One of a Kind

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

One of a Kind

ViestiKirjoittaja Sasu » 15. Joulu 2011 22:51

[Zarroc ja Rijm tänne. 8) ]

Orion

Äiti sanoi taas, ettei saa mennä kauas. Joo joo, kyllä minä tiedän. Enkä minä varmaan kaukana olekaan, äiti vain hävisi vähäksi aikaa näkyvistä. Kyllä se varmaan pian tulee jostain. Tai isä. Äiti sanoi, että me tultiin tänne jos vaikka törmättäisiin isään. Siitä on piiiitkä aika, kun näin isän viimeksi. Olin silloin ihan tirppa, en osannut edes puhua kunnolla. Nyt olen jo iiiiiso. No okei, aika pieni vielä. Pieni, mutten enää ihan niin pörröinen. Ihan varmasti löysin kyljestäni laikun, jossa oli sileää karvaa niin kuin äidillä, eikä tälläistä pehmeää höttöä mitä minun turkkini muuten on. Ihan varmaan löysin, vaikka äiti väittikin sen johtuvan vain siitä, että olin maannut kyljelläni märässä maassa. Enkä minä siinä maassa huvikseni maannut. Äiti sanoi, että minun pitäisi tulla ja minä sanoin että en. Enkä muuten mennyt, vaan rojahdin maahan makaamaan ja murjottamaan. Retkotin vain, niin etten olisi liikkunut vaikka olisi harjasta kiskonut. Se oli tosi hyvä suunnitelma siihen asti, kunnes äiti rojahti viereeni kyljelleen ja jäi sitten siihen kulmat koholla. Kyllä minä siinä vähän aikaa jaksoin olla, mutta sitten näin tosi kivan kirjavan linnun ja minun oli pakko nousta. Ja sitten äitikin nousi ja lähti kävelemään kuin mitään ei olisi tapahtunut ja minä menin perään. En minä siinä vaiheessa enää voinut muistaa, miksi alun perin olin halunnut maata märässä maassa. Ei kai sitä nyt voi kauhean montaa asiaa muista samaan aikaan, eihän?

Mutta nyt minä muistan vielä, mistä tulin. Tuolta jostain takaa päin, polkua pitkin. Ja minä tiedän senkin, missä nyt olen: olen lammen rannalla. Sen lammen rannalla, joka kuuluu tähän alueeseen missä kaikki saa kulkea. Tai melkein kaikki, mutta kumminkin. Aika hassua, ettei tällä näy ketään. Tai ainakaan minä en näe ketään. Nyt. Maassa on vain himmeitä kavionjälkiä - jotka eivät selvene, vaikka kuinka nuuhkin niitä ja tarkastelen kaula mutkalla korvat melkein maanpintaa koskettaen. Hassua. No jaa, osaan minä pitää hauskaa yksinänikin. Ja äiti saattoi kieltää puhumasta vieraille joka tapauksessa, vaikken olekaan siitä enää ihan varma. Niin monta muistettavaa asiaa!

Niin tai näin, koikkelehdin vesirajaan ja tiiraan kuvaani lammen pinnasta. Jep, minä se olen. Musta naama ja tähti otsassa. Tepsutan veteen niin, että etujalkojeni vuohiset kastuvat. Minua on kyllä kielletty menemästä yhksin veteen, se voi kuulemma olla vaarallista. Mutta sehän koskee vain syvää vettä, eikö vain? Olen minä rannassa polskinut äitinkin kanssa. Ja minä osaan olla tosi varov- kala! Ihan varmaan oli vikkelä hopeinen kala! Kasvoilleni leviää ihastunut ilme ja tepastelen paikoillani. Kala ei kuitenkaan tule takaisin ja korvani lopsahtavat. Harmin kalan kadottamisesta korvaa kuitenkin pian suuri sinertävä sudenkorento, jonka perään loiskuttelen pitkin rantaviivaa. Tule tänne!

[Orion on ihan häslä... :'D]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Zarroc » 18. Joulu 2011 14:50

[We're come together!]

RIJM

Hiljaisuus oli suorastaan kosketettavaa, en kuullut ääniä miltään suunnalta. Linnut olivat jo nukahtaneet, muut metsän eläimet jatkavat hiljaisuudessa omia varovaisia puuhiaan, jättämättä jälkiä. Arvaamaton oli luonto kuitenkin, minä kuulin kuinka muutama yksinäinen lintu lehahti puista pääni yläpuolelta, käänsin katseen ylöspäin. Kerkesin nähdä vain tummat sulat ja ne olivat menneet. Kuljin rauhallista tahtia lampea kohden, tavoitteena päästä sinne nauttimaan rauhasta ja nukkumaan hieman. Minäkin tarvitsin unta, vaikka välillä ei siltä tuntunutkaan.
Korvani höristyivät, askeleet vaimenivat hieman astuessani enemmän varoen, minä haistoin toisen hevosen tuoksun. Mutta tuoksu oli oikeastaan vähän erikoinen, se ei kuulunut aikuiselle hevoselle. Se kuului varsalle, tai vähintäänkin nuorelle hevoselle, joka vietti vieläkin aikaansa vanhempiensa kanssa. Minä olin haistanut tällaisen tuoksun monesti, siihen sekoittui toisen aikuisen hevosen haju, varsan ominaistuoksu sekä äidinmaito.

Minä hymähdin hiljaa, astuin lammelle viettävälle aukealle ja huomasin varsan. Pehmeä karva, hoiperteleva askellus. Huulilleni nousi pieni hymy, verratessamme meidän kahden kokoeroa. Hän oli pieni vielä, minua ehkä vatsanseudulle tai jotain. Sekin huvitti minua kovasti, sitä ikäänkuin huomasi kuinka iso itse oli, kun toiset hevoset tuntuivat pienille, olivatpa he sitten pieniä niin kuin Ragenan ja tämä tuntematon varsa, tai sitten vain tuntuivat pienille kuten vaikkapa Zoe.
Minä astelin muutaman lempeän askeleen lähemmäs, niin että varsa varmasti kuuli tuloni enkä säikäyttäisi häntä. Kävelin juomaan niin että hän näkisi minut koko ajan ja olisin vajaa viiden metrin päässä hänestä. Lammen rantaan päästyäni astelin epäröimättä veteen polviani myöten ja join vasta sitten. Kylmähoitoa jaloille, tekee hyvää nivelilleni.

Muuten olisin lähtenyt jäätikölle talsimaan, mutta halusin käydä ensin juomassa ja koska olin muutenkin halunnut käydä vilkaisemassa yhteismaata, kai sitä oli pitänyt tälle lammelle sitten tulla. Täältä pääsisin helpoiten kävelemään jäätikön suuntaan. Nyt vain käänsin katseeni varsaan, väläytin pienen hymyn ja kohotin pääni ylös, ravistaen päätäni niin että päästäni roikkuvista talvikarvatupoista lähtivät enimmät vedet ja tipahtelivat takaisin lampeen.
"Hei."
Tervehdin viimein, nyt hieman vakavoituen. Mitä hän teki täällä yksinään?
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Sasu » 25. Joulu 2011 23:53

Nyt nyt nyt nyt kala kala kala tule tule WOO! Kesken loikkimisen kompastun pahuksen pitkiin jalkoihini, lennän mukkelismakkelis matalaan rantaveteen ja päädyn istumaan koivet mikä mihinkin suuntaan sojottaen, mutta se ei estä kompastumiseni aiheuttajaa saamasta jakamatonta huomiotani. Hetken istun takamuksillani siinä matalassa vedessä enkä osaa kuin tuijottaa suu loksahtaneena auki ja silmät pyöreinä. Heti kun tajuan mitä teen ja hoksaan sen olevan tosi epäkohteliasta, napsautan suuni kiinni, kerään jalat alleni ja nousen jälleen niiden varaan. Siltikään en pysty irrottamaan katsettani hevosesta joka muitta mutkitta lompsii seisomaan lampeen ja alkaa juomaan. Räpäytän silmiäni, mutta se on yhä siinä. Se on iso, ihan huikean kokoinen. En oikein tiedä, pitäisikö minua pelottaa. Onhan isäkin iso, mutta se on sentään isä. Mutta tämä tyhjästä ilmestynyt tamma näyttää monin verroin isää isommalta. Silti se näyttää aika kiltiltä - ei luimistele minulle tai naksuttele hampaitaan tai tee mitään muutakaan sellaista, mistä äiti on minua varoittanut.

Ja sitten se sanoo hei, ja koko sen ajan minä olen vain tuijottanut ja päänikin on kallistunut toiselle sivulle mietteliäästi. Minä melkein säpsähdän ja ryhtini suoristuu välittömästi. Aukaisen suuni, mutta sieltä ei tulekaan ääntä. Suljen suuni uudelleen, ja otan pari varovaista askelta lähemmäs. Se ei näytä siltä, että hyökkää kimppuun. Se vain.. on iso ja valkoinen. Räpäytän jälleen hämmentyneesti silmiäni. Iso ja valkoinen.
"Tuota", aloitan ja heilautan korviani taaksepäin huomatessani millaista arkaa piipitystä ääneni on. Vedän syvään ja väräjävästi henkeä ennen kuin uskallan puhua uudestaan. Tummansiniset silmäni katsovat tammaa kiinteästi.
"Oletko sinä Talvi?" kysyn hyvin vakavasti.
Minusta kysymys on täysin järkevä. Hän on suuri, ja hän on valkoinen. Lisäksi hän vain yhtäkkiä oli siinä, enkä oikeastaan silti säikähtänyt, hämmästyin vain. Minusta hän on ihan samanlainen kuin se Talvi, josta äiti on kertonut. Tosin äiti kyllä puhui, että talvella on lunta, jota hän minulle joskus näyttää, eikä tuo suuri valkoinen varmaan lunta ole. Äiti sanoi, ettei lunta ole sademetsässä. Mutta se ei silti tee mahdottomaksi sitä, että iso valkoinen tamma olisi Talvi.
Niin että minusta tämä oli ihan fiksu kysymys.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Zarroc » 29. Joulu 2011 13:23

Varsan lopsahtaessa takamuksilleen veteen minun huuliltani meinaa kummuta lempeä naurahdus, mutta nielaisen sen. Ei ole sopivaa nauraa jos toiselle käy jotain, vaikkakin noin pientä ja harmitonta.
"Oletko sinä Talvi?" Kysymys hämmentää minua hetken, mutta vastaan siihen pian hymyllä.
"Ei pikkuinen, minä olen Rijm, olen Kuura jos sinä minua niin haluat nimittää."
Astelen rauhallisesti pois vedestä, vuohiskarvat vettä valuvina. Silmäni hakeutuvat ympäristöön, etsien merkkiä varsan vanhemmista. Mitään ei kuitenkaan kuulu eikä näy, niinpä palautan katseeni takaisin pikkuiseen ja hymyilen taas vähän.
"Kukas sinä sitten olet?"
Kysyn samalla kun roiskaisen hännän latvoja pitkin valuvat vedet takaisin lampeen, kuitenkin sen verran tarkasti etten onnistu viskaisemaan niitä varsan päälle. Hengitin hetken hieman syvempään kuin aikaisemmin, jotenkin minusta tuntui että ikä alkaa vaatimaan veronsa. Vaikka en ollut kuin kymmenen vasta, niin silti. Olin raahannut tuhatkiloista ruhoani jo monta pitkää vuotta, kaipa sydämeni antaisi periksi joskus.

Mutta nyt en aikonut ajatella tuollaista, mielummin pidin itseäni nuorekkaana ja elämäni kunnossa, vaikka veteen katsoessa suupieltä ympäröivätkin jo juonteet.
Katsahdan varsaan, aivan kuin vasta nyt hänet taas muistaneena, piilottaen suruni ja epäilykseni itsestäni hymyn taakse. Hän oli niin pieni vielä, hänellä ei ollut tällaisia huolia eikä murheita. Hänellä oli - ainakin toivon mukaan - rakastava äiti ja isäkin, jotka pitäisivät hänestä huolta. Tällä hetkellä minä vain mietin että missä ihmeessä he olivat, ei kai heille vain ollut sattunut mitään?
"Missä vanhempasi ovat?" Kysyn viimein ystävälliseen sävyyn, saaden huolestuneen utelun kuulostamaan vain normaalilta keskustelualueelta. Saihan sitä kysellä, niinhän?
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Sasu » 05. Tammi 2012 23:09

Ilmeeni valahtaa ihan pieneksi hetkeksi pettyneeksi, kun päättelyni eivät osuneetkaan oikeaan, mutta muuttuu seuraavassa hetkessä mietteliäästi. Mikä se sellainen Rijm on?
"Kuura on parempi", totean päättäväisesti. Kuura nousee vedestä, mikä saa minut miettimään, että ehkä minunkin pitäisi. Nousta. Vedestä. Rannalle. Joo. Ettei jalkoja ala paleltaa. Lampsin pois vedestä ja ravistelen itseäni oikein kunnolla. Sitten nostan katseeni uudestaan valkeaan, ja saman tien se esittääkin minulle kysymyksen.
"Minä olen Orion", vastaan reippaasti, niin kuin äiti on opettanut. Katson silmiin ja kaikkea. "Miten sinä olet noin iso?"
Tuosta hyvästä äiti olisi kyllä tökännyt minua. Jostain syystä se ei tykkää, että kyselen vierailta kaikenlaista. Mutta eihän tuo ole enää vieras, se on Kuura! Niin että kyllä siltä voi kysyä. Minusta vaan on hassua, miten voi olla näin eri kokoisia hevosia. Kuurahan oli sanonut minua 'pikkuiseksi', ja hänelle minä en ala edes väittämään vastaan. Kuuralle minä varmasti olenkin pikkuinen.
"Sinä näet varmaan tosi pitkälle, pitemmälle kuin minä.. Se on hyvä juttu, että näkee kauas", jatkan pohdiskelujani, mutta hiljenen sitten. Ei pitäisi varmaankaan höpöttää liikaa.

Korvantaustaani alkaa äkkiä kutittaa ihan kauheasti, niin että minä tietysti väännän itseni mutkalle ja rapsutan sitä takakaviolla. Vähän kesken tämän toimituksen Kuura kysyy vanhemmistani, ja lasken jälleen kaikki viisi kaviota maahan. Eikun hups, neljä. Laskeminen on vielä vähän vaikeaa.
"Isi on jossain kaukana, kai jossain pohjoisessa. Me käydään aina välillä äitin kanssa katsomassa jos se olisi täällä yhteismaalla, mutta kun yhteismaakin on niin iso, niin ei me olla löydetty sitä. Niin että minä en oikeastaan tiedä, missä isi on. Mutta äiti on tällä jossain", selitän ja katsahdan ympärillemme. No, äiti ei nyt yhtäkkiä hyppää esiin kuin taikaiskusta, mutta minä tiedän, että se on tuolla jossain.
"Ei siitä kauaa ole, kun minä sen näin. Ja se on hyvä löytämään minut", vakuuttelen. Se on ihan hyvä, että äiti löytää minut, koska minä en aina oikein keskity siihen mihin olen menossa. Mutta aina olen löytänyt takaisin!
"Miksi sinä sitten olet täällä yksinäsi?" kysyn mietteliäästi. Äiti sanoi, etteivät isot hevoset kulje enää jatkuvasti vanhempiensa kanssa, eikä Kuura sitten varmaan tee enää niin. Mutta äiti sanoi myös, että isot hevoset voivat kulkea ystävien tai tuttavien kanssa. Mutta ehkä Kuurasta oli kiva kulkea yksin? Minustakin on välillä. Mutta on se kivempaa, kun on joku muukin mukana. Toisinaan.
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Zarroc » 21. Tammi 2012 19:41

[pahoittelen kestosta ja lyhyydestä.]

Kun varsa sanoo pitävänsä Kuurasta enemmän, minun kasvoillani vilahtaa pieni, surumielinen hymy. En edes muista milloin viimeksi joku on minua Kuuraksi nimittänyt, milloin viimeksi olen edes puheeksi sitä vaihtoehtoa ottanut. Ei se ollut tavallaan edes vaihtoehto, ei ennen kuin joku minua kutsui siksi, sanoi että se on hänen kielellään Kuura, minun Rijmini siis.
Kun varsa esittelee itsensä Orioniksi, minä nyökkään. Se on hyvä nimi, kaunis ainakin.
"Miten sinä olet noin iso?" Meinaan naurahtaa hämmästyksestä, mutta pysyttelen kuitenkin hiljaa. Kai minun olisi pitänyt jo tottua varsojen esittämiin erinäisiin kysymyksiin koskien ihan mitä tahansa. Hän jatkaa pohdiskelujaan yksinään, enemmänkin minun näkökykyni suhteen ja hymähdän pehmeästi.
"Minun rotuni vain on isokokoinen."

Kysymykseeni hän vastaa vasta innokkaan korvantaus-rapsuttelun jälkeen ja hyvin vastaakin, että voikin noin pienen otuksen suusta tulla noin paljon tavaraa. Kuulemma isää ei ole näkynyt, mutta äiti on lähistöllä. Sehän hyvä ettei hänenlaisensa nuori varsa ihan yksinään kuljeskele pitkin maita ja mantuja. Ymmärsin kyllä hyvin myös miten isää ei helpolla löytynyt, Caralia oli ihan kohtuullisen kokoinen saari.
Kun Orion pian keskeyttää mietiskelyni kysymällä miksi minä olen yksin, väläytän hänelle huvittuneen hymyn.
"Eipä sattunut seuralaista mukaan."
Totean hetken päästä, toivottavasti vastaus kelpaa.

Hiljaisuus kestää vain muutaman sekuntin, ajatellessani mitä voisin nuorelta varsalta kysyä.
"Mihin laumaan kuulut?" Kysyn pian, toivoen että hän ymmärtäisi mitä tarkoitan. Kyllä varmaankin ymmärtää, ainakin puheen paljoudesta päätellen. Ellei sitten laumaton olisi... sitä tosin vähän epäilin. Tuskin hän noin avoimesti kertoisi äitinsä oleskelevan yhteismaalla etsimässä ilmeisesti laumassa olevaa isää jos olisi laumaton, vaikka noin nuori olikin.
Mitä minä olin kuunnellut, laumattomat pyrittiin jotenkuten pitämään omalla alueellaan.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Sasu » 04. Helmi 2012 16:59

"Ai", töksäytän. Minäkin haluan olla suuri rotu! Eikun täh. Minä en kyllä edes tiedä, mitä rotua minä olen. Olenko minä jotain rotua? Pitäisikö minun olla? Onko tässä nyt jokin väärin? Ilmeeni valahtaa huolestuneeksi.
"Onko sillä väliä, mitä rotua on? Siis muuta kuin että sinä olet iso ja minä en?" kysyn samaan huolestuneeseen sävyyn kuin miltä minusta tuntuu. Kuura on iso, Kuura on aikuinen, ja aikuisten kuuluu tietää vastaukset kysymyksiin. Ja tähän kysymykseen minä haluan kovasti vastauksen, mistä minä muuten tiedän että pitääkö minun lähteä etsimään itselleni rotua! Vai voiko sellaisen löytää jostain? Onko jossain joku, joka kertoo mitä rotua minä olen ja sitten elän sen mukaan? Tämä on tosi hämmentävää. Onko se paha, jos on väärää rotua? Onko se vähän niin kuin tämä laumajuttu, jota äiti on yrittänyt selittää?
"Mutta on minulla kyllä lauma!" puuskahdan äkkiä kun tuntuu siltä että pitää selittää. Että vaikka en tiedä rotuani, minä tiedän missä minun pitää olla. Että Kuurakin tietää, etten ole laumaton. Ettei minua tarvitse ajaa pois jonnekin kauas. Minä en kyllä ymmärrä laumoja. Mikseivät kaikki vain voisi olla iloisina yhdessä jossain, eikä ketään tarvitsisi ajaa pois? Minusta se on väärin. Äiti aina sanoo, että pitää leikkiä kaikkien kanssa, kaikki pitää päästää leikkiin. Sehän on tosi ilkeää ajaa joku toinen pois! Siitä tulee paha mieli, minulle ainakin tulisi. Kun menisin jonnekin ja yhtäkkiä isot sanoisivat ilkeästi, että en saa olla ja pitää mennä pois. Äiti selitti enkä minä ymmärtänyt ja sitten me vaan alettiin leikkimään ja kaikki oli taas hyvin. Ketään ei jätetty pois, pupukin olisi saanut tulla mukaan jos olisi halunnut. Ei se halunnut. Äiti sanoi, että pupu oli niin pieni että se säikähti. Vähän niin kuin minä säikähdin Kuuraa, paitsi etten säikähtänyt.

Hmm. Kuura on selvästi viisas aikuinen, kun se antaa tuollaisia vastauksia. Sehän on aika yksinkertaista. Kun ei ole seuralaista, niin sitten ollaan yksin.
"No mutta älä ole surullinen! Nyt minä olen täällä sinun kaverina", totean iloisesti valkealle tammalle. Onhan se kurjaa, jos ei ole seuraa. Ellei Kuura sitten halua olla yksin, mutta eihän hän silloin tänne olisi tullut, kun kerran näki minut. Ja jos hän ei halunnut olla yksin, niin sitten hän varmaan olisi surullinen jos joutuisi olemaan yksin. Mutta nyt meitä on kaksi ja meillä on oikein kivaa. Tai minulla on kivaa. Ja kyllä Kuurakin näyttää ihan tyytyväiseltä.

Oo, ja nyt se sitten kysyt laumaa. Hyvänen aika, enhän minä ollut sanonut sitä!
"Minä olen metsäponi, kun äitikin on", kerron kohteliaasti. "Mutta en minä kyllä oikein ymmärrä laumoja. Tai siis sitä, mikseivät kaikki saa leikkiä keskenään ja mennä katsomaan ystäviään ja isäänsä silloin kun haluavat."
Sanat vain tulevat suustani, mutta minkäs sille mahtaa. On kurjaa, kun isää ei ikinä näy. Mutta ei hän kuulemma välttämättä ole yhteismaalla, emmekä me saa mennä etsimään häntä pohjoisesta. Minä ehdotin äitille, että mitä jos minä menisin, eivät ne varmaan minulle huutaisi, mutta äiti sanoi tiukasti että ei. Kyllä minä pärjäisin, olen jo melkein iso. Tai no en ole, mutta sittenpähän kukaan ei näkisi minua! Mutta ei se kuulemma ollut hyvä idea.
"Mihin laumaan sinä sitten kuulut? Kuulutko sinä johonkin laumaan?" keksin kysyä. Ei Kuura metsäponi voi olla, sehän on hevonen!
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Zarroc » 10. Huhti 2012 18:26

[...no niin. olen järkyttynyt tästä kestosta, voi luoja. anteeksi. minua saa potkia.]

"Ei sillä ole väliä, jokainen hevonen ja poni on omanlaisensa rodusta riippumatta." Hymyilen pienelle hetken ja jään miettimään. Minulle ei rotu ainakaan vaikuttanut mitenkään, minulla oli ystäviä itseäni isommista hevosista ja paljon minua pienemmistä poneista. Parantajalla ei ollut varaa kranttuilla lajitoverien suhteen.
Kun hän sitten puuskahtaa kuuluvansa johonkin laumaan, kohotan hieman kulmaani. Aivan. Kuitenkin pikkuorin puheenaiheet lentelevät summanmutikassa mihin sattuu ja yritän kovasti pysyä hänen aiheidensa perässä.
"No mutta älä ole surullinen! Nyt minä olen täällä sinun kaverina", Orion toteaa pian enkä voi estää hymyn nousemista suupielilleni. Niin, olihan se totta. Eikä minulla ollut mitään vastaankaan, uusiin hevosiin oli aina mukava tutustua. Varsinkin näihin pikkuisiin joilla tuntui aina olevan paljon sanomista joihinkin asioihin. Näkökulmat olivat hyviä. Yleensä.

Viimein kuulen vastauksen kysymykseeni ja vilkaisen jälleen ympärilleni. Ei vieläkään ketään, kuinka kauan Orion olikaan ollut yksin? Keskityn kuitenkin pian takaisin varsaan ja höristän korviani uteliaasti hänen suuntaansa. Metsäponi kuten äitinsä? No se selittää ainakin koon. Kun hän sitten jatkaakin, tällä kertaa ymmärtämisen vaikeuksista laumoja kohtaan, minä vain hymyilen kohteliaasti. Pian ilmeeni kuitenkin vaihtuu pieneen otsan rypistykseen, oliko hänen isänsä tosiaan jossain muussa laumassa? Niin ainakin ymmärtäisin.
"Minä olen Lumihevonen." Totean vastauksena kysymykseen ja annan katseeni vaeltaa lammen pintaa pitkin. Jos Orion oli metsäponi ja hänen äitinsä myös, mihin laumaan isä kuului? Ja kuka hän ylipäätään oli?
"Orion, saanko kysyä keitä sinun vanhempasi ovat?" Eihän sitä ikinä tiedä vaikka olisin tavannutkin. Toisaalta en ollut nähnyt kovin montaa lähiaikoina kantavana ollutta Metsäponia. Noh, olihan minulla aikaa.

Nyt kun jäin tarkemmin ajattelemaan, en ollut tavannut koko saarella kovin montaa kantavana olevaa tammaa, jonka kanssa olisin jäänyt juttelemaan. Mieleen ei tullut kuin muutama epämääräinen kuva harmaista ja kirjavista kasvoista, ei kuitenkaan mitään kovin konkreettista.
Pian kuitenkin muistan erään tamman, metsäponien johtajattaren. Hän oli ollut jossain vaiheessa kantavana, olin kai nähnytkin hänet tässä joskus. Voisiko olla niin? Ei, tuskinpa. Tämä oli vain pelkkää sattumaa. En kai minä nyt herranen aika Gameten varsaan noin vain törmäisi. Phöh. Ajatuskin oli pelkästään kaukaa haettu, tällä saarella oli niin paljon hevosia että joka toinen voisi periaatteessa olla kantavana.
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Sasu » 22. Touko 2012 17:28

[No ei ole minunkaan vauhdissani kehumista. ^^']

Nyökyttelen taas Kuuran sanoille. Sen vastaus kuulostaa fiksulta, niin että eiköhän se pidä paikkansa. Kuura on kiva, tuollainen iso ja rauhallinen. Se kertoo olevansa lumihevonen. Siistiä! Isäkin on, tai niin minä ainakin muistelen että on. Siitä on kauan. Isäkin oli iso ja valkoinen, mutten muista oliko se rauhallinen. Ei se tehnyt paljon mitään ennen kuin meidän piti lähteä, se vain seisoi ja oli ja sitten tuli joku muu jonka mukaan piti mennä. Ehkä. En ole siitäkään varma, koska siitä on aika kauan. Tosi kauan. Ja sitten jotenkin tosi jännästi juuri kun ajattelen isää ja äitiä, Kuurakin kysyy heistä.
"Saat sinä kysyä ja minä voin vastatakin! Äiti johtaa metsäponeja ja isä... no se on hukassa. Tai siis että äitin nimi on Gamette ja isin Arago."
Saatan sanoa nimet vähän epäselvästi, koska ne ovat kummatkin ihan ihmevaikeita enkä minä niitä koskaan edes käytä. Ja muutenkin esitän asiani ehkä pikkuisen sekavasti, mutta ei se maailmanloppu varmaan ole. Kumma kyllä, että aikuiset haluavat aina tietää, keitä vanhempani ovat ja ovatko he lähellä ja kaikkea. Tai siis että jos olisin eksynyt niin kai minä sen kertoisin. Kai. En ole eksynyt monta kertaa, ja joka kerta äiti on kyllä löytänyt minut kun olen huutanut sitä vähän aikaa.

Vajoan hetkeksi ihan ajatuksiini ja katsahdan taivaallekin. Kylläpäs se on yllättäen muuttanut väriään, joko muka tulee ilta? Mutta kyllä varmaan, kun kerran talvella on äitin mukaan paljon vähemmän valoa kuin kesällä. Sama aurinko siellä minusta kyllä paistaa kuin syksylläkin, mutta ehkä se menee puoliksi talviunille. Harkitsen juuri, pitäisikö kertoa tästä kaikesta Kuuralle, mutta sitten kuulen hyvin tutun hirnahduksen kauempaa, ja se kuulostaa aika vaativalta.
"Oijoi", suustani pääsee ja olemukseni terästäytyy, korvat sojottavat pystyssä ja ryhtini on heti paljon suorempi. Vilkaisen kuitenkin Kuuraa vähän harmistuneena.
"Nyt en voikaan pitää sinulle seuraa, koska tuo oli äiti ja se haluaa minut sinne. Ja äkkiä", ilmoitan, vaikka ei äiti nyt niiiin kiireiseltä kuulostanut. Olen kuitenkin vähän ärsyyntynyt, etenkin kun muistan äidin sanoneen, että lähtisimme illalla takaisin metsäponien alueelle.
"Minä en varmaan voi tulla enää takaisin", tuumaan äitin sanat mielessäni ja ravistelen itseäni tarmokkaasti. Äiti kutsuu uudestaan.
"No, minä menen nyt. Heippa!" hyvästelen Kuuran iloisesti hymyillen ja ponnahdan sitten laukkaan melkein paikoiltani. Pukittelen pariin kertaan ja virnistän taaksepäin Kuuralle, niin että melkein sotkeudun aukean reunan kasvillisuuteen, mutta lopulta pääsen kuitenkin taas hyvään vauhtiin ja hirnahdan äitille kimeän vastauksen. Eikä minua edes väsytä vielä yhtään!

Orion poistuu.

[Kiitokset pelistä! 8) ]
Since 07.09.2006
~ Gamette .:. Ciervo .:. Oscura Freccia .:. Megami .:. Orion ~
Avan piirroksesta kiitos Mwjanille, muokkauksesta kiitos Nipsulle!
Avatar
Sasu
Caralian covis
 
Viestit: 774
Liittynyt: 21. Maalis 2010 22:48

Re: One of a Kind

ViestiKirjoittaja Zarroc » 15. Kesä 2012 13:47

Orion nyökyttelee minulle ja minä hymyilen. Hän on todella herttainen, olin jo unohtanut kuinka valloittavia varsat olivatkaan. Mutta olin oppinut myös pelkäämään, varsat olivat niin heiveröisiä. He saattaisivat sairastua pienistä asioista, vastustuskyky oli niin huono.
Pian hän vastaa minulle. "Äiti johtaa metsäponeja ja isä... no se on hukassa." Gamette ja Arago. Voi taivas. Että voi näinkin käydä. Nyökkään kuitenkin pieni hymy huulillani viivähtäen, vaikka kasvoillani on selvästikin mietteliäs ilme.

Pian kuulemme molemmat äänen jonka tunnistan hevosen hirnahdukseksi. Minulle se ei ole tuttu, mutta Orionille näköjään on. Oijoi, hän sanoo ja ryhdistäytyy. Arvatenkin hänen on mentävä.
"Aivan, menehän siitä. Nähdään taas Orion."
Varsa lähtee pukitellen laukkaamaan ääntä kohden ja minä katson hymy huulillani hänen peräänsä. Hänen vastauksensa äidilleen on kimeä ja saa minut kääntämään katseeni pois kohti lampea. Mielenkiintoinen tuttavuus se oli tämäkin. Hän vain oli niin pieni, minusta oli aina ihmeellistä tavata varsoja. He olivat pieniä, mutta pienuudestaan välittämättä tomeria ja omalla tavallaan vahvoja. Luulivat tietävänsä kaiken, mutta hetken päästä halusivat tietää vielä enemmän.
Olisivatpa kaikki samalla tavalla avoimia.

Huokaisten hiljaa astelen jälleen lähemmäs lampea, juoden muutaman kulauksen. Vesi on kylmää, mutta mitä muutakaan voisi olettaa kun on joulukuu? Tiesin että minun olisi lähdettävä piakkoin pois täältä, ei sillä että enkö olisi pitänyt yhteismaasta ja lammesta, mutta mieleni teki jäätikölle. Niinpä kohotin päätäni, ravistin veden pois pääni alla roikkuvista karvoista ja hetken pohdittuani lähdin suunnistamaan lumihevosten aluetta kohden. Jos astelisin tätä tahtia, minulla menisi matkaan koko päivä.
Enkä aikonut jäädä jäätymään tasaisella kävelyvauhdilla, vaan ripeästi metsään päästyäni nostin laukan ja jatkoin matkaa verrytellen jäseniäni. Näin lämpiäisin hyvin ja nopeasti, ja matkakin taittuisi.

RIJM POISTUU.
Kiitokset :3
Zarroc liittyi Caralian riveihin lokakuussa 2009.

Aktiivipalveluksessa parantajista murhaajiin:
» Afgeleopen Zoe "Aggressiivinen"
» Kotka "Tyyni"
» Khimaira "Epäuskoinen"
» Rijm "Surullinen"
» Zeraw "Katkera"
» Ragenan "Epäileväinen"
» Murhaaja "Välinpitämätön"
» Hefaistion "Ahdistunut"
» Replica "Epävarma"
» Winchester "Neutraali"
» Cherisa - Arkkienkeli "Psykoottinen"
» Добыто "Nöyrä"
» Ra'zac Avrae "Hyväuskoinen"
» Ijzer "Nuori"
» Routakyyhky "Jäyhä"
» Vidar "Murehtiva"

Elämä on tulta
En jaksa enää juosta
Hakekaa minut pois täältä
Tehkää päivistäni arvokkaita

Rivinoteeraukset.
Galleria.
Korppi.
Avatar
Zarroc
Jokapaikanhöylä
 
Viestit: 3667
Liittynyt: 02. Heinä 2010 12:17
Paikkakunta: Kuopio


Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron