Sinustako oppaakseni?

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 04. Huhti 2014 22:25

TEMPO
» Mukaan Zarroc Hefan kanssa! :3

Lautasellaan polttomerkkiä kantava tamma sipsutteli eteenpäin reippaan ravin tahtiin. Vauhtina se sopi hyvin sellaiselle joka oli armottoman hukassa eikä siltikään ollut kiinnostunut ihastelemaan tylsiä lumisia maisemia. Alkukevät ei ollut Temin mielestä edes kaunis vuodenaika, se oli täynnä märkiä kelejä, kuraa ja mutaa mielettömissä määrin. Vasta hyvin paljon peremmällä kevättä voisivat herasilmät kiinnostua katsomaan värikkäiden kukkien perään. Silloinkin kiinnostus olisi hyvin rajattu.
Hannover oli tuskin edes itse huomannut juoksuttaneensa itsensä hengästymiseen saakka. Hän oli jo pitkään kirmaillut eteenpäin toivoen vain päätyvänsä vihdoin muualle lehtimetsästä. Tavoitteensa Tempo oli suunnannut lumihevosten alueelle, mutta tällä hetkellä tammalla ei ollut aavistustakaan olin paikastaan. Oletettavasti aivan väärässä paikassa, kuten yleensä.

Mustajouhinen saapui pienen aukion reunamalle ja seisahtui lopulta aloilleen tasaamaan kohonneen pulssinsa. Melko mitäänsanomattomalla katseella ruunikko silmäili ympärilleen. Katseellaan se yritti poimia lähistöltä jonkinlaisia elonmerkkejä, mieluusti tietenkin lajitoverin muodossa. Vaikka Tem ei ehkä itsellensä olisi halunnut sitä myöntää oli hän nyt avun ja neuvojen tarpeessa. Hän oli saapunut Caraliaan vasta pari päivää aiemmin ja oli tuntenut olevansa alusta asti totaalisen hukassa. Välillä herasilmä todella uskoi, että ei koskaan oppisi tuntemaan saarta, se oli niin suuri.

Kun pienen odottelunkaan aikana ei ketään ilmestynyt seuraksi pienen aukion nurkille päätti ruunikko hieman lepuuttaa pitkiä jalkojaan. Mahdollisimman lumettoman ja kuivan kohdan löytäminen tuntui mahdottomalta jonka johdosta Tem laskeutuikin vain lumen hukuttaman marjapensakoin vierelle. Silkasta kokeiluhalusta hamusi tamma pensaasta muutaman jäisen marjan jotka se kuitenkin pahan maun vuoksi jo pian sylkikin maahan.
Läsikasvo laski päätään henkäisten ja salli myös jäisten silmiensä valua kiinni. Pieni lepo takuulla tekisi ihmeitä.
Wohweli
 

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 05. Huhti 2014 15:30

HEFAISTION

Olin harjoitellut laukkaani aika paljon sen jälkeen, kun olin jättänyt Waldon jonnekin sademetsään. Minusta oli oikeastaan ihan kiva kulkea vauhdikkaasti ja totta kai toivoin, että joskus jopa pysyisin orin rinnalla. Yritin välillä sulkea ajatuksiani pois mustasta, mutta huomasin sen suhteellisen turhaksi. Toinen tunkeutui päähäni väkisin jokaisesta asiasta minkä vain näin ja siinäpä taas oltiin, sydän rinnassa läpättäen, ihan kuin ei muitakin ongelmia muka olisi.

Pärskähtäen kovensin vauhtiani askeleitani pidentäen ja väistelin puita. Olin saapunut lehtimetsään jonkinaikaa sitten ja melko väsynyt, joten vielä muutaman kilometrin juostuani vaihtelevaa tahtia aloin hiljentää.
Puut harvenivat hieman ja tajusin, että saapuisin pian ilmeisesti jonkinlaiselle aukiolle. Siellä voisi olla hyvä hetki levähtää, joten hiljensin rauhassa käyntiin ja puuskutin aikani saadakseni hengitykseni tasaantumaan. Kun karvani oli pikkuhiljaa kuivunut, lähdin astelemaan turtunein jäsenin kohti aukiota, sille piakoin astuen.

Hämärässä en aluksi meinannut huomata toista hevosta, mutta äkisti haistoin hänet ja pysähdyin kuin seinään. Toisella sivullani, ehkä kymmenen hevosenmitan päässä minusta makasi joku jonkinlaisen marjapuskan vieressä.
Käänsin korviani hörölle, vaikka tunsinkin jonkinasteista epäluuloisuutta. En minä ollut mikään pikkupoika enää, kaksi ja puoli vuotta oli aivan riittävä ikä mennä tutkimaan tuntemattomiakin.

Astelin rauhallisin askelin lähemmäs toista tajuten hyvin pian, että hän oli näitä kauniimman sukupuolen edustajia. Rykäisin hieman, en ollut puhunut mitään pitkään aikaan ja mietin, mitä sanoisin.
"Tuota... iltaa." No sepäs kuulosti hyvälle, kerrassaan sulavalle. "Oletteko kunnossa siellä?"
Astuin vielä muutaman askeleen ja pysähdyin taas, jalat hieman epävarmasti riviin järjestäen. Mitä jos toinen olisi vihainen? No, ei se ainakaan näin ensinäkemältä näyttänyt isommalta kuin minä...
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 05. Huhti 2014 17:04

Kuten saattoi arvata, ei hetkellinen silmien lepuuttaminen jäänyt yksin siihen vaan hetkessä ruunikko oli vaipunut syvään uneen. Unessaan tämä oli yhä ihmisten luona. Hänet yritettiin saada ulos karsinasta. Paikalla oli monta miestä raippoineen. Ennenkuin uni alkoi käydä liian ahdistavaksi se muuttui yllättäin. Tempo olikin nyt niityllä. Ruohotasankoa jatkui silmän kantamattomiin, ilma oli lämmin kevyt tuuli tuoksui kesältä. Tamman korviin kantautui vaimeita askeleita mitkä saivat tämän kääntymään ja kohtaamaan isänsä kasvokkain. Tämä näytti voivan hyvin. Hieman jäykin jaloin ruunikko lähti lähestymään isäänsä, mutta sillä hetkellä uni katkesi.

Tempon korva nytkähti ja kesti hetken ennenkuin tämä kunnolla vastaanotti sanat ja sai unensekaiset silmänsä auki. Tamma nosti päänsä maasta ja kohdisti katseensa arkailematta eteensä saapuneeseen mustaan. Kukas se tämä oli? Ainakin esitti hauskoja kysymyksiä.
"Ihan kunnossa kiitos vaan," hannover tokaisi asiasta varmana. Uteliaisuus tämän uuden lähes hänen ikäisenä pojan suhteen veti tamman oitis jaloilteen ja sitä myöden melko lähellekin tätä vierasta. Tem silmäili orin oitis läpi korvan kärjistä aina kavioihin ja nyökkäsi lopulta pienesti.
"Olen Tem," läsikasvo esittäytyi sitten ja tuumaili osaisiko tämä nuori musta auttaa häntä oikean suunnan suhteen.

"Olen aika uusi täällä ja etsin lumihevosten aluetta. Osaatko kertoa mihin suuntaan?" polttomerkitty kysyi ja kuin vahingossa siirsi jalkaansa siten, että hipaisi kaviollaan orin omia. Vähän liian harvoin Tempo koki löytävänsä oman ikäistään seuraa ja vielä harvemmin se oli näin kivannäköisen orin muodossa. Silmät tuolla ainakin olivat kauniit. Siniset, mutta paljon tummemmat kuin herasilmän omat.
Wohweli
 

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06. Huhti 2014 12:42

Minusta tuntui, että menin herättämään toisen. Ja niin näköjään meninkin, koska pian tamman silmät räpsähtivät auki ja se vastasi kysymykseeni varsin varmalla sävyllä. Olinko ollut liian tungetteleva? Kenties.
En kuitenkaan antanut asian haitata itseäni. Tamma kompuroi pystyyn ja minä siirryin askeleen verran taaksepäin, että hänellä olisi tarpeaksi tilaa. Mutta silti minua hieman ahdisti, kun tamma tuijotti minua niin kovin tarkkaavaisesti päästä jalkoihin. Mitä se halusi minusta?

Pian kuulin hänen esittelevän itsensä ja nyökkäsin kevyesti. Tem, se oli kovin lyhyt nimi. Olikohan se lempinimi? No, en ainakaan alkaisi tivaamaan.
"Hefaistion", nyökkäsin pehmeästi koko nimeäni käyttäen. Se tuntui paremmalta vaihtoehdolta tällä hetkellä, kuin pelkkä lyhennelmä. "Sano toki Hefaksi." Esitin vielä perään, ettei tarvitsisi muistella niin pitkää ja monimutkaista nimeä. Miksei minulla voinut olla yhtä lyhyttä nimeä kuin Zerawilla?

Työnsin isosiskon ajatuksistani nopeasti ja kuuntelin tarkkaan tamman kysymyksen, tuntien myös toisen hipaisevan jalkojani jalallaan. Oliko tuo vahinko? Pakko olla.
Häntäni heilahti levottomasti, mutta muistin sentään vastata kysymykseen.
"Toki, voin viedä sinut lähelle sitä aluetta", kohautin lapojani kevyesti vilkaisten kuitenkin ympärilleni. Olimme vielä ylänköhevosten alueella, Zoe saattaisi ilmaantua mistä puskasta tahansa. Ja Waldo...
Halusin ravistella päätäni, mutta tyydyin vastaamaan tamman katseeseen tyynesti. Silläkin oli siniset silmät, mutta paljon vaaleammat, vähän samanlaiset kuin Zewalla, muttei kuitenkaan.

Samassa älysin, että hän oli kenties minun ikäiseni. Ensimmäinen ikäiseni jonka olin tavannut. Olo tuntui äkisti vielä rauhattomammalta, mutta yritin pitää ulkokuoreni tasaisena. Ei tästä mitään tulisi.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 08. Touko 2014 02:08

Tästä vieraasta orista paistoi esille jotain hämmentävää mitä Tem ei oikein osannut tulkita. Ainakin ori vaikutti hyvin ajatuskeskeiseltä, se jotenkin näkyi tämän sinisistä silmistä. Ruunikko olisi pitänyt todella mielenkiintoisena vain päästä lukemaan jonkun toisen ajatukset alusta loppuun saakka, vaikka lienisikö se edes mahdollista ajatusten uusiutuessa jatkuvasti.

Orin esittäytyessä pitkällä ja vaikealla nimellä yritti Tempo heti mielessään vääntää siitä jotain yksinkertaisempaa. Ei hän nyt noin pitkää nimeä jaksaisi liian pitkään muistaa. Ori kuitenkin toi helpotuksen hätään kehottamalla kutsumaan Hefaksi.
"Hefa siis," sinisilmä toisti ääneen jälleen sievää päätään nyökäyttäen. Uteliaasti silmät jälleen pakenivat orin tummempiin versioihin eikä Tem voinut olla hymyilemättä. Hän tunsi olonsa melko kodikkaaksi juuri nyt, vaikka kyseessä olikin ventovieras nuorikko. Jokin siinäkin sitten vain sai tilanteen tuntumaan toverilliselta ja turvalliselta.

Ori ei näyttänyt suuremmin reagoivan Temin huomaamattomaan hipaisuun, pieni hännänheilautus ja sen jälkeen tarjous näyttää suunta. Tummajouhisen tamman ilme muuttui entistä kirkkaammaksi ja hymy oli tavoitteleva jo tämän silmiä.
"Niinkö?" tämä kysyi kiitollisen puoleisena ja haki vakuutusta jälleen Hefan silmien tienoolta.
"Olet todella ystävällinen, arvostan sitä," Tempo tokaisi ja vilkuili sitten ympärilleen.
"Olethan sinä yksin, Hefa?" ruunikko ei edes ajatellut miten tyhmältä hänen kysymyksensä saattoi kuulostaa, mutta siltikin se vain tuli ulos suusta, kuin hänen olisi ollut pakko saada asiaan varmuus. Kyllä hän tavallansa luotti tähän mustaan ilmestykseen, mutta ei kai koskaan voinut olla silti liian varovainen.
Wohweli
 

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 12. Touko 2014 19:04

Tamma oli hetken hiljaa, mutta toisti sitten lempinimeni nyökäyttäen päätään. Hymähdin hieman, mutta kasvoni valuivat jälleen vakavampaan suuntaan, vaikka tamma minulle hymyilikin. En oikeastaan tiennyt, mitä minun olisi kuulunut tehdä tässä tilanteessa.

Piakoin Temin hymy suorastaan levisi ja kallistin päätäni pehmeästi vastatessani hänen katseeseensa rauhallisesti. Nyökkäsinkin vakuuttaakseni hänet siitä, etten ollut pilaillut hänen kustannuksellaan millään tavalla.
"Äh, eipä tuo mitään", sanoin sitten hänen tokaisuunsa ja katselin jälleen ympärilleni. Oloni oli silti jotenkin niin kovin levoton, vaikka olinkin kokonaan omalla maaperälläni. Mutta ehkä kaikki lähiaikoina tapahtunut oli vain saanut pääni niin sekaisin, etten osannut olla edes kovin normaalisti kenenkään seurassa.

Hetken kuluttua havahduin kuitenkin tamman omituiseen kysymykseen. Säpsähdinkin hieman ja käänsin katseeni kokonaan tammaan, toisen kulmani kohotessa hieman.
"Miksen olisi?"
Kysyin. Sävyni oli neutraali, mutta sinisten silmieni katse terävä. En ollut ihan varma, mitä Tem haki kysymyksellään takaa ja se sai minut hermostuneeksi. Häntäni viuhtoi jälleen ilmaa levottomaan tyyliinsä, painaessani toista korvaani vaistomaisesti luimuun.
"Mitä sinä tuolla kysymyksellä tarkoitat?" kysyin hetken kuluttua, katse yhä terävämmäksi muuttuen. Mitä tamma oikein kuvitteli?

Olin hyvin hämmentynyt, mitä hän edes meinasi?
No, ehkä se selviäisi kohta.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 02. Kesä 2014 16:58

Ihan mukavalta nuorelta tämä Hefaksi itseään nimittänyt ori vaikutti. Ei tamma silti voinut olla huomaamatta sitä miten tämän katse muuttui vakavemmaksi. Toinen myös vaikutti jotenkin.. Tempo ei ollut ollenkaan varma mitä aisti toisessa, mutta jotenkin se vain tuntui epämiellyttävältä. Musta esitti vaatimattomat sanansa ja sai Temin nyökäyttämään päätään.

Hefalle esitetty kysymys näytti kuitenkin hämmentävän mustaa melkoisesti. Ei tamman ollut tarkotus olla outo tai mitään, mutta jotenkin se vain tuntui loogiselta varmistaa ettei puskissa väijyisi pahantekijöitä. Musta esitti kysymyksiään hieman korvillaan luimuillen. Oli kysymys selvästi yllättänyt toisen mikä sai hannoverilaisenkin tuntemaan olonsa hieman epämukavaksi. Mitä tuollekaan nyt sitten kannattaisi vastata?

"No, kun siis," Tem aloitti varoen ja vilkuili hieman hermostuneena ympärilleen. Ei hän ollut täällä pahanteossa, mutta entäs tämä toinen sinisilmä? Voisiko siihen sittenkään luottaa. Eikös kaikista kiltimmän oloiset olleet aina ne kaikista pahimmat?
Hannover nielaisi hiljaisesti ja hakeutti katseensa takaisin ikätoveriinsa.
"Olen vain vähän vainoharhainen," mustajouhinen ilmoitti sitten hieman lapojaan kohauttaen.
"En voi olla ajattelematta jos pusikossa vaaniikin jotain kavereitasi," tamma lisäsi vielä hiljaa ja antoi katseensa käpertyä maahan. Olipas tämä tilanne saanut ahdistavan ja nolottavan käänteen.
Wohweli
 

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 11. Kesä 2014 20:45

Rauhotuin pikkuhiljaa, vaikka häntäni edelleen heilahteli levottomasti takareisiäni vasten. Oliko tamma vainoharhainen vai mikä sitä vaivasi?
Tummansininen katseeni oli kylmennyt ja muuttunut terävämmäksi, tuijottaessani tammaa vaativa ilme kasvoillani.

Tem pälyili ympärilleen aloittaessaan selityksensä, minä kallistin päätäni hieman sivulle. Korvani pysyttelivät edelleen luimulla ja olin tainnut peruuttaakin askeleen verran pois päin tammasta. Jotenkin minua ei kiinnostanut jäädä enää kuuntelemaan mitä toisella oli sanottavana, mutta jonkinlaiset tavat pitivät minua silti paikallaan.

Lopulta tamma sitten myönsikin, että hän oli vähän vainoharhainen. Ja seuraava lause sai minut naurahtamaan synkästi.
"Luuletko oikeasti, että minulla jotain kavereitakin on?" Sylkäisin hetken kuluttua ja pudistin päätäni hermostuneesti. Minusta tuntui oudolta, aivan kuin en kykenisi lainkaan kontrolloimaan omaa käyttäytymistäni. Luulin, että se oli kuulunut vain varsa-aikoihini ja mennyt jo ohi...

Keskityin hetken rauhoittumaan, hengitin syvään ja pidin kavioni maassa. Halusin vain polkea niitä levottomasti ja lähteä paikalta, tamman seura ei todellakaan helpottanut asiaa ollenkaan.
Lopulta avasin silmäni, korvat sivuille kääntyneinä ja jäin tuijottamaan häntä hiljaisena.
"Miksi sinä luulet niin?"
Tamman katse oli maassa, häpesikö se käytöstään vai juonitteliko vain jotain?
"Miksi, sinä ajattelet, että keräisin kasan jotain kavereita ja tulisin hyvää hyvyyttäni jututtamaan sinua? Ei täällä toimita niin! Tajuatko mitä?! Syytit minua lähes väijytyksestä äsken!"

Hermostumiseni ei loppunut siihen ja äyskähdin viimeiset sanat. Jossain sisälläni pauhasi äitini luonteenpiirteet ja ne saivat minut peruuttamaan pakotetusti taaksepäin.
Halusin pyytää anteeksi, mutta en osannut.
Korskahdin turhautuneesti, katse hervottomana maastoa kierrellen.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Wohweli » 12. Kesä 2014 22:45

Tempo ei tiennyt miten olisi pitänyt suhtautua orin tarjoamaan reaktioon. Se oikein vaikutti siltä, että jotain hämärää oli meneillä. Vaarallinen tyyppi rannalla sai kauhunväreet laukkamaan ruunikon selkäpiissä.

Hieman epävarmana tamma odotti Hefan vastausta samalla huultaan purren. Jos nyt toinen sanahtaisi jotain vähänkään arveluttavaa lähtisi Tempo paikalta välittömästi. Orin naurahdus sai Tempon hieman hämmentymään, eikä toisen sanat auttaneet asiaan ollenkaan.
"Miten niin? Kai on ihan normaalia, että on kavereita.." mustajouhinen jupisi hieman päätään pudistellen. Kyllä hänellä oli kavereita, tai no ei Caraliassa, mutta tuttuja ainakin.

"No, kun.." tamma aloitti pukertamaan vastausta Hefan esittämään kysymykseen, mutta ennenkuin ehti edes pidemmälle huusi ori jo hänelle saaden Tempon vetäytymään enemmän maata kohden.
"Et sinä tiedä mitä koin, kun rantauduin tänne," läsipää piipitti hiljaisella äänellä korviian luimuun vetäen.
Kauhukuvat siitä harmaasta veren tahrimasta orista laukkasivat jostain syystä hyvinkin voimakkaina tamman mielessä.
"Joku hullu jahtasi minua. Hänessä haisi tuore hevosen veri, luulen, että se oli tappanut jonkun," Tempo jatkoi antaakseen asioihin edes jonkinlaisen tolkun.
"Ja minä en halua joutua enää siihen tilanteeseen, ettäs tiedät," tamma sanahti vahvistaakseen miten peloissaan saattoi olla parhaillaankin. Ei orin tarvitsisi käyttäytyä noin ikävästi.
Wohweli
 

Re: Sinustako oppaakseni?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 13. Kesä 2014 13:29

Toisen jupinasta en meinannut saada mitään selvää, eikä se minua liiemmin kiinnostanutkaan. Pärskähdin vain turhautuneesti vastaukseksi ja toivoin, että Tem sulkisi suunsa ja suksisi vaikka suohon. Minä halusin todellakin pois hänen läheltään, mutta ennen kuin kerkesin ottaa askeltakaan mihinkään suuntaan tajusin, että hän oli alkanut puhua.

Jouduin vastahakoisesti höristämään korviani kuullakseni mitä toisella mahtoi olla asiaa. "Joku hullu jahtasi minua. Hänessä haisi tuore hevosen veri, luulen, että se oli tappanut jonkun", minä huokaisin hiljaa. Niinpä tietysti. Aina tielleni osui joku helvetin traumatisoitunut neito, jota pitäisi lohduttaa. Minähän olinkin ihan oikea mies siihen hommaan.

Vedin syvään henkeä, purren takahampaitani yhteen niin, että hengitys vinkui. Helkkarin helkkari sentään.
"No et sinä silti voi tulla syyttelemään muita noin vain, vaikka olisi tapahtunut mitä", sanoin lopulta hieman rauhallisemmalla sävyllä, mutta vihaisen viileä ilme edelleen kasvojani korostaen. Tuijotin tammaa pitkään vaiti, miettien, mitä hänen kanssaan tekisin. Tuollainen piipitys alkaisi pikkuhiljaa särkeä päätä ja minun pitäisi päästä äkkiä omaan rauhaani saadakseni tämän Zoemaisen olotilan pois päästäni. Minä en todellakaan halunnut olla samanlainen hirviö kuin hän.

Missä isäkin oli kun häntä tarvitsi?
Säikähdin vielä enemmän päähäni pälkähtänyttä ajatusta ja tuhahdin itselleni. En minä häntä mihinkään tarvitsisi.
"No niin, minulla ei ole kavereita pusikossa ja unohdetaan tämä välikohtaus, okei?" Sanoin hetken kuluttua tammalle, ilme nyt jo neutraalimpana. Oli syytä käyttäytyä, Rayon ei todellakaan tarvinnut tunkea ajatuksiini juurikin nyt.
"Minun kanssani olet joka tapauksessa turvassa."
Totesin vielä hiljaisemmalla sävyllä, merensiniset silmät rehellisinä tammaan katsoen.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron