Tämä on sitä uutta maailmaa.

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 16. Elo 2010 15:43

Kuka tahansa saa tulla mukaan (:

ZOE

Ravasin eteenpäin. Minulla ei oikeastaan ollut väliä minne kuljin, kunhan liikuin eteenpäin. Purolla olin viettänyt vuorokauden, syönyt, levännyt ja vahvistunut. Sen jälkeen olin lähtenyt jatkamaan matkaa. Täällä oli rauhallista. Linnut liversivät puissa, tuuli kahisteli oksia. Olin kääntänyt korvani taaksepäin, hymyttömänä eteenpäin kulkien. Kavioni tallasivat pehmeää maaperää, auringon valaisevien säteiden pujoutuessa lehtien ja niitä kannattelevien oksistojen lävitse. Hiljensin vauhtini käyntiin, astellen tasaista tahtia hieman harvenevaa metsän keskustaa kohti. Viimein saavuin pikkuruiselle aukiolle, jonka polvenkorkuinen heinä kahisi tuulenvireessä. Astelin aukion keskelle, nyhtäen muutaman tukon heinää. Pureskelin niitä nautinnollisesti, katsellen ympärilleni. Metsä oli oikea paratiisi, koko Caralia tuntui aivan paratiisille. Haistelin tuulta, haistaen siinä meren kaukaisen häivähdyksen. Vedin tuoksua sieraimiini. Juuri tällaisesta paikasta olin unelmoinut koko elämäni.

Höristin korviani yhtä metsän laitaa päin. Sieltä kuului varovaisia askeleita. Pian aukiolle tupsahti kauriinvasa kera emänsä. Katselin pienokaista hiljaa sen hoippuessa äitinsä perässä vastasyntyneen jaloin. Laskin pääni taas alas, syöden lisää, samalla kun kauriit menivät menojaan. Tottakai ne olivat minut huomanneet, mutta olivat ilmeisesti ennnenkin hevosia kohdanneet ja olivat todenneet ettemme olleet heille vaaraksi. Söin muutaman minuutin hiljaisuuden vallitessa, miettien missä kaikki muut hevoset olivat. Täällä kun ei niitä näkynyt olevan. Huokaisten vaihdoin syöntipaikkaa muutaman askeleen avulla.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 16. Elo 2010 20:08

Rayo de sol'

Rymistelin metsikön lävitse tavalliseen tapaamani ripeässä laukassa, korvat niskaan painettuina. Tunsin ilmavirran kasvoillani laukatessani läpi valoisan puoleisen lehtimetsän, päätäni heitellen ja välillä ilmaa potkien. Häntä villisti ympäri pyörähdellen pysähdyin kuin seinään, hypäten aavistuksen takajaloilleni. Siitä pyörähdin nopeasti takaisin menosuuntaan, kääntyen kuitenkin vasempaan, jatkaen matkaani joustavassa ravissa, jalkoja korkealle nostellen. Pää korkealla ilmassa hirnahdin kimakan puoleisesti, säilyttäen kiljahduksessakin siitä huolimatta orimaisen, hiukan matalan puoleisen sävyn. Heitin takapääni pari kertaa ilmaan, kaartaen lihaksikasta kaulaani. Hiljensin hiukan vauhtiani, hullun lailla puuskuttaen. Korskahdin pari kertaa, kohottaen jälleen päätäni.

Höristin pehmeästi korviani, kuulematta vastausta kutsuuni. Sieraimiini kantautui kevyen tuulenvireen mukana kuitenkin vieras tuoksu, joka sai minut hiukan varautumaan. Seisahduin hetkeksi paikalleni, kuopaisten sitten etukaviollani pari kertaa maata. Ilmeisesti en ollut vieläkään käsittänyt, ettei tämä paikka olisi kuin.. kuin kesälaidun. Täältä ihmiset eivät minua pois hakisi. Tunsin oloni paremmaksi kuin koskaan, ja mieli teki vain riehua ja riehua ja riehua ja halusin huutaa koko maailmalle, kuinka ihanaa villihevosen elämä olikaan. Villihevosen ja villihevosen, ratsuksihan minut oli koulutettu. Talven tullessa elämä voisi siis muuttua hiukan karummaksi jopa Caraliassa, mutta eiköhän sitä selviäisi jo pelkällä sitkeydellä. Olin unohtaa kokonaan todellisuuden, mutta heräsin nopeasti kuullessani ikävän rasahduksen vieressäni olevasta pensaikosta. Tumma, raakkuva lintu syöksyi ohitseni melkein ryntäitäni hipaisten, jolloin hyppäsin äkkiä taakse.

Pysyin hädin tuskin nahoissani, tanssahdellessani paikallani yhä hermostuneena. Tuijotin lähes järkyttyneen oloisena linnun perään, sieraimet laajenneina. Kesti hetki, ennen kuin kykenin rentouttamaan lihakseni lähes täydellisesti. Ihme, etten ollut vielä edes syöksynyt karkuun. Kun hengitykseni oli vihdoin tasaantunut, pyöräytin kerran silmiäni ja pudistin pienesti päätäni. Samassa muistin sen tuoksun, joka vain hetki sitten sieraimiini oli kantautunut. Lajitoveri. Toinen hevonen. Aikailematta nostin uuden ravin, pidentäen askeltani yhä entisestään ja aina vain enemmän. Ei kestänyt kauaakaan, kun jo loikkasin pensaikoiden ylitse vihreälle aukealle. Vau. Pysähdyin kuin seinään, kohottaen katseeni siniselle taivaalle. Räpyttelin silmiäni hetken hämmennyksen vallassa, ennen kuin annoin katseeni lipua muuhun ympäristöön. Kaunis ja mukavan oloinen paikka, kieltämättä.. Nopeasti tunsin kuitenkin lihasteni jännittyvän. Peruutin askeleen.

Toinen hevonen. Aah, täällä se siis oli. Ja minä kun en ollut heti edes huomannut toista, noin kymmenen metrin päässä seisovaa tyyppiä. Katsoin toiseen sieraimet laajenneina, täysin mykkänä. Tunsin melkein täriseväni, niin jännittyneiltä jokainen kirjavan kehoni lihas tuntui. Huiskautin ilmaa nopeasti hännälläni, venyttäen sitten jäykästi kaulaani, kurottaen päätäni toisen suuntaan, korvat epävarmasti sivuilla. Otin hitaan, varovaisen askeleen lähemmäs, seisahtuen jälleen paikalleni. Nostin päätäni hitaasti yläilmoihin, nojaten sekä päälläni että kaulallani hiukan takapäätäni kohden. Korvani heilahtelivat epävarmasti suuntaan ja toiseen. "Eeh.. hei?" kysäisin karhean puoleiseen sävyyn, selvittäen kurkkuani vasta sen jälkeen. "Olenko.. olemmeko.. onko tämä ylänköhevosten aluetta?" Niin, esittäytyminenkin voisi olla kohteliasta. "Rayo. Rayo de sol."
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 16. Elo 2010 20:41

Jostain kuuluu kimeä hirnahdus. Repäisen pääni ylös, tuijottaen metsään josta kohta rymistelee suurikokoinen ori. Oikea jättiläinen. Minua parikymmentä senttiä isompi. Hämmentyneen ilmeen tilalle sovittelen pikaisesti tavallisen tyynen, synkän pokerinaaman, katsoessani oria. Hän kysyy olemmeko ylänköhevosten alueella. Nyökkään lyhyesti. Hän esittäytyy. Hän on Rayo. Nyökkään taas. Ravistan paksun, takkuisen jouhitukon silmiltäni, tarkastellen kiinteästi kirjavaa.
"Afgeleopen Zoe on nimi, laumatoveri." Sanon hitaasti, tuijottaen yhä oria. Hän on varmasti ainakin satakahdeksankymmentä senttinen, jollei ylikin. Väriläiskäinen seisoo hieman hermostuneena aloillaan, katsoessani häntä viileästi. Seison yhä paikoillani, järjestäen jalkani järkevämmän näköiseksi kahdeksi riviksi. Tutkin Rayon kehonkieltä vaitonaisena. Jos tuo päättäisi hyökätä, en mahtaisi sille mitään.

Siirrän ajatukseni hetkeksi syrjään, vilkaisen ympärilleni. Ei ketään - tai mitään. Vain puita, pensaita ja pitkää heinää niinkuin äskenkin. Hymyilemättä käännän katseeni taas melkein kymmenen metrin päässä seisovaan oriiseen, korvat vastentahtoisesti hörölle käännettyinä. Hyökkäävältähän en tuollaisen jätin edessä tahtonut vaikuttaa - todellakaan. Minusta tulisi muussia, hevospastaa, jos tuo päättäisi jossain aivojensa sopukoissa juosta ylitseni, vain sen takia että luulisi minun hyökkäävän. Seison jämäkkänä paikallani, sieraimet laajenneina. Vieraan tuoksussa on häivä jotain omituista. Ihan orille hän tuoksahtaa, ja hevosellekin vielä. Mutta.. Jotain muuta siinä on. Hippunen jotain outoa. Eikai tuo ollut mikään mielipuoli? Katseessani häivähti jotain epäilyksen ja epävarmuuden väliltä, mutta häivytin sen nopeasti, jättäen silmiini neutraalin rauhallisuuden.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 16. Elo 2010 21:30

Silmäilen arvioivasti tummaa hahmoa. Harkitsen jo askeleen lähemmäs ottamistta, mutta tamman katse ei tunnu erityisen lämpimältä. Ei mukava vastaanotto. Katson toiseen itsekin melko viileästi, hymähtäen vaimeasti. Käänsin katseeni metsikköön, korviani terävästi höristäen. En kuitenkaan lakannut kuuntelemasta tammaa, nyökkäsin tälle vain pienesti. Afgeleopen Zoe. En luonut enää katsettakaan tammaan. Astuin hitaasti askeleen lähemmäs, mutten kääntänyt katsettani. En vieläkään. Venytin päätäni hiukan maata kohden, aavistuksen nöyrän oloisena. Tumma oli minua varmasti matalampi, tai ainakin veikkaisin. En ryhtynyt veikkailemaan, kuinka paljon.

Jokin metsän äänistä sai lihakseni jälleen jännittymään. Silmäni laajenivat aavistuksen, ja venytin päätäni sillä kertaa enemmänkin metsikköön päin. Höristin jälleen korviani, ottaen jäykän askeleen sivuun. Pärskähdin vaimeasti, tapittaen metsikköön hetken kuin lumoutuneena. Ääni.. äänet.. mitä helvettiä. Mistä nuo äänet tulevat.. musiikkia. Kuulin saman kaltaista ihmisten luona, tallissa. Mutta täällähän ei pitänyt.. olla ihmisiä? Puhumattakaan radioista tai.. laulua. En erota sanoja. Mutta joku todella puhuu. Jotkut puhuvavt.. En voi olla naurahtamatta kevyesti. Hysteerisesti. Mit.. Suljen hetkeksi silmäni, henkäisten syvään. Kohotan jälleen pääni, kohdistaen sitten melko ilmeettömän katseeni Zoeen. Korvani ovat silti sivuille suunnatut. Katseeni lipuu hitaasti pensaikkoon. Huuleni mudostavat sanan. Odota. Luon tammaan jälleen varovaisen katseen, pujahtaen sitten vikkelästi kahden puun välistä. Pidennän askeltani, mutta pysyttelen käynnissä.

Sitten päässäni hiljenee. Luonto tuntuu jopa pelottavan hiljaiselta. Äänet ovat vaijenneet. Kohotan päätäni, seisoen hetken liikahtamatta paikallani. Ei, minä en kuule mitään. Käännyn takaisin. Astelen jälleen samaan paikkaan, minne olin juossut hetki sitten. Tunnen oloni lähes helpottuneeksi, kun näen toisen vielä näköpiirissäni. En pysähdy, vaan alan lähestyä tammaa varovasti, päätäni nöyrästi alas painaen. En tuijottanut, mutta loin silti tutkivia silmäyksiä. Pysähdyin kolmisen metrin päähän toisesta, kohottaen hitaasti päätäni. "Siellä ei ole ketään." Huokaisen syvään, mutten ole silti täysin rentoutunut. Hetkeksi suljen vain silmäni, mutta pelkään pimeää ympärilläni. Räväytän silmäni pikaisesti auki. "Kuulitko sinä.. ne? " esitin vaimean kysymyksen. Tilanne oli vähän turhan tuttu. Vastaus olisi todennäköisesti en. Ei mitään uutta. Sitä oli jatkunut jo pidempään. Olikohan päässäni todella jotain vikaa, vai omistinko yliherkät korvat?

En tahdo enää katsoa metsikköön. Se tuntuu yllättäen jopa ahdistavalta. En näe muuta vaihtoehtoa, kuin kohdistaa katseeni tammaan. Mittailen tätä katseellani, mutten juuri malta keskittyä pistämään yksityiskohtia muistiini. Huiskautan hännälläni jälleen ilmaa, naksauttaen kerran kielelläni. Ihan vain hijaisuuden peittämiseksi. Tässä metsiköss oli todella jotain hämärää, tai.. ehkä minun olisi ollut vain järkevintä pistää nukkumaan taitai. Jotain. Keskittymiskykyni tuntui olevan sillä hetkellä nollassa, ja tuntui turhan työläältä keskittyä tähän.. seuralaiseeni. Unohdin kokoajan tämän läsnäolon. Raskas huokaus karkasi huuliltani. "Olen väsynyt. Anteeksi."
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 17. Elo 2010 14:44

Ori seisoo paikallaan. Hän ei katso minua. Viimein ori kääntää päänsä minua kohti, mutta pitää katseensa ja korvansa metsään päin. Hän muodostaa huulillaan sanan odota. En tiedä miksi, mutta tottelen Rayon suoraa käskyä ja seison paikallani. Pian ori tulee takaisin. Sanoo ettei siellä ole ketään. Niin, ei ketään, kyllä minä sen tiesin. Sitten ori kysyy kuulinko ne. Mitkä ne? Rayo taitaa olla vainoharhainen. "Ei, en kuullut mitään." Vastaan normaalilla äänensävyllä, vaikka aivoni toimivat kuumeisesti. Mitä Rayo kuuli? Onko tuo oikeasti hullu? Jos on, sittenhän meitä on täällä yksi. Koska minä en itseäni hulluksi tunne. Tosin hulluthan luulevat olevansa tervejärkisimpiä koko maailmassa.. No, jos ei enempää hulluuden piirteitä orillaa esiinny, kai häntä voisi hetken jututtaakkin. "Onko saari tuttu? Miten kauan olet ollut täällä?" Esitän pari kysymystä aivan yhtä synkän neutraalilla sävyllä ja hymyttömällä naamataululla. Korvani ovat kuitenkin puoliksi höröllään. Edes yksi ystävällinen ele.

Tuhahdan hieman, samalla kun katseeni kiertelee ympäristöä. Aivoni rekisteröivät aivan mitättömiä asioita. Kivi. Puu. Pensas. Tuulessa liikkuva ruohonkorsi. Hui kauhistus. Miksei paikalle saapuisi vaikka pahamaineinen puumajengi? Tai edes minkki? Saisi vähän äksöniä elämään. Mutta ei tietenkään. Kaiken pitää olla niin rauhallista, niin tyyntä, niin sopuisaa että ihan oksettaa. Ihan laiskaksihan tässä tulee.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 17. Elo 2010 15:05

Tuijotin toiseen mykkänä, tai pikemminkin tämän ohitse. Kasvojeni ilme oli vakava, enkä malttanut millään olla vaipumatta omiin ajatuksiini. Selvä, tamma ei kuullut mitään. Pudistin hitaasti päätäni, huokaisten syvään. Suljin hetkeksi silmäni, hengähtäen syvään. Raikkaan ilman luulisi selventävän ajatuksiani. Lämpö oli ilmeisesti todella mennyt päähän. En vieläkään avannut silmiäni, mutta olin lähes varma siitä, ettei tamma hymyillyt esittäessään minulle kysymyksen, ja toisen heti perään. "Ei, ei. Olen ollut täällä vain vähän aikaa." Avasin hitaasti silmäni. Katseeni ei ollut enää niinkään kylmä, enkä vaikuttanut erityisen poissaolevalta. Tai ainakin veikkaisin niin.

Kevyt tuulenvire pörrötti lyhyttä harjaani. Puuskahdin vaimeasti, katsahtaen metsikköön. Pudistin jälleen päätäni, siirtäen katseeni nopeasti Zoen puoleen. "Hitto soikoon, minä en tiedä ollenkaan, missä minä olen! Tämä on Caralia, selvä, sen verran minäkin tiedän. Ja sen, että Katlaksi esittäytynyt ruunikko halusi minusta nopeasti eroon ohjatessaan minut ylänköhevosten alueelle, joka ei tuntunut löytyvän sitten millään." Hengähdän syvään. Puheeni on nopeaa, ja hengitän kiivaan puoleisesti, otan pari harppausta lähemmäs tammaa, kääntäen korviani epävarmasti takakenoon. Heitin päätäni taivasta kohden, ennen paikalleni uudestaan jähmettymistä. "No, täällä minä sitten olen, mutta voinko luottaa siihen, että minä sitten olen sopiva ylänköhevosiin? Ja mitä helvettiä minun pitää tehdä, että voin alkaa kutsua itseäni ylänköhevoseksi?" Jännittynyt ilmapiiri ja toisen viileä olemus ei todellakaan ollut mieleeni, sai vain minutkin melkein huutamaan.

Oikeastaan mieli teki karjua toiselle päin naamaa, kuinka helvetin inhottavalta minusta tuntui, kun sitä oltiin niin kylmiä eikä voitu muka edes leikkiä ystävällistä. Sen sijaan, että olisin vaivautunut enää avaamaan suutani, pysyttelin täysin hiljaa ja luimin itsekseni. Yritin tasata hengitystäni, painamalla silmäni jälleen kiinni. Vedin keuhkoni pullolleen ilmaa, hengähtäen vasta hetken kuluttua. Räväytin silmäni auki, katsoen Zoeen kylmästi, kääntäen korviani sitten varovasti sivuille. "Kutsuit minua laumatoveriksi. Käsittääkseni olet siis ylänköhevonen. Oletko tavannut itse johtajan, vai vain päättänyt kuuluvasi heihin?" Sanani olivat viileän puoleiset. Vaikutinpa puheliaalta. Mutta minun oli oikeasti saatava tietää edes jotain.. En ollut ollenkaan varma siitä, että tamma jaksaisi minua pitkään. Hän kun ei näyttänyt olevan kovin innokas tutustumaan. Parempi niin. Viimein keksin ainakin yhden hyvän puolen edessäni seisovasta tammasta.
Hymähdin vaimeasti ajatuksilleni.
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 17. Elo 2010 15:53

Ori puhuu nopeasti, jotenkin kiukkuisesti. Viimein nyökäytän päätäni hitaasti. "Anteeksi vain, mutta olen luonteeltani tällainen." Ääneni on kylmä mutta kohtelias. "Kyllä, olen ylänköhevonen. Saavuin tänne eilen ja tapasin Merelin. Sinunkin täytyy mennä tapaamaan hänet ja olla kohtelias jos aiot pyrkiä ylänköhevosiin. Merel on friisiäläinen, musta, kokoiseni tamma jolla juoksee kaksi varsaa perässä." Ohjeistan oria rauhallisella äänensävyllä, tosin siinä on nyt hivenen lämpimämpi sävy. Ori tulee harppauksen kaksi lähemmäs ja heittää päätään ärtyneesti. Seison hievahtamatta ja katson kun ori tasailee hengitystään ja pyrkii pitämään kiukkunsa aisoissa. Kohotan katseeni orin silmiin. Rayo on kauhean iso minuun verrattuna. Silmissäni välähtää huolellisesti valepukuun puettu epävarmuus, valepuku sattuu olemaan varmuus. Olen kuitenkin varma ettei väriläiskä tajua varmuuteni valheisuutta. Tasoitan hengitykseni normaaliksi, mutta sydämen sykettä en saa aisoihin. Seison hiljaa. Täydellisen paikoillani ja tuijotan Rayoa silmiin. Viimein katson muualle. En kestä katsoa väriläiskää silmiin. En ymmärrä. Kai pelkään että niistä alkaisi paistaa hulluus.

Kaikilla on joskus vaikeaa elämässään, eikä Rayo ole poikkeus. Enkä minä ole poikkeus. Synkkä hymy nykii hetkisen suupieltäni, kunnes antaa periksi ja valuu pois. Minkähän näköinen Rayo oli varsana? Varmasti hiukan huvittava. Väriläiskä jolla ylipitkät jalat. Hymy palaa yrittämään uudelleen ja virnistänkin Rayolle hiukan, kunnes estän itseäni, jättäen tilalle sen vanhan pokerinaaman. Tämä on tosiaan sitä uutta maailmaa, muttei yhtään sen iloisempaa.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 17. Elo 2010 18:29

Tamma pyytelee anteeksi, jolloin hymähdän jälleen. "Luulenpa, että minun täytyisi pyytää anteeksi käyttäytymistäni." Minulla on sellainen tunne, että musta alkaa hiljalleen lämmetä, edes aavistuksen. Mieleni teki sanoa jotain rohkaisevaa, etten minä tätä olisi aikeissa syödä, mutta pidän turpani tukossa. Hän tuntuu olevan hiukan epävarma suhteeni, mutta olisin minäkin, jos vaihtaisimme nyt osia. Olin häntä suurempi, käyttäydyin oudosti ja kaiken hyvän päälle olin vielä ori. Voisin halutessani vaikkapa juosta toisen ylitse, mutta.. se ei kuulunut toistaiseksi suunnitelmiini. En voisi kuitenkaan vaikuttaa tekoihini siinä vaiheessa, kun räjähtäisin lopullisesti. Yritin loihtia suupielilleni pienen, ystävällisen hymyn tapaisen. Jos minä pyrkisin olemaan uskottavasti kohtelias, ei tammakaan varmaan jaksaisi kiukutella. Toivottavasti.

Mutta eihän se tamman vika ollut, jos tämä ei luottanut vieraisiin ja sitten tämmöinen jättiläinen rynnii hänen luokseen, käyttäytyy lähimmäs sekopäisesti ja sitten vielä lähes menettää hermonsa syyttä. Laskin päätäni, pyrkien rentoutumaan täysin. Henkäisin syvään, silmäillen tammaa lempeän puoleisesti, mutta silti hyvin varovasti tummilla, sinisillä silmilläni. Tamma alkaa puhua. ..sinunkin täytyy mennä tapaamaan hänet ja olla kohtelias jos aiot pyrkiä ylänköhevosiin.. En voinut olla hymähtämättä pienesti. "Enköhän osaa käyttäytyä, jos tarve vaatii. Ja muutenkin." Väläytin tammalle varovaisen hymyn, painaen päätäni vielä lisää maata kohden, jotten vaikuttaisi ihan niin isolta Zoen silmissä. "Merel siis." En voi olla kääntämättä katsettani hetkeksi sivuun, vaipuessani jälleen ajatuksiini. Kaksi varsaa.. jotkut sitten olivat onnekkaita. Ja koska tämä.. Mereliksi nimetty oli kerta ylänköhevosten johtajatar, hän mahtoi olla myös ihan mukava. Tai edes ihan ok.

Hätkähdin hiukan, tajutessani unohtaneeni jälleen mustan läsnäolon. "Millainen hän on?" päädyn kysymään, koska ensimmäiseksikin haluan varautua, jos joskus hänet kavioihini löydän, ja toiseksi, koska en pidä hiljaisuudesta, jos läsnä oli joku toinenkin. Se sai ilmapiirin tuntumaan aina vain jotenkin niin ikävältä, jos molemmat seisoskelivat mykkinä ja katselisivat vain taivaan lintuja, taikka silmäilisivät toista epävarmoina. Minä jos joku tiesin sen tunteen, ja kun olin vielä niin herkkä hermostumaankin.. Katseeni käväisi toisen silmissä, kunnes päädyin hämmentyneenä tuijottamaan kavioitani. "Oletko sitten tavannut montakin muuta ylänköhevosta.. ?" Kai minä nyt halusin senkin tietää, millaisia laumatoverit tulisivat olemaan, mikäli käyttäytyisin siivosti ylänköhevosten johtajattaren seurassa, ja pääsisin laumaan. Ja toinen vaihtoehto oli, että.. lähtisin tieheni? Kaikkien piti liittyä laumaan. Niin Katla oli sanonut. Mutta jos en pääsisi ylänköhevosiin? Kuulemma olin liian suuri muihin laumoihin. Liikahdin hermostuneesti sivuun.

Olisi siis luultavasti nukkua yöt hyvin, jos joku päivä sattuisinkin löytämään Merelin. Selviäisin tuskin matkasta meren yli. Hukkuisin ennen pitkää, varmasti hukkuisin. Tuntui melkein ahdistavalta, ettei vaihtoehtoja ollut. Kuin liittyä laumaan. Tai hukkua. Mukavaa, todella mukavaa. Korvani kääntyivät hiukan taakse. Kohotin aavistuksen päätäni, katsahtaen miettivästi ympäristöön. Mutta olisiko sittenkin mahdollista, että jonkun muun lauman johtaja voisi tehdä poikkeuksen kohdallani.. ? Päästää minut laumaansa, vaikka olisinkin.. liian suuri? Sitä oli varmaan ainakin toistaiseksi turha miettiä, kun en ollut vielä edes etsimässä koko tyyppiä. Siis sitä johtajatarta. Ylänköhevosten. Merelkö sen nimi oli? Niin, niin kai. Käänsin katseeni takaisin Zoeen, vetäen keuhkoni jälleen pullolleen raikkaan tuntoista ilmaa. "Onko tämä Merel sitten tiukkakin.. ? Joutuiko hän harkitsemaan pitkäänkin, olisitko sopiva laumaan?" Kallistin päätäni hiukan oikean, tapittaen toista hetken ajan. "Meinaan vaan, että kireässä ilmapiirissä.. no, silloin en välttämättä osaa käyttäytyä." Eikä siitä sen enempää, selvä? Olen vain hiukan.. tempperamenttinen.
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 19. Elo 2010 19:15

Pyörittelen hetken orin kysymää kysymystä mielessäni. Millainen Merel oikeastaan on? "Merel on kohtelias, hyvätapainen, kärsivällinen ja ystävällinen. En tiedä miten hän suhtautuu oreihin juuri nyt, kun hänellä on varsat, Chinook ja Nunatak. Merel saattaa olla varautunut ja seista sinun ja varsojen välissä, mutta kun olet kohtelias ja avoin, etkä hyökkäävä, kaiken pitäisi mennä oikein hyvin." Selitän aika pitkään itseeni nähden. Yleensä puhun melko lyhyesti, jo toinen poikkeus tähänastisessa elämässäni. "Merel saattaa vaikuttaa tiukalta ja kylmältä, mutta hän on oikeasti oikein ystävällinen, mutta huolissaan varsoistaan. Ei, ei hän miettinyt yhtään kun kysyin." Lisään vielä muistaessani orin seuraavan kysymyksen. Matkin oria ja painan katseeni kavioihini. Ne olivat kovat ja pyöreät, mustat... Hymyilen mielessäni ajatuksilleni ja kohotan katseeni uudelleen.

En sano mitään, silmäilen vain ympäristöä. Aika varmasti Rayo pääsee Ylänköhevosten laumaan. Onhan hän kai sopivan värinenkin? Tai mistäs minä mistään värijutuista täällä tiedän. Liikahdan hiukan, toisinsanoen siirrän painoni vasemmalle takajalalle, lepuuttaen oikeaa rennosti. Kääntelen korviani, katsoen välillä silmänurkastani oria, seuraten tuon tekemisiä vastahakoisen uteliaana.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 19. Elo 2010 19:59

Katsahdan toiseen lyhyesti tämän alkaessa kertoa Merelistä. Ystävällinen. Huokaisin lähimmäs helpottuneena, kääntäen katseeni vasemmalle. Korvani liikahtelevat päässäni hiukan levottoman puoleisesti vuoroin eteen, vuoroin taakse, mutta silti pysyttelen tyynenä, vaikken oikein tiedä, miten olla, miten tammaan suhtautua. Ainakaan tämä ei vaikuttanut enää alkuunkaan niin epäystävälliseltä ja kylmältä, kuin pieni hetki sitten. Chinook.. Nunatak. Kauniit nimet lapsilla. En voi olla väläyttämättä pientä, huoletonta hymyn tapaista, jota ei kuitenkaan ole osoitettu tammalle, ei oikeastaan kenellekään. Lapset vain osasivat olla niin suloisia. Useimmiten. Niin elämäniloisia.

Toisin kuin tällaiset vanhat kaakit, lähinnä itseeni viitaten. Luon Zoeen lyhyen, mutta tutkivan katseen. Tämä oli minua varmaan nuorempi, muttei ihan nuorimmasta päästä hänkään. Puuskahdin pienesti, kääntäen pääni kokonaan jokseenkin vastahakoisesti tamman suuntaan. Pyrin luomaan turvalleni pienen hymyn tapaisen. Rehellisesti sanoen en oikein tiedä, millä tuulella olen. Ja miten minun siis tulisi kohdella toista. Olla joko yliystävällinen ja tekopirteä peittääkseni hermostuneisuuteni, ahdistuneisuuteni tai jonkun muun vastaavan tunnetilan. Mutta siinä se ongelma olikin, etten ollut täysin varma, mitä päässäni oikein liikkui. Tunsin oloni jotenkin typeräksi seistessäni mykkänä toisen edessä. Hiljainen naurahdus karkasi huuliltani, painaessani päätä jälleen maata kohden, hiukan välttelevää katsettani toisesta irrottamatta. "Oletko tottunut johonkin erityiseen nimeen, jolla sinua kutsutaan, vai sanonko vain Zoeksi?"

Silmien jokseenkin lempeän puoleinen katse käväisi hetkellisesti toisen silmissä, mutta se tuntui jokseenkin häpeälliseltä ja siirsin katseeni nopeasti muualle. Caraliassa viettämäni aika epävarmuudessa siitä, mitä minun tulisi tehdä päästäkseni ylänköhevosiin.. no, se oli vienyt aika paljon voimia. Kaiken hyvän päälle olin vielä vaeltanut vastakkaiselle puolelle saarta etsiessäni ylänköhevosten aluetta. Ehkä nauraisin ajatukselle myöhemmin, mutten vielä. Tunsin oloni sen verran väsyneeksi, että saattaisin ehkä nukahtaa pystyyn tai jotain. Ellen sitten keksisi jotain, mikä saisi minut virkistymään.. toistaiseksi en kuitenkaan viitsinyt poistua tamman seurasta, kun kerta olin viimein tavannut jonkun. En vain oikein keksinyt, mitä seuraavaksi tekisin tai sanoisin.
Keskustelua kun oli vähän mahdotonta pitää yllä yksin.
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 19. Elo 2010 20:30

Ori on hajamielinen ja ajatuksissaan. Seisoskelen hiljaa ja leputan takajalkaani. Eipä minulla mikään kiire ole. Hymähdän hiljaa kun ori yllättäen avaakin suunsa ja kysyy lempinimeäni. "Zoeksi kutsutaan." Sanon hieman hymyillen - pieni kaari suupielessä - ja kohotan katseeni. Katson Rayoa hetken silmiin, mutta käännän katseeni piakkoin, kun toinenkin kääntää. En halunnut olla epäkohtelias tai tunkeileva, joten pidän katseeni tiukasti jonkinlaisessa puskan tapaisessa vähän matkaa vasemmalla puolellani. Tuuli tuiversi lämpimästi, saaden heinikon huojumaan jaloissani ja havisemaan hiljaisella äänellä.

Mutristan kevyesti huuliani, siirtämättä kuitenkaan katsettani puskasta. "Puhutellaanko sinua vain Rayona?" Kysyn vain jotain kysyäkseni. Ehkä pitäisi sanoa jotain muuta? Ehkäpä jotain haastavampaa.. "Oletko syntynyt villinä vai ihmisten kanssa?" Kysyn hiljaisella äänellä, vakavoituen hitaasti.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 19. Elo 2010 21:19

Nyökkään lyhyesti, kun tämä vastaa kysymykseeni. Zoe siis. Vilkuilen vaaleita kavioitani korvat hörössä, kuten monet kerrat aikaisemminkin. Henkäisen syvään, huiskauttaen kerran hännälläni ilmaa, lyöden sillä samalla itseäni, siitä huolimatta tuskin tuntematta kosketusta. Ummistan hiukan silmiäni, yrittäen pitää suuni kiinni. Siinä olikin tekemistä, kun haukotus oli karata kokoajan suustani. Voi, olisipa lähellä ollut joku puro tai joki tai jotain minkä viileää vettä voisi juoda tai mihin voisi upottaa vaikkapa koko päänsä.. no ei ehkä, mutta se voisi kieltämättä virkistää. Havahdun ikään kuin hereille toisen avatessa suunsa.

Kohdistan katseeni nopeasti toisen silmiin, tajuamatta ollenkaan, kuinka ahdistavaa se voisi jonkun mielestä olla. Ei siinä mitään, ihan normaali katse, mutta toiset vain olivat ujompia tai jopa arkoja. Toiset eivät. Zoesta ja hänen pokerinaamastaan en osannut ainakaan vielä sanoa, millainen hän todellisuudessa oli. Nyökkään jälleen, väläyttäen lyhyen hymyn tapaisen. "Harva edes jaksaa muistaa koko nimeäni. Toisen seuraava kysymys saa korvani kääntymään hiukan taakse. En viitsi valehdella, mutta puhun asiasta harvemmin lähes ventovieraille. Epävarmuus häivähtää silmissäni nopeasti, joten käännän katseeni joksikin aikaa jälleen sivuun, miettivä ilme vakavilla kasvoillani. "Synnyin vapaana, mutta minut potkittiin melko pian pois laumasta." Pidän pienen tauon, ennen kuin kiiruhdan avaamaan jälleen suuni. "Niin tehtiin kaikille laumassa syntyneille orivarsoille."

On jälleen pienen tauon paikka. Kurkku tuntuu kuivalta, mutten viitsi vaihtaa aihetta esimerkiksi kysymällä, tiesikö tamma, missä lähin juomapaikka olisi. Niinpä minun on varmaan aika jatkaa kertomustani, josta minun ei olisi oikeastaan ollut edes pakko kertoa Zoelle. No, kerran olin nyt aloittanutkin.. "Erehdyin lähelle ihmisten asutusta. Ottivat kiinni ja kouluttivat ratsuksi." Sanani ovat viileät ja kasvoni yhä ilmeettömät. Katseeni on valunut pitkälle horisonttiin, enkä varsinaisesti tuijota mihinkään. Korvani ovat vuoroin sivuilla, vuoroin takana. Hiljalleen alan nyökytellä lähes huomaamattomasti päätäni, siirtäen hiukan kaipaavan katseeni jälleen tummaan. "He kohtelivat kyllä minua hyvin. Kunnes.. no, en kai enää kestänyt elämää vangittuna." Ehkä jättiäsin suosiolla kertomatta, kuinka sekosinkaan viimeisinä kuukausina jatkuvasti.

"Minua lähdettiin viemään laivalla.. jonnekin, uuteen kotiin luultavasti. Myrskyn tullessa jouduin kuitenkin lievästi ilmaistuna paniikkiin ja taistelin tieni vapaaksi. Siis mereen. Aallot minut tänne loppujen lopuksi kuljettivat." Huokaisen syvään, keuhkoni raikasta ilmaa täyteen vetäen. Suljin hetkeksi silmäni, puhaltaen ilman sitten ulos sieraimistani. Raotan hiljalleen silmiäni, silmäillen tammaa jo rennomman oloisena, kuin hetki sitten. Olen hiljaa vain lyhyen hetken, kunnes päädyn jälleen esittämään tammalle samaisen kysymyksen. "Entä sinä sitten?"
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 20. Elo 2010 18:03

Kuuntelen Rayon kertomuksen korvat höröllään, nyökäyttäen välillä päätäni. Kun ori kysyy omasta elämästäni, valmistaudun taas kertomaan. Jo toisen kerran parin päivän sisällä. Selvitin kurkkuani hiukan. "Synnyin Saksassa, suurikokoiseen siittolaan. Kolme vuotiaaksi asti sain olla likimain rauhassa, kunnes minulla aloitettiin ratsukoulutus. Sieluni kuitenkin janosi vapautta, enkä suostunut ottamaan ratsastajaa selkääni tai kuolainta suuhuni. Ihmiset väittivät minua täysin sekopääksi, joten minut laitettiin ensin kuljetusautoon ja sieltä laivaan."
Vedän henkeä jatkaakseni kertomustani.
"Laivassa olimme heikoilla naruilla kiinni seinässä, saimme ruokaa vain sillointällöin. Ilma alkoi kylmetä. Kenelläkään meistä sadoista hevosista ei ollut kunnollista talvikarvaa. Jossain vaiheessa pamahti aivan korvani vieressä ja seinään repeytyi hevosten mentävä aukko. Repäisin muutenkin heikkoa naruani ja sain itseni irti. Sinä yönä tuli joukkopako ja laiva upposi. Melkein kaikki hevoset onnistuivat pakenemaan paitsi kaikkein vanhimmat. Hyppäsin laivasta suoraan hyiseen veteen ja lähdin uimaan. Monet menehtyivät matkalla ja eri merivirrat veivät meidät mukanaan. Herätessäni tuolta rannalta, luulin saapuneeni paratiisiin." Lopetan siihen menneisyyteni tarinan, mutta lisään kuitenkin mielessäni ja olin myös melko oikeassa.

Huokaisten käännän katseeni orin silmiin, katsoen niihin hetkisen. Rayo on todella mukava. Avoin ja tervepäinen - tai ei hän ainakaan aivan sekopää ole. Hymähdän huomaamattani ajatuksilleni, katsahtaen kuitenkin muualle.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Sussu » 23. Elo 2010 17:27

Katsahdin lyhyesti taivaalle toisen selvittäessä jo kurkkuaan. Höristin terävästi korviani, siirtäen sitten katseeni takaisin tammaan - ihan vain senkin vuoksi, että toinen ei saisi sellaista käsitystä, etten minä kuunnellut hänen kertomustaan. Ja ehkäpä minä unohtaisinkin sen kuuntelun, jos jäisin tutkailemaan ympäristöä. No niin, Rayo, keskity. Nyt se kuuntelu. Huiskin hännälläni leppoisasti ilmaa, häätäen tieheni kaiken maailman pörriäiset ja muut, joita oli yllättäen ilmaantunut ympärilleni. Jotain kärpäsiä kait, onneksi niitäkin oli vain pari hassua. Jos niitä olisi hirveä joukko ollut, olisin todennäköisesti keskittynyt niihin enemmän kuin tamman sanoihin. Ei mutta se kuuntelu. Kes-ki-ty. Ihmiset olivat siis pitäneet häntäkin hulluna. Kallistin hiukan päätäni.

Toinen veti syvään henkeä, minä tein samoin. Yritin perehtyä toisen kertomukseen, mutta minulla oli aina ollut vaikeuksia keskittyä asioihin. Sitten hän jatkoi. Korvani heilahtivat epäluuloisesti taakse tamman kertoessa laivasta. Heikoilla naruilla? Kiinni seinässä? Kohotin hiukan päätäni, katsoen jossain määrin hölmistyneenä Zoeen. Ruokaa harvoin? Hirveää. Tunsin vihan kuohahtavan sisälläni, mutta yritin unohtaa ihmiset nopeasti. Eihän minua sillä tavalla oltu kohdeltu, minulla oli suhteellisen hyviä muistoja ihmisistä, ja olisin minä varmaan pidempäänkin heidän luona viihtynyt. Sitä en kuitenkaan mennyt arvuuttelemaan, olisinko jossain vaiheessa päättänyt karata tai jotain. Huokaisin syvään, yrittäen jälleen keskittyä toisen sanoihin. Kohdistin katseeni toisen silmiin. Tunsin jännittyväni jo kuvitellessani tilanteen omalle kohdalleni. Kuulostipa.. hurjalta. En lakannut hetkeen tapittamasta tammaan, kunnes päädyin painamaan katseeni jälleen maahan.

En kääntänyt korviani hetkeksikään pois Zoen suunnasta, vaikken tätä viitsinytkään tuijottaa. Vasta toisen lopetettua kertomuksensa kohotin varovasti katseeni kohti toisen kasvoja. "Meillä molemmilla taisi olla edes hivenen onnea matkassa, kun selvisimme tänne.. paratiisiin." Suupielilläni käväisi pikaisesti pieni hymyn tapainen, joka ei kuitenkaan koristanut kauaa suupieliäni. Loin nopean katsahduksen ympärilleni, yrittäen keksiä jotain sanottavaa. Kurkkua kuivasi, joten painoin pääni maahan, alkaen hamuilla ruohikkoa, joka ei ikävä kyllä ollut erityisen kosteaa. En ollut kovin nälkäinen, mutta päätin siitä huolimatta syödä hiukan vaikkapa vain pysyäkseni leppoisana. Ravistin hiukan päätäni, korvieni heilahtaessa rentoina.
Sussu
 

Re: Tämä on sitä uutta maailmaa.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Elo 2010 18:44

"Niin kai sitten." Vastaan hiljaisella, hivenen karhealla äänensävyllä orin toteamukseen. Rayo vaikuttaa hieman levottomalle. Nojaa, kaipa se kuuluu hänen luonteeseensa. Kuten minulla tämä synkkä rauhallisuus. Jokainen on erilainen. "Ehkäpä sinun pitäisi mennä käymään siellä Merelin luona?" Kysyn rennolla äänensävyllä pitenevän hiljaisuuden jälkeen. En minä tahdo jäädä Rayoa sen enempää vaivaamaan, oriilla on varmasti kiire johonkin. Aina jollakin on kiire jonnekkin. Pitäisiköhän minun lähteä? Luon katseen Rayon silmiin, tuijottaen niihin hetken kiinteästi.
"Näkemiin Rayo." Äänensävyni on hieman pehmeämpi kuin tavallisesti. Olenko muka lämpiämässä hiukan pöhkölle oriille? Hälläväliä, onhan hän kuitenkin hyvätapainen, kohtelias ja vielä mukavakin. Nyökäytän päätäni kevyesti, käännyn ympäri ja astelen rauhallisesti puita kohden. Sulaudun varjoihin helposti ja lähden jatkamaan kulkuani muualle.

ZOE POISTUU Kiitoksia pelistä (:
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron