Mitähän ihmettä?

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 14. Kesä 2010 01:01

"En tiedä, mutta lieneeköhän metsänreuna liian kaukana? Siellä olisi puita joiden varjojen viileydessä voisi levätä."
Katsahdin merta vastakkaiseen suuntaan, mantereelle päin. Hiekkaranta oli melkoisen leveä, mutta ei sinne pitkä matka ollut kävellä.
"Mitäs sanot, Falcon?" lausahdin minun mittakaavallani uskaliaasti (koska kutsuin häntä lempinimellä enkä tiennyt, oliko se ensitapaamisella Falconin mielestä sopivaa vai liian tuttavallista) ja käännähdin juhlallisesti ympäri katsomaan kohti puistikkoa takanamme. Harjani heilahti näyttävästi ja nostin toista etukaviotani hiukkasen hiekkamaasta ja katsahdin kysyvästi kirjavaan oriiseen pikkuinen hymynpilkahdus suupielilläni.
"Luuletko jaksavasi tuonne saakka?" kysyin päätäni heilauttaen, vaikka luulisin että kyllä hän jaksoi. Iso ja raavas, täysikasvuinen ori. Ja minua isompikin. Kyllä hän jaksaisi! Mitä enemmän itselleni sitä vakuuttelin, sitä varmemmaksi asiasta tulin. Hymyni levisi kokoajan pikkuhiljaa enemmän, leveämmäksi ja iloisemmaksi. Oli mukavaa edetä smalltalkista ja neuvonannosta johonkin hiukan käytännöllisempään vaihteen vuoksi. Olin toiminnan hevosia, vaikka puheleminenkin oli minusta hauskaa, varsinkin tällaisten mukavien hevosten kanssa kuin Falcon joiden kanssa juttua syntyi ja se luisti luontevasti eteenpäin.

Siinä paha missä mainitaan. Aurinko alkoi pilkahdella puolipilvisenä hetkenä vähän paremmin pilvenreunojen lomata ja jouduin siristelemään silmiäni nähdäkseni kunnolla kiltin orin kasvot, sillä valojuovat tulivat juuri siitä suunnasta, johon katsoi parhaillani. Hymyni hyytyi hiukkasen, mutta taistelin paremman ilmeen kasvoilleni. Heilautin häntääni patistaen kirjavaa toimimaan.
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 14. Kesä 2010 01:47

Katsoin tamman osoittamaan suuntaa. "Luulisin, en sentään niin heikossa kunnossa ole", sanoin Salemille ja hymyilin. Oikeastaan en ollut varma jaksamisestani, mutta eihän tuo ole matka eikä mikään, - tänne tuloon verrattuna. Nyökkäsin vielä hyväksyvästi tammalle ja lähdin astelemaan kohti pusikkoa. Askeleeni näyttivät tönköiltä ja jäykiltä astellessani rantahiekalla. Se tuntui oikeastaan melko ikävältä kavioideni alta, kuumaa ja upottavaa.
Kuumasta puheenollen, ilmakin oli jo muuttunut hiostavaksi. Aurinko porotti suoraan rannalle, täällä kun ei suojaa ollut. Katselin ympärillemme kävellessämme kohti tuota pusikkoa. Merta vastapäätä näytti olevan puita, metsää luultavasti. Mietin jo ehdottavani sinne menemistä, mutta kyllä se näytti olevan liian kaukana. Vaikka toiselle en mielelläni halunnut näyttää olevani niin heikossa kunnossa.

"Kuules Salem.." aloitin rikkoen hiljaisuuden. Hiljaisuus tosiaan oli ollut melko pitkä. "Mietin tässä tosiaan vieläkin sitä johtajaa.." jatkoin pitäen pienen tauon. "Tarvitseeko sen luona tosiaan käydä? Ystäväni, joka kertoi minulle tästä saaresta jonkin verran, ei maininnut mitään johtajista", ihmettelin itsekkin kysymystäni. Vastahan Salem oli käskenyt, tai pyytänyt, etsimään hänet. Mutta tosiaan tarkemmin kuin muistelee, ei musta ori ollut maininnut johtajista mitään. Luulin hänen kertovan olennaisimmat asiat, vaikkakin oli Salem opettanut jo paljon uutta täällä. Niin, mitäpä minä oikeastaan tiesinkään ennen tänne tuloa; saari, joka on täynnä hevosia, ja jonka nimi on Caralia.

Pusikko lähestyi muutamaa metriä edessämme. Se oli oikeastaan suurempi kuin kauempaa oli näyttänyt. Kiersin sen toiselle varjoisammalle puolelle. Varjo ei ollut kovin iso, ja pieneni sitä mukaan mitä aurinko nousi. Kuitenkin sen taakse mahtui makaamaan. Katsoin pusikon viereltä varjoa ja laskeuduin siihen varovasti. Painoin pääni etukavioideni päälle pitäen silmät kuitenkin visusti auki. Minua ei oikeastaan väsyttänyt yhtään, juuri olin muutaman tunnin nukkunut rannalla, mutta jaloille teki tosiaan hyvää hieman rentoutua. Juttuseuraa minusta nyt ainakin olisi, jos toinen sellaista kaipaisi.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 14. Kesä 2010 12:54

Ai, hän oli kuullut ystävältään jotain Caraliasta? Jännä juttu. Joku oli siis onnistunut joskus kaiketi pääsemään pois täältä kertomaan juttuja saarestamme?

Kävelin orin vierellä ihan rauhallisesti, myötäilin kirjavan tahtia sillä hän tuntui olevan meistä se rauhallisempi kävelijä.
"Äh... ehkä se johtajan etsiminen ei ole nyt se pääasia", totesin katsahtaessani väsyneeseen matkakumppaniini. "Ehdit löytää hänet kyllä myöhemminkin. Nyt sinut pitäisi saada vain tuonne varjoon lepäämään..."

Pääsimme kuin pääsimmekön pienen pensaikon luokse ja Falcon käydessä rauhallisesti varjon suojaan seurasin hänen esimerkkiään ja koetin käydä varovaisesti kirjavan oriin viereen makaamaan, hiukan samankaltaiseen asentoon kuin toinenkin.
Pieni hiljaisuus vallitsi taas, ennen kuin päätin rikkoa sen:
"Noh, Falcon... kerrohan jotain itsestäsi", kysyin rennosti hymyillen, kiinnostuneena kuulemaan. "Mitä vain mitä haluaisit kertoa."
Jäin odottamaan toisen profiilikuvausta. Toisista hevosista oli aina yhtä jännittävää kuulla; keitä he oiekastaan olivat, mistä he tulivat, miten he olivat päätyneet Caraliaan.
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 14. Kesä 2010 13:39

Toisesta tosiaan oli juttuseuraa, vai että itsestäni pitäisi kertoa.. Mitähän tässä.. "Hmm, joskus on hieman hankala aloittaa itsestään kertominen..", aloitin hieman vaisulla äänellä. Melkein ajatukseksi tarkoitettu kuitenkin tuli suustani ulos. "Öm, pidän paljon uusista tuttavuuksista, on aina mukava tutustua uusiin hevosiin ja viettää aikaa niiden kanssa", jatkoin todella tönkösti. Mutta kuten jo sanoin, itsestään kertominen on hankalaa. Jos aloittaisinkin ihan alusta?
"Synnyin tosiaan erääseen Espanjalaiseen kisatalliin. Äitini oli oikein mukava puoliverinen, ihmisten mukaan olin "väärän värinen", joten isäni täytyi olla jokin puskaponi", aloitin historiani vienosti hymyillen. "Kuitenkin ihmiset pitivät minusta luonteeni takia; olin helppo koulutettava, tosiaan, en pidä ihmisiä uhkana, enemmänkin ystävinä. Paitsi yhtä, joka minut osti. Olin ollut synnyintallillani monissa kisoissa, ja pärjäsin niissä hyvin. Eräs mies sitten osti minut rahan toivossa, eikä kunnioittanut minua yhtään. Pitkän ajomatkan jälkeen päädyin edelliselle tallille. Sielläkin minut otettiin hyvin vastaan, hevoset varsinkin. Ihmiset eivät niinkään välittäneet, paitsi yksi", sanoin ja aloin taas hymyillä itsekseni muistellessani tuota tyttöä. "Siitä tuli hoitajani, muut tosiaan kiertivät minut kaukaa, johtuen suuresta koostani, ja siitä että olin ori. Yleensähän meitä ei nää ratsastustalleilla, mutta siellä olin. Minulla kisattiin muutamia kertoja, mutta tallille ostettiin uusi kisahevonen, joka vei paikkani kisoissa", lopetin hetkeksi. Katsoin toista olisiko hän tosiaan kiinnostunut, voisin jatkaa vaikka koko tarinani, jollei toinen nukahaisi kesken.. Hän kuitenkin näytti melko kiinnostuneelta joten jatkoin.
"Eräänä yönä hevosten nukkuessa sattui tallille tulipalo", pidin pienen tauon muistellessani tapahtumia, kovin hyvin niitä ei kuitenkaan muistanut sen hälinän keskeltä. "Tallimestari tuli ja avasi oven, onneksemme hän oli ollut tallin lähistöllä sinä yönä. Hän ohjasi meidät laitumelle, johon luulin matkamme loppuvan. Lauman johtajamme, musta ori, - niin olihan meillä tosiaan toinenkin ori tallissamme, mutta siihen ne jäivät - , hän jatkoi matkaansa laitumen yli, kertoen että on suunnitellut pakoa jo pitkään. päivisin se ei onnistunut kenenkään huomaamatta, ja öisin olimme tallissa. Jatkoimme johtajan perässä, osa jäi laitumen sisäpuolelle, itse olin hölmö jatkaessani matkaa. Jatkoimme tosiaan pitkään, osa luovutti kesken, meitä taisi olla kolme loppupeleissä, jotka lähtivät uimaan kohti tuntematonta. Tällä matkalla kuulin ensimmäistä kertaa Caraliasta. Tuo musta ori kertoi siitä, ja että uisimme sitä kohti. Kuitenkaan muut eivät näyttäneen tänne asti pääsevän", sanoin hieman haikeana ja katsoin toivekkaana rantaa. "Jolleivät ole jonnekkin muualle saarta rantautuneet", lopetin. Toinen varmaan tarkoitti kysyessään jotain perusasioita, kuten ikää ja sen sellaista, mutta saikin elämäntarinani, raukka.

"Entäpäs sinä, sinun vuorosi", sanoin ja hymyilin hieman kostonhymyä, vaikka minua kyllä kiinnosti paljon toinen.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 15. Kesä 2010 22:05

Kuuntelin vaisuna toisen tarinaa enkä osannut kommentoida. Toisella oli ollut niin värikäs elämä saaren ulkopuolella... ja traaginen matka tänne saarelle. Ymmärsin kyllä, jos toinen olisi apea. Ties missä hänen ystävänsä olivat... hän ei välttämättä näkisi heitä enää ollenkaan.

Sitten Falcon kysyi minusta. Puraisin huultani, ja huokaisten aloin sitten kertoa.
"Minäkö? Minä synnyin aurinkoisessa paikassa. Paljon hiekkaa, ihmisiä ja kauniita, siroja hevosia... paitsi minä ja äitini. Isääni en koskaan tuntenutkaan, kuka lie hän sitten ikinä ollutkaan. Äitinikään ei hänestä koskaan puhunut", sanoin ohimennen.
"Olimme ainoat juhdat koko paikassa. Kun kasvoin, ihmiset eivät tarvinneet enää toista työhevosta äidin lisäksi, joten minut myytiin köyhille ihmisille. Työskentelin heidän parissaan... ruokaa ei hirveästi aina ollut, mutta sain sieltä kavereita."
Huokaisin. En ollut tullut ajatelleeksi menneisyyttäni pitkään, pitkään aikaan. Ehkä kaunistelisin tarinaa hiukkasen. Kulkutaudin tappamat kaverit eivät voineet kuulostaa mitenkään hirmuisen kivalle ja Falcon olisi voinut säikähtää minua. Siispä päätin tasoittaa hiukan menneisyyden pahimpia kupruja, ihan huomaamattomasti.
"Sitten, eräänä päivänä päätin lähteä pois sieltä. En jaksanut enää olla ihmisten orja", sanoin nyökäten kuin välinpitämättömästi ja ääni halveksuntaa täynnä, sulkien silmäni. "Sitten päädyin tänne, Caraliaan. Tuosta kaikesta on jo niin pitkä aika etten enää edes kunnolla muistakaan sitä."
Avasin silmäni ja katsahdin viekkaasti Falconiin.
"Enemmän minulle on Caraliassa tapahtunut kuin kotimannuilla ikinä", sanoin hyväntuulisesti, vaikka menneisyyteni tällä saarella olikin kaikkea muuta kuin ruusuinen; kuollutta jälkikasvua, vainoajamurhaaja, puolison kuolema, miesongelmia... mitä mieleen melkein juolahtikin, sen minä olin kokenut.

"Mutta menneet ovat menneitä", sanoin. "Enemmän tulevaisuudella on merkitystä, vai mitä", sanoin hymähtäen.
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 16. Kesä 2010 01:27

Alku kuulosti lupaavalta, pian tarina kuitenkin muuttui hieman surullisemmaksi, hyvin toinen näytti silti pärjäävän ennenkin. Salem lopetti kertomuksensa, hieman lyhennetty minun elämänkertaani verrattuna, mutta ajatuksesta pääsin perille.
"Totta", vastasin tammalle hymyillen.
Katselin rantahiekkaa, se näytti puhtaalta ja pehmeältä, kauankohan tässä makaisi, tunnin pari? Ei minulla oikeastaan ollut mitään kiirettä lähteä poiskaan, mutta ei viitsisi koko päivää makoilla yhdessä paikassa, täällä olisi vielä paljon nähtävää, luulisin

"Olit tosiaan ollut täällä jo muutaman vuoden? Millaista elämä täällä on?" kysyin hieman ihmetellen. Asia kiinnosti minua kovasti, voisihan olla, etten koskaan enää lähtisi täältä. Toivottavasti täällä tosiaan olisi niin mukavaa ja leppoisaa, mitä toinen oli antanut ymmärtää.
Rauhallista täällä ainakin oli. Laineet liplattivat pienesti rannalle, ja ilmassa tuntui pientä puhallusta mereltä päin. Meri-ilma tuoksui kerrassaan ihanalta. Painoin silmäni kiinni nauttien ja vetäen lämmintä ilmaa keuhkoni täyteen. Puhalsin kaikki nenän kautta hitaasti ulos.

"Mitä ajattelit seuraavaksi? Lähdetkö takaisin laumasi alueelle, vai jäätkö pitämään seuraa?" kysyin Salemilta. Toinenhan ei saisi täällä olla, eikä hän ollut kovin innokas etsimään johtajaa. Mutta kuten jo tokaisinkin, ei tästä olisi vielä kiire minnekkään. Varjoakin riittää vielä, vaikka aurinko paistaa lähes yläpuoleltamme.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 21. Kesä 2010 22:32

"Äh, elämä tällä saarenpahasella ei ole mitenkään erikoista", sanoin ja käänsin sinisten silmieni katseen Falconiin. "Normaalia... veikkaisin että ihan normaalia. Talvisin on välillä melkoa ankeaa etsiessä ruokaa, jos sattuu elämään huonolla alueella jossa ei ole ruokaa tarpeeksi paljon tai ole sopivaa talviturkkia. Muuten menee melkoisen hyvin..." sanoin, vältellen hiukan kertomasta syvemmin asioistani. Viakka Falcon oli mukava, hän oli hiukan tuntematon kuitenkin. Uskoin kuitenkin, että vaikka kyseessä oli luultavasti tuleva ylänköhevonen, voisimme pysyä hyvinä tuttavina vaikka laumarajat meidät erottaisivatkin toisistamme.

"Ja mitäkö seuraavaksi..." mietiskelin ääneen vastausta orin kysymykseen. "En itse asiassa yhtään tiedä. Minulla ei ole oikein perhettäkään, olen leski ja varsani ovat aina karkuteillä siellä sun täällä. Olen aika huolimaton äiti", sanoin naurahtaen, koettaen peittää huolestuneisuuttani jälkikasvustani. Stelmaria ja Chorus olivat kuolleita, Parlez myös, Jameela oli karannut ja Raven oli kaiketi taas omilla teillään. Se poika oli kyllä vikkelä. Hiljainen ja kova kuin kookospähkinä. Sisältä ihan sulaa vahaa.
"No, ehkä' ne oppivat sitten pärjäämään paremmin omillaan jos saavat hiukkasen omaa tilaa..." sanoin, koettaen hiukan olla itsevarmempi.
"...joten, kaipa voisin jäädä seuraksesi", sanoin ja annoin Falconille lahjaksi kauniin hymyn.

...Leski.
Siinä sanassa oli aivan hirveä kaiku.

[Stelmariahan ei ole oikeasti kuollut. Salem vain luulee niin koska näki tyttärensä tippuvan alas kalliolta mereen. Raven on ottopoika.]
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 21. Kesä 2010 23:16

"Hmm, ihan mukavan kuuloista, leppoisaa", totesin vielä toisen kertomiseen saaresta. Alku vaikutti lupaavalta, vaikka en ollutkaan päässyt rantahiekalta pidemmälle.
Leski vai.. Ja puheista päätellen muutaman varsan äitikin. Kovia kokenut, täytyy myöntää. Itselläni ei koskaan ole perhettä ollutkaan, mutta vielä on aikaa; nuoriahan tässä vielä ollaan.

Salem hymyili kauniisti kertoessaan jäävänsä. Todella hyvä että hän sattui juuri siihen aikaan rannalle, ties kenen hullun hevosen seuraan olisinkaan joutunut. Hymyilin vastaukseksi.

Nousin hiljaa rantahiekalta ylös seisomaan. Pudistelin hiekanjyvät turkiltani, saaden vain osan pois. "Jalat puutuu.." totesin. Lähdin kävelemään kohti merta muutaman askeleen päähän, ja palasin takaisin. En tiennyt laskeutuisinko takaisin maahan, vai mitä tekisin, joten päädyin seisomaan. Nyt oli jo yli keskipäivän, auringon paistamisesta kohtisuoraan päätellen.
"Voisimmeko ehkäpä lähteä kävelemään? Vaikka kohti metsää?" kysäisin tomerasti ja kuuluvasti. Ranta oli jo nähty, olisi kiva jo alkuun tutustua uusiin paikkoihin. Osaapahan tulevaisuudessa suunnistaa ympäriinsä.

Pudistin vielä päätäni kertaalleen hiekasta, oli kieltämättä ilkeästi jäänyt jonnekkin syvälle harjan sisään. Käänsin pääni vielä kerran takaisin kohti merta, toivottavasti muut hevoset pääsisivät ehjänä perille.

[Joo, lueskelinkin tossa Salemin suhteita just tänään >D. Ja ton Ravenin kans :D
Tuli btw melko tönkkö taas :(]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 27. Kesä 2010 20:47

[äh, ne on ihan epäpäivitetyt :''D ja anteeksi aivan liian pitkä kesto tälle vastaukselle! Hyi minua. XD]

"Joo, käveleminen voisi olla ihan kivaa", sanoin posket punaisina koettaessani päästä taas jaloilleni. Punnertaen lujasti ylöspäin pääsin kuin pääsinkin pystyyn ja näytin hyväntuuliselta. "En ole liikaa kulkenutkaan tässä osassa metsää, mutta kaipa me pärjäämme. Ja onhan aina mukavampaa eksyä ryhmässä kaksin kuin aivan yksikseen." Huolehdin vieläkin kirjavan orin jaksamisesta, mutta kaipa hän itse ehdottaessaan jo oli sitä mieltä, että varmasti jaksaisi kulkea. Hyvä niin. Se riittäisi minulle mainiosti.

Heilautin häntääni ja lähdin pää matalalla kulkemaan varjoisaan metsänreunaan, olettaen että Falcon minua seuraisi. Posket heleänpunaisina ja vuohiskarvat heilahdellen tein tietä isolle oriille kulkiessani matalassa, heinikkoisessa metsän kenttäkerroksessa väistellen puiden juuria ja kivenmurikoita.
Häntäni heilahteli iloisesti puolelta toiselle ja mielialani kohosi aivan silmissä, kun sain hiukan liikuntaa. Ehkäpä tähän hyvään mielialaani vaikutti hiukkasen orinkin läsnäolo. Mitä pidempään vietin aikaani kirjavan tuttavuuteni kanssa sitä enemmän minusta tuntui siltä, että Falcon oli hyvä tyyppi. Hän ei tuntunut kaihtavan minua millään lailla, vaikka tiesikin minun olevan leski ja varmaan arveli että minulla oli ties minkälaisia luurankoja kaapissa. Se oli ihailtavaa käytöstä. Pyöräytin silmiäni.
Oikein miellyttävä mies.
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 29. Kesä 2010 00:05

[Oivoi, ei se kesto haittaa >'D]

Salem lähti kävelemään edeltä kohti metsää. Kumpikin uusia tällä puolella saarta, toivottavasti emme sentään eksyisi. Mutta kuten hän ehti jo mainita, on ryhmässä mukavampi eksyä.
Edellä oleva heilutteli häntäänsä. Yritin parhaani mukaan väistellä sitä, ei jouhia naamaan kiitos! Otin muutaman ripeämmän askeleen tamman takaa hänen viereensä. Perässä on jotenkin turha kävellä, näin kuulee sitäpaitsi paremmin, jos toinen avaisi suunsa.

Metsä ilmestyi nopeasti eteemme. Matka oli rannalta päin näyttänyt pidemmältä, mitä se tosiaan oli. Nyt oli melkeinpä pakko siirtyä hieman taka-alalle. Kunnon polkua ei tiellä näkynyt, mutta ahdasta oli siitä huolimatta. Monet puut ja puskat näyttivät yrittävän tiheentää tietämme. Muualla näytti olevan harvempaa, mutta mikäpä tässä kävellä, pitkästä aikaa hyvää seuraa.
Puiden varjot loivat viileitä kohtia ympäri metsää. Muutama valonsäde pääsi oksien läpi kuitenkin paistamaan tiellemme. Edellä kävelijä kulki edellä melko määrätietoisesti, välillä pieni ajatus, että tamma tunsi tämän tien, käväisi mielessäni. Uskoin kuitenkin täysin tamman sanoja, eipä hän kovin epäluotettavan oloinen ollutkaan.

Salem käveli edessä melko reippaasti. Jotenkin näin takaapäin hän näytti paljon pienemmältä. Melkein kävi sääliksi, että hän joutuu edellä väistelemään tiellemme tulevia oksia ja heinikkoa.
"Jospa minä kulkisin edellä?" ehdotin melko varovasti. En haluaisi antaa toiselle kuvaa, etten luulisi hänen olevan kykevä siirtämään heinää pois tieltä, mutta ei se aina kovin mukavaltakaan tunnu.
"Minulla kun sattuu kokoa olemaan enemmän, voisi olla helpompi siirrellä heiniä sivummalle", sanoin. Machoilla ei ollut tarkoitukseni, silti äänensävyni kuulosti hieman itsekkäältä. Hymyilin varovasti tammalle.
"Jos haluat."
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 30. Kesä 2010 01:24

Pysähdyin toisen esittäessä kysymyksensä niille sijoilleni. Kallistin päätä mietteliäästi, vaikka olin jo päättänyt että ori saisi toki mennä edelläni.
"Voi, se olisi niin kiltisti tehty sinulta", sanoin höristäen korviani hyväntuulisesti. Oli mukavaa kun toinen tarjoutui ihan omasta vapaasta tahdostaan. Vaikka en ollut tullut ensialkuun ajatelleeksikaan, niin edessä kulkeminen oli melko vaativaa ainakin minunlaisilleni tantoille kun heinä ja pusikot olivat korkeita ja juurakkoa oli siellä sun täällä melko korkeallekin. Falcon oli vain ritarillinen tarjoutuessaan, vaikka hiukan itserakkaaseen päin kääntyvä sävy hänen äänestään ehkä saattoikin olla havaittavissa. Tarkemmin ajatellen pieni machoilukaan ei ollut ollenkaan paheksuttavaa, jos kyseessä sattui olemaan yhtä hyväkuntoisen ja timmin näköinen tapaus kuin Falcon - ei minulla ollut matkaseurani ulkopnäössäkään valittamista. Käännyin hiukkasen sivulle ja annoin alitajuisesti lehmänkirjavalle tietä, jotta toinen pääsisi jatkamaan matkaamme johtotähtenä.
"Kiva kun tarjouduit, Falcon", sanoin ääni suorastaan orin huomaavaisuudesta johtuvaa kehuvaa sävyä kimmeltäen, kuitenkin aivan vilpittömästi ja teeskentelemättä.

Mitä me oikein teimme täällä metsässä? Etsimmekö jotain, olimmeko kenties matkalla jonnekin? Minulla ei ollut harmainta aavistustakaan, en tiennyt, en lainkaan. Selvästi matkallamme oli jokin syy - jos ei kerran päämäärä, niin ehkäpä sitten matka itse?
"Falcon", lausahdin koettaen kerätä uuden tuttavuuteni huomiota osakseni. "Mihin me oikein olemme menossa?" kysyin hyräillen jotain vanhaa laulunsävelmää, joka oli outo mutta tarttuva, mistä lie minunkin päähäni jäänyt. Nyt kun ori oli taas johdossa, saatoin kysyä sitä, toisin kuin äsken kun itse olin johtanut karavaaniamme.
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 30. Kesä 2010 11:09

Astelin tamman ohi edelle hymyillen. Kiva että tarjoukseni kelpasi, ei olisi kovinkaan kohteliasta antaa pienemmän rynnätä edellä kompastellen juuriin. Yritin pitää askeleeni mahdollisimman leppoisina, ettei toinen vahingossakaan jäisi jälkeen. Painoin pääni maahan päin laittaen sen roikkumaan lepäävästi. Vedin keuhkoni täyteen tätä raikasta lämmintä metsän tuoksua. Kesä.
Katselin hieman ympärillemme etsien parempaa tietä kuljettavaksi. Toistaiseksi silmäni eivät hahmottaneet missään metsäpolkua, jouduimme siis tyytymään tähän rämeikköön. Mutta eipä se nyt kovin haitannut, tie mikä tie. Ja tällaista metsän kuuluu ollakin.

Taaemman lausuessa nimeni, hiljensin vauhtiani ja käänsin korvani kutsujaa kohti. Hyvän kysymyksen kieltämättä esitti.
"Jaa, oikeastaan en tiedä itsekkään", aloitin pysähtyen. Kääntelin päätäni ympäri metsää miettien samalla määränpäätämme. Kenties meillä ei määränpäätä ole, luultavasti kuljeskelemme vain täällä huviksemme.
"Ei.. en tosiaan tiedä. Metsä luultavasti on molemmille uutta seutua, vaikea sanoa mitä täältä löytyy", sanoin. Kuulostipa seikkailunhaluiselta, aivan kuin haluaisin etsiä jotain uutta ja jännittävää. Mutta ei, se ei ollut tarkoitukseni. Käänsin pääni tammaan päin.

"Jospa sinulla olisi ideoita?"
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 05. Heinä 2010 00:45

"Äh, ei minulla mitään sen tärkeämpää", tokaisin posket punertaen heleän kuulaasti.
"Tutkiminenkin on ihan kivaa ja johan tässä saa pikkuisen jo liikuntaakin, kun liikuskelee ympäriinsä, vai mitä", sanoin vinkaten silmää oriille. Koska ori oli kääntänyt katseensa minua kohti, luultavasti hän huomaisi? Muutenkin olin liikkunut koko ajan hiukkasen pilkettä silmäkulmassa kirjavan oriin seurassa.

"Ja sítäpaitsi, mikäpäs olisi hauskempaa kuin metsässä kulkeminen näin nättinä kesäpäivänä, kun seuranakin on mitä parhainta!" hihkaisin Faramirille. Se oli totta - Falcon oli mukavaa matkaseuraa, puhui, oli huomaavainen ja kohteliaskin - mitäpä muuta sitä olisi voinut aikuiselta mieheltä oikein enää toivoakaan? Lisäksi hän toi turvaa - turvaa oli numeroissa, olihan yksi vähemmän kuin kaksi. Yhdessä olimme enemmän turvassa ja jos eksyisimme, olisi aina hauskempaa eksyä kaksin kuin yksin.

Rämeikössä oli tukahduttavan vaikea kulkea ja jouduin käytämään melkein kaiken energiani rauhalliseen ja tasaiseen etenemiseen ja pukkelehtimiseen kaikissa ahtaissa väliköissä. Vuohiskarvoihini oli juuttunut kaikkia pieniä roskia, heinänkorsista oksien kautta multaan ja hiekkaan ja pääni ympärillä pyöri lauma paarmoja, mäkäräisiä ja aivan jopa tavan hyttysiäkin. Ne olivat ärsyttäviä, mutta selvisin jotenkuten, ähisten ja yrittäen pelotella ötököitä tiehensä heiluttamalla harjaani ja koko päätäni. Kaikki pitivät todella ärsyttävää ääntä ja punaiset posket kuumina heiluin kuin heinämies.
Mintzu
 

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Heinä 2010 11:31

"Totta", sanoin ja hymyilin tamman silmäniskulle. Käänsin pääni takaisin eteenpäin ja lähdin astelemaaan pitkiä askelia eteenpäin kulkien kuitenkin hitaasti.
Salem alkoi puhua hyvästä seurasta. Hyvä jos miellyttää.
"Kieltämättä seura on hyvää", sanoin itsekseni virnuillen naama menosuuntaan päin. Tamma kieltämättä oli mukava, harvoin löytää yhtä avautuvaa hevosta. Tammoista varsinkaan. Otapa selvää mitä joku tarkoittaa sanomalla jotain mitä ei takoita..

"Jospa sitten vain kiertelemme ympäriinsä. Jos satumme törmäämään Mereliin.." ääh, taas se merel. "..Niin voisimme pysähtyä juttelemaan. Mutta minun puolestani ei ole kovin kiire häntä etsiä", jatkoin. En sitten tiedä, kuinka tärkeää se todella olisi, mutta vaikka muuten noudatan aina sääntöjä ja rajoja, ei tällaiset pikkuasiat haittaisi.
Ympärillä tosiaan näkyi vain metsää. Tai ei ihan.
"Hei!" hihkaisin ja nostin pääni korkeammalle. Hui kamala kuinka korkeaksi edes pääsin.
"Tuolla menee polku!" sanoin katsoen tiemme leikkaavaa metsäpolkua. Sen kunnosta en tiedä, mutta jospa se olisi vähän parempi kuin tämä pusikossa rämpiminen.
Nopeensin hieman tahtia toivoen toisen pysyvän mukana. Polku lähestyi lähestymistään, ja pian tunsin kovempaa maata jalkojeni alla. Katsoin sivuille polkua pitkin.

"Mihin päin?"
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Mintzu » 19. Syys 2010 12:30

Eteemme avautui metsän keskeltä polku, joka vei kahteen suuntaan. Kumpaan suuntaan meidän olisi pitänyt mennä? Toiseen suuntaan - vasemmalle - mentäessä polku näytti muuttuvan kiemurtelevaisemmaksi ja vaikeakulkuisemmaksi ja se oli täynnä pieniä, harmaita irtosoranpalasia, jotka loivat kuhmuraisen vaikutelman tiestä. Sitten oikealle katsottaessa näkyi edessämme hiukan avaramman oloinen suunta, jota puunoksat varjostivat ja loivat auringon kanssa hiukan taivaallisen vaikutelman. Tien reunoilla kasvoi varvukkoa, mustikoita ja puolukoita - marjat tosin eivät olleet vielä kypsyneet - mutta joka tapauksessa polun reunat olivat helposti erotettavissa.

Katsahdin takaisin oriin tarkasteltuani kumpaakin vaihtoehtoamme kriittisesti. Nyt ei ollut aikaa ajatella, jos Merel piti löytää ja äkkiä sittenkin.
"Hajaannutaan", sanoin tehtyäni nopean päättelyketjun melkoisen lyhyessä ajassa. "Jos kuljemme kumpikin eri suuntaan, löydämme ylänköhevosten johtajattaren nopeammin. Jos suuntavaistoni on yhtään oikeassa, ylänköhevosten maille pääsee, jos menee tuota valoisampaa reittiä, mutta voin olla toki väärässäkin. Mene sinä tuota oikeanpuoleista tietä siis ja minä otan tämän kivisen. Jos löydän Merelin, kerron hänelle, että sinä etsit häntä liittyäksesi laumaan. Okei?"

Tavallaan oli todella harmi erota oriista. Hän oli ollut mukavaa seuraa. Samalla tunsin kuitenkin suurta mielihyvää siitä, että olin saanut olla hänelle avuksi niin lauman löytämisessä kuin perustietouden antamisessa ja olin kaiken lisäksi saanut tutustuakin häneen vähäsen. Todellakin - Faramirin pystyin luokittelemaan päässäni siihen lohkoon hevosia, jotka halusin tavata uudelleen. Hän oli tehnyt minuun ystävällisellä käytöksellään hyvän vaikutuksen. Hyvä niin. Hän oli hyvä mies.

Hypähdin vasemmalle vievälle polulle niin, että irtokivet kavioideni alla rapisivat.
"Minä menen nyt. Tavataan myöhemmin vähemmän virallisissa merkeissä, eikö vaan?" huikkasin hymyillen. "Näkemiin sitten!" ja nostin ravin, kadoten mutkittelevaa tietäni pitkin metsän siimekseen.

Salem poistuu.

[kiitoksia ihanasta pelistä!]
Mintzu
 

EdellinenSeuraava

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron