. Että e-ei kannata olla yksin", soperran kiireisesti, katse jälleen maassa. Mieleni tekisi vajota maahan. Katsahdan kuitenkin pienesti varsoihin.
"Chinook, Nunatak -", totean yrittäen saada ääneni edes toimimaan taas, "onko teillä kaikki hyvin?"
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 18. Syys 2010 15:52

CHINOOK

Voi miten minä silloin tunnenkaan itseni suureksi ja pelottavaksi! Tumma setä väistää minua kun käsken ja menee kauemmas Akusta. Niin juuri, se on oikein, uskallapas tulla lähemmäs! Aku on meidän eikä sinun. Eikö se nyt ole aivan selvää. Eli älä koske, älä tule lähemmäksi, tai minä, minä, hmm... minä potkaisen sinua! Juuri niin, samalla tavalla kuin äiti. Potkaisi siis sitä ilkeää setää. Eli olepas kunnolla. Minä olen niin suuri ja vahva, että ihan tässä melkein pyörryttää.
Vaikka oikeastaan en ole kovin tyytyväinen. Se siirtyi vain ihan vähän, se iso tumma setä. Saisi juosta pois tuommoinen. Painaudun vasten Akun lapaa ja jään siihen mulkoilemaan setää sellaisella ilmeellä että sinä-olet-erittäin-ylimääräinen.
Sisko ei tietenkään tajua mitään. Se vain möllöttää kyljessäni ja tiirailee kaikkea niin kuin olisi kauhean kiinnostavaakin. Ei, se ei tajua kerta kaikkiaan mitään, tuo Nunatak. Ja sen kyllä kuulee, kun se taas vastaa tumman sedän kysymykseen ihan tuosta vain.


NUNATAK

"Rannalle", minä kerron tummalle sedälle. Nyökyttelen päätäni varmuuden vuoksi pontevasti, sillä Chinook katsoo minua huuhkajan silmillä ja niille pitää aina nyökytellä hyvin varmasti. Hiljenen hetkeksi, kun Aku sönköttää jotakin äidistä ja yksin olemisesta ja kuuntelen kiltisti korvat hörössä. Sitten nyökyttelen taas hyvin varmasti kun Aku puhuu meille.
"On", vastaan selkeästi.
"On", velikin sanoo.
"Rannalla on tapaaminen", minä kerron vielä kaikille, sillä se on hyvin tärkeää.
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Venni » 26. Syys 2010 19:55

(sori taas aivoton kesto)

Aquila on vieläkin tolaltaan ja pikkuheppu yrittää vieläkin näyttää olevansa veistetty kovasta luusta. Tilanne on siis sama kuin puoli minuuttia sitten.
Kuullessani Aquilan vastauksen kulmani kuitenkin rypistyvät jälleen hienoisesti. Tilanne oli vakava, hieman liiankin vakava minun pari vuotta hyllyllä sijainneille aivoilleni. Nyt olisi vain osattava toimia tilanteen vaatimalla tavalla, eikä antaa niiden aivojen karata sinne hyllylle uudestaan. Arkistoituja aivoja, nams.

Toinen varsoista - se siis, joka ei yrittänyt polttaa minuun toivoisin-että-palaisit-tällä-hetkellä-helvetissä -katseellaan reikiä - kuitenkin näytti tietävän, minne he olivat menossa. Rannalle?
Aquila oli juurikin niin hermoheikossa mielentilassa, että niinkin turvaton paikka kuin ranta saattaisi viedä tältä mielenterveyden.

Mutta päätin kuitenkin olla hiljaa aiheesta.
En joka tapauksessa voisi jättää Aquilaa nyt yksin. En halunnut pettää sen luottamusta, enkä johtajattaren luottamusta, enkä kenenkään luottamusta. Toisin sanoen: minä en poistuisi paikalta, tai ylänköhevosten lauma rymistäisi sinkojen ja kirveiden kanssa perääni.
Ja Aquilan takia.
Venni
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Syys 2010 23:30

[Noh, ehkä ensi kerralla aivollinen kesto sit :3 Ei se mittään haittaa~~]

"Mi...", sepustan katsahtaen varsoihin jotka sanovat kaiken olevan hyvin.
"Hyvä juttu. Niin pitääkin", sanon jotenkin kuristuneella ja väkisin ulospakotetulla mukarauhallisella äänellä. Minä en nimittäin ole ollenkaan rauhallinen! Minä - minä olen suorastaan hysteerinen! En yhtään tiedä mitä minä teen tai mitä minun pitäisi tehdä.

Sitten sydämeni sykähtää oudosti kun Nuntak sanoo että meillä on tapaaminen rannalla. Käännän epäuskoisen katseeni salamannopeasti pieneen kiharaharjaiseen tyttöön, lasken päätäni ja tuijotan häntä niin intensiivisesti, että voisin porautua hänen pääkoppansa läpi.
"Mitä?" kysäisen täysin käsittämättömällä äänellä.
"Mitä?" kysyn uudelleen pudistaen päätäni.
"Mitä tarkoitat?" kysyn kurtistaen kulmiani.
"Miten niin tapaaminen?"

Nostan pääni ja nyt minusta ainakin tuntuu että pääni tippuu vain irti ja vierii jonnekin pusikkoon.
"Minä en ymmärrä", sanon neuvottomalla, romahtamispisteessä olevalla äänellä katsoen nyt Cladia.
"Mi-minä e-en ymmärrä..." sanon pudistaen päätäni ja painan pääni taas Cladin kaulaa vasten tuntien taas kyyneleet kuumina poskillani.
Onko Merel sanonut varsoille muuta kuin minulle? Vai.. mitä... minä en käsitä... hitto vie... auttakaa joku... Minä... sinä... hän.. se.. nämä.. Mitä.. Apua.
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 30. Syys 2010 17:46

NUNATAK

Mitä? Mitä? Mitä tarkoitat? Ei vaan siis Nunatak tarkoittaa, mitä minä tarkoitan... mitä? Korvani kääntyvät vähän luimuun, kun rinnassa alkaa kiertää hämmennys Akun kysymyksistä kun niitä on niin hirveän monta ja kun hän laittaa kasvonsa niin hirveän lähelle että vähäksi aikaa menen aika sekaisin siitä mistä edes oli puhe. Mutta minä muistan sen kyllä nopeasti ja heilautan korviani ja selitän Akulle oikein hyvin tämän tärkeän asian.
"No, no kuulehan, tapaaminen. Semmoinen tapaaminen että, että..."
Heiluttelen korviani mietteliäästi ja katson veljeen, jotta se vähän selittäisi myös, mutta veli on liian keskittynyt vahtimaan tuota tummaa setää joka on ihan hiljaa. Joten selittäminen jää minun hommakseni, mutta minähän osaankin selittää oikein hienosti.
"Tärkeitä asioita päätetään siellä", selitän Akulle kiltisti. "Se on kokous ja me olemme siellä myös."
Akulla on kyllä tosi kivat silmät, tuommoiset siniset, niitä on kiva katsoa ihan läheltä. Tiirailen niihin vähän aikaa kun ne ovat niin kivat.
"Se on rannalla", lisään sitten vielä varmuuden vuoksi.

Mutta tämä ei olekaan nyt hyvä asia...
"Aku, Aku mikä hätänä?" kysyn kiireesti huolestuneena, koska se alkaa taas itkeä. Myös veli unohtaa tumman sedän välillä ja kääntyy Akun puoleen.
"Ei mitään hätää!"
"Älä itke Aku", pyydän ja alan itsekin tuntea itseni lohduttomaksi. Miksi se itkee? Äiti ei itke koskaan, ainakaan tuolla lailla...
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Venni » 24. Loka 2010 13:32

Pyöräytän korviani hieman epäluuloisesti. Oliko rannalla oikeastikin tärkeä taapaminen, josta ei oltu sanottu kellekään muulle kuin Nunatakille yhtään mitään. Tosin, varsa oli kyllä siinä asemassa, että se voisi olla hyvinkin mahdollista. Toisaalta, varsa oli myös asemansa puolesta sellaisessa tilanteessa, että kuka tahansa voisi käydä sille sepittelemässä kaikenlaista ja johtaa sen harhaan. Tilanne oli ristiriitainen.

Tunsin, kuinka Aquilan pää upposi jälleen jouhikkoni sekaan.
Varsat yrittivät parhaansa mukaan hyssytellä sitä, ja koin kyllä itsekin siihen tarvetta, mutta tyydyin kuitenkin vain tönäisemään sitä hellästi kaulaan.

"Kuka sinulle kertoi, että rannalla on tapaaminen?", kysyin kääntyen ruskean varsan puoleen.
Minun tilanteessani olisi varmaan ollut viisainta pysytellä hiljaa, kerta en suurta suosiota ainakaan toisen varsan osalta tuntunut nauttivan, mutta yritin olla välittämättä siitä.
Kyllä asiat varmaankin siitä sutviutuisivat, vaikka tämänhetkinen tilanne olikin aika kaoottinen.
Venni
 

Seuraava

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron