Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

Lammen ympärillä kasvaa puita ja pieniä pusikkoja. Vesi on kirkasta ja suhteellisen lämmintä meriveden viileyteen verrattuna, mutta hieman toista lampea kylmempää. Tämä lampi on aavistuksen syvempi kuin toinen, mutta siellä ei asu hevosille kovin vaarallisia eläimiä.

Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Heinä 2012 15:21

NOLLATOLERANSSI
» Seuraksi moko ja Novembre. (:


Itsemurhaahan on sanottu rehelliseksi itsekritiikiksi. Lienee siis ihan sallittua harkita sitä useammin, kuin kerran vuoden aikana.

Askeleeni eivät taaskaan ole minkään reippaan nuoren neidon suloisia tanssahduksia, nyt minua voisi jo verrata hevoseen jonka parhaat päivät ovat kuluneet jo aikoja sitten. Jokainen askel on voimaton ja ryhtini on hyvin kasaan painunut ja ainoastaan sinnikäs luustoni pitää minut vielä kasassa. Pääni on tottumuksen mukaan matalalla, tai lieneekö paremmin kuvailtu jos sanon, että se suorastaan roikkui etupolvieni korkeudella. Silmä ovat puolittain kiinni. Jestas. Tarvitsisin pikaisesti tulitikkuja silmiini jos tahdoin saada ne pysymään auki.
On ihme, että vaivaudun edes liikkumaan eteenpäin helpommaksihan kaikki muuttuisi jos lösähtäisin puiden varjoon ja jäisin odottamaan noutajaa. Itseasiassa... En minä noutajaa ollut tänne asti tullut etsimään. Isäni peräänhän minä olin hiihdellyt. Liekö sillä jo uusi elämä kera täydellisen perheen. Tuskin edes muistaisi minua näiden vuosien jälkeen. Miten se kehtasikin vain hylätä minut. Mielestäni tällä ei ollut edes kunnollista syytä siihen. Päätti isä vain, että nyt otan jalat alleni ja välttelen vastuutani. Vuoden jaksoin vain odottaa isäni paluuta, mutta, kun kukaan ei tullut oli pakko tehdä asialle jotakin aivan itse. Ja...

Täällä minä nyt olen.

Tarkemmin ottaen näyttää siltä, että saavuin juuri hetkittäin lammen äärelle. Oli se vain kumma katsella minne omat jalat kuljettivat, kun vain lompsi haluttomasti eteenpäin. Ketään muita ei vaikuta olen lähistöllä joten uskaltaudun astelemaan aivan lammen äärelle. Pian omat kasvoni heijastuvat peilin pinnasta ja saan kohdata silmä silmästä... itseni, pahimman vastustajani. En tosiaankaan peilaile sen tähden, että oliko harjani kunnossa, se saisi minun puolestani näyttää miltä lystäsi. Minun peilailulle oli aivan omat syynsä. Lähinnä minulla oli tapana nimitellä itseäni ja ylistää surkeuttani.
Hevonen jolla on muulin pää ja puut jalkoina on ruminta mitä tiedän, ilmeeni apeutuu hieman ja korvatkin laskeutuvat aavistuksen sivuille. Hevonen joka on niin säälittävä, ettei omaa mitään elämää. Suuni venyy jälleen ja kaartuu alaspäin. Hevonen jolta oli riistetty kaikki, jonka pahaan oloon on vain yksi tekijä, yksi ainut aiheuttaja. Se osuu oikeaan kohtaan ja lataa minut sisulla ja tarmolla, sekä kaarruttaa korvani luimuun. Nostan toisen etujalkani maasta ja isken kaikella kiukkuisuudellani peilin pintaan oman kuvajaiseni kohdalle ja käännyn kokonaan pois.
Hetkessä kaikki se sisukkuus on jälleen poissa ja apaattinen minäni palaa. Mieleni tekee itkeä. Ihan oikeasti itkeä. Toivoin sillä olevan parantavaa vaikutusta omaan mieleeni, mutta se ei ennenkään ole tuonut valoa harmauteen, joten kasaan kyyneleet sisälleni, vaikka pala kurkussa yllyttääkin suomaan itselleni helpotuksen.

Valitan ystäväni, minun ei kuulu päästä mistään liian helpolla.
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 27. Heinä 2012 17:10

[täält me tullaa (: ]

Novembre

Oloni oli tällä kertaa paljon parempi, vaikka olin tosin hieman huolestunut. Olin janoinen, ja mietin vain, että minun täytyisi etsiä vettä, ja siksi olen huolestunut. Suutani kuivasi ja pääsi sisäpuolella yhä inisi. Painoin korviani luimuun, yrittäen vaimentaa ääntä, mutta se ei tietenkään auttanut. Ketuttaa tällainen.
Silmäni haroivat minua ympäröivää ympäristöä. Puut olivat korkeita, ilmasto lämmin että kosteaa ja kasvusta oli rehevää. Monia hassuja kukkia ja hedelmiä. Aivan uusi paikka herätti kiinnostusta, mutta keskityin vain veden etsimiseen. Jossain täytyi olla vettä, siitä olin varma hajun perusteella.

Olin kulkenut vuoroin ravissa, vuoroin käynnissä ja vuoroin laukassa, harja lyöden vasten silkkistä kaulaani, häntä perässä heiluen puolelta toiselle. Varoin askeliani jotka olivat varmat, mutta turvauduin silti katsomaan jalkoihini, mihin ne laittaisin. Voisin kaatua juuriin ja kiviin, jotka työntyivät maanpinnasta. Ravasin nyt, lihakset värähdellen askelien tahdissa. Paikkoja kolotti, mutta tunteesta huolimatta puuskutin eteenpäin tarmokkaasti, puut viuhahdellen ohitseni. Välillä päätin kävellä, sillä haistoin nyt veden. Sakeana kasvavat puut eivät suonneet minun nähdä taakseen, joten päätin lähteä niitä kohti. Tulin puiden ja kasvien taakse, samassa huomaten minua paljon suuremman liinaharjaisen tamman, joka katseli veteen ja lopulta lyöden korvat luimussa etusellaan vedenpintaa. Kaikki ei näyttänyt olevan hyvin. Höristin ystävällisesti korviani ja painoin päätäni säkäni korkeudelle, kävellen rauhallisesti kohti toista.
" Hei " tervehdin toista, mutta niin etten säikäyttäisi tätä.
" Olen Novembre" esittelin itseni kohteliaasti, mutta sitten katse kysyvänä.
" Onko kaikki hyvin?" kysyin, vaikka osasin jo arvella, että ei.

Siirsin katseeni lampeen, joka oli hyvin tumma, sillä aurinko ei juurikaan päässyt paistamaan rehevien puidenlatvojen läpi. Janoni oli suuri, mutta kohteliaana siirsin tummatsilmäni tamman kasvoihin, jonka vino vaalea merkki maalasi.Pidin toisesta etäisyyttä, niin, ettei toinen tuntisi itseään ahdistuneeksi. Ihan kaiken varalta, sillä ei kaikista hevosista voi tietää, vaikka tämä tuskin oli sellainen. Tai niin ainakin luulen. Korvat hörössä jään paikoilleni kuuntelemaan toista, jospa tamma vastaisi.
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 27. Heinä 2012 22:34

Tuntuu lohduttomalta ja jotenkin avuttomalta, kun yritän kaikella sitkeydelläni pitää kyyneleet poissa poskiltani. Pala kurkussa ei tunnu hellittävän, ei, vaikka yritän hillitä ajatteluani ja olla edes suomatta ajatusta millekään pahalle ja epämiellyttävälle.
Rauhoittelen itseäni. Komennan sen puolesta, ettei minun kuulusi olla itkupilli vauva! Olisi lopetettava tälläinen vauvan imitointi. Nyt heti ja välittömästi. Valitettavasti itsensä ryhdistäminen ei ollut kovin nopea toimenpide. Henkäisen raskaasti ja iso määrä pettymystä valuu niskaani. Olin epäonnistuja, oikea epäonnistujien lyömätön kuningatar. Itseluottamukseni oli täydessä nollassa. En arvostanut itseäni lainkaan, mikään piirre itsessäni ei minua miellyttänyt.

Joku kuuluu lähestyvän lammen suuntaan ja mietin vaihtoehtoa vain hipsiä nopeasti pois paikanpäältä. Se jää kuitenkin tekemättä, kun vieras ori saapuukin jo paikan päälle. Pahus. Tulisin taas todennäköisesti masentamaan jota kuta tylsällä seurallani. Se oli lähes varma.
Ori tervehtii, kuten kaikki tuppaavat tekevän. Saisin siis vieläkin odottaa jotakin mieleen painuvaa keskustelun avausta.
"Mo," sanon tahmeasti. Jo näissä kahdessa kirjaimessa ilmentyivät miten epäkiinnostunut olin seuraani liittyjästä tai ylipäätään mistään. En välittänyt siitä miten punaharjainen tulisi reagoimaan melko kylmään tervehdykseeni. En ollut sillä tuulella, että vaivautuisin heittäytymään yli ystävälliseksi. Ja, vaikka sellaista olisinkin teeskennellyt ei ori olisi siitä juuri mitään voittanut. Hän ei saisi minusta varmastikaan juuri mitään irti.
Ori esittäytyy nopeasti perään. Tuijotan toista melko tylsistyneesti. Minä kyllä tunsin käytöstavat, mutta olin kaiketi liian laiska niitä käyttääkseni. Ilmeeni oli verrattavissa lauseeseen, mene asiaan tai häivy. En minä ollut pätkääkään kiinnostunut mitä orilla olisi sydämellään. Tyytyväiseksi se minut ainakin saisi jos vain katoaisi paikalta ja antaisi minun olla rauhassa.

Sitten tuo kirjava Novembreksi esittäytynyt kysyy oliko kaikki hyvin. Kysymys on ärsyttävä kaikessa kliseisyydessään. Suorastaan yllyttää minua loikkimaan vanhemman nenälle, nenäkkäillä sanaisuillani.
"Ai hyvin? Hyvä on aivan liian mauton termi kuvailemaan mitään. Ei en voi hyvin, mutta niin ei todennäköisesti ole tarkoitettu. Hyvin voi silloin, kun kaikki on malillaan eikä nää valittamista mihinkään asiaan. Ja haluatko tietää? Minä valitan jatkuvasti. On paljon niitä hevosia jotka voi hyvin, mutta minä en varmaan ole milloinkaan lukeutunut siihen kastiin," luennoin melko iskevillä sanoilla.
"Pointtini on se, että en voi hyvin, mutta en myöskään välitä siitä," tiivistän aiemmat sanani ja tuon esille suoran vastauksen. Minä olin suorapuheinen kaikessa muodollisuudessani, miellytti se kanssani olijoita tai ei.
En edes vaivaudu kysymään vastavuoroisesti voiko ori itse hyvin, sillä se ei minua liiemmin kiinnostanut.
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 03. Elo 2012 17:11

Valkovatsainen tamma huomaa minut, hänen ilmeensä oli piittaamaton, ja se sai hymyni hyytymään. Isompi tervehtii minua, aivan kuin välittäisi mistään tippaakaan. Painan korvianii sivuille, mutten tietenkään luimuun. Tummat silmäni kiertelevät hänen kehossaan, mutten katso häntä tietenkään kiinnostuneena, vaan ihan rennosti. Hän kuuli kysymykseni, ja vastasi siihen pitkin lausein. Katson häntä kulmat ylhäällä.
" Pyydän anteeksi, neiti. " pyytelen anteeksi, pää alhaalla. Kulmani kuitenkin nousevat, sillä ihmettelen, mikä hänellä on.
" Saanko olla avuksi?" kysyn korvat taaksepäin taivutettuina, muttei luimussa, kasvoillani kysyvä ilme.

Lopulta nostan pääni kokonaan ylös, heilauttaen pari kertaa päätäni ja kaulaani. Harjani oli vaikka miten monessa solmussa ja takussa merimatkan jälkeen, mutta siten saa olla nyt. Uskon, että takut kyllä oikenevat vähän ajan jälkeen. Luultavasti.
Vihreän vivahteikkaat silmäni suuntautuvat tummaan lampeen, jonka vesi olisi varmasti melko lämmintä, sillä aurinko oli lammittänyt veden päivällä. Lampi ei ollut kovinkaan syvä, senhän näkee kyllä heti. Uimaan kyllä pystyisi, mutta pohja ottaisi varmasti vastaan jos päättäisi sukeltaa. Mutta, kuka hevonen osaa sukeltaa? Minua kuitenkin janotti, ja pääni huusi vettä. Nieluani kuivasi ja suuni oli aivan kuiva.
" Suokaa anteeksi " pahoittelen ja harpon kohti lampea, laskien pääni viimein alas veteen ja juon nyt itseni kylläiseksi. Vesi tuntui ihanalta kuivassa kurkussani. Olisin voinut juoda vaikka lammen tyhjäksi, niin kova jano minulla oli. Vesi oli suorastaan taivaallista. Nostin turpani ja käännyin tammaa kohti. Astelin tämän luo, asettuen hieman lähemmäs tammaa nyt. Minua tosiaan ihmetytti, mikä nuorella neidolla oli. Hän oli kyllä nuori, ja hän saattoikin olla "nykyajan nuori", joista en tiennyt kylläkään mitään. Olin niin maalaishenkinen ja maalla elänyt hevonen, enkä tiennyt paljonkaan nykyajan nuorista hevosista. Henakäys karkasi huuliltani. Olin kyllä kylläinen, mutta seura - se oli jotenkin epämiellyttävä. Aistin toisesta, että tamma ei tahtonut seuraani, eikä välittänyt minusta paskaakaan. Olin vain turhaan. Voisin pian kyllä lähteä.
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 03. Elo 2012 18:07

» Kokeilen hän- muotoa, voi olla siksi vähän tönköhköä. xd

Ori joka oli hetki sitten esittäytynyt Nollalle pahoitteli jotakin, varmaan läsnäoloaan, siitä saikin olla hiukan pahoillaan. Novembre kysyy myös saako olla avuksi, mutta ruskea epäilee suuresti, ettei hänestä olisi apua minkään suhteen. Ehkä hän jopa auttaisi tammaa parhaiten ja helpoiten jos karauttaisi kauas hänen läheisyydestään. Kirjava ei näyttänyt siltä, että olisi voinut olla liinakolle avuksi tai muillakaan tavoin hyödyllinen. Se tuskin menisi haastamaan kaksimetristä oria vain, koska hän oli erehtynyt kohteliaisuuttaan kysymään, että voisiko olla avuksi. Kaikkea kruunasi ehdottomasti se, ettei pelkkä haastaminen ja tappelu riittänyt. Ei suinkaan, Nolla tahtoi nähdä kaksimetrisen kirjavan kuolevan. Kuolevan ja katuvan, että oli syntynt ja laittanut liinharjaisen aikoinaan alulle. Niin, isäänsä kohtihan Nolla toivoi tämän kaiken toteutuvan.
Kuulostaisiko hän ihan mielipuolelta jos vihjaisi asiasta kirjavalle, vai tohtisiko noin suurta palvelusta edes pyytää keneltäkään? Kieltäytymisen mahdollisuus oli yksissään niin suuri ja onnistumis prosentti hyvin alhainen. Eikä oranssiharjainen vaikuttanut miltään murhaajalta, vaikka mistä lähtien Nolla oli muka osannut hevosia tulkita pelkän ulkokuoren kautta.

Tamma jää hieman kahdenvaiheille. Sillä oli kaksivaihtoehtoa, kysyä nyt tai unohtaa koko juttu. Nolla käänteli hieman korviaan ja yritti saada aikaan ratkaisua. Kostosta hän ei luopuisi, vaikkei Novembrestä apua irtoisikaan. Suklaanvärinen neito nipisti hampaansa yhteen ja yritti oikeasti koko aivotoiminnallaan päätyä vastaukseen, joka tyydyttäisi. Kyllä tai ei, päätös oli vain niin vaikea.

Nollatoleranssi palaa takaisin maanpinnalle hyvin äkkiä, kun kuulee orin sanat, vaikka ei siihen juuri reagoi, kuin vilkaisemalla nopeasti orin puoleen. Se kääntyi lammen suuntaan ja harppoi sinne janoaan tyrehdyttämään. Risteytys ei todellakaan tiennyt mitä sen tulisi tehdä. Tyttönen päättää yrittää vielä punnita vaihtoehtoja sen aikaa, kun ori viipyi lammen luona, kun tuo palaisi olisi parempi päätöksen olla selvä.
Hetkessä kirjava kääntyykin takaisin ja Nollasta tuntuu, että se tapahtui aivan liian pian, mutta tämä ei tohtinut enää perääntyä.
”Jos saisit ihan mitä haluat...” aloitus on hieman epävarman puoleinen, mutta nielaisun myötä Nolla saa hieman omaa ääntänsä takaisin.
”Siis ihan mitä tahansa. Voisitko suorittaa yhden palveluksen?” oli turha mennä juurtamaan palvelusta pieneksi, sillä kyse oli tosiaan kaksimetrisestä orista jota ei voinut hyvällä tahdollakaan sanoa pieneksi. Oli Nollalle yksi lysti miten hänen isänsä kuolisi, kunhan nyt vain potkaisisi tyhjään. Itse Nolla ei edes tahtonut nähdä isäänsä, eikä hänellä muutenkaan ollut potentiaalia minkäänmoisiin murhatekoihin, sen vuoksi hän tarvitsi välikäden, mieluusti luotettavan sellaisen. Novembren luotettavuudesta Nolla ei kyllä voinut mennä itselleen lupaamaan. Eihän tamma luottanut keneenkään.
”Siis aivan mitä tahansa,” tamma painottaa sanojaan vielä kerran antaakseen ilmi, että olisi oikeasti valmis tarjoamaan mitä vain palvelusta vastaan.
Nolla seuraili tarkasti orin ilmeitä toivoen löytävänsä edes jotakin mikä viittaisi kiinnostukseen asian suhteen. Splashed white oli tyytyväinen valitsemaansa lähestymistapaan. Hän ei ollut nostanut suoraan kissaa pöydälle ja jos ori ilmoittaisi olevansa haluton palveluksen suhteen ei tamma olisi vielä mitään menettänyt saatika tuonut toivettaan julki jolla olisikin voinut olla ties minkälaiset seuraukset.

Valkokuvioinen tamma ei tosiaan ollut erikoistunut perseennuolemiseen taikka muuhunkaan yliampuvan miellyttävään toimintaan, joten siksi se ei suotta lähtenyt sitä yrittämään. Tamma tiedosti hyvin sen, mihin leikkiin oikein mukaan lähti, kun lupasi kirjavalle mitä vain, mutta Nolla oli myös sataprosenttisen vakuuttunut siitä, että kaikki tulisi olemaan sen arvoista.
”Niin ja jos mahdollista voin suorittaa vastapalveluksen ennen sinun palvelustasi,” se oli tietenkin kiinni siitä mitä vihersilmäinen ori mielisi maksuksi.
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 09. Elo 2012 17:35

[muuttuu hän-muotoon kans, helpompi mun mielest kirjottaa :D]

Vaalea tukeva ori seisoi pakoillansa, kasvonsa peruslukemilla pitäen. Oriin korvat pysyivät hörössä ja vihreäsilmäinen astui lähemmäs tammaa. Tamma näytti jotenkin epäröivältä Novan silmissä, kun tämä oli kysynyt, tarvitsiko tämä apua. Kohteliaana kysymyksenä punaharjainen oli tämän pitänyt, joten se hieman hämmentyi tamman reaktiosta. Risteytys laski päätänsä hämmentyneenä alemmas, muttei kovinkaan alas. Vinomerkkinen odotti empivää tammaa tovin, kunnes se nosti päänsä ylemmäs kasvoillaan kysyvä ilme, kuullessaan tamman mysteeriset sanat - Jos saisit ihan mitä haluat...
Punaharjainen kallisti päätänsä ja katsoi toista katseella "jatka" hailauttaen häntäänsä inan ilmassa.

Pienempi ori kuunteli kuinka tamma kysyi, että voiko overo suorittaa palveluksen. Orii nyökkäsi hymyillen.
" Riippuu hieman palveluksesta, mutta olen ilomielin palveluksessanne, neiti" aaltoharja vastasi tälle, yrittäen olla kohtelias eikä liian intoileva. Se kuunteli tamman lauseita, kuunelleen korvat hörössä ja pää kallellaan, nyökäyttäen vielä päätänsä vastaten lauseeseen "Siis aivan mitä tahansa". Tamma painotti lausettaan, kuulostaen että oli oikeasti valmis tarjoamaan aivan mitä tahansa palvelusta vastaan. Overolla ei ollut oikein mitään toivetta, mutta saisi miettiä sitä sitten myöhemmin. Risteytysorii tahtoi kuunnella ensin toisen toivomuksen. Tamma kuitenkin ilmoitti, että olisi valmis toteuttamaan Novan toiveen ensin.
" Ei, tahdon toteuttaan toiveesi ensin " Punaharjas vastasi kevyesti hymyillen. Ei nuorempi kylmäveri ollutkaan niin kauhea, kuin ori saattoi olettaa. Ihan mukavalta ruskea tuntui, vaikka ensiksi toinen tuntuikin hieman välinpitämättömältä ja kylmältä. Marraskuu astui jälleen lähemmäs, kuullakeseen toiveen tarkkaan. Ponimainen paranteli ryhtiänsä, kasvoillaan kiinnostunut ilme. Sitä kiinnosti toisen toiveet, mutta ei ollut varma mitä se halusi. Taino, se tahtoi tietää tästä paikasta. Orii ei tiennyt edes missä oli, joten ehkä se olisi Novan toivomus.
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 09. Elo 2012 22:44

Nolla peruutti hieman ajatuksiaan. Tämä oli toistamiseen empivällä kannalla. Eihän voisi lähettää tätä oria isäänsä vastaan. Eihän punaharjalla olisi juuri minkäänlaisia mahdollisuuksia, vaikka ei kirjava itse ollut kovin kiinnostunut siitä miten Novembren tulisi käymään. Hänen isänsä kohtalo merkitsi kaikkein eniten.
Kun ori sitten kertoo olevansa palveluksessa Nolla hymähtää hieman. ”Sano ihan vain Nollaksi,” suklaaturkkinen tulee vielä kehottaneeksi pistäessään merkille toisen käyttämän neiti sanan. Kirjava kyllä näytti olevan kiinnostunut pyynnön suhteen, mutta Nolla empi yhä. Ori vielä vakuuttaa, että suorittaisi kyllä Nollan tahdon ennen omaa palkkiotaan. Pian tamma huomasi purevan huultansa. Voisiko hän enää perääntyä? Jättää orin täyden epätietoisuuden valtaan, joka voisi aiheuttaa toisessa vihaa ja jopa raivoa? Liinakkoharja punnitsi vielä vaihtoehtoja mielessään ja lopulta yritti sommitella pyyntönsä järkevään ulkoasuun. Sanoja ei kuitenkaan juuri löytynyt, tai ne eivät kuulostaneet juuri oikeellisilta. Vai voisiko murhapyyntö ylipäätään kuulostaa oikealta? Tamma yleensä vähät välitti muodollisuuksista, mutta tämän asian suhteen täytyisi olla tahdikas. Liian vahva lähestyminen voisi aiheuttaa pahan virheen, eikä Nollalla edes ollut varaa riskeerata.

Lopulta Nolla vain huokaa raskaasti, kuin päästäen kaikki nämä ristiriidassa kulkevat ajatukset pois mielestään. Kirjava kohdistaa lopulta sinisilmiensä vakavan katseen punaharjaisen vihertäviin silmiin ja antaa katseensa hetken vain pysyä siinä. Pian splashed white huomaa kuitenkin tarkistaa ympäristön ja vilkaisee muutaman kerran sivuilleen, kuin varmistaakseen, ettei ympärillä ollut ylimääräisiä kuulijoita. Tamma nielaisee vielä vähäeleisesti ja pyrkii sitten liikkumaan hieman orin suuntaan. Tämä nostaa päätään orin korvien tasolle.
”Yksi hevonen tuhosi elämäni.. Haluan, että hän ryhtyy nukkumaan ikuisesti,” valkokuvioinen tulee lopulta paljastaneeksi kuiskauksen omaisesti, tamma peruuttaa hitaasti taaemmas ja yrittää tarkkailla orin kasvoja etsien niistä jälleen jonkinlaista reaktiota. Mielessään tämä pyytää ja rukoilee, ettei toinen järkyttyisi pahemman kerran.
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 19. Elo 2012 19:44

Ori hymähtää tamman lauseelle, tamma käskien sanoa vain Nollaksi. Novasta Nolla-nimi kuulosti varsin tyhjältä ja turhamaiselta, onhan numero nolla pienin numero, mitä on. Viittaakohan tamman lempinimi turhamaisuuteen, vai mihin, punaharjas tuumi sitä pääkopassaan. Overo pysyttelee vain hiljaa, ja katsoo Nollan kasvoja, nähädäkseen mitä toinen oikein ajattelee. Se huomasi, että jotain vaaleaharjainen mietti, ja varsin tarkasti sitä se tekikin. Se sai herran korvat höröön kun uteliaisuus suureni, mutta ori pysyi varsin tyynen näköisenä, silmissä kuitenkin uteliaisuus. Vinopiirto henkäisi, pieni jännitys lihaksissaan tuntuen. Se ihmetteli, mikä Nollaa noin mietittytti, mutta ei uskaltanut avata suutaan.

Korvat säpsähtivät, kuullessaan tamman raskaan henkäyksen. Nolla katsoo sinisillä silmillään Novan omia hetken. Kirjavan kasvoille nousee kysyväilme, kun nuorempi siirtää katseensa muualle. Se saa Novampin valppaaksi ja käääntämään kasvona samaan suuntaan kuin toinenkin. Sitten tamma astuu hieman lähemmäs oria, laskee päätänsä kirjavan korvien tasolla. Tamman lauseet. Orin silmät suurenivat kauhistuksesta ja suuri että raskas henkäys karkasi sen kauhkoista.
"Mi-mitä?" punaharjainen saa vain suustaan sanottua, ja miettii heti tamman sanoja. Kasvot ovat kauhistuneet ja sydän pamppailee hyvin vahvoin pumppauksin rinnassa. Vihersilmäinen veti keuhkonsa täyteen pidätellen hengitystään ja peruuttaen.
" Oletko sekaisin?!" se änkyttää kovaanääneen, äänessä hieman pelkoa ja epävarmuutta.
" Siis, oletko tosissasi?!" vaalea vielä huudahtaa perään.
" En voisi tehdä sitä IKINÄ! Ja etkä kyllä sinäkään!" punaharjas huutaa, painottaen sanaa 'ikinä'. Se luimistaa aavistuksen korviansa ja nostaa kulmiansa. Se mietti tamman sanoja. Nolla aikoo ja tahtoo tappaa jonkun, joka pilasi hänen elämänsä. Viimein ori hieman kokoo itseänsä.
" Sinä et tapa ketään" Nova sanoo käskevästi ja nostaa päätään ylemmäs.
Onko Nolla tosissaan? Onko hän sekaisin?

[ääää sekavaaaa x____x pahoittelut! ]
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 30. Elo 2012 12:21

Novembre ei suhtaudu sanoihin aivan siten, kuten Nolla olisi toivonut. Silkka järkytys näyttää valeutuvan kirjavan kasvoille ja tämän sanatkin ovat täynnä epäuskoa.
Virhe. Tamma oli tosiaan tehnyt ison virheen pyytäessään jotakin tälläistä orilta. Mikä idiotti hän tunsikaan olevansa. Kirjava peruutti vaistomaisesti kauemmas järkyttyneestä orista ja luimisti hieman korviaan. Mitä tälläisessä tilanteessa pitäisi edes tehdä? Juosta vain pois paikanpäältä? Turha punaharjaiselle kai oli mitään alkaa selittämään. Ori vaikutti juuri sellaiselta, jonka mieleen ei vaikutettu minkäänmoisilla puheilla. Novembre ei milloinkaan tulisi pitämään murhaa kohdallani oikeutettuna.
Nolla kuuntelee vain toisen sekavaa kova äänistä änkytystä, vaikka yrittääkin sulkea ne pois mielestään. Ei tammaa orin mielipide asiasta kiinnostanut. Hän ei aikoisi luopua kostosta.
"Unohda," tamma kuiskaa, vaikka epäilee, että sanalla olisi mitään vaikutusta. Tuskin mikään mahti maailmassa saisi Novaa unohtamaan, että Nolla tahtoi jonkun kuolevan. Ja tällä hetkellä kirjavasta jopa tuntui, että Novembrekin saisi kuolla. Syytökset liukuivat kovalla painolla tamman tajuntaan, vaikka tämä yritti pitää korvansa ulottumattomissa ja olla kuuntelematta.

"Selvä, en pyydä apuasi," Nolla ilmoittaa happamasti, kuin puheet olisivat todella vain menneet ohi korvien, eikä tämä olisi niistä oppia ottamassa.
"Kyllä joku minua vielä lupaa auttaa," liinakko toteaa, vaikka ei tiedäkään pitikö sanat paikkansa. Ainakin hän oppisi jollain tavoin välttämään Novembren kaltaisia hevosia joista ei apua murhaamisen suhteen irtoaisi.

Sinä et tapa ketään. Safiirisilmäinen ei halua uskoa korviaan. Se todellakaan suostuisi kenenkään kontrolloitavaksi. Novembre häntä määräisi! Ainahan toinen voisi yrittää estää, mutta se ei olisi este, korkeintaan vain hidaste.
"Sinä et minun tekemisiini puutu," tamma lausui maltillisen raivostuneella äänellä. "Ja nyt tarkemmin katsoen. Sinusta ei olisi edes pienintäkään vastusta vihamiehelleni," Nolla jatkoi halventavaan sävyyn.
"Jos edet esittäisit jonkinlaista aihetta hänelle hän nauraisi sinut penkin alle," kirjava lisäsi vielä. Hän ei tahtonut enää jäädä kuuntelemaan toisen kieltelyä tappamisen suhteen.
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 09. Syys 2012 21:24

Novembre katsoi edelleen kauhistuneena paikoillaan, pää ylhäällä silmät suurina kuin lautaset, valkoiset näkyen. Orii heilautti kerran päätänsä yrittäen unohtaa tamman sanat, jotka olivat suorastaan kauhistuttavat. Vihreäsilmäinen henkäisi, toisen kuiskatessa 'unohda'. Miten Nova sitä pystyisi unohtaa? Ei tietenkään mitenkään - koskaan.

Nova pysyi vain hiljaa paikoillaan, vielä hieman kauhistuneen äsköisestä. Hän ei ollut uskoa korviansa, ei todellakaan. Nova alkoi jo miettiä, olisiko vain parasta häipyä, sillä kenenkään murhaajan seurassa orii ei tahtoisi olla. Se kuuntelee tamman sanoja, naurahtaen epäuskoisesti.
" Kukaan sinua ole auttamassa murhaamisessa " se sanoo äänessä epäuskoa ja vielä kauhua. Se pyöräyttää silmiänsä kuin sanoen "mitä sinä luulit". Punaharjas henkäisee lihakset kauhusta jännittyneinä, hengitys raskas ja sydän pamppailen voimakkan pumppauksin rinnassa. Kirjava luimisti hieman korviansa.
" En niin, mutta kuulostat järjenmenettäneeltä. " Nova sanoo piikikkäästi.
" Ja anteeksi nyt vain, en ole todellakaa puuttumassa sinun murhanyritykseen!" se huudahtaa toisen halventavaan lauseeseen. Ori tahtoi lähteä, todellakin pää huusi sitä. Vielä se ei tahtonut lähteä, vaan tahtoi ensin kuulla mitä tamma vastaisi tämän lauseisiin. Ori tosiaan tahtoi kuulla, mitä nuorempi sanoisi.

Frame overo toistaiseksi ihmetteli, kenet Nolla tahtoisi tappaa ja miksi. Kuka voi olla niin vihainen, että tahtoisi tappaa jonkun. Herrasta hyvin outoa. Se ei tietenkään uskonut tammaa, että aikoisi tappaa jonkun. Sitä ei tosiaan herra uskonut. Nova vain ajattelim että tamma vain uhkaili tappavansa jonkun, mutta toisinaan myös mietti, että oliko tämä tosissaan.

Mutta nyt, se aikoi piakkoin lähteä, sillä ei tahtonut kuulla enempää tamman aikeista.
" Mutta, suokaa anteeksi, neiti " kirjava yrittää sanoa kohteliaasti Nollalle. Orii kääntyy vasemmalle ja lähtee kävelemään pois, vilkaisten vielä kohti valkovatsaista tammaa.
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 03. Marras 2012 00:48

Mikä virhearvio, että osasi puistattaa. Ketut suorastaan pomppivat silmilläni. Pitikin mennä möläyttämään jotakin tuolle punaharjaiselle. Se varmasti levittäisi sanaa eteenpäin ja sitten olisinkin lievästi sanoen kusessa. Huomaamattani vedän alahuultani hampaideni väliin ja alan nipistämään sitä. Voisinhan aina jossitella ja miettiä sitä jos ori menisikin kertomaan jollekin aikeistani, niin ei häntä välttämättä edes uskottaisiin. En ollut mitenkään tottunut näyttelijä, mutta kyllä varmasti uhkaava tilanne vetäisi minut mukaansa ja saisi todella heittäytymään oman maineeni säilyttääkseni. Pahinta kaikessa varmaan olisi jos isä saisi jonkinlaista vihiä siitä, että suunnittelin kieroja hänen päänsä menoksi. Silloinhan tuo osaisi varautua ja voisi olla lähes mahdoton kaataa. Homma oli tarpeeksi haastava ilman erinäisiä vaikeuttavia tekijöitä.
Luimin yhä korviani orille enkä suostunut siihen, että Novan puheet siitä - etten saisi apua - läpäisisivät paksun kalloni. Kyllä joku minua auttaisi. Aivan varmasti! Ei kukaan voinut olla niin hyvä hevonen, ettei omaisi ainuttakaan vihamiestä. Jokaisessa oli jotakin mitä vihata ja mitä minuun tuli... minussa kaikki mahdollinen oli vihattavaa ja inhottavaa. Eikä suinkaan vain omasta mielestäni. Jokainen osasi halutessaan katsoa minua pahemman kerran kieroon.
"Kyllä minä löydän vielä jonkun joka ei pelkää liata kavioitaan," ilmoitan sitten, kuin olisin asiasta jotenkin käytännöllisen varma. Oli selvä, ettei murhaajia löytynyt jokaikisen pusikon takaata, mutta kyllä ahkeralla etsinnällä tulisin löytämään haluamani ja saavuttamana päämääräni.

Ori näyttää tekevän lähtöä. Ja tämän kääntyessä loitommalle minusta otan vaistomaisesti askeleen eteenpäin. Pitäisikö minun pakottaa toinen pysymään hiljaa aikeistani? Voisinko minä pystyä sellaiseen? Mitä siihen sitten muka vaadittaisiin? Varoittavaa ääntä? Kenties jopa fyysistä väkivaltaa? Voisiko tämän todella saada hiljenemään satuttamalla? Monet kysymykset poukkoilevat mielessäni ja samalla komentavat toimimaan. En voisi antaa kaiken valua näin vain käsistäni. Olisi saatava pidettyä ohjat itselläni, muuten koko homma lässähtäisi.
"Hetkinen!" saan lopulta kakaistua ulos suustani ja jalkanikin liikkuvat, kuin itsestään ja pysäytän itseni toisen tielle aluksi poikittain, mutta käännyn sitten Novembreä vastapäin.
"Et voi todellakaan lähteä tästä tilanteesta noin vain ja viedä minun sanomisiani eteenpäin," ilmoitan tomerasti ja olen suorastaan yllättynyt miten saan ääneni säädettyä jollain tapaan uhkailevalle tasolle.
"Joko vannot kertomasta tai minut täytyy takoa tieto pihalle kallostasi," asetan vaihtoehdot. Vaikka toinen vannoisi pysyvänsä vaiti enhän voisi koskaan olla varma miten monelle kirjava tulee asiasta möläyttämään. Ehkä minulla ei ollut keinoa kaihtaa väkivaltaisia keinoja vaan olisi todella kovennettava panoksia, niin harkitsemattomalta, kuin se kuulostikin.
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 26. Marras 2012 22:32

Novembre ei olisi tahtonut kuunnella tamman ilkeitä sanoja. Ja pah, kyllä orii uskaltaisi liata kavionsa, muttei Nollan uhrin vereen! Novasta homma oli aivan sairasta touhua. Se olisi vain tahtonut lähteä niin nopeasti kuin olisi mahdollista, mutta silti jokin jäi pidättelemään orin lähtöä. Kirjavakuvioinen punaharja kuiten pysähtyy heti, vilkaisee tammaan tämän huutaessa "Hetkinen!". Korvat painivat hieman luimuun, ja vihreät silmät viestivät "Mitä sinä tahdot?" aivan selvästi. Tylsistynyt katse kiersi tamman kasvoissa, kulmat painuen kurttuun, tamman äänen ollen uhkaava. Ori oli hämmentynyt. Nolla oli siirtinyt toisen eteen ja Nova heilautti kiharahkoa häntäänsä. Novembre kuunteli tarkkaavaisena ja yllättyneenä tamman sanoja, hengähtäen raskaasti...
" Hyvä on, lupaan olla kertomatta aikeistasi, kenellekkään" se painotti vielä viimeistä sanaa, ja katsoi tammaa silmiin, henkäisten vielä uudelleen. Sitä tosiaan sisimmissän karmi tamman aikeet, ja jos ori kertoisi jollekkin, takoisi tiedon tamma tämän päästä pois.
" Uskotko? Lupaan olla kertomatta." pieni hymy nousi vaaleanpunertavalle turvalle vahingossa, sillä oriista tämä lupaus oli itsestä hieman outo, mutta hyväasia tammalle. Tuskin tamma haluaisi että Nova levittelisi aikeita...

Nova pysytteli vain hiljaa paikoillaan, miettien tarkkaan mitä oli aikaisemmin tapahtunut. Se kelasi, mietti ja arvioi tamman aikeita. Oliko tuo oikeasti tosissaan? Risteytys piti tammaa täysin kajahtaneena. Ei todellakaan terveenä. Novembrestä tamma oli kaikkea muuta, kuin terve.

"Saanko nyt mennä?" punaharjas kysyi laskien päätänsä kysyvästi, ottaen askeleen kauemmas tammasta ja vilkuillen sivuilleen. Nova aikoisi etsiä kiinnostavampia ja "tervejärkisempiä" hevosia seurakseen, eikää tahtonut kuunnella tamman kamalia aikeita. Tämä ei vain nyt haluisi kuuunnella. Tämä tahtoisi kuunnella infoa tästä paikasta, ei murhaus yrityksistä, kiitos. Nova vilkuilee tammaa, kuin odottaen saavansa lupaa lähteä tilanteesta.
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 28. Marras 2012 20:08

Pidättäydyin vakavassa ilmeessä. Tämä nyt vain ei ollut leikinasia. Ei ainekaan minulle.

Ori vannottautuu pitämään turpansa kiinni, mutta miten voisin ikinä luottaa toiseen? En tuntenut tätä oria, tiesin hänestä nimen, en mitään muuta. Nova tivaa minulta aioinko uskoa. Jostain syystä en osaa vastata. Kuulosti niin kovin riskialttiilta toiminnalta päästää tämä kirjava menemään. Ehkä minun täytyisi pistää siltä nuppi pimeäksi sen toivossa, että se saisi tämän unohtamaan minut sekä suunnitelmani. Ajatus tuntui kiehtovalta, vaikka epäilin kyllä pystymystäni moiseen. Hätä kyllä ei ollut milloinkaan lukenut lakia ja nyt saatoin sanoa olevani pienessä hädässä, tai ainakin ongelman keskellä. Kääntelin korviani hieman levottomasti ja yritän asettaa mieltäni tasapainoon. Voisin sössiä asiat vielä pahemmin jos antaisin Novembren jolkottaa matkoihinsa. Miksen löytänyt tästä lainkaan moraalista keskitietä. Saattoiko se muka olla niin, ettei tässä tilanteessa voinut enää valita miltään kannalta oikein ja
viisaasti?

Saanko nyt mennä?

Punaharjas esittää kysymyksensä ja saa minut palauttamaan kaukaisuuteen karanneen katseeni oriin. Ilmeeni on yhä miettivä, mutta lopulta itsevarma hymy kaareutuu kasvoilleni.
"Et," töksäytän varsin kieroilevalla äänellä.
"Valitan," lisään vielä ja kohottaudun pienesti takasilleni ja yritän syssätä etujaloillani toisen nurin maahan, voimassa lainkaan säästelemättä.
"Minun pelini, minun sääntöni," kerron madaltuneen julmalla äänellä.
"Esitin kysymyksen... Sinä vastasit väärin.. Sinä hävisit!" Ilmoitan orille ja suorastaan ihmettelen mistä moinen olemukseni oikein kumpusi esiin. Minä en oikeasti ollut tälläinen. Ehkä kaiken tämän takana piili vain katkeruus. Katkeruus isääni kohtaan. Hän kyllä tulisi maksamaan tästä... Mutta nyt oli kyllä tämän orin vuoro kärsiä siitä miten paskasti minua oli elämäni aikana kohdeltu. Vaikka olisinkin ansainnut suurimman osan lo'asta niskaani en usko, että minun oli tarkoitus saada sitä tonneittain.

Pelin oli aika mennä likaiseksi...
Wohweli
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja mokotti » 20. Tammi 2013 19:48

[varmasti v*tuttaa tällainen, että minua ei ole näkynyt pariin kuukauteen... :( anteeeksi suunnattomasti :c !]

Novembre odotti piinaavan hermostuneena ja toiveikkaana myöntyvää vastausta, mutta silmät pullostuivat suuriksi kuulessaan tamman vastauksen. Vihersilmä tuijotti otsa rypistyneenä suurempaa tammaa sieraimet laajentuneina. Se katsoi tammaa ihmettyneenä, aavistuksen myös hermostuneena. Viimein tamma avasi suunsa ja orii kallisti päätänsä.
"M-miksi?" se sai vain änkytettyä epävarmasti suustaan. Yht'äkkiä tamma nousi takasilleen, ja automaattisesti punaharjas astui askeleen taaksepäin, mutta ei ehtinyt väistää kunnolla tamman suunnatonta voimaa. Nova ähkäisi, kun tunsi kavion osuvat tämän kyljeen voimalla. Orii hirnahti kivusta ja kurotti kaulaansa tähdäten tamman kaulaan hampaitansa. Se ei tahtonut satuttaa tammaa, mutta itsepuolustus käski sen satuttaa toista, vaikka Nolla olikin tamma. Se astui jälleen taaksepäin, yrittäen ennakoida kaiken mitä tamma teki.
Oliko tuo hullu?! Mikä häntä vaivaa? Tappaako hän minut tähän nyt?! Mitä minun pitäisi tehdä? Nova ajatteli kuumeisesti yrittäen vilkuilla tammaa aina valmiina väistämään tämän iskut, mutta tiesi, että oli selvästikkin alakynnessä. Noin valtava elikko saisi helposti liiskattua Novan, ellei orii lähtisi karkuun sen minkä kintuistaan pääsisi. Kylkeä aristi ja vihlova kipu halkoi sen koko kyljen.

Novembre astui jälleen askeleen taaksepäin, nousi takasilleen yrittäen huitoa etusillaan tammaa. Sitten se laskeutui neljälle raajalleen, pyörähti ympäti ja pukitti, lähtien neliin pois hirviötamman luota. Pian ori tunsi karmaisevan kivun kyljessään. Pako tyssäsi siihen, vaikka tiesi että sen pitäisi laukata pois toisen luota niin nopeasti kuin pystyisi! Niin se lähti nopeasti mutta sen verran kankeasti kohti tummaa sademetsää, yrittäen laukata sikinsokin ja hyvin vaikeakulkuisen maastoon, jossa tamman olisi vaikea tätä jahdata. Hengästys kuitenkin yllätti kipeällä kyljellä ja hengittäminen oli vaikeaa. Nova pelkää pahinta, ja uskoo kyljen olevan murtunut.
mokotti
 

Re: Se viimeiseksi nauraa joka hitaimmin ajattelee

ViestiKirjoittaja Wohweli » 08. Helmi 2013 01:01

Novan ilme oli minusta niin yllättynyt, että tunsin itseni jotenkin hyvin moraalittomaksi otukseksi. Ehkä minä sitä olinkin, mutta se tuntui odottomattoman pahalta. Selkäpiitäni kylmäsi.
Orin järkyttynyt kysymys tuntuu minusta itsestään selvyydeltä. En luottanut toiseen, hän ei ollut minulle hyödyllinen. Novembre olisi enemmän haitaksi, kuin hyödyksi jos sattuisi avaamaan turpansa väärään aikaan. Tässä oli liian paljon riskejä ja aion vain tasoittaa tilanteen entiselleen. Turha kai olisi vakuutella, ettei pieni tälli muistin tyhjentämiseksi sattuisi. Kyllä minulta kylmäverisenä voimaa löytyisi melkein koko suuren olemukseni takaa, vaikka tamma olinkin.
Ori otti osumaa iskustani, mutta osuma taisi olla perin huono sillä ori pääsi pian iskemään hampaillaan kaulalleni. Yritin riuhtaista itseni peruutuksella tämän otteesta ja samalla huitoa toista irti toisella etusellani.
Olin typerä, kun olin luullut tämän olevan helppoa. Kuka nyt antaisi päänsä rusikoitavaksi ihan tuosta noin vain. Olisi keksittävä nopeasti stradegia tai en välttämättä pärjäisi kirjavalle. Sillä oli kyllä selvästi selviytymisen tahtoa, kai se oli villille eläimelle luonnollista.

Luimistin korviani ja valmistauduin iskemään oman soman purukalustoni toisen kaulalle. Ori oli kuitenkin pienen kokonsa ansiosta nopeampi ja nousi takasilleen polkien vimmatusti etusillaan. Otin muutaman iskun verran osumaa Novan kavioista, vaikka peruutinkin nopeasti iskun alta pois. Nipistin silmäni kiinni pääni alueelle ilmestyneestä kivusta ja, kun avasin ne uudelleen oli ori lähtenyt jo pakenemaan.
"Hitto!" murahdin ja otin muutaman hätäisen askeleen lähteäkseni tämän perään, mutta tajusin sen nopeasti olevan hyödytöntä. En ollut niin huimassa kunnossa, että olisin voinut saada orin kiinni.
Suunnitelma meni totaalisen pieleen. Miten saatoinkaan epäonnistua. Onneksi näistä tapahtumista oli kuitenkin jäänyt minulle itsellenikin jotain hampaan koloon. Olihan se hieman noloa oppia ainoastaan kantapään kautta, mutta oppiminen myöhään on parempi, kuin ei koskaan.

Nyt olisi kadottava maisemista. Ainakin hetkeksi jonnekin vähän syrjäisämpään. Jos Nova lavertelisi mikä olisi enemmän, kuin mahdollista voisi nousta meteliä. Silloin olisi odoteltava, että muut unohtavat.
Olin vihainen itselleni sekä myös orille joka pakeni minulta aivan liian helposti. Tilanne ei kai ollut missään vaiheessa ollut kunnolla hallinnassani. Käännyin ympäri ja irvistin pienesti kivusta joka vihloi kaulassani johon oli ilmestynyt toiseen hampaan jäljet ja omaa kirkasta vertani. Tuhahdin hiljaa ja suljin pienen kivun ajatusmaailmastani ja lähdin harppomaan metsään päin.

NOLLA POISTUU.
» Noo, ei nyt sentään. (: Kaikilla aina välillä näitä epäaktiivisia hetkiä joten ihan inhimillistä välillä vaan olla epäkiinnostunut roolaamiseen. Mutta kiitos pelistä! (x
Wohweli
 

Seuraava

Paluu Pohjoinen lampi

Paikallaolijat

Käyttäjiä lukemassa tätä aluetta: Ei rekisteröityneitä käyttäjiä ja 1 vierailijaa

cron