Raskas on miettiä vapautta [YH, MR]

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Raskas on miettiä vapautta [YH, MR]

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 19. Heinä 2012 19:45

[ werucchi ja Lucresia, liittymispeli. ]

Tuuli laantui yhtäkkiä ja kuulin jossain hyvin kaukana ukkosen jyrähtävän. Ilma olikin koko päivän tuntunut hiostavan kuumalta ja tuntunut painavan koko olemusta tiiviiseen kasaan. Lisäksi päätäni oli särkenyt pitkään, joten rajuilma oli oikeastaan hartaasti odotettua. Nyt odotuksesta vain tulisi entistäkin rankempaa, kun tuulenvirekään ei enää käynyt edes meren rannassa. Hiekka oli polttavan kuumaa varjossakin, mutta olin siitä huolimatta asettunut makuulle.
Tunsin itseni hyvin hermostuneeksi ja ahdistuneeksi. Aurinko lämmitti ajatukset, jähmetti ne pääkoppaan irtoamattomaksi massaksi eikä ollut tuulenvirettä joka puhaltaisi ne pois. Mutta en minä toisaalta pelkkää säätilaa syyttänyt ahdistuneesta olotilastani.

Milloin ihmeessä huonot uutiset oikein lakkaisivat? Merel oli kuollut, Dakotah Honaw lähtenyt tiehensä jostain täältä samalta rantaviivalta ja Kavar... Hänen mielensä oli järkkynyt ja tasankolaisori oli ollut täysin eksyksissä ja epätoivoinen itsensä kanssa, kun hänet vastikään kohtasin. Miksi juuri Kavar? Kysymys ei auta eikä muuta mitään, mutta... miksi?
Saaren laumat olivat lyhyen ajan sisällä kokeneet jälleen suuria mullistuksia, enkä minä totta puhuen tänään ollut kovin positiivinen: pelkäsin kovasti mitä tulevaisuus vielä haluaisi tuoda tullessaan.
Enkelikello
 

Re: Raskas on miettiä vapautta [YH, MR]

ViestiKirjoittaja werucchi » 22. Heinä 2012 02:12

Lucresia

Muista erottuani olin taas kävellyt jonnekin kuka ties minne, mutta sen jälkeen olin nähnyt taas sen kammottavan meren. Sinivihreää suolaista vettä, joka oli minut tänne kuljettanutkin. Nyt taivas oli kuitenkin tumma ja pilvien peitossa, ja karvani nousivat melkein joka kerta pystyyn kun kuulin ukkosen jyrähdyksen jossain päin tätä saarta. Kotona olisin käpertynyt jonnekin, kunnes salamointi laantuisi, mutta nyt kävelin päättäiväsesti eteenpäin. Täällä ei edes satanut, sen sijaan aurinko porotti hiekkaan. En voinut olla hetkittäin kummastelematta saaren kummallista säätilaa, ja ajattelematta että tulisin varmasti yllättymään monta kertaa uudestaankin.

Merelle vilkuilun lomassa huomasin jonkun isokokoisen ja rusehtavan makoilemassa hiekan lomassa. Ensimmäinen reaktioni oli ajatus palaamisesta omia jälkiäni pitkin takaisin mahdollisimman äänettömästi mitä pikimmin, mutta minulle oli puhuttu niistä laumajutuista... Sellaiseen pitäisi ilmeisesti kuulua, jos ei halunnut tulla muiden hylkimäksi. Ehkä tuo iso ja rusehtava tietäisi missä ylänköhevosten laumanjohtaja oli, minulle kuitenkin oli neuvottu jotain tähän suuntaan menemisestä... Kai...

Yrittäessäni siinä tehdä päätöstä mikäli palaisin äkkiä sinne mistä olin tullutkin vai käydä konsultoimassa tuolta jätiltä tärkeästä asiasta, otin askelia eteen ja taakse. Menen kysymään... tai sitten en... Kyllä oikeasti pitäisi... mutta jos joku toinen kerta...
Päätöksentekoni kuitenkin keskeytyi, kun takajalka osui johonkin toiseen jalkaan ja huomasin kaatuvani.
"Agh!" ähkäisin, kun löysin itseni kaatuneena kuumaan hiekkaan. Oikein hienoa Luci, kas kun keskellä saarta olevatkin eivät kuulleet kuinka sinä kompastuit omiin jalkoihisi. Hyvin nolona käänsin pääni katsomaan oliko se iso ruskea sattumoisin kuullut tai huomannut tai edes tiedostanut minun olevan täällä rähmälläni, kovasti toivoen että meri olisi mielenkiintoisempi.
werucchi
 

Re: Raskas on miettiä vapautta [YH, MR]

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 26. Heinä 2012 15:56

Ajattelin nykyään paljonkin Kavaria ja Variaa, joista molemmat olin tavannut tasankohevosten rajalla murheellisissa merkeissä. Olimme puhuneet tasankolaisten nyt entisen johtajan kanssa siitä, kuinka hänen mielenterveytensä oli alkanut horjua Merelin kuoleman jälkeen. Ja sitten Varia olikin saapunut paikalle ja epätoivoisen, mutta yhä luottamusta herättävän Kavarin paikalle oli astunut joku toinen. Joku raivosta hehkuva, vainoharhainen, karjuva muukalainen. Hän oli syyttänyt meitä petoksesta, vakoilusta, hänen valtansa väkisin riistämisestä ja jopa Merelin ja hänen lastensa kohtalosta.
Minä olin luvannut tukea oria, kuten olin luvannut tukea Mereliäkin. Olin epäonnistunut johtajattareni ja hänen viattomien kaksosvarsojensa varjelemisessa, kun joku mielenvikainen murhaaja oli käynyt heidän kimppuunsa. Kuinka ihmeessä minä nyt tukisin parhaani mukaan Kavaria, kun hänen oma mielensä oli horjunut? En olisi suurin surminkaan halunnut verrata häntä salaperäiseen Jokeriin, mutta...
Molempien oli pakko olla sairaita, omalla tavallaan. Jokeria en usko voivani tai välttämättä edes haluavani enää auttaa, mutta Kavar oli minun nähdäkseni viaton kaikkeen. Ja minä olin luvannut tukea häntä. En tiedä miten, mutta... jotenkin. Täytyisikö minun etsiä häntä yhteismaalta? Vai pyytää jotakuta tasankohevosista... niin mitä? Tuomaan mahdollisesti aggressiivinen entinen johtajaori luokseni keskustelemaan välittämättä siitä, olisiko keskusteleminen edes periaatteessa mahdollista?

Hätkähdin ajatuksistani, kun takaani kuului ähkäisy ja käänsin katseeni merestä. Taakseni oli huomaamattani ilmestynyt hyvin vaalea tamma, joka näytti kompastuneen vain hetkeä aikaisemmin. Kaikesta päätellen hän oli ähkäisyn päästäjä.
Kohottauduin hitaasti seisomaan ja vaikken saanut hymyä tänään ulottumaan vilpittömänä korviini, tervehdin häntä kuitenkin ystävällisesti. Hän ei kylläkään ollut minulle tuttu kasvo, eikä oikeastaan vaikuttanut ylänköhevoselta, mutta... eihän se ollut kohtelias aihe aloittaa? Kuten olin huomannut, lauman rajojen sisäpuolella olevat vieraat olivat useammin eksyneitä tai laumaan liittymistä aikovia hevosia loikkareiden sijaan.
"Hyvää päivää, neiti. Ette kai loukanneet itseänne kaatuessanne?"
Enkelikello
 

Re: Raskas on miettiä vapautta [YH, MR]

ViestiKirjoittaja werucchi » 23. Syys 2012 00:06

[voi vitsit mikä jumituss... D:]

Eipä se meri tainnut pahemmin isoa ruskeaa kiinnostaa, vaan saman tien tuntemattomat kasvot olivat kääntyneet minua kohden. Hymyntapaisen kera hän tervehti, ja kysyi loukkasinko itseni. Niin pian kuin suinkin, lievästi sanottuna naama punaisena, keräsin jalkani kokoon ja sain itseni pystyyn.
"E-en suinkaan, kaikki kunnossa", totesin hätäisesti. "Kompastuin vain... johonkin. Mutta", lisäsin osaamatta kuitenkaan sanoa mihin kompastuin, "taisin häiritä mietiskelyänne, pahoitteluni."

Minussa oli selvästi jokin vialla, kun en millään osannut tavata ketään tuntematonta mitenkään normaalisti, aloittaen keskustelun vaikka sanomalla 'hei' kuulostamatta joko henkensä puolesta pelkäävältä tai kuolemanväsyneeltä. Nytkin huohotin kevyesti säikähdyksen takia, ja vaalean värini puolesta kasvoilleni kohonnut puna loisti kirkkaammin.
Ihan hiljaa seisoin siinä ison ja ruskean edessä osaamatta sanoa enää yhtään enempää. Hän sitäpaitsi taisi olla veteraani minuun verrattuna mitä tuli tällä saarella oleskeluun, joten eiköhän hän kysyisi jos olisi jotain kysyttävää, kuten vaikka että 'mitä hittoa teet täällä' tai jotain sellaista. Sellaisia kysymyksiähän kaikki tuon kokoiset kysyivät. Ei ollut helppoa olla se pienempi, etenkin kun kuulostikin vielä kymmenen kertaa pienemmältä kuin miltä näytti.
werucchi
 

Re: Raskas on miettiä vapautta [YH, MR]

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 25. Syys 2012 17:00

Nyökkäsin ja koetin uudelleen hymyillä tamman vastatessa, enkä voinut olla havaitsematta hänen hienoista hermostustaan. Hän ei vaikuttanut siltä, kuin olisi ollut etsimässä juttuseuraa ja pelkäsinkin hieman, että olin tietämättäni häirinnyt häntä. Jotenkin ajatus sai minut pettymään, sillä vieras olisi hyvinkin saattanut siirtää ajatukseni hetkeksi tasankolaisorista, jota olin miettinyt viime tapaamisemme jälkeen lähes päivittäin. Olettaen tietenkin, ettei hän ollut omin luvin vaeltelemassa ylänköhevosten mailla.
"Ette te häirinnyt minua, ette suinkaan. Mietin kyllä kaikenlaista vielä äsken, mutten mitään... mieltä ylentävää", vastasin ja naurahdin hermostuneesti katsellen vaaleaa yhä arvioivasti. Oliko hän peloissaan? Jospa hän tosiaan oli rikkonut rajasääntöjä tietoisena tekonsa vääryydestä ja vaikutti siksi niin epävarmalta kohdattuaan jonkun tällä puolen rajaa. Se ei olisi miellyttävä vaihtoehto, mutta totta kai tärkeä asia tarkistaa.

"Mmn... En ole tavannut teitä aikaisemmin ja pelkäänpä, että minun täytyy tiedustella mahdatko kuulua ylänköhevosiin? En halua olla epäkohtelias", tiedustelin ja koin tarpeelliseksi vakuutella hyviä aikeitani vaaleammalle, joka näytti nyt mykistyneen kokonaan. Kunhan ei vain juoksisi pakoon kuten tuo muuan toinen vaalea tamma törmättyään minuun ylänköhevosten mailla? Ei hän kyllä aivan niin pelokkaalta vaikuttanut, mutta epävarmalta joka tapauksessa.
Äkkiä huolien painamassa mielessäni välähti ajatus, joka oli kieltämättä ristiriidassa äskeisten vakuuttelujeni kanssa. Itsensä esittely olisi ollut paitsi kohteliasta, myös reilua ennen kuin alkoi kyselemään vieraiden tarkoitusperiä!
"Oi, anteeksi... Unohdin esitellä itseni, anteeksi. Olen Belshet Stonehead. Saanko tietää teidän nimenne?"
Tarkkailin edelleen tamman epävarmaa olemusta varuillani ja pidin huolta siitä, että ääneni ja sanamuotoni olivat toivon mukaa sopivan rauhoittavat.
Enkelikello
 


Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron