No answers only questions

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

No answers only questions

ViestiKirjoittaja feiarth » 04. Huhti 2011 15:50

[Tärkeä juonellinen peli liittyen ylänköläisjohtajattaren, Merelin, katoamiseen. Mukaan suunnittelutriidissä sovitut pelaajat. Pelillä ei ole virallista vuorojärjestystä, eikä viestien pituutta ole rajattu tavallisten offline-pelien mukaan. Pelissä esiintyy virheellisiä tietoja siitä, että Aquila olisi ylänköhevosten viestinviejä. Näin ei oikeasti ole, me Enkelikellon kanssa pahoittelemme eriskummallista erhettämme, jonka alkuperää ei kumpikaan osaa sanoa..]

Cendre Noire

Oli kulunut kenties viikkoja yhteiskokouksen päättymisestä. Olimme sopineet Merelin kanssa juttelevamme kokouksen jälkeen. Ensin en huolestunut, kun toista ei kuulunut tavanomaiselle tapaamispaikallemme laumojemme rajalle. Kun oli kulunut kaksi viikkoa vailla mitään merkkiä mustasta tammasta aloin huolestua. Palasin päivittäin mäntyportin luo - turhaan. Kolmannella viikolla en kestänyt enää paikoillani, vaan aloin haravoida tasankohevosten ja ylänköhevosten rajaa. Lähetin oman viestinviejäni etsimään Mereliä kauempaa lauman mailta, lähetin toisen partioimaan laumattomien maille. Kävin yhteismaalla, ihan vain varmuuden vuoksi. Kyselin Mereliä siellä varoen ja vain hevosilta, jotka tunnen. En tahtonut aiheuttaa huolestusta kenessäkään, vaikka oma huoleni kasvoi päivä päivältä.

Nyt en tiedä miten pitkään olen etsinyt, en ole ollut päiviin oman laumani alueilla, mutta kenties kukaan ei ole minua edes kaivannut. Tällä hetkellä en kuitenkaan kykene priorisoimaan omaa johtajuuttani Merelin kummallisen katoamisen edelle. Minun olisi saatava tietää, mitä on tapahtunut.

Teen matkaani ripeästi, mutta mahdollisimman vähän huomiota herättäen. Olen kolunnut tämän havumetsän viime aikoin lukemattomia kertoja läpi, näkemättä kuitenkaan vilaustakaan Merelistä. Olen alkanut pelätä pahinta, Jokerin uhkaus oli suora, se ei jättänyt tilaa tulkinnalle. Mutta ei kai.. ei kai oikeasti? Huomaan purreeni huultani vasta siinä kohtaa, kun maistan kitkerän raudan maun suussani. Älähdän.

Pysähdyn pienelle aukiolle ja yritän työntää syrjään tunnetta, joka kertoo kurkun olevan kuiva ja vatsan tyhjä. Sivuseikkoja, joista ei tarvitsisi välittää ja joihin ei olisi tällä hetkellä aikaa tuhlattavaksi. Katsahdan ympärilleni, alkaa olla selvää, etten tavoita Mereliä. Pessimismi alkaa vallata mieleni. Toivoisin kuitenkin tavoittavani jonkun Merelille läheisen. Aquilan, Stoneaheadin, Falconin.. olihan ylänköhevosilla viestinviejiä ja vaikka mitä. Kenties Stonehead osaisi kertoa syyn Merelin pitkäaikaiseen poissaoloon. Tai Aquila, Merel jätti varsansa usein tamman huomaan.

Annan periksi nälän tunteelle ja lasken pääni alkukevään sulattamalle mättäälle. Ennemmin tai myöhemmin kohtaisin varmasti jonkun heistä. Ennemmin tai myöhemmin.
feiarth
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 07. Huhti 2011 22:56

[ Noniin, vähän päälle viikko ja menin sekaisin ja nyt olen taas kärryillä ja Stonekin tulee täältä päästäkseen kärryille! o/ ]

Kevät oli ottamassa ympärilläni vallan talvesta, lumen alta paljastui tilkuittain kellastunutta ja kasaan painunutta nurmea ja muita kasveja. Sekä multaa, jonka tuoksu nousi yhtä aikaa raskaana ja raikkana kaikkialta ympäriltä. Oli todellakin koittamassa kevät ja sen myötä kevät ylängön pitkänkin talven jälkeen, ja olin siitä kieltämättä sisimmässäni iloinen. Mutta toisaalta askeleet tuntuivat päivä päivältä levottomammilta ja vaivalloisemmilta, olin kaiketi laihtunutkin. Ja huolen varjo ei ottanut lähteäkseen kasvoiltani edes yöllä, minä tunsin sen ahdistavissa unissani, jotka vilisivät valkokasvoisia hevosia ja itkeviä kaksosvarsoja. Olinko koskaan nähnyt näin ikäviä painajaisia elämäni aikana? Ehkä tämä oli ahdingoistani pahin. Ystäväni olivat kaiketi hukkuneet ja minä selvinnyt Caralian saarelle, kotimaa jäänyt taakse. Mutta sen minä olin hyväksynyt yksinoloni aikana pikkuhiljaa löydettyäni ylänköhevosten joukosta ja mustan friisiläisen silmien alta paikan, jossa tunsin olevani oikein päin ja hyvin. Enkä kuitenkaan ollut nähnyt näin hirvittäviä unia ystävieni kuolemasta. Ehkä siksi, että tarkemmin tiesin kuinka se oli käynyt.
Tästä en voinut olla varma, en vieläkään viikkojenkaan jälkeen. Olin alkanut etsiä jo pari viikkoa sitten aiempaa kuumeisemmin ja nyt levottomat jalkani olivat taas kuljettaneet minut ylänköhevosten havumetsään, rajan tuntumaan. Tiesin kyllä, että jos jälkiä oli, ne olivat tällä suunnalla jo moneen kertaan itseni ylitallomat ja kylmenneet mutta en minä toisaalta voinut enää näin pitkän hiljaisuuden jälkeen hiljetä itse ja jäädä kytevään hiillokseen makaamaan, enhän suinkaan?

Johtajatar Merel on kadonnut, samoin hänen nuoret lapsensa Chinook ja Nunatak. Ylänköhevoset olivat olleet ilman johtajaansa nyt jo ihan liian pitkään ottaen huomioon kriittisen ajan ja kiehumispistettä lähentelevän tilanteen. Ja toisaalta juuri se tilanne antoi lisäpontta etsinnöilleni. Jokeri ja nimensä mukaan mystinen Mystiqué, josta et voinut millään tietää oliko hän lopulta ystävä vai vihollinen. Ja suora uhkaus, Merelille. En tiedä minkälainen, ei hän ollut kertonut. Mutta suora ja henkilökohtainen, ehdottomasti erittäin huolestuttava
Huomaan pysähtyneeni ajatusteni kanssa ravattuani vain hetki sitten havumetsässä eteenpäin huolimatta oksien iskuista ryntäisiini ja lautasilleni. Olinko taas ajatellut sitä liian yksityiskohtaisesti, sitä mahdollisuutta että...
Ravistelen päätäni, äännähdänkin ahdistuneesti ja jatkan kiireesti matkaa kuitenkin käynnissä pysyen. En minä saisi pukea ajatuksia sanoiksi tai edes kokonaisiksi mietelmiksi ennen kuin mitään oli edes löytynyt. Eikä mitään saisi löytyäkään! Siihen oli hyvä syy miksen ollut pukenut ajatuksia sanoiksi kenellekään kohtaamalleni hevoselle: en halunnut lietsoa paniikkia ja maalata piruja seinille. Eikä ollut syytä miksi pitäisi lietsoa paniikkia itseensä.
Tällaisina aikoina kuului olla itsensä mitä ylin ystävä ja turha pelottelu ei kuulunut ylimpien ystävysten välille!
Mutta kuitenkin...
Älkääkä kukaan luulko, että minä etsin mustaa tammaa ainoastaan asemansa ja tehtävänsä puolesta. Ei ikinä, ei ei. Minä etsin häntä vilpittömästä huolesta ja odotin koko ajan enemmän kuin muuta, että näkisin jälleen Merelin muita tutummat kasvot edessäni. Eikä samalla tapaa kauhistuneena, vääristyneenä, ruhjeilla kuin eräässä painajaisessani... Voi Luoja, nyt hiljaa ja kävele!

Olin kärsinyt jonkinlaisesta kroonisesta uupumuksesta huonosti nukuttujen öideni vuoksi ja kaikki aistini olivat melkoisesti tylsyneet etsittyäni jo liikaa, nukuttuani liian vähän ja ajateltuani enemmän kuin olisi hyväksi. Niinpä en voi syyttää ystävänäni itseäni siitä, että minulta jäi toinen hevonen huomaamatta ja melkein kävelin jo hänen luokseen suorinta tietä, oksia ja kosteaa maata rytistellen.
Tajuanhan minä sitten kuitenkin pysähtyä, kun liikahdus rikkoo ruunikon ja havumetsän muodostaman näkymättömyyden ja heitän pääni vikkelämmin ylös, kuin hyvin nukkuneena tekisin. Silmäni hakevat nopeasti tuttuja piirteitä, mustaa karvaa ja varsoja vierellä. Mutta olinko jo enemmän tottunut, kuin toiveikas? Tällä kertaa - tai oikeastaan tälläkin kertaa - olisi joka tapauksessa parempi ollakin, sillä seurani tänään on ruunikko, ori ja minulle nimeltäänkin tuttu.

Tasankohevosten johtaja, sen muistan, sillä myös häntä ja muita johtajia olin omani lisäksi etsinyt viime aikoina vaikkakaan en yhtä suurella pakolla. Olihan syyni löytää heidät lopputulokseltaan sama, kuin Merelin itsensä tavoittaminen. Eli sehän juuri, minä kaipasin vain tiedon murusiakin ylänköhevosten johtajattaresta. Tämä ori, Cendre Noire voisi niitä minulla tarjota. Voi kerro, että tiedät.
Hetken hiljaa ja ilahtumiseeni nähden väsymyksestä vakavana katseltuani tajuan, miten häkeltyneeltä ja ennen kaikkea epäkohteliaalta ja -kunnioittavalta vaikutinkaan tässä tuijottaessani. Niinpä nyökkään hieman kömpelösti, mutta syvempään kuin normaalin tervehdyksen tekisin.
"Hyvää päivää. Tehän olettekin tasankohevosten johtaja, Cendre Noire, ettekö olekin?"
Enkelikello
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja kujakettu » 08. Huhti 2011 17:42

AQUILA

Voi luoja. Ää. Miksen voi löytää edes Cladia kun tarvitsen häntä?
Tulen hulluksi. Tulen oikeasti hulluksi tästä pelosta, paniikista ja vainoharhaisuudesta. Merelistä ei ollu näkynyt eikä kuulunut mitään liian pitkään aikaan, hän oli kadonnut kokouksestakin kuin maan nielemänä. Enkä senkään jälkeen ollut nähnyt häntä vaikka yleensä törmäsin häneen yhtenään ja hän pyysi minua hoitamaan Chinookia ja Nunatakia.
Olen niin huolissani, olen liian huolissani...

Mielessäni välkkyvät muistikuvat siitä kun Merel saapui silloin sieltä... Kertoi niistä murhista... Ja miten olin ollut jo valmiiksi paniikissa. En nykyään tainnut tehdäkään muuta kuin panikoin. Huoli Cladistakin puristaa koko ajan rintaani kun hän ei ole läsnä. Pelkään että hänelle on sattunut jotain. Mutta Merelin katoaminen huolettaa minua yhtä lailla. Hän oli minulle tärkeä ja oli omituista että hän oli niin tyystin kadonnut. Tekivätkö hevoset täällä nykyään muuta kuin katoilivat...

Laukkaan rynnistäviä askeleita ja en ole varma kenet haluaisin löytää ensimmäisenä saadakseni jonkinsorttisen mielenrauhan. Olen kuljeskellut jo pitkäänkin ihan päämäärättömästi ympäriinsä.
Askeleeni melkeinpä jymisevät maata pitkin, niin vähät nyt välitän siitä miten äänekkäästi kuljen. Aluksi olin kulkenut varovasti, nyt huoleni oli kasvanut jo niin suureksi että ryntäilin ympäriinsä. Kumpi sitten oli lie ollut parempi.
Jouheni vain lentelevät villisti ilmavirran mukana ja lähtisin varmaan kohta lentoon.

Pian kuitenkin joudun jarruttamaan hätkähtäen kun törmään kahden hevosen luokse. Hämilläni nousen vähän kahdelle jalalle ja luimistan korviani, tarkkaillen molempia. Suuri, tumma ori jolla on valkeat kasvot säikähdyttää ensimmäisenä, sitten tajuan että Merel oli ainakin puhunut orille kokouksessa. Laskeudun neljälle jalalle.
Toisen paikallaolijan tunnistan paljon vikkelämmin. Tasankolaisten johtaja.
Jään täysin vaiti paikalleni ja jään tuijottamaan toisia hämilläni. Löysin... joitain. Oliko tämä nyt hyvä vai huono asia? Tietäisikö tasankolaisori jotain Merelistä? Olen kuitenkin jotensakin liian jäätynyt paikalleni sanoakseni mitään. Jään vain tuijottamaan oreja.
kujakettu
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja feiarth » 08. Huhti 2011 22:17

Epätoivoisen heinän närppimiseni keskeyttää metsästä kaikuva rymistys. Nostan pääni ylös ja seuraan askelten lähestymistä. Näkyviin astuva suuri hevonen saa kulmani koholleen. Voiko jokin oikeasti joskus mennä näin hyvin.
"Stonehead", totean enemmän itselleni kuin toiselle. Hänen täytyy tietää jotain Merelistä. Täytyy.
"Hei, kyllä olen Kavar. Ja sinä olet Belshet Stonehead", sanon ja yritän samalla tehdä selväksi, että turhanpäiväiset teitittelyt ja muodollisuudet saisivat nyt jäädä pois.

"Tuota.. oletko nähnyt.." aloitan lauseen, kun metsästä kuuluu jälleen askelia. Hiljenen ja suuntaan katseeni puiden katveeseen. Pian paikalle porhaltaa mustan hevosen hahmo. Merel, huomaan ajattelevani, mutta ei. Ei tietenkään. Sehän olisikin ollut aivan liian paljon toivottu. Liian hyvää tuuria. Mutta tuttu on tuokin tamma.
"Aquila", tervehdin toista hämmentynyt ilme kasvoillani. Katsahdan molempia lyhyesti.
"Olen etsinyt teitä. Tai oikeastaan olen etsinyt Mereliä. Meidän piti tavata heti yhteiskokouksen jälkeen, mutta hän ei ole tullut tapaamispaikallemme. Tiedätte varmasti syyn hänen kiireilleen", totean ja melkein saan kasvoilleni toiveikkaan hymyn. Melkein. Todellisuudessa ilmeeni on kuitenkin lähempänä epätoivoista. Olkaa niin kilttejä ja sanokaa, että tiedätte, miksei Merel ole ilmaantunut paikalle. Olkaa niin kilttejä, minä pyydän.

Vilkuilen molempia odottaen vastausta. Odottaen ja peläten.
feiarth
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja Jaksu » 09. Huhti 2011 09:26

JOKERI

Minne sinä oikein olet menossa ruunikko muukalainen, hm? Minne sinä suunnistat noin huolestuneen oloisena, niin hätäisen näköisenä, että sait minun uteliaisuuteni heräämään sekä lähtemään perääsi? Kuljetko täällä vain huviksesi? Vai etsitkö kenties jotakuta? Toivon todella, että tekisit sitä jälkimmäistä, sillä muuten tämä minun varjostukseni on aivan hukkaan valunutta aikaa. Oli asian laita sitten miten tahansa, olen kovin utelias näkemään, mikä naamasi on vetänyt noin happamaksi...
Kuljen ruunikon orin perässä melko kaukana hänestä, kuitenkin näkö- ja kuuloetäisyydellä pysytellen. Askeleeni ovat äänettömiä, loskan sekä sen seasta esiin pistävien rusehtavien ruohontupsujen vaimentamia, ja havupuiden tuuheat oksat peittävät minut (ainakin toivottavasti) hänen näkyviltään. Sen jälkeen kun sana minusta lähti kiertämään Caralian väen keskuudessa, ori olisi luultavasti tunnistanut pahamaineisen naamatauluni heti jos olisin astunut näkyviin oksistojen suojista. Sellainen olisi vähän pilannut vakoilu puuhani, joten päätin pysytellä visusti piilossa ruunikon katseelta. Toistaiseksi hän ei vaikuta huomanneen, että hänen kannoillaan kulkee suuri valkokasvoinen ori, jonka arpien koristamat suupielet ovat kääntyneet ylöspäin vienoon virnistykseen. Ja hyvä niin, hyvä niin...

Olen seurannut ruunikkoa jo melko pitkään, mutta minulle ei ole vieläkään selvinnyt mitä hänellä on mielessään. Minulla on sellainen omituinen tunne, että häntä painaa jokin suuri huoli... tai että hän on etsimässä jotakuta. Jos niin on, tahtoisin kovasti tietää ketä tai mitä hän oikein on etsimässä, tämä ruunikko läsipäinen herra jota varjostan. Mitään ei kuitenkaan ole vielä toistaiseksi tapahtunut. Mielenkiintoni alkaakin jo vähän hiipua oria kohtaan sen vuoksi, mutta pysyttelen vielä hänen jäljillään jonkin matkaa - ihan vain varmuuden vuoksi. Kulkuni jatkuu äänettömänä ruunikon jäljillä, ja pidän häntä kaiken aikaa visusti silmällä jotten kadottaisi häntä näköpiiristäni.

... Mutta mitäs rähmäiset silmäni nyt näkevätkään? Ruunikko seisahtuu yllättäen aloilleen saavuttuaan jollekin aukion tapaiselle. Minäkin pysähdyn paikoilleni ja naulitsen katseeni häneen. Mitähän hän suunnittelee tekevänsä? Ruunikko näyttää siltä, että hän aikoo viipyä paikoillaan vielä hetken. Hmm... Katseeni kiertää ympärilläni puiden oksissa, tutkien niiden välejä. Silmäni osuvat juuri siihen mitä tarvitsinkin: tuuheisiin oksiin, joiden seassa olisi oivallista piilotella ruunikolta, mutta pystyisin silti tarkkailemaan häntä sieltä. Virnistys turvalleni kaartuen hiivin ääneti noiden oksien sekaan ja mutristan tummia huuliani niiden hivellessä vähän vähemmän hellävaraisesti kylkiäni. Ne pistelevät ja viiltelevät ihoani ikävästi. Ai jai jai kun sattuu.
Piiloon päästyäni koetan vikkelästi paikantaa ruunikon, ja ah! siinähän hän onkin. Mutta hän ei olekaan enää yksin aukiolla - sillä välin kun hipsin piiloon, hänen seuraansa liittyi joku toinen hevonen. Höristän korviani kuunnellen kaksikkoa samalla, kun mittailen tätä uutta tulokasta katseellani. Hän on suuri, hyvin suuri, luultavasti isompi kuin minä ja äänestään päätellen hän on ori. Valtaisan orin puhe huljuu aluksi korvieni läpi ilman, että rekisteröin tämän sanoista yhtäkään, mutta tämän viimeiseksi lausumat sanat tarttuvat korviini ja saavat huomioni kääntymään äkisti pieneen ruunikkoon - hänkö on tasankohevosten johtaja? Cendre Noire? Kas vain. Mitähän kummaa tasankohevosten johtaja toimittaa täällä ylänköhevosten alueella? Ensimmäisenä mieleeni tulee se mahdollisuus, että hän on tullut treffaamaan Mereliä jonkin tärkeän asian nojalla...
Mietteisiin vajonneena en ollut kunnolla perillä siitä, mitä ympärilläni tapahtui. Sen vuoksi säikähdän hieman, kun ohitseni suhahtaa vauhdilla jokin musta otus, joka kiisi edessäpäin olevaa kaksikkoa kohti. Katseeni kiitää mustan otuksen perässä. Se on musta friisiläinen. Ei kai hän sentään ole ylänköhevosten arvoisa johtajatar Merel? Kaukaa en kunnolla näe häntä, mutta luulen, että ei, ei hän ole Merel...
Seuraan tilanteen kehittymistä uteliaana, korvat höröllä ja tarkkana kuin porkkana.

Cendre Noiren - tai siis Kavarin, niin kuin hän itse itseään nimitti - sanat kuuluvat luokseni yllättävän selkeinä. Kuulin hänen kutsuvan jättiläisoria Belshet Stoneheadiksi vähän ennen friisiläisen, Aquilan saapumista. Viimeinkin minulle selviää myös se, mitä Kavar toimittaa täällä metsässä. Hän on etsinyt Mereliä, koska tätä ei ollut näkynyt yhteiskokouksen jälkeen. Minun on pakko myöntää, etten minäkään ole nähnyt häntä enää sen jälkeen, kun lähetin Caralialle pikku viestin hänen kauttaan. Mitähän ylänköhevosten kalliille johtajattarelle on tapahtunut, kun hän on tällä tavalla saanut tovereitaan tolaltaan? Minulla ei ainakaan ole näppejäni pelissä asian kanssa, joten odotan mielenkiinnolla kuulevani, mitä Merelille on tapahtunut...
Jaksu
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja kujakettu » 09. Huhti 2011 12:44

Hämmennyn ensimmäisenä kun tasankolainen mainitsee nimeni. Katson häntä kummissani kunnes oivallan että toki hän on kuullut nimeni. Hymähdän vähän hämmentyneesti ja kireästi, katsahtaen oria silmiin.
"Cendre Noire, muistaakseni", naurahdan edelleen vähän kireällä äänellä. Katseeni vaeltelee rauhattomasti enkä oikein osaa muutenkaan olla kunnolla rauhassa paikallani vaan kääntelen hieman päätäni ja liikuttelen jalkojani. En ole edes varma miksi jäin tähän. Katsahdan suureen oriin, mutta hänen nimeään en muista. Tai tiedä.
Itse asiassa tiedän miksi olen jäänyt tähän, mutta nyt olen jotenkin aivan liian lamaantunut pystyäkseni toimimaan.
Lopulta kun tasankolainen kuitenkin avaa suunsa, mieleni tekisi vaipua epätoivon alhoon. Hänkään ei tiedä missä Merel on. "Tiedätte varmasti syyn hänen kiireilleen."
Katseeni painuu maahan ja nuolaisen vähän huuliani.
"Olen pahoillani", totean pingoittuneella äänellä. Sitten vilkaisen vähän oriin.
"Olisin kysynyt teiltä, tiedättekö missä hän on." Vaivun jäleen vaisun hiljaiseksi. Paniikki meinaa karata jo hallinasta ihan täysin mutta enhän minä heidän seurassaan voi alkaa panikoimaan.
Mieleni on niin rauhaton.
kujakettu
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 10. Huhti 2011 22:12

[ ummm, onko tässä muuten jokin järjestys? o_o Kun nyt katsoo niin väittäisin, että se voisi hyvin olla Jokerin saavuttua joko fei, minä, Jaga ja Amy tai sitten niin, että Amy on ennen Jagaa, koska silloin Jokerikin voisi myöhemmällä pelissä reagoida sitten kerralla kaikkiin kolmeen joilla varmaan kaikilla on sanansa sanottavana... Tai siis koettakaa ymmärtää logiikkaani, mutta joka tapauksessa jonkinlainen järjestys kai olisi hyvä olla? 8) ]

Tasankohevosten johtaja vahvistaa tietoni, hän oli Cendre Noire. Tai oikeastaan hän esitteli itsensä Kavariksi, en tiedä sitten oliko se pyyntö kutsua häntä epävirallisemmin vai oliko tottumus kutsumanimeen vain niin suuri. Nyökkään joka tapauksessa ja totean mielessäni hänen muistavan monille vaikeaksi osoittautuneen koko nimeni, vaikka oli ensin todennut sen helpommin muistettavan, yleisemmässä käytössä olevan kutsumanimeni jos oikein olin kuullut. Minun kuuluisi varmaankin pyytää myös häntä kutsumaan minua jollakin lempinimellä, mutta oikeastaan minulla kuluisi liian kauan aikaa sen miettimiseen, mikä sovelias nimi olisikaan.
Ja loppujen lopuksi tässä oli paljon tärkeämpiä asioita tärkeyslistassa ennen nimiä, joten päädyn nyökkäämään ja aukaisemaan jo suuni kysymykseen, oli se sitten epäkohteliasta tai ei. Enkä minä toisaalta tuntenut tasankolaisjohtajaa kuin nimeltä, joten kuulumistenkin kysely olisi voinut olla vähän liikaa... Äh, mitä oikein selitän, pakko päästä asiaan!

Ennen kuin ehdin kuitenkaan kysellä Merelistä puolella sanallakaan, paikalle saapuu kaviot jytisten musta friisiläistamma, saaden minut lähes hypähtämään tunnistamisen riemusta. Samassa kuitenkin joudun pettyneenä toteamaan, että olin taas erehtynyt henkilöstä ja näin nyt vain johtajattaria kaikkialla. Eihän metsästä suinkaan ollut juossut tuli kavioissaan Merel, vaan ylänköhevosten viestinviejä Aquila.
Hetken tilanne seisoo pysähtyneenä ja minä seison aloillani kuin peruna suussa, täysin hiljaa. Kavar tervehtii tammaa nopeasti ja täysin luontevasti, minä olen nyt vähän pöllämystynyt hänen äkillisesti saapumisestaan ja sekunnin kestäneestä sekaannuksestani. Mutta eikö hänenkin saapumisensa ollut vain hyvä asia? Hänhän oli viestinviejä, hän voisi tietää Kavarin tavoin jotain mitä minä en ja johtaa minut johtajattaren jäljille.

Vaan piankos paljastuu tämäkin vain metallinpalaksi toivomuskaivossa. En tervehdi ketään vaikka olisin halunnut, enkä ehdi kyselläkään sen pahemmin ennen kuin Kavar ehtii hoitaa sen puolestani tehden näin myös selväksi, että hänelläkään ei ollut aavistusta Merelin ja varsojen kohtalosta. Olen havaitsevinani ilmeen muutoksen kasvoilla, mutta en osaa tulkita sitä. Jos se oli toiveikkuutta, joutuisin tuottamaan hänelle pettymyksen. Pudistelen päätäni, ryhtini hieman lysähtäneenä toisen orin sanojen johdosta.
Myös Aquila kuulosti kireältä lyhyissä sanoissaan, "olen pahoillani."
Huomaamatta huokaus karkaa huuliltani ja pudistelen päätäni uudestaan. Niin, pahoillani olen minäkin.
"Minä niin ikään olen etsinyt ketä tahansa, joka osaisi valaista asiaa. Minäkään en tiedä mitään."

Jään katsomaan seuralaisteni kasvoja ja totta tosiaan, ne heijastelivat vain omaa neuvottomuuttani. Ja kuinka kauan tätä yllättävää, mutta ennalta toivottua tapaamista olikaan kestänyt? Ehkä vajaita minuutteja. Nyt jo olimme kaikki tässä sormi suussa, miettimässä varmaankin murheellisena samaa asiaa.
Mutta hetkinen, minullahan oli eräs johtolanka. Olin takertunut siihin niinä päivinä, jolloin toivottomuus oli tuntunut syvimmältä johtajattaren löytämisen suhteen. Dakotah Honaw, kohtaamani hyvin suurikokoinen ruunikko, joka etsi meidän tapaamme Mereliä ja oli häneen jopa törmännyt, tietämättään. Ikävä kyllä tuo ystävällinen ori oli paennut tammaa varsoineen rajalla häntä pelästyttyään ja sen jälkeen olikin hiljaisuus jatkunut pitkään. Niinpä en usko, että se todella voisi auttaa meistä ketään muuten kuin henkisellä tasolla.
"Taisimme jäädä tyhjin käsin", totean melko hiljaa ja jatkan sitten hieman mietteliäästi, yrittäen hymyillä ja päätyen hermostuneisiin nykäyksiin suupielissäni.
"Mutta tapasin jokin aika sitten ylängöllä erään hevosen, joka kertoi törmänneensä johtajatar Mereliin rajalla. Hän kylläkin pakeni suin päin johtajatarta, pelästyi kaiketi näiden synkkien Jokeri-uutisten takia perään lähtenyttä hevosta. Merelin taas uskon lähteneen hänen peräänsä, koska epäili häntä rajarikkuruudesta."

Toivon sanojeni luovan heihin jotain tunnelmaa ja epätoivoisesti myös haluaisin kuulla heidänkin nyt aivan yllättäen muistavan, että tosiaanhan he olivatkin pysähtyneet jutustelemaan Merelin kanssa iltahämärällä, mutta muistivatkin sen vasta nyt. Sellainen on mahdollista. Tai ei, eihän se ole mutta... sanokaa nyt kuitenkin edes toinen teistä, Cendre Noire tai Aquila, että näin on käynyt.
Enkelikello
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja feiarth » 10. Huhti 2011 23:05

[Niiiiin, voihan sitä jonkinlaisen vuorojärjestyksen ottaa. Ehkä Jaga vois sitten koittaa kirjoitella tähän mun perään? Toisaalta jos Amella tai Enkelikellolla itsellään on jotain sopivaa lisättävää tähän näiden kolmen dialogiin, niin en mä tiedä haittaisko sekään, että pelattais vähän useampikin vuoro ennen Jokerin reaktioita. Öö siis.. no joo, katsotaan miten peli etenee : D]

Aquilan synkän hermostunut pahoittelu lannistaa toiveikkuuttani, mutta jaksan silti tovin uskoa Stoneheadiin. Tietenkin johtajattaren oikea käsi tietäisi jotakin. Pakkohan hänen on tietää. Ehkä Merel on lähtenyt varsoineen vähän lepäämään. Tai jotain.. Tottahan tälle kaikelle olisi järkevä selitys. Sillekin, ettei Aquila ole tietoinen Merelin olinpaikoista, vaikka on tärkeässä virassa hänkin niin viestinviejänä kuin luotettuna lastenvahtinakin.

Vaan ei. Stoneahead huokaisee ja pudistelee päätään. Epätoivo valtaa mieleni. Mitä me nyt teemme? Sitten ori kuitenkin jatkaa, kertoo tavanneensa jonkun, joka oli tavannut Merelin.. Minun on tunnustettava, että äkisti syttynyt toivonkipinä sammuu jälleen. Ei kuulosta todennäköiseltä, että Merel lähtisi varsoineen kovinkaan pitkälle vieraan perää, tunkeilija tai ei.
"Onkohan tästä kauankin?" kysyn kuitenkin, vaikka äänestäni saattaa kuulla, etten laskisi tämän varaan ihan hirveästi.

Katson kahta vierelläni seisovaa. Heihin olin toivoni laittanut, heidän varaansa. Uskotellut itselleni, että nämä kaksi jos joku tietäisivät Merelistä. Mutta ei. Epätoivo ja huoli heijastuu molempien kasvoilta kuin peilaten täysin omia tunteitani. Stonehead yrittää kenties olla rohkea ja vahva, hänen sanansa tästä Mereliä paenneesta hevosesta yrittävät luoda toivoa. Uskooko hän siihen itse? Minun täytyy myöntää olevani pessimistinen, enkä voi vastata Stoneaheadin yritykseen hymyillä. Katselen nuoremman tamman ilmeitä. Mitä orin sanat saavat hänessä aikaan?
feiarth
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja Jaksu » 17. Huhti 2011 11:33

... Että mitä? Kuulinkohan minä nyt aivan oikein - onko ylänköhevosten rakas johtajatar Merel kadonnut teille tietämättömille? Ihan ilman mitään varoituksia?
Mutta tämähän on kerrassaan hyvä... Ei, ei hyvä, vaan loistava uutinen!
Silmiini syttyy innostunut valo ja olen purskahtaa nauruun tämän uutisen kuullessani. Merel on pysynyt pitkään ylänköhevosten johdossa muiden johtajien kaatuessa ja kadotessa laumojensa rinnalta, mutta nyt hänkin on yht'äkkiä hävinnyt jonnekin ja jättänyt jälkeensä kysymyksiä, levottomuutta ja epätoivoa niin ylänköhevosten kuin muidenkin laumojen jäsenten keskuuteen.
Onpa meillä tässä kerrassaan herkullinen tilanne, voi, niin todella on!

Turvalleni leviää ilkikurinen virnistys. Tästähän voisi kehitellä jotain hauskaa... Jos Mereliä ei ala näkymään eikä kuulumaan lähiaikoina, voisin tehdä jotain mikä saisi caralialaiset uskomaan, että Merel on vaikkapa kuollut. Minun kavioideni kautta, tietysti. Se jos mikä saisi Caralian väelle pupun pöksyyn ja minulle hyvät naurut.
Ajatukseni katkeavat jättiläisen ääneen. Tämä sanoo tavanneensa hevosen, joka puolestaan oli kohdannut Merelin jossakin rajalla. Hevonen oli kuitenkin paennut Mereliä, kaiketi pelästyneenä minusta levinneiden uutisten takia. Hmh. Vai näin on näreet. En usko - niin kuin ei johtaja Kavarkaan tunnu tekevän - että tapahtuneella on juurikaan vaikutusta asioihin. Joku on vain nähnyt Merelin ja juossut häntä pakoon, siinä kaikki. Siitä tuskin on kauheasti lohtua heille, ainakin niin arvelisin.

Olin jo suunnitellut lähteväni jatkamaan vähin äänin matkaani, mutta koska minulle voi paljastua vielä yhtä sun toista Merelistä, jään kuuntelemaan korvat tarkkana kolmikon keskustelua.

[ noh, minä en nyt tiedä, kannattaako jotain tiettyä vuorojärjestystä ottaa, koska ainakin minulla voi välillä mennä vähän aikaa ennen kuin pääsen vastaamaan, eikä sitten olisi kiva jos jään jumittamaan pelin etenemistä. Ja toiseksi, Jokerilla olisi vähän hankala joka väliin kirjoittaa reaktiota... Tai siis, no, en osaa oikein selittää mitä tarkoitan :'D Että minusta olisi helpompi, jos ei olisi tiettyä vuorojärjestystä, sanotaanko näin :) ]
Jaksu
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 20. Huhti 2011 21:13

[ Niin noh Jokerilla vuorojärjestys tosiaan voi olla toisaalta hankalakin ja näin... Nnoh, jospa sitten eletään ilman 8'3 ]

Näen kyllä tasankolaisjohtajan katseesta, että lohtuni oli nälkiintyneen laiha. Sitä toivoa ei oltu vähään aikaan ruokittu jälkien täysin vastoin odotuksiani kylmettyä heti alkuunsa ja uusien havaintojen jäätyä tulematta. Hymyilen hermostuneesti, mutta tajuan nopeasti kuinka väärältä sellainen tässä tilanteessa vaikuttaa ja vaihdan painoani toiselle jalalle levottomasti. Saman tien toivon noustua olimme kaikki ilmeisesti pudonneet toiveistamme maankamaralle kohtaamaan se tosiasia, että Merel oli kadonnut.
Kadonnut. Sana on alkanut kauhistuttaa minua tänä aikana ennätysmäisen paljon. Se oli tyhjä sana, mielikuva meren rannan hiekkaan painuneista kadonneista jäljistä tai jostain yhtä haipuvaisesta. Tyhjä ilmatila siinä, missä olisi pitänyt kadonneen henkilön - tässä tapauksessa henkilöiden - seistä.

Vastaan Kavarin kysymykseen itsekin jo niin uupuneella äänensävyllä, että aivan pelästyn.
"Muutamia viikkoja."
Vastaus oli myös lyhyt ja ytimekäs, kun en halunnut lisätä enempää surkeita faktoja asian joukkoon. Niitä kun olivat vain kadonneet vihjeet rajalla. Katson sanojeni jälkeen vuorostaan viestinviejäämme Aquilaan mielessäni Chinook ja Nunatak. Olin ymmärtänyt, että hän oli pariin otteeseen ehkä vahtinut kaksosia kun johtajatar oli ollut asioillaan.
"Entäpä varsat?", kysyn ja tipautan tahallista toiveikkuutta ääneeni vaikka aiemmat kommenttini tuntuivat imeneen minusta jo mehut tasankolaisorin lannistuneen lisäkysymyksen myötä. Lannistuneen, uupuneen, pettyneen ja kaiken sellaisen.

Äkkiä tunnen jopa pientä vihaa tätä tilannetta kohtaan ja se on ensimmäinen sellainen tunteensykäys laatuaan. Paitsi arvoisan, kunnioitettavan, viisaan ja kauniin johtajattaremme ja hänen lastensa katoaminen, minua alkoi ärsyttää suunnattomasti myös nämä joihin olin luottamukseni laittanut. He kun eivät tienneet mitään enempää kuin minäkään. Eikö edes joku voisi olla nyt minua viisaampi ja kertoa jotain joka auttaisi? Eikö todellakaan kellään muka ollut sanottavaa, mitään hyvää sanottavaa, hemmetti soikoon!? Tietenkin vihani oli tosiasiassa abstraktimpaa ja oli täysin väärin kohdistaa sitä kehenkään, kun tämä ei ollut kenenkään vika. Mutta ikävä kyllä olin nyt voimaton tämän tuntemuksen edessä.
Sen sijaan että olisin antanut sen näkyä ulospäin, annoin ryhtini painua kasaan entisestään ja huokaisin syvään.
"Ei mitään, ei todellakaan mitään moneen viikkoon, vai kauan siitä jo onkaan..."

Tietenkin oli eräs, jota ehkä voisimme kuvitella syyttävämme. Mutta oliko se vain spekulaatioista julminta? Minä en ainakaan halunnut ottaa huomioon vaihtoehtoa nimeltään Jokeri, se olisi ihan liian kammottava ajatuskin. Valkoiset kummituskasvot ja mielikuvissani inhottava hymy, kylmän murhaajan silmät...
Ei, en halua miettiä sitä enkä painajaisuniani.
Enkelikello
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja kujakettu » 22. Huhti 2011 00:56

[Ummmmmmmm, mistä olette saaneet päähänne että Aku on viestinviejä? Ei se ole (tai ainakin aika jännää jos en itse tiedä asiasta...), vaan Atlacas ja Faramir ovat, Aku on vaan yleisestiottaen hengaillut Merelin seurassa + hoidellut varsoja.]

Kun Stonehead puhuu ylängöllä tapaamastaan hevosesta joka oli törmännyt Mereliin, katseeseeni syttyy hetkeksi toivo. Kohotan päätäni hieman Stoneheadin puoleen ja tuijotan tätä kuin lamautuneena. Noniin, kerro jo. Sehän totta kai oli eilispäivänä, vai mitä? Ei siis mitään syytä huoleen, vai mitä?
Verkas keskustelumme kuitenkin etenee hitaissa uomissaan, ja lopulta Stone sanoo että tapahtumasta on jo viikkoja. Katseeni alkaa lasittua taas. Pieni huokaisuntapainenkin karkaa ihan tahtomattani huuliltani. Tämä ei vain voinut olla totta.
Lasken pääni taas vähän kumaraan, yrittäen samalla hillitä paniikkiani, joka velloo kuin häkkiin suljettu lintu.

Kun Stone kysyy varsoista, katsahdan häneen hieman.
"Hoidin heitä viimeksi ennen yhteiskokousta", totean hiljaisesti.
Se siitäkin sitten.

Valtava ori alkaa soperrella itsekseen, ja minä ehkä saan jonkun paniikkikohtauksen kohta kun yritän niin kovasti näkyä ulospäin tyynenä, vaikka oikeasti olen kauhuissani. Entäpä Kavar? Alkaisiko hän heitellä hihitellen kärrynpyöriä?
Welcome, madness.
Ja kaikki vain siksi koska olemme niin pirun epätoivoisia ja huolissamme.
kujakettu
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja feiarth » 22. Huhti 2011 23:27

[Hyvä kysymys, Ame, mulla ei ole aavistustakaan miksi, koska enhän mä nyt oikeasti edes luule niin : D]

Muutamia viikkoja? Stonehead kertoo viimeisimmän korviimme kantautuneen havainnon Merelistä olevan muutamien viikkojen takaa. Eikä Aquilalla liioin ole parempia uutisia. Näin olen osannut ennakoida tamman ruumiinkielestä, kaikesta siitä huolesta, joka heijastuu hänen silmistään. Hänen ja meidän muiden. Nuori tamma on kuitenkin ihailtavan rauhallinen ulospäin. Stonehead on selvästi avoimemmin huolissaan. Minä peittäisin oman huoleni, mikäli vain suinkin osaisin, mutten ole tainnut koskaan olla kovinkaan hyvä piilottelemaan tunteitani. Siispä annan omankin pettymykseni näkyä elekielessäni ja suuren orin tavoin ryhtini painuu kasaan, pääni hakeutuu maata kohden.

"Entä.. entä sitten? Mitä me teemme? Olen etsinyt Mereliä omalta maaltani, lähettänyt viestinviejän etsimään hieman täältä ylänköläisten mailta, jopa laumattomien mailta pyysin erästä viestinviejää etsimään. Olen tiedustellut yhteismaalta varovasti omien etsintöjeni lomassa. Ja kaikki turhaan. Ei jälkeäkään Merelistä, ei liioin varsoista. On kulunut liian paljon aikaa viimeisimmistä havainnoista. Olen huolissani. Ei, olen peloissani", katson Aquilaa ja Stoneheadia murheisin silmin kuin tukea hakien.

"En halua luovuttaa vielä, mutta olen skeptinen. Tämä ei ole Merelin tapaista.. Mitä me teemme?" toistan kysymykseni. Vastatkaa. Tehkää päätös puolestani, minä en kykene rationaaliseen ajatteluun. En oikeastaan, en kunnolla. Auttakaa.
feiarth
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 24. Huhti 2011 12:57

[ Öää tosi hyvä kysymys 8''DD Ehkä olen jotenkin nyt sekoittanut asiat sekalaisessa yhteiskokouksessa ehkä silloin, kun puhuttiin muista viestinviejistä ja sitten.. noh, jotain, en tiedä tosiaan varmasti 8'3 Anteeksi~ ]

Niin, Aquilan vastaus oli jo odotettavissa. Niinpä tietenkin hän oli hoitanut varsoja viimeksi liian kauan sitten eikä siten tiennyt varsoistakaan mitään. Kun nyt olisi ollut edes paria päivää sen jälkeen tai mieluiten eilen, mutta olihan se nyt täysin mahdotonta tällaisen surkeiden sattumusten, surkeiden viikkojen suman tai suorastaan surkeiden tähtien alla! Kyllähän sen kertoi friisiläisen silmistä kuvastuva matala mielikin.
Muutoin tamma ei kuitenkaan vaikuttanut tunteitaan esittelevän, ei niin suoraan kuin minä tai Kavar. Itseasiassa tuollainen ratkaisu painavassa tilanteessa tuo etäisesti johtajattaren mieleeni osin jo yhteneväisen ulkonäönkin osalta ja niin selkeästi, että alan miettiä oliko se heidän rodulleen ominaista vaiko peräti sukupuolelleen. Entä mistähän hän mahtoi olla kotoisin? Jos se oli sittenkin kulttuurille ominaista käytöstä mikäli he sattuisivat olemaan samasta maasta kotoisin.

Käännän katseeni ehkä nykäisten ja hermostuneesti takaisin Kavariin katseltuani hetken arvioivasti laumatoveriani. Ori puhui ja oli kohteliasta silloin katsoa häneen, vaikka jo sanojen soinnista ja tilanteesta näkisi, ettei sieltä tulisi mitään mieltä nostattavaa. Ja hän oli ensimmäinen joka meni ajallisesti vasta lyhyen aikaa kestäneen kohtaamisemme aikana käytäntöön, joskin murskaavan epätoivoisena.
Mitä me teemme? Se oli hyvä kysymys. Hän oli etsinyt, etsinyt ilmeisen kovasti. Jopa niin kovasti, että tunnen syyllisyyden pistoksen. Olinko ollut kuitenkin hieman tehoton? Hän oli etsinyt hyvin laaja-alaisesti, laumattomien mailta asti ja yhteismaalta, laittanut ylänköhevosten maillekin kulkemaan jonkun. Enkä ollut edes häntä tavoittanut. Silloin olisin tiennyt paljon pidempään, etten ollut ainoa joka mietti Merelin katoamista katoamisena, eikä satunnaisena poissaolona.
Kuitenkin sain syyllisyydestäni ajatuksen, jolle nyökkäsin itsekseni ja kohotin päätäni ylemmäs.
"Ehkä meidän on ilmoitettava ensin ylänköhevosille, että johtajar Merel on... kadonnut. Voisimme ilmaista asian tietty pehmeämminkin, mutta ei se toisaalta viestiä muuttaisi. Kadonnuthan hän näyttäisi.. olevan. Jos se laitettaisiin viestinviejien tehtäväksi?", minä aloitan suoralta kädeltä ajatusketjuni pohjalta vaikka kuulenkin puhuvani hermostuneena hieman tavallista nopeampaa. Puheessani ilmenevät tauot johtuivat siitä, että yritin hillitä vauhtiani nielaisemalla möykkyä kurkustani pariin otteeseen.

Katson hieman kanssaeläjiäni minulle melko vieraalla, synkeällä päättäväisyydellä sillä tuntui että tilanne nyt vaati sitä, samoin mielenterveyteni.
"Noniin, tietysti voisimme ilmoittaa asiasta yleisesti ylänköhevosten kokouksessa, uudessa kokouksessa. Mutta se taas veisi liikaa aikaa ja voimavaroja etsintäoperaatiolta, joka on mielestäni tärkein tällä hetkellä. Laittakaamme tieto kulkemaan saaren yli kaikkien hevosten mukana, mehän kaikki voimme nykyään käyttää vapaasti yhteismaata ja tapaamme siellä muiden laumojen edustajia. Viestinviejien olisi ensimmäisenä vietävä informaatiota laumojen muille johtajille, vai mitä luulette?"
Jatkoin ja puhuin pidemmin, tällä kertaa myös vakaammin. Kysymykseni päätteeksi katson lähinnä Kavariin, mutta vilkaisen myös Aquilaan joka tietääkseni tunsi toisen ylänköhevosten viestinviejistä. Ehkä hän voisi...

Tosin. Oliko se tehtävä jollain tapaa yhteyksissä sitten minuun? Miten Merel olikaan sen sanonut? Jos hänelle sattuisi jotain, minä... Tietäisin paikkani.
Paikkani. Tietäisin. Tietäisinkö? Jaa kuinka?
Ajatuksen myötä silmäni kaiketi laajenevat hetkeksi lautasen kokoiseksi ja jokin merkillinen hermostumisen uusi aalto pyyhkäisi ylitseni laajamittaisena. Me ylänköläiset tarvitsisimme jonkun, joka jakaisi käskyt tänä aikana, kun Mereliä varsoineen etsittiin ja hoitaisi muutenkin asioita. Hän kantaisi vastuun etsintöjen johdosta luulen, Merelhän oli ylänköhevosten johtajatar. Sijaisjohtajan ehkä, samanlaisen kuin Dark Iris niminen tiikerinkirjava lumihevosista. Mutta voisiko todella olla, että Merel tarkoitti tätä tehtävää minulle mikäli hän häviäisi syystä tai toisesta kuten nyt oli käynyt? Olin ollut aiemminkin rankkoina aikoina eräänlainen sijaisjohtaja, mutta...
Nostan katseeni melko mutaisiksi käyneiden vuohiskarvojen paikoin peittämistä, vaaleista kaviostani takaisin Aquilaan ja Kavariin epävarmana.
"Emmekö me myös tarvitse jonkun johtamaan ylänköhevosia ja etsintöjä varsinkin ylänköhevosten alueilla kunnes Merel löytyisi.. löytyy..? Aquila?"

Minä en tiedä miten minä käsittelisin vastuuta, jos Merel olikin tarkoittanut paikalla johtajuutta kuten olin ymmärtänyt. Tietty yrittäisin parhaani mukaan, mutta olin kovin huolissani siitä etten ehkä onnistuisikaan. Joten toivon Aquilalla liikkuvan mielessään jotain, joitain muita mahdollisuuksia ehkä. Ja mehän etsisimme johtajamme, tarvittiinko sijaistavaa johtajaa kuitenkaan?

[ Pitäisikö vaikka fein laittaa tuonne ensimmäisen viestin alkuun tästä asiavirheestä Aquilan suhteen jotain, kun ainakin yksi pelaaja mainitsi mesessä minulle hämmentyneensä tästä vähän? Ettei tule sekaannuksia sitten lisää tämän meidän.. eh, inhimillisen virheemme myötä? Ellemme sitten jaksa alkaa muokkailla noihin viesteihimme asiaa, mikä ei välttämättä minua edes tuollaisena pikku juttuna ihmeemmin houkuta, kun jumiutuisin siinä kuitenkin viikoiksi... ]
Enkelikello
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja kujakettu » 25. Huhti 2011 19:41

Mitä me teemme? Niin Kavar, se on äärimmäisen hyvä kysymys. Katseeni siirtyy ruunikkoon tasankolaiseen ja ilmeeni on neuvoton. Minä en tiedä, en tosiaan tiedä. Ahdistaa vain niin pirusti, etten osaa edes ajatella selkeästi. Tarvitsisimme nyt jonkun, jota tilanne ei järisyttäisi ja jonka aivot leikkaisivat. Mutta sellaista tuskin on. Eiköhän aika moni alkaisi vähän pelätä, jos taas yksi johtajista olisi hukkateillä. Ei olisi ensimmäinen kerta lyhyen ajan sisällä, ja Merelin varsatkin olivat kadonneet hänen mukanaan. Ahdistus puristaa rintaani entistä vahvempana kun ajattelenkin kenties peloissaan olevia varsoja. Heillehän oli voinut sattua mitä vain. Ei Merel tekisi tällaista katoamistemppua ihan turhan takia.
En osaa kuvitella ylänköläisjohtajatarta pulassa. Hän ei ole sellainen hahmo.
Mutta nyt sellainen hetki saattaa olla edessä.

Stonehead alkaa puhumaan siitä että ylänköläisille pitäisi tiedottaa että Merel on kadonnut. Vaikka sanat kuulostavat jotenkin kamalammilta ääneen sanottuna, en voi kieltää sitä. Nyökkään painokkaasti.
"Voin pyytää ainakin Cladia", totean oltuani hetken hiljaa. En mielelläni tekisi tätä. Pelkäsin orin puolesta.
"Hänhän on toinen viestinviejistä. Ja olin oikeastaan etsimässä häntä. Ja Mereliä", jatkan hiljaisesti.
Tuntuu niin vaikealta puhua.

Stone jatkaa, ja nyökkään taas.
"Se voi olla parasta. Edelleenkin, puhun Cladille heti kun löydän hänet." Clad saisi töitä taas. Uutiset olivat aina vain huonoja... Aloin välillä miettiä, olisiko parempi jos en olisikaan rantautunut tänne. Mutta ne ajatukset aina katosivat yhtä nopeasti kuin tulivatkin.
Ei missään ole paratiisia.

Kun suuri ori alkaa puhua ylänköhevosten johtopaikasta etsintöjen aikana ja mainitsee nimeni, suorastaan hätkähdän.
"Mitä minusta?" kysäisen nopeaan, ja hieman jopa säikähtäneeseen sävyyn. Ei kai hän nyt tarkoittanut minua...? Ei hän voinut, hän tarkoitti jollain muulla tavalla, mitä en tässä mielentilassa ymmärtänyt. Ehkä tunsinko ketään sopivaa. Mutta...
"Etkös sinä ollut hänen "oikea kätensä?"" kysäisen. Eikös homma silloin luonnollisestikin lankeaisi Stonelle?
kujakettu
 

Re: No answers only questions

ViestiKirjoittaja feiarth » 26. Huhti 2011 12:59

On hetken hiljaista kysymykseni jälkeen. Huomaan Stoneheadin katsovan minuun, mutten vastaa hänen katseeseensa. Sen sijaan annan sen harhailla lasittuneena ja oikeastaan mitään näkemättä jossain polvenkorkeudella. Minä yritän miettiä. Miettiä ratkaisua, syitä, selityksiä ja Stoneheadin sekä Aquilan sanoja ja ehdotuksia. En puhu hetkeen mitään, haluan kuulla molempien kaikki ehdotukset ensin. Ilmoitettava ylänköhevosille, niin ja johtajille. Se on tärkeää. Mutta nyt hetikö? Tarkoitan vain, että olemmeko me todella luopuneet jo Merelin etsimisestä? Eikö ensin olisi hyvä vähän haravoida lisää? Ei, kenties se on voimavarojen haaskaamista, vaikka toisaalta Stonehead puhuu jotain etsimisestä. Niin. No, ainakin siitä minä olen samaa mieltä, että lauma tarvitsee jonkun johtoonsa välittömästi.

Lasittunut ja mietteliäs katseeni saa äkillisen lopun, kun oikeasti ymmärrän, että Stonehead ehdottaa Aquilalle johtopaikkaa. Reaktioni on hämmästynyt, vähän kuin Aquilalla itse. Nyökkään päättäväisesti tamman vastaukselle. Minäkin olen ymmärtänyt, että nimenomaan Stonehead ottaisi vastuun, mikäli jotain kamalaa tapahtuisi. Ja käsittääkseni nyt on tapahtunut jotain kamalaa. Voi, miten absurdilta ja tuulesta temmatulta ajatukselta se tuntuikaan, kun Merel silloin - en edes muista milloin - puhui Belshet Stoneheadista, suuresta orista, joka ottaisi hänen paikkansa ja sijaistaisi häntä, mikäli jotain kamalaa tapahtuisi. Ei sitä osannut silloin pitää totena.

"Olen Aquilan kanssa yhtä mieltä siitä, että sinä, Stonehead, olet Merelin itsensä velvoittama hänen sijaisekseen, mikäli jotain kamalaa tapahtuu. En milloinkaan uskonut niin käyvän, en ainakaan näin pian, mutta koska nyt on todellakin tapahtunut jotain kamalaa.." ravistan päätäni ja jätän lauseeni hetkeksi kesken. Vedän terävästi ilmaa keuhkoihini ja vilkaisen nopeasti Aquilaa, jonka jälkeen lukitsen katseeni suureen oriin.
"Merel ei luottanut sinuun turhaan, minusta meidän tulee kunnioittaa hänen ratkaisuaan. Eikä tilanteen tarvitse olla pysyvä, mutta minusta sinun on vastattava hetki laumasta. Emme saa antaa tilanteen luisua kaoottiseksi, laumasta on vastattava. Sinun on vastattava laumasta, Belshet Stonehead, se on Merelin tahto", päätän sitten vakavasti, mutta varmalla äänensävyllä.

"Meidän on myös mitä pikimmiten tiedotettava muille johtajille. Pistäkäämme viestinviejät tietoa viemään. Samoin ylänköhevosille. Mutta viesti on kerrottava jotenkin hallitusti. Niin, ettei paniikkia synny. Mikäli tieto annetaan vain ylänköhevosten keskuudessa, saattaa se levitä kulovalkean lailla ympäri saarta ja aiheuttaa paniikkia. Ainakin tällaisenaan. Meillä.. meillä täytyisi olla jokin selitys. Oli miten oli, valehtelulle ja kiertelylle ei ole nyt sijaa. Asia on ilmaistava kuten se on. Merel on kadonnut", sanon sitten. Äänessäni on edelleen varmuutta, mutta tällä kertaa huoli ja epätietoisuus on palannut takaisin.

"Miten paljon meidän kannattaa käyttää resursseja etsintöihin? Tämä ei ole Merelin tapaista, ei alkuunkaan. Emme tietenkään voi olla varmoja, että hän.. etteikö hän.. olisi vielä elossa, mutta jossakin hän on vasten tahtoaan, olen siitä varma. Muiden johtajien on saatava tietää pikimmiten. Meidän on keskusteltava heidän kanssaan siitä, mitä aiomme tehdä. Mahdollisimman pian. Tämä epätietoisuus ei tee kenellekään hyvää", sanon ja katseeni vaeltaa horisonttiin. Mitä kaikkea vielä paljastuisikaan sulavan lumen alta..
feiarth
 

Seuraava

Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron