Lastenleikkiä

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 27. Marras 2010 23:40

[ Ihanat ilmapallopäät. <3 ]

En kerennyt edes vastata Nunatakin kysymykseen, voisinko näyttää heille luolia. Onnekseni Chinook pelasti tilanteen, eikä minun tarvinnut alkaa sönköttää heille, etten muistanut tarkkaan, missä luolat olivat tai edes sitä, missä päin Caraliaa ne olivat. Ensin laivat, sitten luolat. Kirin hiukan ja pidensin askeltani, jotta juokseminen tuntuisi mukavammalta ja kevyemmältä. Ruskeat korvani pysyttelivät pehmeästi hörössä, noukkiakseen ympäristöstä kaikki hiukan epätavallisemmat äänet - kuten vaikka laivojen! Mitenhän ne edes ääntelehtivät? Katsahdin nopeasti kysymykseeni vastaavaan Chinookiin, yrittäen peittää kauhistunee katseen silmistäni pudottamalla katseeni maahan. Se tuntui kuitenkin horjuttavan tasapainoani, joten päätin katsoa suoraan eteenpäin. Ne saattoivat olla vaarallisia. Mutta Chinookilla oli suunnitelma.
Huokaisin helpottuneena ja heitin kerran takapääni ilmaan, pienesti mutta innokkaasti pukittaen. Toistin tämän vielä kerran, mutta päätin sitten rauhoittua. En missään nimessä haluaisi kaatua.

Tajutessani Chinookin pysähtyvän äkisti, tein samoin. Jarrutin kuin seinään, ollen vähällä kompastua ja kaatua turvalleni. Jäin seisomaan hiljaa paikalleni, tasaillakseni aluksi hengitystäni. Sydän pamppaili rinnassani sellaista tahtia, että minun oli pakko luvata itselleni, etten ottaisi tuollaisia spurtteja enää pitkään aikaan, ellei pakko olisi. Venytin kaulaani hitaasti ja painoin turpaani hiukan maata kohden, hengitykseni muuttuessa jo rauhallisemmaksi. Kuuntelin kuitenkin kokoajan, mitä kaksikko puhui. Ymmärsin varsin hyvin, että täältä me sitten alettaisiin niitä kaloja etsiä. Kalathan elivät vedessä. Kun Chinook käski kuuntelemaan, kohotin katseeni häneen - ja kuuntelin. Katsahdin pojan osoittamaan suuntaan hiukan mietteliään oloisena, katsahtaen kuitenkin poikaan aavistuksen epäilevästi tämän käskyttäessä minut tutkimaan kivikkoista aluetta, kun hän itse taas hoitaisi syvimmän kohdan. Kyllähän se minulle kävi. Kun tunsin hennon kehoni levänneen tarpeeksi, tepastelin lähemmäs vettä. Epäröin hetken ajan, oliko tämä sittenkään hyvä idea. Päätin kuitenkin olla kerrankin rohkea ja siirtyä veteen laivoja etsimään. Olin jo vähällä kysyä, miltä laivat näyttivät, mutta onneksi tajusin ajoissa, että muita kelluvia kaloja ei ollut. Kuinkakohan isoja ne oli? "Minkä kokoisia ne on?"

Kysymys oli osoitettu oikeastaan molemmille, kumpi nyt tiesi paremmin - veikkaisin Chinookia - tai kumpi kerkeäisi vastaamaan nopeammin. Toivoin, että edes toinen noista oli kuullut kysymykseni. Katsahdin vaivihkaa molempien suuntiin, painaen kuitenkin sitten katseeni jalkoihini. Hmm, selvä.. laivoja.. Astelin eteenpäin hiukan epävarmoin ja vapisivin askelin, sillä pelkäsin kompastuvani pitkiin jalkoihini ja lyövän pääni kiviin. Uskalsin myös epäillä, että ne saattaisivat olla liukkaita - pitäisi olla varovainen.
En ollut ihan varma, pitäisikö minun tutkia oikein läheltä maata ja yrittää etsiä jotain pientä vai sen sijaan antaa katseeni harhailla ja etsiä jotain isompaa koko ympäristöstä. Hymähdin hiljaa, mumistessani jotain itsekseni puoliääneen. Minua hiukan epäilytti tämä homma, koska vaikken halunnut sitä itselleni myöntää, pelkäsin koko ajan laivan yhtäkkiä tarrautuvan hentoiseen jalkaani.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 11. Joulu 2010 19:38

NUNATAK

En vähään aikaan näekään mitä veli ja hiirityttö tekevät, kun räiskyttelen vähän vedessä ja nostelen pitkiä jalkojani. Hyyyy, se on aika kylmää! Mutta pidän vedestä. Varsinkin purovedestä, vaikka se onkin ehkä kylmintä. Se solisee ja kuplii kivasti eikä näytä ollenkaan samanlaiselta koko ajan niinkun vaikka meri tai lätäkkö.
Veli kahlaa veteen myös, sinne syvälle, vesi ulottuu yli sen polvien. Minulla varmaan kastuisi maha, jos menisin samaan kohtaan. Ääh, se olisi ällöä!

Ai niin laivoja. Havahdun vesileikeistäni, kun kuulen hiiritytön kysymyksen. Minkä kokoisia?
"Isoja", sanon ihan ihan yhteen ääneen veljen kanssa. Se kuulostaa niin hassulta, että purskahdan nauruun ja räiskyttelen lisää vettä, niin että Chinook ottaa selittämisen taas hommakseen. Se on hyvä työnjako meillä.
"Laivat on isoja", veli toistaa hiiritytölle. Se kahlaa vakaasti vedessä ja nyökyttelee päätään. "Ainakin ison pupun kokoisia. Suuuuuuuria. Mutta ne on hyviä piiloutumaan."
"Niiden täytyy olla", minä lisään, "koska me ei olla vielä löydetty yhtään. Ja me ollaan etsitty ainakin sata tuntia! Huh."
Roiskuttelen lähemmäksi meidän uutta kaveriamme.
"Onneksi tulit auttamaan. Tykkäätkö merestä? Aallot on kivoja. Laivoja voisi etsiä sieltä kanssa. Mutta sinne ei saa mennä ilman lupaa. Hei miksi sinä olet ihan yksin? Eikö sinulla ole veljeä?"
Heiluttelen korviani ja katselen vaaleaharjaista tyttöä uteliaasti.

[Sori taas kesto.]
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 12. Joulu 2010 13:44

Kohottelin hieman kulmiani kuullessani vastauksen kysymykseeni. Selvä, suuria, mutta.. kuinka suuria? Ihan hirvittävän kokoisia? Sellaisia isoja järkäleitä? Kuin kallioita? Kylmät väreet kulkivat pitkin selkääni, astellessani yhä syvemmälle kylmään veteen. Tai siis ei se kovin syvää ollut, mutta kyllä se jaloissa tuntui ja paljon tuntuikin. Jalkani värähtivät veden kylmyydestä, vaikkei sitä paljoakaan edes täällä kivien luona ollut. Katsoin syvimmällä seisovan Chinookin suuntaan, joka oli alkanut vastailla kysymykseeni Nunatakin hommaillessa omiaan. Loin pikaisen silmäyksen tytön suuntaan, kunnes jälleen keskityin pojan sanoihin. Ison pupun? Pupun? No ei ne sitten hirveän isoja olleet. Hymähdin hiljaa. Isoja kelluvia pupukaloja.

Jotka on hyviä piiloutumaan. Irrotin katseeni Chinookista ja painoin turpaani lähemmäs maata, painaen korviani hieman takakenoon. Silmä kovana yritin potkia sivuun pienimpiä kiviä, jos vaikka pupu.. eikun laiva olisi piiloutunut niiden alle. Vaikka ne kelluivatkin. Kelluvia kaloja ei kuitenkaan näkynyt, mikä sai minut roiskaisemaan vettä turhautuneesti. "Laivaaaat", minä kutsuin, voihkaisten epätoivoisesti.
Samassa Nunatak tuli lähemmäs, ja minä hieman säpsähtäen kohdistin katseeni tähän. "Ai merestä? Aa, joo, onhan se.. ihan kiva." Oikeastaan pelkäsin merta hivenen, kun ne aallot näyttivät niin pelottavilta ja voisivat varmaan helposti viedä mukaan tämmöisen pienen tytön. Mutta enhän minä sitä voisi myöntää, kun Nunatak piti myös aaltoja kivoina. Minä sen sijaan värähdin hiukan jo kuullessani sanan, ja etenkin Nunatakin ehdottaessa, että sieltä voisi etsiä laivoja. Pian tämä kuitenkin lisäsi, ettei sinne saisi mennä. Ei ainakaan ilman lupaa. Ja keneltä me lupa? Muita ei näkynyt. Huokaisin äänettömästi helpotuksesta.

Tyttö jatkoi kyselyä ja minä keskityin taas vastaamaan tämän kysymyksiin. "Tota.. joo, veli, on. Fljótur. Mutta en mä tiedä missä se on", vastasin, miettien sitten hetken. "Niin, mä taisin hukata sen. Tai se mut." Painoin mietteliään katseeni maahan hetkeksi, kunnes kohotin sitä sen verran, että pystyin taas katsomaan, josko laivoja näkyisi. "Tuskin sillä mua ikävä on", hymähdin vielä lyhyesti, kunnes tajusin sulkea suuni. Tuskin Nunatakia kiinnostaisi kuulla enempää veljestäni. Enkä jaksaisi selittää.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 21. Joulu 2010 18:34

NUNATAK

"Niinpä."
Nyökyttelen ponnekkaasti hiiritytölle. Meri, niin, se on kiva. Tosi kiva. Katselen vaaleaharjaista tyttöä ja ajaudun hetkeksi mietteisiini, koska minulle tulee mieleen, että se ei ole enää oikeastaan välttämättä mikään hiirityttö. Aluksi se piipitti sillai pienellä äänellä kuin metsähiiri, mutta enää ei. Tai on se vähän tuommoinen arkaääninen, mutta Ravenkin oli, eikä Raven ollut mikään hiiri. Tämä Cassandra on oikeastaan enemmän niin kuin... kaniini! Kaniinityttö. Voi miten söpö! Hihi, tai siis kaniinit on söpöjä. Mutta kumminkin, kun se on vähän tuommoinen arka, minusta ainakin, kun se säpsähtelee. Niin kuin kaniinit. Kaniinityttö Cassandra. Miksiköhän se muuten säpsähtelee?

Unohdan sen jutun, ainakin hetkeksi, ja höristän suuria korviani. Veli on! Mikä?
"Flioottyr?" ähkäisen ihan ihmeissäni ja vääntelen suutani omituisen sanan kanssa. "Mikä nimi? Hiiiirveän vaikea! Sullakin on vaikea nimi! Teidän äiti on varmaan hassu kun se keksii tuommoisia nimiä."
Naureskelen itsekseni ja heiluttelen häntääni. Mutta hiiri... eikun siis kaniinitytöllä on veli! Sepä on hyvä, niin kuuluu ollakin. Mutta minusta on tosi outoa että se ei ole täällä. Jaa niin, kaniinityttö on hukannut sen? Eikö se hukannut äitinsäkin?
"Sä oot vähän hajamielinen", tuumin iloisesti. "En tykkäisi olla ilman Chinookia."
"Nunatak, meidän piti etsiä laivoja!" veli muistuttaa painokkaasti vähän matkan päästä.
"Joo joo! Mä etsinkin! Mutta sä olet aika rohkea", jatkan sitten kaniinitytölle silmät pyöreinä, "kun olet ihan yksin! Eikö se ole hurjaa?"
Alan ihmetellä entistä enemmän, kun tyttö sanoo ettei sen veljellä ole sitä ikävä.
"Ai miksei?" kysyn hämilläni. "Onko se tyhmä?"
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 24. Joulu 2010 22:30

Olin vähällä tirskahtaa Nunatakin yrittäessä lausua veljeni nimen, jonka itse olin jo tottunut sanomaan kertoessani muille hänestä tai kutsuessani häntä. Yritin kuitenkin pitää naamani peruslukemilla, vaikka pieni hymy nykikin toisella suupielelläni katsoessani ruskeaan. Tämän toteamus minun vaikeasta nimestäni sai kuitenkin hämmentyneisyyden kapuamaan silmiini. Cassandra? Ei siinä minun mielestäni mitään vaikeaa ollut. Olisin voinut vaikka loukkaantua tuosta, koska sekä Nunatak että Chinook olivat vähintäänkin yhtä vaikeita, mutta annoin asian olla. Olihan Nunatak myös varmasti tottunut hänen ja veljensä nimiin, varsinkin, kun noin liikkuivat yhdessä. Minulla ei kuitenkaan käynyt hirveästi kateeksi. Kyllä minua ainakin voisi alkaa hieman ahdistamaan, jos veli aina kulkisi mukana paikasta toiseen.
Eikö se olisi jo jollain tapaa.. omituista? Outoa? Kummallista?

Chinookiin ja Nunatakiin katsoessani en kuitenkaan nähnyt mitään omituista, vaikka saatoinkin hieman ihmetellä, miten Nunatak oli noin kummissaan siitä, että liikuin yksinäni. Tyttö myös väitti, ettei tykkäisi olla ilman Chinookia. Kohotin taas hieman toista kulmaani ja katsahdin suunsa avaavaan poikaan, hymähtäen huomaamattani hiljaa tämän sanoille. Aivan, laivoja. Niitä tänne tultiin etsimään eikä ihmettelemään ja miettimään, missä Fljótur oli. Eiköhän ihan kunnossa.
Keskustelu ei kuitenkaan jäänyt siihen. Nunatakin väittäessä minun olevan rohkea, hämmennyin entisestäni ja jäädyin hetkeksi paikalleni. En ollutkaan ajatellut asiaa noin. Että kaksin olisi turvallisempaa ja yksin jonkun toisen ainaisen seuraan tottuneen mielestä yksin kulkeminen voisi olla jopa pelottavaa, tai ainakin hyvin jännittävää. Mutta ei minua pelottanut, ei todellakaan. Hyvin minä pärjäsin ja aina oli mahdollisuus etsiä joko oma perhe kavioihin, tai hakea muuta seuraa. Kuten vaikka nyt Chinook ja Nunatak - he olivat oikein mukavaa seuraa, ja vieläpä minua vain hivenen isompia.

En kerennyt vastata ajatuksiltani kysymykseen yksin kulkemisen pelottavuudesta, kun Nunatak tuli ilmeiseti tosissaan kysyneeksi, oliko Fljótur tyhmä. Kysymys alkoi äkkiä naurattaa minua ihan hirveästi, mutten viitsinyt kuin vähän hihitellä paikallani ja yrittää olla hirveästi hyrkymättä. Vaikuttaakseni mahdollisimman normaalilta aloin liikahdella hieman paikallani, muka katseellani sitten laivoja hakien. "Noo, ei se oikeastaan ole edes pelottavaa, kun siihen on tottunut.." Jostain syystä kevyt puna tuntui poskillani, mutta yritin olla huomioimatta sitä. "Ja joo, ehkä Fljótur on vähän tyhmä." Tirskahdin.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 27. Joulu 2010 12:16

NUNATAK

Höristän ihmeissäni korviani, kun kaniinityttöä alkaa naurattaa. Avaan suuni epävarmasti, mutta sitten hihkaisen itsekin ja alan kihertää. Cassandran nauru tarttuu! En ole ihan varma mille me edes nauramme, mutta minua alkaa naurattaa ihan vain kun toinenkin hihittää. Minusta tuntuu vieläpä, että se yrittää peitellä nauruaan jostain syystä – ehkä siksi kun se on muutenkin vähän tuommoinen jännittynyt. Mutta joka tapauksessa en voi olla tirskumatta mukana.
Vakavoidun kuitenkin vähän, kun toinen kertoo yksin olemisesta. Ei ole pelottavaa muka!
"Eikö? Oikeasti?" kysyn silmät pyöreinä. "Mutta mitä sä sitten teet jos tulee vaikka joku vieras vastaan? Joku väärän laumalainen? Nukuksä yölläkin yksin?"
Tuijotan kaniinityttöä ihmeissäni, vähän epäuskoisena ja vähän ihaillen. En kyllä usko että yksin oleminen ei muka ole pelottavaa. Toinen on tosi outo.
"Mä en ole ikinä yksin", lisään mietteliäästi. Mitä jos joskus olisin? Tai veli?

Sitten helähdän uudelleen hihittämään. Cassandran veli on kuulemma vähän tyhmä.
"On se varmaan tyhmä jos ei sillä ole sua ikävä!" tuumaan painokkaasti. "Ihan kummaa."
Tosi kummia tyyppejä, sekä Cassandra että sen veli. Cassandra on ihan yksin eikä sen veljellä ole sitä ikävä. Heilautan korviani ja katson hämilläni kaniinityttöön.
"Eikö sun äidilläkään ole sua ikävä?" kysyn huolissani, kun se tulee mieleeni.


CHINOOK

Ei näy laivoja. Ei edes pientä laivaa. Ja vesi on aika kylmääkin... loiskaisen sitä harmistuneena kaviollani. Tytöt nauraa jotain. Kihertää tuommoista tyttönaurua. Käännyn katsomaan ja loiskuttelen niiden luokse.
"Mitä te nauratte?" kysyn. "Kuka Fjottir?"
"Fljoottyr!" sisko korjaa tomerasti. "Se on Cassandran tyhmä veli. Hei Chinoooooook, olisko sulla mua ikävä jos olisit yksin?"
"Häh?" kysyn ihan ihmeissäni. Miten niin yksin? Ja miksi sen veli on tyhmä? Olenko mäkin tyhmä veli? En varmana... sisko tapittaa minua huolestuneen näköisenä. Nostelen kummastuneena kavioitani.
"Jos olisit yksin", sisko selittää, "ihan yksin ja olisit hukannut mut niin olisko sulla mua ikävä?"
Nostan päätäni hämilläni.
"Yksin... emmätiedä, joo? Kai? En mä halua hukata sua", vastaan vähän hermostuneena. Nunatak kuitenkin näyttää siltä että asia on selvä ja hyvä sitten.
"En mäkään!" se nyökkää ja roiskuttelee vähän vettä.

Kääntelen katsettani siskon ja Cassandran välillä. Nostelen kavioitani solisevassa purossa.
"Ootteko nähny laivoja? Ei näy yhtään... huono puro. Laivaaaat!"
Katselen ympärilleni ja huhuilen niin kuin Cassandra teki vähän aikaa sitten, se kuulosti kivalta. Mutta ei yksikään laiva tule kun niitä huutaa. Pitäisi minusta.
Kohotan katseeni takaisin tyttöihin.
"Täällä on aika kylmä", tokaisen vähän kuin ohimennen.

[Näiden puhetyyli vaihtelee... u_u]
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 27. Joulu 2010 13:42

Nunatak ei tuntunut ymmärtävän, ettei yksin oleminen ollut pelottavaa. Kai hänen pitäisi vain kokea se. Ja varmasti tulisi vielä joskus kokemaankin, sitten kun he tuosta kasvaisivat tai vaikka joutuisivat riitoihin. Nunatakia tuntui kuitenkin kiinnostavan kovastikkin, miten minä uskalsin. Pyöräytin silmiäni mahdollisimman nopeasti ja huomaamattomasti, väläyttäen kuitenkin perään pikaisen hymyn.
"Juu, yksin nukun ja jos tulee joku vieras, niin.. mä varmaankin vaan, öh.. no, riippuu, millainen se vieras on. Enkä mä kyllä jää vierailta kyselemään, mihin laumaan ne kuuluu." Niin, olihan minulle jotain rajoista ja laumoista kerrottu ja olin niistä kuullut, tiesin jopa kutakuinkin minne sain mennä ja minne en, mutta en minä kyllä toisten asioihin puuttuisi tai tulisi puuttumaan, vaikka olisin isompikin.

Vaikka minulle on ollut oikeastaan koko ajan selvää, ettei Nunatak ole ikinä yksin, tämän sanoessa sen se kuulosti jollain tapaa kummalta. Siis jos hän ei ollut ikinä yksin. Pieni hämmennys levisikin kasvoilleni, muuttuen kuitenkin pian mietteliääksi ilmeeksi. Miten hän kesti aina Chinookia matkassaan? Siis ei sillä, että poika olisi mitenkään ärsyttävä ollut, mutta jos minä vaikka joutuisin kestämään ihan koko ajan Fljóturin seuraa.. No, ehkä Chinook ei ollut tyhmä veli. Ei kyllä Fljóturkaan, mutta ehkä Chinook oli vain viisaampi? Siinä riittikin pohdittavaa, saisi melkein Fljóturin etsiä tänne ja pitää joku tietokilpailu, jonka avulla saada selville, kumpi oli fiksumpi. Ajatukseni alkoivat käydä jo niin kummallisiksi että päätin taas keskittyä todellisuuteen. Suustani karkasi taas pieni kikatus Nunatakin tokaistessa Fljóturin olevan tyhmä. Niin, ehkä se sitten oikeasti oli tyhmä, kun niin sanoi jopa hevonen joka ei tuntenut sitä. Tai poni. Ei Nunatak kyllä kovin iso ollut, eikun siis.. pieni. Tai siis näin nuoreksi. Tai vaikka olikin minua vanhempi. Hänestä kasvaisi varmaan aika iso. Saattaisin jäädä kakkoseksi.

Nunatakin kysyessä äidistäni, minä kohotin hieman toista kulmaani. "Äidillä? Ei, eikun, en tiedä. On sillä ehkä, koska se ei ole kovin tyhmä." Jäin pohtimaan hetken, ennen kuin avasin taas suuni. "Mutta se tietää, että mä pärjään." En voinut olla väläyttämättä pientä virnettä siihen perään.
Chinookin astellessa luoksemme käänsin katseeni poikaan, hieman harmistuneena tämän sanoista. Eikö hänkään ollut nähnyt laivoja? Häntäni heilahti reippaasti, katsoessani vielä kerran nopeasti ympärilleni. Totta, ei laivoja. Puuskahtaen käännyin taas noiden kahden puoleen. Fjottir.. Joo. Nyt minuakin rupesi mietityttämään, miksi veljen nimi oli niin vaikea. "Fljótur", sanoin heti Nunatakin perään jo vähän kyllästyneenä veljen nimen lausumiseen. Jäin tarkkailemaan noita kahta ihan hiljaa, näiden keskustelua korvat hörössä kuunnellen. Okei. Eli Chinook ei ole tyhmä veli. Miksi mulla siis oli tyhmä veli, jolla oli vieläpä vaikea nimi? Tyhmä veli, joka ei edes ikävöinyt? Höh.

Chinookin toteamus kylmyydestä sai minut taas heräämään ajatuksistani, mutta jo parissa sekunnissa olin vajonnut niihin takaisin. "Ehkä laivat ei tykkää kylmästä?" tokaisin, enemmän kysyvästi kuin toteamuksena. Chinook ja Nunatakhan tiesivät enemmän laivoista, kuin minä. Luulisin.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 28. Joulu 2010 21:21

NUNATAK

Tuijotan vaan Cassandraa ja jokaisen sen sanoman sanan jälkeen olen entistä hämmentyneempi. Nukkuu yksin? Nukkuu oikeasti yksin?
"Hyi kamala!" sanon, kun en vaan voi pitää sitä sisälläni. "Mä en ikinä halua nukkua yksin!"
Silloinhan olisi ihan kylmää ja tyhjää ja hiljaista ja pelottavaa ja... kamalaa!
"Ja vierailta pitää kysyä", jatkan aivan hämilläni. "Pitää kysyä mihin laumaan ne kuuluu. Äiti kysyy aina!"
Eikö se ole ihan selvää? Tuijotan Cassandraa samalla lailla kuin kesällä sitä käärmettä joka oli mennyt uimaan. Se oli ihan käsittämätön juttu. Ei käärmeiden kuulu uida vaan madella ja sihistä. Eikä Cassandrojen kuulu nukkua yksin.
"Sä oot tosi raju", sanon vähän kauhistusta ja vähän ihailua äänessäni.

Nyökyttelen helpottuneena, kun kuulen ettei Cassandran äiti ei ole tyhmä.
"Hyvä. Äidit ei ole tyhmiä. Tai se olisi tosi huono jos olisi. Sitten menisi kyllä kaikki ihan päin honkia."
Vaaleaharjaisen tytön virnistys näyttää kivalta, kun se on ollut niin arka, ja minä hymyilen takaisin innoissani vaikka olen sen jutuista kyllä niin tohkeissani että meinaan vaan tuijottaa silmät pyöreinä koko ajan. Tuo virnistys saa minut kyllä uskomaankin, että Cassandra pärjäisi. Uskon minä sen kyllä muutenkin, kaniinityttöhän on ihan super!
"Pärjäisinköhän mä yksin?" kysyn sitten vähän huolissani.


CHINOOK

Olen vähän pihalla tyttöjen jutuista, ne juttelee niin hirveän paljon ja hirveän nopeasti. Joten katselen vain Cassandraa lähinnä ja keskityn olemaan hyvin perillä olevan ja ymmärtävän näköinen. Cassandraa katselen sen takia että on jännä katsoa välillä jotain muuta kuin siskoa aina vaan. Tai äitiä. Cassandra on niin erinäköinen. Ja puhuu eri äänellä ja erilaisia juttuja. Se on kyllä tosi pieni.
"Fljótur", toistan huolellisesti kun tyttö näyttää miten se pitää sanoa. Haluan sanoa sen oikein, ihan oikein. Cassandran veli siis, Fljótur. Tyhmä veli. Tai jotain... minä selvittäisin sen sitten jos se tulisi tärkeäksi.

Kohotan kulmiani, kun Cassandra arvelee että laivat ei tykkää kylmästä. Katson tyttöä hämmästyneenä. Sitten nostan pääni korkealle ja nostelen etukavioitani oivaltavasti.
"Niin... niinpä! Ei tykkää kylmästä, juku, tietty!"
Tuijotan Cassandraa ja nyökyttelen ja tajuan koko jutun hetki hetkeltä paremmin.
"Voi vitsi. Me ollaan etitty ihan turhaan. Sillon oli kesä kun Zoe tuli laivojen kanssa! Zoe on siis se joka kertoi laivoista meille. Semmonen jännä täti", selostan Cassandralle vilkkaasti. "Niin sillon oli siis kesä ja me ollaan siitä asti niitä etitty. Mutta ei niitä varmaan nyt löydy kun on kylmä! Ainakaan näin kylmästä purosta. Sä sen sanoit."
Harmittelen asiaa, mutta olen oikeastaan enemmänkin innoissani kuin pettynyt. Tässähän on ihan selvästi järkeä. Ja nyt me voimme ihan hyvin nousta pois täältä kylmästä purosta kerta laivoja ei edes ole täällä.
"Mennään kuiville", sanon ja roiskuttelen ylös vedestä. "Ihan turhaa. Laivat on muuttanu etelään."
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 29. Joulu 2010 00:11

Nunatak oli ihan varma siitä, ettei uskaltaisi nukkua yksin, johon minä en sanonut mitään. Kyllä sen nyt joskus pitäisi uskaltaa nukkua yksin, tai oppia nukkumaan useampiakin öitä. Ei se voisi koko elämäänsä nukkua Chinookin tai kenenkään muunkaan kyljessä. Tai ehkä se valvoisi ne yöt, jolloin se ei jostain syystä voinut nukkua sen äidin, isin tai veljen vieressä? Katselin hetken mietteliäänä Nunatakiin, mutten kerennyt kauaa tuijottaa. Kasvoillani käväisi hetken aikaa hämmästynyt ilme. Ai piti kysyä?
"En mä uskalla", töksäytin, vaikken ehkä olisi halunnut. Niin se kuitenkin oli, enkä voinut väittää muuta. "En mä uskalla miltään ventovierailta mitään kysellä, vielä", mumahdin, katsoen sitten hieman nolona kavioihini. Uskaltaisivatkohan he sitten kysyä joltain tuntemattomalta? "Eri asia sitten, kun olen isompi", sanoin jokaista sanaa painottaen ja katsahdin sitten taivaalle. Eiväthän hekään olleet minulta mitään kysyneet..

Katsoin hieman hölmistyneenä Nunatakiin. Raju? Naurahdin pienesti ja katselin sitten taas ympärilleni, vaikka olinkin jo melko varma, ettemme tulisi löytämään lämpimämpiin paikkoihin karanneita laivoja.

Nunatakinkaan äiti ei ole tyhmä, niin tämän puheista ainakin päättelin. Nyökyttelin reippaasti siihen malliin, että olin samaa mieltä. Pian kuitenkin stoppasin sen nyökyttelyn, kuullessani Nunatakin kysyvän siitä, pärjäisiköhän tämä yksin. "Etköhän, jos sun vaan pitäis olla yksin." Niin, kyllä sitä oppisi. Huiskaisin ilmaa hännälläni ja katsahdin sitten poikaan, jonka olin hetken ajaksi jo unohtanut. En oikeastaan yhtään ihmettelisi, vaikka tämä olisi jo ihan pihalla meidän puheista. Kun puheenaiheeksi tulivat jälleen laivat, avasi tämä kuitenkin suunsa. Mitä pidemmälle Chinook puheissaan kerkesi, sitä hermistuneemmaksi ilmeeni muuttui. Jokin tämän vilkkaudessa ja siinä tunteessa, että olin tajunnut jotain, sai kuitenkin omankin ilmeeni kirkastumaan vaikken pian edes tajunnut, mille virnistelin. Ei kai tarvinnut aina tajutakkaan, koska oli taas kivaaaa-aaa.
Chinookin ehdottaessa kuiville nousemista minä katsahdin vielä nopeasti Nunatakiin. "Olis heti pitäny tajuta", huokaisin, jo pari sekuntia sen jälkeen kuitenkin taas reippaasti hymyillen. Astelin pois vedestä pojan perässä ja jäin sitten hetkeksi nostelemaan jalkojani. Puro tosiaankin oli kylmä. Ei ihme, ettei laivoja löytynyt.

"Mitä me nyt?" kysäisin. Jos laivat oli tosiaan mennyt etelään, meidän ei varmaan kannattanut edes etsiä niitä luolia. Tyhmät laivat. Tai ehkä meidän pitäisi sitten mennä sinne etelään laivoja etsimään? Hetken silmissäni välähti jo innostuneisuus, mutta ennen kuin kerkesin ehdottaa mitään, suljin nopeasti suuni. Etelä. Sinne olisi varmaan paaaljon matkaa. Potkaisin hieman pientä kiveä edessäni.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 29. Joulu 2010 20:22

NUNATAK

Kallistan päätäni. Sitten ravistan sitä topakasti.
"Ei, ei", selitän Cassandralle, "no ei mekään kysellä. Äiti kyselee. Eikö sun äiti tee niin?"
Nyökyttelen nopeasti toisen sanoille. Niin, isompana sitten.
"Isojen heppojen juttuja ne on. Aika tylsiä juttuja kyllä.
Kaniinityttö arvelee että minäki pärjäisin sitten jos täytyisi. Hymyilen taas reippaammin.
"Niin varmaan!" tuumaan painokkaasti. En kyllä tahtoisi joutua olemaan yksin, mutta tuntuu silti iloiselta että Cassandran mielestä asiat järjestyisivät kyllä silloinkin. Niin minäkin luulen. Kyllä ne järjestyvät.

Sitten veli ja Cassandra tulevat siihen tulokseen, että laivat on lähteneet pois ja että me etsitään turhaan. Minä heiluttelen korviani hämilläni.
"Höh! Mennään mekin etelään?" kysyn toisilta. "Missä se on?"
Kiipeän kuiville toisten esimerkkiä seuraten ja ravistelen itseäni, vaikka olen märkä vain jaloista. Ravisteleminen on kivaa, se kutittaa silleen hassusti. Nostelen kavioitani hangessa ja unohdan hetkeksi kokonaan sen etelään menemisen.
"Hei kattokaa! Lumi ei oo yhtään kylmää enää!"
Ihan totta! Kun jalkani ovat märät, lumi tuntuu melkein lämpimältä. Vau! Hyppelen hetken aikaa ympäriinsä ihmeissäni.
"Lämmintä lunta! Eikö ookin? Hei leikitään jotain!"

[Että tulee jotain sotkua aivojen laidalta näillä välillä XD]
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 29. Joulu 2010 21:57

En osannut sanoa mitään siihen, kyselikö äiti. En tiedä..

Nunatakin kysymys siitä, mentäisiinkö me etelään, sai minut tuntemaan pienen jännityksestä syntyneen möykyn pienessä vatsassani. Mentäisiinkö? Mentäisiinkö? En kerennyt aivan innostua. Eivätkö ne tienneetkään, missä etelä oli? Höh. "Sen kun tietäis", tuhahdin, katsellen nopeasti ympärilleni nähdäkseni vaikka jotain merkkejä, missä etelä oli. Vaihtoehtoja oli niin monia - joko se olisi edessä, takana tai jommassa kummassa sivussa, ehkä jossain pienessä välissä.. Huomaamattani olin pyörähtänyt pari kertaa ympäri yrittäessäni keksiä, mihin meidän pitäisi mennä. Nunatak kuitenkin tuntui jo luovuttaneen.
Harmi, koska minä ihan oikeasti olisin halunnut nähdä laivoja! Vaikka ne ehä voisikin olla vähän pelottavia ja varmaan aika kummallisiakin, jos ne meni etelään eikä me edes tiedetty, missä suunnassa etelä oli. Lopetin pyörimisen ja stoppasin paikalleni. Päässä oli melkein alkanut jo pyöriä, joten ravistelin sitä hieman ja otin pienen haara-asennon pysyäkseni pystyssä, vaikka tuntuikin hieman kummalta.

Tuijotin kummastuneena jotain huutavaan ruskeaan. Hei kattokaa.. ? Automaattisesti laskin katseeni tytön kasvoista tämän jalkoihin, näyttäen jo valmiiksi hieman hämmentyneeltä. Tämän sanat kuullessani höristin terävästi korviani ja kallistin päätäni vähän sivuun. Lämmintä lunta? Oliko se mahdollista? Miten lumi voi olla lämmintä.. ? Jotta Nunatak ei vain yrittäisi huijata, minä hyppäsin hankeen ja aloin sitten välittömästi nostella jalkojani. Lämmintä lunta. No oli se aika lämmintä! "Vau", minä hihkaisin innostuksissani, unohtuen hetkeksi vain tallomaan maata - tai oikeastaan lunta - allani. "Leikitään? Mitä me leikitään?" Innostus syttyi kasvoilleni hypähdellessäni yhä hangessa. Jes, leikkiminen olisi varmaan kivaa kun olisi kolme! Vielä kun olisi tyhmä veli täällä. Sitten vasta kivaa olisikin. Mutta ei se ollut, se oli jossain.. tyhmäilemässä.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 30. Joulu 2010 22:47

CHINOOK

Katselen ympärilleni. Etelä, etelä...
"Linnut meni etelään", sanon mietteliäästi, "syksyllä. Ne lensi sinne."
Äiti on kertonut niin. Silloin kun lunta ei vielä ollut ja lintuparvia lensi semmoisissa hienoissa auroissa ja ne piti outoa ääntä ja... niin ne oli menossa etelään.
"Mutta en mä kyllä enää muista mihin suuntaan ne meni..." myönnän sitten harmissani.

Tytöt ihmettelee lämmintä lunta ja minä kokeilen myös, ja lämmintä se on! Vau, tästä pitäisi kertoa äidille... tuumin siihen saakka kunnes tökkään turpani hankeen maistaakseni tuota lämmintä lunta.
"Hyääh!" puhahdan ja tuhahtelen lunta sieraimistani. "Ei oo lämmintä!"
"Onpas", väittää sisko jalkojaan nostellen.
"Ei oo! Tai jaloissa se on mutta kokeile kielellä!"
No ei se kokeile, kun se totta kai näki mitä minulle kävi. Hihittää vaan siinä niin kuin olisi hirveän viisaskin.

Käännän katseeni Cassandraan vilkaistakseni nauraako sekin minulle. Sitten höristän korviani - leikkiä siis? - ja saan saman tien hyvän idean.
"Hei mä tiän. Kuunnelkaa. Leikitään piilosta ja samalla etitään sitä eteläpaikkaa! Osaaksä Cassandra piilosta?"
Katson kysyvästi vaaleatukkaiseen tyttöön ja heiluttelen innokkaasti korviani. Selittäisin kyllä koko jutun jos se ei osaisi, mutta kai se nyt piilosta osaa? Varmaankin?
"Joo!" hihkaisee Nunatak vierestä. "Chinook on sitte jääjä!"
Vilkaisen sitä tuhahtaen, mutta nostelen kavioitani malttamattomana.
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 02. Tammi 2011 17:17

Jäin tuijottamaan hetkeksi Chinookia jännittyneenä tämän kertoessa etelästä.
Tai siis kertoessa, että linnut meni etelään. Ei se sen enempää etelästä tiennyt, tai ei ainakaan kertonut. Tuskin etelässä mitään kovin salaista oli, paitsi että sinne meni linnut ja laivat kesäisin.
Eli siellä taisi olla aika tosi lämmintä. Mitkähän muut sinne meni, kuin ne? Mitä jos hevosetkin menisivät etelään? Hui. En kyllä ikinä jaksaisi etelään, missä se ikinä olikin. Tai riippui tietenkin vähän, miten sinne pitäisi kulkea. Jos se olisi jossain peräti meren toisella puolella, niin.. apua. Laivat taisivat olla hyviä uimaan. Tai siis kyllä ne varmaan olikin, mehän etsittiin niitä edessä. Mitenköhän muuten ne kulki? Lentämällä?
Chinook ei muistanut, minne linnut oli menneet, joten me ei varmaan nähtäisi laivoja. Ei ainakaan sinä talvella. Ehkä etsisimme laivoja uudestaan, sitten kesällä? Tai keväällä, kun ne tulisi takaisin?

Hätkähdin hieman tajutessani pojan työntävän turpansa lumeen ja päästävän jonkin äännähdyksen, joka viesti siitä, ettei se ollut mukavaa. Silmäni laajenivat varmaan aika isoiksi tuijottaessani vuoroin Chinookiin, vuoroin Nunatakiin. Olin juuri koukistamassa pitkät jalkani ja työntämässä kieleni hankeen, mutta jäädyin paikalleni pojan kääntyessä katsomaan. Vedin äkkiä ylös maata kohden hieman laskeutuneen pääni ja hetken Chinookiin tuijotettuani katsahdin vain nopeasti ympärilleni. Mitään ei tapahtunut tai ollut tapahtumassa.
Käänsin kuitenkin hyvin pian katseeni takaisin. Piilosta? Eteläpaikkaa? Innostuin välittömästi. Ehkä me sittenkin löydettäisiin etelään, koska ei sinne välttämättä tarvinnut lentää tai uida! Ehkä se oli lähelläkin?
Pojan kysymys sai minut tuijottamaan tätä hetken kuin tyhmää. Että osasinko piilosta? Tietenkin osasin. Mentiin piiloon ja sitten jonkun piti etsiä toinen - eikun siis tässä tilanteessa toiset - ja sitten tässä leikissä me nyt samalla etsittiin myös etelää. Väläytin innostuneen virnistyksen. "Jooo osaan!" Tietenkin.

"Moneenko Chinook laskee?" kysyin, paikallani hieman liikahdellen ja piilopaikkaa jo katseellani hakien. Vaikka en minä nyt turhan läheltä sitä piiloa halunnut hakea. Heh. Tästä tulisi ihan varmasti kivaa kolmestaan.
Sussu
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja kaZAM » 05. Tammi 2011 20:13

CHINOOK

Harmistunut oloni muuttuu ensin hämmentyneeksi ja sitten huvittuneeksi, kun katson Cassandraa ja näen miten hassusti se on. Kieli ulkona niin kuin sammakolla joka pyydystää kärpästä, paitsi että Cassandra ei pyydystä kärpäsiä vaan lumihankea. Ihan jähmettyneenä se näyttää hirveän hassulta, ja minä purskahdan nauruun. Onneksi se ei ehtinyt maistaa lunta, koska se oli niin inhottavaa.

Koko lumijuttu kuitenkin unohtuu, kun aletaan suunnitella leikkiä. Cassandrakin osaa piilosta, no se olisikin ollut aika tynnyristä jos ei olisi osannut, ja minä tömistän kavioillani maata ja selitän tytöille sääntöjä. Tai siis selittäisin jos Nunatak ei puhuisi päälle.
"Chinook laskee viiteenkymmeneen!" sisko sanoo innokkaasti nyökkien.
"Ei käy", mölähdän äkkiä.
"Mitä miksei?"
"Ööäh, tai siis", sanon hölmistyneenä kun tajuan vasta sitten miettiä enkä haluakaan sanoa niin. "Öö, no okei, käy. Viiteenkymmeneen. Mut kuunnelkaa! Piiloa ei saa vaihtaa kesken. Ja jos joku näkee etelän, pitää huutaa ETELÄ niin kovaa ku pystyy ja leikki keskeytyy eikä kukaan voita. Käykö?"
"Ei piilosessa muutenkaan kukaan voita", sanoo Nata, mutta tuhahdan sille.
"Ihassama. Okei mä lasken tässä - tän puun luona!"
"Et sitte kurki!" Nata varoittaa. "Ja pitää laskea ääneen niin et mekin kuullaan se!"
"Joojoo."
Luon kumpaankin tyttöön haastavan katseen, ja sitten käännyn puunrunkoon päin. Länttään otsani kaarnaa vasten ja suljen silmäni.
"ALKAA! Yyyksi! Kaaaksi! Koolme..."


NUNATAK

Purskahdan hurjaan innonkikatukseen, kun veli alkaa laskea. En vain voi sille mitään, mutta suljen sitten äkkiä suuni, koska sehän kuulisi mihin menen jos pitäisin hirveää mölyä. Teen hurjan piruetin kannoillani, katsahdan Cassandraan ja ponkaisen sitten suoraan sinne minne turpa näyttää. Katselen tuleeko Cassandra samaan suuntaan ja seuraan vähän minne se menee.
"Mennäänkö samaan vai eri piiloon?" hihkaisen sille hiljaisella äänellä.
kaZAM
 

Re: Lastenleikkiä

ViestiKirjoittaja Sussu » 12. Tammi 2011 19:09

Chinookin alkaessa nauraa minä vain katsahdin ihan muina miehinä - tai siis tyttöinä - ympärilleni, kuin en olisi muka hetki sitten meinannut maistaa lunta. Tunsin kuitenkin koko ajan poskillani sen samaisen kuumotuksen, kuin aina jonkun nauraessa minulle ja töpeilleni. En sentään ollut kerennyt maistaa lunta. Jos sen olisi tehnyt, olisi Chinook varmasti nauranut itsensä kuoliaaksi.. ellei hän sitten olisi tajunnut sääliä minua, kun kuitenkin tiesi hyvin, kuinka inhottavalta se tuntui. Jos se edes oli inhottavaa, saattoihan pojat valehdella.
Ainakin tosi hyvin toinen oli esittänyt, että lumi oli kylmää ja inhottavaa, jos sitä maistoi. Ei sillä nyt kuitenkaan enää ollut niin väliä, kun minunkin ajatukseni siirtyivät jo ihan toisiin aiheisiin aloitellessamme leikkiä, josta varmasti tulisi ihan hirvittävän kivaa! Hypähdin hieman paikoillani, alkaen jo katseellani hakea vaivihkaa jotain hyvää piiloa. Liian lähellä ei kuitenkaan kannattaisi pysytellä, ettei minua huomaisi ihan heti. Ja mitä pidemmälle menisin, sitä todennäköisemmin löytäisin etelän! Ihan ensimmäisenä. Ei minua tosin haittaisi, vaikka toinen sisaruksista löytäisi sen. Kunhan nyt kuitenkin löytäisimme.
Tai jos emme löytäisi, niin ainakin pitäisimme nyt hauskaa.

Olin unohtunut ajatuksiini, mutta Chinookin käskiessä kuuntelemaan minä höristin korviani ja käännyin kokonaan pojan puoleen, korviani vielä vähän enemmän höröön taittaen. Tai yrittäen taittaa.
"Käykäy", minä vastasin nopeasti ja polkaisin jalallani maata. Halusin jo piiloon ja löytää etelän ja kaikkea. Päätäni heilauttaen pyörähdin jo osittain ympäri, jääden kuitenkin jännittyneenä odottamaan lupaa lähteä hakemaan piiloa. Toisen läpätystä tuntui kestävän pitkään, joten kerkesin jo polkaista maatani toisen kerran. Chinookin painaessa päänsä puuta vasten ilme kasvoillani kuitenkin kirkastui. Suustani karkasi jonkinlainen hihkaisu hypähtäessäni kokonaan ympäri, mutten kuitenkaan vielä lähtenyt mihinkään.
Lähdin kipittämään hiljaa Nunatakin perään, väistellen kaikenlaisen ylimääräisen. Toivoin Chinookin laskevan sen verran lujaa, ettei se ainakaan kuulisi askeliamme. Onneksi minkäänlaista kopinaa ei sentään kuulunut.
"Ihan sama", hihkaisin hiljaa vastaukseksi, luoden pikaisen silmäyksen taakse.

"Vaikka samaan", minä korjasin kuitenkin nopeasti. En ollut ikinä ollut kenenkään kanssa samassa piilossa, joten pitihän sitäkin kokeilla! Olin jälleen puhjeta kikattamaan, joten en antanut suuni avautua.
Sussu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron