I open my eyes to the world

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 09. Joulu 2011 13:17

[Stonee ja enkelikello :D]

Monarch Biritta

Raskaat askeelet kuuluivat varmasti sademetsän toiseen päähän, kun Mona saapui lammelle. Lumi natisti tuon jalkojen alla, mutta muuten lehtimetsä oli hiljainen.
Vilkaisin lampeen jonka pinta kiilteli nätisti, kun auringon säteet osuivat sen pintaa. Maisema oli muutenkin hyvin kaunis tänään, kun ensi lumi oli satanut maahan. Pysähdyin lammen reunalle ja huokaisin tyytyväisesti. Kaikki oli vain yksinkertaisesti täydellistä. Alueella olevat lehtipuut olivat tipputtaneet jo lehtensä ja niiden oksia koristi pieni huurrepinta joka kimalteli. Lumi oli mieleeni ja tiesin ettei minua tulisi palelemaan, kun kunnon lumi saapuisi maahan ja pakkaset alkaisi, koska olenhan kylmäverinen ja kasvatan paksun talvikarvan. Voih, voih saaren muita hevosia jotka eivät tule kasvattamaan paksua talvikarvaa. Heillä varmasti tulee olemaan kylmä. Esimerkiksi säälin todella paljon Romanovia... Voisinpa auttaa heitä jotenkin, mutta en voi mitään sille mitä luoja on luonnut jokaiselle. Olen kyllä todella tyytyväinen, että omistan talvisin paksun karvan ja välivillan. Olisi hirveää tutista kylmästä. Laskin turpaani veden pintaa joka oli ohkaisessa jäässä, kun puhahdin sieraimistani kuumaa ilmaa jäätä suli vähäisen. Ihkaisin hiljaa ja täysin huomaamattomasti. Höristin suuria korviani ja painoin turpani jään pintaa niin, että tuo hajosi tuosta kohtaan. Jää hajosi laajalta alueelta, koska se lohkeili. Huomasin veden pinnasta oman peilikuvani...

Miksi minä olen niin suuri ja toiset ovat niin pieniä sekä kauniita? Heilautin pienesti otsahiuksiani nähdäkseni peilikuvastani kummatkin silmäni, enkä vain ruskean väristä silmääni. Paksun tuuhean harjani alta ilmestyi kirkkaan sininen silmä. Syvennyin tarkastelemaan peilikuvaani. Olen ensinäkin todella iso ja minulla on myös ihan eri pari silmät. Miksi minä olen juuri tälläinen? Olen tuntenut itseni aina hiukan ulkopuoliseksi toisten seurassa, koska olen niin iso ja minulla on ihan oudot silmät, mutta en ole antanut sen haitata. Puhahdin ja suljin silmäni hetkeksi. Yleinsä peitän jomman kumman silmäni, ettei muut tajua, että minulla on erillaiset silmät. En ole tyytyväinen ulkonäkööni, oikeastaan jos totta puhutaan tunnen itseni rumaksi välillä. Ehkei siksi minulla ole ollut paljoa ori seuraa, mutta en ole sitä tarvinutkaan.. Kyllähän pärjään näinkin. Olisihan se kiva joskus perustaa perhe, mutta en ole tuputtamassa itseäni kellekkään. Ja en varmasti edes kelpaa kellekkään, kun olen näin iso..

Avasin silmäni ja vilkaisin vielä peilikuvaani. Laskin sitten kuitenkin mustan turpani kylmään veteen ja otin siemauksen, kun olin sammuttanut janoni nostin laadukkaan pääni. Vettä valui partakarvojani pitkin tippuen sitten takaisin lampeen. Aloin lepuuttamaan vasemman puolen takastani ja suljin taas silmäni. Minua ei väsyttänyt, mutta halusin vain nauttia tästä hetkestä... Kipakka pieni tuuli henkäisi vasten kasvojani joka sai harjani heilahtamaan keskijakaukselle.
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 10. Joulu 2011 00:16

Laskiessani kaviota toisen eteen erittäin hitaassa, tunnustelevassa käynnissä olin melkein kuulevinani kuinka routa napsahteli kavion alla. Melkein tunsin, kuinka lämpöni ja ruumiini paino sulatti ohutta lumikerrosta jokaisen askeleen alla ja ikään kuin aukaisi minulle tien taaksepäin, kohti meren rantaa josta olin tulossa. Kyseiselle tielle palaamisessa ei kuitenkaan olisi mitään mieltä enää tässä vaiheessa. Sillä hetkellä löysin tilanteesta tahtomattanikin hölmöltä tuntuvaa symboliikkaa: tie aukeni taaksepäin kohti merta, jonne Dakotah Honaw oli kadonnut ja jonne minä sisimmässäni ajattelin myös Merelin hävinneen huolimatta siitä kamalasta päivästä, laukkaavasta viestinviejästä ja hänen suunnastaan, joka vietti pois sademetsästä eikä meren rannasta. Takanapäin oli kuitenkin minussa jo viikkokaupalla asustanut, pimeän tultua joskus jopa toivottomalta tuntuva surumielisyys ja nyt kävelin sataneen, puhtaan ja viattoman ensilumen päällä kohti metsälampea.

Tietenkään en uskonut, että minua painaneet ajatukset velvollisuuden, syyllisyyden ja yksinäisyyden keskeltä kummunneina noin vain häviäisivät. Totuus kun oli se, että sekä Merel että Dakotah olivat hävinneet enkä lopultakaan voinut tietää kummankaan kohtalosta... tai viime hetkistä. Merelin tiesin kuolleen, vaikka mieleni teki yhä se kieltää. Dakotah oli palannut kotiinsa, jonne minunkin mieleni aika ajoin palasi. Enkä voinut olla miettimättä merivirtoja, petokaloja, voimakkaassakin ruumiissa odottavaa väsymystä meren keskellä. En voinut mitenkään olla varma, että Dakotah eläisi yhä. Ja vaikka ei olisikaan näin synkkä, minulla ei tainnut olla enää toivoa kohdata tuota suurta ruunikkoa, jonka kanssa olin jo ollut tuntevinani alkavaa ystävyyttä.

Mutta maisema oli todellakin puhdas ja kaunis. En ollut kohdannut ainuttakaan elävää olentoa tänne tullessani, vaikka tietysti haistoinkin ilmasta niiden läsnäolon. Ennen lumen tuloa pimeässä jopa ahdistavalta tuntunut hiljaisuus talvea välttelevien pikkulintujen hävittyä lähes kokonaan tuntui nyt rauhoittavalta ja surumielisyydessäänkin kauniilta. Olin jo omistanut osan päivästäni periaatteessa aivan hyväksyttävälle surulle ja vakavalle pohdinnalle. Nyt heittäisin tuon kaiken mielestäni pois ja hengittäisin kirpeää ilmaa sisääni niin paljon, kuin ehtisin. Ja lähistöllä oli lampi. Lampi, joka oli niin pieni että olisi varmaankin saanut henkäyksen ohuen jääkerroksen pintaansa. Vesi jään alla olisi uskomattoman kylmää ja tuntuisi aivan erilaiselta juoda ensilumen peittäessä maata joka puolelta. Sinne minun suuntani siis vei ja hyväntuulisen ajatukseni innostamana kiristin vauhtiani varoen kuitenkin kiirehtimästä.

Saavuin lopulta hymyillen määränpäähäni, jossa loppusyksystä hivenen lohduttomilta näyttävät puut olivat saaneet vaaleaa kuuraa ylleen. Itse lampi oli varmaankin ollut joskus osa lähellä virtaavaa jokea, mutta päätynyt aikojen saatossa maaston muuttuessa erilleen. Ehkäpä vesi oli noussut jonakin keväänä ja jättänyt matalan, pienen vesistön merkiksi maastoon? En tiennyt näistä asioista oikeastaan mitään, mutta ympäristöä katsellessa en osannut sanoa muutakaan syytä tällaisen yksittäisen lammen muodostumiselle.
Ja ympäristöä katsellessa minä havaitsin, etten ollut ainoa hyytävän kylmästä vedestä nauttimaan tullut. En ymmärtänyt, miksen ollut huomannut suurikokoista ja tummaa hevosta jo pidemmän matkan päästä ja aikaisemmin. Enkä myöskään tunnistanut häntä, vaikka hän varmaankin menisi kokonsa ja värityksensä puolesta ylänköhevosiin.

En jäänyt kauaksi aikaa pohtimaan asiaa, vaan astelin lähemmäksi hymyillen ehkä hieman epävarmempana ja tervehdin häntä kohteliaasti.
"Hyvää päivää. Oletan teidän kuuluvan ylänköhevosiin, mutta en taida tuntea teitä ennestään. Olen Belshet Stonehead, kuka te olette?"
Enkelikello
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 10. Joulu 2011 13:38

Mustat korvani ei havainnut ääniä, ei meluisia kovia ääniä. Ainoastaan tuulen ulvontaa ja parin hassun oravan kipittelyt valkealla hangella. Raotin silmiäni hiukan nähdäkseni. Tämän kohmeisen lammen toisella puolella tajusin olevan peuran. Nostin pääni äkisti ylemmäs silmät rävähtäen kokonaan auki. En odottanut, että minulla olisi seuraa. Mutta huomasin ettei sorkkaeläin pelännyt minua.. Niin miksi minä pelkäisin sitä? Laskin päätäni alemmas ja tarkistelin toisen puuhia kallistaen päätäni. Minulla ei ollut tullut koskaan mieleen, että täällä Caraliassa olisi muitakin eläimiä kuin lintuja ja hevosia. Olihan peurat minulle tuttuja otuksia mutten vain osannut arvata, että tapaisin niitä täälläkin. Tarkistelin tuota siroa eläintä tehden tärkeän havainnon.. Peura oli vissiin naaras, kun ei omista suuria sarvia... Tai sitten tuolla rodulla ei vain ollut sarvia kummallakaan osapuolella. Pian vaaleanruskea sorkkaeläin pomppi tyytyväisin mielin muualle juotuaan. Heilautin mustaa häntääni siirtäen painoa toiselle jalalleni. Kaipasin seuraa, vaikka olihan täällä ihana olla yksinkin mutten vain oikein viihdy kauaa yksin... Vilkaisin lampeen johon olin tehnyt suurenkokoisen reiän. Peilikuva ei ollut tarpeeksi jutteleva ja ei oikein kelvannut seuraksi.

Minulla alkoi olla tylsää. Laskin päätäni ja kosketin valkealla ylähuulellani lunta. Se oli todella kylmää ja nipresteli epämukavasti kohmettaen. Ravistin suurta päätäni saaden lumen tippumaan huuleltani. Lumi oli ihanaa mutten oikein pitänyt sen kylmyydestä. Ehkä eniten pidän siksi joulusta, koska kotitallissani meille tarjoiltiin lämmintä melassivettä ja joulupipareita sekä suuria määriä heinää. Ai niin! Sekä omenia! Tietenkin meidän piti tehdä töitä sen eteen, että saimme niitä herkkuja, mutta rakastin talvisin vetää rekeä toreilla. Nimittäin lapset aina tuli silittelemään ja heidän iloiset kasvot oli niin mukava nähdä. He aina oikein hohti iloisuutta nähdessä suurien hevosten reen. Oi niitä aikoja.. Ne oli ihania.. Ajatella, että nyt kaikki tuommoiset on takana päin. Täällä en saa jouluherkkuja, melassivettä.. En nää lapsien iloisia kasvoja taikka kuule heidän naurua tai joulumusiikkia. Caraliassa joulu on niin paljon erillainen. Kylmiä tuulia, lumimyrskyjä eikä suojaa taikka paikkaa minne mennä. Ei täällä vietetä joulua..

Ajatukseni pätkäisi siihen kuullessani vieraan eläimen äänen. Hypähdin säikähdyksestä ympäri. Kasvoni valtasi pelästynyt ilme ja silmäni suureni valtaviksi sekä sieraimini myös. Huomastessani tuntemattoman hevosen rauhoitun pienesti, mutta jäin varaantuneeksi. Olin valmis pakenemaan hetkenä minä hyvänsä.
"Päivää", sanoin varovasti ja äänestäni varmasti huomasi epävarmuutta. Olin vierasta oria pari senttiä isompi, mutta ei toinen mikään pieni ollut ja varmasti tuo oli minua voimakkaampi. Tarkistelin toista laittaen merkille hänen poskella olevat haavat. Riitapukariko? Ei, en usko. Hänen ääni oli sen verran kohteliaampi. Eripari silmät katsoivat ruunikkoa uteliaina.
"E-en ole ylänköhevosista", ilmoitin toiselle alistuvasti. Belshet Stonehead. Sekö oli tämän shiren nimi. Todella viehkeä nimi hällä. "Itse olen Monarch Biritta, Mona vain", esittäydyin kohteliaasti koko nimelläni. Oliko toinen jonkin sortin virallinen Caraliassa? Pian tajusin, että olen yläreidenalueella ja tuo on varmasti joku rajavartia tai itse johtaja.
"Olen uusi enkä tiedä vielä näistä rajoista", sanoin pahoittelevasti ja uskoin orin tajuavan etten tahallani vain riko rajasääntöjä.
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 19. Joulu 2011 21:17

Tamma näytti pelästyvän saapumistani ja minä pelästyin hänen säpsähdystään vastaten siihen samankaltaisella hätkähdyksellä. Vaistomaisesti myös astun askeleen taaksepäin, kuin peläten tämän minuakin suuremman tamman käyvän kimppuuni jo vain siksikin, että arveli minusta ihan samaa. Huomaan katsovani silmiin hyvin tummaa, ulkonäöltään ehkä hieman Mystiquéta muistuttavaa vierasta. En tosiaan tuntenut häntä entuudestaan, mutta täytyihän hänen noin kookkaana hevosena meihin kuulua?
Molempien pelästyminen osoittautui jo lyhyen hetken päästä turhaksi ja kuullessani varovaisen vastauksen ihmettelin, miten minusta oli ylipäätään tullut näin epäluuloinen jossain vaiheessa elämääni. Eihän minut yllättävä reaktio automaattisesti tarkoittanut Jokerin heittelehtivän ympärillämme valmiina toistamaan hirmutyönsä. Olin vain nukkunut huonosti.

"Anteeksi, taisin pelästyttää teidät", hymähdän ja hymyilen pienoisesti. Vilkaistessani maahan erotin myös jättämäni jalanjäljen, joka kertoi minun hypähtäneen taaksepäin ihan kuin hän olisi ollut tässä se hiljaa hiipivä vieras. Astuin askeleen lähemmäksi tähdäten seisomaan juurikin samalle kohdalle, jolla olin seissyt ennen molemminpuolista säikähdystä ja hymyilen sitten vielä itselleni. En minä pelännyt vieraita, ei minulla ollut syytä pelätä vieraita. Varovaisuus oli tärkeää näinä aikoina, mutta johan tätä tammaa näöltään muistuttava tasankolaistamma Mystiqué oli osoittanut kuinka pahasti epäilyissään voi mennä pieleen.

Sitten hän kertoi nimekseen Monarch Biritta. Pitkä nimi lyheni ymmärrettävästi etunimeksi Mona ja olisin itseasiassa voinut itsekin varmaan esitellä itseni myös hieman lyhyemmin. Kuinka moni nimeni kanssa olikaan mennyt sekaisin? Arraia, johtajatar Merelin näköinen tamma sekä pieni ja pilkullinen Llea-poni ainakin.
En kuitenkaan ehtinyt tavoitella sanaakaan siihen suuntaan, kun hän paljasti minut täysin yllättävän seikan: eivät vieraat kasvot kuuluneetkaan ylänköhevoselle. Kasvoillani mahtaa välähtää hämmennys, ennen kuin ahdistunut huoli asettui taloksi. Hänen olemuksensa antoi ymmärtää, että hän tiesi kyllä tehneensä jossain väärin. Tämä saa minut pelkäämään, ettei hän poistuisikaan aivan niin helpolla. Ehkäpä hän suuttuisi aivan kuten Llea? Olisinhan minä niin mielelläni pitänyt tuonkin ystävällisen ponin yhtä pirteänä, kuin hän oli ollut tullessaan ja esitellyt ylängön, mutta minä ymmärsin kyllä nyt miksei niin voinut tehdä. Ymmärsin murheellisen hyvin.

Kun tämä lähes musta tamma kuitenkin loi katseensa minuun pahoittelevana, en antanutkaan ääneni muuttua kysyvämmäksi. Hänen äänensävynsä antoi olettaa, ettei mitään minulle huonosti sopivaa auktoriteettia ehkä kuitenkaan tarvittaisi. Hän kertoi olevansa uusi saarella, eikä siis tuntenut rajoja. Kuulen hengähtäväni puoli ääneen helpottuneena ja soin sitäkin helpottuneemman hymyn Monalle. Eihän hän voinut tietää, joten mitään pahaa ei ollut tapahtunut. Tietysti meitä kaikkia saatettiin huijata päivittäin samalla, kun hirvittävän Jokerin hirmuhallinto jyräsi saaremme läpi, mutta... ehkä ei sovi spekuloida ihan noin pitkälle? Minä luotin tamman sanaan vilkaistuani hänen silmiinsä, jotka olivat osoittautuneet eriparisiksi.

"Niinkö se onkin, niin tietty. Mihin laumaan sitten kuulutte, Mona-neiti? Minä kerron teille erittäin mielelläni laumoista ja rajoista", henkäisen ja hymyilen toiselle uudemman kerran.
Enkelikello
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 04. Tammi 2012 17:32

[Olenpas laiska näiden offien suhteen, mutta nyt pakotan itseni kirjoittamaan sinulle vaustauksen :D Anteeksi hirveästi kesto!]

Tuuli leikitteli paksulla harjaksellani saaden sen ihan sekasin ja otsahiukseni silmilleni. Olin ollut ihan omissa maailmoissani ennen, kuin tuo ruunikko tuli.. Miten en voinut kuulla hänen lähestymistään? Olihan tuollakin kokoa ja varmasti hänestäkin lähtee jonkun sortin töminä.. Jos tuo ei ole oppinut kävelemään keijukaisen lailla. Ihan pimeetä.. Olenko oikeasti tullut kuuroksi? Eripari silmäni tarkkailevat vierasta pitkään ennen kuin käänsin katseeni pois. En ollut varma vielä orin virasta, mutta uskoin hänen olevan ainekin laumalaista korkea arvoisempi. Minun olisi pitänyt kysyy, vaikka Býlorilta laumojen johtajat niin olisin edes vähän enemmän asioista perillä.. No turha enää ajatella moisia. Vilkaisin oriin joka oli esitellyt itsensä Belshet Stoneheadiksi. Voisiko hän olla jonkun sortin vakooja? En ollut varma onko Caraliassa olemassakaan vakoojia, mutta voisin uskoa toista sellaiseksi, kun en kuullut tuota. Tai sitten olin vain niin omissa maailmoissani, että ympäristössä olevat liikkujat jäi huomaamatta.


"Niinkö se onkin, niin tietty. Mihin laumaan sitten kuulutte, Mona-neiti? Minä kerron teille erittäin mielelläni laumoista ja rajoista." Hörisitin korviani ruunikon suuntaan ja väläytin varovaisen hymyn kasvoilleni. Voi kuinka ystävällistä.
"No itseasiassa olen laumaton", tokaisin ujostellen. Laumattomilla ei varmaankaan ollut mitää asiaa laumallisten alueille, päättelisin. Mutta ei sitä voi tietää... En muutenkaan ollut perillä Caralian perussäännöistä, kun ei minulle niitä kaikkia ole edes kerrottu. Tai jos on, minulla on mennyt aika paljonkin kaikkea ohi.
"Saanko muuten kysyä yhtä asiaa?" sanoin sitten hieman kallistaen päätäni. Mieltäni askarrutti vieläkin se, että mikäköhän tämän orin asema sattui olemaan ja myös se, että olinko nyt kenen alueella. Uskoisin, että ylänköhevosten, kun ori sattui kysymään minulta aikasemmin olenko siintä laumasta.
"Oletko sinä johtaja vai?" kysyin ja heti sen jälkeen minulle iski katumus... Jos sittenkin tämä hevonen onkin vain laumalainen ja minä hölmönä luulen tätä johtajaksi.
"Ja myös, että olenko ylänköhevosten alueella? " jatkoin heti melkein perään. Minulla oikeasti riittäisi kysyttävää Stonelta ja jos hän aikoo vastata niihin kaikkiin.. Niin olemme vielä huomennakin tässä.

[Ja teksti on tooodella tökkivää :(]
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 05. Tammi 2012 01:24

Minua tarkkailtiin pitkään, ennen kuin sain ainoatakaan vastausta mihinkään. Hän ei ollut tainnut odottaa seuraa ja tavallaan olin pahoillani hänen rauhansa häiritsemisestä, mutta ehkäpä minun täytyi antaa se itselleni anteeksi mikäli hän ei todellakaan kuulunut ylänköhevosiin. Eikä hän tainnut kuulua, hänen värityksensä oli niin erikoinen että muistaisin jos olisin nähnyt sen. Ja kun hän sanoi, minä en halunnut epäillä.
Olin vain ollut hieman sekaisin Merelin... "lähdön" jälkeen tietäessäni, että tasankolaistamma Mystiqué oli pakotettu auttamaan murhaajaa tämän toimissa ja kamalia asioita nyt kuitenkin oli tapahtunut saarella. Totta puhuen olin alkanut pelkäämään monien tuttujeni kohtaamista. Useille joutuisin selittämään itseänikin hämmentävien tapahtumien kulun ja kantamaan nyt niin paljon vastuuta, sillä niin oli toivonut sekä Merel että Dakotah. En tiedä oliko ongelmani siinä pelossa, että tekisin jotain väärin vai olinko muuten vain väärä henkilö tähän. Muistoni olivat kiinni kahdessa minua edeltäneessä, erityisesti johtajattaressani Merelissä.

Huolestuin uudelleen Monan kertoessa, ettei hän kuulunut niin mihinkään laumaan. Minun olisi ihan todella täytynyt taatusti tietää, mitä minun seuraavaksi pitäisi tehdä ja sanoa se ohjeistaen häntä tiukasti, mutta ymmärtäväisesti kuten Merel. Tai kyetä yhä hymyilemään hänelle sen sijaan, että näyttäisin ensimmäisenä huoleni ja ahdistukseni. Niin kuin Dakotah. Mutta minä en hymyillyt, enkä osannut sanoa mitään rauhoittavaa.
"Ai. Minä... Tuota. Selvä."
Eihän se oikeastaan ollut selvä. Laumattomien keskuudesta levottomuudet olivat aina lähteneet ja laumoihin ei kuulunut Jokerikaan. Toisaalta miksi hän herättelisi tuolla tavoin epäluuloja, jos aikoisi jotain mitä vain? Ei tämä hieman ujonkin oloinen suuri tamma voinut herättää minussa tällaistä epäluuloja vain kertoessaan, että oli laumaton. Hän ei tiennyt vielä mitä se saattoi tarkoittaa.
Niinpä jäin vaihtamaan hermostuneena painoani jalalta toiselle ja pohtimaan, täytyisikö minun saattaa hänet yhteismaalle vaiko kuitenkin kehottaa lähtemään tasankohevosten maiden poikki laumattomien alueille. Hän ei tiennyt, mutta toisaalta...

Hymyilin hieman epävarmana hänen tiedustellessaan lupaa kysyä jotain ja nyökkäsin. Kysymys itsessään ei horjuttanut ainakaan epävarmuuttani, vaikka jouduin myöntämään senkin. Aloin ehkä askel kerrallaan ymmärtää paremmin lumihevostamma Dark Irisia, joka ei halunnut nykyään jo entisen sijaisjohtajattaruutensa näkyvän ja kuuluvan aina, kun hän tapasi jonkun.
"Kyllä minä oikeastaan... olen. Kaiketi... Tai nnoh, kyllähän minä olen", päädyin lopulta selittelemään tökkivästi ja ynähdän hivenen nolostuneena omaa epäröintiäni.
"Hmm niin, olen ylänköhevosten johtaja. En vain ole ollut sitä kovin kauaa..."

Hetken vielä ehdin pohtia sitä, millaisen ilmeen ottaisin ja miten minun pitäisi jatkaa juttuani tai lunastaa lupaukseni siitä, että ohjeistaisin häntä hieman. Sitten minä kuitenkin tajusin parhaillani todennäköisesti vain hämmentäväni Monaa omalla hämmennykselläni. Uskoin sitä paitsi päättäneeni minne minun täytyisi hänet viedä: yhteismaalle, mikäli hän suostuisi harkitsemaan johonkin laumaan liittymistä. Koosta päätellen olisin oikeastaan voinut tarjota hänelle suoraan paikkaa ylänköläisten joukossa, mutta ehkä minun täytyisi hieman kertoa jotain?
"Hmmn, milloin olet saapunut tänne? Olitko mukana yhteiskokouksessa, joka pidettiin yhteismaalla? Kun... minun oikeastaan pitäisi tarjota sinulle jonkinlaista mahdollisuutta liittyä johonkin laumoista. Laumattomat eivät oikeastaan saisi olla täällä eivätkä ehkä saaren keskiosissa olevalla yhteismaallakaan... Mutta tietty tarvitset hieman tietoa ensin. Mitä sinä tiedät saaren säännöistä?", aloin tiedustelemaan yrittäen löytää jonkinlaista varmuutta ääneeni, vaikka samalla olisin halunnut pahoitella kovasti kysymystulvaa.
Enkelikello
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 14. Tammi 2012 22:30

[Voi vitsi ku mie en osaa pelata Monalla Dx]

Kurtistin kulmiani jotka lymyilivät paksun otsaharjani alla piilossa. Miksi toisen reaktio oli moinen? Oliko laumattomuudessa jotakin vikaa vai? Stonen olemus muuttui entisestään hermostuneemmaksi joka sai minut hämmentymään ja kasvoilleni laskeutui vakavuus. En ollut tietoinen ollenkaan, että Caraliassa on hullu tappaja hevonen laumattomien alueella joka nirhaa hevosia vain huvinvuoksi. Kukaan ei olluttu maininnut minulle asiasta. Ja jos oltaisiin osaisin kertoa tällekkin, että en ole samassa junassa Jokerin kanssa, mutta asia ei ole näin joten en pysty. Vilkuilin toista saaden omankin oloni vaivaantuneeksi sekä hermostuneeksi. Minun olisi pitänyt jättää kertomatta tuo koko laumattomuus- juttu. Ruunikko sai sitten vastattuun kysymykseeni ja minulle tuli tietoon, että tuo on johtaja. Kauhea syyllisyys painoi melkein samantien niskaa. Olin rikkonut rajasääntöjä ja satun olemaan laumaton joka ei ole näytettävästi kovin hyvä asia? Aivan varmasti saan jonkun sortin rangaistuksen.. Ja pahimmassa tapauksessa minut voidaan viskataan ulos saarelta.

Ruunikko ori kohta kysyikin minulta kauan olen ollut Caraliassa saaden minut pohtimaan hetken. Olin ollut täällä jo varmasti yli kuukauden, mutta en ole oikein tavannut ketään. Vedin syvää henkeä avaten suuni.
"Olen ollut täällä vasta hetken", yksinkertaisesti ilmoitin toiselle enkä kertonut sen tarkemmin mitään. Hämmennys iski seuraavaksi, kun ori mainitsi yhteiskokouksesta. Oikeesti yhteiskokous? En edes tiennyt mitä se tarkoittaa niin miten olisin voinut olla siellä. Olen selvästi asunut jossakin kaninkolossa, kun en tiedä yhtikääs mitään mistää.
"En ole ollut", tokaisin huolestuneena, jatkaen "olisiko minun pitänyt olla?" Olin ihan hämilläni. En ollut varma mitä ja missä minun pitäisi olla. Stonen lopettaessa puheensa en tiennyt mitä vastata, mutta pakkohan minun on avata suuni "Tiedän, että täällä on laumoja ja niillä on jonkunlaiset rajat, mutta minulla ei ole varmuutta missä ne rajat menee sun muuta", epäselvästi selitin jotakin vastaukseksi tippuen itsekkin kärryiltä. Olin tällä hetkellä kun ällikällä lyöty.. Ei varmuutta mistää.. Ei tietoa.. Ei mitään! Pää suoraan sanotusti löi tyhjää.
"Onko minulla mahdollisuuksia tulla sinun laumaan?" kysyin sitten epävarmalla äänellä luoden pelokkaan katseen toiseen. En haluaisi kuulla mitä tämä johtaja kysymekseeni vastaa. Haluan sulkea korvani jos tuon vastaus on kieltävä, mutta en voi myöskään kieltää toista vastaamasta. Tämä hevonen sai minut hetkessä aivan hämilleni..
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 22. Tammi 2012 17:27

Toinen vaikutti ikävällä tavalla tosiaan hämmentyvän ja kenties ahdistuvankin minun sanoistani, eikä se ollut ollenkaan mukavaa. Ei hän selvästikään tarkoittanut pahaa, hän ei vain tiennyt kamalasti saaren käytännöistä ja oli päätynyt laumattomaksi. Asia tietysti voitaisiin korjata, hänhän ilman muuta sopisi ylänköhevosten joukkoon mahdollisesti suurimpana koskaan tapaamanani tammana. Mutta toisaalta minua epäilytti...
Ei. En minä saisi tällä tapaa epäillä Monaa yhtään mistään vain siksi, että viime aikaiset tapahtumat olivat saaneet laumattomuudelle pahan kaiun. Hän oli vain hieman hukassa täällä, siinä kaikki.

Mutta hän kuitenkin oli ensimmäinen henkilö saarella, joka ei osannut ilmoittaa minkäänlaista aiettakaan johonkin tiettyyn laumaan liittymisestä vaikka olikin ilmaissut tietävänsä niistä jotain. Olisiko hänen pieneen hermostuneisuuteensa jokin syy? Samankaltainen syy, kuin häntä värityksensä osalta paljon muistuttaneella Mystiquélla?
Ajatukseni lomassa liikahdin hermostuneesti ja keskityin vain puolella korvalla kuuntelemaan, mitä Monalla oli sydämellään.
"Ei tietenkään, jos olet ollut täällä vasta niin vähän aikaa niin et ole voinut tietää... Osaatko sanoa tarkemmin, kauanko olet täällä asunut? Mikset ole hakeutunut aiemmin kenenkään johtajan puheille?", tiedustelin hetken päästä jostain syystä alakulo hiipii epäilykseni läpi. Miksi minun pitikin tällä tavoin häntä kuulustella?

Ehkä hänen ulkonäölliset yhteneväisyytensä Mystiquéen, laumattomuus ja jokseenkin hermostuneen epämääräiset vastaukset kysymyksiini herättivät minussa pientä epäluuloisuutta. Ja eikö Jokerilla voisi olla tarvettakin noin kookkaalle, varmasti voimakkaalle ja nimenomaan kuitenkin viattoman oloiselle tammalle? Hän oli jo kerran luikerrellut lähemmäs johtajia kiristämällä tasankohevosta ja kun hän jo kerran oli päässyt käsiksi ylänköhevosiin saamatta meitä kuitenkaan polvilleen...
Ei ei ei, olihan tämä täysin kohtuutonta epäilyä.

Hymyilin lyhyesti hänen kysymykselleen ennen kuin vastaan.
"Periaatteessa varmasti kyllä, ketään ei sovi jättää täällä yksin varsinkaan näin levottomina aikoina. Mutta... hmmn", aloitan miellyttävällä äänensävyllä, mutta joudun sitten keskeyttämään lauseeni ja pohtimaan kuinka saisin ilmaistua asian pahoittamatta hänen mieltään.
"Minun pitäisi ehkä ensin johdattaa sinut yhteismaalle, pois rajojemme sisäpuolelta ja kenties... kysyä mielipidettä eräältä hevoselta."
Juuri niin! Cendre Noire, tasankohevosten johtaja osaisi taatusti kertoa mielipiteensä asiasta! En minä halunnut tehdä tästä ahdistavaa ristikuulustelua, mutta eihän vara venettä kaada? Jos vain onnistuisimme löytämään hänet, en nimittäin ollut tavannut ruunikkoa vähään aikaan enkä itseasiassa edes Merelin kohtalon selvittyä.
Enkelikello
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 31. Tammi 2012 00:28

Toisen tiedostellessa miksi en ollut hakeutunut johtajan puheille aikasemmin katseeni tipahti maahan samantien. Niin miksen ollut? En tiennyt itsekkään. Ehkä minun olisi ihan aluksi pitänyt tehdä, mutta miksi en tehnyt? Tunsin itseni hyvin, hyvin hölmöksi. Nolostumistanikaan ei voinut peitellä mitenkään ja heilautin häntääni pariin otteeseen hakien voimaa vastata. Minulla olisi vain niin mieli karata tästä tilanteesta. Mutta eihän se sopisi päinkään. Vedin sieraimiini raitista pakkas ilmaa keuhkot täyteen.
"O-olen ollut täällä noin kolmisen kuukautta. Tai ehkä enemmän.. Tai vähemmän, en min-", varovasti vastasin toiselle sulkien suuni hyvin pian, koska en osannut vastata tarkasti ja tunsin itseni niin tyhmäksi. Kuka ei oikeasti tiedä kauan on ollut täällä pahaisella saarella? No minä! Syvällä sisälläni aloin jo pienesti hermostua itselleni, mutta ei sitä tietenkään näkynyt ulos päin. Ulos päin näkyi, vain ihan helvetin kokoinen tamma joka on todella arka sekä pelokas. Kuin mikäkin pieni lintu joka pelkäsi omaa varjoaakin.
"En tiedä sitäkään", huokaisin olemattomalla äänellä, vastaten orin toiseen kysymykseen joka käsitteli sitä johtajalle puhumista. Tunsin itseni kutistuvan nolostumisesta ja häpeästä.

Kääntelin korviani hetkisen ja tuijottelin maahan. Maa ei ollut kovin mielenkiintoisen näköinen, mutta en vain julennut katsomaan ylänköhevosten johtajaa silmiin. En kehdannut... Toisen sanoessa jotakin, että minulla olisi mahdollisuuksia päästä yläreiden laumaa. Ilmeeni kirkastui ja höristin korvani. Nositin pääni ja kallistin sitä.
"Oikeasti?" kysyin yllättyneesti. Minulla olikin mahdollisuuksia! En voinut uskoa tätä. Orin alkaessa miettimään jotakin kasvoilleni tuli armoa anova katse. Se olikin liian hyvää ollakseen totta.. Odotin pelokkaasti mitä seuraavaksi ruunikko laukaisi suustaan. Se oli varmasti tuomioni. Korvani käväisi luimussa palautuen höröön kuullessani Stonen matalahkon, mutta ystävällisen äänen. Hänen täytyy kysyä mielipidettä joltakin toiselta hevoselta? Vakavoiduin samantien. Ja kukakohan oli tämä eräs hevonen? Joku Caralian pääpomo vai? Minä, kun luulin, että sen lauman pomo johon haluaa liittyä päättää pääseekö siihe laumaa vai ei.. Mutta ne olikin vain omia päätelmiäni ja näytettävästi ne ei osunut oikeaan.
"Luuletko, että hänelle käy se?" kysymys päästyi suustani ja katsahdin Stonen ruskeisiin silmiin.
"Ja saatatko minut yhteismaan alueelle? En nimittäin osaa sinne."

[Pahoittelen vastauksen viivästystä ^^]
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 10. Helmi 2012 17:03

[ Täytyy korjata, että Stonella on siniset silmät mutta eipä se ole niin justiinsa 8'3 ]

Mona vaikutti hivenen aralta, muttei sentään sulkeutuneelta tai siltä että haluaisi juosta minua pakoon. Mitä enemmän häntä mietteissäni arvioin, sitä selkeämmin tajusin että minä halusin luottaa häneen. Halusin luottaa häneen, halusin saada hänet laumaamme, mielelläni myös tutustuisin häneen lisää. Mutta pystyisinkö minä viimeaikaisten tapahtumien jälkeen noin vain, varauksetta? Minusta nyt vain tuntui niin selkeästi, että hänessä oli kaikki hyvin ja niin minä myös halusin, mutta... minä olen ollut hieman sekaisin viime aikoina ja jos minun haluamisestani riippuisi mikään, se olisi Merel tässä paikallani.
Ajatuksistani huolimatta hymyilin ilahtuneelle tammalle ja nyökkäsin lyhyesti, vaikka tietty tuttu surumielisyys ehkä katseessani välähtikin ajatusteni poiketessa turhan pitkäksi, tarkaksi toviksi Mereliin.

Mieluusti olisin vain luvannut hänelle paikan laumastamme ja sillä hyvä, mutta koska en todellakaan osannut mennä takuuseen... Oli varmasti aivan okei yrittää löytää Kavar ja kysyä häneltä? Mona näytti kieltämättä entistä eksyneemmältä puhuessani asiasta, mutta se olisi ihan hyvä, eikö? Vai olisiko minun pitänyt kuitenkin tietää? Merel olisi varmaankin tiennyt, Dakotah olisi tiennyt. Olisiko minunkin pitänyt vain luottaa arvostelukykyyni? Hänessä ei ollut mitään, miksi minun pitäisi epäillä ja olin myös hirvittävän epäkohtelias ja... kamala kuvitellessani tuntemattoman tammaparan tekevän kauheuksia muille omalla ajallaan.

Monan kuitenkin kertoessa, ettei hän osaisi reittiä yhteismaalle, minä pakottauduin heräämään mietteistäni ja pysymään päätöksessäni. Hymyillen katselin ympärilleni palauttaakseni mieleen missä päin lehtimetsää me sitten mahdoimme olla ja nyökkäsin sitten suuntaan, jossa suunnilleen tiesin joen virtaavan.
"Kuljemme joenvartta pitkin, kunnes pääsemme yhteismaalle. Siellä toivottavasti löytäisin tasankohevosten johtajan, Cendre Noiren jo tämän päivän puolella, mutta mikäli se ei onnistu niin pyytäisin sinua odottelemaan yhteismaalla, kunnes otan sinuun yhteyttä joko suoraan tai viestinviejän kautta", selitän laajasti suuremmalleni ja hymyilen.
"Ehkä lähdemme sitten?"

Otin ensimmäiset askeleet oikeaan suuntaan ja oletin toisen seuraavan.
Enkelikello
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 21. Helmi 2012 18:12

[Juu siis.. miun piti vastata mahdollisemman nopeasti, mutta se sitte vähä jäi D:]

Vilkaisin johtajaan ja sitten sinne suuntaan jonne tuo katseli. Minulla ei ollut hajuakaan missä se yhteismaa oli, mutta uskon Stonen tietävän. Hänen oli pakko tietää. Olihan tuo johtaja. Minusta ei ikinä voisi tulla johtajaa.. Kun minä olen vähän tälläinen.. Tietämätön, se kuvailisi minua kaikista parhaiten. Heilautin häntääni ja höristin korviani. Pääni kääntyi pian punaruunikon puoleen tuon aloittaessa kertomaan mitä pitkin meidän pitäisi kulkea. Laitoin kaiken korvani taakse, että seuraavan kerran osaan täältä itse pois, niin siis todennäköisesti jokea seuraamalla pääsee ainekin jonnekkin.. Pistin myös muistiin, että minun pitää jäädä yhteismaalle odottamaan vastausta joko viestinviejältä tai sitten tältä herra Stonelta. Cendre Noire... Ai hän olikin tasankohevosten johtaja. Vihdoinkin sain vastauksen ihmettelyyni. Luulin oikeasti, että tämä Cendre Noire on jokin Caralian pääpomo. Itseasiassa aika hassu päätelmä, jos tarkkaa miettii.

Kuulessani Stonen ehdottavan liikkeelle lähtemistiä tein mitä pyydettiin ja siirryin käyntii nytkähtäen. Otin pari askelta sihin suuntaan johon Stone oli osoittanut. Hetken päästä kohotin katseeni hartiani yli takaisin johtajaa.
"Tännekkö?" kysyin varmistaen, etten lähtisi väärään suuntaan. Mutta olin jo varma, että olen nolannut itseni niin perusteellisesti ettei se haittaisikaan, vaikka tallustelisinkin ihan hakoteilla. Se ei olisi nimittäin mikää suuri ihme. Sitten huomasinkin, että herra oli lähtenyt ihan samaa suuntaa, kun minä ja sai minut hymyilemään nolostuneesti.
"Eli tänne", ihkaisin ja odotin, että Stone kävelee ohini.

Lumi nipisteli ihottavasti jalkojani, vaikka niitä suojasikin paksu talvikarva. Ja kylmäverihevosten mukaan minulla oli myös pitkät vuohiskarvat. Lumi oli vain niin pirun kylmää ettei sitä pidätellyt mitkää karvakerrokset. Seisoskelin paikallani ja mieleeni muistui taas se ihme Cendre Noire joka oli tasankohevosten johtaja eikä Caralian pääpomo...
"Anteeksi, että kyselen, mutta miksi sinun täytyy kysyy sitä asiaa Cendre Noirelta?" kysähdin sitten ja kallistin päätäni kummastellen.
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 25. Helmi 2012 21:31

Tamma oli mukava, hyvätapainen ja viattoman oloinen ja minä yritin parhaani mukaan epäillä häntä. En epäillyt, minä vain yritin ollakseni viisas ja varovainen. Kuinka oikein sellainen saattoi olla toista kohtaan? Minä loin hänestä ennakkoluuloja vaikka väkisin, koska en suostunut unohtamaan kuinka johtajattarellemme varsoineen oli käynyt. Hymähdin hyväntahtoisesti tummemman varmistellessa suuntaamme juuri, ennen kuin huomasi että olin tulossa samaan suuntaan.
Päästyämme joelle päätin selittää hänelle hieman rajoista, joista hän tuntui olevan vielä aika ymmällään. Siitä ei taatusti olisi vahinkoa kenellekään, tulisi hän kuulumaan pian ylänköhevosiin eli ei.
"Olemme nyt joella... kuten varmaan näetkin. Se haarautuu meidän maillamme kahteen kertaan ja toiseen haaraumakohtaan pääsemme piakkoin jatkaessamme yläjuoksulle. Siitä ei ole enää kamalan pitkä matka yhteismaalle ja toinen haaraumakohta tulee alajuoksulla, syvemmällä lehtimetsässä. Siitä on lyhyt matka meren rantaan, jossa on kesällä oikein miellyttävää mikäli pitää uimisesta", selittelen vuolaasti ja sitten otan pari ripeämpää askelta eteenpäin.

Hymy kohosi kasvoilleni automaattisesti ja nyökkäsin Monaa kiirehtimään perääni.
"Joki kulkee käytännössä koko ajan lehtimetsän puolella. Mikäli menisimme liikaa etelään, tulisimme tasankohevosten maille, mutta löytäessäsi sopivan ylityspaikan maa alkaa kohota kohti ylänköä ja tiedät taatusti olevasi täysin kotonasi", selitin ja ääneen puhuessani tajusin, että minä olin tiukan brittiläisistä juuristani kiintynyt ylänköön aivan valtavasti. Jopa tietynlainen ylpeys kaikui rinnastani, kun puhuin ylvästä ylängöstä kotina. Kotinani. Kotinamme? Olinko mennyt jo lupaamaan Monalle?
Käännyin uudestaan hänen puoleensa ja lähdin jatkamaan matkaa luottaen askeliini hangessa sen verran, että saatoin katsoa hetken aikaa tammaan puhuessani.
"Kun ylitämme rajan yhteismaalle tai tasankohevosten maille, vastassa on joka tapauksessa havumetsää. Siksi voi olla hieman vaikeaa tietää, onko lopulta ylittänyt rajan yhteismaalle vaiko tasankohevosten alueelle. Varsinkin talvella, kun kaikki maamerkit ovat enemmän tai vähemmän lumen peitossa. Siksi suosittelenkin alkajaisiksi kulkemaan joen viertä, mikäli liityt meihin", jatkoin hymyillen.

Mieleni olisi tehnyt lisätä, että todellakin toivoin sitä. Toivoin voivani pian antaa hänelle luvan astella ylängölle yhtenä meistä. Eikä hän vaikuttanut siltä, että olisi mukana missään... pahassa. Hermostuneisuuskaan ei ollut samanlaista, kuin Mystiquén lähes pahaa tekevä, paniikinomainen romahdus. Ei ollenkaan samanlaista. Ennemminkin täysin normaalia arkuutta? Miksi siis edes tarvitsin kenenkään mielipidettä, jos omani oli selvä ja minä kuitenkin olin ylänköhevosten johtaja nykyään? En luottanut itseeni tässä asiassa, se nyt on selvä, mutta... siitä huolimatta. Ei kai arvostelukykyni ollut niin pieleen koskaan mennyt?
Myös Mona ymmärsi kysyä asiaa ja vapautti kysymyksellään lähes välittömän henkäyksen huuliltani. Sitten myös pysähdyin jääden empimään vastaukseni kanssa.
"Tuota... mi-minä en oikein...", aloitin vaikeana ja huomaamattani pysähdyin.
"Viime aikoina on tapahtunut kaikenlaista. Kaikenlaista... pahaa. E-en halua loukata sinua, mutta minä vain... en tarkoita, ettenkö luottaisi sinuun, si-sinä vaikutat luotettavalta. Mutta.... kai minä vain haluaisin... varmistua", takeltelen asiani loppuun uskaltamatta vilkaista Monaan reaktion nähdäkseni. En halunnut loukata enkä saada häntä surulliseksi, en sitten niin millään.
"Anteeksi, etten voi vain... minä haluaisin kysyä jonkun kauemmin johtajana toimineen mielipidettä asiaan. Y-ylänköhevosten entinen johtaja Merel ja hänen lapsensa... he kuolivat. Eräs... paha hevonen. Ja Dakotah Honaw... hän vain... lähti. Minä en vain ole vielä... varma. Mistään."

[ Seuraavan vuorosi jälkeen voisi varmaan hihkua Zarrocin ja Zoen paikalle, vai mitä luulet? 8) ]
Enkelikello
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 13. Huhti 2012 21:34

[Zarroc voisi kyllä jo nyt liittyä peliin mukaan 8D Minulta kun ei tuota tekstiä näytettävästi synny]
Squan
 

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Zarroc » 22. Huhti 2012 16:08

[Aaah, minut oli kai kutsuttu mukaan :3]

ZOE

Askeleet eivät olleet ripeitä, mutteivat oikeastaan myöskään kovin hitaita. Kuljin rauhalliseen tahtiin metsässä mutkittelevaa polkua pitkin, tasaiseksi askellustani tosin ei voi parhaalla tahdollaankaan sanoa. Se on aivan yhtä heikon oloista kuin ennenkin, vaikka rämminkin korvat itsepäisesti luimussa eteenpäin, suostumatta tuntemaan kipua joka veisi heikommalta yksilöltä jalan alta joka hetki.
Olin jo pidemmän aikaa kulkenut hiljaisuudessa, jota ei särkenyt kuin satunnaiset äänet joltain suunnalta metsikköä. Joskus olin jopa kuulevinani puhetta, mutta sen pistin vain harhojen piikkiin. Päässä alkoi humista kun tarpeaksi vietti aikaa yksin ja hiljaa.
Missään vaiheessa minulle ei kuitenkaan tullut pieneen mieleenikään että puheen kuuluminen saattoi olla oikeasti peräisin oikeista henkilöistä, minä en halunnut uskoa siihen. Minä en tosiaan halunnut tavata juuri nyt ketään, enkä varsinkaan kahta hevosta, niin kuin arvelisin että voisi olla. Tuskin kukaan nyt yksinäänkään puhuisi?

Ainakaan toivottavasti, siinä vaiheessa voisin sanoa terveen järjen olevan vähän liian kaukana siitä tuttavuudesta eivätkä minun hermoni varmastikaan kestäisi kovin kauaa. Ne olivat muutenkin niin kireällä.
Kuulen joen solinan ja tajuankin sen pian tulevan vastaan. Jostain syystä toivon että voisin olla itsekin yhtä huoleton ja mennä aina virran mukana, välittämättä mistään ja kiertämällä esteet jotka tulivat matkan varrelle. Kuitenkaan aina ei mennyt niin, kuljettuani hetken pidempään joenvartta eteenpäin näen myös pienen tukoksen. Siitäkin on jo haarautunut toinen sivuhaara joka vie nopeasti eteenpäin, kuljettaen vettä kuin lähetti kiireistä viestiä. Toinen haara taas on niin tukossa että siihen on kasaantunut pieni lammikko. Hymyilen sille kuin se olisi metafora omalle elämälleni ja kevyellä kavion napautuksella irroitan tukkeena olleen oksanpätkän ja päästän veden taas virtaamaan.

Voi kun se olisikin noin helppoa.
Kuoletan ilmeen kasvoiltani, kuulen ääniä lähempää. Ne saavat korvani luimistumaan ja minut astumaan kauemmas veden ääreltä.
"Merel ja hänen lapsensa... he kuolivat. Eräs... paha hevonen. Ja Dakotah Honaw... hän vain... lähti. Minä en vain ole vielä... varma. Mistään." Katkonaisia lauseenpätkiä, korvani pysyvät edelleen takana. Huokaisen hiljaa tajuttuani piakoin kenelle tuo ääni kuului.
Belshet Stonehead, se iso ori joka näyttää Jokerilta.
Mutta kenelle ihmeelle hän puhui?

Siitä ei auttanut kuin ottaa selvää. Astelen lähemmäs äänen lähdettä, tullen polun mutkasta näkyville. En varmastikaan vaikuta kovin vastaanottavaiselta korvat puolittain luimussa ja silmissä perin epäluuloinen katse. Seisahdun heti kun saan kaksi varsin isokokoista hevosta näköpiiriini ja katselen heitä tarkkaavaisesti. Toinen on epäilemättä vanha tuttavani, mutta kuka on tämä suuri tamma hänen seurassaan?
No ehkäpä se kohta selviäisi.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: I open my eyes to the world

ViestiKirjoittaja Squan » 25. Huhti 2012 16:08

Kuuntelin ylänköläisten johtajaa tarkasti, mutta minusta vain tuntui etten tulisi muistamaan noita ohjeita mitä hän antoi. En sitten millään. Miksi tämän piti olla näin vaikeaa?
"Mm", mumahdin ja nyökyttelin päätäni. Joki.. ja jotakin. Yritin toistaa ruunikon sanomista, että ne jäisi paremmin mieleen, mutta jo puolessä välissä tuntui, että tipuin kärryltä. En viitsinyt taikka kehdannut pyytää Stonea sanomaan niitä uudelleen. Leikin vain, että ymmärsin, vaikka hyvin tiesin, että jos en kysy niitä uudelleen joudun itse siintä myöhemmin kärsimään, mutta siintä huolimatta pysyin hiljaa.
Kävelin tahdikkaasti orin vierellä katsoen ympärille ja yrittäen laittaa maisemaa muistiin. Se tuntui paljon yksinkertaisemmalta ja samalla vain kuuntelin herrasen selostusta. Se oli ikäänkuin täydennys vain tälle maisemalle. Orin ottaessa pari ripeempää askelta jäin enemmän tuon taakse kävelemään. No kuulisin täältä yhtä hyvin mitä hän sepitti minulle. Yritin pitää vauhtini siintä huolimatta tahdikkaana etten jäänyt ihan jälkeen.

Katselin jalkojani jotka tarpoi lumessa minkä ehti ja vauhtini alkoi vain hiipumaan aivan huomaamattani. Hetken päästä havahduin nostamaan pääni ja huomasin ruunikon pyytävän minua hänen luokseen. En aluksi tajunnut tuota, mutta sitten otin pari isompaa harppausta päätyen Stonen vierelle, joka alkoi puhumaan. Sanat olivat selkeitä ja nyt jopa ymmärsinkin. Nyökäytin syvään päätäni ja hymy kapusi huulilleni ystävällisesti.
"Ai tiedän olevani silloin kotona?" huomautin oria huvittuneesti. Tarkoittiko tämä jo sitä, että tulen pääsemään ylänköhevosiin? Siltä ainekin vaikutti ja oloni oli vain koko ajan parempi ja varmempi. Sitten matka jatkui ja lähdin kävelemään Stonen vierellä.
"Okei", vastasin mietteliääni ja kävin vielä pari kertaa orin sanat läpi pääni sisällä. Eli rupean kulkemaan jokea pitkin, selvä homma.

Matka jatkui, mutta kysyessäni yhtä asiaa orilta niin hän pysähtyi kuin seinää ja minä tein samoin, mutta en ihan niin nopeasti. Katsahdin ruunikon sinisiin silmiin ja odotin vastausta pienesti hämilläni. Tämä päivä oli muutenkin ollut minun osaltani ihan outo etten oikein tiennyt miten suhtautua asioihin oikealla tavalla.
"Y-ymmärrän", tokaisin sitten ymmärtäväisesti yrittäen saada äänestäni varman, jatkaen "on ihan hyvä, että haluat varmistaa asian." Aloin pikku hiljaa ymmärtämään Stonea ja minusta hän teki aivan oikein.
"Otan osaa menetykseesi", sanahdin sitten hiljaa ja olisin voinut halata toista lohduttaakseni, mutta en vain uskaltanut. Kai minä sitten kuitenkin vierastan oreja, vaikka olen aina itselleni sanonut etten tee sitä.
"Voinko jotenkin auttaa sinua?" kysyin ystävällisesti, jatkaen "sano vaan jos jotakin tulee mieleen."

Sivultapäin kuuli askelia. Pääni nousi ylemmäs ja höristin korviani.
"Kuulitko tuon?" valpastuin samantien ja olin valmis pinkomaan karkuun jos siellä olisikin peto. Mutta suotta aloin yli varoivaiseksi nimittäin hetken kuluttua näköpiiriini ilmestyi musta hevonen. Hevosella oli arpia ympäri kehoa ja tuon korvat oli uhkaavasti niskassa ja hajusta päätellen se oli tamma. Tuntisiko Stone tuon? Se jäi nähtäväksi. Käänsin pääni ruunikkoa kohti kysyen olemuksellani kuka tuo on?

[töks, töks ja anteeksi kesto]
Squan
 

Seuraava

Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron