Mitähän ihmettä?

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Re: Mitähän ihmettä?

ViestiKirjoittaja Siuri » 19. Syys 2010 13:18

Salem ehdotti hajaantumista. Se voisi olla järkevää, työni helpottuisi puolella.
Nyökkäsin tämän ehdotukselle, ja mumahdi hyväksyvästi.
”Selvä”, sanoin, ja odotin tamman lähtevän ensin paikalta. Katsoin vielä molempiin suuntiin risteyksessä. Molemmat tiet näyttivät vievän syvemmälle metsään, mutta mitäpä mitä näistä alueista tiesin. Luultavasti tulisin vielä eksymään näillä main, mutta jos tämä kerta saari oli, on tänne helppo päästä takaisin.

Tamma jatkoi puhumistaan.
”Tottakai, jollen eksy, ja jää erakoitumaan keskelle pimeää metsää”, sanoin leppoisasti naurahtaen.
”Nähdään!” huusin vielä pois ravaavan tamman perään. Katsoin sen menoa hetken, ennen kuin se katosi syvälle metsään.
Jos kaikki hevoset tällä saarella ovat yhtä mukavia, minulla tosiaan on ollut tuuria päästessäni tänne. Tai ei edes kaikki, hyvä tietää että ainakin yksi hevosista täällä on noin mukava ja auttavainen. Tietääpähän ketä etsiä, jos seurasta on pulaa.
Hymyilin itsekseni, ja lähdin kävelemään leppoisasti vastakkaiseen suuntaan.
Kuuntelin lintujen laulua ja puiden huminaa päämäärättömällä matkallani. Kiire ei olisi, vaikka se kestäisi monia viikkoja, on musta tamma silti löydettävä.

Falcon poistuu.

[Kuten myös, uusiksi jossain välissä ;)]
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Edellinen

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron