Levottomuuttako muka ilmassa?

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 22. Elo 2010 16:41

[Ellu Zoen kanssa tänne näin~ Joo ja otsikko on taas tosi påp.]

AQUILA

Swuush. Meri kuohuu villisti. Silmien katse kohoaa taivaisiin jossa mustanpuhuvat pilvet ovat kerääntymässä. Syysadetta, syysmyrskyä..? Jotain sellaista kaiketi. Kuohuva meri kuvastaa joka tapauksessa paremmin kuin hyvin olotilaani juuri nyt.

Kavion painaumia hiekassa, vaimeaa töminää. Mustat jalat kohoavat kerta toisensa jälkeen ilmaan ja laskeutuvat sitten taas pehmeään, viileään hiekkaan. Hiekka takertuu pitkiin vuohiskarvoihin. Pitkä häntä liehuu navakassa tuulessa, samoin kuin harjakin. Korkeat, kauniit raviaskelet kulkevat eteenpäin hietikolla. Friisiläinen jännittää kaulaansa pitäen päätään korkealla. Korvat liikehtivät levottomasti. Sieraimet ovat laajenneet. Silmien katse tutkii kuitenkin vain kuohuvaa aallokkoa.
Niin. Oloni on jotenkin sekava.

En oikein tiedä mitä ajatella. Kaikki vain kuohuu päässäni sekavana kuin ylikiehuva keitos liedellä. Murha... Merel... Varsat... Clad... Clad.. Tekisi kovasti mieli upottaa pää tuohon kuohuvaan mereen ja sitten vetäistä pää vähän ajatuksista selkeämpänä takaisin pinnalle.

Ravaan suoraan rantaviivalle jatkaen sitä pitkin. Vesi loiskii kovaa kyytiä, välillä aivan polviini, jopa melkein ryntäisiini asti. Jouhet lentelevät villisti silmien edessä.
Tlip tlop.
Ensimmäiset pisarat tipahtelevat. Yksi osuu suolaiseen mereen, jatkeeksi sitä loppumatonta kuohuntaa, yksi osuu selälleni ja värähdän.
Mitä minä oikein tekisin...
Olen yksi ääliö, en minä oppinut menneestä mitään. Mutta Clad on aivan toiselainen. Miksi siis ei?
No en tiedä. Mutta houkutus upottaa pää mereen syvenee jokaisella askeleella jonka loiskin eteenpäin rantaviivalla.
kujakettu
 

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 22. Elo 2010 17:47

ZOE

Ravi kuluttaa voimia ihan eri tavalla kuin käyden kulkeminen. Ravistan päätäni. Haavat kirvelevät suolaisisten pärskeiden lentäessä niihin. Hiljennän vauhtini käyntiin ja astelen pitkin rantaviivaa. Kavioideni yli huuhtoutuu merivettä. Verenvuoto on onneksi loppunut, mutta olo on silti väsynyt. Huokaisen hiljaa. Seisahdun paikalleni, rantaviivaa pitkin loiskuttelee toinen hevonen. Silmäilen tulijaa hiljaisena. Merelkö? Ei. Ei Merel. Nuorempi. Minuakin nuorempi. Seison hiljaa. Tiedän että aurinko paistaa kuin valomerkki haavoihin. Ravistan päätäni, seisten kuitenkin hiljaa paikallani. Vieras musta tulee lähemmäs. Hän on varmastikkin ylänköhevonen. Friisiäläinen kuten Merel.
Irvistän meriveden huuhtoessa suoraan etujalkani jo hiukan parantuneeseen haavaan.

Pyyhkäisen mielessäni kasvoni ilmeettömäksi, kuten todellisuudessakin. Silmäni seuraavat tarkkaan vieraan tamman liikkeitä, seisoen rauhassa paikallani. Vaihdan painoani toiselle jalalle, lepuuttaen toista kevyesti. Vieras näyttää jotenkin.. sekavalta. Tai mistäpä minä tiedän, mutta kuitenkin hän liikkuu hajamielisenä, varmasti ajatellen jotain tärkeää. Tähdellistä. En sano mitään, vaan annan tamman rauhassa huomata minut. En ole jännittynyt, olen oikeastaan hyvin rento. Eipä minulla mitään syytä ole hermoilla, ihan tavallisella tapaamisella. Vaikka periaatteessa olisin mielummin yksinäni, mutta minkäs teet.

[tökstöks ja lyhytkin vielä.]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 28. Elo 2010 11:16

[Ei se mitään. Huomaa kuitekin et tos sataa vettä, kun olit kirjoitanut auringonpaisteesta rooliisi ;)]

Sinä et tiedä yhtään mitä tekisit, Aquila.
Olet aivan eksyksissä.

Kiristän ravitahtia yhä entisestään. Suljen hetkeksi silmäni, tunnen vain miten meri loiskii vilisti jaloilleni ja miten yltynyt sae piiskaa nyt selkääni. Miksi lie, mutta sade tuntuu nyt kumman lohdulliselta. Vedän syvään henkeä edelleen juosten silmät suljettuina. Jouhet lentelevät, askelet kiitävät. Lopulta huokaisen syvään ja avaan silmäni.
Musta hevonen.

Räpäytän muutaman kerran typertyneenä silmiäni. Kyllä se tosiaan on tuossa. Ei se Merel ole. Hänellä olisi varsat mukana. Kun minäkin olen tässä. Eikä itse asiassa se hevonen joka seisoo paikalla näytä värityksestään huolimatta juurikaan Mereliltä.
Mutta silti.. Kaikista maailman päivistä jolloin voisit tavata minut, muukalainen, valitsit tietenkin sen jolloin minua ei kovinkaan houkuttaisi tavata ketään. Ei nyt. Kun tuntuu täysin neuvottomalta.
Niin minun tuuriani.

Lähestyn muukalaista koko ajan, vaikka ennemmin mieleni tekisi mennä pois. Mutta hän on nähnyt minut, luultavasti jo monia hetkiä sitten, ja tuntuisi tyhmältä karata toiseen suuntaan. Niin, en tiedä. Ehkä tänään minun jaksamiseni ei edes riitä seuran pakoiluun. Ja toisaalta, tunnen täältä niin vähän hevosia.

Vaimea töminä on muuttunut roiskinnaksi meren kuohumisen sekä sateen kasteleman maan takia. Katseeni silmäilee vierasta. Ei, ei hän tosiaan voisi olla Merel. Vastentahtoisesti siirrän liikkeeni käyntiin. Edelleen nopeatempoiset askeleet kuljettavat minut varsin lähelle vierasta. Katsahdan tätä, lasken hieman päätäni jolloin märkä harjani valahtaa suoraan silmilleni. Pysähdyn.
Käännän päätäni aavituksen vieraan puoleen, mutta annan kostean harjani olla silmilläni.
"Hei." Tänään pelkkä sanankin sanominen tuntuu vaativan valtavia ponnistuksia.
kujakettu
 

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 29. Elo 2010 14:10

[Taisin olla jotenkin sekaisin kun kirjoitin sen :D Ja huomasin vasta virheeni myöhemmin. Ettäniin. Sovitaan etten puhunut yhtikäs mitään auringosta (:]

Vieras tulee lähemmäksi. Seison yhä paikallani ja annan sateen valella selkääni. Katseeni vaeltelee meren kuohuvissa aalloissa, pysähtyen välillä tuntemattomaan tammaan. Viimein saan korviini pehmeällä sävyllä lausutun tervehdyksen. Käännän korviani puoliksi hörölle, tarkastellen toista vielä kerran arvioivasti. "Hei." Sanon kokeilevasti. Ääneni on karhea ja kuiva, aivan kuin en olisi koskaan käyttänytkään sitä. Nielaisen kerran, yrittäen pitää karheuden poissa äänestäni, mutta se ei vain lähde. Enkä viitsisi ruvea rykimään ja yskimäänkään kuin keuhkotautinen. "Kuka olet?" Sävyssäni ei ole hymyä, eikä sitä näy myöskään kasvoillani. Tamman mielestä varmaan tyly kysymykseni on tungetteleva. Muttei se minua haittaa.
Vaihdan asentoani, lepuuttaen toista takastani.
En näe vieraan silmiä. Ne saattavat olla siniset. Ruskeat. Mustat. Jokatapauksessa oletettavasti ne näkevät, koska tunnen katseen pyyhkäisevän kehossani. Täällä on niin harmaata, että on vaikea nähdä mustaa laumatoveriani tarkemmin. Koska laumatoveriksi hänet aion ryhmittää. Hän on musta. Hän on friisiäläinen. Merel on niitä kumpaakin ja ylänköläisten johtaja.

Sade piiskaa tummia lautasiani. Käännän korviani hieman epäröivästi taaksepäin. Vieras on toistaiseksi kolmas tapaamani tamma tällä saarella, ja kaksi muuta olivat sukulaisia. Merel ja Nunatak. Voiko friisiäläinen edessäni tuntea Ravenin? Olisiko se mahdollista? Mutta ei, en ole varma. Vai onko Raven tasankolainen? Puhuiko hän siitä jotain? Raastan aivojani hetken, yrittäen kaivaa sieltä sopivaa muistikuvaa.
Mutten löydä.
Huokaisten käännän katseeni vieraaseen, miettien mitä hän vastaisi. Jos vastaisi ollenkaan. Hän vaikutti sekavalle.. tai hajamieliselle. Ehkä kumpaakin. Mutristan hiukkasen suupieliäni, kallistaen päätäni. Ei sillä että osaisin lukea mitään toisen kasvoilta, mutta jotenkin tuntui paremmalle tarkastella vierasta myöskin tuosta perspektiivistä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 03. Syys 2010 18:48

[Juu ei mitään~~]

Sade räiskii selkääni valtoimemaan. Katseeni tutkiskelee uteliaan varautuneesti vierasta, mustaa tammaa. Aallot pyyhkivät ylitseni. Se itse asiassa tuntuu kovin huojentavalta. Aallot vievät tätä sekavuutta pois. Ehkä. Toivon mukaan ainakin. Itse asiassa, mikään ei nyt tunnu suuria, painavia pisaroita lohdullisemmalta. Ilmeeni on kovin tyhjä omille kasvoilleni, toinen korvani on epäilevästi takaviistossa, toinen ihan yhtä lailla epäilevästi etuviistossa. Tuuli ja sade piiskaavat jouhiani kaulaani, kasvojani ja jalkojani vasten. Tutkiskelen toista, tai siltä se ehkä näyttää, mutta itse asiassa en ole täysin varma olenko tänään läsnä ollenkaan.

Tuntuu kuin muukalainenkaan ei olisi käyttänyt ääntän aikoihin. En minäkään ole käyttänyt omaani. Tänään ainakaan. Mutta tuntuu kuin en olisi puhunut sanaakaan suustani vuosimiljooniin. Toinen kysyy kuka olen, ja minulla kestää hetken, päässäni lipuvat ajatukset häiritsevät.
"Olen Aquila", totean sitten, kuunnellen miten oma ääneni purkautuu ulos.
"Entäs sinä sitten?" kuulen itseni jatkavan.
Tänään tosin tuntuu että se on minulle se ja sama. Minä olen liian sekaisin. Mitä minä teen. Minä haluan.. En saa. Miksen saisi.. Se satuttaa. Ei hän satuta.. Mistä sitä tietää? Miten kaikki päätyi tähän? Mitä tapahtui? Miten olen edes täällä? Kaikki vain pyörii hyrränä päässäni sihisten. Kosteus tanssii ympärilläni. Tuntuu kuin olisin kauhean yksin ja kaukana toisesta, vaikka oikeasti olen varsin lähellä.
"Oletko ylänköhevonen?" huomaan itseni töksäyttävän toiselle. Ääneni kirkuu päässäni päästä kuuluviin, mutta en tiedä mitä sanoa. Enhän edes toista. Silti jotain on pakko saada kuuluviin, vaikka jotain turhaa. Kunhan on jotain, millä tavalla voin todistaa tänään olevani läsnä.
kujakettu
 

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 04. Syys 2010 10:36

Vieras on siis Aquila. Nyökäytän päätäni hieman. "Olen Afgeleopen Zoe laumatoveri."
Niin, parilla sanalla sai tamma vastauksen kahteen kysymykseen. En viitsinyt rasittaa äänijänteitäni sen enempää, tuskinpa tuo Aquila tajuaisi tavallaan mitään sanoistani, hän vaikutti hyvin sekavalle. Sydänsuruja? Vai kenties huolia? Minulla oli jälkimmäisiä, mutta tottapuhuen, ei se minulle kuulunut mikä vieraalla oli. Minä en ollut kuuntelija - ymmärtäjätyyppiä, kaikkea muuta. Jokainen joka on minut kerrankin tavannut, voi todistaa samaa. Huokaisten siirsin katseeni pois Aquilasta, miettien oliko tuo tavannut Merelin milloin. Varsojen aikaan vai sitä ennen. Taas huomasin, että mitä se minulle kuului.
Mutristin huuliani hieman, miettien pitäisikö kuitenkin sanoa jotain tammalle.
"Onko kaikki hyvin?"
Vastoin tapojani kysyin kuitenkin tuon kysymyksen. Kai minua hieman säälitti lähestulkoon vieras laumatoverini, joka vaikutti niin sekavalle että oli vaikea sitoa sanoja toisiinsa lauseeksi. Kai hänellä jokin ajatusmaailma oli sekaisin. Ainahan kaikilla joskus oli. Taas päähän putkahti Raven. Musta nuorukainen, jonka olin lähettänyt matkoihinsa. Kai hän oli palannut oman laumansa maille. En kylläkään tiennyt kenen laumaan hän kuului. Pitäisi varmaan käydä Merelin puheilla.
Mutten halunnut nuorta ystävääni pulaan. Itsestäni en välittänyt. Tällä hetkellä Raven oli minulle tärkeämpi kuin mikään muu maailmassa.

[Tönkköä ja lyhyttä.]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 04. Syys 2010 14:59

Mitään tulkitsematon ilme häilyy edelleen kasvoillani. Nyökäytän aavistuksen päätäni vieraan tamman sanoille. Hänellä oli kovin pitkä ja vaikea nimi. Afgeleopen Zoe... Mutristan hieman suupieliäni. Millä nimellä häntä sitten voisi kutsua? Leope? Zoe? Noh, onko sillä nyt niin väliä. Enhän minä edes tunne häntä.

Olen hiljaa tovin jos toisenkin, mieleni tekisi puhua mutten keksi mitään puhuttavaa. Ja toisaalta en halua mitään vähemmän kuin puhua. Haluan olla... jossain ihan muualla. Mutta saisinko? Olin luvannut itselleni etten enää olisi hölmö ja toivoisi turhia. Ei koskaan enää. Kukaan ei saisi satuttaa. Entä jos minuun sattuisi kuitenkin vaikken niin uskonutkaan? Mitä minä sen jälkeen tekisin? Mutta kun hän.. Entä sitten murha? Paikassa, jonka luulin olevan hyvä ja puhdas... Ei kai mikään maailma ole. Kaipa minä olin vain toivonut niin. Sain siitä syyn ilkkua mielessäni Zafroteeta joka ei koskaan päässyt tänne. Entä Merel? Varsat? Käännän päätäni hieman kuohuvan meren puolen ja minulle tulee uudelleen sellainen olo, että haluan upottaa pääni aaltoihin. Tuijotan hetken sateessa pauhaavaa mahtia. Hukkuivatko kaikki muut jotka karkasivat mukanani? Meren mahti oli niin arvamaton. Jokin tarkoitus sillä oli kuitenkin täytynyt olla että minä jouduin tänne. Mutta mikä?
Tuuli paiskoo pisaroita melkeinpä sivuttaissuunnassa kasvoilleni ja siristän silmiäni rankan pisaroinnin vuoksi. Se tempoo jouhiani kuin yrittäisi repiä ne irti ja minun tekisi mieli huutaa mitä minun pitää tehdä. Jätän sen kuitenkin sikseen, sen sijaan käännän pääni takaisin mustan tamman puoleen. Zoen. Leopen. Gelen. Minkä lie. Jonkun.

Onko kaikki hyvin? Räpytän silmiäni typertyneenä.
Ei hätää enää. Ne sanat kaikuvat toisen kysymyksen voimasta päässäni kuin hän olisi vieressäni taas sanomassa niin samalla kun minä itken kuin pahainen kakara hänen jouhiinsa. Tuijotan mustaa hevosta edessäni oikeastaan katsomatta edes häntä silti. Silmieni pinta kostuu hetkeksi mutta räpytän kiireesti silmiäni. Kyynelten alut katoavat tiehensä salamannopeasti.
"Minä.. tuota.. ei, en...-", soperran hiljaa, avuttomasti. Sitten kuitenkin käännän katseeni muualle ja kohotan ryhtini.
"Ei mitään. Kaikki on oikein hyvin. Loistavasti." Totean kovettuneemmalla äänellä, kalsasti katsomatta toista, otsajouheni taas silmieni peittona.
kujakettu
 

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 04. Syys 2010 17:06

Nyökkään vain vastaukseksi, tamman vastatessa kalsealla äänensävyllä. Tiesin että kysyminen oli ollut virhe. En kuitenkaan menettänyt malttiani sen kummemmin nuoremman seurassa, kunhan päätin ilmoittaa hänelle hieman vanhemman arvovallasta.
"Minua voi kutsua Zoeksi jos kiinnostaa nuori neiti. En ole niitä puheliaimpia tyyppejä, mutta silti ei tarvitse puhua kylmällä sävyllä, jos vain kysyn. Ja se on harvinaista jos kysyn toisen olotilaa."
Sanoissani ei sinänsä ollut mitään vikaa, mutta sävyni oli etäisen viileä. Mitäpä tuon tamman huolet minulle mitään merkitsisivät? Ei niin mitään. Vain Raven oli minulle tärkeä. Muut voisivat lentää vaikka helvetin porteille kuoltuaan, minua ei haittaisi. Paitsi tietysti johtajani ja hänen kauniit, elämäniloiset lapsukaisensa. Silmäilin tammaa merkitsevästi. Odotin tuolla olevan sen verran järkeä päässään että hän tajuaisi lauseeni tarkoituksen. Jos ei, en voisi sille mitään. Lapani tekivät kuin itsestään jonkinlaisen olankohautusta kuvastavan eleen, kääntyessäni katsomaan vellovaa merta.
Sade oli taas yltynyt.
Välillä se laimeni pätkittäin, mutta alkoi kuitenkin takuuvarmasti uudelleen. Aivan yhtä varmasti kuin se että kuolisin yhden tietyn nuorukaisen puolesta jos oli pakko. Huokaisten tarkastelin hiljaisena merta, seuraten katseellani vellovia aaltoja ja nuolen lailla kiitäviä vaahtopäisiä aallonharjoja. Meri oli niin kaunis. Niin kauan kun siellä ei itse ollut seassa.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 05. Syys 2010 20:46

Nuori neiti? Naurahdan pilkallisesti ja katseeni kääntyy takaisin tähän vieraaseen, kummalliseen mustaan tammaan. Nuori neiti, ei elämä... Vaikka ehkä en ollut kovi vanha, niin tuskin tuo vieressäni oleva tamma oli minua kovin paljon vanhempi kuitenkaan. Sateen läiskintä hieman sumentaa näkökenttää. Tuijotan hetken tiiviisti tätä, noh, jos minä olen nuori neiti niin tämä on sitten varmaan vanha rouva, niin sitä minä tuijotan happama hymy kasvoillani. Niin, ja minkä takia en ollut halunnut tavata ketään? Olotilani ei ollut nyt ihan omiaan moiselle. Tällaiselle.
"Kuinkas vanha sinä sitten olet jos minä kerta olen nuori neiti?" kysyn naurahtaen edelleen vähän happamasti.
"Anteeksi vain, mutta olen nelivuotias, en mikään pikkulapsi", sanon katsoen toista syvälle silmiin.
"Ja jos- jos kerta on niin harvinaista että kysyt toisen olotilaa, niin miksi kysyt nyt?" ääneni ei ole ihan niin hapan, vaan etäisen kiinnostunut.

Kylläpäs joku on pahalla päällä tuolla ylhäällä tai jotain. Ainakin sadepisarat paiskoutuvat niin villisti että ei mitään rajaa, ja meri on yhä vain villimpi. Johan sitä myrskyllä iski... Noh, minua se ei haittaa. Enemmän minua haittaa, tai no ei oikeastaan haittaa vaan hämmentää tuo vieras tuossa. Tai kai se vähän haittaakin kun haluaisin olla yksin mutta siis niin. Miksi sitä kiinnostaa? Minua ei kiinnosta itseänikään, haluan vain saada pääni selkeäksi. Vaikka edelleen toisen sanat nakuttavat päätäni. Näytänkö minä muka sitten lapselta? En varmana. Ei Cladkaan ole puhunut minulle niin. Ihme ajatustenlukijanainen. Phöh.
kujakettu
 

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja Zarroc » 06. Syys 2010 18:22

Päätin jättää tamman ivallisuuden huomioimatta. Vai ei ollut pikkulapsi? Ainakin käyttäytyi niin.
"No, alahan sitten pinkoa äitisi helmoihin aikuinen, vai etkö vain kestä sitä että sinulle sanotaan pahasti?" Sävyni oli ivallinen, suorastaan jäätävä. Että osasi olla ärsyttävä tyyppi. Jotkut vain luulivat liikoja itsestään. Pyöräytin paljon puhuvasti silmiäni, vilkaisten vielä tammaa, ennenkuin käänsin tuolle selkäni. "Hyvästi Aquila, kerro terveiseni Merelille. Jos vielä näet häntä."

Matalasti nauraen käänsin korvia taaksepäin ja lähdin astelemaan kevein askelin kohti metsää. Tuntui samalle kuin olisin omistanut siivet. Aallot pyyhkäisivät pitkälle, kastellen vuohiseni. Astelin järkähtämättä eteenpäin, kääntymättä katsomaan nuoreen tammaan takanani.

--- Nopea persoonanvaihto ---

Mustan matala, synkän huvittunut nauru kaikui vielä tuon astuessa metsän varjoihin. Huomaamattomasti ontuen tuo lähti jatkamaan matkaansa muualle.

ZOE POISTUU
[Kiitoksia lyhyeksi jääneestä pelistä.]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Levottomuuttako muka ilmassa?

ViestiKirjoittaja kujakettu » 06. Syys 2010 19:14

[Ai, Zoe lähtikin jo. Nooh, kiitos pelistä! Olis kiva et nää tapais viel toistenkin, kunhan Aku on vähän setvinyt päätään ;3]

"No minäpä heittäydyn meren kylmään syleilyyn että pääsen takaisin!" ärjähdän toiselle kulmat kurtussa. Ei nyt olisi noin tarvinnut pienestä pilkannaurusta ottaa nokkiinsa. Minulla ei ollut nyt ihan helppo päivä kaiken sen takia mikä lipui päässä, joten en vain ihan jaksanut tällaista. Pääni oli ihan tarpeeksi sekaisin. Mutta mikäs siinä jos oli noin.. herkkänahkainen. Hymähdän tyytymättömästi.
"En taida nähdä paljon ketään jos hyppään tuonne mereen että pääsen takaisin sen äitsykän luo kun en pärjää ilman sitä", totean pilkallisesti hymyillen.

Sade rummuttaa selkääni ja tuijotan ärtyneesti toista, kun tämä kääntyy lähtien pois. Heilautan märkää häntääni, tuijottaen hahmoa joka loittonee. Sitten käännän selkäni. Katson edessäni kuohuvaa merta joka räiskii vettä jaloilleni. Pienen hetken mietin oikeasti, josko tunkisin sen pääni sinne veden alle tai hyppäisin tuonne mereen, sitten naurahdan kuivakasti.
"Samaan maailmaan sinun kanssasi minä en enää palaa, Zafrotee", hymähdän niskojani naksauttaen.
"MINÄ PERKELE VIE NÄYTÄN SINULLE ETTÄ TÄÄLLÄ ON PARASTA MAAILMASSA! SILLÄ TÄÄLLÄHÄN ON!" huudan merelle täyttä kurkkua lopuksi virnistäen. Noniin, tuostahan sai uutta puhtia, vaikka pää on ihan yhtä sekava. Niin lähden ravaamaan samaa rantaviivaa eteenpäin, kuin mitään ei olisi äsken tapahtunutkaan, ja ajatuksiini lipuu taas hiljalleen ruunikon orin kuvajainen, mikä saa lämpimän hymyn huulilleni.

AQUILA poistuu.
kujakettu
 


Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron