Yöllinen hetki

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 23. Loka 2015 22:25

/ Zarroc tuokoot kenet vain haluaa!

Fórskelling

Ripeä ravi vaihtui käynniksi, kun näkökenttääni ilmestyi peilityyni lampi. Korvat höröllä askelsin pitkin, joustavin askelin aivan rantaviivalle asti ja painoin empimättä turpani veteen, juoden monta pitkää ja peräkkäistä kulausta. Syksy oli tullut ja viilentänyt ilman, mitä en pistänyt lainkaan pahakseni - jos totta puhuttiin, en juurikaan välittänyt hellepäivistä. Syysilmojen raittius toi minuun aivan uutta energiaa ja puhtia, vaikka kesä olikin kulunut lähinnä masistellessa ja asioita vatvoessa. Kamír oli poissa, aivan kuten Jemekin - ja jälleen kerran olin aivan yksin.

Asia vaivasi minua ja surettikin kovasti, mutta en voinut jatkaa elämääni tällätavoin vatvoen. Se minun oli kuitenkin myönnettävä, että vetäytyessäni olin myös menettänyt otteeni monista kohtaamistani hevosista. Ainoa, jonka uskalsin yhä lukea ystäväkseni oli Loska, mutta pelkäsin menettäneeni jo hänetkin, sillä en ollut nähnyt tammaa miesmuistiin. Se hävetti minua, varsinkin kun tiesin miten paljon Loskalla oli velvollisuuksia ja minkä vuoksi tamma tuskin poistui usein laumansa alueilta - ja johtajattarena tamma myös todennäköisesti kunnioittaisi entistä tarkemmin muiden laumojen rajojen rikkomattomuutta, ja kävisi korkeintaan yhteismaalla. Se oli osasyy siihen, että pyörin tätä nykyä niin usein täällä, ja olin yhä vähemmän tasangolla.

Kun olin juonut tarpeekseni, kohotin pääni ilmaan ja ravistelin harjaani, jonka alus oli hionnut hienoisesti äsken juostuani. Tuntui että hohkasin lämpöä viileään ympäristööni seisoessani lammen rannalla ja jäähdytellessäni liikkeessä kuumentunutta ruumistani. Varoen otin muutaman askeleen kohti vettä, ylittäen rantaviivan ja upottaessa jalkani veteen yli vuohisten. Ilma oli selkeä ja kaunis, samoin lammen pinta, johon alkoi väreilyn tasaantuessa muotoutua oma peilikuvani. Voi, miten olinkaan kypsynyt ja rauhoittunut vuosien mittaan... Niistä ajoista, kun vietin aikaa Kamírin kanssa, tuntui olevan jo ikuisuus - ja Jeme tuntui enää häilyvältä unelta - sellaiselta, jossa olin ollut onnellisempi kuin koskaan. Hetki hetkeltä menetin enemmän ja enemmän paloja menneisyyden rakkaastani, ja tajusin, etten enää muistanut paljoakaan. En hänen hajuaan, hänen ääntänsä... Tamman kuvakin piirtyi mielessäni epäselvänä, kuin huonosti tarkentuneena. Se tuntui pahalta, mutta Jemen ajatteleminen ei silti tehnyt enää niin kipeää kuin muutama vuosi sitten.

Ja Kamír. Hänelle en ollut ehtinyt edes kertoa tunteistani. Mikä typerys olinkaan ollut... Ja kuten Jemekin, Kamír vain katosi, jättämättä mitään merkkejä itsestään saatika tietoa, oliko elossa vai kuollut.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Loka 2015 22:44

[yllätysponi tulossa.]

RA'ZAC AVRAE

Täällä kaikki oli kovin kaunista. Vaikka oli syksy ja ilma toisinaan mitä kamalin, silti kauneus ei vain kadonnut. Näin sen kaikkialla, minne eriparisten silmieni katse vain ulottui astellessani tässä harvenevassa maastossa. Sademetsän värit ja äänet kiehtoivat minua hyvin paljon, enkä voinut kuin hymyillä aina nähdessäni jotain uutta ja erikoista. Mutta tähän aikaan illasta, vaikka yöhön jo taittuikin, elämää ei ollut enää niin paljoa. Kaikki vaipuivat yöpuulle, kasvitkin, enkä minä oikeastaan pistänyt sitä pahakseni. Yöllinen sademetsä saattoi olla vielä toistaan mielenkiintoisempi, kun ärsykkeitä ei ollut ilmassa niin montaa.

Silti olin kohtalaisen onnellinen siitä, että näin lammen jo siintävän edessä. Haistoin sen kylmän raikkauden ja minua hymyilytti ihan vähän. Tai kenties enemmänkin, se oli minulle niin luontainen ilme, etten välillä edes tajunnut virnisteleväni kuin mikäkin turnipsi. Oli suorastaan ihme, ettei minua pidetty sen oudompana, vaikka nähdäkseni Caraliassa hevoset olivat olleet aina hieman... juroja. Todella ystävällisiä ja osa varmasti oikein herttaisiakin persoonia, mutta juroja ja viileitä. Jotenkin etäisiä. Minä italialaiseen lämpöön ja läheisyyteen tottuneena en oikein uinut täällä kuin kala vedessä, mutta yritin ainakin.

Niinpä taiteilin hymyni piiloon nähdessäni, etten ollut lammen luona yksin. Siellä nimittäin seisoi joku, minua isompi hevonen. Hän oli astellut lampeen ja minusta hän näytti jotenkin kovin surumieliseltä. Astuin hitaasti puiden kätköstä aukealle, seisahduin ja kallistin hieman päätäni. En oikeastaan tiennyt uskaltaisinko lähestyä toista, jos hän haluaisi olla yksin tai muuta. Oli kummallista, että hän seisoi vedessä ihan äänettömänä, tuntui katselevankin sinne. Korvani olivat kääntyneet hieman epätietoisesti sivulle ja pääni vaipunut alaspäin jotenkin lamaantuneesti. Olin edelleen hyväntuulinen, mutta jotenkin toisen piiskattu olemus sai minutkin surullisemmaksi kuin olin ollut aikoinaan.

Se saikin minut päättämään, että menisin tuonne ja kysyisin mikä hänellä oli hätänä. Kenties ei mikään, ehkä hän oli tuollainen, mutta jostain nuo tunteet tulivat. Niiden oli pakko johtua jostakin. Niinpä minä otin muutaman lyhyen askeleen epävarmasti ja sitten varmemmin, päätyen lopulta lammen rantaan. Kuulin tuulen kuiskuttelevan oksistoissa takanani, mutta en välittänyt siitä. Ei siellä mitään koskaan ollut, ei muuta kuin mielikuvitukseni. Joten höristin kevyesti korviani, seisoin varmasti kunnioittavan matkan päässä orista ja katsoin häneen.
"Hei", kirkas ääneni helähti hiljaisuuteen, mutta minä en katunut. "Onko kaikki hyvin?"
Sävyni oli pehmeä ja varmaan huolehtivainenkin, minun oli vaikea olla tunteeton nähdessäni jonkun tuollaisessa mielentilassa.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 23. Loka 2015 23:04

Ajatukseni risteilivät siellä täällä, kunnes tajusin taas palanneeni haikailemaan menneitä. Se oli tavallaan hyvin kaunis ja hempeä piirre, mutta myös harmittavalla tavalla elämääni rajoittava. Pärskähdin terävästi ja heilautin harjaani, joka oli tuulen pieksemä ja takkuuntunut. Hiki oli kuivunut kaulalleni, ja vilu väristi kehoani.

Ennenkuin ehdin kuitenkaan liikkua kylmästä vedestä pois, kuulin jonkun lähestyvän. Käänsin ystävälliset mutta nyt hieman haikeat silmäni tulijaan, joka osottautui pienikokoiseksi, hauskan väriseksi tammaksi. Tulija vaikutti ystävälliseltä, ja hieman surumielinen hymy piirtyi kasvoilleni, kun tulija tervehti ja kysyi, oliko kaikki hyvin. Ihana, välittävä ele. Toinen oli varmasti hyvä tyyppi.
"Hei vain", sanoin ystävällisesti, ja peruutin pois vedestä. Pehmeä loiskuminen ja kimmeltävät pisarat siivittivät poistumistani vedestä, ja lammen pinta jäi kevyesti väreilemään aiheuttamastani liikkeestä.
"Äh, kaikki on ihan hyvin. Vatvoin vain asioita, jotka ovat viime aikoina painaneet minua. Kiitos kuitenkin kysymästä", vastasin sitten, vilpittömän ystävällisellä äänellä. Tunsin heti piristyväni - oli hyvä tajuta, etten ollut niin yksin, miltä se välillä tuntui.

Tamma kuului kokonsa puolesta todennäköisesti jompaankumpaan ponilaumoista, mutta en tiennyt oliko tahdikasta udella asiaa näin alkuvaiheessa. Tutkailin toista katseellani ja annoin pienen hymyn yhä levätä kasvoillani. Kuriton, pitkä etuharjani peitti veikeästi silmäni puolittain, ja heilautin tuloksetta päätäni yrittäessäni saada silmäni kunnolla esiin niiden verhon alta.
"Olen Frósti", esittäydyin sitten, hymyillen vähän leveämmin. "Kiva tavata."
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 23. Loka 2015 23:23

Ori vaikutti jopa piristyvän kysymyksestäni ja saatoin onnitella itseäni hyvästä suorituksesta. Useimmat eivät pitäneet tuonkaltaisesta tunkeilusta, mutta hän ei selkeästikään ollut samanlainen kuin muut. Pieni hymy lennähti kasvoilleni hänen vastatessaan minulle ystävälliseen sävyyn ja peruuttikin vielä pois vedestä, lähemmäs minua. Se sopi hyvin, siitä olikin taas aikaa, kun olin viimeksi päässyt kunnolla edes puhumaan jonkun kanssa.

"En tiedä vatvomisesta, mutta joskus asioiden ajatteleminen on ihan hyvästäkin", uskalsin pistää sanasen väliin, edelleen pehmeästi orille hymyillen. Käänsin kasvojani paremmin hänen suuntaansa ja tajusin, ettei hän sittenkään ollut niin iso, kuin mitä olin ensialkuun ajatellut. Kai olin vain tottunut, että täällä kaikki olivat jotenkin todella kookkaita ainakin minuun verrattuna.

Hän esittäytyi minulle nimellä, joka sopi tähän ilmastoon melko valloittavasti, kenties talveen vielä paremmin. Minun oli helppo vastata hymyyn ja asentoni muuttui vielä edellistäkin avoimemmaksi. Hänestä kehkeytyisi varmasti kiintoisa tuttavuus, koska harvoin kukaan jaksoi oikeasti olla niin ystävällinen tuntemattomille, kuin ehkä joskus olisi ollut hyväksikin.
"Minä olen Ra'zac Avrae", hyrähdin laulavalla nuotillani. "Mutta sinulle voin olla Ava, vaikka normaalisti Reaksi kutsutaankin. On kovin mukava tavata."

Minusta tuntui, että hänelle voisin hyvin ollakin Ava. Se oli niitä lempinimiä, millä pyysin kutsumaan itseäni vain sellaiset henkilöt, joihin halusin luoda jonkinlaisen kunnollisen tuttavuussuhteen. Kenties ystävyyssuhteenkin, jos toinen haluaisi tutustua minuun paremmin. Vaikka olin aina pitänyt nimeni jyrkistä nousuista ja laveista vokaaleista, Avalla oli silti aivan oma pehmeä merkityksensä.

"Toivottavasti teitä vaivaavat asiat eivät ole yöunia vieviä", jatkoin vielä hieman sympaattiseenkin sävyyn, katseeni liukuessa oria pitkin vastaanottavaisena. "Huonosti nukkuneena asiat tuntuvat usein vielä pahemmilta."
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 26. Loka 2015 00:14

Tämä tamma oli piristävän värinen, ja ensivaikutelma oli kovin valloittava. Hymy kasvoillani leveni, kun tutkailin tammaa, joka kaikessa pienuudessaan ja ystävällisyydessään oli kerrassaan suloinen ilmestys. Pyrin korjaamaan omaa ryhtiäni ja unohtamaan äskeiset murheet - mikä tuntui yhtäkkiä varsin helpolta - jotta en puolestani antaisi itsestäni huonoa vaikutelmaa. Eihän se nyt kävisi päinsä, kun toinen oli niin kauhean mukava!

Tamman seuraavat sanat saivat minut kohauttamaan vähättelevästi lapojani ja puuskahtamaan kevyesti.
"Niimpä, mutta liiallisesta ajattelustakin saattaa koitua pitemmän päälle vain hallaa", tokaisin ja hymyilin sitten pienesti. Niinhän se oli, ja loppupeleissä en voinut asioille mitään, vaikka kuinka olisin niitä miettinytkin. Minun piti vain opetella elämään niiden kanssa.

Tamman olemus vaikutti kokoajan avoimemmalta ja tunnelma rennommalta, mikä oli minusta oikein mukavaa. Höristin itsekin korviani ja kaarsin aavistuksen vahvaa, lihaksikasta kaulaani, haistellen tamman ominaistuoksua. Emme olleet jutelleet vielä viittä minuuttiakaan, mutta silti uskalsin ounastella, että tulisimme käymään vielä monia keskusteluita - ainakin jos se olisi minusta kiinni.
Tamman esittäytyessä kasvoilleni kiipesi lämmin hymy, joka ulottui silmiini asti. "Ava. Ilo on minun puolellani", tokaisin, ja vaikka lausahdus olikin melko kliseinen, tarkoitin sitä silti.

Ava puhui yöunien menettämisestä, mikä kirvoitti taholtani harmittoman naurahduksen, ilmeeni pysyessä edelleen iloisena. Pudistelin päätäni tyrmäten tamman kysymyksentapaisen alkuunsa. "Ei sentään, vaikka olette kyllä täysin oikeassa tuossa mitä juuri sanoitte", jatkoin hymyilin. Se oli vale - olin kyllä valvonut näiden asioiden parissa, enemmän kuin ehkä olisi ollut hyväksi - mutta en halunnut kuormittaa uutta tuttavuuttani omilla asioillani. Varsinkin, kun toinen oli niin mukava ja iloinen - olisi ollut kurja tukahduttaa toinen heti alkuunsa vuodattamalla omia murheitani toisen harteille.

Vilu tosiaan teki tuloaan, ja pärskähdin terävästi, kohottaen päätäni sen jälkeen ylöspäin. Hymyni oli vetäytynyt mutta kasvoni säilyivät edelleen avoimen ystävällisinä, kun viitoin päälläni sivummalle silmät tuikkien. "Kävelläänkö? Minulla alkaa tulla vilu paikallaan seisoskellessa, joten jos haluatte liittyä seuraan, voisimme käydä jossain kävelemässä", ehdotin sitten Avalle, häntääni huiskaisten.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 26. Loka 2015 19:07

Ori kommentoi liiallisesta ajattelusta johtuvia haittoja ja minä nyökkäsin ymmärtäväisesti. Ihan asiaahan hän puhui, kaikki asiat kannatti pitää kohtuullisena, niin elämä oli heti paljon helpompaa.
Katselin vähän ympärilleni sinä aikana, kun välillämme oli hiljaista. Pohjoinen lampi näytti tältä puolelta aika samanlaiselta kuin toiseltakin, joten sinänsä tässä ei ollut sen kummempaa kulttuurishokkia.
Siirsin katseeni jälleen oriseen, kun tämä vielä toisti lempinimeni. Hymyilin keveästi, aina oli parempi jos minut oli ilo tavata; Frósti vaikutti sille, että tarkoitti sitä oikeasti.

Ruunikon todetessa, ettei hän yöuniaan sentään menettänyt, minä hymähdin; "Toivottavasti."
Olin minäkin monta yötä viettänyt valvoen ja miettien milloin mitäkin, mutta ei se minua niin paljon painanut. Joskus se oli oikeastaan elämys valvoa yön, katsoa kuinka maailma meni nukkumaan ja heräsi hitaasti uuteen päivään. Pian sainkin yllättyä iloisesti, kun ori kysyi kävelisinkö hänen kanssaan. Hänen selityksensä meni melkein ohitse, sen verran onnelliseksi muutuin itse kysymyksestä.
"Totta kai", vastasin heleästi naurahtaen. "Saatte vapaasti päättää suunnan."

En ollut kerennyt kiertää Caraliasta vielä puoliakaan, mutta se ei minua haitannut. Olin tyytynyt kävelemään metsäponien rajat lävitse niin moneen kertaan, että varmasti ne muistaisin ulkoa. En ollut oikeastaan käväissyt kuin kerran laumattomien alueilla ja sieltä sipsuttanut mahdollisimman hiljaa ja huomaamatta yhteismaalle. Se olikin toinen sellainen alue, mitä kohtaan tunsin loputonta mielenkiintoa. Jäätikölle minulla ei ollut mitään syytä mennä, mutta metsät ja varsinkin pieni suoläntti sai minut hyvinkin innostuneeksi. En nyt suorastaan itsetuhoisena halunnut minnekään suonsilmäkkeeseen kävellä, mutta se oli minulle todella uusi tuttavuus.

Ei italiassa soita ollut, siellä oli kovaa ja lämmintä ja tuulista maastoa, mutta ei koskaan kosteaa. Englannissa oli ollut vettä senkin edestä, mutta ei maa ollut silti koskaan tuntunut kavioiden alta pettävän. Tai ehkä sitten olin aina ollut väärässä paikassa väärään aikaan.

Samassa tajusin, että olin uponnut kokonaan ajatuksiini ja jättänyt Fróstin aivan yksin ajatuksineen. Hieman hämilläni vilkaisin häneen ja mietin, oliko ruunikko huomannut. Yskähdin kuitenkin kenties nolostuneenakin ja katsoin sitten eteenpäin.
"Minne olemme menossa?" kysyin edelleen melko iloisella sävyllä toivoen samalla, ettei ori ollut pahastunut poissaolevaisuudestani.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 31. Loka 2015 22:50

Ava suostui kävelyehdotukseeni, joten käännyin tammaan nähden sivuttain ja lähdin kävelemään reippaahkosti eteenpäin. Hieman jo paikallaanolosta jäykistyneet niveleni naksahtelivat yksitellen auki. Kaarsin aavistuksen verran kaulaani ja kääntelin korviani, asettaen ne kuitenkin osoittamaan eteenpäin. Oloni oli jo paljon parempi, ja vilkaisin hymyillen Avaan.
"Eihän täällä paljoa ole mitään erikoista nähtävää, mutta pysymmepähän lämpiminä", sanoin aavistuksen huvittuneella äänellä.

Sademetsä ympärillämme oli kostea ja viileä. Välillä sieltä täältä kuului omituisia äännähdyksiä tai siipien havinaa, kun eläimet ympärillämme pyrähtelivät karkuun, mutta olin jo tottunut niihin enkä säikähdellyt. Pidin kuitenkin pääni korkealla ja tarkkailin uteliaasti ympäristöäni kävelyn lomassa - sademetsäkin osasi olla arvaamaton, ja toisaalta pienen söpön sademetsäneläimen näkeminen ei olisi haitannut laisinkaan.

Olin totta puhuen ollut ihan liikaa hiljaiselolla. Se ei sopinut minulle, ja nyt kun olin vihdoin sosiaalisessa kontaktissa jonkun kanssa, tuntui se siltä kuin toinen olisi luovuttanut minulle energiaansa. Halusin jälleen tutustua uusiin tuttavuuksiin, olla sosiaalinen ja kohdata uusia kohtaloita ja tarinoita. En halunnut enää nyhvätä yksin ja kieriskellä suruissani, vaikka ylitse pääseminen tuntuikin hankalalta.

Samalla muistelin kaikkia tuttavia, joista en ollut kuullut aikoihin. Esimerkiksi Ässä, jonka kohtasin suolla. Virnistys kohosi hajamielisesti huulilleni, kun muistelin sitä, miten jahtasimme sitä valkeaa tammaparkaa ympäri soita, vaikka se hieman pahalta tamman puolesta tuntuikin. Aika oli kuitenkin kullannut muistot.

Avan ääni kuitenkin repi minut takaisin todellisuuteen, ja vakavoiduin, vaikka ilmeeni olikin edelleen hyvin avoin ja ystävällinen. Käänsin katseeni tammaan hieman hömelösti, ennen kuin palasin kunnolla tähän hetkeen. Hups, olin vaipunut tyystin omiin pilvilinnoihini. Tamman kysymys sai minut kohottamaan päätäni ylemmäs, ja samalla harjani takertui oksiin. Repäisin surutta jouheni irti risuista, ja kääntelin korviani hetken.
"Olemme varmaankin suuntaamassa kohti suota. Ohitamme kohta Magic Drinkin", Frósti sanahti, katsoen sitten Avaan, virnistäen.
"Mihin te sitten haluaisitte mennä? Minulle on aivan sama."
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 01. Marras 2015 14:48

"Olette sitten varmaankin nähneet elämässänne paljon", naurahdin orille. Jos hänen mielestään tässä paikassa ei ollut mitään erikoista nähtävää, oli hän joko nähnyt niin paljon, ettei mikään enää kiinnostanut; tai sitten hän oli vain jollain kummallisella tavalla sokeutunut.

En kuitenkaan maininnut mietteitäni ääneen astellessamme eteenpäin. Oikeastaan ruunikon vaiteliaisuus oli rauhoittavaa, vaikka minulle tällainen käyskentely oli useimmiten jopa hieman vaivaannuttavaa. Oli pakko pysyä jatkuvasti liikkeessä ja mielellään myös niin, että puhetta riitti. Silloin olin parhaimmillani, mutta kunnioitin kohteliaasti Fróstin omaa tilaa tässäkin tapauksessa. Olinhan tavallaan tunkeutunut hänen omalle elinpiirilleen, kun hän oli niin kovin suruissaan lammessa seisoskellut.

Pian hän kuitenkin vastasi kysymykseeni siitä, minne olimme menossa. Hänen vastauksensa ei ollut mitään muuta kuin pelkästään suuntaa antava ja se sai minut vakavaksi. Minne me tässä joutuisimme, kaksi henkilöä, jolle suunnalla ei elämässä ollut suurta merkitystä. Minullekin matka oli paljon tärkeämpi, kuin päämäärä, joten en osaisi edes suoraan nimetä mitään tiettyä paikkaa, minne haluaisin mennä. Enkä varmaan haluaisikaan, jos totta puhuttiin.

"Voimme mennä suollekin tai sitten sen ohitse jonnekin", kohautin lapojani äänensävy jälleen kevyen iloisena. Magic Drink ei suuresti minua kiehtonut ajatuksena sen illan jälkeen, minkä vietin tasankohevosten uuden johtajan kanssa. Ei siitä nyt kamalia traumoja varsinaisesti ollut jäänyt, mutta pitäisin mielelläni käyntini siellä mahdollisimman lyhyinä ja mielellään sellaisina, etten kävisi ollenkaan. Tai ehkä todella harvoin.

Katselin ympärilleni mietteliään oloisena. Olin kuljeskellut saarella vähän varovaisena, yrittäen pitää metsäponien alueet aina lähellä. Nyt kuljimme niistä pois päin vakain askelin, enkä ollut ihan varma oliko se hyvä vai huono asia. En kuitenkaan suostunut pelkäämään, vaan pää pystyssä astelin ruunikon orin rinnalla ja siirtelin uteliaana korviani höröön ja sivulle. Minulle tekisi ihan hyvääkin seikkailla, varsinkin näin turvallisen vakaassa seurassa.

"Oletteko koskaan käyneet jäätiköllä?" kysyin sitten orilta, vaikka minua hirvitti jo ihan oman ohuen karvani puolesta. En tietenkään haluaisi mennä sinne, sehän oli aivan väärän lauman aluetta, mutta kyllä minua hieman kiinnosti millaista siellä oli. Se lumen määrä... se varmasti oli järisyttävä.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 01. Marras 2015 21:37

/ Hnngh, pakko varmaan vetää tämä peli kunnialla loppuun, vaikka tunnen jo räjähtäväni tämän minä-muodon kanssa.

Avan toteamus sai minut naurahtamaan pienesti, ja pudistelemaan päätäni silmät hetkellisesti suljettuina. Hymy kasvoillani oli hyväntuulinen, joskin aavistuksen surumielinen - olin toki kokenut paljon kaikenlaista elämäni aikana - synkkiä ja pelottavia hetkiä, sekä taianomaisia ja ihania. Parhaiten muistin ne jälkimmäiset, sillä ne olivat niitä hetkiä, jotka halusin muistaa. Lapsuuden Déwin ja Nágan kanssa, ystävyyden Farfallaan, Jemen ja ensirakkauden huuman... Sekä kilpajuoksun keitaalle Kamírin kanssa, mukavat ja pitkälle venyneet juttutuokiot Loskan kanssa ja monet tähtikirkkaat yöt Caralian tasangoilla, jolloin olin vain juossut ja tuntenut olevani vapaa.

"Kieltämättä. En silti haluaisi, että se vaikuttaa siihen, miten näen maailman", myönsin leikkisästi. Tarkoittikohan Ava nyt sitä, etten nähnyt ympärilläni loistavaa taianomaisuutta ja kauneutta? Höristin korviani ja kohotin kulmiani Avalle, hyväntuulisesti virnistäen.

"Minulle käy mikä suunta tahansa. Tykkään toimia oppaana, ja voin kyllä mennä minne vain kunhan juttuseura on oikeanlaista", jatkoin yhä hymyillen. Äänestäni puuttui täysin flirttaileva sävy, sillä en lausahdustani sellaiseksi tarkoittanut, ja tuskin olisin ymmärtänyt vaikka tamma asian olisikin niin kokenut. En ollut mikään varsinainen naistenmies, vaikka nuorempana sekin oli ollut osa villiä ja kuritonta luonnettani - nykyään olin rauhallinen kuin mikäkin perheenisä. Paitsi että minulla ei ollut lapsia. Ilmeeni vakavoitui hieman, ja katsahdin maahan suupieltäni mutristaen. Elämä nyt vain oli päättänyt, että kohtaloni ei ollut ollut löytää itselleen elämänkumppania - ainakaan vielä.

Palasin kuitenkin nopeasti todellisuuteen ja vilkaisin Avaa vierelläni, hieman ryhtiäni parannellen. Käyntini oli muuttunut hieman verkkaisemmaksi, ja huiskautin miettivästi häntääni. Olisi kiva tietää Avasta vähän enemmänkin, kuin pelkkä pintaraapaisu. Ennen kuin ehdin kuitenkaan esittää tammalle mitään kysymyksiä, tuo jatkoi puhettaan. Ilmeeni muuttui avoimeksi ja hieman haaveksivaksi.
"Joo, olen. Eräs hyvä ystäväni on lumihevosten johtajatar. Jäätikköä ei ole juuri nimeksikään täällä yhteismaan puolella, mutta voimme kyllä käydä siinä reunamilla, jos haluat? Se on aika kauniin näköinen paikka. En vain viitsisi rikkoa laumarajoja, koska en ole tavannut Loskaa aikapäiviin", sanoin, virnistäen sitten hieman.
"Tykkäätkö juosta? Voitaisiin ottaa pieni juoksukisa. Sademetsä vaihtuu pian suoksi, ja voisimme juosta vaikka rajalle asti, vai?" Jatkoin sitten, virittäytyen jo juoksuvalmiuteen, mikäli saisin myöntävän vastauksen. Matka joutuisi nopeampaan näin ja saisimme ehkä sulateltua jäätä vielä vähän enemmän välillämme - olimmehan edelleen melko ventovieraita toisillemme.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 02. Marras 2015 19:14

[8'D kyllä se siitä, hyvin se menee! mulla pää räjähtää iloisen hahmon kanssa.]

Ori vaikutti oikein viisaalle sanomassaan ja tajusin viihtyväni oikein hyvin hänen seurassaan. Fróstin kaltaisia pitäisi olla enemmänkin, yhtä suoraviivaisia, mutta kuitenkin kohteliaita. Sillä pääsi maailmassa paljon pidemmälle, kuin pahansuopuudella ja ilkeydellä. Sellaiset hevoset puistattivat minua, ei heillä ollut mitään muuta elämässään, kuin pelkästään he itse. En nähnyt mitään syytä olla ketään kohtaan sillä tavalla epäkohtelias, että toinen tuntisi olonsa ehdottoman epämukavaksi ja kenties loukatuksikin.

"Toivottavasti juttuseurasi on oikeanlaista", hymähdin orille heleään sävyyn välittämättä hänen sanoistaan sen kummemmin. Ruunikko ei vaikuttanut millään tavalla vihjaavan mitään, joten annoin asian olla; enkä oikeastaan voinut sanoa, että muunlainen sävy olisi minua suunnattomasti haitannutkaan. Jos se hänen päiväänsä piristäisi, niin antaisi mennä vain, en minä ollut mikään ketään estämään.

Frósti hiljeni jälleen joksikin aikaa ja minä pidin sitä mahdollisuutena tarkastella häntä sivulta päin katseellani. Seuralaiseni oli kieltämättä varsin hyvän ulkomuodon itselleen saanut ja hetken ajan se minua huvittikin. Jouduin suorastaan torumaan itseäni mielessäni, koska ei ollut kovin kohteliasta arvostella toisen lihaksia hiljaa oman päänsä sisällä - vaikka sen tekikin ihan kehumismielessä.

Kun hän vastasi kysymykseeni jäätiköstä, minä kohotin päätäni hymyillen ja jopa yllättyneesti silmiäni räpäyttäen. Katsoin häntä melko uteliaasti, koska ori kysyi, haluaisinko lähteä käymään jäätiköllä.
"Jos lupaat, etten jäädy sinne", naurahdin vastaukseksi, koska jäätikkö kuulosti edelleen kovin kylmälle seudulle. Orin kysymyskeen juoksemisesta vastasin kuitenkin heleän myöntävästi, jopa melko innostuneelta vaikuttaen.

Tiedostin meidän kokoeromme varsin hyvin, mutta se ei estänyt minua millään tavalla. Eikä leikkimielisen kisan häviäminen koskaan haitannut minua, koska harvoin kukaan ylipäätään viitsi kanssani pidempiä aikoja käyskennellä. Niinpä nostin vauhtiani raville ja siitä ensin hitaalle laukalle tarkistaakseni, että ori pysyi mukana.

Vasta kun olin varma siitä, aloin ottaa maata kunnolla alleni, koska pitkän matkan juoksijanveri suonissani kuohui ja kohisi, vaikka mieli pysyi virkeänä. Askeleeni alkoivat pidentyä ja häntä nousi hitaasti puolitankoon ja siitä korkeaksi lipuksi taakseni spurtatessani kunnolla itseäni suurempi ori vierelläni.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 10. Marras 2015 23:47

Avan sanat saivat minut hymyilemään leveästi, aitoa, vilpitöntä hymyä. Käänsin tummien silmieni katseen pienempään ja suustani karkasi tahaton, lyhyt ja matala hörähdys, samalla kun heilautin pienesti päätäni yrittäen tuloksetta saada tummat, pitkät harjakset pois silmieni edestä.
"Ehdottomasti on", vastasin hyväntuulisesti, ja käänsin sitten katseeni menosuuntaan. Vesistö oli jäänyt taaksemme ja edessä oli sademetsää, joka alkoi kuitenkin hiljaa muuttaa muotoaan. Kasvusto oli alkanut harventua ja muuttua kitukasvuisemmaksi.

Huiskaisin jälleen terävästi hännälläni, ja samalla kuulin Avan taas puhuvan. Katsahdin tammaan ja naurahdin kepeästi tuon sanojen myötä.
"No, en minäkään mikään hirveän paksukarvainen ole. Lupaan ettet jäädy, ja siitä on onneksi lyhyt matka takaisin lämpimille maille", selvensin leikkisään sävyyn.

Tamma vastasi myöntävästi ehdotukseeni, ja olemukseni terävöityi. Kohotin päätäni ylemmäs, kaulani kaartuessa jännittyneenä hentoiselle kaarelle. Tamma nosti ravin ja noudatin tamman esimerkkiä, siirtyen itsekin lennokkaaseen, aluksi kuitenkin hieman hidastempoiseen raviin. Juokseminen oli minun henkireikäni. Tunsin, miten sydämeni alkoi pumpata verta lihaksiini, jotka alkoivat samantien lämmetä kunnolla. Nostin laukan samaan aikaan kuin Avakin. Laukkani ei ollut pyöreää, se oli matkaa voittavaa ja siitä välittyi voimakas, villi luonteeni ja edelleen siitä pystyi aistimaan häivähdyksen nuoruusvuosistani, jolloin olin ollut melkoinen remuaja.

Heilautin päätäni voimakkaalla liikkeellä, ja viimein etuharjani väistyi ilmavirran mukana silmieni tieltä. Korskahtaen venytin askeleitani vauhtini kasvaessa. Sivusilmällä näin Avankin kulkevan vierelläni, ja uskalsin juosta vähän lujempaa. Tummat kavioni upposivat paikoittain syvällekin kosteaan maaperään, ja kavioistani lennähteli maakökkäreitä sinne tänne viilettäessäni kuin agilitykoira kasvien ja puiden lomassa. Käännyin tarkistamaan, että Ava oli yhä mukana, ja jatkoin sitten matkaani, ottaen hieman etäisyyttä sivuttaissuunnassa pienempään, etten lennättelisi rapaa tai iskisi oksia kipeästi tammaa päin.

Uskalsin sivaltaa leikkisästi mutta voimakkaalla potkulla ilmaa nyt, kun Ava ei ollut välittömässä läheisyydessä. Pukittelu hidasti hieman vauhtiani, ja viimeisen potkun jälkeen vein takaseni kauas alleni ja ponnistin itseni matalan hypyn kautta takaisin kovaan vauhtiin. Heittelin päätäni hurjasti ja huulillani karehti leveä, iloinen hymy. Sieraimeni olivat laajenneet suuriksi jotta keuhkoni saisivat otettua mahdollisimman paljon happea sisäänsä jokaisella hengenvedollani. Hain Avan takaisin näkökenttääni ja lähestyin nyt pienempää, kurvaten kevyesti kauemmas muutaman metrin etäisyydellä.
"Eikö olekin hauskaa?" huudahdin nauraen juoksemisen lomasta.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 29. Marras 2015 13:31

Orin luvatessa, etten minä jäätyisi sinne, minne olimme menossa suustani livahti kepeä naurahdus. Pian olimmekin jo täydessä vauhdissa ja minä huomasin pitäväni tästä. En ollut koskaan oikein kunnolla päässyt juoksemaan seuraponiaikoinani, silloin piti käyskennellä rauhallisesti ja kuunnella vanhempien tammojen valitusta kipeistä nivelistään sekä muista raskauden ja synnyttämisen mukana tulevista vaivoista. Puhumattakaan siitä, kun se varsa sitten syntyikin.

Ravistin päätäni päästäkseni takaisin tähän hetkeen vain katsoakseni kuinka Frósti suorastaan kiisi ohitseni. Pidin laukkani aika rauhallisena heti tuon nähtyäni, koska ei minulla ollut mitään syytä kiirehtiäkään. Ori vaikutti kovin iloiselta tästä aktiviteetista, se oli hyvä asia. Olin onnistunut edes jotenkin piristämään häntä.

Pian hän tulikin takaisin edelleen juosten ja kysyi minulta, oliko hauskaa. Loihdin innostuneen hymyn huulilleni, jotta hän pääsisi jälleen jatkamaan hauskanpitoaan. Huomasin hyvin nopeasti, että vaikka pidinkin juoksemisesta, en osannut. Minun ei ollut koskaan tarvinnut juosta kenenkään kanssa, ei ilkamoiden leikkiä. Joskus varsat olivat halunneet vähän leikkisästi nahistella, mutta heidän äitinsä komensivat heidät pois läheltäni paljon nopeammin, kuin kerkesin edes ajatella asiaa.

Niinpä vauhdin hurma, joka useimmat aina valtasivat ja josta olisin itsekin varmasti nauttinut ilman tätä kaikkea, sai minut lähinnä surulliseksi. Enkä tiennyt yhtään mitä tehdä asialle, joten hiljensin raviin ja jatkoin niin Fróstin perässä. Minua harmitti jo valmiiksi, että sillä tavalla menin pilaamaan hänen ilonsa.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 28. Tammi 2016 17:29

Pongahtelin kepeästi eteenpäin, vetäen metsän tuoksua keuhkoihini. Raikas, kolea ilma tuntui niin hyvältä sieraimissani, ja tunsin saavani juoksemisesta energiaa, niin hullulta kuin se kuulostikin. Lihakseni olivat lämmeneet hyvin ja tunsin olevani vetreä ja vireessä, vaikken enää nuori pojankoltiainen ollutkaan. Toisaalta minua kauhistutti ja toisaalta huvitti ajatus kankeasta, elopainoa kerryttäneestä, iäkkäästä itsestäni - toivottavasti en muuttuisi ikinä sellaiseksi.

Juoksun lomassa tajusin Avan kadonneen näköpiiristäni, ja vilkaisin taakseni. Kauhukseni huomasin jättäneeni tamman kauas jälkeen, ja jarrutin samassa vauhtini nopealla ja harjaantuneella liukupysähdyksellä seisahduksiin. Kavioni luistivat hieman töksähdellen routaisella maalla, mutta sain hyvin säilytettyä tasapainoni ja nousin nopeasti takaisin ryhtiini, kääntyen Avaa kohti. Tamma ravasi, ja katsoin toista hieman kysyvästi, mutta samalla nolona.
"Anteeksi ihan hirveästi! En huomannut ollenkaan, että jätin sinut jälkeen", sanoin pahoillani, ja odotin että Ava oli kohdallani, ennenkuin käännyin samaan suuntaan tuon kanssa.
"Etkö halunnut enää juosta? Olisit kertonut, niin en olisi kaahannut niin kovaa. Hävettää. anteeksi", tunnustin tammalle, ja toivoin, ettei hän ajatellut minun olevan itsekäs tai mitään sellaista.

Aloimme olla hiljalleen suolla. Katseeni haravoi nopeasti maisemaa, joka oli muuttunut avarammaksi ja karummaksi. Käyriä, ohuita puita risteili siellä täällä suurempien, mutta harvojen puiden katveessa. Vaikka oli talvi, pystyin silti haistamaan suon kitkeränimelän tuoksun. Ilmeeni oli tyyni, kun katsahdin Avaan ja viittasin eteenpäin.
"Olemme nyt suolla, eli enää ei ole pitkä matka. Et kai palele?" kysyin toteamuksen lomassa, ja hymyilin pienesti. Ava vaikutti todella mukavalta, ehdottomasti tutustumisen arvoiselta. Halusin kuulla lisää toisesta, ja johdattelin puheen tammaan itseensä.
"Mistä olet kotoisin, ja kuinka päädyit tänne?" utelin, toivoen etten tungettelisi liiaksi. Hyvällä minä vain kysyin!
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Zarroc » 07. Helmi 2016 12:45

Frósti ei onneksi tuntunut alkuun huomaavan minun jättäytyneen jälkeen ja se paransi mielialaani huomattavasti. En halunnut mitenkään olla syyllinen hänen ilonsa pilaamiseen, sehän tarkoittaisi vain sitä, että en onnistuisi alkuunkaan pitämään häntä hyvällä tuulella. Ori oli ollut jo valmiiksi tarpeeksi allapäin löytäessäni hänet, etten toivoisi sitä hänelle varsinkaan nyt.

Pian ori kuitenkin näkyi jarruttavan ja kääntyvän minua kohden, jatkaessani edelleen rauhallista ravitahtiani häntä kohden. Päästessäni ruunikon luokse kuulin hänen pahoittelevan tekemisiään ja hiljensin vauhtini käyntiin.
"Ei, älä suotta pahoittele", sanoin hänelle hymyillen vaiteliaasti. "Juokseminen ei ole oikein minun juttuni, itse asiassa en ole koskaan juossut muuta kuin pakoon."

Vilkaisin Fróstiin silmäkulmastani, se ei ollut hänen vikansa, että minä en osannut ottaa iloa irti elämästäni jokaisessa kohdassa. Kyllähän minä yritin, kaikkeni aina, mutta ei se aina näköjään onnistunut niin kuin piti. Nyt minuakin hävetti se, etten ollut osannut edes esittää iloista sen vertaa, ettei toisen tarvitsisi tuntea pahaa mieltä takiani.

Ravistelin päätäni karkottaakseni syyllistävät ajatukseni ja samassa kuulin ruunikon kysyvän minulta jotain.
"Ei, en palele", vastasin jälleen hieman hymyillen. Oli vähäinen juokseminen kuitenkin lämmittänyt lihaksiani varsin mukavasti. Pian Frósti siirsi puheenaiheen jälleen minuun ja siirsin eriparisten silmieni katseen eteenpäin, tutkiskellen maastoa jokseenkin kiinnostuneena. En oikein tiennyt mitä vastata orille.
"Synnyin Englannissa, mutta kolmen vuoden iässä minut kuljetettiin Italiaan isäni kotitilalle", vastasin kuitenkin lopulta järjesteltyäni ajatuksiani. "Minua pidettiin siitostammojen seuraponina, en koskaan saanut hankkia omaa varsaa. Se särki minun sekä isäni sydämen, joten minä pakenin."

Niinhän se oli oikeastaan mennyt lyhennettynä versiona. Minusta oli edelleen ikävää, että olin joutunut jättämään Bazzalthin ja ainoan ystäväni Onyxin sinne, mutta joskus oli pakko seurata sydäntään enemmän kuin päätään.
Laskin alakuloisen katseeni maahan miettien, kuinka eritavalla asiat olisivat olleet, jos olisin jäänyt sinne. Tai jos olisin päätynyt jonnekin muualle kuin tänne, pieneen paratiisiin.

Ajatus siitä sai minut siirtämään jälleen katseeni seuralaiseeni.
"Entä sinä? Et varmaankaan ole syntynyt saarella?"
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: Yöllinen hetki

ViestiKirjoittaja Svonkey » 22. Helmi 2016 15:06

Ava ei onneksi näyttänyt loukkaantuneen. Hymyilin pahoittelevasti ja ravistin päätäni niin, että tuuhea, yönmusta harjapehko levisi tasaisesti kummallekin puolelle kaulaani. Kääntelin korviani tarkistaen samalla ympäristön äänet, kun kuuntelin mitä Ava sanoi. Kohotin hieman toista kulmaani, samalla kun lähdin kävelemään tamman rinnalla syvemmälle suon uumeniin.
"Kyllä sen oppii, usko pois. Tosin ei se haittaa vaikkei oppisikaan - kaikki pitävät eri asioista", tokaisin hymyillen ja katsoin hieman haaveksuen eteeni. Niin, minä pidin juoksemisesta, kesäilloista ja ystävien kanssa olemisesta. Ajatukseni harhailivat hetken ajan ja palasivat yhtäkkiä Kamíriin. Ilmeeni vakavoitui hetkeksi, mutta repäisin itseni nopeasti takaisin nykyhetkeen ja kasvoni pehmenivät. Frósti, elä hetkessä, tolkutin itselleni.

Ava ei onneksi palellut, joten huiskaisin tyytyväisenä häntääni ja vilkaisin tammaan pieni hymynkare huulillani.
"No hyvä, meillä on vielä matkaa. Ja lumihevosten alue on vilpoinen", naurahdin ja käänsin jälleen tummien silmieni katseen eteenpäin. Routaiset risut ja kuivat, jäiset lehdet rasahtelivat kavioiden alla, kun kävelimme eteenpäin. Ava oli hetken hiljaa, ja ehdin jo säikähtää että olin udellut liikaa, mutta sitten tamma alkoi puhua. Siirsin katseeni maastosta Avaan. Toinen kertoi syntyneensä Englannissa, selitti tiloista ja siitostammoista. Tunsin oloni hieman typeräksi - minulla ei ollut hajuakaan mitä tilat tai siitostammat olivat. Tarkoittiko Ava lauma-alueita tai jotain tiloilla?

Ava vaikutti olevan pahoillaan menneisyydestään. Katsoin toista itsekin hieman surullisena - Ava raukka. Tiesin varsin hyvin, miltä tuntui kun sinulta evättiin oma perhe, ja varsinkin miettiä millaista elämä olisi jos asiat olisivat menneet toisin. Kaarsin lihaksikasta kaulaani ja kumarruin puhaltamaan lämmintä ilmaa pienemmän kaulalle pehmeästi.
"Olen pahoillani, se ei varmasti ollut helppo päätös", sanoin matalasti ja hymyilin surumielisesti. Mietin hetken, mutta päätin sitten rohkaista mieleni.
"Mutta ne tilat ja siitostammat, mistä puhuit - mitä tarkoitit niillä?" sanahdin kysyvänä. Noloa ehkä, mutta nolompaa minusta oli esittää tietäväni mistä oli puhe, vaikken ollutkaan varma mitä Ava tarkoitti.

Puhe siirtyi minuun, ja nostin pääni ylemmäs ja mietin hetken, mistä aloittaisin. Hymyilin pienesti ja ilmeeni muuttui haaveksuvaksi.
"Synnyin keskisuureen villihevoslaumaan, Amerikassa. Vanhempani olivat johtajapari - isäni Cómmondeo oli oikein reilu ja hyvä johtaja, ja äitini Marleigh oli paras äiti mitä ikinä voisi toivoa. Minulla oli kaksoissisko Déwdrop - tai Déwiksi häntä sanottiin - ja pari vuotta myöhemmin syntyi pikkuveljeni Nákota..."

"Vartuin laumassa ja lapsuudestani minulla on oikeastaan vain positiivisia muistoja. Voi niitä aikoja... Neljävuotiaana ajattelin, että minun on aika löytää oma paikkani. Lähdin laumani luota - minun olisi esikoisena pitänyt jäädä jatkamaan isäni jalanjäljissä, mutta onneksi Déw löysi itselleen juuri ennen lähtöäni puolison, joten he todennäköisesti ottivat paikkani. Nákota kun oli melkoisen... Rämäpäinen. Noh, joka tapauksessa, aikani matkusteltuani tapasin erään tamman nimeltä Farfalla, ja hänestä tuli minun hyvä ystäväni, ja hän kutsui minut laumaansa", selitin, täysin uponneena muisteloihini. Eteemme tuli ojantapainen puro, jonka yli ponnistin lyhyellä loikalla, ja käännyin katsomaan seurasiko Ava, ennenkuin jatkoin.

"Farfalla oli hyvä johtaja! Oikein herttainen ja välittävä. Tapasin myös ensirakkauteni laumassa, Jemen. Olimme niin rakastuneita... En enää edes muista hänen ääntään", sanoin, ja viimeinen lause oli osoitettu enemmän itselleni. Pidin pienen tauon, jonka aikana analysoin sisälläni risteileviä tunteita - ei surua, ei katkeruutta. Vain haikeutta, rakkautta ja ikävää. Katsahdin maahan ja makustelin sanoja suussani, ennen kuin aloin jatkaa.

"Asiat eivät menneet kuitenkaan ihan hyvin. Farfalla... Hän oli viisas, mutta tunteet eivät aina mene yksiin järjen kanssa, tiedäthän? Hän rakastui erääseen oriin, Globo-nimiseen. Hän ei ollut mikään hyväntahtoinen henkilö, enkä tiedä vielä tänäkään päivänä, mitä Farfalla hänessä näki - mutta jotain hänessä oli oltava, kun sellainen enkeli häneen rakastui. Globo sieppasi Jemen, mutta sain hänet takaisin - mutta Farfalla... En koskaan unohda kun kuulin siitä. Että Globo oli tappanut Farfallan. Suistanut hänet alas rotkoon. Se särki sekä minut, Jemet, että koko lauman. Muut lähtivät kuka minnekin, ja me lähdimme kahdestaan, mutta muutaman kuukauden kuluttua Jeme katosi. Enkä koskaan enää löytänyt häntä." Pidin jälleen pienen tauon ja huokaisin. "Niimpä minä vain kävelin mereen ja ajattelin, että ihan sama mitä tapahtuisi - hukkuisinko vai jäisinkö henkiin - asiat eivät voisi enää mennä huonommin. Ja tänne minä päädyin. Enkä ole katunut tänne tuloani", sanoin, ja katsoin Avaan hymyillen. Menneisyydessäni oli tapahtunut raskaita asioita, mutta olin päässyt niistä yli.

Olimme jo ehtineet kävellä hyvän matkan päähän suon reunasta, ja uskoakseni aloimme olla jo suon toisella laidalla. Kuulin ääniä yläpuolelta ja kohotin katseeni, nähdäkseni korpin lehahtavan lentoon. Käheä raakkuminen täytti ilman, ja katsahdin Avaan.
"Anteeksi pienimuotoinen puhetulva. Toivottavasti et pitkästynyt", naurahdin hyväntuulisena.
Leijonamieleni Leonia.
Uskollinen ystäväni Fórskelling.
Svonkey
Tutustunut
 
Viestit: 49
Liittynyt: 10. Kesä 2014 00:51


Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron