Ja suurten metsien ääreen

Kesäisin alue on erittäin lämpimän oloinen ja siellä viihtyy hyvin niin päivin kuin öinkin. Maasto on helppokulkuista ja alue saattaa olla erittäinkin harvaa joistain kohdista lehdistöä. Keskeltä metsää saattaa hyvällä tuurilla tai tietoisesti löytää pieniä aukioita, jotka ovat täynnä syötävää, vihreää heinää.

Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 10. Touko 2011 22:32

[ PaTe ja Wind Breaker tänne päin 8) ]

Näin keväisin sitä kulki muutenkin ihan mielellään lehtimetsissä, sieltähän kevään tulon havaitsi lumen sulamisen jälkeen nopeiten ja maan tuoksu leijui vahvempana, kuin havumetsikössä. Talvella tuntui turvalliselta ja luontevalta viipyillä mäntyjen ja kuusien joukossa, lehdettömät puut täällä päin kun olivat hieman kolkkoja ja pelottavia talvisin. Nyt kevät oli jo koittamassa selkeästi tännekin, vaikka aurinko paistoi vielä yleisimmin pelkkiin lehdettömiin puiden rankoihin. Silti en usko että kestäisi enää pitkään, kun ensimmäiset hiirenkorvat kurkistaisivat oksien suojista. Odotin sitä todellakin, se oli jo aika alkaa odotella kesääkin. Ehkä lämmintä, kaunista kesää tämän monin tavoin... vaikean kevään jälkeen?

Astelin metsässä melko hitaasti haluten juuri tänään uskoa, ettei kiirettä ollut ja pysähdyinkin aika ajoin eri lajisten puiden vierelle tutkimaan turhankin tarkkaan sen oksia, josko näkisin lehdensilmuja. Ja välillä koetan vaikka väkisinkin hieman hymyillä kun puhallan lämmintä ilmaa oksien päälle. Viime yön olin nukkunut hyvin ja pitkään oikeastaan vain siksi, että minulla alkoi olla jo itselleni liiaksi kertynyttä univelkaa. Se taas johtui viime aikojeni huolista, Merelin katoamisesta pääosin siis.
Hän oli viipynyt jo viikkoja eikä mitään uutta ollut kuulunut. En voinut enää edes toivoa että friisiläistamma saapuisi kaksostensa kanssa minua tapaamaan ja ilmoittamaan, että kaikki oli hyvin sillä eikö hän olisi sen tehnyt jo muutenkin aikoja sitten, jos aikoisi niin tehdä? En tietenkään ollut vaipunut epätoivoon, edelleen halusin uskoa mitä lujimmin että johtajatar Merel löytyisi. Mutta sellaista aiemmin toivomaani äkillistä paluuta en enää odottanut sattuvan.

Mutta voi hyvänen aika taas. Eikö minun pitänytkin unohtaa tämä hetkeksi tänään? Ja keskittyä nauttimaan kauniista säästä, kauniissa metsässä jossa maakin oli kuivunut lehdettömyyden takia nopeammin kuin hämärässä havumetsässä? Kyllä minun piti, olinhan päättänyt sen jo tänne ylängöltä vaellettuani. En mieti nyt mitään, enkä ainakaan mitään painavaa ja ikävää, en enää.
Sellaista vain ehkä, että minun olisi taas löydettävä Dakotah Honaw sillä hänen laumaan liittymisensä oli nyt minun vastuullani kunnes toisin määrättäisiin. Viime aikaisten tapahtumien takia toki... Ja toisaalta voisin huomenna tehdä viimein ajattelemani matkan ehkäpä laumattomien maille, mikäli saisin jonkun ylänköhevosen kiinni sitä ennen ja voisin asiasta ilmoittaa edes yhdelle tietävälle henkilölle, jotta oloni olisi turvatumpi...

Mutta sen aika oli huomenna. Nyt oli parempi olla kevät ja aurinko ja metsää ja minä vain.
Enkelikello
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja PaTe » 11. Touko 2011 16:12

Astelin lehtimetsän polkua mieteskelivin ajatuksin. Minulla ei ollut hajuakaan mihin tämä polku johtaisi, olinhan vasta tällä saarella pari päivää ollut. Siirsin muut ajatukset syrjään nostaen päätäni ja hengittäen syvään kehooni raikasta kevätilmaa. Lumet olivat vihdoin kokonaan sulaneet ja linnutkin laulelivat iloisesti kevään tullessa ja talven väistyessä. Jotkin pahaiset ötökätkin kutittelivat kylkiäni. Niitä en kyllä kaivannut sitten ollenkaan. Ilma oli lämmin ja aurinko paistoi puiden lehdettömien oksien läpi. Myös pieni tuulahdus tuli jostakin puiden välistä heiluttaen hentoa pitkää harjaani ja se tunkeutui kiiltävän karvapeitteeni läpi kutitellen ihoani. Se tuntui hyvältä lämpimän ilman rinnalla. Kevät on kyllä paras vuodenaika jos minulta kysytään.

Ilmeeni musteni tosin hetkeksi kauniista säästä huolimatta, kun aloin vihdoin tahallani huomioimaan ajatuksiani. Minulla ei siis todellakaan ole hajua mihin olen menossa. Edessä oli vain polkua puiden reunustaessa sitä. Entä, jos jokin täysin hyypiö hevonen tulisi vastaan ja alkaisi haastamaan riitaa? En minä mikään heikko tai pelokas ole, mutta vieraisiin hevosiin en suhtaudu niinkään tuttavallisesti. Toisin sanoen olen siis ujo. Ei sillä että vihaisin muita, mutta kun jotkut hevoset vaan ovat niin arvaamattomia. Ei sitä kyllä oikeasti tiennyt kuka tuolta puskan takaa pomppaisi eteeni ja alkaisi hyppiä nenille. Vai onko minulla liian vilkas mielikuvitus?

Mutta mitä minä turhia mietiskelen, jos olisinkin alueella missä joku ei minun haluaisi olevan, niin ainahan voi pyytää anteeksi ja häipyä paikalta. Tai niin ainakin minun ajatusmaailmassani.
PaTe
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 20. Touko 2011 21:24

Suoranainen ylikeskittyminen ympäristöönsä ajatuksensa unohtaakseen todellakin auttoi. Laskea kuinka monta pientä lehden nuppua voit löytää yhdestä oksasta ja mikä lintu mahdollisesti lensikään metsän ylitse, mikä lauloi jossain kauempana oksistossa. Oliko se tuttu jo Brittein saarilta vaiko joku niistä uusista lintulajeista täällä? Olin saarella oltuani oppinut jo tunnistamaan joitakin saaren ominaisista lintulajeista vaikkakin nimettöminä ja yhteismaalla, lähellä sademetsää olin jopa nähnyt ylitseni lentävän hyvin värikkään linnun joita olin kuullut sademetsissä elelevän. Ne taisivat olla nimeltään papukaijoja ja näkisin sellaisen mielelläni lähietäisyydeltäkin. Ehkäpä ensi kerralla vieraillessani yhteismaalla?

Kevät ja aurinko ja metsä ja minä vain oli kuitenkin ilmeisen häilyväinen asia sellaisenaan.
Joka tapauksessa lintuja kuulostellessa ja ympäristöä lähes järjestelmällisesti katsellessa, tulin huomanneeksi myös lähestyvät askeleet joista ehdin huolestuakin hetkeksi. Olin varmaan ymmärrettävästi ollut viime aikoina niin paljon epäilevämpi ja varovaisempi, mikä saattoi toisaalta olla viisasta ja toisaalta hivenen vainoharhaista, hermostuttavaakin. Kun kuitenkin totean läheltä kantautuvia askelia kuulostellessani, etteivät ne vaikuttaneet kiireisiltä tai muutoin levottomuutta herättäviltä, vaihtuu pienoinen pelästykseni toiveikkuuteen. Sopihan sitä nyt olettaa, että ylänköhevosten mailla lehtimetsässä saatoin hyvinkin törmätä muihin laumatovereihini jotka niin ikään olivat tulleet ihastelemaan etenevää kevättä metsikköön. Toiveikkuuteni taas heräsi niinkin yksinkertaisesta asiasta, kuin mahdollisesta seurasta. Erästä tiettyä johtajatarta en edes ajatellut, kuin ehkä puoli sekuntia mutta kenties sieltä olisi odotettavissa mukava nuorimies Varia? Hänen kanssaan keskustelisin mielelläni tänään toivoen, että hänelle kuuluisi näin kauniina päivänä parempaa kuin viimeksi tavatessamme.

Tämän ajatuksen siivittämänä lähden pienesti hymyillen suuntaan, josta uskoin askelluksen kuuluvan ja alitajuntani aivan hämmästelee positiivisuuttani ja hymyäni. Ehkäpä ilo ja onnellisuus todella olivatkin vain asenne? Ainakin oikea asennoituminen tuntui auttaneen minua.
Kun sitten näen mustan hevosen kyljen puiden lomasta, minä jo myönteisen asenteeni puuskassa aukaisen suuni ja huikkaan ilahtuneena olettamani henkilön nimen.
"Varia!"
Vaikka olisihan se pitänyt toisaalta arvata, etten tänäänkään kohtaisi ketään minulle tuttua kasvoa. Jostain syystä epäilen saarta suuremmaksi kuin se sisältämiensä alueiden puitteissa voisi ollakaan. Mikä muuten voisi selittää sen, etten koskaan tavannut tuttujani kuin ehkä kahdesti kuukausiin?
Enkelikello
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja PaTe » 15. Kesä 2011 17:13

Astelin vieläkin epävarmana polkua, jota ympäröi isot puut. En kuullut mitään muuta, kun lintujen laulun enkä nähnyt ketään lähistöllä. Aloin olla aika varma, että olen yksin, ainakin tällä hetkellä ja aloin rentoutumaan ja päätin pysähtyä haistelemaan tarkemmin raikasta ilmaa.

Nälkä alkoi painamaan ja vatsani murisi hiljaa, mutta kuitenkin se häiritsi minua. Olin hieman haukannut ruohoa ennen metsään astumista, mutta eihän se täyttänyt näin nälkäistä hevosta. Ajatukseni ruosta katkesivat, kun kuulin jonkun huutavan jotakin. Nyt huomasin puiden välissä ison, punaruunikon hevosen. Ajatukset alkoivat hätääntynenä sinkoilemaan päässäni. Pitäisikö juosta pakoon, vai tervehtiä ystävällisesti ja yrittää olla mahdollisimman varovainen sanoissaan. Toisaalta voisi olla viisainta vain jatkaa eteenpäin ja esittää etten kuullut mitään. Tosin tuo vieras hevonen voisi olla äkkipikainen ja juosta perääni hyökäten.

Kehoni epäonnekseni poisti kaksi nuosta vaihtoehdosta. Jalkani ikäänkuin kivettyivät ja nyt vain tuijotin tyhmän näköisenä tuota hieman kauempana olevaa isoa tuntematonta. Nyt olisi aivan turha edes yrittää lähteä pakoon näillä tönköillä jaloillani. Ja minun oli sanottava jotain, sillä tuohan voisi loukkaantua, jos vain pällistelisin häntä sanomatta mitään.
"Tuota... Hei!"
Olin tervehtiväni huutaen, mutta todellisuudessa tuo huuto muistutti lähinnä kuiskausta. Aivan kuin jotain yritettäisiin kuristaa ja hänestä ei lähde kovempaa ääntä.

Pelkoni tosin oli aivan ymmärrettävää, sillä en ole pitkään aikaan tavannut muita hevosia ja tuokin mihin nyt törmäsin ei tosiaankaan ollut mikään pienin. Päässäni toivoin, että hän huomaisi etten ole se, jota hän etsii ja lähtisi pois.
PaTe
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 16. Kesä 2011 15:02

Kun tämä musta hevonen sitten kääntää katseensa minuun, näen jo kauaksi tummasta karvasta hohtavan valkoisen laukin enkä voi tehdä mitään pienoiselle pettymykselleni. Hän ei ollut Varia, ei sittenkään. Olin katsonut jo pitkään lähes jokaista mustaa, kaukana siintävää hevosta ensin johtajatar Mereliksi ja nyt sitten Variaksi. Ja kumpaakaan ei löytynyt.
Oliko ylänköhevosissa näin paljon mustia hevosia?

Joka tapauksessa tämä ori vaikutti hivenen pelästyneeltä sikäli, kun pienoisen matkan päästä näin ja hänen tervehdyksensä jonkinlaisena pienenä, epävarmana pihahduksena kuulin. Niinpä seisahduin kaiken varalta aloilleni. En halua näyttää uhkaavalta millään tapaa, jos hän muutenkin oli pelästynyt kohti tulevaa suurta hevosta noin. Se ei ollut tarkoitukseni.
"Um... Anteeksi, luulin sinua erääksi toiseksi. En aio mitään pahaa", sanon tavoitellen kantavuutta ääneeni ja astun pari askelta lähemmäs. Voisi olla rauhoittavaa nähdä itselleen vieras henkilö kunnolla.

Tavallaan olen hivenen hermostunut itsekin, sillä minähän en oikeastaan voisi jättää tätä tähän. Hän ei vaikuttanut tutulta, vaikka kokonsa ja värinsä puolesta sopineekin ylänköhevosiin ja minun olisi joka tapauksessa tarkistettava asia. Itseasiassa hänen tuntomerkkinsä pätivät myös erääseen tasankolaistammaan, jolla oltiin todettu yhteyksiä Jokeriin mutta olin lähes varma että tämä oli ori.
Mutta kuitenkin, olihan minun tarkistettava. Olimme ylänköhevosten alueilla ja mikäli hän ei olisi ylänköhevonen itsekin... Voi voi voi ei. Päästän pienen huokauksen suustani ja lähden hitaasti kävelemään puiden lomasta kohti toista hevosta.
Enkelikello
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja PaTe » 04. Heinä 2011 20:28

Päästin pienen helpotuksen huokauksen toisen ilmoittaessa, ettei aikoisi mitään pahaa. Olin jo valmis lähtemään pois, kunnes huomasin toisen lähtevän liikkeelle ja vieläpä minua kohti. Manasin mielessäni sitä, että en ollut kuitenkaan lähtenyt pois aikaisemmin, kun en vielä ollut suutani avannut. Huokaisin hermostuneesti ja päätin mennä itsekin hieman lähemmäksi.

Mitä lähemmäksi häntä menin, sitä isommaksi hän tuli. Hän oli kyllä sanonut, ettei aio mitään pahaa, mutta silti en ollut hänen aikeistaan niinkään varma. Kuitenkin naureskelin pääni sisällä pelokuudelleni ja päätin esittäytyä. Nyt oltiin tultu liian pitkälle, enkä voisi enää perääntyä.
"Niin tuota... Nimeni on Wind Breaker ja olen juuri saapunut tänne."
Esittäydyin pysähtyen ollessani enää noin kahden metrin päässä toisesta hevosesta. Yritin pitää äänensävyni ystävällisenä. Muistelin keskustelua toisen tapaamani hevosen kanssa. Hän oli kertonut jotakin laumoista ja hevosesta jonka kautta sellaiseen pystyisi liittymään. Halusin tietää asiasta tarkemmin ja päätin kysyä siitä.
"Kuulin yhdeltä toiselta hevoselta tämän saaren laumoista. Osaisitko sinä kertoa niistä jotakin? Tosin jos sinulla on kiire, tai ei muuten vain huvita vastailla tuntemattomien kysymyksiin, niin voin minä matkaani jatkaakin."
Kysyin hieman epävarmuutta taas äänessäni.

Yritin seurailla toisen ilmeillä arvaillen, miten tuo minuun suhtautuisi. Kovin hyökkäävältä hän ei vaikuttanut, joten uskalsin hieman rentouttaa lihaksiani, mutta jalkani olivat silti valmiit pakenemiseen.

[Lisäsin pituutta.]
Viimeksi muokannut PaTe päivämäärä 05. Heinä 2011 18:50, muokattu yhteensä 5 kertaa
PaTe
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja feiarth » 04. Heinä 2011 22:00

[PaTe, huomaathan, että offline-viestin minimipituus on tekstikentällinen tekstiä? Lainaan uutistriidistämme:
- Pääsivustolle on nyt muutettu sääntö koskien offline-rooliviestien pituuksia. Jatkossa itse tekstiä roolissa on oltava 15 riviä. Tähän ei lasketa mukaan riviä, jolla on hevosen nimi, tyhjiä rivejä tai roolin ulkopuolisia viestejä. Pelaajia pyydetään ottamaan asia huomioon peleissään.

Viestistäsi löytyy muutama rivi liian vähän, muokkaathan puuttuvan osan? Pituutta saa helposti lisää kuvailemalla ympäristöä, hahmon ajatuksia ja tekemisiä tarkemmin. Moderaattori kiittää!]
feiarth
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 13. Heinä 2011 18:16

[ Anteeksi kesto, ollut töitä ja laiskuutta 8( ]

Jostain syystä sanani eivät tunnu mustaa oria oitis vakuuttavan ja hieman epävarmana jään minäkin seisomaan aloilleni, kun en haluaisi millään pelästyttää häntä mutten voisi myöskään päästää häntä lähtemään ihan vielä. Jotenkin minut oli myös vallannut hyvin epäkohteliaasti jonkinlainen väsymys heti sen jälkeen, kun tajusin joutuvani keskustelemaan kenenkään kanssa. Ja erityisesti tajutessani joutuvani tiedustelemaan ja kyselemään vakavia ihan kuin joltain rikolliselta! Ei hän vaikuttanut mitenkään epäilyttävältä ja haluaisin suoraan sanottuna kääntyä ympäri ja toivottaa hänelle hyvää päivänjatkoa tuudittautuen siihen uskoon, että hän olisi ylänköhevonen kuten ulkonäkönsä antoi olettaa. Mutten voinut.

Ori esitteli itsensä Wind Breakeriksi ja tunnistin nimen merkityksen omasta kielestäni. Se miellytti minua suuresti kuten aiemmin kohtaamani nimi Dark Iris. Mutta eikö olekin hienoja nimiä heillä? Kurjenmiekka ja tuulenmurtaja.
Noh, ei mutta isompi asia oli ikänä kyllä tällä hetkellä nyt toinen asia mikä hänen lauseestaan kävi ilmi. Hän oli uusi saarelainen ja se taas hämmensi minua hieman. Olin nimittäin tavannut rannalla ihan vastikään juuri saapuneen tamman ja päästänyt hänet liittymään ylänköhevosiin. Ja molemmat olivat tulleet sattuman kautta luokseni juuri sen jälkeen, kun vastuu laumasta oli siirtynyt minulle. Oliko johtajatar Merelilläkin aina näin kiireistä?

Samassa huomaankin jääneeni katsomaan häntä ällistyneenä tai kenties vain yllättyneenä, eikä se varmaankaan rauhoitellut epävarmaa ori yhtään enempää. Minun pitäisi oppia tasapainottamaan suurta, pelottavaa kokoani jollain vähemmän häiriintyneellä. Johan minua oli kyllin moni säikähtänyt.
"Ah, anteeksi niin. Unohdin esittäytyä sinulle, anteeksi. Olen Stonehead", sopertelin ja sitten jo takerruinkin omiin sanoihini havaitessani eräänlaisen epäkohdan lauseessani. En ollutkaan kertonut hänelle kokonimeäni.
Olin nyt hänelle vain Stonehead eli kivipää. Mutta miksi ihmeessä?
.
Wind Breaker, uusi kasvo saarelaisten joukossa kuitenkin esitti minulle kysymyksen joka oli hänen vastikään tapahtuneeseen rantautumiseensa nähden aivan ymmärrettävä ja mitä suurimmassa määrin asiallinen, vaikka se keskeyttikin syvällisen itsetutkiskeluni ja palautti minut ulkoiseen vastuuseen muista ylänköläisistä. Päästän pienen äännähdyksen suustani ikään kuin en olisi kuullut aivan kaikkea mitä hän oli sanonut, vaikka oikeastaanhan ongelma oli siinä etten ollut sisäistänyt kaikkea siltä seisomalta. Miksi minä olin näin hajamielinen tänään?

"Um, kyllä. Kyllä minä osaan kertoa ja totta kai kerron, ei siitä ole vaivaa", vastaan kiireesti ja hymyilen nopeasti, ja hivenen hermostuneena. En kuitenkaan jatkanut heti, kun jäin punnitsemaan samoja asioita kuin keskustellessani Suwaneen kanssa: mitä minun sopi kertoa Merelistä ja hänen katoamisestaan? Mitä minä pystyin kertomaan Jokerista, ja synkeistä epäilyistämme murhaajan ja johtajattaren suhteen?
Synkeistä... Ei ei, ei nyt. En kertoisi johtajattaren katoamisesta vielä mitään, sillä olimmehan sopineet Kavarin ja Aquilan kanssa ettei paniikkia lietsottaisi. Suwaneen kohdalla minun oli ollut pakko korjata hänen väärinkäsityksiään, mutta hänkin saisi tietää ajallaan huolimatta siitä mihin laumaan liittyisi.

"Niin. Laumoja on siis kaikenkaikkiaan kuusi. Ylänköhevoset, joihin minäkin kuulun. Tasankohevoset ovat rajanaapureitamme etelässä ja lumihevoset lännessä. Sitten on vielä aavikkohevoset, metsäponit ja vuoristoponit. Ei-kenenkään-maalla on myös joitakin virallisia laumattomia, mutta se taas ei ole oikeastaan kovin viisas vaihtoehto sillä jää ilman lauman suojaa ja oikeutta liikkua yhteismaalla. Tiedätkö mikä ja missä yhteismaa on?"
Aloittelen siis ihan perusasioista, kunnes mieleeni tulee eräs asia hänen mainitsemaansa ystävään liittyen.

"Mihin laumaan sinun ystäväsi mahtaa kuulua, mikäli tietäisit? Tiedätkö rajasäännöistä ylipäätään?", jatkan hivenen huolestuneeseen sävyyn, koska jos hän ei tietäisi kummastakaan, saattoi olla että joko hän tai tämä ystävä oli rikkonut rajasääntöjä. Tosin oliko silloin tapahtunut suurta vahinkoa, kun hän oli kuitenkin uusi täällä eikä voinut tietää? Minun oli taannoin käynyt hyvä onni törmätessäni ensimmäisenä iltanani Mereliin, muuten olisin voinut tehdä ties mitä kaikkea väärin. Ja enköhän ollut muutenkin hieman liian tukahduttavan ja epäkohteliaan kuuloinen? Hän oli muutenkin epävarma ja jotenkin ahdistuneen oloinen.
"Anteeksi kyselyni, tarkoitukseni ei ole vaikuttaa ilkeältä tai.. uhkaavalta tai mitenkään loukkaavalta, mutta minä olen tällä hetkellä vastuussa ylänköhevosten mailla ja minun on oltava hieman ajan tasalla, ymmärräthän?", sopertelen ahdistuneeseen sävyyn viimeisen varmistukseni melkein anelevasti ääntäen. En halunnut loukata häntä, en ollenkaan. Minä vain en ollut kovinkaan sopivassa tilassa tällaiseen nyt ja...
Ei, joka tapauksessa en halunnut olla epäkohtelias enkä olisi saanut olla sitä. Mitä hän mahtoi minusta ajatella ja millaisen kuvan saada koko ylänköhevosten laumasta? Oivoiei.

[ ...ja suurten jaarittelujen ääreen... Olisin voinut pätkiä tätä seuraaviin rooleihin, mutta toisaalta en halunnut katkaista ajatusta keskeltä poikki ._. ]
Enkelikello
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja PaTe » 14. Joulu 2011 15:51

[Anteeksi toodella pitkä tauko. En ole pahemmin sinulle mitään ilmoitellut, mutta tässä nyt vaan on ollut kaikenlaista säätöä. Yritän olla nyt aktiivisempi.]

Katselin minua reilusti isompaa hevosta mietteliäänä. Hän oli nyt hiljaa katsellen minua. Hän näytti miettivän jotakin. En viitsinyt sanoa mitään, sen sijaan luulin tuottaneen toiselle vaivaantuneen olon. Tämän takia päätin antaa toiselle rauhan miettimiseen. Hiljaisuus ei tosin kestänyt kauan ja orin ilme oli nyt yllättynyt ja hieman pelottava. Rauhoitun tosin hieman kun hän avasi suunsa esittäytyäkseen minulle. Ori sanoi nimekseen Stonehead. Nimi kuulosti jotenkin pelottavalta. Mutta itsessään ori ei vaikuttanut enää mitenkään ylitsepääsemättömän karmivalta, vaikkakin ulkomuoto ei sitä hyvin kuvannutkaan.

Ori jatkoi kertoen että hän voi kertoa hieman saaresta. Hän kertoi kuudesta laumasta ja laumattomista, jotka olin jo kuullut Melindalta. Hän kysyi myös yhteismaasta, jota hän ei ollut kertonut. Ori kysyi heti perään uuden kysymyksen.
”En ole kuullut yhteismaasta, enkä ole varma ystäväni laumasta mutta ylänköhevosten alueella, ylängöllä me tapasimme. Hän kertoi minulle myöskin vain kuudesta laumasta, kuten jo aikaisemmin sanoinkin.”
Sanoin hieman hiljaisemmalla äänellä, sillä tuo vaikutti hieman huolestuneelta ja huolestuneisuus tarttui myös minuun.

”Ei se mitään, ymmärrän oikein hyvin.”
Yritin sanoa mahdollisimman vakuuttavasti toisen pyydellen kyselyjään anteeksi. Toivoin vain, että tuo kertoisi lisää ja jotakin uutta, sillä olin vieläkin aivan ulapalla kaikesta.
PaTe
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 19. Joulu 2011 18:42

Katselin minua reilusti isompaa hevosta mietteliäänä. Hän oli nyt hiljaa katsellen minua. Hän näytti miettivän jotakin. En viitsinyt sanoa mitään, sen sijaan luulin tuottaneen toiselle vaivaantuneen olon. Tämän takia päätin antaa toiselle rauhan miettimiseen. Hiljaisuus ei tosin kestänyt kauan ja orin ilme oli nyt yllättynyt ja hieman pelottava. Rauhoitun tosin hieman kun hän avasi suunsa esittäytyäkseen minulle. Ori sanoi nimekseen Stonehead. Nimi kuulosti jotenkin pelottavalta. Mutta itsessään ori ei vaikuttanut enää mitenkään ylitsepääsemättömän karmivalta, vaikkakin ulkomuoto ei sitä hyvin kuvannutkaan.
Ori jatkoi kertoen että hän voi kertoa hieman saaresta. Hän kertoi kuudesta laumasta ja laumattomista, jotka olin jo kuullut Melindalta. Hän kysyi myös yhteismaasta, jota hän ei ollut kertonut. Ori kysyi heti perään uuden kysymyksen.
”En ole kuullut yhteismaasta, enkä ole varma ystäväni laumasta mutta ylänköhevosten alueella, ylängöllä me tapasimme. Hän kertoi minulle myöskin vain kuudesta laumasta, kuten jo aikaisemmin sanoinkin.”
Sanoin hieman hiljaisemmalla äänellä, sillä tuo vaikutti hieman huolestuneelta ja huolestuneisuus tarttui myös minuun.

Nyökkäilen hieman mietteliäästä ja päättämättömänä Wind Breakerin vastaukselle, kun en aivan heti osaa kasata ajatuksiani uuteen puheen ryöppyyn. Jos hän ei ollut kuullut yhteismaasta, hän ei ollut varmastikaan kuullut myöskään Jokerin luomasta uhasta ja asia oli sentään tärkeä. Hän ei osannut myöskään vastata kysymykseeni ystävänsä laumasta, mikä olikin mielestäni taas entistä huolestuttavampi asia. Wind Breaker kertoi nimittäin, että he olivat tavanneet ylängöllä. Entä jos tämä hänen ystävänsä olisikin toisaalta? Jopa laumaton? Sääntöjä kai tässä olisi silloin rikottu ja yhden virheen tehtyäni olin oppinut harvinaisen selkeästi ettei sitä voinut hyväksyä keneltäkään, joka säännöistä tiesi. Varsinkaan nyt, kun Merel oli kateissa kokemuksensa ja viisautensa kanssa.

"Umm, tuota... Minkähän kokoinen ystäväsi mahtoi olla?", tiedustelen pohtiessani voisiko hänen ystävänsä kuitenkin kuulua ylänköhevosiin. Nopeasti kuitenkin ymmärrän muotoilleeni kysymyksen hieman omituisesta tai pikemminkin lähestyneeni asiaa omituiselta kantilta. Ei laumoista tietämätön voisi olla perillä siitä, minkä kokoisia olivat vuoristoponit ja minkä kokoisia ylänköläiset. Enhän minäkään sitä loppujen lopuksi tiennyt sen tarkemmin, vain että olimme suurimpia. Sitä paitsi olin eksynyt sivuraiteille. Hänhän oli kysellut laumoista ja tällä tavoin saisin hänet varmaankin vain huolestumaan itsensä, ystävänsä tai pelkästään kysymyksensä puolesta. Jos tämä epävarma mutta varmasti aivan mukava ori kertoi kohdanneensa jonkun ylängöllä, totta kai tämä ystävä olisi ylänköhevonen.
"Öh, anteeksi. Unohda äskeinen, minä vain... Nnoh, anteeksi. Eksyin aiheesta", mumisen vältellen hetken verran mustan orin katsetta. Sitten kuitenkin selvittelen kurkkuani mahdollisimman hiljaa ja hermostuneena painoa jalalta toiselle siirrellen tapailin sanoja.

"Kuten mainitsin, laumattomuus ei oikeastaan ole kovin hyvä vaihtoehto. Olet tietysti paremmassa turvassa lauman keskuudessa ja... no, olet paremmassa turvassa", aloittelen ja hymyilen sanojeni päätteeksi nopeasti. Sitten minun oli kuitenkin pysähdyttävä miettimään, mitä voisin kertoa Jokerista. Kaiketi kaiken mitä yhteiskokouksessakin?
"Sinä siis et kuulu mihinkään laumaan?", tiedustelen lopulta varovasti. Minun varmaankin kuuluisi siinä tapauksessa tarjota hänelle sijaa ylänköhevosten joukossa, mutta sellainen vastuu tuntui toden teolla vaikealta. Voi johtajatar, etkö voisi palata lapset mukanasi ja kertoa vaikka vain lomailleesi saaren eteläisessä päässä? Minä en todellakaan taida osata tätä.
Enkelikello
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja PaTe » 11. Tammi 2012 14:23

Ori esitti kysymyksen, mutta perui sen nopeasti. Kysymys kuulosti hieman oudolta, mutta sen verran huolestuneelta toinen näytti, että päätin silti vastata
"No tuota... Ei hän hirveän eri kokoinen ollut kuin minä."
Vastasin hieman typerän kuuloisena, sillä en ollut kiinnittänyt häneen kokoonsa erityistä huomiota. Toivottavasti ei ollut siis mistään vakavasta kyse sillä vastaukseni ei varmaankaan hirveästi auttanut.
"Selvä... En haluakkaan ongelmia sen takia."
Vastasin mietiskellen näitä laumahommia. Kuulosti niin monimutkaiselta.
"Kyllä minä haluaisin johonkin laumaan kuulua, en vain oikein tiedä mistään mitään."
Vastasin orille. En siis nyt ole turvassa, joten päätin kysellä lisää.
"Tiedätkö sinä miten pääsen johonkin laumaan?"
Toivon hänen auttavan minua pääsemään johonkin laumaan.

Minua alkoi huolestuttamaan. Toinen kyseli tapaamastani hevosesta ja selitteli ettei laumattomuus ollut hyvä asia. Sen lisäksi hän näyttivän miettivän paljon. Aivan liikaa. Olikohan tällä saarella turvallista? Pitäisikö minun vain lähteä pakoon? Ori ei tuntunut enää niin vaaralliselta, mutta jotain hämärää tässä on. Mutta olikohan aikaisemmin tapaamani ystävällinen hevonen pulassa? Stoneheadin perusteella kyllä oli.
Viimeksi muokannut PaTe päivämäärä 14. Tammi 2012 20:11, muokattu yhteensä 1 kerran
PaTe
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Siuri » 14. Tammi 2012 17:09

[PaTe, muistathan yhä viestien 15-rivin sääntörajoituksen :)? Peliviestin pituus siis 15 riviä ilman ylimääräisiä rivivaihtoja.]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja PaTe » 14. Tammi 2012 20:09

[Anteeksi, en ymmärtänyt, että riviksi ei lasketa sitä, kun hahmo puhuu joskin vain yhden sanan.]
PaTe
 

Re: Ja suurten metsien ääreen

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 09. Helmi 2012 12:44

Sanoinhan, että minä vain huolestutin häntä turhaan. Häntä ei ollut syytä huolestuttaa, vaikka tilanne ylänköhevosissa olikin nyt hivenen kaoottinen. Asiat olisivat pian taas entisellä mallillaan ja tämä minun hankalalta tuntuva tilanteeni ohi sen mukana. Ainakin luulisin... toivoisin. Toivoisin hyvin hartaasti.
"Äh, anteeksi. Minä taidan huolestuttaa sinua? Anteeksi", tokaisin ja hymyilin pahoittelevasti. Samalla kuitenkin pohdin, kuinka sitten selittää hänelle ylänköhevosten tilanne huolestuttamatta. Johtajatar oli kadonnut lapsineen vain vähän sen jälkeen, kun Jokeri oli ilmestynyt. Jos se ei ollut huolestuttavaa niin mikä sitten?

"Tuota... taidan tietää. Sinun pitäisi hankkiutua jonkun laumanjohtajan puheille ja sinuna ehkä puhuisin tasankohevosten johtajalle tai sitten... nnoh, ylänköhevosten. Ja minä olen tavallaan vastuussa ylänköhevosista juuri nyt", vastasin lopulta empien hänen kysymykseensä ja naurahdin hermostuneesti.
"Meillä on nyt hieman... erikoinen tilanne", aloittelin tultuani siihen johtopäätökseen, että rehellisyys periköön maan. Enhän minä voisi antaa hänelle tästä yhtään sen parempaa kuvaa, kuin se oli. Ja me löytäisimme Merelin. Minä halusin hänen ja kaksosvarsojen löytyvän koskemattomana ja hyvissä voimissaan. Me tarvitsimme häntä, enkä halunnut ajatella muita vaihtoehtoja.
"Meidän oikea johtajamme Merel on ollut kateissa, samoin hänen lapsensa Chinook ja Nunatak", sanoin lopulta ääni hiljentyen.

Hetken sanoja etsittyäni jatkoin. Asia alkoi tuntumaan koko ajan vaikeammalta, koska se liukui päättäväisesti kohti Merelin katoamisen myöntämistä ja kammottavien vaihtoehtojen pohtimista. Silti en voisi tarjota hänelle paikkaa laumassamme ennen kuin hän tietäisi koko tilanteen.
"Asian ei toivota liikkuvan saarella kulovalkean tavoin, koska yritämme välttää turhaa paniikkia. Kerrohan, tiedätkö mitään Jokerista?"

[ Ööää, en tiedä tästä tekstistä nyt kun Stonelle on tapahtunut kaikenlaista asioiden tiimoilta tässä aikajanallisesti tämän pelin jälkeen niin en osaa pelata tätä parin kuukauden takaista Stonea 8'3 Mutta tässäpä tämä, anteeksi kesto. ]
Enkelikello
 


Paluu Lehtimetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron