If I close my eyes forever

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

If I close my eyes forever

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Helmi 2014 20:38

[yksinpeli.]

ZERAW

Kaikki tuntui musertavalta.
Makasin jossain lehtimetsän kätköissä, miettimässä oman elämäni tarkoitusta. Olin painanut pääni maata vasten ja antanut lumen hiljalleen sataa päälleni. Oli märkää ja pimeää. En pitänyt tästä olotilasta, mutta en voinut rehellisesti sanoa, että olisin pitänyt mistään muustakaan.
Minusta alkoi tuntua aika vaivaannuttavasti siltä, että olin luopumassa kaikesta. Minua ahdisti päivä päivältä enemmän, mutten suostunut uskomaan sitä. En halunnut olla kuten Zoe, joka antautui sille painostavalle tunteelle.
Tai niin minä ainakin ajattelin hänen antautuvan, ei kai se mistään muusta voinut johtua?

Joka tapauksessa, tällainen alakulo ei ollut tapaistani millään tavalla. Olin kyllä tietyllä tavalla pessimistinen, mutta ei, tämä ei ollut normaalia.
Kuulin askeleita ja nostin päätäni hiljalleen, huomaten pian vain jonkun tutun seisovan lähellä. Hän oli lähes vieras, mutta tuttu silti.
"Zeraw?" Ääni oli kysyvä, mutta samalla haparoiva. Aivan kuin ei olisi halunnut uskoa, että minä täällä retkotin menemään ja toivoin, että taivas tipahtaisi niskaan tai jotain.
Ynähdin myöntävästi, sulkien safiirinsiniset silmäni.
"Minä..." Hän aloitti lausetta, minä en jaksanut välittää. "Mitä sinä teet?" Ääni kysyi ja minä huokaisin. Eikö se ollut aika itsestäänselvää?
"Odottelen, että joku juoksee ylitseni tai muuta vastaavaa", tuhahdin lopulta ja aistin pimeässä toisen pyöräyttävän silmiään.
"Niin, siltä näyttää. Mutta miksi?"
Minun piti aika ajoin muistuttaa itselleni, ettei toinen ollut kovin pieni enää.

"Ymmärrät vanhemmiten", päädyin kuitenkin toteamaan, vaikka kaduin sitä heti.
Hän naurahti kuivasti ja ilottomasti. Naurahti kuitenkin. "Niin tietysti."
En sanonut hetkeen mitään, toivoin, että ori menisi pois. En kaivannut mitään sisarsuhteita juuri nyt tähän hätään, kun tuntui, että se tärkein oli jo poissa.
"Miksi edes tulit?" Väsymys kuulsi läpi ja silmiäni raaotettuani näin toisen laskevan päätään hieman.
"En tiedä", vastaus oli rehellinen, mutta pintapuolinen. "Etsin kai jotain."
Niin kai me kaikki.
Miten hänen etsintänsä eroaisivat meistä muista?

Ori liikahti levottomasti, huiskautti häntäänsä. Tuo ei ollut Zoen normaalia käyttäytymistä, hän oli siis perinyt sen jostain muualta. Keneltä?
Siltä mustalta oriltako?
Musta tuntui arvaavan ajatukseni ja käänsi katseensa pois minusta, tuijotellen jonnekin ihan toisaalle. Mikä sinä nyt vaivasi? En todellakaan haluaisi juuri tässä tilanteessa alkaa selvittämään pikkuveljen suhdesotkuja.
"Tuliko ongelmia poikaystävän kanssa?" Sävyni oli jopa hieman ilkeä ja ori säpsähti nyt kunnolla, korvat luimulle vetäytyen.
"Mitä sinä mistään muka tiedät?" Kivahdus ei tullut yllätyksenä.
"En tiedäkään", naurahdin sitten surullisesti. "En mitään."

Musta kuului hengittävän syvään, olinko oikeasti onnistunut ärsyttämään sitä? Kummallista. Kohotin päätäni vihdoin maasta, katsellen toista kunnolla ensimmäistä kertaa koko rasittavan dialogimme aikana.
"Voisitko nyt sitten mennä vaikka leikkimään pientä perhettä hänen kanssaan ja jättää minut rauhaan?" Totesin hyisesti. En halunnut juuri nyt nähdä yhtään ketään, eikö ori voinut sitä mitenkään ymmärtää?
"Sinä olet ihan kuin Zoe!" Kuulin äänen räsähtelevän palasiksi. "Et halua, että kukaan välittäisi sinusta."
Purin hampaani yhteen.

Nousin seisaalleni vähän kompuroiden, olin maannut maassa pitkään ja jalat olivat kohmeessa. En vaivautunut ravistelemaan lunta karvastani, vaan tuijotin oria vihaisena, korvat niskaan taipuneina.
"Mitä sitten vaikka olenkin?" Ärähdin. "Sinun pitäisi olla jo immuuni!"
"En minä ole! Minä en halua turtua! Te olette molemmat niin..."
En jaksanut kuunnella edes loppuun. Käänsin selkäni ja viimeisen vihaisen mulkaisun oriin heitettyäni, lähdin vain astelemaan pois.
"Sitä paitsi, Waldo ei ole poikaystäväni." Hefaistion sylkäisi perään ja minä nauroin.
Ei se onni kestäisi ikuisesti.

POISTUVAT.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron