Zamn kirjuuttaa ~

Kaikkihan ovat varmasti huomanneet, kuinka hienoja rooleja ihmisiltä caraliassa tulee, niin tänne voivat halukkaat tulla laittamaan muita kirjoitelmiaan. Tai jos lukee vaikkapa koskettavan runon, niin voipa senkin tänne laittaa, kunhan mainitsee vähintään alkuperäisen kirjoittajan.

Zamn kirjuuttaa ~

ViestiKirjoittaja TheZamnn » 28. Touko 2012 20:48

Täällä nyt ei ole vielä mitään muuta, kuin tuo ensimmäinen osa kirjoittamastani novellista/fanfickistä, jota tulen jatkamaan aina kun inspiraatiota ja kiinnostusta löytyy. Mutta asiaan...

---------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------
Wenn Liebe in Dir ist...noch einmal.

Osa 1.
Kivisen linnan käytävillä kaikui askeleet. Hiljakseen rätisevä soihtu valaisi nuoren kulkijan tietä pitkin tuota suurta, lävitsepääsemätöntä labyrinttiä. Mutta se ei ollut mikään tavanomainen labyrintti, jossa äidit lapsineen huvittelivat kesäpäivän paisteessa, missä kaikui nauru ja josta pääsi pois milloin halusi. Tämä labyrintti oli täynnä verenhimoisia petoja, jotka vaanivat jokaisen nurkan takana, jokaisessa varjossa. Eikä täältä pääsisi elävänä.

Alfred olisi voinut pysyä kylässä. Hän olisi voinut nukkua Chagalin majatalossa ja lähteä aamunsarasteessa takaisin Saksaan. Mutta hän ei kääntynyt takaisin, hän jatkoi kohti tuntematona. Miksi? Sitä nuori assistantti kyseli itseltään usein, silloin kun pelko oli tappaa hänen viattoman sydämmensä, tai silloin kun epätoivo murskasi hänet vasten kalliota. Sarah'n vuoksi. Kuinka voi nuori mies rakastuakaan. Sen naisen vuoksi hän antaisi henkensä ja sielunsa, verensäkin, jos olisi pakko. Alfred huokasi syvään ja seurasi kuinka hengitys höyrystyi soihdun valossa ja katosi sitten pimeyteen. Niin oli tehnyt myös Sarah, kadonnut pimeyteen tietämättä sen vaaroja. Siksihän Alfred oli täällä, pelastamassa Sarah'ia. Tytön silmät olivat kuin tähdet, hymy kuin auringon säteet ja kasvot kuin enkelillä.
Alfred oli jäänyt seisomaan ison ikkunan luo, jonka jakokarmit leikkasivat lasiin erilaisia kuvioita. Ylimpänä oli nelilehtinen kukka, jonka terälehdet osoittivat taivasta, oikeaa ja vasenta, sekä maata. Sen alapuolella oli naisen kuva, joka oli lähes koko ikkunan mittainen, koristeltu erivärisin lasein; punaista, vihreää, sinistä ja kellertävää. Alfred siirtyi hieman sivummalle, että näkisi värittömistä laseista ulos. Täysinäinen kuu valaisi tummanvihreää, lumen peittämää kuusimetsää ja vuorenhuippuja, joiden terävät kärjet osoittivat mustalla taivaalla tuikkivia tähtiä.

Naurua. Sydäntä riipivää naurua, joka repi terävin kynsin nuoren unelmistaa todellisuuteen. Tuo ääni sai niskavillat kirjaimellisesti pystyyn ja hengityksen salpautumaan. Alfred pelästyi sitä niin, että oli pudottaa soihtunsa kylmälle kivilattialle. Hän painautui vasten käytävän seinämää ja jäi kuuntelemaan hiljaisuutta, joka oli langennut jälleen. Kreivi, siitä ei ollut epäilystäkään. Se mies puistatti Alfredia niin kovin, hän jopa heräsi öisin painajaisiin ja siihen kuinka kylmä hiki valui alas hänen selkäänsä. Kreivi oli häntä ainakin päätä pidempi, hyvin, hyvin tuimean näköinen linnanherra, joka kutsui itseään von Krolockiksi. Sillä miehellä oli yönmustat, jo hieman harmaantuneet hiukset, jotka ylsivät ainakin puoleenselkään. Hänellä oli yleensä yllään kellertävällä silkkilangalla kirjottu takki, sekä maata viistävä musta viitta.

Ainakin viisitoista minuuttia oli kulunut, ennen kuin Alfred uskaltautui jatkamaan matkaansa, tällä kertaa valppaampana. Lähes äänettömin askelin hän eteni seinänviertä ja vilkaisi vähänväliä jälkeensä.
- Sarah? Alfred kuiskasi pimeyteen ja seisahtui hetkeksi. Hänen edessään muutamien kymmenien metrien päässä oli huone, jonka ovenraosta kajasti valoa. Käytävään kantautui myös gramofonin soittamaa hiljaista valssia, mikä sai Alfredin olon hieman rentoutuneemmaksi. Hän käveli lähemmäksi ja kurkisti varovasti sisään.
Huone oli tapetoitu tummanpunaiseen ja siihen sävyttyi myös silkkiset verhot, jotka oli koristeltu kultaisilla hapsuilla. Seiniä peitti kirjahyllyt, jotka kurkottivat ainakin kahteen metriin. Oikealla oli pieni pöytä, jonka ympärillä oli vain kaksi silkillä päällystettyä tuolia. Niiden vieressä oli vanhannäköinen gramofoni, jossa pyöri levy.
- Sarah? Alfred toisti kysymyksen ja astui huoneeseen. Soihtun jäi käytävällä olevaan pidikkeeseen, sillä sitä ei tarvittu pienen kattokruunun valaisemassa huoneessa. Nuorimies asteli hyllyjen luo ja luki hetken kirjojen nimiä. Kirjallisuutta oli kaikesta. Kasveista, rohdoista, historiasta... Professori Abronsius olisi varmasti kovin kiinnostunut niistä kaikista. Se vanha mies oli hieman höperö ja itsepäinen, mutta viisas. - Vastaus kaikkeen löytyy kirjoista! Niin Professori oli sanonut. Alfred jatkoi hyllyn tutkailua, ennen kuin pyyhkäisi pölyt erään pienen opuksen kansilta. "Kun rakastut" oli kirjan nimi. Alfred ei voinut peittää hymyään. Hän ehti selaamaan muutaman sivun kirjasta, ennen kuin hiljainen narina, muutama askel ja lukon naksahdus hätkähdyttivät hänet. Kääntyessään Alfred näki oven luona seisovan kalpeaihoisen miehen, jonka ohuehkoilla huulilla oli leveä virne.

- Mikä hurmaava yllätys, Alfred.
Viimeksi muokannut TheZamnn päivämäärä 02. Kesä 2012 21:55, muokattu yhteensä 1 kerran
TheZamnn
 

Re: Zamn kirjuuttaa ~

ViestiKirjoittaja TheZamnn » 02. Kesä 2012 18:11

Osa 2.
Kreivin vaaleahiuksinen poika seisoi häntä vastapäätä huulillaan tyytyväisyyttä säihkyvä hymy. Huoneessa vallitsi hiljaisuus, vain gramofoni jatkoi sävelmäänsä Alfredin tuijottaessa kauhistuneena vampyyriin. Alfredin sydän hypähteli kurkkuun asti, eikä hän pystynyt tehdä oikeastaan mitään sillä hetkellä. Herbert sen sijaan oli käyttänyt tilaisuuden hyväkseen ja ottanut muutaman huomaamattoman askeleen lähemmäksi.

- Tanssitaanko? hän sanoi ja yritti luoda ystävällisemmän hymyn selvästi tolaltaan olevalle vampyyritutkijalle.

Tanssitaanko! Alfred hivuttautui kauemmas ja pudisti varovasti päätään. Hän ei kuuna päivänä enää edes koskisi tuohon olentoon. Vasta muutama kymmenkunta minuuttia sitten tuo epäkuollut oli lähellä viedä hänen henkensä. Alfred oli silloin eksynyt Kreivin kylpyhuoneeseen väärään aikaan. Sieltä hän oli löytänyt Sarah'n sijasta tuo lemmen- tai verenkipeän hirviön, joka oli väkisin vienyt hänet kuolettavaan valssiin. Se päättyi siihen, että Alfred makasi lattialla ja hänen päällään istui Herbert, valmiina iskemään hampaat hänen kaulaansa. Professori Abronsius oli onneksi kuullut hänen huutonsa ja rientänyt sateenvarjoineen apuun.

Herbert hymyili Alfredille maireasti ja kiinnitti huomionsa tämän pitelemään pienehköön kirjaan. Alfredin huomattua se hän sujautti kirjan takaisin hyllyyn ja selvitti kurkkuaan. Herbert tuijotti nuortamiestä vahingoniloisesti, mikä pakotti Alfredin laskemaan katseensa lattiaan. Tämä muistutti vaarallisen paljon jo tapahtunutta.

- E-eikö sinun pitäisi olla tanssiaisissa? Alfred mutisi kääntääkseen vampyyrin mielen muihin ajatuksiin. Tosiaankin, Kreivi järjesti tänäyönä Keskiyön tanssijaiset, joihin hän oli houkutellut myös Sarah'n. Alfred aavisti, ettei tanssijaisista seuraisi mitään hyvää, joten hän oli lähtenyt vielä etsimään tyttöä ja tähän oli päädytty.

- Ajattelin, että haluaisit mukaan.

- E-en! Sarah tanssii isäsi kanssa...

- Sittenhän meistä tulisi loistava pari!

Alfred ei innostunut ehdotuksesta. Se suorastaan puistatti häntä. Vampyyrin ja hänen välissään oli enään pienen pöydän lisäks pari vaivaista metriä. Herbert oli yhtäkkiä lähempänä kuin Alfred luuli ja sen huomattuaan hän alkoi peruuttamaan turvallisempaan etäisyyteen kuitenkin säpsähtäen, kun hänen selkänsä kosketti seinään. Herbert puolestaan siirsi tammesta tehdyn tuolin edestään, jolloin hän pääsi helposti muutamalla askeleella pöytäryhmän toiselle puolelle.

- Herbert, sinä tiedät kyllä etten osaa tanssia, Alfred sai sanottua pelonsekaisella äänellään vampyyrin yhä lähestyessä. Hän veti syvään henkeä ja nojautui seinään. Herbert seisoi aivan hänen edessään, nojaten vasemmalla kädellään Alfredin vieressä olevaan kirjahyllyyn. Varovasti Alfred kohotti katsettaan vampyyriin, jonka silmät tuijottivat häntä niin himoiten. Mutta Herbert ei hymyillyt enää, Alfred pani sen merkille.
Kului muutama minuutti, molemmat seisoivat hiljaa paikallaan vain tuijottaen toisiaan. Yhtäkkiä kylmät sormet takertuivat Alfredin kaulan ympärille ja puristivat hänet tiukasti seinää vasten. Alfred ei saanut ollenkaan henkeä. Hän takertui vaistomaisesti vampyyrin käteen ja koitti vetää sitä irti kurkustaan, tuloksitta. Kakoen avuttomana hapenpuutteesta Alfred kohotti katseensa anoen vampyyriin, jonka huulille oli yllättäen levinnyt voitonriemuinen hymy. Noiden huulien välistä Alfred pystyi erottamaan kaksi valkeaa, terävää kulmahammasta.

Alfred kuuli kuiskauksen korvaansa juuressa.
- Älä pelkää, mon Chéri, tämä ei tule sattumaan.

Hän tunsi kylmien huulten painautuvan hänen kaulaansa vasten ja puristi silmänsä kiinni.
TheZamnn
 

Re: Zamn kirjuuttaa ~

ViestiKirjoittaja TheZamnn » 15. Kesä 2012 15:17

Osa 3.
Suudelma. Mitä ikinä Herbert olisikaan voinut tehdä, hän painoi vain kevyen suudelman pyörtymispisteessä olevan ihmisraukan kaulalle. Vampyyri nojautui kauemmas ja hellitti otteensa Alfredista, jolloin nuori assistantti rojahti puulattialle polvilleen kurkkuaan pidellen. Herbert katseli tätä huvittuneena.

- Näkisitpä ilmeesi, blondi hykersi ja kyykistyi toisen vierelle. Alfredin viattomuus teki hänestä niin suloisen ja Luoja siunatkoon noita tummankastanjanruskean värisiä, lyhyitä, mutta söpösti kiharalle taittuvia hiuksia. Eikä pojan kasvoissakaan ollut mitään valittamisen varaa. Siniset, suurehkot silmät sulattivat varmasti sydämmiä. Herbertin teki mieli kutsua toista suloiseksi pikku enkelikseen, mutta tyytyi vain metsästämään Alfredin katsetta, joka harhaili näillä näkymin lattiassa.
Kun nuorikko näytti saaneen hengityksensä hieman tasaantumaan vampyyri vei kätensä hiljaisella liikkeellä pojan poskelle ja hiveli peukalollaan tämän poskipäätä. Kylmä kosketus kasvoilla sai Alfredin hätkähtämään kauemmaksi. Hän ei kuitenkaan päässyt pakoon; Herbert oli tarttunut hellällä, mutta varmalla otteella hänen ranteeseensa. Kaksikko tuijotti jälleen toisiaan, vaikkakin tällä kertaa vähän yli metrin välimatkan päästä. Alfred ei voinut sille mitään, että paniikki alkoi jälleen tunkeutua hänen mieleensä. Herbert sensijaan tuijotti häntä kevyt hymy kaartuneena huulilleen.

- Sinut matkalle yön siivillä vien... vampyyri alkoi hyräillä pehmeällä äänellä.

- M-mit...

Herbert nousi seisaalleen ja nykäisi Alfredin lähemmäksi, syliinsä, peittäen toisella kädellä hänen suunsa.

- Uuteen, aitoon maailmaan,
sydänyöhön huumaavaan...


Alfred ei voinut sille mitään, hänen katseensa oli nauliutunut tutkimaan vampyyrin smaragdinvihertävänsinisiä silmiä, jotka katselivat lempeästi takaisin. Tilanne oli hänestä ahdistava ja Alfred koittikin pyristellä pakoon vampyyrin syleilystä. Vahvat kädet kuitenkin pitivät hänet aloillaan, painaen häntä kevyesti blondin elävänkuolleen rintakehää vasten.

- Usko unelmaan, kun kutsun juhlaan Keskiyön saat.

Käsi, joka oli peittänyt Alfredin suuta, irrotti otteensa. Samoin teki se, joka oli kiertynyt hänen ympärilleen. Alfred siirtyi samantien kauemmas, kohti ovea, pitäen katseensa kuitenkin vampyyrissä. Herbert oli jäänyt seisomaan paikoilleen ja seurasi nuoremman tekemisiä itsekseen hymähdellen. Alfred tarttui messinkiseen ovenripaan ja painoi sen samantien alas. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut, ovi ei auennut, edes hievahtanut senttiäkään.

- Se on lukossa, vampyyri ilmoitti aivan hänen vierestään.


Tuli vähän lyhyt. Kommentteja saa pistää, vaikka kesken onkin :>
TheZamnn
 

Re: Zamn kirjuuttaa ~

ViestiKirjoittaja TheZamnn » 08. Syys 2012 21:22

Osa 4.
Pakokauhu sai Alfredin repimään ovea auki kaikin voimin. Pirulainen, tottakai se oli lukinnut sen! Kylmän käden laskeutuessa hänen olkapäälleen Alfred jähmettyi paikoilleen. Vahva nykäisy tempasi hentoisen ihmismiehen irti ovenkahvasta ja lennätti tuon lattialle toiseen päähän huonetta. Matka päättyi kirjahyllyyn, joka tiputti törmäyksen voimasta ylimmältä tasoltaan muutaman opuksen Alfredin päälle, joka makasi häkeltyneenä vasten puista lattiaa. Vampyyritutkija koitti kerätä tärisevää ruumistaan päästäkseen jaloilleen ennen kuin ovella seisova valkea hahmo olisi ehtinyt hänen luokseen.

- Niin pieni ja hentoinen, Herbert kehräsi astellessaan kohti lattialla makaavaa, avuttoman näköistä ruumista ihmissieluineen. Sivistys kielsi ruualla leikkimisen, mutta Herbert siitä vähät välitti. Miten hän muka voisi vastustaa pientä kiusoittelua? Sitäpaitsi vampyyrit elivät tämän yhteiskunnan ulkopuolella, he olivat vapaita rikkomaan sääntöjä ja noudattamaan vanhoja kultaisia perinteitä. Gotiikan tyylillä rakennetut jylhät kartanot ja kirkot, joiden raunioissa saattoi kuunvalossa havaita elämänsä viimeisinä hetkinä maailman oikeita jumalia, vampyyreitä. Ja loisteliaat tanssiaiset, jotka oli ihmistenmaailmassa korvattu baari-illoilla ja kuplivalla kaljalla, jonka päällä lainehti ainakin kymmenen senttiä vaahtoa.

- Ä-älä... hiljainen, käheä ääni pyysi lattianrajasta ja sai Herbertin hereille ajatuksistaan. Hän hymyili pojalle lempeästi, ennen kuin kumartui ja istahti alas Alfredin vierelle ja nojasi yläselkänsä ihmisen yli kirjahyllyyn. Kiharapää oli totisessa loukussa vampyyrin, lattian ja hyllykön välissä selällään. Hetken hiljaisuuden jälkeen blondi käänsi katseensa säikähtäneen näköiseen Alfrediin, joka koitti saada käsillään otetta minne nyt ikinä vain ylsi. Herbertin kuollutta sydäntä lämmitti kovin, kun nuorempi ei näköjään saanut katsettaan irti hänestä. Vampyyri nojautui lähemmäksi ihmisen kasvoja ja asetti kätensä tämän pään molemmille puolille pystyäkseen nojaamaan niihin. Alfred huudahti säikähdyksestä ja koitti työntää itseään lattiaa pitkin kauemmas. Hänen hartijansa kuitenkin osuivat Herbertin ranteisiin, mikä sai vampyyrin levittämään hymyään entisestään.
Kaksi valkoista kulmahammasta lepuuttivat teräviä kärkiään kalpeanaaman värittömillä huulilla. Ne näyttivät luonnottoman pitkiltä. Alfred voisi vaikka vannoa, että vielä äsken ne olivat pysyneet hyvin piilossa vampyyrin suussa, mutta nyt ne törröttivät sulavasti tuon suupielistä.

- Olet suloinen, kun olet noin peloissasi. Mutta koita silti vähän rentoutua, Herbert sanoi paikalleen jähmettyneelle pojalle ja siveli etusormellaan tämän poskea. Kun Alfrediin ei tullut mitään eloa, vampyyri hymähti huvittuneesti ja päätti keventää tunnelmaa hieman.

- Tuoksut hyvälle.

- Tuoksun... mit- ei. Ei. EI! ÄLÄ! PYSY KAUKANA! Alfred tajusi päästäneensä vampyyrin liian lähelle ja vielä näin helpolla. Hän nosti kätensä Herbertin rintakehälle ja koitti työntää valkoihoista ilmestystä kauemmas itsestään.

- Pyydät minulta mahdottomia, Herbert nauroi ja painoi ihan ihmistä kiusatakseen itsensä lähemmäksi.

- Mitä Sarah'ssa on sellaista, jota minussa ei ole? vampyyri kuiskasi ja tuijotti Alfredia suoraan silmiin vain muutaman kymmenen sentin päästä.

- H... Hän ei ole vampyyri, kiharapää sai soperrettua kakoen sanat kurkustaan ulos.

- Voi, se ei ole kauaa meidän huolemme, Mon chéri, kello on pian kaksitoista ja isäni saa maistaa hänen vertaan, ihan niin kuin minä sinun.
TheZamnn
 


Paluu Kirjallisuuspuoli

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 2 vierailijaa

cron