Missä on tahto, siellä on tie

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Sussu » 13. Tammi 2013 19:31

/ Sachiyo! Sijoitan pelin aikajanallani rantautumispelin jälkeen. /

Evergreen's Woohoo

Päivä on yhä nuori, mikä ilmenee vasta hiljalleen lisääntyvästä valosta lehtimetsässä. Jalkojani kolottaa edelleen ja lihakset ovat hiukan jumissa kylmässä nukkumisen jälkeen. Olin tosin niin poikki rantautumiseni jälkeen, ettei pieni pakkanen häirinnyt untani tai estänyt minua nukahtamasta.
Oloni on edelleen vähän uninen, mutta kyllä tämä tästä. Korvat hörössä ja sieraimet levällään haistelen uutta ympäristöä ja sen tuntemattomia tuoksuja. Lumihangen korkeus vaihtelee, mutta sanoisin sen yltävän keskimäärin polviini asti. Joudun siis nostelemaan jalkojani vähän tavallista korkeammalle, muttei se tuota suuria ongelmia. Vaikken olekaan tottunut ihan näin suureen määrään lunta.

Maisema on valkoinen, mutta kaunis sellaisenaan. Vähän tylsä, mutta sievä. En kuitenkaan usko saaren olevan joka kolkasta tätä samaa metsää. Ainakin haluan uskotella itselleni, että tällä saarella on tarjota myös paljon sellaista maastoa, jota minä en ole koskaan nähnyt enkä olisi kotimaassani tullut näkemäänkään. Ja onhan tämä paikka muutenkin täynnä uusia mahdollisuuksia.
Taakseni jää polku, jonka joku onnekas ehkä löytää ja jota pitkin on helpompi tarpoa eteenpäin. Minunkin eteeni sattuu aina välillä samanlainen, jota pitkin en kuitenkaan lähde kulkemaan. Tiedän tarkkaan, mihin suuntaan minun on mentävä. Ja se suunta on suoraan eteenpäin, niin kauan kunnes löytäisin etsimäni ylängön. En toistaiseksi jaksa murehtia siitä, kuinka hankalaa johtajan löytäminen voi olla. Eihän sitä tiedä, vaikkei hän edes ottaisi minua syystä tai toisesta laumaansa.
Kunhan nyt kukaan kovin vihamielinen laumalainen ei tulisi vastaan, ja alkaisi nalkuttaa minulle rajoista ja säännöistä ja sen sellaisesta. En tosin tiedä vielä, millaista porukkaa täällä asuu.

Kotka ainakin oli minulle reilu ja ystävällinen. Jos muilla on jotain tällaista suoraan kilpakentiltä tullutta valioyksilöä vastaan, niin se ei ole minun ongelmani. Jaksan kyllä pysyä positiivisena ja useammankin mahdollisen vastoinkäymisen jälkeen toivoa, että vielä eteen sattuu joku mukava lajitoveri.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Siuri » 26. Tammi 2013 13:58

[Teen tällasen radikaalin tempun ja tuon tänne..]

Roll

Tieten tahdoin lähdin taas pois alueelta, johon olen lähes kahlittu. Jos Kavar olisi vielä johtajana, en ikimaailmassa pystyisi vain lähtemään, tarvitsisi ottaa paljon enemmän riskejä ja uskaltautua. Siitä ei kuitenkaan onneksi ole nyt pulaa, uusi johtajatar ymmärtää varmasti.
Jos ei, niin entä sitten? Sitten etsin Maustiksen käsiini ja liityn aavikkohevosiin. En sen takia, että minut heitettiin ulos toisesta laumasta vaan siksi, että siellä varmasti viihtyisin. On tehtävä valinta parhaan ystäväni ja alueen, jolla viihdyn, väliltä. Nyt minun ei tarvitse onneksi miettiä kumpaakaan, olen kaukana kaikesta, kaukana aavikkohevosista, kaukana tasankohevosista.
Nyt voin vain olla ja unohtaa.

Pysähdyn paikoilleni, kun huomaan edessäni poikittain kulkevan polun. Joku on kahlannut näköjään lumihangessa. Hmm, matkan jatkaminen tuota pitkin voisi helpottaa huomattavasti minua, jalkanikaan ei hirveästi tykkää korkeista nietoksista.
Katson polun molempiin suuntiin. Puita. Kummallakaan puolella ei näy ketään, eikä polusta saa selvää, kumpaan suuntaan sen tekijä on oikein matkalla. Mielelläni kulkisin eri suuntaan..
Valitsen polun vasemmalle.

Matkanteko helpottuu huomattavasti. Kavioiden nostelu saa toistaiseksi jäädä, riittää, kun ne vähän irtoavat maasta. Onneksi lumi on tähän asti ollut vielä melko pehmeää, ei ole liikaa tarvinnut rasittaa itseäni.
Tasangolla ei ole lunta. Siellä on vain kuivaa heinää, ja koko paikka näyttää muutenkin melko kuolleelta. Oikeastaan talvella kaikki näyttää kuolleelta, katsoo nyt tätäkin maisemaa: puut ovat pudottaneet kaikki vihreät lehtensä, jotka nyt mätänevät lumen alla. On vain pelkkiä oksia, joiden päällä on kerros lunta. Ja sitten on tämä yksi ainoa polku, joka kertoo, että täällä on edes vähän elämää. Siihen se sitten jääkin, edes lintuja ei näy lähistöllä. Saati oravia tai mitään suurempia talttahampaita.
Hyvä vain, kaikki saavat puolestani kiertää minut kaukaa. Tielleni ei ole tulemista!

Olen kulkenut polkua jo hyvän matkaa ja vihdoinkin uskonut valinneeni oikean suunnan, sillä olen hyvällä tuurilla välttänyt yhteentörmäyksen, sikäli mikäli hyvää tuuria edes on. Se on jäänyt melko vähäiseksi minun osaltani.
Mieleeni palaa hetkessä kaikki huonot asiat, jota elämässäni on tapahtunut. Sen kerran, kun hetken ehdin olla muistelematta sitä, kuinka väärää elämäni on.
Ärsytys nousee pintaan, ja kasvaa vielä enemmän, kun alan haistaa hevosen lähistöllä.
Älä perkele vain sano...
Pysähdyn hetkeksi katsomaan ympärilleni. Jatkan katseellani polkua, joku pujottelee puiden välistä ja jonka päässä näkyy liikettä. Samperi..
Kirin vauhtiani, mitä pystyn pysyen yhä kävelyvauhdissa, kunnes erotan mustan suurikokoisen hevosen. Orin?
"Pois tieltä!" huudan jo hyvän matkan päästä. Myönnettäköön, että orin tekemästä polusta on ollut paljon hyötyä, mutta kiitosta hän ei sentään ansaitse. Saisi kyllä väistyä edestäni, minä jatkan tällä polulla.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Sussu » 27. Tammi 2013 21:53

Matka jatkuu tasaiseen tahtiin, ja hiljaisuus saa minut unohtumaan aivan omiin ajatuksiini. Minulla ehtii olla jo sellainen tunne, että kävelen unissani. Vaan kun ympäristöstä sitten kantautuu korviini jotain, mikä kuulostaa kovasti toisen hevosen askelilta, huomaan sen nopeasti ja olen jo valppaana.
Seisahdun paikalleni ja käännyn häkeltyneenä katsomaan taakseni. Käännän päätäni vain sen verran, että näen paremmin lähestyvän hevosen. Ihan totta. Jokin punaruskea siellä käveleekin minua kohti, ja huutaa vielä jotain väistämisestä vaikka kaukana onkin.

Hetkinen. Miksi minun pitäisi väistää ruunikkoa? Pyysikö hän juuri tosissaan minua väistämään jonkin verran ja pysähtymään siihen paikkaan odottamaan, että hän pääsisi kävelemään tästä suoraan?
Tavallisessa tilanteessa olisin varmaan tehnytkin sen kohteliaisuuttani, mutta juuri nyt olen hämmentyneisyydestä johtuen pelkkänä kysymysmerkkinä. Käännyn ympäri niin että ryntääni osoittavat lähestyvän hevosen suuntaan, ja jään odottamaan. Eli ei, minä en ole aikeissa väistää. Vaihtaisin mielelläni pari sanaa tämän ruunikon kanssa, jos suinkin mahdollista. Kai minulla on jonkinlainen oikeus olla noudattamatta hänen käskyään, kun se oli noin tylysti ilmaistukin.

En osaa edes huutaa mitään takaisin, jään vain seisomaan paikalleni ja odottamaan. Yrittääkö ruunikko vielä uudestaan, vai vaihtaako hän täysin suuntaa? Ehkä kiertääkin minut itse?
Pärskähdän hiljaa, lähes turhautuneenkin oloisena. Toisaalta taas tilanne on omalla tavallaan mielenkiintoinen, enkä osaa lähteä siitä poiskaan, kun punaruskea on ensin huomioni itseensä kiinnittänyt - ja kaiken lisäksi yritti käskyttääkin tuohon tapaan.
Ehkä hän antoi vain puolivahingossa vähän kehnonlaisen ensivaikutelman itsestään. Ehkä tästä voisi vielä tullakin jotain, ehkä saisin matkaseuraa hetkeksi. Tai mistä sitä ikinä tietää, miten toinen oikein reagoi tottelemattomuuteeni.
"Hyvää päivää teillekin", livahtaa lopulta huuliltani kun tamma on tullut lähemmäs.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Siuri » 18. Joulu 2013 01:57

Se ei tee elettäkään väistääkseen. Ei perhana, sehän käntyy vielä ympäri nokka minua kohti. Ja jää sitten paikoilleen?
Mitähän se oikein aikoo..
Minä taas en tee elettäkään pysähtyäkseni. Kävelen vain kohti hevosta, kunnes olen pian aivan varma, että toinen ei meinaakaan totella käskyäni. Siinä vaiheessa minä pysähdyn hyvän matkan päähän orista, kuitenkin tarpeeksi lähelle, ja tuhahdan.
Sitten se avaa suunsa ja kehtaa toivottaa hyvää päivää. No hyvähän se olikin ennen kuin joku idiootti tukki tieni!
"Aivan loistavaa päivää", sanon hymyillen hampaat irvessä. Hyi että, miten kohteliaalta toinen vaikuttikaan. Ei sentään niin kohteliaalta, että väistäisi minua.

Mulkoilen toista vain äkäisesti ja ärsyyntyneesti. Toisilla on vähän kiire, eikö se nyt vaan voisi väistää. Tai no kiire ja kiire, eipä minulla ollut mitään minne mennä, mutta haluaisin kuitenkin pois tämän orin luota, ei erityisemmin kiinnosta jäädä juttelemaan. Sitä turhanpäiväistä mitäkuuluumikänimesionmistälaumastaolet-keskustelua ei jaksa kyllä kukaan. Niiiiiin turhauttavaa, eikä se hyödytä yhtään ketään. Haluan vain pois tästä..
"Joko nyt väistäisit?" kysyn kohteliaasti mutta silti ärähtäen. Astun askeleen eteenpäin, mutta pysähdyn sitten - ihan siltä varalta, jos toinen ei väistäisikään.

Nyt ei kyllä millään jaksaisi tällaista temppuilua. En minä itsekäs ole, en tosiaankaan, mutta haluan kuitenkin edes hetken kulkea omillani - tai minulle kelpaa loppuelämänikin. Ihan kuin ketään minun seurani edes kiinnostaisi, jokainen vain kaartaa mahdollisimman kaukaa. Ihan kun edes jaksaisin yrittää hymyillä ja leikkiä ärsyttävän positiivisen innokasta. Hyi..
Katson oria nyt aivan ilmeettömästi. Itsepä päättää, mitä tekee, mutta toivon silti hänen valitsevan oikein. Turha hyppiä nenille siinä niin!
"Jos oikein ystävällisesti pyydän niin raahaatko ison mustan perseesi pois edestäni?" kysyn nyt entistä ärsyyntyneenpänä. En tiedä, mikä sen tekee; tämä ärsyttävän kuollut ilma vai melkein polviin asti ylettyvä lumi. Tai ehkä se on tuo ori, hän vaikuttaa hevoselta, jonka kanssa en ikinä tulisi toimeen. Niin ällöttävän ylimielinen..
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Sussu » 18. Joulu 2013 16:47

Tamma pysähtyy lyhyen matkan päähän minusta, tervehtien kaikkea muuta kuin ystävällisesti ja vielä hampaat irvessä. Se saa korvani kääntymään hetkellisesti takakenoon. Toisaalta ymmärrän kyllä, että aina ei ollut hyvä päivä ja joskus kaipasi sitä omaa rauhaa, mutta olisi ruunikko voinut edes yrittää olla vähän ystävällisempi. Mitä pahaa minä olin hänelle tehnyt?
Tämä edessäni seisova hevonen ei saa minua kuitenkaan ärtymään, päinvastoin vähän huolestumaan. Entä jos hän kaipasi vain juttukaveria, jotain, joka auttaisi hänet yli tuosta ylitsevuotavasta ärtyneisyydestään? Ei sillä, että hän vaikutti siltä kuin olisi halunnut puhua yhtään kenellekään, mutta jos hän kuitenkin jossain sisimmässään oli vain surullinen?

Voi toki olla hiukan riskialtista jäädä tähän seisomaan, mutten suostu väistymään vaikka tamma kehottaa minua raahaamaan ison mustan perseeni pois hänen tieltään. Hänen negatiivinen asenteensa ei edelleenkään tartu minuun, sen sijaan hämmennyn varmaan silminnähden ja olen jo vähällä liikahtaa pois tieltä. Tulen kuitenkin toisiin aatoksiin.
"Onko teillä kiire johonkin?" kysyn. En oikeastaan jaksanut valita sanojani harkiten, vaikka mistä sitä ikinä tietäisi, vaikka tamma keksisi hyökätä päälle. En ollut ennättänyt vielä tapaamaan paljonkaan villihevosia, tai tiennyt juurikaan, millaista porukkaa tällä saarella liikkui.
Mutta miten muutenkaan minä saisin tietää, kuin tutustumalla? Entä jos kaikki Caraliassa olivat tuollaisia ikävän epäkohteliaasti ja -kunnioittavasti toisia kohtelevia? Sellaista en ehkä jaksaisi pitkään, olinhan tottunut kommunikoimaan edes jonkinlaiset käytöstavat omaavien hevosten kanssa, joiden kanssa kykeni keskustelemaan kokematta oloaan epämukavaksi.

"Eihän se minun asiani ole enkä tahtoisi olla tunkeileva, mutta.. Onko kaikki hyvin?"
Seison yhä varman oloisena paikallani, korvat hörössä mutta ilme vakavana. Jopa lämpimän ruskeiden silmieni katseesta voi ehkä erottaa vilpitöntä huolestuneisuutta, kun kohdistan katseeni suoraan punaruskean tamman silmiin. On hyvin paljon mahdollista, että asenteeni saa hänet vain ärtymään entisestään, mutten pysty esittämään välinpitämätöntä.
Minä haluan oikeasti auttaa sinua, jos siihen on tarvetta. Jos jokin on oikeasti vialla, eikä kyse ole vain siitä, etten sinisilmäisyydessäni usko, että toiset ovat tuollaisia luonnostaan.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Siuri » 20. Joulu 2013 01:48

Vasta kun ori utelee kiireistäni, huomaan hänen päässään kulkevan valkoisen viivan. Ei se kyllä mikään tärkeä seikka ollut, mutta tiedänpä jatkossa välttää mustia viivapäisiä hevosia, eivät osaa toimia oikein, ei sitten millään.
Oliko minulla oikeastaan kiire? Eihän minulla ollut edes paikkaa, minne mennä, eikä loppujen lopuksi mitään muuta syytä päästä täältä pois kun tuo. Aargh, se vain saa minut hermoraunion partaalle, kun ei osaa liikkua. Onko se rampa? Kohta on, jos ei nyt saa itseään pois tieltäni...

En yksinkertaisesti pysty tekemään muuta kun seisomaan epätoivoisesti paikoillani. Tämä tapaaminen loppuu siihen, että hän liikkuu, en minä. Minä jatkan matkaani tästä suoraan eteenpäin - vaikka sitten väkisin, jos muu ei auta.
Se kehtaa oikeasti jälleen avata suunsa ja kysyä, onko minulla kaikki hyvin? Näytänkö siltä, että minulla on kaikki hyvin? Kaikki oli hyvin niin kauan ennen kuin tuollainen läski norsun kokoinen olento tukki tieni ja alkoi vielä höpötellä joutavia. Sairasta.
En osaa vastata mitään orin kysymykseen. Seison vain hiljaa paikoillani ja katson tämän mustaa päätä. Ei saatana se muuten on iso!
"Kaikki on aivan hyvin! Aivan loistavasti! Eikö se nyt näy selvästi, huokuu oikein ihan saatanan positiivinen olo!" sanon yhä hampaat irvessä.

Mielessäni käy asia, johon en tahtoisi edes ryhtyä. Toisaalta, minusta tuntuu, että pääsisin tässä tilanteessa helpommalla aivan muunlaisin keinoin. Onko pakko?
Huokaisen syvään ja luon kasvoilleni kaikkein kauneimman tekohymyn, mitä ikinä osaan. Ei tarvitsisi ajatella kovin paljoa vanhoja hyviä muistoja sen yhden tietyn hevosen kanssa, että hymy olisi aito, mutta ei nyt.
"Anteeksi, on ollut ihan hirveä päivä!" totean ja pudistelen päätäni. En todella voi uskoa, että teen tämän.
"Olen Tari", esittäydyn sitten hieman neitimäisesti. Nyökkään hieman. Sama nimi, jota käytin aiemminkin rajojen toisella puolen kulkiessani. En tosiaan halua jäädä kiinni enää, tosin paskaako se minun elämääni vaikuttaa.
"Olen pahoillani käytöksestäni, on vain hieman rankka olla", sanon. Tulee ihan paha olo, kun pitää yrittää näin kovasti. Ehkä täytyy hetkeksi heittää oma itsensä nurkkaan.
"Minulla on hieman kiire, olen matkalla...ylängölle etsimään..Titaniaa, lastani", se sattui. Se sattui aivan älyttömästi, viilsi syvältä. Ei se, että valehtelin, vaan puhuminen lapsestani, siitä yhdestä ja ainoasta, jonka elämä ei minua kiinnosta, ei ollenkaan. En edes tiedä, missä hän tällä hetkellä menee. Onko hän yhä tasankohevosten laumassa vai ei. En tiedä, ei kiinnosta, mutta ehkä tämä on ainoa keino päästä tilanteesta pois.
"Olisi tärkeää asiaa hänelle, jos viitsisit..", sanon ja viittaan hänen siirtymiseen tieltäni. Minun tieltäni.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Sussu » 20. Joulu 2013 19:00

Olen vähällä hätkähtää, kun punaruunikko alkaa hampaat irvessä meuhkata, kuinka kaikki on aivan hyvin ja aivan loistavasti.
Vai niin... Vai niin.
Ääni kellossa muuttuu tosin hämmästyttävän nopeasti paljon ystävällisemmäksi. Tamma jopa pyytää anteeksi - ja sitä en todellakaan osannut odottaa - sekä esittelee itsensä. Tari siis. Huulilleni kaartuu ymmärtäväisen puoleinen hymy, kun hän toteaa, että on hieman rankka olla. Ei minullakaan aivan helppoa ole ollut sen jälkeen kun merimatkani päättyi itse mereen ja sitä kautta aivan tuntemattomalle saarelle, jossa minua odotti elämä ilman huolenpitoa. Vapaus.

Tari kertoo, että hän on matkalla ylängölle. Aivan kuten minäkin. Hän ei valitettavasti ole etsimässä itse johtajaa, kuten minä, mutta samaan suuntaan kuitenkin lastaan etsimään. Mitä hän yksin ylängöllä teki? Kaipa tämä Titania ei sitten ollut enää mikään ihan pieni varsa.
Jos viitsisit. Viitsinkö minä? Asia on nyt aivan eri, mutta pysyn silti paikallani. Alan nöyrtyä silminnähden omaakin hölmöä käytöstäni katuen, ja siksi siirryn himpun verran. En kuitenkaan niin paljon, että ohitseni mahtuisi kulkemaan suoraa tietä.
"Anteeksi, että olen hidasteena. Olen Waldo ja itsekin matkalla ylängölle, tosin johtajaa etsimään... Rantauduin tänne vain vähän aikaa sitten ja tarkoituksenani on liittyä laumaan."
Tarkkailen herkeämättä Tarin kasvojen ilmettä.

"Olen vähän hukassa, mutta ymmärrän kyllä, jos haluat jatkaa tästä matkaa ilman, että olen riesana..." Pettymys saattaa kuulua ääneni lävitse, vaikka pyrin kyllä ymmärtämään lapsestaan huolissaan olevaa äitiä.
Siirryn vähin äänin sivuun. Menköön sitten. Ehkä tässä matkalla tapaisin jonkun, joka olisi halukas pitämään minulle seuraa matkallani ylängölle.
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Siuri » 21. Joulu 2013 19:46

Esitykseni menee toiseen aivan täydestä. Hän jopa väistää tieltäni. Ei ihan kokonaan, mutta tarpeeksi, että pääsisin ohi. Tai ohihan minä olisin päässyt joka tapauksessa, mutta nyt sain mitä halusin.
Hän pyytää anteeksi. Hän tosiaan pyytää minulta anteeksi tieni tukkimista. Syystäkin, en minä esteitä tielleni kaivannut. Ehkä loppuaikani rajojen tällä puolen pystyn välttymään muilta hevosilta. Tai jos en, niin seuraavaan hevoseen isken kyllä hampaani niin että tuntuu!
Äh, ei se kyllä mitään hyödytä.

Toinen muuten mainitsi nimekseen Waldo. Hän on ilmeisesti myös ylängölle, mikä sai kylmät väreet aikaan aina päästä kavioiden kärkeen saakka. Pelkäsin, pelkäsin niin kovasti että hän jatkaisi 'voisimme ehkä kulkea yhdessä[/]', mutta ei, hän jatkoi vaan omaelämänkerrallaan, mikä ei minua kiinnostanut, ei sitten pätkääkään. Tyydyn kuitenkin nyökkäämään. En mainitse sanaakaan siinä pelossa, että hän innostuu ryhmämatkailusta.

Sitten ori jatkaa taas puhumista. Sama pelko yhteisestä taipaleesta tulee taas mieleeni, mutta lähtee saman tien pois, kun toinen saa lopetettua virkkeensä. Minun käy [i]melkein
sääliksi oria, mutta se tunne lähtee saman tien pois. En minä tuollaisesta jaksa edes välittää, mitä turhia..
Sitten se siirtyy sivummalle, nyt jo hieman enemmän. Tieni on vapaa.
Lähden kävelemään suoraa tietä eteenpäin. Mitä pitäisi, sanoa kiitos? Meinaan yrittää, mutta sana takertuu kurkkuuni niin tiukasti, että tyydyn vain olemaan hiljaa.
Luon pikaisen mitäänsanomattoman katseen Waldoon, ja käännän sitten katseeni taas menosuuntaa kohti.

Olipa tärkeä tapaaminen.

Roll poistuu.

[Juu tattista vaan!]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Missä on tahto, siellä on tie

ViestiKirjoittaja Sussu » 21. Joulu 2013 20:11

Tari ei vastaa minulle enää mitään, ja vaikka yritän olla välittämättä, se vetää mielialani jossain määrin liian alas. Sivussa seisoessani tyydyn vain katsomaan hiljaa, kuinka punaruunikko astelee ohitseni ja jatkaa matkaansa, edelleenkään mitään sanomatta.
Hän luo minuun vain pikaisen mitäänsanomattoman katseen, ei kiitä, ei sano että voisimme kulkea yhtä matkaa eikä sano, ettei se käy. Korvani kääntyvät takakenoon ja silmissäni välähtää surumielinen katse, enkä kykenisi hymyilemään vaikka yrittäisin.

"Hei sitten", sanon kuitenkin, jääden ikään kuin odottamaan vastausta, jota ei kuulu. Sen sijaan näen vain loittonevan hevosen hahmon, ja vaikka samaan suuntaan olen kulkemassakin, en lähde liikkeelle. Menköön edeltä, minä voin odotella aikani etten vahingossakaan häiritsisi häntä enää matkalla ylängölle. En kuitenkaan uskalla lähteä mitään kiertotietäkään, joten minulla ei ole juuri muita vaihtoehtoja kuin seistä paikallani.
Ja se tuntuukin itse asiassa ihan hyvältä vaihtoehdolta, vaikka kylmyys alkaa tuntua, kun en ole liikkeessä. Ja ennen kuin huomaankaan, Tari ei ole enää edes näkyvissä. Se siitäkin sitten. Kotka oli sentään halukas auttamaan, tai ehkä hänkin koki sen vain velvollisuudeksi.

En minä tätä tahtonut. Teinkö jotain väärin, kun tamma käyttäytyi niin kylmästi minua kohtaan? Ehkei minua ole tarkoitettu elämään näiden villien hevosten keskellä. Vaikka sehän nyt on jo itsestään selvää, että minut on tarkoitettu kilparadoille, ei tänne. Ei vapauteen.
Mitä pidemmälle ajattelen, sitä kauemmas synkät ajatukseni alkavat lopulta karata. Kyllä minä opin vielä käyttäytymään kuten villihevonen, mutten aio silti luopua auttamisenhalustani ja käytöstavoistani. Ja vaikka saatankin taas vilpittömästi uskoa, että kaikki kääntyisi vielä parhain päin löydettyäni ylänköhevosten johtajan, tunnen edelleen olevani enemmän hukassa kuin koskaan elämäni aikana.
Lähden taas astelemaan eteenpäin, tällä kertaa Tarin tekemää polkua.
Kyllä kaikki kääntyy vielä parhain päin.

Waldo poistuu

/ Kiitos! /
"Meissä kaikis on halkeemii, ei pidä pyydellä anteeks niit
    Ja niin sinäkin oot kuluva pois, niinku kaikki mikä sulle ikinä kuulua vois"
Avatar
Sussu
Caralian covis
 
Viestit: 696
Liittynyt: 01. Tammi 2013 22:06
Paikkakunta: Oulu


Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron