I won't let the sun go down on me.

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

I won't let the sun go down on me.

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Joulu 2010 17:49

[Yksinpeli, mukana myös osa yhteismaata ja metsäponien aluetta]

Falcon

Pehmeät laukka-askeleet kaikuivat tähtikirkkaassa yössä. Ruskeankirjava ori kiirehti kohti metsän keskusta. Se matkusti lounaaseen viemään tärkeää viestiä eteenpäin. Orilla oli paljon muistettavaa, paljon tärkeää tietoa, mikä ei saisi päätyä ulkopuolisten korviin. Ori oli hyvin epävarma matkastaan ja ennen kaikkea itsestään. Se ei tiennyt, pääsisikö se lopettamaan matkansa oikeaan määränpäähän. Löyäisikö se edes tavoittelemaansa henkilöä. Kaikki oli niin sekaisin. Tämä kaikki tuntui niin epäaidolta, olihan kaikki tapahtunut vasta tänä yönä. Vasta hetki sitten ori sai tietoonsa tehtävänsä, eikä se edes silloin ollut uskoa korviaan. Ylänköhevosten johtajattaren sanat pyörivät päässä kaikuna. Entä jos ori epäonnistuisi? Sitä se ei haluaisi, ori oli ottanut tehtävänsä vastaan tietämättään, mitä tämä kaikki oli ja mihin tämä kaikki päättyisi. Vai päättyisikö?

Neljän askeleen lisäksi alkoi metsästä kuulua jotain muutakin. Ei mitä tahansa muuta, se oli joki. Vaikka se ei virrannut kovaa, ei kuten suuret purot, pystyi sen silti kuulemaan. Suuren orin mieli helpottui jo huomattavasti, hän oli päässyt paikkaan, johon oli tarkoituskin. Mutta tämä ei ollut se ainoa tarkoitettu paikka, nyt matka oli vasta aluillaan. Ori hidasti raviin ja pysähtyi joen viereen. Se mietti. Sen oli tarkoitus lähteä länteen, mutta ilmansuunnat olivat edelleen hakusessa. Nyt se joutui miettimään tarkasti, mihin sen kuuluisi lähteä. Ori katseli molempiin suuntiin vuorotellen. Tässä vaiheessa olisi huono, todella huono tilanne erehtyä. Ori kääntyi katsomaan lähes puolikasta kuunsirppiä. Se näkyi oikealla, ja se oli juuri noussut. Tai ei ihan, olihan se jo puiden yläpuolella. Kuu auttoi oria valitsemaan oikean, ei ori sentään ihan toivoton ollut. Ori nyökkäsi kuulle kiitokset ja lähti laukaten joenviertä pitkin. Se ei tiennyt, kuinka pitkä matka olisi, muttei kuitenkaan jaksanut säästellä voimiaan. Se päätti jaksaa tämän matkan loppuun, niin hän tekisi.

Ori oli taivaltanut jo monia tunteja, eikä lampea edelleenkään näkynyt edessä. Kuu oli taivaan korkeimmalla kohdalla ilmaston alkaessa kylmentyä. Oria ei onneksi paleltanut, olihan se pysynyt liikkeessä lähes koko ajan. Sen hengitys kuitenkin päästi vaaleita höyryjä kohti tähtiä. Ilmasto oli selvästi muuttumassa, eikä vain kylmyyden osalta. Ori alkoi tuntea maaperän muuttuneen myös. Enää sitä ei koristanut multainen maaperä ja pudonneet havunneulat; nyt sitä peitti luminen pinta. Ori ei voinut erehyä, se oli saapunut jäätikölle. Se kulki yhä joenvierä pitkin, mihin oli rakentunut hento jääpeite. Pian puut loppuivat myös metsästä. Ori oli päätynyt jonkinnäköiselle lumiselle alueelle. Yhä se jaksoi laukata eteenpäin piittaamatta vilusta ja kylmästä. Jäätiköllä kaikki oli muutenkin kauniinpaa; tähdet näkyivät kirkkaampina ja kuu hohti vaaleana. Ori hengitti raskaasti pärskähtäen silloin tällöin. Sen partakarvat olivat valkoiset, ja pakkastakin oli. Ori muisteli, milloin se oli viimeksi ollut näin kylmässä ilmastossa, mutta yhtäkään kertaa ei tullut mieleen. Ori unohti ajatuksensa ja muisti tehtävänsä. Se kiri yhä vauhtiaan varoen kuitenkin väsymästä.

Kuu oli jäänyt jo kauaksi taakse, se oli laskemassa horisontin taakse ja aurinko alkoi nousta esiin. Ori oli saapunut kylmyydestä lämpimämpään paikkaan, hiostavaan ja koleaan sademetsään. Sademetsä vaikutti suurelta. Jopa suuri ori tunsi itsensä mitättömän pieneksi kaiken suuruuden keskellä. Yhä joki virtasi orin vasemmalla puolella. Jääkuori oli kadonnut jo hetkiä aikaisemmin, nyt jäljellä oli viileähköä tasaista ja tyyntä vettä. Ori laukkasi edelleen. Aurinko nousi yhä korkeammalle ja sai kirjavan hikoilemaan. Se tunsi olonsa tukalaksi, sademetsä oli muuttanut ilmastoaan hetkessä. Yöt olivat kylmiä ja koleita, päivät taas lämpimiä ja hiostavia. Yhä se jaksoi pitää vauhtia yllä, vaikka mieli olisi jo halunnut jäädä lepäämään. Se ei ollut tottunut näin kovaan matkaan yhtäkyytisesti, vaan oli aina jäänyt nauttimaan päivistä paikoilleen. Nyt se ei kuitenkaan sopinut, ei vaikka ori kuinka halusi. Se ei edes tiennyt, kumpaa halusi enemmän; saattaa viesti eteenpäin vai pysähtyä jokeen virkistäytymään. Ori päätti jatkaa matkaansa, toistaiseksi.
Tunteja kului. Aurinko porotti yhä kuumempana, eikä ori kestänyt enää. Se puuskutti ja hengitti vaivalloisesti. Jalkoja pakotti ja särki. Sen oli pakko pysähtyä, hetkeksi. Ori hiljensi vauhtinsa käyntiin ja katsoi virkistävää vettä. Sen pulssi jyskytti rinnassa ja korvissa suhisi. Ori astui lampeen miettimättä enempää ja alkoi juoda. Se käveli itse turpansa perässä mukaan. Kylmähkö vesi virkisti, jaloissa ollut särky katosi pikkuhiljaa ja pulssi tasaantui. Ori joi niin paljon, että jaksaisi loppumatkan. Silti sillä oli tarve päästä makaamaan, mutta sitä se ei tehnyt. Se lupasi itselleen rentoutua vasta matkan jälkeen. Yksi matka, sitten se olisi ohi. Ori alkoi luopua jo ajatuksesta, että edessä olisi lampi, eihän se ollut nähnyt lammesta merkkiäkään. Muutaman kerran epäilys siitä, että se olisi mennyt väärään suuntaan jo heti alusta asti, kävi mielessä.
Ori nousi vedestä vettä tippuen maahan. Se oli taas valmis jatkamaan.

Iltapäivä oli jo pitkällä orin saapuessaan suurelle aukiolle, jonka keskellä oli suuri lampi. Oliko ori selvinnyt? Sen sisällä loisti onnistumisen tunne kirkkaampana, kuin ikinä ennen. Ori hymyili, se oli selvinnyt tänne asti. Ori hidasti vauhtinsa raviin lähtiessään kiertämään lampea läntiseltä puolelta. Aurinko oli jo tekemässä laskuaan, olihan se talvisin vähemmän aikaa ylhäällä, ja säteet hohtivat orin vasemmalta puolelta. Ori osasi siis päätellä lounaispuolen, viistoon ja oikealle. Lampi taittui sopivasti samaan suuntaan, joten eksymisen vaaraa ei ollut. Väliin kuitenkin tuli pian joki, toinen samanlainen. Ori kahlasi sen yli, sillä se tiesi, ettei tämä ollut vielä se, jota pitkin jatkaa. Tämä joki olisi kääntynyt länteen, nyt ori oli matkalla lounaaseen. Ori jatkoi yhä ravilla eteenpäin lampea pitkin, kun toinen joen uoma ilmestyi. Tämä se olisi. Tätä pitkin eteenpäni, niin olisin paikassa, johon oli tarkoitus mennä. Ori saavutti joen ja jatkoi sitten käynnillä eteenpäin hymyissä suin. Se oli kuitenkin unohtanut jotain oleellista. Orin hymy hyytyi, sen piti vielä etsiä johtajatar, Gamette nimeltään. Voikko sukkajalkainen, tähtipäinen tamma. Mistä tamma sitten löytyisi? Tämä osa sademetsää vaikutti hiljaiselta. Ori pysähtyi hetkeksi kuuntelemaan, mutta se ei kuullut mitään muuta, kuin tuulen puissa. Ori huokaisi. Puolet tehtävästä oli nyt suoritettu, puolet jäljellä.
Ori laski päänsä maata kohti ja lähti käynnillä eteenpäin. Sen keho tärisi rasituksesta, mutta sen täytyi etsiä johtajatar. Sen oli pakko. Aurinko pilkahteli puiden väleissä värjäten taivaan punertavan oranssiksi. Sademetsä tuntui loputtomalta, mutta ori jatkoi silti. Reippain käyntiaskelin se kulki syvemmälle sademetsää seuraten yhä jokea.

Falcon poistuu.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron