Voiton arpa on heitetty ohitseni

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Wohweli » 25. Heinä 2012 01:44

Arabella
» Sachiyo ja Darius tänne. ;D

Vallukseni havumetsän poikki oli jo lähenemässä loppuaan. Olin taivaltanut jo läpi yön sen teräväneulaisten puiden lävitse. Seuranani ei ollut kuin taivaan tähdet joista ei ollut irronnut sanaakaan, vaikka en ollut odottanutkaan pystyväni kommunikoida niiden kanssa. En ollut hullu.
Se päivä jona olin tajunnut, että en ollutkaan tiineenä oli musertanut minua. Varsa ei ollut toivottu, ei lainkaan tarkoituksellinen, mutta hiljattain olin hyväksynyt asian ja ollut jopa valmis pitämään huolta omasta pikkuisesta. Mutta onni oli kääntänyt minulle selkänsä. Jälleen. Mutta näin myöhemmin ajateltuna näin oli parempi. Olin vasta nuori, eikä varsalla olisi ollut edes isähahmoa josta ottaa mallia. Niin, Jay ei kelpaisi millään mitoin yhdenkään varsan esikuvaksi. Se hirviö ansaitsi kaikkein pahinta, ikuisen kidutuksen rovion liekeissä.

Aamuun ja auringon nousuun ei ollut enään, kuin hetki. Vaellukseni eteenpäin oli kestänyt koko yön. Kaikkein hulvattominta hommassa oli eritoten se, etten tiennyt lainkaan minne olin edes menossa. Eikä se kyllä edes tuntunut tärkeältä.
En ollut lainkaan väsynyt, vaikka olin ollut hereillä jo vallan pitkään.

Vihdoinkin havumetsä todella päättyy ja paljastaa takanaan erittäin tyynen meren, joka näyttää loppuvan lyhyeen ja yhtyvän mustaan taustaan. Pian aurinko nousisi ja valaisi ruskeana kimaltavan rannan. Näin jo helposti turpaani pidemmälle, eikä pimeys tuottanut juuri lainkaan näkemisen suhteen ongelmia.
Astelen hiekan puoleen rohkeasti ja tottuneesti. Askeleeni ovat laiskahkot, mutta se ei ole heijastus väsymyksestäni. Olin yhä virkeänä, kuin olisi nukkunut pitkään ja täydessä rauhassa. Ei minulla ollut enää syytä rauhattomalle nukkumiselle. Elämässäni kaikki oli nyt hyvin. En ollut tiineenä vihaamalleni orille, minulla oli ystäviä ja nyt olin vain päässyt liukumäkeä ylös, joka oli juuri kiidättänyt minut pika vauhtia alas, aina perille saakka. Nyt saatoin seisoa varmoin jaloin ja katsoa huomista rohkenevasti.

Olikohan vesi kylmää? En minä siltikään viitsisi, kuin hieman vuohisiani huuhdella. Joesta hengissä selviäminen oli hieman nipistänyt luottamustani vettä kohden.
Wohweli
 

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Siuri » 27. Heinä 2012 13:25

Darius

Kuinka pystyinkään olemaan niin typerä, että uskoin sitä tammaa? Tämä paikka muka hänen valtakuntansa?
Niinpä niin.
Ei ollut ensimmäinen kerta, kun joku tulee ja valehtelee päin naamaa.
Mutta miksi? Mitä se hyötyi siitä, että sai pitää minua pilkkanaan? Naurunalaisena. Sai minut vielä kertomaan tätä tietoa muillekin saarella olijoille?
Ja minä kun vihdoin luulin löytäneeni paikan, johon voin sopeutua.

Seison merellä ja katson pitkälle eteenpäin. Taivas on yhä tumma päälläni, ja se saa merenkin näyttämään vain tummalta päättymättömältä kankaalta edessäni.
Mitä minä täällä teen?
En halua olla täällä. En halua aloittaa tätä kaikkea taas alusta.
Mutta toisaalta..

Niin. Mitä minä oikein ajattelen.
Naurahdan mielessäni.
Minun täytyy vain antaa mahdollisuus. En tietenkään voi tietää, mitä kaikkea tämä saari todella pitää sisällään, jos en anna sille aikaa näyttää sitä.
Ehkä se on vain minun huonoa tuuriani, että törmäsin juuri niihin hevosiin, tai ehkä kohtalo, mutta tällä paikalla on minulle varmasti niin paljon enemmänkin annettavaa. Ei tässä voi olla kaikki. Kokonainen saari täynnä villihevosia.
Enkä minä voi vain väittää, että kaikki he ovat samanlaisia. Niin he ovat aina olleet, mutta en pysty sanomaan niin, ennen kuin tiedän sen.

Käännyn ympäri takaisin kostealle hietikolle.
Ei tule olemaan ihan helppoa sopeutua uuteen paikkaan, mutta kyllä minä sen kestän. Pakkohan minun on!
Säpsähdän ajatuksistani, kun huomaan sivusilmällä jonkin matkan päässä tumman hahmon, joka kävelee havumetsästä hiekalle. Jähmetyn paikoilleni ja katson uteliaasti korvat hörössä tätä hahmoa, joka vain kävelee eteenpäin merta kohti. Pian uskaltaudun ottamaan muutaman askeleen kohti tätä hevosta. Kaulani on pitkällä, kun lähden kävelemään hiljaa hevosta päin.
En edes tiedä, mitä odotan. Ehkä jonkinlaista merkkiä siitä, onko tällä saarella minulle paikkaa. En tiedä..
Pysähdyn pian taas ja nostan pääni ylös. Ilmeeni kuitenkin viestii sitä, että uteliaisuus vie voiton, ennemmin tai myöhemmin. Niinpä jatkan kävelyä iloisen oloisena korvat yhä höröllä.

Aamu on yhä synkkä. Rantakin on aivan hiljainen ja meri uskomattoman tyyni. Kuitenkin idässä päin horisontti alkaa hiljalleen vaaleentua ja valaista myös rannan. Muttei aivan vielä.
Kävelen hitaasti, nyt jo hieman äänekkäämmin, kohti hevosta. Tuoksusta päätellen se on tamma. Ja mitä lähemmäksi pääsen, pystyn erottamaan sen ruskeaksi väriltään, minua hieman pienemmäksi, sirommaksi ainakin, sekä nuoreksi. Lähellä minun ikääni, oletan?
"Hei!" karkaa suustani ilmoille tervehdys, vaikka olen vielä hyvän matkan päässä tammasta. Nostan ravin ja lähden kevyen näköisesti ravaamaan liidokkailla askelilla kohti tammaa. Kun lähestyn tätä, niin vaihdan ravini jälleen käyntiin, ja pysähdyn sitten muutaman hevosenmitan päähän tammasta.
"Nätti aamu, eikö?" sanon hymyillen tammalle ja katson selkäni taakse itäistä taivasta. Pikkuhiljaa. Siirrän katseeni kuitenkin pian tammaan kauniisiin ruskean värisiin silmiin.
"Olen Darius", esittelen itseni nimeltä pienen nyökkäyksen kera.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Heinä 2012 16:03

Mitenhän minun kuuluisi tästä eteenpäin edetä elämässäni. Ainakin olisi katsottava rauhassa. Päivä kerrallaan. Niinhän äitikin tapasi sanoa. Hitaasti hyvä tulee. Sanojen voimasta pystyn melkein kuulemaan tämän äänen korvissani. Ummistan hetkeksi silmäni voidakseni vain nauttia menneisyyden nautinnollisesta virrasta. Tai ainoastaan nautinnollista ja vaivatonta elämässäni oli ollut lapsuus, tai sekin oli ollut vain siihen saakka, kun äitini oli kuollut.

Silmäni rävähtävät nopeasti auki, kun kuulen jonkun tervehtimän matkan takaa. Käännän hieman yllättyneenä kasvoni minua kohden ravaavan puoleen ja hymy levittäytyy sitemmin kasvoilleni.
"Hei vain!" huikkaan takaisin ja käännyn orin puoleen tämän pysähtyessä etäämmälle minusta.
Orilla oli selvästi silmää luonnon kauneudelle tämän kysyessä minun mielipidettäni aamusta.
"Aivan ihastuttava! Ja kohtahan se kaikki kauneus vasta huippuunsa pääsee, kun aurinko kömpii esille," sanaisen ja minäkään en voi olla vilkaisematta meren puoleen. Enää hetki ja aurinko alkaisi erottua kunnolla ja nousisi taivaan kannelle valaisemaan tätä päivää. Ori esittelee itsensä tahdikkaasti Dariukseksi ja nyökkään tälle ystävällisen hymyn kera.
"Itse olen Arabella," esittäydyn vastavuoroisesti ja käyn nopealla silmäyksellä Dariuksen läpi. Todella näyttävän puoleinen ori, jolla oli minuun verraten myös kunnioitettavasti korkeutta. Tällä oli myös todella komeat kasvonpiirteet.

"Kuinkas sinä olet näin aikasin liikkellä?" kysähdän sitten uteliaisuuttani. Päistärikkö oli siinä mielessä arvoituksellinen, etten voinut suoralta kädeltä päätellä oliko tämä ollut jo pitkään Caraliassa, vai kenties vasta rantautunut. Merivedeltä tämä ori ei suinkaan enää tuoksahtanut joten senkään puolesta en juuri mitään johtolankaa päätelmilleni saanut.
"Oletko kauankin elänyt täällä Caraliassa?" jatkan utelemista kuitenkin pitäen itseni hillityllä tavalla kurissa. En tahtonut olla liian utelias sillä sellaisesta ei taidettu yleisesti ottaen pitää.
"Kuulutko mahdollisesti johonkin laumaan?" vielä yksi kysymys sitten päätän antaa vieraalle mahdollisuutta esittää minun puoleeni kysymyksiä jos tämä niin tahtoisi. Koosta päätellen Darius sopisi Ylänköhevosiin, myös lumihevosten laumaan kuulumiseen olisi mahdollisuus.
Wohweli
 

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Siuri » 27. Heinä 2012 23:54

Tamma tervehtii minua oikein iloiseen sävyyn ja kommentoi sitten myös nousevaa aamua.
"Sanos muuta", saan todettua, kun hän vielä lisää, kuinka aamu vain kaunistuisi hetki hetkeltä. Kesäaamu. Ei kestäisi kuin ehkä tunti, että aurinko näkyy jo hivuttautuvan puiden takaa lähemmäs kohti taivaan kantta.
Tamma esittäytyy Arabellaksi. Hymyilen hänelle hieman.

Arabella esittää minulle kysymyksen, johon joudun todella pohtimaan vastausta. Voisinko vain todeta, että harkitsin lähtöä pois saarelta? Vai sanoisinko vain pysytelleeni hereillä koko yön miettien elämääni sekä tätä uutta paikkaa?
"Sanoisinko pikemminkin, että olen myöhään liikenteessä", kerron pienen hymyn kera. Pudistan hieman päätäni.
Tamma kuitenkin ehtii heittää kaksi kysymystä väliin. Katson tätä hieman huvittuneesti hymyillen.
"On tosiaan ollut sopeutumista koko uuteen saareen, niin ei kovin malta nukkua", vastaan hieman kiertäen totuutta, mutta kuitenkin aivan niin kuin asia on.
"En ole ollut täällä kuin vasta muutamia viikkoja, enkä vielä ole liittynyt mihinkään laumaan. Itseasiassa seuraava tehtäväni onkin varmaan sitten löytää ylänköhevosten johtaja", sanon tammalle. Ja sanoessani tuon lauseen, varmistuin itsekin siitä, että pois en ole vielä lähdössä. Niin, ei minulla loppujen lopuksi edes olisi paikkaa, johon lähteä.
"Mutta entäpä itse? Kenties ollut täällä jo vähän kauemmin?" kysyn vastavuoroisesti tammalta. Uskallan nyt jo ottaa yhden askeleen huomaamattomasti lähelle tammaa. Hän ei ole pelottava eikä näytä säikkyvän minua, joten miksikäs ei. Huomattavasti mukavampi puhua.
"Ja mitä sinä teet näin aikaisin jalkeilla?" kysyn uskaltaen taas hymyillä jo vähän enemmän.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Wohweli » 28. Heinä 2012 19:12

En voi olla tuijottamatta nousevan auringon suunnalle, tosin yritän myös käyttää katsettani aina hetkittäin seuralaisessani, ettei hän vain erehtyisi luulemaan, etten olisi lainkaan kiinnostunut hänen seurastaan.
Darius suo minulle vastauksen ensimmäiseen kysymykseeni: Sanoisinko pikemminkin, että olen myöhään liikenteessä. Hymähdän huvittuneena ja hymyilen estottomasti.
Seuraaviin orin sanoihin kiinnitän paljon huomiota ja nyökkäilen. Pari viikkoa ja kärsi reppana uni vaikeuksista. Minä en tosiaan ollut joutunut kärsimään sopeutumisen suhteen, kun tälle maalle olin syntynyt.
"Kuinka ikävää," totean lyhyesti. Oli minullakin hetkittäin ollut pahojakin uni vaikeuksia, mutta ne olivat onneksi hellittäneet kaiken 'pahan' jäädessä taaksepäin elämässäni.
"Mutta uskon, että sopeudut tänne mikäli niin tahdot," niin eihän Caralia ollut lainkaan hullumpi paikka elää. Päistärikkö oli selvästi jäämässä tai sen johtopäätöksen vedän tämän kertoessa aikeistaan etsiä ylänköhevosten johtaja käsiinsä. Ehkä voisin jopa auttaa häntä asian suhteen.

Oli odotettavissa, että ori kääntää samat kysymyksen minut puoleeni siksi olen jo valmistellut omat vastaukseni, mutta ennen sitä loihdin kasvoilleni jälleen pientä hymyä.
"Minä olen aina ollut täällä," vastaan yksinkertaiseksi enkä näe tarvetta lisätä selkeytykseksi, että olin tosiaan syntynyt täällä.
"Olen tämän maan kasvatti," julistan pienellä ylpeydellä ja taputan toisella etusellani maata.
"Minä kuulun ylänköhevosiin ja voin rehellisesti tai liioittelematta sanoa sitä hyväksi laumaksi," kerron sitten laumanikin tälle uudella tuuttavuudelle. Oli mukava saada Dariuksen kaltaisia hevosia samaan laumaan kanssani.
"Oletko kuullut johtajan nimeä vielä?" tiedustelen sitten ystävällisesti. Minä voisin sen mieluusti kertoa jos se, vaikka helpottaisi Stonen etsinnässä.

Seuraava kysymys onkin sitten jo hieman hankalampi vastattava. Ei minulla ollut mitään järkevää syytä hiihdellä täällä rannan puolessa näin varhain.
"En minäkään oikein saanut unta ja lähdin kävelylle, se sitten hieman venyi, kun annoin jalkojen viedä ja... täällä sitä ollaan," kerron yksinkertaisesti.
"Tulitko muuten saarelle yksin, vai toitko muita mukanasi?" en malta olla utelematta. Caralian ulkopuolinen elämä kiinnosti minua paljon ja olin useaan kertaan suunnitellut lähteväni hieman kiertämään maailmaa. Aikaiseksi en sitä ollut kuitenkaan saanut. Mistähän maasta Darius oli kotoisin? Okei, jäitä hattuun nyt, täytyisi antaa orinkin kysellä jos tämä vain tahtoi ja kaipa olisi kehitettävä keskustelua sellaiseen suuntaan josta voisi oikeasti keskustella, eikä menisi pelkäksi ristikuulusteluksi.
"Ja sua anteeksi tämä minun uteliaisuuteni, on vain niin mukava tutustua uusiin hevosiin," saan vihdoin pahoittelut ängettyä sopivaan lokoseen ja toivon sen hieman tasoittavan tilannetta ja lisäävän orin ymmärrystä minun kohdallani.
Wohweli
 

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Siuri » 10. Loka 2012 22:03

[Nyt anteeksi Wohweli niiiiiiiiin paljon kestosta............. ;______________;]

Niin, onhan se toisinaan ikävää viettää öitä valveilla ja miettiä päämäärätöntä elämäänsä. Voi, onneksi pystyn ulos päin vain hymyilemään ja näyttämään iloiselta - ajatukseni kulkevat aivan toista rataa.
"Niin", totean hymyillen. Mikäli tahdon. Ei, tietenkin minä tahdon! Täällä on niin helppoa aloittaa kaikki täysin puhtaalta pöydältä ja olla taas oma itsensä.
"Kyllä tämä paikka on tähän mennessä vaikuttanut oikein mukavalta", sanon, ja käännän katseeni taas merelle, jonka reunalla nouseva aurinko kohoaa yhä ylemmäksi ja ylemmäksi. Se vaikuttaa tuovan mukanaan pehmeän tuulahduksen. Haistan huomaamatta suolaista meri-ilmaa. Mitä kaikkia tuoksuja se tuokaan meren tuolta puolen toisilta mantereilta.
Siirrän katseeni takaisin Arabellaan.

Tamma kertoo jo syntyneensä saarella.
"Oho", sanon hiljaa hieman hämmästyenkin, vaikken kylläkään tarkemmin mietittynä ymmärrä, että miksi. Hänellä täytyy kuitenkin olla paljon kokemusta siitä, kuinka villinä tulisi elää; siitäkin faktasta huolimatta, että ei hänellä kovin montaa vuotta takanaan voi olla.
Hän kertoo kuuluvansa ylänköhevosiin ja kehuukin hieman laumaa. Hymyilen hänelle. Jostain syystä jokainen tamman lausahdus saa minut vain haluamaan jäädä tänne yhä enemmän ja enemmän. Paikka alkaa oikeasti kuulostaa jopa paremmalta kuin siedettävältä. Jos toinen on viihtynyt täällä jo monia vuosia, ei tämä hullumpi paikka voi olla. Paitsi ehkäpä tamma ei vain pysty kuvittelemaan sitä kaikkea, mitä meren takana on?
Aivan sama.
"En ole oikeastaan kuullut", sanon hieman hämmästellen. Ei kukaan minua ole sen vertaa ehtinyt valaista. Päädyin kuitenkin saaren oikeaan kolkkaan muiden neuvojen avulla.
"Voisi auttaa kovasti, jos saisin sen tietooni", sanon vihjailevasti hymyillen. Juu, se olisi ihan mukavaa.

Niin, ei kaikilla ole mitään kummempia syitä viettää yötään rannikoilla.
"Tiedän tunteen", jatkan sitten. Kun jalat päättävät vain viedä eteenpäin, ei siinä oikein valittavan varaa ole.
Mutta tamman seuraava kysymys saa jonkin raskan painon putoavan sydämelleni. Se hetki, kun tajusin, kuinka minua oli petetty. Kuinka heidän piti lähteä mukaani, mutta jättivätkin minut yksin valtameren armoille. Pystyn kuitenkin, vaikkakin erittäin vaikean tuntuisesti, pitämään pienen hymyn huulillani ja toteamaan vain:
"tulin yksin." Ei turhia selityksiä eikä epämääräistä tarinaa.
"Ja eipä tuo mitään, mukavaa se minustakin on tutustua!" sanon hymyillen yhä tammalle. Hän vaikuttaa mukavalta hevoselta.

"Mutta palatakseni aiheeseen - mistähän minä voisin tämän johtajan oikein sitten löytää? Kuljeskelee kenties ympäri alueitaan?" kysyn sitten. Kuinkahan iso tämäkin alue oikein läpimitaltaan on? Pitäisikö vain mennä vaistojen varassa; törmää johtajaan sitten kun törmää, vai oikeasti lähteä etsimään?
Puntaroin eri vaihtoehtoja pääni sisässä samalla, kun kiinnitän huomiotani tamman päässä olevaan valkeaan kuviointiin.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Wohweli » 03. Marras 2012 14:37

Tyydyn vain nyökkäilemään orin sanoille hymynpoikanen kasvojani koristaen. Oli hieno juttu, että Dariuksen kokemukset Caraliasta olivat pelkästään positiivisia. Muutamien uusien kohdalla olin saanut kuulla jatkuvaa kiroamista sen suhteen miten saaren nuoret asukit ovat aiheuttaneet muille päänvaivaa. Nuoret olivat nuoria ja minä ainakin uskoin syvästi, että jokaisesta saarella asuvasta kasvaisi vielä rehtejä aikuisia. Oma nuoruutenikin kipuaa mieleeni. En ollut lainkaan pahantahtoinen saatika täysi kiusahenki. Heti hieman vartuttuani olivat kaikenmoiset typeryydet jättäytyneet pois elämästäni. Ehkä äitini menetys oli muuttanut sisintäni ja tehnyt minusta tavalla tai toisella vastuullisemman.
Päistärikkö kuunteli minua ja kommentoi vain kahden tavun mittaisella hämmästyneisyydellä johon en voinut, kuin hymyillä.

Orin mainitessa olevansa tiedostamaton ylänköläisten johtajan nimestä koen itseni jotenkin velvoitettuun rooliin suoda tälle mukavanpuoleiselle herralle johtajani nimen.
"Hänen nimensä on Belshet Stonehead," kerron sitten ja toivon todella, että nimestä olisi Dariukselle paljonkin hyötyä. Olisi totaalinen sääli jos tämän orin kaltainen jäsen jäisi uupumaan laumasta.

Kun esityn kysymyksen Dariuksen saapumiseen viitaten toivoin todella saavani kuulla kertomusken tämän matkasta, mutta sen sijaan ori vastaa kysymääni lyhyesti ja sillä painolla, että ei haluaisi siitä keskustella. Ymmärsin Dariusta hyvin, vaikken voi tietenkään väittää pettyneeni. Hymyilen vain auliisti ja nyökkään, kuin hyväksyäkseni tämän vastauksen sellaisenaan.

Darius näyttää tahtovan kiirehtiä pois rantautumis aiheesta joka antaa minulle oletusta siitä, että kaikki ei ollut ehkä mennyt toivotulla tavalla. En viitsi kuitenkaan takertua päistärikön henkilökohtaisiin asioihin vaan siirryn keskusteluun vastustelematta.
"Valitettavasti en osaa kertoa tarkkaa sijaintia, hän todella liikkuu ympäri meidän ylänköhevosten alueita ja sekä yhteismaan tuntumassa," kerron sitten.
"Mutta uskoakseni hänet kyllä löytää suht helposti, kun uskaltautuu hänestä kysellä muilta vastaantulevilta," yritän neuvoa, vaikka minusta on jotenkin turhauttavaa, kun en pysty antamaan suoraa vastausta.
"Jos haluat voimme lähteä, vaikka samantien etsimään häntä, hyvällä onnella hän sattuu kävelemään vastaan," ehdotan sitten varoen, sillä en tahtonut kuulostaa liian pian, liian tuttavalliselta.

» Pahoittelut tästäkin kestosta. xd
Wohweli
 

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Siuri » 29. Joulu 2012 01:30

Belshet Stonhead. En tosiaan ollut kuullut tuota nimeä aiemmin. Olisin melko varmasti painanut sen paremmin muistiini. Nyökkään tammalle. Belshet Stonehead.
Se, mitä tamma seuraavaksi kertoo johtajasta, saa hetkeksi pienen epätoivon sisälläni. Olenhan kuitenkin jo sen verran kiertänyt saarta, että pystyn hahmottamaan tämän koon. Mutta se, että täytyisi yhtä hevosta lähteä etsimään alueelta, kuulostaa suorastaan mahdottomalta. Täällä ollessani olen tavannut vain kolme - vai neljä - hevosta.
Arabella onneksi jatkaa puhumistaan, ja se saa pienen toivonkipinän syttymään sisälläni. Niin, tietenkin, sitä paitsi ei minulla mikään kiire ole. Päivä kerrallaan, aivan kuten tähänkin asti.
Seuraava lausahdus saa hymyn käväisemään kasvoillani.
"Haluat lähteä mukaani etsimään johtajaa?" kysyn hymyillen, hieman epäuskoisena. Kuvittelisi, että hänelläkin olisi nyt muuta tekemistä. Toivottavasti hän ei tee sitä vain hyvää hyvyyttään.
"Minun puolestani voisimme lähteä vaikka heti", jatkan kuitenkin. Hän näyttää järkevältä. Eiköhän hän osaisi kieltäytyä matkaseurasta - itsehän hän sitäpaitsi sitä ehdotti.

Katselen hieman ympärilleni. Katsotaas, tulin tuolta päin, metsästä. Voisimme siis jatkaa ainakin hetken rantaviivaa pitkin pohjoiseen - niin jollei tammalla ole muuta ideaa. Hän uskoakseni tietää hieman paremmin saaren käytännön.
"Olisiko huono idea lähteä tuonne?" kysyn ja heilautan päälläni tamman ohitse horisonttia kohti.
"Takanapäin ei ole kuin muutama hevonen, eikä uskoakseni kukaan niistä ollut etsimäni", hymyilen taas hieman. Kaksiko niitä kuitenkin vain oli?
Otan varovasti hitaan askeleen tamman viereen ja katson tätä kysyvästi.

Ajatuksissani olen kerrankin toiveikas. Se antoi minulle jo paljon hyvää mieltä, että ehkä sittenkin voisin olla osa tätä paikkaa, näitä hevosia. Ehkä, ehkä joku edes ymmärtäisi minua.
Kurkkua puristaa ikävästi. Niinhän minä olen aina toivonut. Ja aina joutunut pettymään.

Astun kuitenkin askeleen eteenpäin ja lähden sitten kävelemään rennoilla mutta sulavilla askeleilla eteenpäin. Aurinko nousee hitaasti, mutta taivas on jo huomattavasti valoisampi, kuin hetki sitten.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Wohweli » 05. Tammi 2013 17:46

Päistärikkö näyttää huvittuneen epäuskoiselta, kun tavallaan tarjoudun lähtemään seuraksi johtajan etsinnän suhteen ja tuntuu sitten hieman varmistelevan sitä kysymyksellään.
”Tietty!” hihkaisen siihen tapaan, kuin asia olisi ilmiselvä. ”Tai siis niin... Minä olisin mieluusti avuksi mikäli vain apu kelpaa,” tajuan hieman korjata aiempaa vastaustani. Äh, samahan se. Olin kuitenkin myöntynyt ja suostunut lähtemään matkalle mukaan, oliko siis niin väliä millä tavalla olin sen ilmoittanut.
Darius on valmis lähtemään eteenpäin samointein enkä minäkään näe estettä sille miksei sitä sitten vain lähdettäisi Stonea etsimään.
”Ei huono idea, joten lähdetään vaan,” ilmoitan sitten. Minä oikeastaan tykkäsin vaellella ympäri Caraliaa, vaikka tämä koti saarenani olikin tullut jo todella tutuksi oli jokainen matka kuitenkin omalla tavallansa erilainen.

Ori oli mukavan omatoiminen ehdottaessaan suuntaan. Eipä ainekaan kuvitellut minua miksikään kompassikseen joka saisi hoitaa yksinänsä aivan kaiken. Käännän katseeni Dariuksen ehdottamalle suunnalle. Palautan katseeni oriin, kun tämä kertoo, ettei hänen tulo suunnassaan ollut, kuin muutama hevone joista kukaan tuskin oli Stone.
”Siinä tapauksessa lähdetään tähän suuntaan,” ilmoitan melko määrätietoisesti. ”Stone on todella suurikokoinen, sinua ehkä hieman suurempi ja väriltään ruunikko,” kertoilen yksinkertaiset ulkonäön pirteet ja alan miettimään jotakin yksityiskohtaa jolla orin tunnistaisi varmasti.
”Ainiin ja hänellä on kasvoissaan neljä arpea, niiden avulla hänet kyllä varmaan erottaisi melkein mistä tahansa isosta ruunikosta,” kerron sitten, kun mieleeni juolahtaa orin haavat. Huhujen mukaan suuren kissapedon tekemät. Enempää en itseasiassa edes tiennyt johtajastani, joten ei ollut ollenkaan huono idea lähteä moikkaamaan häntä.

Kun ori lähtee etenemään myös minä lähden kävelemään rantahietikkoa pitkin eteenpäin. Aamu alkoi jo edetä ja nouseva aurinko oli todella miellyttävä näky.
”Kerrohan minulle mitä mieltä olet joulusta. Sehän koittaa pian,” pyydän sitten harmaalta sen pelossa, että matka muuttuisi hiljaiseksi taivallukseksi. Minä todella tahdoin tutustua, mutta orin aiempi vaikeneminen sai minut helposti olettamaan, ettei tämä tahtonut hirveästi jauhaa menneisyydestään mikä oli kyllä ymmärrettävää, osasin hyvin kunnioittaa sitä sillä oma menneisyyteni ei ollut myöskään mikään jalo timantti. Paljon oli tapahtunut.
Wohweli
 

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Siuri » 08. Tammi 2013 19:37

"Tietenkin kelpaa!" sanon tammalle enemmän kuin onnellisena. Voi se todella auttaisi paljon, neljä silmää on enemmän kuin kaksi. Ja sitä paitsi matkaseurasta ei tosiaankaan ole haittaa! Ehkä hiljalleen oppisin vain ymmärtämään enemmänkin saarta ja sen käytäntöjä.

Arabella toteaa suunnan käyvän ja kertoo sitten enemmänkin tästä Stonesta. Nyökkäilen vaan väliin, kun hän kertoo orin väristä ja pienemmistä yksityiskohdista. Uskoisin, että näillä tiedolla pääsen jo oikein pitkälle, varsinkin, jos Arabella on mukanani silloin, kun löydämme tämän johtajan.

Tamma lähtee mukaani kävelemään hitaasti nauttien auringonnoususta. Hengitän raikasta meri-ilmaa sieraimiini, ties milloin rannalle tulisi seuraavan kerran, jos lähdemme pian kulkemaan sisämaahan. Käännän katseenikin lievästi kohti horisonttia. Se on kauniin näköinen - meri siis. Se kimmeltää aamuauringon valossa ja näyttää muutenkin niin houkuttelevalta.
Havahdun tamman esittämään kysymykseen. Niin, aivan, joulu.
"Niin taitaa", vastaan hymyillen ja mietin hetken.
"Ainakin kotona - tai siis siellä, mistä tulin - joulu oli mukavaa aikaa. Muistan, kuinka aivan pienenä, kun asuin vielä pohjoisessa, talvet olivat lumisia ja kylmiä. En hirveästi välitä kylmästä muuten, mutta joulun aikaan oli uskomattoman kaunista, kun puut olivat suuren lumipeitteen alla", aloitan. Se onkin yksi harvoista hyvistä muistoista, joita minulla löytyy varhaisista vaiheista.
"Myöhemmin matkustin sitten lämpimämmille seuduille, enkä ole sen koommin nähnyt juurikaan lunta. Jouluna saattoi olla hieman valkea maa, mutta se oli aivan tuuripeliä", kerron muistellen hieman Ranskan säätä. Loskaahan se pitkälti oli. Siitä ei koskaan osannut nauttia yhtä lailla.
"Kuitenkin rakastin aina sitä, kun talli koristeltiin hienoksi ja sinne tuotiin metsästä joulukuusi", kerron. Se kuusi toi aina sen vapauden tuoksun, joka levisi koko talliin.
"Pidän kyllä kovasti joulusta. Olen aina pitänyt", sanon hymyillen. Katseeni on lasittunut maahan miettiessäni kaikkia muistoja, jotka jouluun liittyvät. Herään kuitenkin pian takaisin hetkeen ja siirrän hymyn kohti tammaa.
"Entäpä itse, pidätkö sinä joulusta? Kuinka täällä on ollut tapana viettää sitä?" kysyn. Voisin kyllä kuvitella, että näin isolla saarella hevoset viettävät kaikki hieman omin rutiinein joulua, mutta minä ainakin haluaisin vielä joskus viettää kunnon joulun kuusine ja lahjoine.
En tiedä, saattaa olla jo myöhäistä toivoa sellaista joululta.

"Milloinhan meidän pitäisi kääntyä?" kysyn hetken hiljaisuuden jälkeen tammalta. Olen jo valmiina jättämään rannan. Tänne voin aina palata.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Wohweli » 30. Tammi 2013 15:04

Kierrätän vielä omat sanomiseni pika vauhtia ajatuksissani. En mielestäni ollut unohtanut mitään oleennaista. Jep, eiköhän me näillä tiedoilla pärjättäisiin ellei Stonelle ollut sattunut tässä välissä mitään ulkonäköä mullistavaa. Siitä oli kyllä jo pitkä aika, kun olin johtajan nähnyt. Muistaisikohan tuo edes minua enää jos minullakin oli vaikeuksia muistaa hänet.

Kävely rannalla on todella mukavaa, hyvin piristävää vaihtelua metsässä rämpimiseen. Auringon laskukin oli hyvin kaunis. Meri kimmelsi sievästi ja vesi vaikutti hivenen kutsuvalta. Jos meillä ei olisi määränpäätä ja kulkisimme vain ajantapoksi ympäri rantaa ehdottaisin varmasti Dariukselle, että käytäisiin pulahtamassa tai ehtiihän sitä myöhemminkin, kun Stone tulee löydettyä.
Minä en itse tiennyt joulusta juuri mitään. Äiti oli siitä vielä eläessään kertonut. Tai lähinnä tuo oli kertonut ihmisten perinteistä ja tavoista. Höristän korvani ja käännän katseeni uteliaana harmaan puoleen, kun tämä alkaa kertomaan joulusta. Miten ihanalta se kuulostikaan, mutta samalla minulle niin vieraalta ja uudelta. Mielenkiinnosta olisin mieluusti viettänyt yhden joulun ihmisten kanssa, se olisi varmasti ollut jotakin uskomatonta tai sellainen käsitys minulle ainakin kasvoi Dariuksen kertoman myötä.
Ori kääntää vastattuaan kysymyksen minulle. Mitäkö minä pidin joulusta? Tuntui jotenkin tyhmältä, mutta enhän minä ollut ikinä moista juhlaa viettänyt. Kaikki mitä tieto mitä minulla oli Joulusta oli muiden suusta kuultua.
”En osaa sanoa,” vastaan sitten. ”En ole ikinä viettänyt joulua, pelkästään kuullut siitä,” lisään vielä ja käännän katseeni hetkeksi orista.
”Mutta ainakin kaiken kuulemani perusteella se on todella mukava, kiva ja iloinen juttu, lähinnä kuitenkin vain ihmisten huvittelua tai jotain,” ihmisten.. Mitä minä niistäkään olennoista tiesin, vain sen mitä oli kerrottu. Hitaasti, mutta varmasti mieltäni alkoi valtaamaan tunne joka kiusoitteli minua tietämättömyydelläni. Tunsin Caralian paremmin, kuin omat taskuni, mutta minulla ei ollut suurtakaan käsitystä mitä meren tuolta puolen löytyisi. Se kismitti. Minä tahdoin nähdä uusia asioita ja kokea kaikenlaista uutta.

Huokaan hiljaa, mahdollisimman huomaamattomasti sillä en halunnut suotta huolestuttaa Dariusta. Keräsin pirteyttäni kaikessa vähäeleisyydessäni ja vilkaisin taas meren puoleen. Tuolla jossain olisi toisia maita. Ehkä minä joskus vielä selvittäisin millaisia maita.
Harmaan esittämä kysymys palauttaa minua entisestään hieman paremmalle tuulelle. Tajuan nopeasti, ettei minun kannattaisi juuri nyt murehtia siitä mitä muualla oli tai mitä tulisin tekemään, olisi nyt keskityttävä tähän tehtäväämme ja mukavaan seuraani. Ei ori varmasti hirveästi kiittelisi jos heittäytyisin marisemaan siitä, etten tiennyt ulkomaailmasta mitään tai olisin kokonaan omissa aatteissani.
”Voitaisiin nyt varmaan kääntyä,” totean sitten, vaikka auringonlasku jäisikin sitten siltä osin näkemättä, mutta kyllähän se nousisi sieltä joka ikinen päivä, yhä uudelleen ja uudelleen. Heilautin pienesti mustaa häntääni ja käänsin katseeni metsänrajaan ja lähdin sitten maltillisin askelin kääntymään sitä kohden.
Wohweli
 

Re: Voiton arpa on heitetty ohitseni

ViestiKirjoittaja Siuri » 17. Heinä 2013 15:19

Hämmennyn hieman, kun tamma kertoo, ettei ole viettänyt joulua. Sanoo myös kuitenkin kuulleensa siitä muilta.
"Sittenhän asia täytyy korjata! Voin joku vuosi auttaa sinua viettämään kunnon joulua!" Sanon hymyillen. Sikäli mikäli minä tänne saarelle meinaan jäädä - mihin kaikki merkit kylläkin hiljalleen viittaavat. Viihtyisin täällä varmasti.
"Yritän etsiä sinut seuraavana jouluna käsiini. Jos se syystä tai toisesta ei onnistu, niin ensi vuonna viimeistään. Lupaan", sanon hymyillen tammalle. Minä saisin jälleen viettää upean joulun ja voisin suoda tämän ilon myös toiselle.
Pieni onnellisuuden tunne käy sisälläni ajatellessakin tätä tulevaa pyhää. Se katoaa kuitenkin pian - toinen tuskin otti lupaustani tosissaan. Jos ajattelen itseni tilanteeseen, että näen jonkun ennestään tuntemattoman hevosen, joka sanoo, että lupaa etsiä minut pian, uskoisinko.
Voisi olla, että en.
Tätä lupausta en kuitenkaan aio rikkoa. Etsin Arabellan vaikka joutuisin koluamaan koko ylänköhevosten alueet läpi. En voi tehdä samaa, mitä minulle on jo tehty. En voi antaa toisen elää turhassa toivossa ja sitten pettää häntä. Se ei kuulu minun moraaliini.

Arabella sanoo, että voidaan kääntyä. Nyökkään ja lähden kävelemään metsää kohti.
Rannan pehmeäksi hiottu hiekka muuttuu nopeasti kovemmaksi, kantojen ja kivien peittämäksi metsämaaksi.
Korkeat havupuut näyttävät hipovan melkein taivasta. Metsä on rannikon lähellä vielä melko harvaa, mutta varmasti tihenee, mitä syvemmälle menemme. Tai mistä minä sen tiedän, nämä polut ja metsät ovat minulle vielä aivan tuntemattomat.
En edes tiedä, missä ylänköhevosten lauman rajat menevät. Ehkä kaikki selviää heti, kun löydän itse johtajan ja pääsen liittymään laumaan - niin jos pääsen. Jos minussa onkin jotain vikaa, enkä pystykään jäämään tänne. Joudun pian aavikolle tai lumen ja jään keskelle.
En jaksa juuri nyt negatiivisia mielikuvia. Niinpä vilkaisen Arabellaa ja hymyilen.
En edes jaksa uskoa, että noin mukavia hevosia edes löytyy vielä. Toisin kävi, kun törmäsin siihen idioottiin, joka kertoi olevansa Caralian kuningas - vai mikälie. Ja mitä tyhmä uskoin.

"Oletko sinä koskaan haaveillut elämästä meren toisella puolen?" kysyn lähes ajattelematta tammalta.
"Tarkoitan, että onko sinulla koskaan käynyt mielessä ajatusta, miltä maailma tuolla näyttää? Sanoithan asuneesi täällä koko ikäsi?"
En tiedä, tämä saari, Caralia, näyttää sen verran suurelta, että ei tätä ihan muutamassa vuodessa nähdä. Täällä on niin erilaista eri paikoissa ja hevoset luonteineen vaihtelevat suuresti.
Minulla on yllättävän vahva tunne siitä, että ainakin toistaiseksi aion pysytellä tällä saarella.
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere


Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron