Yhtenä iltana

Kaikkihan ovat varmasti huomanneet, kuinka hienoja rooleja ihmisiltä caraliassa tulee, niin tänne voivat halukkaat tulla laittamaan muita kirjoitelmiaan. Tai jos lukee vaikkapa koskettavan runon, niin voipa senkin tänne laittaa, kunhan mainitsee vähintään alkuperäisen kirjoittajan.

Yhtenä iltana

ViestiKirjoittaja Nevergreen » 18. Helmi 2015 11:38

// Twääh.. tälläistä kliseistä liibalaabaa, joka nousi ylös tietokoneeni syövereistä. Laitetaanpa tänne luettavaksi, näitä muidenkin tekstejä kun on ollut niin kiva lueskella.. :)

--

Minua ihan suoraan sanottuna v*tutti. Kuparisen ruskea volvoni kulki eteenpäin tajuntaani nopeammin. Kaasujalkani oli raskas, myönnän sen nyt.. mutta sillä hetkellä en välittänyt tippaakaan siitä, kuinka kovaa ajoin. Halusin vain ajaa, ajaa ja ajaa.. Se oli ehkä tyhmin idea sillä hetkellä, mutta halusin pois luotasi hetkeksi. Ja pihassa seisova auto oli ensimmäinen mieleeni juolahtava keino päästä hetkeksi hiljaisuuteen ja rauhoittumaan.

Riitamme oli taas ollut sitä samaa kaavaa eteenpäin rullaava. Minä vedin herneen nenääni kiivastuneen keskustelun keskellä jostakin kommentistasi, kuittasin asiaan hyvinkin fiksusti niin että pääasiallinen riitelyn aiheemme muuttui lähinnä toistemme haukkumiseksi ja turhiksi rumiksi sanoiksi, joita emme kuitenkaan tosissamme toisillemme tarkoittaneet. Miten tyhmistä aiheista me loppujen lopuksi riitelimmekään. Kun riita oli siinä pisteessä, että emme enää osanneet sanoa mitään toisillemme, erkaannuimme toisistamme joksikin aikaa rauhoittumaan, jonka jälkeen jompikumpi palasi toisen luokse valkoista lippua heiluttaen, pyydellen anteeksi. Riitamme olivat päättyneet kuitenkin aina sopuun. Vaikka ne olivatkin ehkä sivullisen silmin aivan hirveitä sanallisia hyökkäyksiä toista kohtaan. Olimme molemmat kiivasluonteisia, sanavalmiita.. joten, mitä siitä oikein osasi muuta odottaakkaan.

Tällä kertaa minä olin erkaantunut sinusta hetkeksi ajelemaan. Mutkaisen tien pinta oli hieman jäinen näin marraskuisena, lumettomana iltana. Asuimme sen verta syrjässä, ettei meillä ollut katuvaloja. Ainoat valot mitä näin olivat autoni keulasta heijastuvat valopylväät sekä siellä täällä tien varrella lepäävän talon ikkunoista hehkuva kodinlämpö. Vihreänharmaiden silmieni katse pysyi tiiviisti tiessä, mutta ajatukseni seilailivat väkisinkin sinuun. Olisin halunnut jo kääntyä kotiin, olla tällä kertaa se lippua heiluttava osapuoli, mutta jääräpäisyyteni pisti vielä kuitenkin vastaan ja annoin volvoni moottorin kehrätä, kuljettaa minua eteenpäin.. kauemmaksi sinusta.

Jos olisin tiennyt että tuona iltana näin sinut viimeisen kerran, en olisi lähtenyt ajamaan. En olisi suutuspäissäni napannut auton avaimia eteisemme avain-naulakosta. Olisin vain tyytynyt paiskaamaan makuuhuoneen oven perästäni kiinni ja painumaan peiton alle mököttämään. Voi kun olisin tehnyt niin.. kumpa olisin tiennyt..

Havahduin, kuullessani kännykkäni pirahtavan käsilaukussani soimaan. Pidin toisella kädelläni ratista tiiviisti kiinni, toisella hamuillen laukkuni kätköistä soivan laitteen käsiini. Se olit sinä. Painoin vain töykeästi luurin kiinni, vaivautumatta vastaamaan vielä sinulle. ”Antaa paskan olla”, mumisin ja palautin molempien käsini otteen takaisin rattiin.

Seuraavat tapahtumat olivat kuin hidastetusta elokuvasta. Muistan yhä tarkkaan mitä seuraavan mutkan takaa eteeni avautui. Kaksiosainen suuri tukkirekka ajoi aivan liian kovaa mutkaan. Kuski säikähti vastaan tulevaa autoani, jarrutti epähuomiossaan ja painava auto lähti hänen hallinnastaan täysin. Perimmäinen vaunu lähti heittelemään uhkaavasti tiellä puolelta toiselle. Yritin jarruttaa, saada ohjattua autoani mieluummin lumipenkan kautta ojaan. Sanasi muistuivat mieleeni; ”Ojaan saat ajaa, mutta älä aja kolaria”. Sanoit niin useasti minulle, kevyesti hymyillen. Se oli sinun tapasi osoittaa huolenpitosi minulle. Mutta en ehtinyt ojaan asti. Kuparisen värisen autoni kylki lipui kohden rekan perävaunua. Ehdin vain huutaa viimeisen parkaisuni ja sulkea silmäni ennen kuin kuului kova rysähdys. Tunsin kuinka minua ympäröivä metalli rusentui kehoani vasten. Kuinka kehoni ei enää kestänyt iskun voimaa vastaan taistella. Hetken päästä oli aivan hiljaista. Niin hiljaista.. ja pimeää. Sinä tiedät kuinka paljon minä pelkään pimeää.

Se oli viimeinen riitamme. Se oli viimeinen ilta jonka kanssasi vietin – vaikkakin riidellen, vihoissani. Rakastin sinua – ja rakastan yhä – kovasti. En olisi halunnut tämän päättyvän näin rakas.. en todellakaan olisi halunnut viimeisien sanojeni sinulle olevan ”minä vihaan sinua”, sillä ei, sitä minä en todellakaan ole.
Nevergreen
 

Paluu Kirjallisuuspuoli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron