Traumojen hankinta edistyneille

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

Re: Traumojen hankinta edistyneille

ViestiKirjoittaja kaZAM » 10. Elo 2010 19:02

[Anteeksi jumi samoin. Reissussa olin tosiaan...]

Ylpeys.
Käykö se aina lankeemuksen edellä? Ei välttämättä. Se voi kantaa kaukaisuuteen ja tuoda korkeaa kunniaa. Usealle ylpeys on avannut kultaiset portit loistoon ja suuruuteen, vaikkei sitä olisi osannut pyytääkään. Tai oikeastaan pikemminkin juuri siksi.
Ylpeä kantaa kuitenkin mukanaan vaarallista asetta. Omassa kädessä se säkenöi voimakkaana ja herättää pelkoa vastustajassa. Mutta jos tätä asetta ei tunne, se vaihtaa helposti omistajaa. Ylpeys tekee kantajastaan hauraan, kun se vahingossa ojennetaan aseeksi viholliselle.
Minähän sen tiedän.

Siristän aavistuksen verran silmiäni nuorukaisen haastavat sanat kuullessani. Tyynnyn hänen vastauksensa edessä. Kunniansa todistaja. Kylmämielinen matkakumppani. Viileä kaukaisuus palaa katseeseeni.
"Toivokaamme niin", vastaan koruttomasti. Käännän selkäni ja astelen ripeästi takaisin tammojen luokse.

Merel...
Hänhän on nuori. Voimakas ja loppujen lopuksi vaikeasti peilattavissa, vaikka hänen kantamansa asenne saattaakin antaa hämäävän yksioikoisia viestejä. Ei minulla ole aavistustakaan, mitä hänestä voisi jonakin päivänä tulla. Ei, anteeksi - mitä hän jo on. En minä kuvittelekaan tietäväni.
Mutta onko minulla sitten uskallusta myöntää itselleni tätä?
Entä varsani? Pienet lapseni, Chinook ja Nunatak, pikkuiseni, rakkaimpani... entä he? Eivätkö he ole viattomia ja hauraita, syyntakeettomia kaikkeen ja kaikkeuteen! Kalleimmat aarteeni. Heidän vuokseen... heidän tähtensä... olisihan kuka tahansa samaa mieltä?
Eikö heidän isänsä olisi?
Voi Merel, mikä sinusta on tullut?

Astelen suoraan Aquilan luokse. Chinook ja Nunatak singahtavat välittömästi huomaani ja painautuvat rintaani vasten. Syleilen heitä hengenvedon ajan niin, etten huomaa mitään muuta mitä maailmassa on.
"Äiti, miksi tuo - "
"Kuka tuo on äiti?"
"He ovat vieraita kaukaisilta mailta. Onko kaikki hyvin, Chinook?"
"No, no kyllä äiti..."
"Entä sinulla, Nunatak?"
"Mm."
"Kaikki on hyvin."
Silitän heidän harjojaan. Kumpikaan ei erkane läheltäni, mutta minun on kohotettava katseeni laumatoveriini. Puhun vakavana, mutta nopeasti.
"Aquila. Sinä kuulit, mitä on tapahtunut. Minun on jälleen pyydettävä apuasi... voitko jäädä heidän kanssaan? Voisitko tehdä sen?"
Chinook ja Nunatak kuuntelevat sanojani silmät suurina. Puhun niin tyynesti kuin kykenen, mutta se on pakostakin teennäistä. Varsojen ilmeet jännittyvät.
"Äiti, äiti mikä on - "
"Mikä voisi tehdä?"
"Kuulkaahan tätä", sanon kumartuen takaisin heidän puoleensa. "Muistattehan, kuinka leikitte Aquilan kanssa? Sinä muistat, Nunatak? Ja Chinook muistaa? Aivan niin. Tänään saatte leikkiä taas hänen kanssaan. Saatte jäädä Aquilan luokse ja olla hänen kanssaan täällä. Äiti lähtee hetkeksi ja tulee pian takaisin. Kaikki on hyvin. Vai mitä?"
Etsin kasvoilleni hymynhäiveen. Nunatak höristää korviaan ja katsahtaa Aquilaan innostuvan näköisenä. Siunatkoon minun pientä tytärtäni. Mutta Chinookin kasvot venähtävät.
"Mutta äiti, äiti sinä voisit jäädä", hän sanoo huolestuneena. Kiirehdin silittämään hänen poskeaan.
"Minä tulen pian takaisin", sanon rauhallisesti. "Sinulla ja siskolla ei ole mitään hätää ettekä te ole yksin. Kaikki on hyvin. Aquila on täällä teidän kanssanne."
"Aku voitko leikkiä hippaa?" kyselee Nunatak nuorikolta jo kiireissään. Astun lähemmäksi heitä kaikkia.
"Katso tänne, Nunatak. Ja Chinook myös. Tahdon, että teette niin kuin Aquila sanoo. Tehkää kaikki niin kuin hän sanoo ja käyttäytykää hyvin. Uskothan sinä Aquilaa, Chinook? Ja Nunatak? Voi kuinka hienoa."
Kumarrun heidän puoleensa ja astun vielä yhden askeleen lähemmäksi Aquilaa. Pitkä otsaharja valahtaa kasvoilleni. Ja pörröttäessäni varsojen harjoja kuiskaan nuorelle tammalle hiljaiset, kiireiset sanat.
"Jos on joku... johon luotat... menkää hänen luokseen. Älkää liikkuko yksin."
"Äiti minä juoksen lujempaa!" Nunatak ilmoittaa. Nopea kuiskaus katoaa.
"Niinkö?"
"Ei juokse!" suuttuu Chinook sisarelleen.
"Palaan niin pian kuin pystyn", sanon Aquilalle vielä viimeiseksi ja toivon kautta kaikkien kotinummiemme ja viiltävän ylänkötuulen, että sanani pitäisivät paikkansa. Katseeni jättää nuorelle tammalle sanattoman pyynnön. Olkaa varuillanne.

Sitten käännän heille selkäni ja astelen Mystiquén luokse.
"Lähdemme välittömästi", sanon hänelle värittä. "Osaathan näyttää tietä?"
En enää vilkaisekaan Zagoriin. En myöskään kommentoi sanallakaan sitä, että hän on tulossa mukaan. Vielä puhuessani harpon Mystiquén ohitse ja suuntaan kohti etelää.

MEREL POISTUU

[Suurkiitokset kaikille! >8D]
kaZAM
 

Re: Traumojen hankinta edistyneille

ViestiKirjoittaja kujakettu » 10. Elo 2010 23:53

Kukaan ei sano minulle mitään. Seison vain täysin tyhjänä paikallani, seuraan sivusta tapahtumia ja oloni on perin juurin kummallinen. Sisälläni mekastaa niin paljon epämääräisiä tunteita etten saa selkoa, seison vain silmäni kaikkea tutkien paikallani. En silti tiedä olenko oikeastaan läsnä.

Havahdun vasta kun Merel saapuu suoraan luokseni. Katson tammaa kysyvällä ilmeellä. Hän syleilee varsoja, minä katson hämmentyneenä odottaen mitä Merel sanoisi. Hetken puhuttuaan lapsilleen hän pyytää minua jäämään lasten kanssa. Katson friisiläistammaa suoraan silmiin.
"Totta kai voin", kuulen itseni sanovan. Katsahdan kahteen pikkuiseen. Toivottavasti tällä kertaa he eivät rientäisi äitinsä perään. Kuuntelen kun Merel puhuu lapsilleen ja näen miten Nunatak höristää korviaan minulle. Saan turvalleni käväisemään pienen, lempeän hymynhäiveen ja höristän korvia tytöntyllerölle takaisin. Ja taas saan huomata, että pieni Chinook on paljon epäileväisempi luonne. Merelin selitettyä pojalleen ettei äiti voi jäädä, Nunatak kysyy innoissaan voinko leikkiä hippaa. Hymyilen ruunikolle.
"Tietysti voin."

Lopulta kuitenkin Merel, astuttuaan lähemmäs ja pörröttäessään lasten harjoja, kuiskaa minulle sanat. "Jos on joku... johon luotat... menkää hänen luokseen. Älkää liikkuko yksin." Katson hänen silmiinsä tietäen että on vain yksi hevonen tällä saarella kenen luokse menisin.
"Me menemme hänen luokseen", kuiskaan nopeasti ja hyvin hiljaa Merelille. Ja mielessäni tiedän, että Cladin luona en pelkäisi tällä samalla tavalla kuin nyt sen murhan takia. Toivon vain syvästi että löytäisin hänet nopeasti. Olinhan tavannut hänet jo kahdesti, ei kai häntä sitten niin vaikea voinut olla löytää..
Merel sanoo palaavansa niin pian kuin pystyy. Nyökkään pannen merkille hänen varoittavan katseensa ja jään seuraamaan kun Merel astelee Mystiquén luokse ja miten pian hän lähtee kohti etelää.
Katson merkitsevästi varsoihin.
"Tulkaa, menemme Cladin luo. Hän on oikein mukava, pidätte hänestä varmasti."

AQUILA, CHINOOK JA NUNATAK poistuvat.
[Kiitos!]
kujakettu
 

Re: Traumojen hankinta edistyneille

ViestiKirjoittaja Jaksu » 11. Elo 2010 15:44

Merel ja vaalea ori vaihtavat keskenään vielä viimeiset sanat, ennen kuin johtajatar palaa meidän luoksemme. Mistähän he oikein mahtoivat jutella? Saarnasiko Merel kenties orille rajojen rikkomisesta? Minulla ei ole siitä harmainta hajuakaan. Vaikka kovasti tahtoisin kysyä, mitä nyt on meneillään, pidän suuni supussa ja tyydyn vain vilkuilemaan Mereliä sekä oria kysyvästi.
Toivottavasti pian selviää, mistä oikein on kyse.

Katseeni seuraa kahta suloista, pientä pörriäistä jotka singahtavat oitis äitinsä helmoihin kun hän astelee luoksemme. Tunteeni nousevat pintaan sillä hetkellä, kun katselen heitä yhdessä. Merel syleilee ja silittelee pienokaisiaan... Kunpa minäkin voisin syleillä omaa pikkuistani. Kunpa vain saisin hänet takaisin...
Nielaisen ja räpyttelen silmiini kihonneet kyyneleet, ennen kuin kukaan ehtii huomata niitä. Ei oikein ole sopivaa alkaa tunteilemaan kaikkien nähden.
Hammasta purren kätken suruni ja seuraan kuinka Merel hyvästelee varsansa ja kuiskuttelee Aquilan kanssa vielä jotakin, ennen kuin Aquila poistuu paikalta varsojen kera. En vain ikävä kyllä saa selvää, mitä he sanovat. Eikö kukaan täällä voi puhua niin isoon ääneen, että minäkin kuulisin mistä puhutaan?!

Onneksi lähdön aika koittaa viimein. Ehdinkin jo hermostua lähdön suhteen, sillä haluan saattaa Merelin mahdollisimman nopeasti Ei-kenenkään-maille ja saada Merylin sen jälkeen takaisin. Toivottavasti hän on vielä yhtenä kappaleena... Sydäntäni särkee kun vain ajattelenkin, mitä kauheuksia hänelle on voitu tehdä. Jos häneltä on taitettu edes hiuskarvakin, saa se ori tuta minun raivoni. Aivan varmasti.
Merelin lähtö käsky saa minut kääntymään välittömästi ympäri kohti meno suuntaa.
"Osaan kyllä", vastaan hänen kysymykseensä.
Vilkaisen vielä kerran vaaleaan oriin, ennen kuin kiirehdin Merelin perään. Miksi hän ei vielä ole lähtenyt? Hitto vieköön, kun tuntuu etten tiedä enää yhtään mitään mistään.
Hymähdän itsekseni ja kipitän Merelin rinnalle, ja siitä vielä vähän eteenpäin, niin että kuljen ripeää tahtia hänen edellään. Minunhan kuuluu näyttää hänelle tietä.

Se iljettävä ori oli onneksi kertonut tarkalleen minne meidän pitää kulkea, mihin minun kuuluu johdattaa Merel: Suoraa tietä lehtimetsän lävitse tasankohevosten alueelle ja tasangon poikki, ja sieltä kohti Ei-kenenkään-maita, jossa minun osani juonessa tulisi vihdoin päätökseensä. Merel saisi jatkaa matkaa Hoerolle yksin. Minä en itse asiassa tiedä, mikä häntä tulivuorella odottaa, mutten jaksa välittää siitä nyt.
Ainoa asia, mistä välitän, on Meryl.
Ajatus Merylistä painaa minua vauhdilla eteenpäin, niin että lehtipuut vain vilisevät ohitse kun suunnistan Merelin edellä kohti tasankohevosten maita.

MYSTIC POISTUU. Peli jatkuu Ei-kenenkään-mailla, välillä on hyppäys tasankohevosten alueen ylitse.

[ kiitoksia Amy sinulle pelistä, mukavaa kun olit mukana:) ]
Jaksu
 

Edellinen

Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron