First of the year

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

First of the year

ViestiKirjoittaja flandur » 21. Loka 2011 20:59

Rannalla oli tyyntä ja rauhallista. Siniset aallot mursivat ja kastelivat rantahiekkaa leikiten kuten niiden oli aina ollut määrä tehdä. Linnut sirkuttivat monikirvavissa sulkapuvuissaan kauempana pesäpuissaan. Iso, keltainen mollukka paistoi korkealla taivaalla tottuneesti säteitään maahan asti hehkuen ja lämmittäen hiekan sopivan lämpimänksi. Rantahiekalla iso ruunikko hevonen makasi kuin raato. Aallot hakkasivat riemukkaasti loiskuen tamman takajalkoja. Muutoin tamma olikin myrskyisestä kokemuksestaan jo täysin kuivunut.

Peikko
Kärpänen oli lämpimänä syksyisenä päivänä herännyt horroksestaan ja tullut tahallaan hevosta kiusaamaan. Ensin korva heilahti, sitten tamma havahtui enemmän olemassa oloonsa ja haisteli syvään uusia tuoksuja. Silmäpari aukeni uteliaana, pääkin siinä taisi heilahtaa hämmentyneenä. Tamma kannatteli päätään ja kävi ympäristön läpi hitaasti samalla kun hän haisteli tarkkaavaisesti ympäristöään. Korkusta kantautui rahiseva korahdus. Jano poltti kuivaa kurkkua, mutta vieressä olevan meren vesi ei sen kummemmin houkutellut. Järkevä tuntui Peikko olevan kun ei suolaista merivettä juonut. Tai sitten merivettä oli jo kokeiltu, eikä tuo ollut janoa sammuttanut.

Myrsky oli huuhtonut jäljet pois, mutta siitä huolimatta Peikko haistoi sen. Hevonen, ei vaan paljon hevosia. Silti Peikko ei haistanut yhtään ihmisten ominaistuoksuja. Oli vain villi, koskematon luonto eläimineen. Ei ihmisten tuoksua, ei koneita.

Peikko nousi horjuvasti seisomaan täyteen mittaansa ja otti pari huojuvaa askelta eteenpäin. Jokaista lihasta särki, mutta olihan lihaksillakin sentään syynsä vihoitella. Tamma yritti hirnahtaa, mutta kurkusta ei kaikunut mitään ulos. Ei se kyllä ollut mikään yllätyskään, sillä merivettä oli varmasti nielty myrskyssä useita litroja.

Jossakin vaiheessa liike oli pysähtynyt tähystämään meren puolelle, mutta Peikko kääntyi kohti kutsuvaa saaren keskiosaa. Aluetta, josta erikoiset tuoksut olivat kantaneet. Peikko halusi tietää lisää tästä kaikesta, vaikka tuntisikin olonsa hyvin uupuneeksi yhä. Isot jalat raahustivat raskaasti hietikolla jättäen valtavia painaumia hiekkaan. Tamma suuntasi eteenpäin, eikä enää vilkaissut mereen.
flandur
 

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron