Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 31. Loka 2010 18:30

[Kuka tahansa voi tulla mukaan :) Jooja otsikko on sitten aika håt.]

ZOE

Jos elämä olisi helppoa, olisi myös Zoen elämä ollut. Tuulisella merenrannalla seistessaan tamma mietti omia asioitaan kaikessa rauhassa, eikä voinut olla huokaisematta syvään. Tuuli vei pois surun ja kyyneleet, tilalle jäi vain tyyni tyhjyys. Kauan oli nuori ylänköläistamma vain seisonut paikallaan, tietämättä syytä surulleen. Välillä hän tunsi epäonnistuneensa. Elämässään. Ja kaikessa muussakin. Välillä tuskat vain olivat niin kauheita että oli aivan pakko itkeä.
Zoe hengitti syvään raikasta merituulta, eikä voinut olla ajattelematta tuuriaan.
Arpikasvo oli selvinnyt puuman hyökkäyksestä, oli löytänyt Raveninkin, oli onnistunut viemään tämän lähes turvallisesti hetkeksi pois Salemin luota. Mutta millä hinnalla. Tamma vilkaisi ajatuksissaan kehoaan, muttei välittänyt siitä sen enempää. Mitäpä ulkomuotoa rumentavat arvet häntä haittaisivat? Tuskin kukaan välitti niistä, ja jos välittikin, ei se ollut mustan ongelma. Hänen ulkomuodostaanhan tässä oli kyse, eikä Zoe jaksanut välittää siitä.

Tällä hetkellä hänen maailmassaan oli paljon muuta kuin vasta parantuneet arvet ja kipeä etujalka. Tosin, sen kipua hän ei voinut millään sulkea pois. Sen voisi työntää tyhjään soppeen aivojen perukoille, niinkuin kaikki tuskalliset muistotkin. Tamman sisällä oli pieni sijattu vuode hänen entiselle perheelleen, mutta joskus he vain ponnistivat pois sieltä. Musta ei ymmärtänyt mikseivät he voisi jäädä sinne, mennä takaisin.
Ei, he halusivat vain piinata Zoea.
Mutta tamma ei enää ymmärtänyt sitä, ei jaksanut. Zoe hengähti syvään ja vajosi hiekalle, tuulisella rannalla lepääminen auttaisi viemään tuskan ja ahdistuksen pois. Painamaan menneisyyden takaisin sinne mistä se oli noussutkin. Zoella vain oli hetken vaikeaa.
Arpikasvo sulki silmänsä, muttei voinut nukkua.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja feiarth » 01. Marras 2010 19:27

[Täält tulee Varia! Katsotaan onko tapaaminen yhtään onnistuneempi kuin edelliskerralla : D Minun puolestani joku kolmaskin saa tulla mukaan, mikäli tahtoo]

Varia

En tiedä, mikä saa minut palaamaan merenrannalle näiden päivien jälkeen. Päivät ovat olleet tapahtumarikkaita, olen paljon iloisempi kuin täällä edelliskerralla ollessani. Huomaan pienen hymyn kareilevan suupielissäni. Voimanikin ovat jotakuinkin palautuneet. Ainoastaan outoihin asentoihin vääntäytyessäni jotkin lihakset, joiden olemassaolosta en edes tiennyt, ilmoittavat olemassaolostaan. Se veden kanssa painiminen oli rankkaa! Nostan laukan ja heitän muutaman oikein komean pukin! Jiihaa!

Heeeeei! Tuolla makaa joku. Joku musta.. otan lennokkaita raviaskeleita kohti maassa makaavaa myttyä. Tuuli kantaa sieraimiini tuoksun, jonka muistan etäisesti. Lähemmäs päästessäni alan pikku hiljaa tunnistaa myös hevosen. Tuo.. Tuo sama tamma.. Ihan kuin osat olisivat vaihtuneet. Viimeksi se olin minä, joka makasi hietikolla aika surkean oloisena. Minä olin tosin kiukkuinen, mutta tuo ei näytä kiukkuiselta.

Ravaan ihan lähelle asti ja pysähdyn sitten nopeasti paikalleni. Nyökäytän päälläni, yritän miettiä mitä puhuisin. Ei kai tässä nyt mitään puheita tarvisi alkaa pitää!
"Terve! Me ollaan tavattu joskus aikasemminkin. Sillon ei mennyt ihan kaikki vissiin putkeen", en voi olla virnistämättä. Virne pyyhkiytyy kuitenkin nopeasti pois kasvoiltani. Ei saa virnuilla, jos toisella on kurja olo. Ei ainakaan ennen kuin sen aiheuttajasta ottaa selvää.
"Mun nimi on Varia, sun nimeä mä en enää muista. Tai en oo ihan varma kerroitko ees sitä. Kaikki ei taida olla ihan hyvin, vai?" kysyn sitten ja tutkailen tammaa uteliaasti.

Se on tosiaankin musta, ihan pikimusta. Ei edes oman sukkajalkani verran valkoista. Sillä on ihan kamalasti arpia joka paikassa. Aika pelottavaa, koska ei se voi olla edes kovin vanha. Arvet vähän hämää. Ja se, että tamma makaa tuolla lailla.. mytyssä. Jotenkin tosi surkeana.
feiarth
 

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 02. Marras 2010 15:59

Zoe hätkähtää kuullessaan askelia. Tamma kohottaa päänsä ja kohta jotenkin tutun oloinen orinuorukainen onkin pyyhältänyt paikalle ja esitellyt itsensä kovaa vauhtia. Arpikasvo vääntäytyi seisaalleen kivusta irvistäen, mutta tutki sitten oria yhtä lailla uteliaasti kuin toinen tätä.
"Hei Varia. Tosiaan, viime tapaamisemme oli hieman.." Zoe piti pienen tauon miettiessään. "..kireähkö. Minun nimeni on Zoe."
Musta hymyili hieman ja katsoi toista päästä varpaisiin. Niin, orinuorukainen meren rannalta. Tosin, osat näyttivät vaihtuneen. Vasta sitten tamma muisti Varian kysymyksen ja rypisti otsaansa hieman.
"Välillä elämä vain.. no miten sen sanoisi.. Potkii perseelle."
Zoe sanoi kohauttaen lapojaan huolettomasti. Ei se suru minnekkään ollut pyyhkiytynyt, mutta ahdistuksen ja tyhjyyden tilalle oli tullut uusi tunne.
Tyhjyydessä olikin pieni väripilkku, Varia joka noin vain tuli juttelemaan lähes vieraalle, edellisellä kerralla äksyllekin tammalle. Se lämmitti mustan sydäntä, vaikkei tamma edes tiennyt miksi.

"No, onkos sinulla kaikki sitten hyvin?"
Arpikasvo kysyi, nyökäten puolihuolimattomasti merelle päin. "Pieni tappelupukari." Tamma virnisti, vilkaisten kunnolla vettä. Se pyörteili kovasti joitakin rantakallioita vasten. Varia vaikutti tällä hetkellä huolettomalta ja iloiselta, ei enää vakavalta ja myrtyneeltä kuten silloin. Paitsi ettei Varia ollut pieni, ori oli täsmälleen samankokoinen kuin Zoe. Ei tamma sitä kuitenkaan pahakseen pistänyt, orien kuuluikin olla vahvoja ja isoja.
Mielessään musta virnisti, sen mieleen hyppäsi heti Kotka.
Ulkoa Zoe oli lähes yhtä ilmeetön kuin aina ennenkin. Hiekkaranta oli mukavan pehmeän näköinen, mutta väsymys oli hetkeksi häipynyt. Tamma olisi voinut ehdottaakin Varialle pientä juoksukisaa, jollei jalka olisi laittanut vastaan jo kävellessä.
"Kävelläänkö?"
Arpikasvo kysyi. Sen olisi paras verrytellä etusta hieman, jäykistyneenä siihen koskisi vielä enemmän. Sen enempiä puhumatta Zoe lähti ontumaan eteenpäin. Irvistys mustan kasvoilta ei lähtenyt mihinkään, se jähmettyi siihen itsepäisesti, mutta aivan yhtä itsepäisesti tamma jatkoi ontumistaan.
Pian kipu hellittäisi hieman, toivottavasti.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja feiarth » 12. Joulu 2010 22:21

[Voi härregyyd! Anteeksi. Tietkö mä ajattelin, että mun mielestä me aloitettiin näiden kesken peli, mutten sitten löytänyt sitä enää mistään..... Täältä tätä vastausta nyt kuitenkin tulee..]

Kireähkö. Niin Zoeksi esittäytyny kuvailee edellistä kohtaamistamme. Niin. Sitä se todellakin oli, kireähkö. Mielestäni se oli kyllä vähän enemmänkin. Ehkä lähempänä hyytävää. Sellaista pistelevää hyytävää. Hän ehkä yritti, mutta minä en ollut silloin vastaanottavaisella tuulella, eikä tammakaan jaksanut sitä pitkään.
"Kerrassaan hyytävä", totean hiljaa ja yritän pitää ilmeeni kurissa. Kamalaa, miten minä näin virnistelisin.

"Joo, niin se tekee. Potkii perseelle. Potkii aika lujaakin", vastaan toiselle ja olen ihan samaa mieltä. Siis kyllähän minä pienet vastoinkäymiset ymmärrän, mutta että ensin sitä tullaan isän hylkäämiksi, sitten saadaan tietoon, ettei emä olekaan oikea emä, sitten tavataan isä, joka onkin ihan perseestä, samalla kuullaan, ettei oikea äiti ole elossa.. Minusta tuntuu, että siinä on aivan liikaa perseelle potkimista näin lyhyeen aikaväliin. En minä kuitenkaan ole edes vanha vielä! Ai joo.. sitten tietysti sellainen pieni seikka, joka siellä suolla tapahtui. Niin, meinasin vain kuolla. Ja sitten Stone meinasi. Eihän siinä sen kummempaa. Kuulostaapa synkältä näin.. näin peräkkäin laitettuna..

"No siis siinähän se elämä suttaantuu", vastaan. Sitten tamma tekee jotain yllättävää. Se nimittäin sanoo minua tappelupukariksi ja virnistää. En voi olla virnistämättä takaisin.
"Joo, no, silloin ei mennyt niin hyvin", vastaan ja naurahdan, joskin hivenen kolkosti.

"Kävellään vaan", vastaan. Toinen etenee jo, joskin pahasti ontuen. Kurtistan kulmiani.
"Kuule mitä sulle on sattunut?" kysäisen ennen kuin ehdin sen tarkemmin ajatella asiaa. Kenties toinen ei tahtoisi vastata kysymykseeni. Olinko ollut liian suorasanainen? Voi kyllä, taisin olla. Sanoja ei kuitenkaan saanut enää takaisin, enkä oikein osaa pyytää uteliaisuuttani anteeksikaan.
"Kyllähän mä ymmärrän, jos et tahdo puhua siitä", lisään kuitenkin pienen tauon jälkeen. Huh, hyvin seivattu, luulisin.
feiarth
 

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 16. Joulu 2010 17:27

Huokaisten Zoe katsahti Variaan, tuon kysyessä jalasta.
"No minä otin yhteen puuman kanssa, ja suomeksi sanottuna tapoin sen."
Totesi tamma kiertelemättä ja kaartelematta sen enempää. Arpikasvo ei tuntenut ilmaisua hienovarainen. Se sanoi asiat niinkuin ne olivat, paitsi joillekin tietyille. Jos Zoe katkaisisi jalkansa, se ei sitä Rayolle sanoisi. Jos musta päättäisi tehdä jotain joka liittyisi Raveniin, hän ei siitä välttämättä Ravenille kertoisi. Riippuisi tilanteesta. Irvisti tamma omalle heikkoudelleen, pyrkien kävelemään lähes normaalisti. Se tuotti vaikeuksia jalan osalta, muttei Zoe sille mitään voinut.
Pärskähtäen hän vilkaisi vierellä kävelevään? Variaan ja hymähti. "Ravenin takia tekisin sen uudelleenkin, vaikka minulta menisi henki." Jatkoi hän vielä, hiljaisella äänellä. Oletettavasti menisikin, muttei musta siitä sen enempää välittänyt. Tosin, itseasiassa hän välitti, paljonkin, ihan Rayon takia. Ja joidenkin muidenkin asioiden takia, mutta ne hän piti tiukasti poissa ajatuksistaan.

Tähän tilanteeseen oli tammankin vain totuttava. Helppoahan se ei aina ollut, mutta kaikki tarvitsi oman aikansa ja paikkansa. Sen oli Zoe saanut huomata jo kauan sitten. Tyynenä hän yhä ontui eteenpäin, niin tyynenä kuin pystyi vihoittelevan jalan kanssa. Mielellään ei musta omaa tuskaansa näyttänyt, oli helpompi niin jos piti sen salassa muilta. Eipähän saanut niin paljoa sääliviä katseita. Mutta arpikasvon tuntiessaan ei myöskään niitä katseita hirveästi tullut, koska rampa saattoi räjähtää silmille vääristä sanoista. Tai väärästä käyttäytymisestä. Sen oli muutama saanut huomata. Lawless, Zephyr... Omia räjähdyksiään ei hän jaksanut sen enempää laskeskella, koska jossain syvällä häpesi musta omaa tempperamenttiaan. Joissain kohti. Mutta kaikki tunne oli lukkiutunut syvälle sydämeen eikä päässyt sieltä luikertelemaan millään tapaa mustan mieleen. Siellä ne vain olivat ja pysyivät. Tunteet nimeltä terve pelko ja itsetunto. Niitä ei ollut näkynyt hetkeen, eikä tulisi näkymäänkään. Jos se oli Zoesta kiinni.

[Ei se mitään. Sellasta sattuu. Tökkii enemmän kuin vähän tää Zoen ajatusmaailman setviminen hän-muodossa, mutta kaipa se menee..]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja feiarth » 21. Joulu 2010 14:46

Silmäni pyöristyvät hetkeksi, kulmanikin kohoavat ainakin.. ainakin korviin asti. En muista koska viimeksi joku olisi puhunut minulle yhtä suoraan. Ei, perkele, muistan sittenkin. Sehän oli se tollo, joka väitti itseään isäkseni ja kertoi melkein ensimmäisellä hengenvedolla emäni kuolleen. Aivan.. aivan.. Miten ehdinkään jo unohtamaan. Korvani heilahtavat epävarmasti kohti niskaa ja ilmeeni on hetken synkeä. Sitä en tahtoisi ajatella lainkaan. Mielelläni pyyhkisin aivoistani kokonaan mokoman muistijäljen. Tiedetään, tiedetään, ennemmin tai myöhemmin minun olisi kohdattava ruunikko ori uudelleen. Mielummin kuitenkin myöhemmin. Heilautan päätäni ja palaan nykyhetkeen.

"Ravenin? Onkohan se se, jota kyselit kun viimeks nähtiin?" kysyn tammalta. Yllättävää, että nimi on jäänyt niinkin hyvin mieleeni ottaen huomioon silloisen tilani. Jotenkin se kuulostaa kuitenkin tutulta, enkä kyllä itse ole tavannut ketään sen nimistä. Katselen vaivihkaa Zoen ontuvaa kävelyä. Tammasta näkee välillä, että jalkaan koskee, mutta pääasiallisesti hän saa peitettyä sen. Se on.. jotenkin.. niin aikuismaista. Pitää kaikki tunteet piilossa. Toisaalta ihailtavaa, sillä kipua en ainakaan itse kykene peittelemään. En tosin muista milloin olisin tuntenut fyysistä kipua, mikäli lihassärkyä ei lasketa.. Toisaalta kuitenkin ihan liian aikuismaista. Sellaista, että pitää esittää jotain muuta kuin on. Tai jotain muuta kuin tuntee, kenties paremmin ilmaistuna. Vaikka kai sitä toimii niin luonnostaan. Jotenkin.. jotenkin suojelee muita. Ja tietysti ehkä itseäänkin. Ainakin sääliltä.

"Tota.. löysitkö sä Ravenin sen jälkeen, kun lähdit täältä viimeks?" kysyn tuokion hiljaisuuden jälkeen ja katsahdan tammaan. Kuinkakohan pitkä siitä oli, kun viimeksi tapasimme? Ei kovin pitkä. Ei voinut olla. Olin kyllä ehtinyt sen jälkeen rämpimään suossa Stonen kanssa ja tapaamaan Adelian, mutta.. ei silti.. Viikko? Kaksi? Ei nyt ainakaan enempää.. Vaikka minun onkin ollut mahdoton pitää lukua päivistä viime aikoina. Olen jotenkin vain lipunut niiden lävitse, elänyt omissa ajatuksissani ja pakoillut todellisuutta. Ei silloin lasketa ajankulua.
feiarth
 

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 31. Joulu 2010 11:58

[Vaihdanpa minä-muotoon.]

"Hän se juuri on."
Totesin oriille vastaukseksi. Annoin katseeni vaeltaa verkkaiseen tahtiin ympäristössä, tunsin kuinka Varian katse käväisi välillä kehossani, mutten välittänyt siitä. Tuuli puhalsi levottomasti rannalla, ontuessani tuskallisen hitaasti sitä pitkin. Sitten kuulen vielä toisenkin kysymyksen. Varia kysyy löysinkö Ravenin. Tapahtumat olivat kyllä olleet melkoisen mielenkiintoisia. "Löysin kyllä." Tyydyin viimein sanomaan lyhyesti. Sitä kaikkea olisi voinut selittää hyvin kauan, mutta tuskinpa Variaa kiinnosti. Vaiteliaana jatkoin onnahteluani, seisahtuen välillä hengittämään syvään. Kipu ei ollut kovin mukava asia, mutta olin oppinut kestämään sitä. Sen verran kuin oli tarvis. Lämpiminä päivinä pystyin kävelemään lähes normaalisti, mutta talvisin... Minua puistatti. Huokaus livahti raskaana huuliltani, vilkaistessani välillä Variaan. Voi kuinka joskus toivoinkaan että voisin kävellä normaalisti, niinkuin esimerkiksi ori vierelläni. Voisin kävellä vaikka maailman ääriin, tuntematta minkään sorttista kipua. Mutta olin jo kerennyt tottua elämään näin, en enää jaksanut tapella jalalleni vastaan. Joka aamu ylöspääseminen oli vaikeaa, tästä kylmempinä lähes mahdotonta.
Variaan loin katseen, johon kuvastui hiven sitä tuskaa, mikä kyti aina sisälläni. Se oli kamala tunne, tuntui kuin ei koskaan olisi iloinen ja onnellinen, että maailma oli vain täynnä kipua. Niin se minulle oli. Ei muille välttämättä. En minä koskaan ollut muille omaa itseäni valittanut, en mitään minussa, en sitä sisua joka minut ajoi ylös joka aamu, sattuipa mihin tahansa kuinka paljon tahansa.

Se oli sisua, se oli luonnetta, joka sai minut nousemaan pystyyn. Jos sitä ei minulla olisi, olisin jäänyt vain makaamaan paikalleni, lysähtänyt siihen kun Raven oli juossut pois luotani. Olisin tehnyt kuolemaa kuolleen puuman vierellä.
Sieluntovereita toisilleen.
Sen takia minä olin tapellut ja taistellut itseni kanssa, sen takia olin ontunut ja onnuin yhä vain, sen takia olin tehnyt kuolemaa kun en ollut jaksanut nousta ylös.
Pudistin päätäni hiljaa. Mitäpä sitä menneitä enää muistelemaan, nyt olin pystyssä, pystyin jotakuinkin kävelemään, kaikki oli ihan hyvin. Toisaalta, synkemmältä puolelta katsottuna mikään ei ollut hyvin. Minuun sattui joka askeleella, mutta pystyin melkein kokoajan peittelemään sen. Se oli hyvä puoli tässäkin elämässä - kivun pystyi silti peittämään, jos oli mieleltään tarpeeksi vahva. Ja uskoakseni minä olin. Ainakin tähän mennessä. Olin ja olin ollut.

[ääh anteeksi kamalasti kesto :3]
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja feiarth » 10. Tammi 2011 13:00

Zoe vastailee kysymyksiini melko lyhyesti. Se saa minut miettimään onko viisasta kysellä. Toisaalta olen utelias. Olen uteliaampi kuin viimeksi, sillä vaikken olekaan saanut tiettyihin kysymyksiini vastauksia, enkä tiedä koska niihin tahdon tai saan vastauksia, on oloni kuitenkin huomattavasti parempi nyt kuin viimeksi kohdatessamme. Ja kaiken lisäksi, vaikken juurikaan edelliskerralla välittänyt kuunnella, ymmärsin kuitenkin sen, että tuo Raven-tyyppi on Zoelle jollain tapaa tärkeä. Päätän, etten ainakaan ihan heti kysy mitään. Niinpä kävelen tamman vierellä vaiteliaana, hidastaen välillä kulkuani, kun toinen pysähtyy kokonaan. Katsellen vaivihkaa. Miltä mahtaisi tuntua elämä tuollaisena? Kun joka paikkaan sattuu ja. Niin. En tahdo ajatella pidemmälle. Minulla on terveet jalat. Kipua tuntuu toisinaan vain sisälläni. Onkohan sellaista kipua tammallakin? Saakohan sellaisen kivun suljettua yhtä hyvin ulkopuolelle?

Zoe näyttää vaipuneen ajatuksiinsa. Voin päätellä sen viimeistään siitä, kun tamma ravistaa päätään. Minä en ole sanonut tai kuullut mitään, joten hänen on täytynyt olla ajatuksissaan. Minäkin olen. Mietin Zoea ja Ravenia ja puumaa. En ole milloinkaan nähnyt puumaa, mutta Remin mukaan se on suuri kissapeto. Ja valtavan nopea. Ja Zoe on saanut sellaisen tapettua, joskin puuma sai tehtyä kaikesta päätellen pahaa jälkeä tammaan itseensä. Raven pääsi pakoon, uskoisin niin tamman puheista. Ilmeisesti melko haavoittumattomanakin.

"Kuule, Zoe", aloitan, mutta suljen sitten suuni. Mitä olinkaan aikeissa kysyä?
"Mä oon ehkä vähän utelias, mutta voisitkohan sä kertoa lisää siitä Ravenista. Kuka se on?" kysyn sitten. Oikeastaan tahdon kai tietää millaisen hevosen tähden täytyy olla valmis riskeeraamaan henkensä. Riskeeraisiko joku minunkin takiani henkensä? Rem? Se niin kutsuttu isäni? Ylänköhevosten johtajatar? Tuskinpa hän ainakaan. Merelillä on sitä paitsi kaksi pientä ja suloista varsaa. Omaa varsaa. Heidän puolestaan Merel varmasti uhrautuisi. Jotenkin olen aivan varma asiasta. Entä minä? Uhrautuisinko itse jonkun puolesta? Jos silloin Mellin loukkaantuessa paikalle olisikin tullut joku peto.. Stonehead oli valmis uhrautumaan minun puolestani, muistan sitten. Hän juuttui suohon pelastaakseen minut. Onneksi onnistuin vastavuoroisesti pelastamaan hänet. Oma henkeni ei kuitenkaan ollut silloin enää uhattuna, joten uhrautua minun ei tarvinnut. Äh. En minä tahdo ajatella näin synkkiä. Tahdon kuulla Zoen vastauksen.
feiarth
 

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 20. Tammi 2011 19:43

Hm? Varia tahtoi kuulla lisää Ravenista? Mielenkiintoinen kysymys. "Raven", totesin hivenen mietiskelevästi, katseeni häilähti toisen tummassa karvapeitteessä. "On musta nuori ori, joka on Salem nimisen tamman ottopoika, mukava mutta melko arka." En ollut ihan varma mitä muuta Ravenista kertoisin. Pureskelin huultani ajatuksissani. "Raven kuuluu tällä hetkellä tasankohevosten laumaan, mutta liittyy oletettavasti piakkoin ylänköhevosiin." Sen verran pystyin vielä lisäämään sujuvasti, mutta siitä eteenpäin en tiennyt mitä sanoa.
Hiljaisuus pitkittyi hetkeksi, syveni. Katseeni vaelteli ympäristössä täysin päämäärättömästi.
"Oletko syntynyt Caraliassa?"
Kysyin. En itseasiassa edes tiennyt miksi kysyin juuri sitä.. mutta enpä oikein muutakaan keksinyt. Käänsin päätäni hetkiseksi Variaa kohden, seisahtuen taas hengittämään. Minua puistatti kivun väristys, joka hyökyi aaltona kehoni lävitse.
Jäin tutkiskelemaan hiljaisena orin kasvoja. Tuntui omituiselle olla Varian seurassa, Varia oli vain niin.. sympaattinen. Jollain tapaa. Salaperäinen mutta vaikuttaa melko.. no, en oikein osannut luonnehtia häntä.
"Sinä olet mielenkiintoinen hevonen, Varia." Lausahdin. En kyllä tarkoittanut möläyttää sitä noin.. mutta menköön. En jäänyt häpeilemään, se ei oikein sopinut minun luonnolleni, vaan kohotin päätäni oikeaan asentoon, lähtien taas kävelemään hitaasti.

"Tai sillätavalla mielenkiintoinen, olet.. jotenkin salaperäinen ja kuitenkin melko ymmärtäväinen, vaikkakin noin nuori." Hymyilin orille lähes luonnollista hymyä, jonka avulla joku olisi saattanut pitääkkin minua kauniina. Hymy kuitenkin muuttui pian takaisin siksi synkäksi ilmeeksi, joka nykyään pysytteli kasvoillani joka hetki. Siinä oli kuitenkin lisänä pieni ripaus hymynpoikasta, toisella suupielellä.
Silmissäni oli etsivä katse, tarkastellessani kuin ohimennen Varian silmiä.
Pidin orista, hän oli mukava ja Variassa kyllä riittäisi selvittämistä pitkiin päiviin.
Viimeksi muokannut Zarroc päivämäärä 19. Huhti 2012 17:44, muokattu yhteensä 1 kerran
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja feiarth » 26. Tammi 2011 20:52

Zoe näyttää jotenkin mietteliäältä, kenties hämmästyneeltäkin. Aiheuttiko minun kysymykseni sen? Kaikesta päätellen tamma aikoo kuitenkin vastata. Kuuntelen tarkkaavaisesti Zoen sanat. Mustaturkkinen. Ottolapsi. Värähdän. Minäkin olen. Ja musta. Mutta araksi en tunnustaudu. Nyökkään, kun tamma hiljenee. Mitäpä minä osaisin sanoa? Hiljaisuutta kestää hetken. Minä mietin. Tunnistaisinko Zoen kuvauksen perusteella Ravenin, jos näkisin hänet? Enpä usko, ellei hänellä olisi sitten tatuoituna otsaan tai kenties kylkeen "Raven" tai "Ottolapsi"...

"Oletko syntynyt Caraliassa?" kuulen tamman lopulta kysyvän. Hän seisahtuu ja vilkaisee minuun. Pysähdyn itsekin. Taitaa kipeää jalkaa särkeä. Seisotaan vaan, eihän tässä mihinkään kiirettä ole. Toisaalta. Voisin aivan yhtä hyvin vaellella edestakaisin. Tai.. voisin myös palata jonnekin tasankohevosten ja ylänköhevosten rajalle etsimään Remiä. Tai isää. Tai jotain.
"Öö.. niin.. tuota.. joo. Olen syntynyt", vastaan hieman takellellen, sillä ennätin jälleen vaipua omiin ajatuksiini. Kesti hetken tajuta, etten ollut vielä vastannut tamman kysymykseen. Sen enempää en aio täsmentää vastaustani. En aio kertoa, ettei minulla ole emää, eikä välttämättä isääkään. Isää ei siksi, että minä en tunnusta häntä sellaiseksi. En aio kertoa mitään Remistä.

"Täh?" päästän suustani. Mielenkiintoinen? Minä? Ja Zoe on varmasti vähän päästään sekaisin, kun tuollaisia möläyttelee! Tamma lähtee jälleen kävelemään. Otan itsekin askelen, kuuntelen toisen täsmennyksen ja tarkkailen hymyä, joka käy tamman kasvoilla.
"Sä oot ihan eri näkönen kun hymyilet", totean sitten ja virnistän.
"Ai joo.. niin.. kiitos. Se on kiva kuulla", vastaan ja katsahdan toiseen suuntaan. Ujostuttaako? Eeeeeäääääh.. no vähän. Ei sitä joka päivä kuule kehuja.

"Hei kuule, Zoe, mä luulen, että mun pitää mennä. On ollut kiva jutella ja mä toivon, että nähään vielä joskus", hymyilen pienesti. Kyllä ihan oikeasti saattaisi olla mukava tavata uudelleen. Tammalla on varmasti paljon kerrottavaa elämästään. Kenties se olisi seuraavallakin kerralla pelastanut jonkun poikapolon vaikkapa ALLIGAATTORIN kynsistä!
"Sori, et mä näin yhtäkkiä. Tajusin vaan, että voin aivan hyvin hoitaa pari ikävää asiaa pois päiväjärjestyksestä heti. Mitä niitä suotta sysää tuonnemmaksi. Sen jälkeen voin sitä paitsi pitää kivaa, eikä tarvi murehtia! Mä ehkä selitän joskus, jos saan järjestettyä asiat", virnistän ja lähden laukkaamaan kohti sisämaata.

"Heippa, nähdään, Zoe! Varo puumia, vaikka mä tiiän, että sä kyllä hakkaat ne kaikki!"

Varia poistuu.

[Kiitos pelistä ! Eiköhän kaksikko tapaa vielä jossain kohtaa (; ]
feiarth
 

Re: Tuntisitko hänet, jos hän kävelisi suoraan ohitsesi? VP.

ViestiKirjoittaja Zarroc » 27. Tammi 2011 20:18

Varia takelteli hiukan vastatessaan, mutta minä vain hymyilin rauhallisena. "Kiitos." Sanon hiljaisella äänellä, orin sanoessa minun olevan aivan erinäköinen hymyillessäni. Samassa Varia olikin jo lähdössä. Hän pyyhälsi nopeasti pois luotani, minä vain nyökkäsin. Yllätyin kuullessani hänen huutonsa. "Heippa, nähdään, Zoe! Varo puumia, vaikka mä tiiän, että sä kyllä hakkaat ne kaikki!"
Nauroin täyttä kurkkua, aivan hiukan takajaloilleni hypähtäen. Korvat höröllään viskasin päätäni kohti taivasta, nauraen pitkästä aikaa täysin luonnollisesti. Varia sai kaiken kuulostamaan niin suurelle, vaikka ei mikään kovin suurta ollut. Paitsi Rayo. Ja Kotka. Hihitin itsekseni hetkisen, lähtien sitten taas onnahtelemaan samaan suuntaan kuin Varia. Päässäni pyöri ja olo tuntui omituisen mukavalle. Kylläpä nämä lapsinerot osasivat piristää!
Nauroin nyt jo hieman kähisten.
En ollut nauranut näin paljon hyvin, hyvin pitkään aikaan. Se tuntui todella vapauttavalle. Parasta oli se, että kukaan ei ollut näkemässä kun nauroin täällä yksinäni kuin tärähtänyt sammakko.

Suuntasin sisämaahan yhä yksinäni naureskellen. Viimein pudistin päätäni hiukan, päättäen lopettaa nauramisen siihen. Siinä oli tarpeeksi loppuelämän osalle. Kuivasin naurunkyyneleet varovasti polveeni, jatkaen onnahtelevaa kävelyäni metsikössä. Tuuli navakasti, jouheni liehuivat puolelta toiselle kaulaani, aivan kuin olisivat yrittäneet repeytyä kokonaan irti kaulastani. Puristauduin kahden puun välisestä raaosta ähkäisten, syvemmälle metsään talsien. Ehkä siellä tuulisi vähemmän - sitäpaitsi minua väsytti hiukkasen. Vielä kerran päätäni pudistaen seisahduin muutaman sekunnin ajaksi, rauhoitellen hengitystäni ja jalassa tykyttävää kipua.
Vasta sitten jatkoin matkaani.

ZOE POISTUU.
Kiitoksia pelistä ;) Kyllä ne tapaa. Ainakin toivon niin :)
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 3 vierailijaa

cron