Rikollisjengi -juoni

Tältä alueelta löytyvät kaikki Caralian tulevaisuuden suunnitteluun liittyvät viestiketjut. Voit myös esittää mieltäsi askarruttavat kysymykset kysymyksiä ja vastauksia -viestiketjuun.

Rikollisjengi -juoni

ViestiKirjoittaja Zarroc » 26. Joulu 2015 17:19

No niin.

Eli homman nimi on tämä; meillä on uusi juoni, josta oli jo keskustelua tässä topassa. Eli rikollisjengi, jonka pääasiallinen tarkoitus olisi luoda ensialkuun hämminkiä saarelle. Rajakahakoita, hevosten usuttamista toistensa kimppuun, todennäköisesti kaiken jäynän tekemistä ja lopulta varmasti äityy esimerkiksi kidnappauksiin, tappoihin ja laumojen valloitusyrityksiin.

Tähän mennessä aloittajapersoonat nimittäin Anakin ja Arkkienkeli ovat tehneet suullisen sopimuksen homman pistämisestä pystyyn tässä pelissä. Anakin lähtee värväämään joukkoja heille ja Enkeli aloittaa hyökkäämällä ainakin metsäponien rajavartijan kimppuun, sekä mielellään myös vuoristoponien.

Ajattelimme kujaketun kanssa, että tämä kaikki alkaisi tapahtumaan ajallisesti vasta nykyisen johtajakokouksen jälkeen, joten johtajat joutuisivat jossain vaiheessa pitämään vielä uuden kokouksen, nimittäin miten toimitaan kriisin alla.

Seuraukset rikollisjengistä:

1. Johtajat alkaisivat miettiä enemmän laumaanliittymiseen liittyviä asioita, eivätkä toivottaisi jokaista vain mukaan menoon
2. Virkahevosia alkaisi kertyä enemmän, jotkut johtajat todennäköisesti haluaisivat henkivartijoita itselleen/perheelleen (myös laumojen yli värväyksiä). Myös varajohtaja olisi aiheellista ottaa.
3. Fyysiset konfliktit alkaisivat, jolloin myös parantajilla olisi tekemistä ja mahdollisesti parantajia jouduttaisiin suojelemaan ja/tai heitä yritettäisiin lahjoa
4. Sekä rikollisjengiin, että laumoihin soluttautuisi vakoojia, joka raportoivat molempien liikkeistä toisilleen. Loisi konfliktia myös hyökkäyslaumaan.
5. Saarelle jouduttaisiin julistamaan hätätila ja rajat lyömään kiinni tällä kertaa oikeasti

Lisää ehdotuksia, ajatuksia, lisättävää? Kertokaa ihmeessä!
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Rikollisjengi -juoni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Joulu 2015 17:25

Ja hei ehdottomasti hihkukaa täällä topassa/pistäkää yksäriä/viestiä skypessä/facessa jos teiltä löytyy hahmoja jotka haluaa mukaan aiheuttamaan hämminkiä ja hävitystä! Kannattanee laittaa lähtökohtaisesti mulle kun Anakin on nyt tosiaan etsimässä halukkaita mukaan porukkaan. (Skype niittylilja[at]hotmail.com/Neiti Kettu ja facea saa yksärillä)

Itsellä on kanssa yksi uusi hahmo tuloillaan jolla olisi varmaan tarkoitus lähteä mukaan tähän porukkaan.

Kysymyksiä ja ajatuksia saa heitellä, tärkeintä olisi nyt saada homma kunnolla alkuun ja pyörimään eli kiinnostuneita hahmoja.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Rikollisjengi -juoni

ViestiKirjoittaja Siuri » 26. Joulu 2015 17:47

Jee, hienoa! :)

Oliko tarkoitus jälleen lyödä yhteismaakin kiinni? En muista, mitä siitä keskusteltiin, mutta itse en tätä suosittele - peliseura jää nimittäin TODELLA niukaksi sen jälkeen. Mutta jos yhteismaan rajoilla olisi ns. tullit, eli rajan ylittäviltä hevosilta kysytään tarkasti esim mistä laumasta on/milloin tullut saarelle yms kysymyksiä, joilla vakuututaan laumalaisuudesta? Näin hyvin valehtelevat rikolliset pääsisivät hyvin "tarkistuksista" läpi ja rajavartijoille tulisi hommaa. Mitään ideaa? :)

Mitäs jos nyt johtahakokouksessa mietittäisiin, että rajoja voisi hiljalleen löysätä ja asiaa aletaan pohtia. Hätäkokouksessa tajuttaisiin, että rajat on hyvä olla jatkossakin (jengin jälkeen), koska uusia uhkia tulee. Sitten meillä olisi syy jatkossakin pitää rajoja, ettei ole vain "no ne nyt vaan on varmuuden vuoksi" vaan OIKEASTI tuomaan turvaa..?
Sachin pelinurkka ~ Aikajana ~ Seuranhaku ~ DA
Sachi köpötellyt mukana 06.03.'10 ->

o. Falcon - Ylänköhevonen
o. Lawless - Lumihevonen
t. Loska - Lumihevosten johtajatar
t. Titania - Tasankohevonen
t. Nessa - Vuoristoponi
o. Tuisku - Lumihevonen
o. Arthur - Vuoristoponi
t. Meg - Tasankohevonen
o. Lucas - Ylänköhevonen
t. Sinna - Metsäponi


» Matkalla kulkeneet: Adolf, César, Luna, Thalassa, Kashmir, Halla, Zephyr, Roll, Vonder & Darius
Avatar
Siuri
Admin
 
Viestit: 3039
Liittynyt: 20. Huhti 2010 17:01
Paikkakunta: Tampere

Re: Rikollisjengi -juoni

ViestiKirjoittaja Zarroc » 26. Joulu 2015 18:00

Yhteismaata ei varmaan varsinaisesti lyödä kiinni, tarkoitin ehkä enemmänkin laumojen rajoja. Mutta tuo "tarkastus" rajavartijoiden toimesta kyllä kuulostaisi hyvältä. Silloin saataisiin siihenkin jotan järjestelmällisyyttä.

Johtajakokouksessa voisi tosiaan pohtia jo valmiiksi rajoihin liittyviä asioita ja eikös sinne muutakin ohjelmaa tainnut olla tuolla aiemmassa topassa, ainakin muistaakseni?

Mutta tosiaan, Enkeli on nyt virallisesti lynkannut Mirhan metsäponien sademetsässä ja lähtee varmaan metsästämään seuraavaa uhria kunhan kerkeää. Onko vapaaehtoisia? 8)

Myös minullekin saa tulla tietysti värvättäviä hahmojaan esittämään, jos haluaa ensin päätyä hiukan hakatuksi.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Rikollisjengi -juoni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Joulu 2015 19:02

Siuri kirjoitti: Mutta jos yhteismaan rajoilla olisi ns. tullit, eli rajan ylittäviltä hevosilta kysytään tarkasti esim mistä laumasta on/milloin tullut saarelle yms kysymyksiä, joilla vakuututaan laumalaisuudesta? Näin hyvin valehtelevat rikolliset pääsisivät hyvin "tarkistuksista" läpi ja rajavartijoille tulisi hommaa.


Tää kuulosti ihan hauskalta idealta. Itsekin ajattelin pääsääntöisesti että laumojen rajat laitetaan tosissaan tiukemmalle vartioinnille, yhteismaa toimisi varmaan esimerkiksi tällä keinolla ihan kivasti. Pääntaudin kanssahan sairauden leviämisen estäminen taisi olla pääsyy yhteismaan sulkemiselle.

Joops, se vanha kokous ois muutenkin kiva hoidella tässä pikkuhiljaa eteenpäin että saataisiin hommiin taas vähän eloa.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53

Re: Rikollisjengi -juoni

ViestiKirjoittaja kujakettu » 26. Joulu 2015 22:48

Pitäisiköhän tähän muuten vaikka listata tämän kyseisen juonen eteenpäinviemiseen liittyviä pelejä ainakin näin alkupuolelta? Tuo tärkein peli nyt olikin ekassa viestissä linkattu, mutta mikäli ihmisiä kiinnostaa lukea ja löytää suhteellisen kivuttomasti nämä pari muutakin. Lisäilen näitä varmaan tähän listaan sitten vielä kunhan tilanne etenee.

And the world ain't gonna change for me - Anakin kohtaa Arkkienkelin ensimmäisen kerran ja antaa tälle (puoliksi vitsillä) tehtäväksi etsiä tietoa laumanjohtajista.
Kaikki te kiertävät tunteet ja tuskat, tulkaa kotiin - Arkkienkeli ja Anakin tapaavat uudelleen ja Arkkienkeli kertoo tietonsa. Hevoset muodostavat idean kaaoksen aiheuttamisesta huonosti suojatulla saarella. Anakin lähtee etsimään toiminnasta kiinnostuneita hevosia.
Nobody said it was easy, so are you gonna cry now? - Arkkienkeli kohtaa metsäponien rajavartija Khimairan ja hakkaa tämän henkihieveriin.
Kun yhteinen maailma on pelkkää mielikuvitusta - Vuoristolaistamma Hera löytää lähes tajuttoman Khimairan hakattuna ja lähtee etsimään apua.
Got a feeling that I'm going under - Metsäponien johtajatar Gamette törmää puolikuntoiseen Khimairaan. Khimaira kertoo kuka on käynyt hänen kimppuunsa ja Gamette lähtee etsimään viestinviejää.
Moderaattori - player since 28.2.2008

IRIS - ANAKIN - NITA - IRRE - HERA - NOMI - CADELL
Avatar
kujakettu
Manaatti
 
Viestit: 955
Liittynyt: 10. Helmi 2013 23:53


Paluu Suunnittelu ja ongelmanratkaisu

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron