Sinä olet minun

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 27. Marras 2010 22:58

[Irl-elämä päätti potkaista minua kunnolla päähän tässä kuun alkupuolella ja pakenin sitä siskolle ja sitten olen ollut simoväsynyt ja ahdistunut kaikesta ja kaikkea sontaaaa ja anteeksi kaikille jaja olen hengissä jajaja anteeksi jumituksesta. :'DD]

Fummmm. Hummm. Päässä humisee ja on jotenkin kumman tyhjä olo. Kykenemätön liikkumaan ja tuntuu että jokin sellainen asia kuin suun avaaminen puhumiseen vaatisi suuria henkisiä ponnistuksia. Olen väsynyt. Yö on ollut pitkä. Clad. Varsat. Merel. Murhia. Palvelus. Minä... hummmmmmmm. Pääni tuntuu puhkeavan informaatiosta, oivaltamisesta ja tunteista. Pinnistä nyt vielä. Et rupea parkumaan kuin kakara. Itkit jo tarpeeksi. Hillitse itsesi, ole tyyni. Ei tässä ole mitään hätää. Kaikki ovat kunnossa ja tässä. Ei hätää.
"Onneksi se huoli oli aiheetonta", saan lopulta sanottua jotenkin tyhjällä ja ponnettomalla äänellä, mutta tarkoitan sitä.

Merel puhuu Cladille siitä palveluksesta, jonka hän mainitsi äskettäin.
Tarvitsen viestinviejän lähtemään välittömästi matkaan saaren toidelle laidalle.
Sydämessäni humahtaa kylmää ja katson säikähtäneesti Cladiin. Mutta herranjestas, hänelle voi sattua mitä tahansa! Täällä on tappaja liikkellä ja... pelko rupeaa jyskyttämään sisimmässäni hullun lailla mutta en saa sanaakaan ulos, tuijotan vain Cladia ja tunnen voimakasta tarvetta nojautua vielä lähemmäs häntä.
Kuulen orin suostuvan vastauksen ja mieleni tekisi sanoa että ei se tule kuuloonkaan, mutta en kehtaa. Merel pyytää palvelusta ja tässä on paha tilanne. Kyllä minä tiedän että Cladista on siihen ja Merel ei tekisi tätä keskellä kaoottista yötä ellei olisi pakko, mutta entä minä? Minä pelkään. En usko että uskallan nukkua. Yksin, kun tiedän että Clad on jossain kun täällä on hulluja liikkeellä ja olen uupunut ja epätoivoinen ja pelkään jajajaja EN TIEDÄ MITÄ HÄNELLE KÄY TAI MISSÄ HÄN TARKALLEEN OTTAEN ON.
Katson jotenkin järkyttyneenpelokkaanavuttoman sekasotkuisena Cladia ja tunnen ikäväkseni, miten silkasta säikähdyksesta hengitykseni on tihenee.
"Palaathan pian takaisin?" kysyn ihan hiljaa ja neuvottomasti.
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 28. Marras 2010 11:20

Onneksi se huoli oli aiheetonta. Onneksi.
Metsä on vaiti ja musta. Ei siten, että se kielisi pahasta. Pimeys tai hiljaisuus eivät ole vihollisia sen enempää kuin valo tai äänet ystäviä. Silti hengitän koko kehollani Aquilan sanoja ja meidän kaikkien viiden läsnäoloa kosteiden puiden keskellä.

Tunnen kiitollisuutta sitä suoruutta kohtaan, jolla Atlacas ottaa pyyntöni vastaan. Ei turhia vakuutteluja tai varmistuksia - vain yksinkertainen hyvä on. Hän ei koeta teeskennellä että pyyntöni olisi miellyttävä, koska se ei ole. Mutta hän lupaa ottaa sen kannettavakseen. Matka olisi pitkä ja sille olisi lähdettävä viipymättä, nyt, keskellä yötä. Mutta hänen yksioikoinen vastauksensa kertoo, että hän arvioi pystyvänsä taittamaan tämän matkan ja saa myös minut luottamaan siihen, että hän pystyisi.
"Etsi käsiisi vuoristoponien johtaja Lejka. Kerroit tavanneesi hänet, joten tunnistat hänet ulkonäöltä. Hänet löytää toivoakseni oman laumansa alueilta, lännen vuoristoseudulta tai sen ympäristöstä. Suorin reitti sinne kulkee aavikon laitaa myöten. Suuntaa täältä lounaaseen kunnes saavut aavikolle. Jos seuraat sen reunaa länteen päin, kohtaat lopulta vuoriston, jonka alueella vuoristoponien lauma elää."
Katson pimeässä Atlacakseen ja puhun vaimein, mutta täsmällisin sanoin. Toivon hänen uupumuksesta huolimatta kuuntelevan tarkasti.
"Ensinnäkin", jatkan viipymättä, "kerro hänelle, että Hoeron lähistöllä on tapahtunut useita murhia ja että murhaaja - tai joku murhaajista - on suuri, valkokasvoinen hevonen, joka esittäytyy nimellä Jokeri. Toiseksi: kerro mustasta, valkokasvoisesta, herasilmäisestä, Mystiqué-nimellä esittäytyvästä tammasta, joka on toiminut murhaajan kätyrinä ja tekeytynyt viestinviejäksi. Ja kolmanneksi: kerro, että asiasta on lähetetty tai lähetetään viesti myös kaikille muille johtajille hänen lisäkseen."
Kavar oli luvannut välittää sanan aavikolle ja jäätikölle. Minun olisi löydettävä Atlacaksen lisäksi joku toinen etsimään Gamettea, jotta sana kulkisi mahdollisimman nopeasti. Aquilaa en voisi lähettää matkaan, lapsikin näkee kuinka väsynyt hän on. Hän on itsekin vielä kovin nuori... oliko oikein jättää hänet vastuuseen varsoista? Oliko minulla vaihtoehtoja?

Vedän henkeä ja lisään vielä olennaisen seikan.
"On hyvin tärkeää, että pystyt todistamaan Lejkalle saaneesi tämän viestin todella minulta. Hän mahdollisesti on taipuvainen uskomaan sinua joka tapauksessa, koska olette tavanneet ennenkin, mutta todista hänelle silti ensi töiksesi olevasi ylänköhevosten sanansaattaja. Hänen pitäisi uskoa sinua, kun kerrot että ensitapaamisemme tapahtui vuoristoponien poukamassa... ja että tiesin hänen nimensä sanomatta."
Lejka muistaisi sen varmasti. Toivon, että se riittäisi hänen vakuuttamiseensa tällä erää, sillä muuta ei toistaiseksi ole. Kukaan muu kuin me kaksi ei ollut läsnä tavatessamme ensi kerran.
"Jos kohtaat muiden laumojen jäseniä matkallasi, kerro olevasi ylänköhevosten viestinviejä, jos he sitä kysyvät. Älä kuitenkaan kerro kuljettamastasi viestistä muille kuin Lejkalle. Pyri välttämään rajakahakoita, palaa suorinta tietä takaisin laumamme maille löydettyäsi Lejkan ja etsi minut käsiisi."

Katsahdan nopeasti myös Aquilaan, joka näyttää entistä järkyttyneemmältä Atlacakselle osoittamani pyynnön takia. Jokin hänen tavassaan pyytää oria palaamaan pian saa minut tuntemaan oloni todelliseksi pahanilmanlinnuksi. He vaikuttavat... läheisiltä, Aquila ja Atlacas. Asiaa ei kuitenkaan voi auttaa. Näitä asioita ei voi auttaa...
"Ole kiltti ja lähde viipymättä. Muistathan kaiken mitä sanoin?" kysyn orilta valmiina toistamaan viestin tai osan siitä. Sen oli päädyttävä perille oikeanlaisena.

[Pistän tän nyt muiden pelien edelle koska tää jumittaa juonta muuten... pahaminä]
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Venni » 28. Marras 2010 15:23

Sanat humisevat pääni sisässä ja voin sieluni silmin nähdä reitin, jota tulen matkaamaan. Lejka. Muistan Lejkan yhä yhtä elävästi, tämän arpirikkaan, pienen ja kärsineen kehonsa. Se oli niin ruhjotun ja murjotun näköinen, että se antoi realistisen kuvan saaresta heti alkajaisiksi. Tällaista soppaa en olisi kuitenkaan sinä päivänä, kun laskin jalkani tämän saaren maalle, osannut odottaa.

"kerro hänelle, että Hoeron lähistöllä on tapahtunut useita murhia ja että murhaaja - tai joku murhaajista - on suuri, valkokasvoinen hevonen, joka esittäytyy nimellä Jokeri. Toiseksi: kerro mustasta, valkokasvoisesta, herasilmäisestä, Mystiqué-nimellä esittäytyvästä tammasta, joka on toiminut murhaajan kätyrinä ja tekeytynyt viestinviejäksi. Ja kolmanneksi: kerro, että asiasta on lähetetty tai lähetetään viesti myös kaikille muille johtajille hänen lisäkseen."


Ja minä yritin, yritin niin kovasti painaa tämän viestin mieleeni kuin polttomerkin. Minun olisi vielä onnistuttava todistamaan Lejkalle tehtäväni aitous. En kuitenkaan usko sen olevan ongelma, vaikka saaren sisällä – ja viestini sisällä – liikkuu viesti väärennetystä viestinviejästä. Vuoristoponien poukama, nimen tietäminen ilman esittelyä... Se on varakeino, jolla saada Lejka vakuutetuksi.
Matkani tulisi olemaan pitkä.

”Muistan ja yritän parhaani.”, -tai kuolen yrittäessä. Eihän tässä mistään niin vakavasta ollut kyse, eihän? Ja paskat, nimenomaan siitä. Olisi noudatettava erillistä varovaisuutta. Viesti oli tarkoitettu ainoastaan Lejkalle eikä saisi joutua vääriin käsiin missään tapauksessa.

Käännyin Aquilan puoleen. Pian tämä olisi turvassa tältä kaikelta.
”Minun on mentävä. Ole huoletta, palaan pian ja etsin sinut heti Merelin jälkeen.”, kuiskasin toiselle hiljaa puhaltaen kevyesti ilmaa tämän harjaan. Tällä kertaa en edes yrittänyt hymyillä astuessani varovasti askeleen sivummaksi nuoremmasta friisiläisestä.

Nyökkäsin Merelille piilottaen yhden nukkumattoman yön univelan jonnekkin katseeni taakse, ottaen ensimmäisen askeleeni pitkältä matkaltani. Jo pian askeleeni vaihtuivat kävelyn sijasta raviin, ja friisiläisten ollessa jo takanapäin, laukkaan.

Askeleeni kulkivat lounaaseen.

[Atlacas poistuu, kiitokset pelistä! : )]
Venni
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Marras 2010 16:12

Kuuntelen hiljaa kun Merel kertoo Cladille tehtävästä. Viesti vuoristoponien johtajalle... Murhia.. No tietenkin. Pitäisihän muiden johtajien saada tieto tästä. Ymmärrän. Mutta silti tunnen oloni niin hauraaksi ja mieleni tekisi kiukutella kuin pahainen kakara, koska Clad lähetetään toiselle puolelle saarta tällaisessa tilanteessa. Ei, en kuitenkaan tee niin, mutta sydänalassani tuntuu kamala möykky silti.

Tuijotan milloin Mereliä joka puhuu, milloin Cladia, mutta minusta tuntuu etten silti näe mitään. Yritän hengittää rauhallisesti ja hitaasti hillitäkseni pelkoa ja tätä kaikkea sekavuutta joka liikkuu hiipien kehossani. Luulen melkein täriseväni, mutta se taitaakin olla vain harhaa.
Yö on ollut liian pitkä.
Haluan nukkua.

Clad kääntyy puoleeni ja jos se edes on mahdollista, ilmeeni muuttuu vielä murheellisemmaksi ja lyödyksi. Katson Cladia ja yritä painaa hänen kuvansa mieleeni niin etten tuntisi itseäni niin yksinäiseksi ja pelokkaaksi kun hän olisi poissa.
Minun on mentävä. Ole huoletta, palaan pian ja etsin sinut heti Merelin jälkeen.
Hän puhaltaa ilmaa harjaani, minä suljen silmäni ja painan kevyesti poskeni hänen poskeaan vasten ennen kuin hän lähtee.
"Kiitos." Vain hiljainen kiitos, vai nopea kosketus. Ja kun tiedän että Clad lähtee, minusta tuntuu yksinäiseltä jo nyt. Tiedän että silmäni kiiltävät vähän liian paljastavasti, mutta tahdonvoimalla vältän itseäni itkemästä tällä kertaa. Vedän syvään henkeä. Clad on poissa. Ja tiedän että hän palaa. Silti oloni on hämmentävän yksinäinen vaikka olenkin tässä Merelin ja varsojen kanssa.
Käännän katseeni Mereliin kun tiedän, etten näe enää Cladin hahmoa kaukaisuudessa. Uupunut katseeni tuijottee varsoja. En tiedä mihin mennä.
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 29. Marras 2010 00:21

[Ja mitähä hemm... mä oon koko ajan ollut siinä uskossa että tää peli sijoittuu LEHTImetsään........ no ehkä se Clad silti löytää perille 8'D *läpsii itseään poskille* Kiitos Vennille pelistä!]

Läheisyys. Sen heistä aistin. Heidän jättämänsä hyvästit... tuovat mieleeni jotain, mihin en mieluummin vertaisi tätä enkä mitään tilannetta. Mitä en jaksaisi kantaa. En tänä iltana.
Tehtävä, jota Atlacas lähtisi täyttämään, olisi askel meidän kaikkien turvallisuuden eteen. Hänen itsensä, Aquilan, minun ja varsojeni. Laumamme ja muiden laumojen. Vaikka se nyt lähettääkin hänet matkaan yksin.
Uhrauksia? Hän on terve ja voimakas.
Mutta uhrauksia... Aquilan kasvot. Hän näyttää nuoremmalta kuin aina muistankaan hänen olevan katsoessaan vanhemman orin perään kimallus silmissään. Ehkä hyvä, että näen sen nyt. Minun ei pitäisi unohtaa.
Vastaan Atlacaksen nyökkäykseen yhtä vakavalla vastaavalla.
"Onnea matkaan."

Hänen läsnäolonsa jättää seuramme. Jotakin poistuu.
Olen jälleen asteen verran väsyneempi.
Vaipuvatko ne kaikki ennemmin tai myöhemmin poikani ja tyttäreni harteille? Kaikki taittamani kilometrit. Kaikki näkemäni tyhjenneet kasvot. Kaikki kulkemani rajamaat ja kaikki käymäni laaksot ja notkot.
Kumarrun heidän puoleensa. Chinook kohottaa kasvonsa hyväiltävikseni, Nunatak huokaisee ja painautuu lähemmäksi rintaani. Vedän syvään henkeä.
"Nyt menemme nukkumaan."
Nunatak nyökäyttää siroa päätään harjani lomassa.
"Joo", kuiskaa Chinook väristen.

Kohotan katseeni hiljaiseen Aquilaan, joka on läsnä, mutta sulkeutuneen oloinen. Höristän korviani aiempaan terävyyteen ja varautuneisuuteen verrattuna aavistuksen verran pehmeämmin. Myös ääneni vaimenee mattamaiseksi.
"Jäisitkö seuraamme yöksi. Lähistöllä on suojaisa kuusikko, jossa olemme usein yöpyneet."
Nuori tamma ehkä kaipaisi omaa rauhaa. Ehkä ei. En voi olla varma, en tunne häntä kylliksi. Mutta minusta tuntuisi karulta jättää häntä oman onnensa nojaan tällaisen yön jälkeen.
Käännyn itään päin, kohti ylänköjä, ja luotsaan varsat hienovaraisesti samaan suuntaan. He eivät erkane senttienkään päähän kosketuksestani enkä minä heistä.

Ennen kuin lähden, kohotan kuitenkin pääni vielä kerran korkeammalle ja hirnahdan lyhyen, mutta öisen metsän hiljaisuuden selkeänä halkaisevan kutsun kaikumaan ilmoille. En nauti hiljaisuuden särkemisestä keskellä yötä, mutta lähistöllä on oltava muitakin ylänköhevosia. Toivon, että joku heistä kuulisi ja hakeutuisi lähemmäksi. Joku, jolle saattaisin laskea saman taakan kuin Atlacakselle.
"Minun on löydettävä toinenkin viestinviejä", selitän Aquilalle vaimeasti.
Lähden sitten verkkaisin askelin kohti itää. Haen katseellani nuoren tamman kasvoja. Nukkuisin huonosti, jos hän jättäisi seuramme.
kaZAM
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja Siuri » 29. Marras 2010 18:29

[Falcon tulee nyt sitten, en tiedä tuleeko peli ihan oikeaan kohtaan, mutta yritetään :'D?]

Faramir

Kaunis yö. Miljoonia tähtiä tuikki taivaalla ja ilma viileni hetki hetkeltä. Havumetsä vaikutti kovin synkältä, mutta myös hyvin tunnelmalliselta. Jokin siinä sai minut viihtymään, se vaikutti niin kotoisalta, vaikka tuskin vielä tunsin koko metsää.
Mielessäni pyöri lukuisia tarinoita, joita olin kuullut kerrottavan. Tarinat sijoittuvat aina kotikylästä kauaksi kaukaisille maille. Yksi tarina, jossa sokea tyttö vaelteli synkässä metsässä. Hassua, vaikka se sokeana tuskin näkee mitään, tuntee se silti synkkyyden ja pahuuden, mitä tarinan metsässä oli. Tämä metsä ei onneksi vaikuta kovin pahalta. Yöaikaan paikka tosiaan vaikuttaa niin rauhalliselta ja elolliselta, vaikkei hevosia ole hetkeen vastaan kävellytkään.

Kolme ruskeaa ja yksi valkea jalka painuivat vuorotellen maahan jättäen kengänjälkiä pehmeään maaperään. Hymyilin itsekseni hiljaisuudelle. Siellä täällä kuului muutamien lintujen vihellystä, mutta suurin osa oli jo tainnut mennä pesiinsä nukkumaan. Minunkin olisi aika mennä pesääni, etsisin sopivan paikan, suojaisan ja hämärän. Paikkoja tosiaan löytyi, jo katsellessani ympärilleni oli joka puolella paljon suojaa. Päätin kuitenkin jatkaa matkaani vielä hetkisen, ehkäpä kävelisin niin kauan eteenpäin, että alkaa väsyttää? Toistaiseksi oloni oli todella pirteä, mutta olisin valmiina nukkumaan vaikka heti. Ristiriitaista.

Metsän hiljaisuus sortuu. Kaukaa metsikön keskeltä kuuluu ääni, joka saa korvani nousemaan pystyyn. Hirnahdus? Tähän aikaan? Ettei vain olisi pulassa?
Pysähdyn hetkeksi kuuntelemaan, toistuuko ääni. Ei, ei mitään. Lähden kuitenkin ravaamaan kohti äänen suuntaa, suoraan eteenpäin siis. Olen valmiina jo hirnahtamaan takaisin, mutta päätän toistaiseksi pysyä hiljaa.
Ravini muuttuu hetkessä laukaksi kun rynnistän havumetsässä. Nukkumisesta ei taidakaan tulla vielä mitään, eikä sen väliä, pienet unenrippeet putosivat päästäni hetkessä. Nyt olen tosiaan virkeimmilläni, vaikkei uskoisi.
Synkkä metsä erottuu yllättävän hyvin, vaikka maailma muuten näyttää pimeältä. Vihdoin saan aikaiseksi vastata hirnahdukseen. Hirnahdus kesken laukkaamisen kuulostaa enemmänkin huvittavalta, aivan kuin lammasta leikkisin. Mutta nyt ei ole aikaa huumorille, ehkä toinen on tosiaan pulassa, vai muutenko hirnuu? Ties vaikka olisi jumiin jäänyt!

Hidastan pian laukkani leppoisaan raviin.
”Huhuu?” huhuilen kohti metsää.
”Onko täällä ketään?” jatkan hieman kovemmalla äänellä. Kääntelen päätäni ympäriinsä ja etsin samalla katseellani jonkinnäköistä hevosta, toistaiseksi ei edessä näy mitään. Tai ketään. Paljon suuria havupuita ja taivaalla noussut kuunsirppi.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kujakettu » 29. Marras 2010 18:35

[HAH! En siis ole ainut joka failaa näitä joskus! Jess! xD]

Uupumus. Pelko. Ristiriitaiset sekä ei-niin-ristiriitaiset tunteet jotka pomppivat limittäin ja lomittain pääkopassa. Millä saisin oloni selkeämmäksi? Ei aavistustakaan. Tuijotan vain jotenkin hyvin näkemättömin ja tyhjin silmin varsoja Merelin vieressä. En tiedä pitäisikö minun lähteä vai jäädä. En tiedä olettaako Merel minun lähtevän vai jäävän. Huokaus. Nyt on niin sekava olo, että tuntuu etten tiedä yhtään mitään.
Syvä henkäys viileähköä yöilmaa.
Kaikki on hyvin..
Mutta nyt kun Clad on poissa, uupumus tuntuu niin raskaalta.

Merel puhuu jotakin varsoille, mutta en kuule sitä lainkaan. Päässäni humisee liiaksi, olen liiaksi jossain muualla kuin täällä. Yritän vain hengittää syvään ja pitää itseni tyynenä.
Kestää hetki ennen kuin tajuan Merelin puhuvan seuraavaksi minulle, ja että huomaan hänen katseensakin kohdistuvan minuun. Höristän aavistuksen korviani ja pieni väsyneen hymyntapainen käväisee huulillani tajutessani oman poissaolevuuteni, mutta hymy katoaa myös saman tien.
"Se sopii" totean lyhyesti ja nyökäytän hitusen päätäni.
Merel kääntyy kohti itää, räpäytän väsyneesti silmiäni. Huiskaisen aavistuksen häntääni ja painavin askelin lähden seuraamaan tammaa varsoineen.
Hätkähdän kun Merel kuitenkin kohottaa vielä päänsä ja hirnahtaa. Katson häntä hätkähtäneesti sekä yllättyneesti, kun hän selittää, että tarvitsee toisenkin viestinviejän. Ilmeeni tyyntyy, muuttuu takaisin uupuneeksi ja nyökkään vähäeleisesti.
Sitten lähdemme liikkeelle. Hitaasti, mutta en edes tajua sitä. Tällä hetkellä tämäkin vauhti tuntuu päätä huimaavalta.

Pian kuuluu hirnahdus, joten ilmeisesti toinen viestinviejä löytyi. Katseeni siirtyy Mereliin, mutten sano mitään. Rupean tarkkailemaan väsyneesti ympärilleni jotta huomaisin tulijan.

[oho Sachi kerkes väliin o__o]
kujakettu
 

Re: Sinä olet minun

ViestiKirjoittaja kaZAM » 08. Joulu 2010 18:30

[Peli siirtyy onlineen, tänne.]
kaZAM
 

Edellinen

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron