Age si quid agis

Rannan hiekka on hyvin hienojakoista ja pehmeää. Vesi on vilpoista, ja siinä on hyvä vilvoitella, mutta kannattaa varoa vedessä joskus seilailevia petoja tai voimakkaita virtauksia. Talvisin veden pinta on umpijäässä, eikä sitä saa murrettua kovin helposti.

Age si quid agis

ViestiKirjoittaja Sever » 03. Tammi 2011 13:09

[Yksinpeli. Goya saapuu Caraliaan.

Sijoittuu talven alkuun, jolloin meri ei ollut ihan vielä jäätynyt. Otsikon suomennos: "Jos aiot toimia, toimi heti."]

GOYATHLAY

Tuuli kävi. Kylmästi se puhalsi, merelle päin. Hentoisesti se alkoi olla jo jäässä, mutta jään pinta särkyi silti helposti. Talvi oli tuloillaan, oli kai jo tullutkin, mutta ei merta ollut vielä saanut taltutettua, vaikka kävikin jo nyt kiivasta kamppailua noita aaltoja vastaan.

Hengitys kaikkosi höyrynä ilmaan. Silmät avautuivat vähitellen. Missä sitä oltiin? Paikkaa ei tunnettu, se oli outo. Herasilmät rävähtivät kohta kerrasta selälleen ja jalat koittivat saada maasta tukea, mutta ne katosivat yhtäkkiä alta ja märkä poni oli jälleen maassa. Silmänvalkuaiset välkkyivät pelosta ja sieraimet laajenivat ja supistuivat hyvin nopeaan tahtiin, hengityksen höyrytessä ilmaan. Joka puolelta tuntui kuuluvan ääniä. Puhuiko joku?
Pelko valtasi pienen oriin ja se ponnisti uudelleen -- tuloksetta. Miksi se ei päässyt ylös? Miksi jalat eivät vielä kantaneet? Sillä oli kylmäkin. Tämä paikka ei ollut Peru. Oliko se taivas, kuten Mateo usein puhui? Vai helvetti? Mateo. Ei, miksi hän luotti poikaan!? Nyt hän ei luottaisi enää kehenkään.

Pää käännettiin merta kohden ja silmät rävähtivät vielä isommiksi jos suinkin voivat. Ja aivan yhtäkkiä se olikin ylhäällä, kun meri tuntui sen silmissä syöksyvän päälleen, vaikka todellisuudessa se lainehti nyt kauniisti paikoillaan. Sydän hakkasi kiivaasti rintaa vasten ja iho värähteli.
"Missä olen?!" ori huusi lievästi käheällä äänellä ja yskähti sitten muutaman kerran. Sitä pelotti. Puutkin tuntuivat hamuilevan sitä kohti ja joku kutsui häntä nimellä... ihan varmasti kutsui.

"Goyathlay... Goyathlay... Pieni haukotteleva orhini..." joku kutsui sitä ja valkea pää vain kääntyili harhaisesti joka suuntaan.
"Kuka sinä olet? Tule esiin?" mutta vaikka ori kuinka huusi, niin ketään ei tullut, sillä loppuen lopuksihan kaikki oli oriin omaa mielikuvitusta, pelkkiä harhoja. Pää nostettiin mahdollisimman korkealle, koitettiin nähdä mahdollisimman pitkälle. Karvakin alkoi hiljalleen kuivua tuossa kylmässä tuulessa ja se sai Goyan näyttämään lähinnä karvatallukalta. Onneksi se ei nähnyt peilikuvaansa.

"....missä olen...?" ääni painui yhä alemmas, mutta nyt kaikki äänet sen päässä tuntuivat hiljenevän. Ori ravisteli päätään ja sen ajatukset selkiytyivät hieman. Nyt alkoi uteliaisuus ottaa vallan ja se uskalsi kävellä lähemmäs metsän rajaa, kuitenkin tarkkaillen epäluuloisesti merta. Se ei tykännyt enää vedestä, se inhosi sitä. Vesi oli pelottavaa.

Goyathlay oli saapunut Caraliaan, vaikkei sitä vielä tuossa vaiheessa tiennytkään. Se otti kuitenkin enemmän tai vähemmän urheasti ensimmäiset askeleensa kohti uutta maailmaa, koska Peruun sillä ei tuntunut olevan enää asiaa, sillä mereen se ei astuisi enää ikinä. Ja jostakin se sai myöhemmin kuulla jonkinlaisesti yhteiskokouksesta... joten ehkä se suuntaisi sinne.

Pieni ja pelokas Goyathlaymme ei vielä osaa arvata, mitä kaikkea Caralia saattaa pitääkään sisällään, mutta eiköhän se saa otettua siitäkin joskus selvän.

Niin katosi pieni poni metsän uumeniin, kävellen hiljaa ja varovaisesti.

Goyathlay poistuu.
Sever
 

Paluu Merenranta

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron