Rantaan maininki raukeaa

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Rantaan maininki raukeaa

ViestiKirjoittaja Rosadum » 17. Syys 2013 23:14

[Yksinpeli, Aube Dorée rantautuu.]


Heleä aamuinen valonsäde heijastui veden ja väistyvien pilvien pinnasta saaden maailman näyttämään siltä, kuin se olisi juuri herännyt kauneusuniltaan kohtaamaan tämän uuden, aurinkoisen päivän. Suuren meren mainingit saavuttivat vaalean hiekan kukin vuorollaan huokaisten, ja leppeä, lämmin tuuli kuljetti sisämaasta mukanaan aamun raikasta tuoksua. Jossakin kauempana rannan reunamilla kaste oli pisartunut pensaiden lehdille, joista se nyt laiskasti tipahteli kohti maanpinnan alla odottavaa juuristoa.

Pilvien hitaasti vyöryessä takaisin kohti merta valon säteet paljastivat, mitä kaukainen myrsky oli tällä kertaa heittänyt rantaan. Siellä täällä hiekan seassa lepäsi palanen lautaa tai yksinäinen pelastusrengas. Muutaman ajopuun välissä säteet heijastuivat jostakin, mikä ei enää kuulunut perinteiseen maisemaelokuvaan. Tämä jokin heijasti valoa kirkkaan kuparin värisenä ja liikkui hitaasti ylös–alas rantaan lyövien aaltojen rauhallisessa tahdissa.

Adoréen ruumis ja mieli olivat väsyneempiä kuin ne olivat koskaan ennen olleet. Rantaan ajautumisesta oli kulunut varmasti jo tunteja, mutta tamma ei ollut voinut muuta kuin hengittää syvään sisään–ulos–sisään–ulos ja rukoilla, ettei rantaa reunustavista, vieraan tuoksuisista pensaikoista hyökkäisi pimeydessä mitään hänen kimppuunsa. Lisäksi hän oli rukoillut, että näkisi pian auringon, sillä häntä palelsi: merivesi oli nuollut hänen takajalkojaan ja käynyt välillä kyljillä asti, kunnes oli lähtenyt armollisesti laskemaan kuun mukana ja jättänyt Adoréen lopultakin hytisemään rauhassa.

Uupunut tamma oli joutunut odottamaan aamua niin kauan, että oli jo menettänyt ajantajunsa. Samalla hän oli päättänyt sulkea silmänsä ja vain maata paikallaan, kun ylöskään ei ollut päässyt. Punarautiaan mieleen oli hiipinyt pelottavan vakaa ajatus: olisihan ollut helpompaa kuolla unissaan kuin nähdä tappajansa silmästä silmään, jos jokin olento olisi päättänyt nyt hyökätä hänen kimppuunsa. Kaikesta huolimatta hetket kuluivat hitaana virtana, tuuli laantui eikä ketään tullut rannalle helpon saaliin toivossa. Ja sitten lopulta, pienen ikuisuuden jälkeen, aurinko puski esiin pilvien takaa.

Auringon ensi säteet lämmittivät toista kylkeä ja kuljettivat kaivattua energiaa rasituksen uuvuttamiin lihaksiin. Ne kuivasivat turkin ja kutittelivat suljettua silmäluomea, kunnes tamma päätti palata jälleen elävien kirjoihin ja raottaa silmiään. Hiekanjyvät pyrkivät aluksi tamman tummanvihreiden iiristen kimppuun, mutta tehokkaalla räpyttelyllä ne varisivat takaisin maahan johon kuuluivatkin. Samalla Adoréen maailma tarkentui, ja hän kohotti päätään tutkiakseen tarkemmin paikkaa, johon myrsky oli hänet heittänyt. Maisema oli hieman outo ja pelottava, ja heti kun aurinko oli saanut tamman lämpimäksi, tämä pyörähti vatsalleen, nosti korvat höröön ja alkoi etsiä erilaisia vaaran tai toisaalta tuttuuden merkkejä.

Kaikkialla ympärillä maailma oli kuin uudesti syntynyt, hiljainen ja rauhallinen. Kaikki uhkaavat varjot olivat antaneet jo tietä auringonnousulle, eikä mistään kuulunut muita ääniä kuin kastepisaroiden tipahduksia ja tuulen sekä meren kohinaa. Ei siis mitään uhkaavaa. Adorée tunsi olonsa kuitenkin edelleen hieman pelokkaaksi todettuaan, ettei maisemassa ollut sen paremmin mitään tuttua. Hiekkakin oli eriväristä kuin kotona. Vaikka aurinko paistoi melkein samalla tavalla kuin Côté d’Ivoirella, kaikki muu tuoksui ja näytti oudolta.

Tamma päätti jatkaa vielä hetken verran voimiensa kokoamista. Adoréen siinä maatessa hänen vatsansa muistutti olemassaolostaan ja kurni tyhjyyttään. Hevosen oli pakko syödä, vaikka uusi paikka näyttäisikin kirjaimellisesti uudelta, eikä kaikkien kasvien ruuaksi kelpaavuudestakaan voisi olla aivan varma. Adorée haravoi maisemaa katseellaan, kunnes jokin hevosen vaistoissa sai tamman pysähtymään pensaiden juuressa kasvavien ruohojen kohdalla. Ne näyttivät melko samalta kuin Adoréen kotona kasvavat, joten hän aloittaisi niistä.
Voimansa ponnistaen tamma nousi ylös hiekasta ja ravisteli sitten irtohiekan, uupumuksen ja lihasten kankeuden pois. Jäseniään ja kaulaansa venytellen hän asteli rauhallisesti ensimmäisen ruohotuppaan luokse.


Puolisen tuntia rantaruohikossa laidunnettuaan Adorée oli tehnyt jo paljon tärkeitä havaintoja ympäristöstään: ensinnäkin, hän oli rannalla yksin. Se oli hyvä asia tällaisina hetkinä, joina oli heikko ja väsynyt. Toiseksi, ruoho maistui täällä melkein samalta kuin kotona, joten sen täytyi olla syötävää. Ja kolmanneksi – vaikka Adoréen oli vaikea hyväksyä tietoa, jonka hänen aistinsa hänelle tarjosivat – ainakaan lähialueilla ei ollut ihmisiä, sillä tuuli ei kantanut mukanaan heidän tuoksujaan. Ilma oli puhdasta, ja sitä oli hyvä hengittää, mutta millaisessa paikassa muka ei olisi ihmisiä? Tamma huiskaisi turhautuneesti häntäänsä. Mitä Adorée tekisi ilman heitä? Entä mitä oli tapahtunut HÄNEN ihmisilleen – olivatko hekin päässeet jollekin toiselle rannalle?

Kysymyksiä oli lopulta niin paljon, että Adoréen oli pakko painaa korvat niskaa vasten ja pakottaa mielensä tyyntymään. Nyt on nyt, tamma muistutti itseään samalla, kun tarkasti, ettei lähialueilla vieläkään näkynyt petoeläimiä. Olisi parempi tutkia rauhassa ympäristöä ennen näitä pohdintoja, ja helpoiten se kävisi, kun Adorée söisi, lepäisi vielä hetken ja lähtisi sitten tutkimaan kitukasvuisen nurmen takaisia alueita valmiina haastamaan mahdolliset petoeläimet kunnon kilpajuoksuun.

Vielä helpompaa uuden maan tutkiminen olisi, jos hän törmäisi matkallaan muihin sen asukkaisiin. Tuuli kuljetti mukanaan hevosten tuoksua. Jostakin varmasti löytyisi myös sellainen ystävällinen sielu, joka auttaisi pientä, punaista tammaa hädässä.

[... ja tästä Aube Dorée jatkaa matkaansa kohti uusia seikkailuja:) toisin sanoen, jokea pitkin kohti tasankohevosten rajaa.]
Menossa mukana:
Aavikkohevonen, aamuauringon lapsi Adorée
Tasankohevonen, varjona vierelläsi Makil
Metsäponi, sydämenmurskaaja Sado
Seuranhaku ~ Aikajanat
Avatar
Rosadum
Cara-lapsi
 
Viestit: 286
Liittynyt: 29. Elo 2013 19:01

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron