You think I'm pretty...

Metsä on melko avaranpuoleista aluetta, joka on loistava ajanviettopaikka helppokulkuisen maaston sekä metsien hyvän kunnon vuoksi. Monet hevoset saattavat ottaa laukkakisoja keskellä havumetsiä pujotellen kuusien ja mäntyjen oksien väleistä, kerta tilaa sen verran löytyy, vaikka silmien täytyy silti olla auki, ettei pää kalahda puunrunkoon vauhdin hurmassa.

You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Squan » 30. Huhti 2011 11:57

[Anteeksi huono otsikko. Mukaan Sasha ja hänen Lupaus :DD]

Gabrielle Flower

Katseeni kohosi taivaalle. Niin pian tulisi auringonlasku ja sitten tulisi pimeää. Päivät menee nopeasti ja kaipaan vieläkin kotiin, vaikka olenkin ollut täällä nyt viikon tai pari. Mitäköhän omistajilleni kuuluu? Onkohan heillä kaikki kunnossa? Ikävöiköhän he minua? En ole ennen ikävöinnyt kotiin näin... Niin kotini Englanti. Kaunista seutua se oli, mutta nyt olen täällä
"Helvetissä", sitäpaitsi saatan seota piakkoin, kun näytettävästi puhun nykyään itsekseni. Kavioni painautui pehmoiseen maahan, kun kävelin kohti havumetsää. Tämä Caralia ei ollut muuta, kun sade- ja havumetsää täynnä. Tai olihan täällä vuoristo. Käänsin kullanruskean pääni taakse. Siellä näkyi vuoristo. Kaunis ja lämminhekinen kivi palatsi. Jossa se Cés niminen musta ori viettää varmasti aikaansa pääosin. Cés... Mukava ori jota voisi tavata uudestaakin. Hänellä on selvästi järkeä päässä ja osaa olla kohtelias naispuolisten hevosten kanssa. Heilautin pääni takaisin eteenpäin. Tummanruskea harjani heilahti silmilleni. Pöh, koitin puhaltaa harjan sivuun, mutta se ei oikein onnistunut. Otsaharjani ei liikkunut mihinkään, vaikka koitin kuinka puhaltaa sitä sivuun. Yhtäkkiä tuuli henkäisi vähän lujempaa. Tummanruskea otsaharjani lennähti välittömästi keskijakaukselle. Korvani jotka olivat hieman hörössä käännähtivät luimuun.

Mistä tuommoinen tuuli? Huomasin pian puiden heiluvan normaalia enemmän. Valoisa taivas värjäytyi tummaksi ja valkoiset pilvet vahtoi värinsä mustiksi. Jatkoin kävelyä tahdikkaammin. Mulkoilin ympärilleni vaistomaisesti. Pian alkoi tihuttamaan. Kauniille ruskealle karvalleni tippui pikku hiljaa sinisiä vesipisaroita. Painoin korviani entistä enemmän niskaani. Ravistelin itseäni. Toinen asia jota vihaan yli kaiken. Sade. Hikoilu on inhottavaa, mutta niin myös sade. Nostin ravin ja kiidin vaudilla havumetsässä. Etsien suojapaikkaa sateelta. Taivaalta putoavat vesipisarat rupesivat iskeytymään nopeammin maahan. Vauhtini vain nopeentui ja nopeentui. Näin edessäni suuren puun jossa oli valtavat oksat jotka suojaisivat rankka sateelta. Juoksin sen alle ja pysähdyin lepäämään. Hengittelin syvään. Karvani kerkei hieman kastua ja se häiritsi minua. Ravistelin uudelleen. Karvastani lensi vettä ympärilleni ja sain itseäni hieman kuivemmaksi. Huohhh, en olisi jaksanut nyt mitään vesisadetta...

Katsoin ympärilleni. Havumetsä täyttyi vedestä. Taivaalta tuli vettä kaatamalla. Onneksi puu joka oli suojanani piti vettä. Muuten olisin aivan märkä.. hyi.
Squan
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Sasha » 03. Touko 2011 20:50

[Hyvähän tuo nimi on=)]

Käveleksin hiljakseen eteenpäin. Kuuntelen puiden huminaa. Vasta alkaneen sateen ropinaa. Huokaan. On tämäkin paikka. Tai itse asiassa, hyvä paikka. Tämä hevosten asuttama, arvaamaton, minulle vielä uusi ja vieras saariparatiisi. Runollinen mieleni keksii kaiken mahdollisen tästä kuvankauniista ja hiljaisesta hetkestä. Sade, minä, peitinkarvaani pitkin valuvat vesipisarat. En ole tiennytkään aiemmin pitäväni sateesta. Ja taas huomaan tuntevani itseni erittäin huonosti. Huonommin ehkä kuin nämä puut. Puut, jotka kuiskivat menneisyyttä korviini.

Sade yltyy, ja niin yltyy myös maata vasten rummuttavien kavioideni vauhti. Se kiihtyy, kiihtyy, kiihtyy raviksi, ja nostan laukan. Sade ei vaadi vastaamaan. Niin se on. Se ei pyydä mitään. Ei yhtikäs mitään, se antaa olla vaan, yksin ajatustensa kanssa. Se lohduttaa.

Sitten yhtäkkiä, haistan uuden tuoksun. Oih, se on jännä tuoksu. Uusi, kutsuu lähelleen. Se on elävä. Värisevä. Höristän korviani ja koitan tuntea kaikilla aisteillani. Tuoksu tulee kai sademetsästä. Mutta... Onko se kuinka kaukana? Voiko sademetsä tuoksua tuolta? En tiedä. Lasken katseeni korkeuksista. Eikä edessäni ole mitään muuta kuin tamma. Kaunis tamma onkin. Tuoksu... Tuleeko se tuosta kauniista, ruunivoikosta tammasta? Voi olla. Tai ehkä olen vain hetken huumassa, kiinni sateen tuomassa adrenaliiniryöpyssä, joka kummittelee sieraimiini asti. Hyvin mahdollista nimittäin.

Poskiani kuumottaa, kun katson tammaa. Hieman nolottaa. En tiedä mikä. Äh. Olen aivan liian kriittinen. Tai no, ehkä en. En kestä enää jossittelua. Antaa olla.

Astun esiin itseni peittävästä pensaikosta. Ovatko kaikki uudet tuttavuudet minulle näin hankalia? Vai enkö ole muka aiemmin tammaa nähnyt? Itse olen hankala. En voi muuta sanoa.

"Hei", lausahdan tammalle ujosti, enkä voi peittää epävarmuuttani. "Ööh... Mikä on sinun nimesi? Minua kutsutaan Lupaukseksi, mutta koko nimeltäni olen Valon Lupaus", esittäydyn tammalle jääden odottamaan vastausta.
Sasha
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Squan » 04. Touko 2011 18:22

Jalkani alkoivat puutua pitkästä seisoskelusta. Ne ei ole oppinut siihen. Jalkani sekä minä olemme oppineet, että koko ajan liikumme johonkin suuntaan. Esittellen muille kauniita askeleitani ja ulkomuotoani. Sitten pian saan ruusukkeen ja kunniaa, mutta ei täällä. Täällä niin ei toimita. Ihmisiä tai sivistystä ei ole. Olen keskellä valtamerta jollain pienellä saarella jonka nimi on Caralia. Tätä paikkaa ei tunneta. Sen olemisen olosta ei tiedetä. Aivan, kun se olisi pyyhitty maailmankirjoista. Ja nyt minä olen täällä. Ei näyttelyitä, ei kunniaa tai no saa kunniaa jos alkaa laumanjohtajaksi. Mutta en minä sellaista jaksa. Kuka jaksaa? Joku hullu varmaankin...

Katseeni pysytteli havumetsän puissa ja sateessa. Ruskeaa pitkä jouhista häntääni huiskautin tympiityneesti. Korvani painautui entistä enemmän niskaani kiinni. Mieli olisi vain itkeä ja hakata itseään. Mutta mitä se auttaa? Ei se saa sadetta pois. Ei se saa pahaa mieltä, ikävää pois. Paitsi hetkellisesti. Onneni on sitä paitsi perseestä! Kaikki menee päin puuta ja elämäni on mitä on. No jos tämä sade nyt loppuu niin voisin mennä, vaikka hirttämään itseni. Niin jonnekkin kivaa oksanhaaraa tunkaisen kaulani ja hirtän itseni. Tai ei hirttämin ole ainoa vaihtoehto. Voisin vaikka hypätä kielekkeeltä. Se olisi tuskaton ja varmin kuolema tapa. Ei sekään ole ainoa vaihtoehto... Voisin ärsyttää jotakin henkilöä niin sitten tämä murhaisi minut, mutta tämä olisi kaikista kivulian tapa kuolla.

Korvani käännähti hörölle, kun kuulin jonkun tervehtivän. Näin edessäni voikon orin. Ehkä hieman aran tuntuinen näin ensimmäisellä sanalla päätellen. Hieman matalan puoleinen. Pienempi, kun minä. Varmaan juoksee minua karkuun kohta. Näyttää niin... pelokkaalta. Voikon avatessa suunsa kuuntelin kiltisti hiljaa enkä tervehtinyt vielkäkään. Miksi kaikkien ponien ja hevosten pitää saada tietää toisen nimi? Joka kerta.. Kuka olet? Mistä maasta tulet? ja niin edelleen...
"Hei Lupaus", vastasin rauhallisesti ja selvällä äänellä.
"Nimenikö? Voit kutsua mua millä nimellä tahansa", lausahdin menevästi. Kenenkään ei tarvi tietää nimeäni. Paitsi se yksi.. Tyhmä poika halusi tietää sen. Naamani oli ilmeetön voikkoa oria kohtaan. Ei minkään näköistä iloisuuden merkkiä tai muutakaan.

"Pidätkö ilmasta?" kysyin toiselta. Jos hän pitää sateesta niin hullu on. Ei kukaan voi pitää märästä. Se on kylmää ja inhottavaa. Pyöräytin silmiäni, kun odotin pienen aran orin vastaavan.
Squan
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Sasha » 05. Touko 2011 19:14

Kuulen ruunivoikon vastaavan. Hän ei sano nimeään, enkä ala tiukkaamaan sitä häneltä. Ruunivoikko näyttää aika kärsivältä, ihan kuin ei edes tahtoisi olla olemassa. Ja hänkin katsoo minua oudosti. Ehkä minussa on perustavanlaatuinen ongelma.

"Pakko myöntää, pidän", vastaan tammalle, kun tämä kysyy mielipidettäni ilmasta. Totta, pidän sateesta. Ainakin tänään. "Kuulostaa hassulta, mutta kyllä. En tiedä miksi." Toivon, ettei tamma pitäisi minua tuon kommentin jälkeen täysin seinähulluna. Rohkaisen itseäni hiukan. Minulla saa olla mielipiteitä. Saan olla kuka olen. Ihan sama, mitä muut ajattelevat. Röyhistän rintani. Saan itsevarmuuteni nousemaan pilviin. Nyt kukaan ei voi vahingoittaa minua.

Seison sateessa. En voi kuvitella parempaa paikkaa kuin Caralia. Raikas ilma. Se tuli ensimmäisenä asiana tajuntaani, kun olin selvinnyt kamalasta, meren kohinan täyttämästä taipaleestani tälle saarelle. Kun katson taas tammaa, katson häntä vahvasti. Katson suoraan silmiin, näytän, en ole nössö. En todellakaan. Paitsi, ensivaikutelman voi tehdä vain kerran. Ihmisten keksimä, todenperäinen sanonta. Ehkä tamma on muodostanut minusta jo kamalan mielikuvan pienestä, anteeksi pyytelevästä, ruikuttavasta ja oudosta, sateesta pitävästä ponista. Jolla ei kaiken hyvän huipuksi ole itseluottamusta edes litraa.

"Itse et vaikuta pitävän sateesta, vai?" kysyn tammalta hieman ilkikurisesti. Tamma näyttää... hienohelmalta. Tai ei ainakaan kovin luonnonläheiseltä. Katsahdan taivaalle. Saatan huomata sateen hieman hiljenneen, eivätkä pilvetkään enää mollota yönmustina työntäen sadetta maahan kuin viimeistä päivää. En osaa sanoa, mitä tunnen. Olen vielä suhteellisen vieras itselleni.

Sade hellittää, ja pian se hyytyy pelkäksi tihkuksi. Pian aurinko ulottaisi säkeensä pilvien lomasta. Ainakin niin luulen. Ja ehkä toivonkin; en missään nimessä vihaa aurinkoista ilmaa, sillä jos pidän sateesta, ei tarkoita, ettenkö pitäisi myös aurinkoisista ilmoista. Itse asiassa kaikki säät ovat mieleisiäni, paitsi vaihtelevat.

Puistelen turkkiani. Liike lennättää vesipisaroita joka suuntaan. Toivon, että pisarat eivät lentäneet ruunivoikon turkille, sillä en halua kuulla nyt valituksia. En vain jaksa kuunnella niitä nyt. Enkä myöskään halua ongelmia. En pidä niistä. Hullu pitäisi.

Lennätän otsaharjani pois vasemman silmäni päältä, johon se on vaivihkaa heivautunut. Katson jälleen tammaa. Suoraan silmiin, haaste katseessani.
Sasha
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Squan » 06. Touko 2011 09:28

Katseeni kohosi taivaalle. Se ei ollut enään kaunis niin, kuin aamulla. Sieltä puuttui Aurinko, sininen taivas, valkoiset hattara pilvet nyt maapallon katto oli täynnä vain tummia pilviä jotka sylki kylmää vettä päällemme. Ja minä en voi sietää sitä. Ehkä olen hienohelma, mutta hevoset tai ponit eivät voi pitää kaikesta... ja minä en pidä sateesta. Katseeni tippui taivaasta takaisin voikkoon oriin joka puhui. Ja minulle selventyi, että tämä Lupaus pitää sateesta. En voi ymmärtää sitä, mutta en voi vaikuttaa toisen mielipiteeseen yhtään.
"Aha", vastasin epäröimättä orille tätä katsoen. En usko, että tämä alkaa jostain sateen pitämisestä väittelemään. Katselini voikkoa, kun tämä ryhdisti seisontansa. Hänen asenne muuttu ehkä hieman ponimaisemmaksi. Hän ei näytä enään pelokkaalta hiireltä joka juoksee hetkenä millä hyvänsä karkuun. Uskon kyllä, että tuo tajuaisi etten minä sitä alkaisi tönimään. En voi näyttää niin hyökkäävältä. En usko, että näytän. Samaan aikaa muistin, että korvani on täysin luimussa. Hieman höristin niitä. En kuitenkaan halua, että minusta saadaan jotakin pelottavaa ensivaikutelmaa, vaikka oikeastaan minua ei kiinosta paskaakaan mitä muut ajattelee minusta.

Orin kysymys. Kyllä sen tyhmäkin näkee etten pidä sateesta. En muuten olisi täällä puun alla seisoskelemassa, vaan jossain sateessa kävelemässä jonnekkin.
"Näytänkö siltä, että pidän sateesta, mh?" miettiköön itse. Niin ne kaikki tekevät jotuessa juttelemaan kanssani. En ole mikään suoraan puhuja, vaan vastaan kiertelevästi. Ja niin kaikkien joutuu itse miettimään pienessä päässään mitä oikein tarkoitan.
Sade alkoi hiljentymään. Nyt taivaalta tippui vain todella pieniä tippoja ja niitäkään ei edes huomaa jos ei oikein kunnolla katso. Aurinko saapui piilostaan ja valaisi havumetsän. En huomannut/ tajunnut, että voikko alkoi ravistelemaan märkää turkkiaan. Hänestä lähtevät vesipisarat lensi suoraan päälleni. Puhahdin raivokkaasti ja katsoin Lupausta joka tuijotti myös minua.
"Kiitos", raivokkaasti pihisin hälle. Voisi tuo pölkkypää katsoa ympärilleen ennen kuin toimii. Astelin korkein askelein puun alta. En mitenkään diivamaisesti, vaan ylväästi. Pysähdyin naama kohti vuorta josta olin tullut jätin samalla Lupauksen taakseni. Vedin keuhkoihini raitista ilmaa ja käännähdin takaisin voikkoon päin.
"Minkä lauman laumalainen olet?" kysäisin pikaisesti.
Squan
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Sasha » 06. Touko 2011 12:55

En ylläty kuullessani tamman vastauksen. Hän näyttää todellakin siltä, että ilma ei ole mieleinen. En tiedä, miksi edes kysyin, mutta... Ehkä halusin vain avata suuni. Tai sitten suoranaisesti vain ärsyttää, sillä jokin tamman ylväässä olemuksessa häiritsee minua, häiritsee totisesti. Ilmeisesti tammalla on tapana vastata noin ympäripyöreästi. Ymmärsin toki hänen vastauksensa, ei minun sitä olisi oikeastaan tarvinnut edes kysyä.

Tamma ei vaikuta järin kiinnostuneelta keskustelemaan yhtään mistään, mutta en sen puoleen minäkään. Ainakaan nyt, ainakaan hänen kanssaan. Alan lepuuttaa jalkaani, ja pärskähdän huomatessani linnun lentävän pääni yläpuolelta. Se tekee ilmassa pienen kiehkuran, nousee ylöspäin ja lentää pois. Lintu jatkaa kohti suota, ja jään katsomaan sen perään.

Tamma ei näytä järin ilahtuneelta, kun vesipisaroita kimpoaa hänen turkilleen. En ylläty siitäkään. Oikeastaan, ei ole mitään, mikä olisi tammassa minulle vielä täysin outoa hänen käyttäytymisekseen. Hän vaikuttaa nimittäin aika tyypilliseltä naissukupuolen edustajalta. No, varmaan minäkin olen kuin kopio oriiden stereotypiasta. Tai sitten en, sillä en kyllä itse asiassa edes tiedä, millaisina oriita niin yleensä ottaen pidetään. Ainakaan en ole agressiivinen, sen voin sanoa.

Kun ruunivoikko kysyy, minkä lauman riveihin kuulun, vastaan vain ykskantaan: "Vuoristoponien. Entäs itse?" Odotan vastausta, ja siirrän samalla painon toiselle jalalle. Keskustelu, jossa emme oikein pääse eteenpäin, tylsistyttää minua. Ei näin arkisilla asioilla ole minulle hirveästi väliä. Paitsi mitä muuta tammalta voisi kysyä, mitä muuta hänelle voisi vastata? En tiedä. Ei ehkä mitään muuta.

[Meni vähä jännästi tuo tapahtumien aikajärjestys, mutta toivottavasti siitä sais selkoa:)]
Sasha
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Squan » 07. Touko 2011 09:46

Aurinko lämmitti mukavasti karvaani ja kosteus alkoi todella hiljaa hävitä metsästä. Katseeni siirtyi voikosta aina välillä muualle. Minua häiritsi katsoa oria suoraan silmiin, kun tämä näytti niin pitkästyneelle. Ai, että seurani on tylsää... No ihan miten vain. Heilautin siroa päätäni hellästi saaden otsatukkani keskelle otsaani. En jaksa katsoa tuota oria ja otsatukkani avulla en nähnyt häntä niin hyvin. Voikon tavalla aloin lepuuttamaan takajalkaani. Korvani käännähti sivuille, kun kuulin risteytyksen olevan samassa laumassa, kun minä.
"Samassa.." huokaisten vastasin. Ei miksi tuon tylsän orin pitää olla samassa laumassa, kun minä.

Sitäpaitsi keskustelumme ei oikein etene, mutta ei se minua oikein haittaa. Kummallista, kun ori ei kiinnitä ulkomuotooni ollenkaan huomiota. Olenhan kaunis... Se ei vissiin auta tässä tilanteessa. Pitäisikö muistuttaa häntä, että olen kaunis? Ei, miksi ihmeessä edes kuvittelen sellaista?! Tämän jälkeen en todellakaan halua tavata tätä uudelleen jos hän ei nyt tee jotain asenteen muutosta. Ja minun täytyy koko ajan keksiä puheenaihe. Ori on tollainen tuppisuu, että huh huh. Olisi pitänyt lähtä aikapäivää sitten pois tai, vaikka maastoutua maahan ettei tuo olisi huomannut ja tullut keskustelemaan.
"Tiedätkös olet aika tylsähtävä henkilö", laukaisin suustani. No jos jutella ei voi niin voidaan me, vaikka tapella. Olen kuitenkin häntä isompi. No juu.. en kyllä ole alkamassa tappelemaan. Kuopaisin etusellani tylsiintyneenä maata.

Miksi edes seison tässä? Voisin lähteä. Ei tuo voikko minun seuraa halua enkä kyllä minä hänen. Käännähdin orista pois päin ja lähdin kävelemään eteenpäin. Jos tulee vielä sanottavaa niin sanokoon nyt. Minä olen lähdössä. Eikä mieltäni vaihda mikään jos tuo ori ei keksi hyvää tekosyytä millä jäisin takaisin hänen kanssa rupattelemaan tai pitämään mykkäkoulua. Heilautin ruskeaa tuuheaa häntääni ja kovensin käynti askeleiteni tahtia. En minä tuon kanssa jäisi jutustelemaan, vaikka haluaisikin. Nostin ravin hypähtäen. Heipodei.. Lupaus, mielessäni tokaisin ja jatkoin vauhdikkaasti, mutta näyttävästi pois Lupauksen lähettyviltä. Tyhmä ori.. Miten jotkut voikaan olla noin tyhmiä sekä tylsiä samaan aikaisesti?

Pian rusehtava oli hävinnyt kuusien ja muiden havupuiden sekaan. Maahan painaen pienet kavion jäljet. Muuta jälkiä tämä ei itsestään oikein jättänyt. Paitsi toisen muistiin hyvin ärsyttävän olemuksen.

RIELLE POISTUU
[kiitos pelistä<3333]
Viimeksi muokannut Squan päivämäärä 14. Touko 2011 12:50, muokattu yhteensä 1 kerran
Squan
 

Re: You think I'm pretty...

ViestiKirjoittaja Sasha » 11. Touko 2011 14:10

Vesipisarat alkavat haihtua paksusta turkistani vähitellen. Ojennan kaulani aurinkoa kohti ja siristän silmiäni. Ah. Lämpö tuntuu ihanalta. Linnut laulavat sateen jäljiltä kosteassa metsässä, kuuntelen sitä. Havahdun tamman vastaukseen. Sama lauma. Noh, ainakin tunnen jonkun muunkin samassa laumassa olevan kuin Lejkan, vaikka tämän tamman puoleen en kyllä aio enää toiste kääntyä.

Katson ruunivoikon jalkaa, jota hän juuri alkoi lepuuttaa. Sitten nostan katseeni puihin ja yritän saada aikani kulumaan jollain tavalla. Mutta... Miksi seison tässä? Hyvä kysymys. En tiedä. Huiskautan häntääni laiskasti, oikealta vasemmalle, vasemmalta oikealle... Ja niin edespäin. Äh. Tylsää.

Minua huvittaa, kun tamma sanoo minun olevan tylsä. Saahan minusta niinkin ajatella, mutta itse en kyllä sanoisi mielipidettäni avoimesti. Pitäisin sen omana tietonani. "No, en voi mitään. Anteeksi, mutta en ole tänään puhetuulella", vastaan tammalle ja pidän arvokkaasti malttini, vaikka ruunivoikon kommentti minua kieltämättä ärsyttääkin.

Näen tamman kuopaisevan jalallaan maata ja yllätyn. Eikai hän aio riitaa haastaa? En usko. Seuraavan kerran, kun katson häneen, hän on kääntynyt jo pois. En sano mitään. Käännyn itsekin poispäin, mitään sanomatta. Toivon ruunivoikon kuulevan askeleeni, mutten tiedä, miksi. Haluan vain. Ravaan korkealla askeleella varoen kompastumasta kiviin ja puunjuurakoihin, jotka vaaniskelevat sammaleen peitossa. En katso kertaakaan taakseni. Tuota tammaa en jää kaipaamaan, enkä myöskään aio jatkaa ikinä tylsää keskusteluamme.

[Lupaus poistuu. Kiitos pelistä:)]
Sasha
 


Paluu Havumetsä

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron