Omituiset elämänkiehkurat

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Maikku » 04. Touko 2011 23:11

[Mukaan Enkelikello ja Stone. Ei muita kitoos ~ ]

SUWANEE ARI'R
Ylänkö, jonka läheisyydessä lämmin merivirta kiersi omituisia kaariaan ja lämmitti rannan ympäristöstä jäätä. Kuinka samaisessa meressä monet hevoset olivat henkensä uhalla uineet ja kaikki märkinä, kuin vastasyntyneinä saarelle tulleet. Ja siellähän tavallaan kaikilla aina alkoi uusi elämä. Enää saarelle tultuaan ei olisi samojen hevosten kanssa kuin ennen ja enää ei olisi ihmisiä palvelemassa ympärillään. Jokaisen tulisi pärjätä omillaan ja ne jotka eivät julmalta paratiisilta säilyneet hengissä, no, ne keräsi talteen kuolema mielihyvin. Olihan niitä mielipuoliakin nähty, jotkut menettäneet hallintansa ennen saarelle tulon ja jotkut harvemmat myrkyttäneet mielensä tavalla tai toisella vasta saarelle tultuaan.

Mutta tänään aurinko nousee kultaisena saaren takaa ja rannalle nousseet tammat vaikuttavat hyvinkin järkeviltä, eivätkä mielenvikaisilta. Heistä raskasrakenteisempi, norikerinhevonen Suwanee Ari’r hymyili iloisesti ystävättärelleen, jonka kanssa oli saarelle selviytynyt. Papurikon kimo arabi ystävä kuitenkin vain hymähti ilkeästi, eikä näyttänyt yhtä innostuneelta asiasta.

Tammat riitelivät. Aihe oli monimutkainen ja siinä purettiin kaikki matkanaikana kertynyt erimielisyys, jota meren keskellä vaahtopäiden vallitessa oltu mainittu. Loppuen lopuksi papurikon kimo tamma nostaa kaulansa ylpeänä kaarelle ja ravaa paikalta äkäisesti saaren sisäosiin. Ehkä arabi menisi havumetsään tai ehkä tuo päätyisi sademetsään. Saari oli siitä mielenkiintoinen, ettei koskaan voinut tietää mitä kaikkea sieltä löytäisi. Jäätikön vieressä oli sademetsää ja sademetsän toisella puolella aavikkoa.

Mutta eihän sitä vastarantautunut Suwanee Ari’r voinut tietää. Hän seisoi sillä hetkellä vihaisena mököttäen rannalla aivan havumetsän kupeessa. Häntäpäänsä tamma oli kääntänyt lehtimetsälle, jonka suuntaan papurikon kimo ystävätär oli mennyt. Ruunikko, kiharaharjainen tamma tuijotti merelle. Tamma katsoi aaltojen kuohuja. Suwanee yllättyi kuinka paljon oli alkanut äkisti tuulemaan. Ja nyt hän oli aivan yksin paikassa, jonka oli pitänyt olla paratiisi. Tamma ei voinut käsittää, kuinka siinä niin oli käynyt. Eikä paikka ollut vielä vaikuttanut ainakaan Suwaneen toivoman kaltaiselta paratiisilta. Ruunikko rukoili mielessään, ettei olisi ikinä lähtenyt toteuttamaan typerää ideaansa.
Maikku
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 09. Touko 2011 20:55

Aurinko oli nousemassa taivaanrannasta, ikään kuin saaren takaa ja paistoi näin aamutuimaan vaakasuorasta hieman liiankin kirkkaasti silmiini tänä aamuna vaikka olinkin itseasiassa iloinen siitä että aamu kuitenkin saapui taas. Tiedättehän kun on nukkunut huonosti ja valvonut hämärässä jo monta tuntia? Tai ehkä ette, eihän ole ollenkaan terveellistä valvoa niin paljon ja nukkua niin huonosti kuin minä viime yönä.
Eilen oli tapahtunut niin kovasti kaikenlaista. Olin kohdannut viimein etsimäni Aquilan ja etsimäni Cendre Noiren, tasankohevosten johtajan. Myös ketä tahansa muuta ehkä johtajattarestani jotain tietävää olin etsinyt, vaan en ainakaan eilen tavoittanut. Ja tietäminen nyt ei ollut ollut rikasta eilen meidänkään keskuudessamme. Ja se olikin seikka joka minua niin varjosti, etten voinut nukkua. Olin huolissani, niin mielettömän huolissani ja turvattomassa mielentilassa. Johtajatar Merel oli hävinnyt, samoin hänen kaksosvarsansa ja ylänköhevosten johto siirretty hänen aiemman tahtonsa mukaan minulle kunnes toisin määrätään. Ja koko yön olin tuntenut jonkinlaiset pahaenteiset kasvot ja silmät ja äänet selkäpiissäni, vilistämässä pitkin poikin ja häiritsemässä untani vaikka olin sen omasta mielestäni jo vihdoinkin ansainnut vähäksi aikaa.
Jokeri. Murhaaja, joka oli aiemmin ottanut suoraan yhteyttä ylänköläisten johtajaan. En voinut olla ajattelematta, että hänellä oli osuutensa asiaan ja se on seikka joka minua eniten huolettaa. Sellaisista hevosista... sellaisista tapauksista kun ei koskaan voinut tietää, mahdollisista onnettomuuksista kyllä voi jotain tietää, vaikkeivät nekään olleet mukavia vaihtoehtoja...

Olin joka tapauksessa tullut pian Aquilan ja Cendre Noiren - tai kuten hän oli halunnut kutsuttavan -, Kavarin tavattuani meren rantaan. Jäät eivät olleet vielä lähteneet ja kauempana ulapalla seilasi yhä pieniä jäälauttoja, jotka olin erottanut hämärässäkin tumman meren keskeltä. En tiedä mitä oikein olin ajatellut tänne tultuani melko kovaa vauhtia enkä tiennyt miksi oikeastaan olin pari tuntia sitten herättyäni tänne jäänyt.
Joka tapauksessa makoilin yhä aloillani hieman rannalla olevien kivien ja vielä rankoina kasvavien puiden suojissa tuulelta ja katseilta. Vain makoilin ajattelematta ihmeemmin pientä nälkääni ja katselin merelle päin. Pyörittelin lähinnä samoja ajatuksia päässäni kuin jo monta päivää olin pyöritellyt: Missä Merel? Missä hänen ihastuttavat ja vielä pienet lapsensa, joita olin vahtinut yhteiskokouksessa? Mitä minun tuli itseltäni tästedes vaatia ja kuinka paljoon luottaa itsessäni?

Kuitenkin jossain vaiheessa korvani rekisteröivät ääniä rannasta ja hetken niitä hieman hajamielisellä uteliaisuudella kuunneltuani päättelen sen olevan jonkinlainen sanaharkka, ellei jopa riita. Kieltämättä hyvin ikävää ja minun kaiketi olisi pitänyt heti nousta ylös ja mennä tarkistamaan asia, käytiinhään riitaa ylänköhevosten mailla. Mutta toisaalta aivan kaikki eivät ole tyytyväisiä siihen, jos ulkopuoliset tulevat keskeyttämään riitoja, eikä silloin oikeastaan ole kohteliasta tuppautua, eihän olekaan? Niinpä jäin hieman epäröiden, mutta liikkumatta aloilleni ja kuuntelin vaikken saanutkaan sanoista selvää.
Kun äänet kuitenkin katkesivat ja sen sijaan alkaa jonkin matkan päästä kuulua ripeitä askelia, minä nousen jäykästi ja hieman vaikeasti ylös viileältä hiekalta ensi kerran tänä aamuna, ja katson äänten suuntaan. Saatoin nähdä havupuiden suojiin katoavan hevoshahmon tai sitten en, mutta joka tapauksessa ainakin äsken riidelleiden toinen osapuoli oli kyllästynyt ja lähtenyt. Jälkeensä ei huutanut kukaan.
Olivatko viime ajat ehkä säikyttäneet minut piloille, kun säikähdin jälkeen jäävää hiljaisuutta niin kovin? Mielessäni kävi todellakin, että tämä metsään kadonnut hevonen oli vahingoittanut toista riitelyn päätteeksi ja jättänyt hänet makaamaan avuttomana hiekalle. Tämän ajatuksen siivittämänä sitten lähdinkin kiireesti liikkeelle yön aikana jäykistyneistä jaloistani välittämättä.

Kun tulin rannassa kasvavan karun kasvuston ja kivilouhikon suojista aukeammalle, lähemmäs itse merta, havaitsin kuinka tuulinen sää oikeastaan olikaan. Harja hieman kasvojani piiskaten askelsin kiireesti suuntaan, josta uskoin äänien aiemmin kuuluneen ja metsään kenties hävinneen hevosen tulleen. Ja sitten, kääntyessäni erään särkän takaa, näen rannassa seisovan ruunikon kylmäverisen. Täältä katsoen hän vaikutti helpotuksekseni olevan kunnossa, mutta huudan silti.
"Hei, oletteko te kunnossa? Neiti?"
Pysähdyn parin askeleen kuluttua kaulaani ylemmäs ojennellen ikään kuin voisin sillä tavalla nähdä tamman paremmin. Ranta oli tosin niiltä osin aukea, joten näin hänet aivan yhtä loistavasti näin, kuin hänkin todennäköisesti voisi nähdä minut kääntyessään.
Tupsujalkainen ruunikko muistutti minua eräästä tuttavastani, mutta oli tarkemmin ajateltuna hieman pienempi vaikkei tuo tuttavanikaan kuulunut isoimpiin kohtamiini shirenhevosiin. Hän oikeastaan oli tainnut olla minulle jotain sukua, ehkä serkkuni? En voinut olla siitä aina varma synnyintilallani, minäkin olin sen tilan kasvatti jo melko monetta sukupolvea ja siten sukulaisiani oli siellä oikeastaan paljonkin minun heistä välttämättä tietämättä.
Enkelikello
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Maikku » 16. Touko 2011 20:45

Ruunikko tamma odottaa ystävänsä paluuta pahoitellen, keikaroiden ja anteeksi pyydellen. Toinen ei kuitenkaan tullut takaisin ja tamma tunsi seisovansa paratiisiksi väitetyn saaren rantahietikolla aivan yksin. Tammaa epäilytti oliko hän kuitenkaan tullut oikeaan saareen. Entä jos Suwanee olikin eksynyt vahingossa jollekkin hemmetinsaarelle paratiisin sijasta?

Vilkaisu nousevaan aurinkoon toi lisää pontta toivolle. Ehkä kuitenkin... Ei pitäisi heittää toivoaan niin nopeasti. Kaiku ajatteli, mutta siirtyi sitten jälleen negatiiviseen ajattelutapaansa. Olisikin juuri hänen tuurinsa tapaista eksyä hemmetinsaarelle ja joutua aloittamaan siellä yksin ilman kenenkään tukea - Vai mitä?

Kaukaa kuuluneet askeleet saivat ruunikon tamman sydämen jättämään pari lyöntiä välistä. Oliko ystävät kuitenkin erehtynyt ja tulisi nyt nörtelemään? No tottakai tulisi, niihän sen pitäisi olla. Omahyväinen virne pyyhkäisi Suwaneen kasvoille. Tottakai tamma tulisi katuvana takaisin, hänhän olisi jo takuvaarmasti tajunnut kuinka tärkeä Kaiku oli. 'Hei, oletteko te kunnossa? Neiti?' Korvat käväisivät takanapäin tamman kuullessa vieraan äänen. pettymys solahti Suwaneen ruumiin lävitse. Sieltä olikin tullut joku nokkava pikkuinen herrantaateli kyselemään hänen vointiaan. Hetken käytyään mielessään erilaisia aloitusrepliikkejä lävitse kääntyy Kaiku sitten pikkuisen kaunis hymy kasvoillaan.

"Minä olen ihan kunnossa, kiitos kysymästä." Kaiku kertoo sitten ja huomatessaan hevosen, jota oli puhutellut, tamma mykistyy hieman. No eihän kyseessä ollutkaan pieni herrantaateli, vaan aikas isokin ori! Ruunikko ja raskasrakenteinen ori vaikutti Suwaneen mielestä ihan komealtakin. Ja käytöstavat olivatkin tuolla ilmeisesti hallussa. Suwanee uskoi, että kyseessä oli aika pehmo ori, kiltti ja sellainen mikä ei tohtinut pahaa kenellekään -tyyppi.
"Aloin jo epäilemään, että rantauduin Caralian sijaan johonkin hemmetinsaarelle... Mutta hei! En muistanut esittäytyä. Olen Suwanee Ari'r, mutta sano vain Suwanee tai Kaiku. Mikä sinun nimesi on?" tamma puhui yhä hyvin ystävälliseen sävyyn kovin suupalttina kuten yleensä.
Maikku
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 20. Touko 2011 21:03

Tamman kääntyessä tämän kasvoilla oli tulkitsematon, kaikkeen nähden minut yllättävä hymy. Hän ei vaikuttanut loukkaantuneen olemuksestaankaan päätellen eikä myöskään tuntunut erityisen järkyttyneeltä äskeisestä riidastaan. Se laittaakin minut miettimään onko hän sitten riitaisa luonteeltaan, jos ei ollut tuon murheellisempi riideltyään jonkun kanssa... Pyyhin kuitenkin tämän väsymyksen ja negatiivisuuden kasvattamasta harhaluuloisuudesta ja loputtomasta pessimismistä kummunneen ajatuksen mielestäni, keskittyen olennaiseen. Hän vastasi kysymykseeni varsin asianmukaisella tavalla ja vastasin lyhykäisellä nyökkäyksellä, vaikkakin tunsin oloni hieman häkeltyneeksi. Olin lähtenyt liikkeelle niin äkkiä maattuani koko aamun aloillani hänen ja jonkun toisen henkilön ilmeisen riidan kuultuani.

"Olin kuulevinani täältä... kovaäänistä puhetta, joten lähdin tarkastamaan mistä on kyse", tokaisen tuntiessani tarvetta selitellä saapumistani jotenkin ja vilkaisen nopeasti suuntaan, johon epäilen toisen osapuolen lähteneen. Mieleni tekisi toistaa kysymykseni siitä, onko kaikki kunnossa ja kysyä samassa lauseessa myös sen mistä riidassa oli ollut kyse, kuka toinen hevonen oli ollut ja miksi hän oli täällä ja oliko näkynyt paria kadonnutta yksilöä hortoilemassa. Mikään noista ei kuitenkaan ollut sovelias kysymys tähän tilanteeseen, joten katsoin parhaaksi pysytellä hiljaa.
Mistä puheen ollen en ollut koskaan nähnyt häntä. Tapasimme ensimmäistä kertaa, vaikka voisin vannoa hänen sopivan ylänköhevosiin kokonsa puolesta. Ja hänhän oli joka tapauksessa meidän rannassamme.
Oliko hän noussut merestä vastikään?

Ilmeeni mahtaa valahtaa entistäkin häkeltyneemmäksi tamman jatkaessa puhetulvaansa kadehtittavan luontevan oloisena ja vastatessa mielessäni heränneeseen kysymykseen minun sitä ääneen esittämättä. Hän todella oli juuri saapunut saarelle ja heitti kotisaaremme nimen tuosta noin vain. Ruunikko oli mitä ilmeisimmin tavoitellut pääsyä tälle saarelle syystä tai toisesta! Mistä hän oli kuullut? Kuka täältä oli palannut kertomaan asiasta hänelle?
Auon suutani yhä vain yllättyneempänä alkaen samalla turhautua omaan hitauteeni. Minähän osasin keskustella tänään yhtä hyvin ja kohteliaasti, kuin puolikas pallokala rantahietikossa! Tai jokin muu yhtä kommunikaatiorajoitteinen eläin epäsopivassa tilanteessa! Sen sentään tajuan, että hän oli esitellyt itsensä Suwanee Ari'riksi tai Suwaneeksi kuten toivoi ilmeisesti itseään kutsuttavan. Kuitenkaan en osaa tuohonkaan reagoida kuin nyökkäämällä ensin nopeasti, jatkamalla ajatusteni järjestelyä korvat epävarmasti vispaten ja päästän sitten pienen voihkaisun tajutessani jumiutumiseni.
"Voi! Anteeksi, minä olen vähän väsynyt luulisin. Olen Belshet Stonehead, hauska tavata."
Koetan hymyilläkin hieman, mutta voi olla että yritykseni jäi melko säälittäväksi ilmehdinnäksi. En olisi halunnut olla näin poissaoleva ja epäkohtelias ja tyly varsinkaan, jos olin ensimmäisiä hänen tapaamiaan hevosia tällä saarella.
Tämä vain ei tainnut olla parhaimpia päiviäni.

"Mnh, anteeksi kun joudutte toistamaan, mutta sanoitteko rantautuneenne ihan äskettäin? Minä vain... minun pitäisi tietää asia koska olet... olette laumamme alueilla ja... noh", jatkan surkuteltavaa soperteluani vaikka yritänkin pitää ääneni jotakuinkin selkeänä. Sanat vain takkusivat yrittäessäni epätoivoisesti saada asiani selkeästi ilmaistua ja niellä tämän typerryksen alas kurkustani. Kuinka minä saatoinkin olla näin... hutera?
Enkelikello
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja feiarth » 26. Touko 2011 16:18

[Maikku, köh, mistä tammasi tietää rantautuneensa Caraliaan? Sitä ei ole aikaisemmin pelissä mainittu, enkä löytänyt aloituksestasikaan viittauksia siihen, että joku NPC olisi tammakaksikolle siitä kertonut. Ei mulla muuta, mutta tarkkuutta nyt (; ]
feiarth
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Maikku » 29. Touko 2011 10:15

[ Jos olisit lukenut tamman menneisyyden, niin sieltä olisi selvinnyt asiaan vähän lisää tietoa. Suwanee lähti ystävänsä kanssa nimenomaan etsimään Caraliaa kuultuaan siitä hevoselta, joka oli tullut pois Caraliasta tultuaan häädetyksi mafiassa osallisena epäilystä.]
Maikku
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja feiarth » 29. Touko 2011 12:05

[Oukkidoukki, pahoittelen häiriötä (: ]
feiarth
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Maikku » 06. Kesä 2011 13:23

Herrasmiesmäisyyden lisäksi hän vaikutti hiljaiselta. Suwanee yhdisteli mielessään kahta luonteenomaista piirrettä ja päätteli, että ori saattoi olla hieman ujokin. Ori oli kuitenkin porhaltanut kaikesta huolimatta tarkastamaan tamman vointia kuultuaan 'koväänistä puhetta' omien sanojensa mukaisesti. Suwanee nyökkäsi pienesti toisen väitteeseen, jolloin tamman otsaharja menee toisen silmän päälle.
"Kyllä, mikäs sen mukavempaa kuin aloittaa riitelyllä päivänsä." Tamma toteaa ironiseen sävyyn.

Lopulta ori tajuaa esittäytyä ja Kaiku nyökkäilee toisen nimen kuultuaan. Belshet Kivipää, johan oli hyvin mielikuvituksellista, tamma pohtii mielessään sanomatta sitä kuitenkaan ääneen.
"Onko sinulla kenties jotakin lyhennelmää nimestäsi?" Mustaharjainen norikerinhevonen utelee, vaikka toinen olikin esittänyt ennen häntä joitakin kysymyksiä. Suwanee pohti hetkisen vastaustaan ja kuvaan sopikin täydellisesti kysymykseen vastaaminen kysymyksellä, joka oli aivan eriaiheesta. Se loi tietynlaista salaperäisyyttä, johon tamma ei kuitenkaan pyrkinyt kovinkaan suunnitelmallisesti.
"Kyllä, rantauduin juuri. Laumasi alueella? Oletko siis johtaja? Pitäisikö teititellä?" Tamma toistaa juuri rantautumisensa ja kiusaa oria muutamalla kysymyksellä lisää.

Pian Suwanee kuitenkin tuntee pakottavaa tarvetta selitellä, miten saattaisi tietää saaren nimen, vaikka onkin juuri rantautunut. Ei hän ole varma saaren oikeellisuudesta, mutta yritti ainakin.
"Olin mukavalla laitumella parin uuden tuttavuuden kanssa, joista toinen oli syntynyt Caralia - nimisellä saarella. Hänet kuitenkin häädettiin saarelta. Tammaa oli epäilty osallisena jonkin sortin mafiaan, vaikka hän vakuutti meille olleensa mafian vastainen. Lähdimme sitten laiduntoverini kanssa etsimään oikeaa saarta, mutta hän ei kyennyt tulemaan toimeen monimutkaisen luonteeni kanssa ja veti siitä herneen nenäänsä. Hän vain odotti sopivaa hetkeä lähteä, josta olin erimieltä. Kuulit varmaankin viimeisimmän sananvaihdomme. Pahoitteluni, jos herätimme sinut." Viimeinen lausahdus oli viitaten siihen, kuinka Belshet Stonehead oli kertonut olevansa hieman väsynyt.
Maikku
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 09. Kesä 2011 23:41

Hän todella oli riidellyt toverinsa kanssa tässä rannalla ja jotenkin päättelen toisen puhetavasta, että he olivat entuudestaan tuttuja toisilleen.
"Se on ikävää, todella", mumisen edelleen hivenen hämmentyneenä vilkuillen hermostuneesti täältä lähteneen suuntaan. Oikeastaan, jos olisin ollut todella huolellinen ja kantanut erittäin täyden vastuun minulle toistaiseksi tuntemattomasta hevosesta laumamme alueilla, olisin tiedustellut tammalta pari pakollista kysymystä toiseen vieraaseen liittyen ja lähtenyt tämän perään tarkistamaan oliko hän ylänköläisiä vai ei. Mutta minä todellakin olin vielä kovin väsynyt ja... sopiko minun olettaa että Suwanee veisi sanaa ystävälleen heidän toivottavasti sovittuaan ikävän riitansa? Ehkä minä voisin tiedustella piakkoin hieman hänen ystävänsä tuntomerkkejä ja etsiä hänet myöhemmin?

Hän kysyi hieman muiden minun puheideni lomaan jonkinlaisia lyhennelmiä nimestäni ja hämmensi minut taas hetkiseksi. En ollut odottanut kysymystä, vaan jonkinlaista vastausta mutten tietenkään voinut kohteliaisuuden nimissä jättää vastaamattakaan. Ja olihan se varmaan ihan hyvä, jos edes toinen meistä oli niin terävänä ja hereillä, että pystyi pyörittämään useita asiakokonaisuuksia kerrallaan mielessään.
Sitä paitsi nimeni on hivenen pitkä. Sen kanssa on menty sekaisin ennenkin.
"Ehm... Stonehead riittänee hyvin", vastaan ja väläytän nopeasti kohteliaan hymyn.

Mutta kuinka, johtajako? Mitä ihmettä minun pitäisi tuohon vastata? Vasta olin lähettänyt viestinviejän kertomaan johtajattaren katoamisesta ja lisäksi vapaaehtoisena etsimään tuota kadonnutta johtajaamme laumattomien mailta. Olin ikään kuin esiintynyt tuossa tilanteessa johtajan sijaisena ja emmekö me olleet tuon kaltaiseen lopputulokseen tulleet Aquilan ja Kavarinkin kanssa?
"Hm, kas kun kysyit. Tämä tilanne on tällä hetkellä ylänköhevosten keskuudessa hivenen... vaikea enkä osaa suoralta kädeltä antaa edes selkeää vastausta kysymykseenne", mutisen hieman kautta rantain ja vaihtelen hermostuneesti painoani puolelta toiselle. Olimme sopineet sijaisuuteni lisäksi myös paniikin välttämisestä. Tieto ei saisi karata aiheuttamaan sekasortoa pitkin saarta, ei ennen kuin jotain varmempaa faktaa oli olemassa. Tietysti hän kuulisi ajan kanssa Merelin katoamisesta joka tapauksessa, mutta ainakaan piruja en halunnut maalata hänen silmilleen heti rantautumisen jälkeen.
Tosin eikö minun pitäisi silti tarjota vastasaapuneelle tammalle jonkinlainen varma asia, johon tukeutua tarpeen vaatiessa. Joutuisin todennäköisesti selittämään saaren sääntöjä ja laumarajoja hieman ja se voisi olla vaikeaa, jos hän miettisi sen aikana liiaksi tätä epämääräistä tokaisuani ylänköhevosten johtajuudesta.
"Mutta voimme kaiketi lähteä oletuksesta, että olen tavallaan tällä hetkellä.. vastuussa ylänköhevosten laumassa."

Hän kertoi nyt myös arvatenkin tiivistetysti sen, kuinka oli päätynyt saarelle ja sai minut kertomuksensa aikana arvatenkin ilmehtimään epävarmana muutamaankin otteeseen. Mafian kannattajiksi epäiltyjä henkilöitä tai oikeammin henkilö, yksi henkilö. Hän ei vaikuttanut tietävän tipauttamansa sanan merkitystä ainakaan siinä merkityksessä missä sen kuuli täällä päin, joten... pitäisikö minun selvittää asia hänelle? Pitäisikö minun kertoa levottomuuksista silloin ja levottomuudesta nyt?
Ja asia josta aloin tulla koko ajan paremmin tietoiseksi oli myös se, että jos hän aikoi liittyä johonkin laumaan hän saattaisi hyvinkin olla tuleva ylänköhevonen joka tapauksessa. Pitäisikö minun kertoa hänelle tämän hetkisestä tilanteesta?
"Minä... osaan kertoa sinulle varmaan enemmänkin tästä mafiasta ja myös tilanteesta ylänköhevosten keskuudessa, sekä auttaa hieman ymmärtämään miksi jokainen mafian kannattajaksi epäilty ajettiin taannoin saarelta. Mutta sitä ennen sinun olisi saatava tietää jotain aivan perusasioita saaresta, laumoista ja säännöistä.
Joten aloitammeko laumoista? Tiedätkö sinä saaren laumoista entuudestaan jotain?"
Enkelikello
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Maikku » 15. Kesä 2011 22:38

[Kokeillaan minä muotoa :3]

Minusta alkoi tuntumaan, että tästä keskustelusta tulisi pitemmän puoleinen. Mitä enemmän hänen puheitaan kuuntelin, sitä huolestuneemmaksi hän minut sai. Enkä todellakaan sallisi Stoneheadin jättää minua huolestuneena tänne rannalla kyhjöttämään. Hän oli juuri selittänyt minulle, että Ylänköhevoset elivät jonkin sortin kriisiä parhaimmillaan ja oli tavallaan vastuussa laumasta.
"Ei siitä kriisistä sitten mitään, kunhan et ole sitä aiheuttanut. En halua olla tekemisissä pahiksien kanssa." Sanoin vähän pinnallisesti, rauhalliseen sävyyn kuin yksi kriisi sinne tai tänne ei haittaisi tahtia.

Stonehead osasi kertoa minulle lisää mafiasta. Se oli hyvä, sillä asia oli jäänyt kavamaan mieltäni. Toisaalta mielessäni oli lukuisia tärkeämpiäkin asioita. Muistan varsin hyvin, että ystävättäreni oli kehottanut liittymään Ylänköhevosiin, sillä loput laumat olivat pahoja, juonittelevia ja ilkeitä.
"Oikeastaan voimme varmaankin siirtyä suoraan siihen mafiaan liittyvään osioon." Aloitan määrätietoisesti. "Nimittäin olen päättänyt liittyä Ylänköhevosiin. Olen saanut sellaisen käsityksen, että muut laumat eivät ole... Miten sen nyt sanoisi.. Tarpeeksi hyviä. Korjaa toki jos olen väärässä. Mutta jos sinä kerran olet vastuussa Ylänköhevosista kuten kerroit, niin mitä sitten on oikealle johtajalle tapahtunut? Älä vaan sano, että joku muu lauma on keiroillut hänen henkensä edestä? Tiesinhän, muut laumat ovat täynnä kieroilevia kannibaaleja.." Huomaan puhuvani yhteensoittoon niin paljon, että on parempi vetää henkeä välillä. Olin onnsitunut hämmentämään itseäni liiaksikin, saati sitten juttelukumppaniani. Stonehead vaikutti juuri sellaiselta, joka tippui kärryiltä ennen pitkää.

Hänellä oli muutenkin kovin pitkä nimi. Täytyisi miettiä tulevaisuutta ajatellen jotakin parempaa ja lyhyempää. Ehkä Belshet, mutta siinä oli liikaa taivuttamista. Bel oli liian tammamainen minun makuuni. Het? Ei, se kuulsoti liian.. Oudolta. Stonehead... siitä ei saisi mitään järkevää kasaan. Kivi. Kivipää. Sanonko minä sinua Kiveksi, vai pääksi? Katselen toista vakavalla naamalla, sillä olihan mietinnän alla oleva aihekin kovin tärkeä. Jokaisellahan täytyi olla hyvä lyhennelmä nimestään!

Työnnetään kuuseen koko ajattelu mafiasta, laumoista sun muusta roskasta. Tämä ori edessäni varmaan näyttäisi mielellään Ylänköhevosten olinpaikat ja toivonmukaan päästäisi minut laumaan. Sitten voisi elää rauhaista elämää paratiisissa, ei minua nyt niin paljoa ylimääräiset asiat kiinnosteneet.
Maikku
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 16. Kesä 2011 15:36

Tamman vastaus hiljensi minut hetkeksi miettimään hänen vastaustaan häkeltyneenä. Ei kriisistä sitten mitään? Olihan se tavallaan hyvä, ettei hän udellut juuri nyt liikaa asiasta josta en välttämättä voinut tähän hätään hänelle enempää kertoa. Merelin katoamista ei saanut kuuluttaa vielä kaikelle kanssalle. Sitten pyörittelen hitaasti päätäni vastaukseksi, kun en muutakaan oikeastaan keksi. Ei tämä minun aiheuttamaani ollut, tai en ainakaan uskonut.
Tosin... Enkö ollutkin kantanut syyllisyyttä hänen katoamisestaan ja hänen varsojensa katoamisesta? Minähän olin luvannut huolehtivani Chinookista ja Nunatakista, jos tarve vaati mutta nyt he olivat kadonneet äitinsä mukana. Olisiko tätä kriisiä käsillä ollenkaan, jos vain olisin pitänyt heitä kaikkia tarkemmin silmällä?

Pudistan uudestaan päätäni, tällä kertaa ajatuksilleni. En halunnut miettiä näitä asioita juuri nyt, sillä tämän tamman asioihin saatoin vielä vaikuttaa ja tietoa hän tuntui kaipaavan. Mafiasta saatoin selittää sen mitä tiesin vaikka en ollutkaan koskaan kovin konkreettisesti havainnut heidän aiheuttamiaan vahinkoja. Kyllähän minä silti ymmärsin sanat vallankaappaus ja murha, ymmärsin vähän liiankin hyvin omasta mielestäni.
Mutta mitä hän seuraavaksi sanoi liittyen muihin laumoihin, hämmensi minua sen verran pahasti etten heti paikalla päässyt edes järjestämään ajatuksiani mafiaan liittyen. Jäin katsomaan ruunikkoon kurkkuani kakistellen ja olisin jälleen halunnut ravistella kiireesti päätäni. Mitä? Kieroilevia kannibaaleja? Eihän siitä ollut ollenkaan kyse! Ihan vasta olin kohdannut tasankolaisten johtajan, eikä hän ollut ollenkaan kieroileva tai.. muutakaan noin negatiivista! Päinvastoin tuo erittäin aikaansaavalta vaikuttava ori herätti minussa luottamusta ja kunnioitusta. Ja yhteiskokouksessa kaikki oli sujunut vallan mainiosti.

"Mi-mistä ihmeestä olet saanut tuollaisen käsityksen? Se ei pidä ollenkaan paikkaansa!", älähdän hetken päästä ehkä tarpeettomankin lujasti ja kiirehdin korjaamaan äänensävyäni.
"Tai siis.. pyysit korjaamaan jos olet väärässä ja nyt täytyy sanoa että olet saanut hieman väärää tietoa. Muut laumat ovat varmasti aivan yhtä hyviä ja kunnollisia, kuin ylänköhevostenkin lauma. He eivät ole vastuussa johtajattaremme katoamisesta."
Vaikka pystyinkö sanomaan varmasti noinkaan? Entä tasankolaistamma Mystiqué? Miksi en ollut tajunnut kysellä hänestä Kavarilta, kun hänet ja Aquilan kohtasin? Ja miksi minä noin olin mennyt ylipäätään möläyttämään! Kerroin hänelle Merelin kadonneen, vaikka olin nimenomaan päättänyt etten sitä tekisi ainakaan tuolla tavoin.
"Johtajatar Merel on kadonnut, sen verran pystyn ja ylipäätään osaan kertoa. Mutta olen melko varma siitä, että muut laumat eivät ole tästä vastuussa. Itseasiassa eilettäin keskustelin asiasta tasankohevosten johtajan, Cendre Noiren kanssa ja hän on asiasta aivan yhtä huolissaan kuin minäkin."

Sitten vedän hetken verran henkeä ja jään silmäilemään tamman, Suwaneen reaktiota puheisiini. Jospa hän oli kuullut muiden laumojen kieroiluista tuolta mafialaiseksi epäillyltä. Sopisiko minun silloin yhtyä epäilyihin, entisellä mafialaisellahan voisi olla katkeruutta ja kaunoja laumoja kohtaan. Mutta miksi hän silloinkin olisi maininnut ylänköhevosten oikeamielisyydestä muihin nähden, eikö Merel nimenomaan ollut ollut tärkeässä osassa mafian kukistamisessa ja...?
Ahaa siinäkös se sitten olikin, yksinkertaisesti? Minun tietääkseni monet laumat olivat kukistuneet mafian ja Rhowaran paineen alla, mutta ylänköhevoset olivat onnistuneesti säilyttäneet vapautensa sen kaiken.. sekasorron keskellä. Jospa tuo saarelta lähtöpassit saanut henkilö oli muodostanut käsityksensä noilla perustein?
Ajatuksestani helpottuneena kiirehdin ilmaisemaan sen Suwaneellekin.
"Ehkäpä.. ystäväsi erhe on kuitenkin selitettävissä. Mafia ja eräs.. kapinallinen järjestö Rhowara kaappasivat taannoin vallan useissa laumoissa, mutta ylänköhevoset pysyivät vapaina koko tuon ajan läpi. Ehkä hän on tavannut mafialaisia ja Rhowaran jäseniä, ja heitä voimme vallankaappaajina kutsua lähes hyvällä omallatunnolla.. kieroilijoiksi?"
Arvailuni jälkeen hymyilen ehkä hivenen sovittelevasti.
Enkelikello
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Maikku » 19. Kesä 2011 00:29

Olin hieman jopa hämmäntynyt siitä, minkä reaktion olin saanut orissa aikaan. Hän taisi viimeinkin karistaa viimeisimmänkin unihiekan rippeen silmistään. Silmät olivat muuten yllättävän komeat, sinertävät. Eikös tuollaisia sanottu herasilmiksi? Sitähän minäkin. Olivat melkein yhtä kauniit ja syvälliset kuin omanikin.

Stonehead kertoi nyt minulle ystävällisesti käsityksensä aiheeseen. Ai että muut laumat olisivat vähintäänkin yhtä hyviä kuin Ylänköhevoset? No, minulle oli loppuen lopuksi ihan sama, en jaksaisi kuitenkaan niin kauaksi koskaan taivaltaa. Ja jos jaksaisinkin, niin se todennäköisesti jäisi myös viimeiseksi matkakseni. Suuni loksahtaa auki.
"Johtajatar on kadonnut! Sehän on hirveää, kriisihän on tässä kuitenkin ihan aiheellinen.." Tosin kiivastuneena, mtuta tietoisena siitä, että tämä johtajatar taisi olla orin mielessä useamminkin. Mitä hän olikaan sanonut, että oli vastuussa laumasta? Oliko hän siis eräänlainen johtajattaren rakastettu? Se tuntui kyllä vähän liian kierolta tätä herrasmieheltä vaikuttavaa oria kohtaan.
"Se tietysti koskettaa sinua hirveästi." Totean myötämielisesti nyökkäillen, sillä Stonehead tarvitsi selkeästi juuri minun tukeani. Hän ei pääsisi yli rakkaansa katoamisesta muuten ikinä.

Ori oli esittänyt minulle aivan uusia sanoja jälleen. Voisin sanoa lähes hämmästyneenä, etten tiennyt Rhowarasta mitään.
"Onko Rhowara ja Mafia sitten mennyttä aikaa? Luulin, että ne ovat yhä vaikuttavia. Tai en minä Rhowarasta tiedä, mutta Mafiasta ystäväni puhui usein." Voisiko sellaista huijaria edes nimittää ystäväksi? Eihän hän edes ollut ajantasalla kaikesta! Halusin ehdottomasti tietää tämän hetkisen tilanteen, mutta koska ystäväni oli kertonut historiikkia, niin joutuisin tankkaamaan pääni täyteen uutta tietoa. Kuinka ärsyttävää voisikaan elämä olla! En millään kyllä... Äh. Tuntui turhauttavalta aloittaa alusta.
"Tuntuu kovin turhauttavalta, sillä luulin että ystäväni tiedot ovat ajatasalla! En kyllä siitä huolimatta usko, että harkitsen muita laumoja. Jos mitenkään sovellun Ylänköhevosiin, niin tänne jään. Olen juuri uinut pitkän matkan ja olen muutenkin vähän heikompi tapaus. Jalkani tarvitsevat lepoa." Selitin sitten tälle... Kivipäälle. Hän tarvitsi kyllä ehdottomasti uuden lyhennelmän nimestään, mutta palaisin siihen aiheeseen sitten myöhemmin.
Maikku
 

Re: Omituiset elämänkiehkurat

ViestiKirjoittaja Enkelikello » 30. Kesä 2011 15:09

Tamman reaktio aiheuttaa minussa jonkinlaisen tunteenkuohun, henkilökohtaisemman tällä kertaa enkä oikestaan osaa ihan heti sanoa mitä se tunne oli. Ensin kiirehdin kuitenkin hyssyttelemään häntä ja ravistelen kiireesti päätäni.
"Emme kuitenkaan voi päästää tätä asiaa vielä leviämään koko saaren tietoisuuteen, ennen kuin tiettyjä toimenpiteitä on tehty. Häntä etsitään yhä ja saaren kattava paniikki voisi vain.. pahentaa asioita", selitän kiireesti ja luon Suwaneen silmiin mahdollisimman varman katseen toivoen hänen ymmärtävän näkökantani. Tai oikeammin näkökannan, jonka olimme muodostaneet eilettäin Cendre Noiren ja Aquilan kanssa, ja johon myös viestinviejämme Falcon oli yhtynyt. Paniikki oli mielestäni täysin ymmärrettävästi vältettävä.
"Kahden ylänköhevosen pitäisi olla etsimässä häntä laumattomien mailta parhaillaan ja muiden laumojen johtajille ilmoitetaan asiasta. Ja etsinnät voivat vaikeutua, jos kaikki alkavat.. säntäillä, ymmärräthän?"

Mutta niin aivan, ei henkilökohtainen kuohuntani johtunut tästä faktasta. Tai kyllä kyllä, johtui siitäkin eikä voi olla johtumatta, mutta tamman seuraavaksi ilmenevä myötätunto sai minut sen sijaan katselemaan hetken levottomasti hänen ohitseen merelle ja sitten laskemaan sen alas kavioideni juureen. Sitten nielaisin ja omaksi hämmennyksekseni nyökkäsin täysin avoimesti.
"Hän oli minulle omalla tavallaan melko läheinen ja kunnioitin häntä tietty syvästi. Ja sitä paitsi minä.. lupasin taannoin suojella häntä ja hänen kaksosvarsojaan, jos hän ei jonain aikana siihen itse kykenisi. Olen... tavallaan minä... Ehkä tunnen oloni vähän syylliseksi. Tuntuu, että jos olisin tehnyt enemmän..."
En saa jatkettua sen pidemmälle ja katson edelleen maahan nyt täysin tuoreen pelon ja suoranaisen kivun kotina. En ollut kuvitellutkaan, että saisin tämän sanottua tällä tavoin ääneen vaikka joku kysyisikin. Enkä ollut odottanut hänen tai kenenkään muunkaan tuolla tavoin kysyvän.
Mutta toisaalta tilanteen kamaluushan koski meitä kaikkia ja niin ikään myös häntä, mikäli Suwanee oli todellakin liittymässä ylänköhevosiin. Ja minä taas en voisi jäädä vellomaan, en nyt kun minuun luotettiin niin kovasti. En voisi korvata tällä kaikkea syyllisyyttäni tapahtuneesta, mutta Merel oli luottanut minuun ja samoin oli Aquila eilen ilmaissut luottamuksensa.

"Merel on ollut läheinen kuitenkin koko laumalle ja monet täällä ovat tunteneet hänet kauemmin. Hän on myös osoittanut luottamuksensa minuun nimittämällä minut taannoin jonkinlaiseksi.. noh, hän kutsui minua oikeaksi kädekseen. Niinpä minä kannan vastuun kunnes hän löytyy. Näin ollen minun vastuullani on myös uusien jäsenten hyväksyminen, rajojen esittely ja varmaankin eräiden koko saarta koskevien, yleisten uutisten kertominen", minä jatkan nostaen katseeni jälleen tamman silmiin ja koetan taas hymyillä, nyökäten pienesti. Ikävä kyllä minun olisi kerrottava hänelle myös Jokerista, uudesta uhasta saarellamme.

Hänen tiedusteluihinsa Rhowaraan ja mafiaan liittyen oli totta kai aiheellista ja myös hänen turhautumisensa asioiden suhteen, joten nyökkäilen ymmärtäväisesti ja tunnen tahtomattani hieman ilmehtiväni. Voitteko uskoa, että jopa naamaani väsytti ja särki? Mutta niin myös Suwanee kertoi olevansa väsynyt ja ymmärsin hyvin hänen ajatuksensa ylänköläisiin liittymisestä.
"Tietysti se käy, vaikutat soveltuvan vaatimuksiin", nyökkäilen hymyillen nyt aiempaa luontevammin ja sitten naurahdan hermostuneesti ymmärtäen miltä lausahdukseni saattoi kuulostaa. Miten niin vaatimuksiin...?
"Tai siis tarkoitan, että ylängöillä sinulle on etuja tummasta värityksestä ja korkeudesta. Ympäristön perusteella laumat ovatkin määräytyneet. Vaikutat myös luotettavalta eikä minulla ole mitään syytä epäillä sinua, joten sovit varmastikin ylänköläisten joukkoon."

Sitten kuitenkin siirrän katseeni Suwaneesta maastoon, lähelle ja niin kauas kuin täältä rannalta näki. Saattoi vaikuttaa hajamieliseltä, mutta oikeastaan kävin mielessäni läpi uusia rajoja, maitamme ja yhteismaata. Niistä minun olisi tietystikin kerrottava hänelle seuraavaksi.
"Kuitenkin saarella on eräänlaisia sääntöjä juuri rauhan ja turvallisuuden, sekä varmaankin ravinnon riittämisen takaamiseksi. Niihin kuuluvat olennaisesti rajasäännöt ja... kaiketi ne ovat ne tärkeimmät. Sekä sinun että muiden turvallisuuden kannalta", virkon ja sanojeni aikana katson jälleen ruunikkoon nähdäkseni hänen reaktionsa sanoihini. Minun olisi varmistettava, että hän ymmärtäisi säännöt ja noudattaisi niitä.

"Laumattomuus ei juuri sen turvattomuuden takia ole erityisen.. hyvä ajatus", lisään vielä varmemmaksi vakuudeksi vaikka en oikeastaan uskonutkaan hänen kavahtavan kauemmas pelkästään säännöistä kuullessaan. Hän vaikutti hyvin kasvatetulta ja varmaankin käsittäisi hyvin, miksi rajoja ja sääntöjä tarvittiin. Ja sitä paitsi yhteismaa oli ollut niin hyvä idea, kenenkään ei enää tarvisi rikkoa sääntöjä tavatakseen tuttaviaan toisista laumoista.
Enkelikello
 


Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron